Kuuma päivä Allatoona-järvellä

Lake Allatoona Rush Hour

Lauantaina heräsimme tekstariin: vene vesillä, tulkaa venesatamaan kun ehditte. Edellisenä päivänä oli ollut puhetta Charlesin kanssa veneilystä viikonloppuna, ja kun kerran päivä oli pilvetön ja helteinen, mies oli ryhtynyt tuumasta toimeen. Pikaisen aamiaisen ja kamojen kasailun jälkeen suuntasimme kohti Allatoona-järveä, joka sijaitsee meistä vajaan puolen tunnin ajomatkan pohjoiseen.

Victoria Marina

Venesatama

Charles osti alkukesästä ”pienehkön” moottoriveneen, johon mahtuu kymmenen ihmistä päiväreissuille, mutta josta puuttuu sisätilat. Venepaikka hänellä on venesataman ”kerrostalossa”, josta vene nostetaan tarvittaessa nosturilla järveen. Kun saavuimme paikalle, Charles oli jo toista tuntia pessyt ja puunannut venettä ja oli valmiina lähtöön.

Jenni in the Boat

Lake Houses at Allatoona

Allatoona-järvi on toistakymmentä kilometriä pitkä luikeromainen järvi, oikeastaan leveämpi kohta joessa, joka ei missään kohtaa ole kilometria leveämpi. Järven rannat on rakennettu vain pieneltä osin täyteen lake houseja ja suomalaiseen silmään kummallisia kaksikerroksisia laitureita, sillä osa järvestä sijaitsee osavaltionpuiston mailla. Loppualue on täynnä pieniä poukamia, joihin on hyvä parkkeerata vene ja lähteä uimaan noin 25-asteiseen veteen.

Swimming in Lake Allatoona

Järven rannat ovat kasaantunutta hiekkaa, ja järvi syvenee niin, että parin metrin päässä rannasta ei enää ylety pohjaan, ja kymmenen metrin päässä rannasta on jo 10 metriä syvää. Koska pohja on huonosti pitävää hiekkaa, ankkuriköyden on syytä olla pitkä. Kiviä järvessä ei käytännössä ole, mutta hiekka on välillä kasaantunut särkiksi, ja siitä viestitään järvessä merimerkein.

Lake Mark

…siis tällaisin merimerkein.

Saturday sailing competition

Järvi on riittävän iso lauantaipurjehduskisoille.

Parin tunnin hengailun jälkeen seuraamme liittyi suomalainen tuttavaperhe lapsineen ja lopulta vietimme järvellä viitisen tuntia loikoillen, uiden ja rentoillen.

Reading

Veneen perä oli suunniteltu auringonottoon

Children at the Beach

Lapset rakensivat hiekkakakkuja ja etsivät simpukoita, joita jopa löytyi

Iiro in the Boat

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

3 kommenttia postaukseen “Kuuma päivä Allatoona-järvellä”

  1. Kivalta näyttää, teillä oli varmasti ihana päivä!

    Mä olen muuten nähnyt ensimmäisen oikean palmun ikinä Georgiassa, ajettiin bussilla New Yorkista Floridaan :-)

  2. Oli kyllä tosi jees, pitää mennä uudestaan vielä joku toinen viikonloppu, ennen kuin säät kylmenevät (sitten joskus lokakuussa)…

    Soile, enpä ole itse vielä palmuja täällä nähnyt, mutta me ollaan toisaalta tähän mennessä oltu vain täällä Pohjois-Georgiassa semivuoristossa. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge