Paikallisyritys nimeltä CNN

Eräs atlantalainen TV-kanava nimeltä CNN järjestää täällä kierroksia studioilleen. Pari viikkoa sitten liityimme pällistelijöiden joukkoon.

CNN Center

Kierros alkoi nousemalla liukuportaita ylimpään kierrokseen. Tai oikeasti kierros alkoi pitkään kestävällä turvatarkastuksella, mutta sen jälkeen nousimme näitä awesome-makeita maailman pisimpiä ilmassa kulkevia liukuportaita. Aiemmin CNN Centerin tiloissa toimi huvipuisto, ja liukuportaat toimivat huvipuiston sisäänkäyntinä.

Stairs to CNN Studios

Kierroksella selostettiin, miten CNN:n lähetyksiä teknisesti tuotetaan. Näimme lähetyksen ohjaajan näkymän ja kuuntelimme livenä, kun tuolloin vuorossa ollut ohjaaja antoi käskyjä siitä, mitä kulloinkin piti ruudulla näkyä. Pääsimme myös näkemään toimittajien, faktantarkistajien ja tuottajien avokonttorin, jossa oli lauantainakin töissä ihmisiä – tietenkin, koska CNN tuottaa uutisia vuorokauden ympäri.

Live CNN broadcasting

CNN:n sekä kakkoskanava HLN:n kameranäkymät, itse ohjelma sekä ”preset”-näyttö, jolle seuraava kuvakulma kootaan ennen ruutuun siirtämistä

CNN Editors at Work

Oikealla muistaakseni toimittajat, vasemmalla faktatsekkaajia ja tuottajia

Näimme kierroksella myös studion, jossa juuri sillä hetkellä oli livelähetys käynnissä, mutta studiota ei saanut kuvata. Ei ihme, sillä joku kuitenkin unohtaisi laittaa salamanvalon pois kamerasta, ja lähetys häiriintyisi. Tämän lisäksi näimme CNN:n mainosvideon – ”Yhdessä tuotamme maailman parhaita uutisia! Meillä on yhteisiä muistoja!” – ja kierros tietenkin loppui kauppaan. Ihan hauska kierros, mutta ei ehkä ihan täysin rahan arvoinen, ja kierroksen vetäjän puujalkavitsit alkoivat jossain vaiheessa ottaa aivoon. Suosittelen, jos on oikeasti kiinnostunut, muille ehkä en.

CNN Center's World Map

CNN Centerin lattiassa oli laatoista koottu maailmankartta. Aiemmin huvipuistoaikaan tässä oli luistelurata.

Jenni at CNN

Pakollinen ”I was here”-poseerauskuva

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

5 kommenttia postaukseen “Paikallisyritys nimeltä CNN”

    1. Siinä oli ainekset vielä huomattavasti mielenkiintoisempaankin kierrokseen. Nyt avokonttorien tuijottelu oli vähän puuduttavaa – kyllähän avokonttoreita on tullut nähtyä aiemminkin…

  1. Ja noilla liukuportailla ei sitten kävellä eikä ohitella, kummaltakaan puolelta, vaan seistään koko matka? ;)

    1. Ei tietenkään ohiteta, nehän ovat vain yhden hengen levyisiä kuten suuri osa liukuportaista täällä. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge