Lähtökuopissa

Vaikka lähtöä on valmisteltu jollain tasolla jo viime marraskuusta, muuton todellisuus on iskenyt tajuntaan kunnolla vasta tällä viikolla. Tavaraa on lähtenyt kirpparille, osaa huonekaluista ovat tulevat omistajat jo tulleet hakemaan ja loppu omaisuus on hakeutunut kotona erilaisiin pinoihin.
”Iiron veljelle”, ”Jennin vanhemmille”, ”Mökille”, ”Kierrätykseen”…


Näytä suurempi kartta

Viime kuun lopussa totesimme lähdön sen verran varmaksi, että irtisanoimme asunnon, joten vappu menee näillä näkymin muuttaessa. Iiro lähtenee toukokuun alkupuolella, minä taas palaan vanhempien nurkkiin viimeisen kuukauden ajaksi: isä soitteli toissapäivänä, riittääkö jos minulle siivoaa sieltä huoneen vasta vappupäivänä, ja äiti ilmoitti, että ehdinkin sitten parahiksi auttamaan kasvipalstan kunnostuksessa. Lentolipun ostan vasta, kun olen saanut viisumin tukevasti kouraan, ja lähtö on toivottavasti minun kohdallani touko-kesäkuun vaihteessa.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge