Lauantaina Savannahissa nappasimme supersöpöstä Back in the Day -leipomosta lounasleivät ja suuntasimme picnicöimään Bonaventuren hautuumaalle kaupungin laidalle.
Picnic-paikka hautuumaan taaimmaisessa nurkassa suiston rannalla
Hautuumaan vanhimmat haudat olivat 1800-luvulta, uusimmat ihan tuoreita. Monella haudalla oli hienoja patsaita.
Naavatillandsian peittämät tammet kasvoivat kaikkialla
Kysyin hautausmaan toimistosta karttaa hakiessa, jätämmekö auton parkkiin vai onko hautuumaalla sallittua ajaa autolla. Toimiston virkailija vastasi: It’s 160 acres! You’re not going to walk there!
Joillain vanhoilla haudoilla oli vain sukunimi ja hautausten määrä
Monella haudalla oli CSA-risti merkiksi, että henkilö oli sisällissodan veteraani Etelävaltioiden puolelta.
24-vuotiaan haudalla oli yliopistojenkkijalkapallojoukkueen viiri
Pieni Gracie Watson, hotellinomistajan ainoa lapsi, kuoli 1800-luvun lopulla kuusivuotiaana keuhkokuumeeseen. Haudalle teetettiin Gracien näköispatsas.
Osassa hautakivistä oli pidempiä kertomuksia vainaasta.
Tältä naavatillandsia näyttää läheltä
Voi miten hienoja kuvia! Ja kiva huomata, etta muutkin tykkaa kayda (erityisesti vanhoilla) hautausmailla :)
Ja mä kun olen tuntenut itseni vähän oudoksi, kun käyn säännöllisesti Père Lachaisella. Piknikille en sentään vielä ole sinne ehtinyt. ;)
Oi, kiitos mielenkiintoisesta tarinoista ja upeista kuvista. Todellakin pitää päästä Savannahiin joskus!
@Riina; Olen kerran käynyt Pere Lachaisella ja oli kyllä niin upea paikka, että käyn ehdottomasti uudelleenkin jos Pariisiin vielä joskus pääsen! Aika tylsiä suomalaiset hautausmaat…
Vanhat hautausmaat on kyllä hienoja, mutta harmi, ettei tältä kyseiseltä tuntenut ketään yksittäistä henkilöä… siksi itse oikeastaan tykkään eniten Hietaniemen hautausmaan vanhasta puolesta. Patsaat ja hautakivet eivät paljoa häviä näyttävyydessään näille, ja joukosta voi spottailla monemonta tuttua hahmoa!