9494999433_feb6b6841d

Patikointia myötä- ja vastoinkäymisissä

Eilen sunnuntaina oli tarkoitus mennä patikoimaan Pohjois-Luxemburgiin: reipas 17 kilometria kävelyä iltapäivällä läpi kumpuilevan maaston, jonka jälkeen illallinen pittoreskissa Wiltzin kylässä ja illaksi junalla kotiin. Matkaseuraksi olin pyytänyt tuttua espanjalaispariskuntaa ja romanialaista tyttöä. Tiistaina asiasta sovittaessa kaikki olivat messissä, mutta lähettäessäni mailitse tarkat speksit tapaamisajasta ja -paikasta, espanjalaispariskunta ei vastannut maileihini. Kun näin koko porukkaa perjantaina, romanialainen oli innoissaan, mutta espanjalaiset sanoivat että epäröivät sittenkin lähtöä, koska eivät tiedä jaksavatko herätä aamulla (juna kun olisi lähtenyt jo klo 12:50). Näin ollen ei tullut ihan täysin puun takaa, kun heiltä tuli mailia klo 03 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, että jättävät reissun väliin. Sen sijaan puun takaa tuli, kun romanialaistyttö lähetti klo 10 sunnuntaiaamuna tekstarin, että hänellä on some work to do ja että please excuse me.

Selvä, kiitti kaverit. Ei huvittanut lähteä yksin tunnin junamatkan päähän, mutta sentään sain itseni junaan ja kahden pysäkin päähän, josta oli reilun kymmenen kilometrin metsäreitti kotiin, joten ei päivä ihan hukkaan mennyt. Mutta olisin silti mieluummin kuullut tekosyyt vähän aiemmin ja kysynyt muuta seuraa mukaan.

Schleed, Luxembourg

Sunnuntain reitin polku kulki Schleedin kaupunginpuiston läpi ja seuraili lopun matkaa Alzette-jokea

En jaksaisi kirjoittaa tällaisesta yksittäistapauksesta, jos se olisi yksittäistapaus, mutta on pikkuhiljaa alkanut tuntumaan, että on pikemminkin poikkeus kuin sääntö, että täällä ihmiset sitoutuvat etukäteen johonkin menoon ja vielä pitäytyvät suunnitelmassa. Kun taannoin järjestimme isomman porukan kesken lautapeli-iltoja, illat olivat kyllä kaikkien mielestä hauskoja, mutta tapa kuihtui kolmannen illan jälkeen. Miksi? Koska siihen kolmanteen iltaan ei tullut ketään! Järjestin itse kaksi ensimmäistä peli-iltaa, mutta kyllästyin vastaanottamaan saman päivän aamuna tai pahimmillaan puolta tuntia ennen tekstareita, joissa luki (seuraa autenttinen esimerkki): Hi Jenni, I won’t be able to join you for the games this afternoon. I hope to see you all next time. Kolmatta iltaa nakitin toisen ihmisen järjestämään, ja yritimmekin sopia porukalla päivän, jonka piti alunperin sopia kaikille. No, yksi kerrallaan kaikille tuli jotain muuta, ja edelliseen päivään mennessä meitä oli neljä henkeä. Ja sitten niistä neljästäkin kaksi sai ruokamyrkytyksen. Eikä sitä seuraavaa kertaa sitten tullut.

Cows of Luxembourg

Ärsytystä lieventää tässä välissä Madame Lehmä, yleinen näky Luxemburgin maaseuduilla, jos sinne patikoimaan asti pääsee

Ehkäpä syy on siinä, että uudet expatit ovat pikemminkin tuttavia kuin kavereita, ystävistä puhumattakaan. Ne, joiden kanssa tapaamisia sovitaan, ovat saattaneet tavata toisensa vain pari kertaa aiemmin, joten ei sitten paljon toisen mahdolliset tunteet kiinnosta, jos sattuukin tulemaan jotain mielenkiintoisempaa päivän ohjelmaan. Toisaalta mututuntumani on, että ohareita tekevät enemmän etelämmästä Eurooppaa kotoisin olevat, kun taas pohjoisempien valtioiden asukit yrittävät pääsääntöisesti pitäytyä suunnitelmissa, joten ehkäpä ero on myös kulttuurissa? En tiedä, oma kokemukseni ei riitä tekemään johtopäätöksiä.

Luxembourg countryside

Siinä missä Pohjois-Luxemburgissa patikoidaan Ardennien vuoristossa, Etelä-Luxemburgissa maisemia hallitsevat kumpuilevat peltomaisemat, joissa olen nähnyt kasvavan niin maissia, kauraa, vehnää kuin ohraa/ruista (joita en osannut erottaa silloin tokallakaan luokalla koulussa, kun ne opeteltiin, mutta leveyspiiristä johtuen veikkaisin ohraa)

No mutta onneksi ovat suomalaiset kaverit, jotka eivät ohareita kovinkaan heppoisesti tee. Niinpä lauantaina pääsin suuntaamaan Annan kanssa etelään, lähelle Ranskan rajaa, jossa patikoimme kauniissa säässä peltojen keskellä. Ranskan rajan lähellä taitaa itseasiassa olla vähän epätarkka ilmaisu, sillä ylitimme reitillämme rajan kahdeksan kertaa, ja vain kerran raja oli mitenkään merkitty. Ensimmäisen kerran ehdimme patikoida jo hyvän aikaa ja ihmetellä, missä vaiheessa se raja tulee vastaan, kun tarkistin sijaintimme kännykällä ja totesin että Ranskassa ollaan, oltu jo varmaan vartin verran, ja raja taisi olla siinä kohtaa kun päällystetty tie muuttui multapaakkuraiseksi traktorinmentäväksi kinttupoluksi.

French border at Mondorf

Se yksi ja ainoa France-kyltti, ja tässä kohtaa emme edes ylittäneet rajaa, kunhan satuimme näkemään

Luxembourg border,  Mondorf-Les-Bains

Osa Luxemburgin katukylteistä on kaksikielisiä ranskaksi ja luxemburgiksi

Maaseudun ja kylien lisäksi näimme metsää ja yhden erittäin hyvin hoidetun kauniin puutarhan, joka sijaitsi kylpylän alueella, jonka lävitse polku kulki. Mondorf-Les-Bainsin kylpylän rakennuksista osa sijaitsee Luxemburgin puolella, osa Ranskan, ja rajana toimii kylpylän puutarhan läpi kulkeva puro, joka risteili polkumme ali moneen otteeseen. Mietimme vain, millaiset rajamuodollisuudet olivat ennen Schengenin sopimusta ja totesimme, etteivät ne voineet silloinkaan kovinkaan kummoiset täällä päin olla, sillä osa puroa ylittävistä kävelysilloista vaikutti huomattavasti sopimusta vanhemmilta. Ja tosiaan, rajapuro halkoi kylpyläalueen lisäksi pikkukaupunkia, josta ei tuota yhtä France/Luxembourg-merkkiparia lukuunottamatta olisi voinut mitenkään päätellä, että kaupunki sijaitsee kahden maan alueella.

Schengen Vineyards

Lähellä Saksan rajaa patikointipolku kulki suoraan viinitarhan läpi kohti Moseljokea

Tähän hyvin sopivasti patikointireittimme päätepiste oli Schengenin pikkukylä Moseljoen varrella, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan valtioiden yhtymäkohdassa. Tässä kohdin se kuuluisa sopimus väännettiin Moselia pitkin risteilevällä jokiveneellä. Nykyään kylä lienee aika samannäköinen kuin silloinkin: unelias pikkukylä, jonka aluetta hallitsevat viinitarhat ja viinitilojen opastuskyltit. Päätimme palkita itsemme 21 kilometrin patikoinnista maistelemalla erään niistä, Domaine Henri Ruppertin, tuotantoa, jossa pinot noirista ja gamaysta sekoitettu rose-viini oli kunnolla viilennettynä ihan kelvollista, riesling oli varsin hyvää, ja gewürtzraminer vielä parempaa.

France 2km, Germany 1km

Katukyltit Schengenin tyyliin: 2km Ranskaan, 1km Saksaan

Domaine Henri Ruppert

Henri Ruppertin viinitilalle oli kunnon kiipeäminen rinnettä ylös, mutta maisteluterassin näkymät olivat sen arvoiset, ja viinikin oli erinomaista





5 kommenttia aiheesta “Patikointia myötä- ja vastoinkäymisissä”

  1. Osaan samaistua! Tuskailen usein samantyyppisten tilanteiden kanssa: joko ihmiset eivät ilmoita, etteivät pääsekään – tai ilmoittavat samana päivänä että pääsevät sittenkin (ja silloinhan kaukokatseisen skandinaavin iltasuunnitelmat on jo lyöty lukkoon…) Omaa suhtautumista on joutunut tässä vähän työstämään :)

    1. Minä en ole päässyt vielä yli tunteesta, että tuollainen käytös on epäkohteliaisuutta. Pitäisi varmaan päästä, sillä taidan olla vähemmistössä kalentereineni.

  2. Kyllähän se vähän epäkohteliaalta tuntuu, ja itse puuskahdan aina mielessäni, ”ettei sitten aikaisemmin viitsinyt ilmoittaa”. Kun näitä on tullut vastaan toistuvasti ja useiden eri ihmisten kanssa, olen alkanut miettiä, jospa vika onkin omassa ylikehittyneessä ennakoinnin- ja suunnitteluntajussa. Harmi, ettei näitä ole vielä sattunut kenenkään niin hyvän ystävän kanssa, että olisi kehdannut suoraan kysyä, että mitä juuri sun päässä liikkui.

    1. …tai ehkäpä vika on meidän alikehittyneessä spontaaniudessamme tai lööbailukyvykkyydessämme? Jos jotain peruuntuu viime hetkellä, olen usein niin kamalan pettynyt, vaikka voisinhan vain ottaa ja tehdä jotain itsekseni, tai pelkästään ottaa rennosti. Toisaalta tuntuu, että sietäisin näitä paremmin, jos Iiro olisi kanssani, sillä sitten olisi kuitenkin edes jotain seuraa. Yksin olen huono tekemään muuta kuin lojumaan himassa.

  3. Oi tuo on niin arsyttavaa! tuskailin itse saman ongelman kanssa Goteborgissa opiskellessani. Monet kerrat oltiin sovittu sali-treffit yhden tsekkilaisen tyton kanssa ja joka kerta tuli viime hetkella viesti ettei paasekkaan. Vikalla kerralla han teki kokonaan oharit ilmoittamatta. Oon tormannyt tahan ”ilmioon” useammankin ”ulkomaalaisen” kanssa, mutta tama tytto on jaanyt parhaiten mieleen… Ei kay suomalaisen jarkeen tama ei!
    (Lueskelen hitaasti mutta varmasti blogiasi lapi niinkuin ehka huomaat mun random kommenteista siella taalla. Oon aiemmin seuraillut sun blogia silloin talloin. Nyt on aikaa kahlata tama paremmin lapi:))



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge