Australialainen ranskalaisten keskellä

Viime helmikuussa Sanna haastoi bloginsa lukijat (tai oikeastaan Sannan sanoin kaikki kiinnostuneet) lukemaan enemmän australialaista kirjallisuutta. Vaikka kirjojenlukutahtini on jotain aivan muuta kuin Sannalla, tartuin silti haasteeseen, ja tällä hetkellä luettavana on viides australilalainen kirja tämän vuoden puolella. Ennustan jo nyt, että tulen vähän jäämään tuosta kymmenestä tavoitekirjasta, mutta puolustaudun toteammalla, että olen silti tainnut kolminkertaistaa australialaisten luettujen kirjojeni saldon tänä vuonna.

useldange3

Tylsien kirjankansien sijaan näytän kuvina pari näppäystä eiliseltä patikointireissulta, kun käppäilimme koleassa +5C säässä Useldangen linnanraunioilta Merschin juna-asemalle, epäonnistut lounasravintolanetsintäkeikka mukaanlukien 22km

Alkuvuodesta bongasin BookBubin kautta pari (puoli)ilmaista aussikirjaa Nookilleni. Näistä uusseelantilaisen mutta Queenslandin yliopistossa opiskelleen ja Australiassa pitkään asuneen James Maxwellin Enchantress oli fantasiahömppää, jossa luotiin pohjaa sinänsä jännälle maailmalle, mutta jossa henkilöhahmot olivat niin onnettomia, ettei jatko-osan lukeminen kiinnosta. Luulin tosiaan Jamesia kirjaa lukiessani aussiksi, joten lasken mukaan haastemäärään, koska minun lukutahdillani kaikki keinot ovat sallittuja…

useldange1

Useldangen linnan vieressä oli ollut kirkko ja sen vieressä hautausmaa, mutta nykyään vuonna 1903 puretusta kirkosta oli jäljellä vain perustukset.

Ruotsalaisen mutta Australiassa pitkään asuneen Andrea Höstin And All the Starsissa eivät henkilöhahmot olleet paljoa kummoisimpia, mutta jäin koukkuun juoneen ja istuin nenä kiinni kirjassa koko pitkän automatkan Floridan Cocoa Beachilta Georgian Atlantaan. Kirjassa kummalliset avaruusoliot hyökkäävät maahan, ja joukko sydneyläisiä teinejä pelastaa päivän juoksentelemalla ympäri yksityiskohtaisesti kuvattua kaupunkia – ja olen aika varma, että Andrea on Australian kansalainen, joten tämän voinen laskea maahanmuuttajakiintiöön ilman vilppiä.

useldange2

Pikkukaupunki Luxemburgin tyyliin: Useldangen kylässä on noin 600 asukasta, joista suurin osa haluaa asua kyläkeskustassa rivitaloissa, townhouseissa ja pienipihaisissa omakotitaloissa. Varmaan tämän ansiosta kylässä on pizzeria, aasialainen ravintola, pari pubia, kauppa ja peräti kolme bussipysäkkiä, ja mekin pääsimme kylään julkisilla sunnuntaiaamuna. Suomessa taas kyläkeskustat kuolevat ja ihmiset asuvat pelloilla tai Nurmijärvellä.

Kennesawn paikalliskirjastosta minulle tarttui mukaan sydneyläisen kirjailijakuuluisuus Thomas Keneallyn Schindler’s Ark, josta myöhemmin eräs Spielberg-niminen ohjaaja teki yhden lempileffoistani. Minulle tuli vähän puun takaa, että kirja on australialaistekosia, ja tämä oli lisämotivaattorina etsiä se uudestaan kirjastosta, kun muutin Atlantin toiselle puolelle kirjan ollessa vielä kesken. Kuten yleensäkin, kirjassa oli ehkä viisinkertaisesti se määrä sisältöä mitä leffassa, ja Oscar Schindlerin motiivit ja sielunmaisema tulivat paljon selkeämmin ja koskettavammin esille. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Ja Keneally on tosiaan ihan oikeasti syntynyt Australiassa.

useldange4

”Elina älä keiku siinä aidan väärällä puolella! Siinä on liukasta ja alas on toistakymmentä metriä!” ”Eiku mä otan vaan nopeesti tän kuvan…”

Ja sitten siihen neljänteen, johon postauksen otsikossa viittaan: australialaisen Sarah Turnbullin Almost French, missä Madame Turnbull kertoo emigranttikokemuksistaan Pariisissa, jonne hän päätyi, kun vuoden Euroopan-turneellaan törmäsi charmanttiin patonginpurijaan, joka allekirjoitti viestinsä I kiss you (yök miten pervoa! tai sitten suora käännös ranskasta) ja kertoi nauraen kuinka taannoiset illanistujaiset olivat terrible – koska ranskaksi tuo sama sana tarkoittaa sekä kamalaa että siistiä.

Ranskalaisten vaikutuspiiriin muuttaneena tunnistin kirjasta monta kohtausta. Ulkonäköasioita puidaan pitkät pätkät: ranskalaisten urheilemattomuutta yhdistettynä tiukkaan ruokavalioon, ja sitä että miehet sekä huomaavat että kommentoivat vaatteitasi – eivätkä aina välttämättä positiiviseen sävyyn. Asiakaspalvelijat saattavat olla erittäin hyviä tai sitten erittäin huonoja, ja jos haluaa hyvää palvelua, Il faut râler, täytyy valittaa (mikä tosin pätee välillä myös asiakaspalvelun kehdossa Atlantin tuolla puolen). Ruoasta ollaan äärimmäisen tarkkoja, kuten Sarah järjestämillään lounaskutsuilla huomaa, ja enpä ole koskaan tavannut yhtä paljon pikkusormistelevia marisijoita (”Tämä viiden euron lounas kanttiinissamme on pahaa, mennään mieluummin syömään ravintolaan kolmellakympillä.”) ja ruokavammaisia (siis miten joku ei tykkää juustosta??) kuin ranskalaisten työkavereitteni keskuudessa. Toisaalta kirjasta löytyi myös kohtauksia, joissa Sarah kertoo esimerkiksi jostain niinkin periranskalaisesta tavasta kuin kukkien tuomisesta tuliaisina kylään mennessä, mikä kertonee meille suomalaisille enemmän australialaisista kuin ranskalaisista.

Sitten oli niitä kohtauksia, jotka taitavat olla yleismaailmallisia expattien keskuudessa. Esimerkiksi se, kuinka nykyään tunnen oloni ujoksi tai tyhmäksi tai parhaimmillaan molemmiksi. Ujoksi muutun, kun tajuan, etten pärjää keskustelukielellä (esim. vilkas keskustelu vahvalla etelävaltojen englannilla) tai vaihtoehtoisesti muut eivät pärjää minun määrittämälläni keskustelukielellä, joten hiljennyn enkä tuppaannu lounasseuraksi ainakaan niin usein, jotta muut saavat hengähtää ja jutella keskenään omalla kielellään. Tyhmäksi taas… no kuten Sarah sen sanoo kirjassaan, jos ei osaa ilmaista itseään keskustelukielellä niin älykkyysosamäärä muiden silmissä tippuu helposti viitisenkymmentä pinnaa.

Kolmas expatteja yhdistävä tekijä on, että monella on enemmän expat- kuin paikallisia kavereita, ja niin on käynyt minullakin. Expat-piireissä ainoa yhdistävä tekijä on, että kaikki ovat vieraan kulttuurin ja mahdollisesti myös kielen keskellä, mutta ah kuinka se välillä yhdistää – ja tässä kohtaa pyydän anteeksi kaikilta blogiani lukevilta lähempänä ranskalaisia olevilta näitä kamalia yleistyksiä ja valituksia, joita täällä nyt ja muulloinkin esitän. Paras puoli expat-kavereissa on, että tutustuu moneen sellaiseen persoonaan, jonka kanssa ei muuten ikimaailmassa tulisi ystävystyttyä. Huonoin puoli taas on, että kaverisuhteet ovat yleensä väliaikaisia: tällä hetkellä puolet tämän hetkisistä kavereistani ovat muuttamassa todennäköisesti pois maasta seuraavan puolen vuoden sisään.

useldangepanorama

Joku vähän ammatimaisempi panoramantekijä olisi saattanut ottaa kuvia myös vasemman ylänurkan tyhjästä taivaasta. Tässä joka tapauksessa se, mitä Useldangen linnasta oli muurien lisäksi jäljellä: pohjoistorni (vas), jonka sisällä haisi omituiselle, ja donjon eli keskustorni, jonka sisällä oli näyttely linnan historiasta ranskaksi ja luxemburgiksi, ja jonka tiivistelmä oli, että täällä ne lääninherrat hallitsi ja kansa kitui.

Vaikka näytänkin jäävän kymmenestä haasteen vaatimasta kirjasta rannalle, tavoitteenani on lukaista vielä pari ennen ensi helmikuuta. Tällä hetkellä kesken on Patrick Whiten The Eye of the Storm, jota lukiessa tuntuu siltä, että haluaisi kaivaa sanakirjan esiin – eikä välttämättä sittenkään ymmärrä kaikkia kielikuvia.





8 kommenttia aiheesta “Australialainen ranskalaisten keskellä”

  1. Vau, impressive! Ja kaikki hyväksytään mukaan kengurun kyytiin.

    Noista olen lukenut tuon Almost Frenchin, josta kyllä tykkäsin kovasti! Ja ihan totta: täällä viedään kukkia sairaalaan tai annetaan kiitokseksi jostain isosta työurakasta! Joskus omalle kullalle myös. Olen huomannut, että kukat lähetetään usein ’delivered’ eli niitä ei monesti edes itse ojennella. Kylään mennessä en ole koskaan törmännyt kukitteluun.

    Tunnen itseni tyhmäksi siksi, että joka kerran yllätyn, kun kuulen/luen tuosta Schindler-kirjan kirjoittajan australialaisuudesta! Milloinkahan tuo jäisi ihan pysyväksi faktaksi pääkoppaan?

    1. Jee!

      Tuo ”delivered”-meininki on minusta aika jännää. Ikinä en ole kukkia saanut toimitettuna ja vain yhden kerran osallistunut kukkatoimituksen lähettämiseen (sairaalaan silloin). Sen sijaan eurooppalaiseen malliin on tullut aika monta kertaa jonkinlainen kukkapuska annettua onniteluina tai kyläilytuliaisina. Toisaalta minä myös vien tuliaisiksi viinipullon, kun taas ranskalaiset käsittääkseni eivät ole tästä tavasta niin innoissaan, koska tottahan toki viini pitää päästä valitsemaan itse.

      Ennustan, että se Schindler-kirja jää pääkoppaan, jos joskus päädyt sen lukemaan. Suosittelen! Yksi haastekirja lisää vielä tälle vuodelle!

  2. Hihkaise, kun saat Whiten luettua, niin lisään ’saavutuslistaasi!’ :)
    Juu, Schindler pitäisi lukea, varsinkin nyt, kun kerroit, että siinä on niin paljon ekstraa itse päähenkilöstä. Kiinnostaa kovasti!

  3. Koin ihan samanlaisia tunteita silloin 90-luvulla Amerikassa ja muutuin pahimmillaan ujoksi ja hiljaiseksi. Vaikka kaikki olivat hyvin ystävällisiä, tunsin etten ole ihan samalla viivalla. Olen yrittänyt muistaa myöhemmin tämän kokemuksen ja pitää mielessä, että huonosti suomea puhuvat eivät ajattele aksentilla.

    1. Juuri tästä syystä vaikka töissä saatan ymmärtää ranskaa, vastaan aina englanniksi (ellei toinen osapuoli IHAN OIKEASTI ole täysin englannintaidoton). Vaikka ranskan sönköttäminen voisi olla hyvää kielenharjaannuttamista, tuntuu, että väistämättä ihmisille tulisi vähintään alitajuisesti fiilis penaalin tylsimmästä kynästä.

  4. Kiitos jälleen mielenkiintoisesta postauksesta! Schindlerin laitoin heti lukulistalleni – se kun sattu olemaan myös minun yksi lempielokuvista – ja se soundtrack!

    Mua kiinnostaa myös tuo Almost french, koska expat olen itsekin. Etenkin tuohon älykkyysosamäärän tippumiseen voin samaistua. Saksalaiset kun eivät puhu englantia juuri ollenkaan täällä SB:ssa, mikä oli minulle yllätys. Niinpä kommunikointi paikallisten kanssa jää hyvin olemattomaan asemaan. Jopa tytön opettajiin koulussa on vaikea saada kontaktia ilman yhteistä kieltä ja se mitä saksaksi yritän sössöttää ei todellakaan vastaa korkealentoista (tai yhtään mitään) keskustelua. Tämän tunteen ymmärtää vain toinen expat – miten sitä tunteekaan toisen luokan kansalaiseksi ilman yhteistä kieltä…

    1. Hienoa, että joku tarttuu tuohon Schindlerin arkkiin! Olen tainnut sitä suositella täällä kavereille jo kyllästymiseen asti…

      Jos joskus tulet tänne Luxemburgiin käymään niinkuin joskus keväällä puhuttiin niin voit saada tuon kirjan multa. Oli se hyvä, mutta ei silti niin hyvä että haluaisin rajalliseen kirjahyllyyni jättää, joten pistän mielelläni kiertoon.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge