Alaston nainen ja jazzia

Museum of Art in Marietta

Marietta Cobb Museum of Artin pompöösi julkisivu

Piirikunnan piskuinen taidemuseo järjestää kerran kuussa alastonmallin piirtoa, ja tänä viikonloppuna paikalla oli toistakymmentä enemmän tai vähemmän taitavaa piirtäjää – minä mukaanlukien – kuuntelemassa letkeää jazzia ja piirtämässä keskittyneesti malliamme Monaa.

Figure Drawing

15 minuuttia

Minulle tämä oli ensimmäinen kerta alastonmallin piirtämistä. Aloitimme sarjalla croquispiirustuksia, jossa malli vaihtaa asentoa kahden minuutin välein, ja minä aloitin pienellä huonommuudentunteella, sillä vieressäni istuvan naisen viiva oli lievästi sanottuna kehittyneempi kuin minun. Jälkeenpäin kuulin, että hänellä oli oma galleria, mikä helpotti huomattavasti huonommuudentunnetta.

Figure Drawing

20 minuuttia. En osaa piirtää jalkateriä.

Pidemmät piirtoajat olivat vartista puoleen tuntiin. Ensimmäisen piirustuksen jälkeen tajusin, että olin unohtanut ottaa mukaan terottimen, mikä tarkoitti, että kolmen tunnin aikana käyttöön pääsivät jokainen mukaan ottamastani kolmesta lyijykynästä sekä useampi eri akvarellikynäväri.

Figure Drawing

30 minuuttia. Värien käytössä vielä pientä hiomista.

Marietta Cobb Museum of Art

Piirsimme keskellä taidenäyttelyä, jossa oli esillä paikallisten taiteilijoiden töitä.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

3 kommenttia postaukseen “Alaston nainen ja jazzia”

  1. Ihanko oikeasti tuo oli sun eka kerta? Ei kyllä uskoisi, koska kyllä nuo näyttivät ihan ihmiseltä eikä miltään barbinukelta. Ylin eli nopeimmin tehty oli paras. Siinä asento oli hyvin luonteva ja vartalon paino asettui oikeaan kohtaan. Et ollut myöskään turhaan ehtinyt nysvätä yksityiskohtien kanssa. Säästä se ja kehystä! Lihasten muotoja kannattaa pitemmissä asennoissa korostaa vähän enemmän, kun kerran on aikaa. Mutta ehkä mallilla ei ollut niitä?

  2. Ilmeisesti mallilla oli niitä, koska vieressä istunut mies oli niitä hienosti omassa piirustuksessaan korostanut. Itse en vaan niitä oikein nähnyt, varmaan sekin vaatii harjoitusta…

  3. Jep, niin vaatii. Mutta sun ote piirtämiseen on niin hyvä, että kyllä sekin pian tulee. Osaat selvästi keskittyä linjoihin ja muotoihin (esim. ylimmän kuvan vasen kämmen on hieno) etkä vain piirrä jotain summamutikassa sellaiseksi kuin kuvittelet sen olevan. Yllättävän moni tekee näin ja tulos on kökkö. Sulla ei ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge