10857377483_a420a625e8

Elämää Kuoleman laaksossa

Death Valley

Edessä Coffin Peak eli hauta-arkkuhuippu, sinne siis!

Länsi-USAn suuriin kansallispuistoihin on sisäänpääsymaksu, ja Grand Canyonissa ja Yosemitessa sisäänkulkuväylillä on kopit, jossa metsänvartijat päivystävät keräämässä maksuja. Ei Death Valleyssa. Kun ajoimme paikalle elokuussa, sisäänkäynnin kohdalla oli itsepalveluautomaatti, josta sai lunastaa lippunsa. Iltaviiden maissa ulkona oli +40 astetta hellettä.

View from Dantes point

Näkymä Coffin Peakin tuntumasta, Dante’s Viewltä

Sisäänkäynti laaksoon on vajaan kilometrin korkeudessa, josta me suuntasimme vielä 700 metriä ylemmäs Dante’s Viewn näköalapaikalle vuorijonon päälle. Death Valleyn kuumat lämpötilat johtuvat juuri ympäröivistä vuorijonoista, jotka toimivat kattilan reunoina alueella, jossa kosteutta on minimaalisesti ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta käytännössä aina. Itseasiassa kolmena muuna vuodenaikana laaksossa saattaa olla ihan kohtuullista olla ja talvisin patikointisäät ovat jopa miellyttäviä, mutta tietenkin me osuimme paikalle elokuussa, keskellä kuuminta kesää.

Badwater & mountains

Dante’s Viewlta on näkymä Badwaterin lätäköille merenpinnan alapuolelle sekä taustalla siintäville usean kilometrin korkuisille vuorille

Dantes view

Badwaterin lätäkkö alhaalla on alimmillaan 85 metriä merenpinnan alapuolella; kaukaisuudessa Iiron osoittamassa suunnassa taas voi hyvällä säällä erottaa USA:n korkeimman kohdan (Alaskaa lukuunottamatta), Mount Whitneyn, joka kohoaa 4421 metriin

Koska Death Valleysta puuttuvat täysin puut, jotka toisivat laaksoon perspektiiviä, korkeuseroja on todella hankala hahmottaa. Tajusimme auton kulkevan jyrkkään ylämäkeen parhaiten siitä, että moottori nosti kierroksia minkä ehti. Meidän SUVimmekin ulvoi rinteessä, joten varoituskyltit, joiden mukaan pahimpiin mäkiin ei saa mennä asuntoautolla, lienivät ihan paikallaan.

Dantes point

Paras poseerauspaikka on tietenkin kalloinrinteessä äkkipudotuksen vieressä

Dantes point

Iiro nappasi allekirjoittaneen kiinni, mikä oli ihan kiva, koska alas on kaksi kilometriä

Heti alussa huomasimme, ettei Death Valley tosiaankaan ole täysin kuollut. Hypätessämme autosta ensimmäistä kertaa ulos kimppuumme hyökkäsi kärpäsparvi, sellaisia ärsyttäviä pieniä banaanikärpästen kaltaisia. Myöhemmin näkyi vähän isompaa elämää…

Shrub at Dantes point

Mistähän tämäkin puska repii vetensä?

Lizard at Death Valley

Sisilisko yritti maastoutua osaksi kiveä

Death Valley coyote

Kyllä, se on ihka aito kojootinpoikanen! Tai näin ainakin kuvan ottohetkellä luulin, mutta googletuksen perusteella kyseessä onkin kit fox eli kissakettu.

Hämärässä saalistavan kissaketun näimme, kun ajoimme kilpaa auringon kanssa Zabriskie Pointille katsomaan auringonlaskua, jonka viimeisen minuutin ehdimmekin nähdä juostuamme rinnettä ylös. Pienestä juoksusta sai kunnon sydämenväpätykset aikaan, sillä ei puhettakaan että lämpötila olisi ehtinyt laskea tähän mennessä.

Death Valley sunset at Zabriskie point

Aurinko laskee vuorien taa, se värjää sun hiuksesi punaisellaan ja, Eput laulaa… Edessä Zabriskie Point.

Zabriskie point

Täällä aurinko värjää hiusten lisäksi myös vuoret – tosin Golden Canyon ei taida paljoa värjäystä kaivata.

Auringon laskettua suuntasimme Furnace Creek Innille, josta olimme varanneet huoneet yöksi. Kyseinen majatalo rakennettiin jo vuonna 1927, kun hiipuva booraksikaivostoiminta rohkaisi kaivosyhtiöitä hakemaan muita tulonlähteitä omistamilleen kaivosrautateille. Me nautimme oluet palmujen reunustamalla terassilla katsellen kuun valaisemaa laaksoa, josta valo heijastui aivan kuin tyyneltä merenlahdelta, ja tunnelma oli kuin jossain Kaakkois-Aasian rantalomakohteessa – lämpötila ei ollut tuntunut laskeneen auringonlaskun jälkeen astettakaan. Illallisella hodari- ja burgeribuffetissa istuimme mieluusti ilmastoiduissa sisätiloissa, mutta pihvit piti hakea kokilta, joka täydessä kokinpuvussa grillasi niitä ulkona hohkavien hiilien äärellä. Herra kokki, miten te kestätte tätä kuumuutta? I don’t, kokki puuskahti takaisin. Noone would. We have shifts, and this is the one everyone hates.

Furnace Creek Inn, Death Valley National Park

Furnace Creek Inn päivänvalossa [kuva: wehardy]





7 kommenttia aiheesta “Elämää Kuoleman laaksossa”

  1. Yosemiteen taisi olla pääsymaksu jo silloin 90-luvulla, mutta en kyllä muista, että muihin olisi ollut. Ei edes Grand Canyonille. Vain jos kansallispuistossa yöpyi, piti maksaa jotain.

  2. Vau, taas todella upeita kuvia. Pitäisi kyllä lähteä parin kuukauden road-tripille USAan! Mutta, ennen sitä pitäisi kai työskennellä täällä muutama lisävuosi. Joten ei…

    1. Autoilu ei oikeastaan USAssa ole kovinkaan kallista (siksihän ne kaikki autoilevat…) ja majoituksia voi löytää hyvinkin halvalla, jos on valmis majoittumaan vähän läävemmissä paikoissa, joten USAn roadtripin ei pitäisi vaatia mitään mahdottomia säästöjä. Tosin parista kuukaudesta en tiedä. :)

  3. Tuttuja maisemia :) Me kävimme Death Valleyssa jouluna 2007, kun ajoimme sen läpi San Fransiscosta Las Vegasiin. Päivällä Kuolemanlaaksossa taisi olla + 15C ja yöllä lämpötila laski jopa miinukselle.
    t: Matkalainen

    1. Ohho, vähän erilaisia lämpötiloja kuin meillä! Mietin, että joskus viileämmällä säällä tuonne voisi mennä takaisin. Oli nimittäin monta kanjonia ja vastaavaa, joissa olisi ollut hieno kävellä, mutta noissa elokuun lämpötiloissa patikointi olisi ollut suorastaan vaarallista.

      1. Jeps, minustakin olisi joskus vielä kiva palata tuonne. Jouluna 2007 meillä kun oli mukana pieni hidaste (tai päinvastoin vauhdittaja, miten sen nyt ottaa ;) eli 9 kk vauva, joka ei viihtynyt autossa ei sitten juurikaan. Paluumatkalla Vegasista tiellemme sattui vielä hiekkamyrsky niin, että se suorempi tie San Franciscoon katkaistiin ja oli ainoastaan kiertotie käytössä. Niinpä kiersimme melkein Losin kautta palatessamme Vegasista. Mutta siis ei silloin 9 kk vauvan kanssa patikoitu ollenkaan, joten nähtävää olisi paljon :)



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge