patikointi-pilven-sisassa

Patikointia pilven sisässä

Olemme nyt käyneet kaksi kertaa Appalakeilla patikoimassa, ja kummallakin kerralla pilvet ovat peittäneet kaiken näkyvyyden. Huonoa tuuria, voisi joku sanoa, mutta toisaalta pilvisumuisessa maisemassa on ihan oma tunnelmansa, jota harvoin alavien maiden Suomessa kokee.

View from Fort Mountain
Ajaessamme kohti Fort Mountainin luonnonpuistoa pilvet rakoilivat näköalalevennyksen kohdalla, ja saimme fiiliksen siitä, millaisessa paikassa patikoisimme

Fort Mountain State Park on luonnonpuisto Georgian Appalakkien länsipäässä. Olimme katsoneet valmiiksi 13 kilometrin vaellusreitin, jossa luvattiin olevan jonkin verran nousua ja laskua, muttei yhtäjaksoisesti mitenkään mahdottomasti, sillä reitti liikkui tasaisesti 650 ja 800 metrin korkeuskäyrien välissä kiertäen puistossa olevan Cohutta-vuoren huipun. Säät olivat kylmentyneet viikonlopuksi ja perillä vuorilla oli vain +11C, mikä tarkoitti huppareita, pitkähihaisia ja tuulenpitävää takkia.

Gahuti Trail
Gahuti on cherokeeta ja tarkoittaa äitivuorta

Gahuti on backcountry-vaellusreitti eikä ehkä sen takia ollut aina merkitty maailman parhaiten. Tämän lisäksi oman haasteensa reitillä pysymiseen toivat lehdet, joista suurin osa oli jo tippunut, sillä näillä korkeuksilla ruska on jo lopuillaan. Välillä pysyimme poluilla vain suunnistaen yhdeltä punaisella maalilla puunrunkoon maalatulta pisteeltä toiselle, ja niitäkin oli välillä vaikeaa nähdä pilvessä, joka vähensi näkyvyyttä ja sai puiston näyttämään todelliselta haltiametsältä.

Cloudy October
Tästä jostain se polku menee…

Walking in the Cloud

Ensimmäisen kerran eksyimme polulta aika alkuvaiheessa. Tyytyväisesti kävelimme leveää selkeää reittiä pitkin, kun vastaamme tuli pariskunta, joka kysyi: Which trail do you think you’re following? Totesimme että Gahutia, ja he sanoivat, että olivat itsekin seuranneet kyseistä reittiä, mutta punaisia maalitäpliä ei ollut näkynyt puissa pitkään aikaan. Kerroimme, että kävelemällä suoraan eteenpäin löytää kyllä tiensä Gahutin lähtöpaikalle ja jatkoimme matkaa, kunnes tulimme risteykseen, josta selvisi, että leveä hyvä polku, jota olimme kävelleet, olikin Fire Control Trail, suljettu kävelijöille. Läksimme seuraamaan maastopyöräreittiä, jota pitkin lopulta pääsimme takaisin Gahutille, mutta kävelyä tuli vähintään kilometri ylimääräistä.

"Green Cathedral"
Polku laskeutui yhdessä kohtaa alemmaksi Mill Creekin laaksoon, missä alppiruusut kasvoivat katoksi polun päälle

Cohutta-vuoren kaakkoisrinteellä törmäsimme pyörä- ja kävelyreittien risteyksessä pyöräilijöihin, jotka totesivat, että ah kuinka ihanaa tällä vuorenrinteellä on, sillä tuolla kauempana sataa, tuulee vimmatusti ja on todella jäätävää. Vedimme huppuja tiukemmalle päähän ja totesimme, että ei kai tässä muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa siihen suuntaan.

Visa, obscured by a cloud
Näköalapenkki, näkyvyys kolme metriä

Olimme seuranneet punaisia täpliä pari tuntia kun tulimme yhtäkkiä T-risteykseen, jossa kumpaankin suuntaan näkyi vain sinisiä täpliä. Ööh, okei? Käännyimme lotolla vasempaan ja katselimme, että edessä oleva rinne näyttää todella jyrkältä ja sumuiselta… kunnes tajusin, ettei kyseessä ollut sumua vaan vettä. Olimme näköjään taas eksyneet Gahutasta ja päätyneet vuorijärven rannalle. Onni onnettomuudessa, järvi löytyi myös kartasta ja tämän uuden tiedon avulla löysimme tiemme takaisin Gahutalle, tällä kertaa oikaisten reitistä noin kilometrin verran. Järvellä näkyvyys oli lähestulkoon nolla: toiselta rannalta kuului kyllä jonkun lapsiperheen mekastusta, mutta näkemämme melojat katosivat sumuun kuin aaveet.

The Lake
Häh, järvi? Iiro kävi kokeilemassa kädellä vettä, joka ei kuulema ollut totaalisen jäätävää.
Stream
Goldmine Creek soljui alas vuorta pienenä purona

Vuoren toisella puolella pyöräilijöiden manaama sade oli tainnut tauota, sillä pahin sade, mitä patikoinnin aikana kohtasimme, oli pientä tihkua, joka jäi suurimmaksi osaksi puiden lehtiin.

Cloudy Hill

Cloudy Hill
Polku mateli välillä korkeuskäyrää pitkin kapeana reittinä jyrkässä rinteessä

Pari kilometria ennen loppua yhtäkkiä pilvet aukesivat ja näimme, kuinka korkealla oikeastaan olimme. Ihan tarpeeksi korkealla, ja polulla kompastuminen alkoi yllättäen tuntua huomattavasti huonommalta idealta.

Views when the Clouds Parted
Ja katso, pilvet repesivät ja heidän eteensä avautui Näkymä!

View from Fort Mountain

Polun loppu häämötti jo, kun totesimme, että valoisaa aikaa olisi vielä tarpeeksi Fort Mountainin huipulla käymiseen, ja jalkammekin kestäisivät vielä pari kilometriä. Huipulla oli kivinen torni, joka oli pystytetty sinne 1930-luvulla ja joka oli antanut nimensä vuorelle sekä vastaperustetulle kansallispuistolle. Tornia kuvailtiin adjektiivilla ancient, joka ei mielestämme ollut hirveän onnistunut kuvaus 80 vuotta vanhalle tornille, mutta joka toisaalta sopi hyvin amerikkalaiseen turistipaikkojen kuvauksien jatkumoon: world famous, world’s biggest, the best ever, possibly the most beautiful.

Stone Tower
Linnakkeen oli lahjoittanut luonnonpuistolle joku public spirited citizen

Fort Mountainilta löytyi huomattavasti muinaisempiakin rakennelmia kuin torni: sen huippua halkoi 300 metriä pitkä kivivalli, jonka korkeus vaihtelee tällä hetkellä puolesta kahteen metriin, mutta joka arkeologien mukaan oli aikoinaan merkittävästi korkeampi, ja jonka alkuperästä on vaihtelevia teorioita. Ehkä sen rakensivat paikalliset intiaanit 500-luvulla uskonnollisiin tarkoituksiin. Luonnonpuiston esite kertoi yhdeksi mahdolliseksi pystyttäjäksi 1200-luvun walesilaisen prinssi Madocin, joka kuuleman mukaan purjehti Uudelle mantereelle jo rutkasti ennen Kolumbusta, mutta Wikipedia lievästi sanottuna tyrmää teorian. Cherokee-intiaanien mukaan kivivallin rakensivat Kuusilmät, vaalea ihmisrotu, joilla oli suuret silmät, joiden avulla he pystyivät näkemään pimeässä, tai sitten rakentajia olivat 1500-luvun alussa konkistadori Hernando de Soton joukot, jotka saattoivat pystyttää muurin suojaksi intiaanien hyökkäyksiä vastaan. Ken tietää, me totesimme, ja lähdimme kävelemään viimeistä kilometria kohti parkkipaikkaa ennen kuin tulisi pimeä.

Stone Wall
Mysteerinen kivivalli

Lopulta 15 kilometrin ja viiden tunnin jälkeen oli ihanaa istahtaa autoon ja lähteä kotia kohti. Vielä ihanampaa olisi, jos automme lämmitys olisi toiminut… Pitää ehkä tehdä asialle jotain ennen talvea.





8 kommenttia aiheesta “Patikointia pilven sisässä”

  1. Kuulosti hauskalta reissulta. Kannattaa ottaa uusiksi alppiruusujen kukinta-aikaan, joka Georgiassa lienee joskus toukokuussa.

  2. Uusiksi täytyy ottaa vielä moneen otteeseen! Vaellusreittikirjassamme on vielä 48 kokeilematonta patikointireittiä. ;) Seuraavalla kerralla jos paistaisi vaikka aurinko, kun nämä Sandyn tuomat kylmät ilmat poistuisivat…

  3. Selailin näitä sun postauksia Appalakeilta. Ollaan suunniteltu, että seuraava jenkkireissu tehtäisi jonnekkin itään, etelä-valtiohin ja Appalakkien suuntaan. Tuo seutu kiinnostaa minua kovasti. Ihana tunnelma usvaisissa maisemissa! :)



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge