Kölnin joulumarkkinat ja Dom

On the way to Cologne / Köln

Aikainen lintu madon syö ja aikainen matkaaja nappaa sunnuntain aamukahdeksan halvat IC-junaliput Kölniin

Luulin, etten ehtisi kirjoittaa tätä postausta, koska läpikäytäviä kuvia oli paljon ja aikaa Charles de Gaullin lentokentällä ei mitenkään merkittävästi, mutta ehdinpä sittenkin. Syy on hieman vähemmän riemuisa: tekninen vika lentokoneessa, ei havaintoa milloin pääsemme matkaan. Tätä kirjoittaessa istun Air Francen lentokenttäloungessa katsellen pimenevää kenttää ja toivon hartaasti, että pääsen Atlantaan vielä tämän päivän puolella.

On the way to Cologne / Köln

Elina herännyt juuri aamu-uniltaan katsomaan kehuttuja Mosel-joen maisemia Trieristä Koblenziin

No mutta itse postauksen asiaan. Olimme päättäneet, että johonkin kauemmas isoille joulumarkkinoille on pakko lähteä, kun kerran täällä päin ollaan, joten viime sunnuntaina tartuimme Luxemburgin rautateiden Kölnin tarjouslippuihin ja lähdimme porukalla matkaan. Huomasimme, että compartmentilliset IC-junat ovat erittäin hyviä nukkumiseen, sillä niissä on kolme pehmeää penkkiä vierekkäin ja nostettavat käsinojat, mutta jo tunnin torkuttuamme siirryimme bongaamaan linnoja viinipeltojen keskeltä.

On the way to Cologne / Köln

Linna! Joko saa huutaa bingo?

En ole koskaan allekirjoittanut jakoa kaupunkilomiin ja rantalomiin, sillä eniten minua kiinnostavat pienemmät paikkakunnat, joissa sinänsä ei ole mitään ihmellistä eikä mitään yksittäistä suurta nähtävyyttä, jota pitäisi saapua kaukaa bongaamaan. Sen sijaan kiehtovinta on alueen fiilis, ja sen fiiliksen takia voin käydä katsomassa jotain sekalaista linnaa, jossa kaikki opasteet ovat kielellä, jota en ymmärrä. Ja niin näidenkin alueiden läpi junaillessa tuli tunne, että tänne pitäisi joskus tulla uudestaan kiertelemään kylästä kylään.

Dom ( Cologne / Köln )

Kohteemme tänään oli kuitenkin vain ja ainoastaan Köln, jonne junalla saapuminen on kätevyyden huippu, sillä kaupungin pääkohde, valtava ja vaikuttava Kölnin katedraali, on kivenheiton päässä rautatieasemasta. Se on Saksan suosituin turistikohde kävijöiden määrällä mitattuna ja löytyy myös UNESCOn maailmanperintölistalta. Kunnon katedraalin tapaan sitä rakennettiin yli 600 vuotta (1248-1880), ja se säilyi pystyssä toisen maailmansodan melskeissä, kun melkein koko muu kaupunki pommitettiin matalaksi. Syyksi tähän on arvailtu, että sen näyttävät tornit olivat sen verran hyvät navigointimaamerkit Liittoutuneiden pommikoneille, ettei niitä haluttu tuhota.

Cologne Cathedral

Kölnin katedraalin fasadi on suurempi kuin millään muulla kirkolla maailmassa – tornit ovat 157 metriä korkeita ja etuosan leveys on 61 metriä – joten eipä mahtunut ihan yhteen valokuvaan…

Dom ( Cologne / Köln )

Bongaa kuvasta roomalainen sotilas

Dom ( Cologne / Köln )

Dom ( Cologne / Köln )

Dom ( Cologne / Köln )

Tulimme paikalle sunnuntaina vähän ennen klo 12, ja tämä yrmeän näköinen setä sanoi kaikille eteistä pidemmälle pyrkineille, että eteenpäin on tulemista vain hartailla katolisilla

Olen käynyt Kölnissä viimeksi teininä, ja tuolloin en päässyt käymään tornissa. Nyt sinne kiipeäminen oli ykköstavoite reissulta.

Church bell at Dom ( Cologne / Köln )

Maailman suurin kirkonkello

View from Dom ( Cologne / Köln )

View from Dom ( Cologne / Köln )

Dom ( Cologne / Köln )

Tornin jälkeen lähdimme joulumarkkinoille, josta selittäisin mielelläni enemmän, mutta juuri tuli kuulutus, että kone lähtee sittenkin tänään! Jee!! Kolme tuntia myöhässä, mutta ei tarvitse olla yötä lentokenttähotellissa! Näkee Iiroa jo tänään! Jee jee ja triplajee!! Eli lätkin nämä loput kuvat tähän näin ilman sen kummempaa kommentointia ja sanon vaan, että kannattaa käydä katsomassa Kölnin joulumarkkinoita jos suinkaan mahdollista.

Cologne cathedral

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Myynnissä suomalaista hunajaa

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Bongaa suomenlippu!

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

6 kommenttia postaukseen “Kölnin joulumarkkinat ja Dom”

    1. Mitä niitä muita kaupunkeja sitten on ollut? Mä en nimittäin muista epädiganneeni lapsena yhdestäkään kaupungista/matkasta/reissusta, vaan mitä enemmän paikkoja sen parempi.

  1. Toivottavasti pääsitte matkaan. Nämä sun kuvat on sen kaltaisia, että väkisinkin miettii, miten voisi viettää ensi vuonna joulukuun aatonaattoon asti Keski-Euroopassa.

    1. Päästiin matkaan vielä reilun tunnin koneessaodottelun jälkeen, mutta perille kuitenkin, ja sehän tässä oli tärkeintä.

      Suosittelen kyllä Keski-Eurooppaa! Kaksi tuolla Kölnissä olleista kavereista oli käynyt myös Strasbourgin joulumarkkinoilla, ja ne olivat kuulema olleet vielä hienommat, joten kannattanee harkita kohteeksi Alsacea jos vain suinkin mahdollista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge