Amerikkalainen internetyhteys: sitä saa mistä maksaa

Istun tällä hetkellä taloyhtiömme community centerissä langattoman verkon ääressä, koska Coloradon kodissamme ei ole nettiyhteyttä. Kyllästyin eilen tähän tilanteeseen – emme pysty katsomaan Netflixiä, internetin käyttö kännykällä on tolkuttoman hidasta, eikä printterimmekään toimi ilman verkkoa – joten käyn nyt läpi vaihtoehtoisia palveluntarjoajia. Ei nimittäin ole oikeastaan mitään positiivista sanottavaa vanhasta netti- ja kaapelitarjoajastamme Comcastista.

Palvelun tilaamiseen liittyvästä härdellistä valitinkin reilu vuosi sitten, mutta vielä vaikeampaa oli saada palvelu lopetettua. Tai siis, palvelu kyllä loppui, mutta laskutus ei, ja sen sijaan asiakastilillemme ilmestyi kummallisia lisämaksuja palveluista, joita emme olleet ikinä tilanneet.

Iiro valitti ensin joulukuussa, sitten tammikuussa, ja kummallakin kerralla maksut luvattiin poistaa tililtämme. Näin ei tapahtunut. Minä valitin pari viikkoa sitten, kun Iiro oli jo ihan hiiltynyt asiakaspalvelun kanssa chattailyyn, ja sain taas lupauksen, että maksut poistettaisiin. Mitä vielä. Tänään sitten otin uudestaan yhteyttä Comcastiin ja valitin aiheesta, ja nyt asiakaspalvelija osasi kertoa, että maksut on jo siirretty perintäosastolle. Jaahas. Asiakaspalvelija sanoi, että voi merkata tililleni tiedon, että laskutus on väärin, mutta että minun pitää soittaa perintäosastolle, jotta he huomaisivat merkinnän. Pyysin, että hän soittaisi, koska en millään jaksaisi enää roikkua puhelimessa, mutta kuulema asiakaspalvelusta ei ole puhelinyhteyttä perintäosastolle.

Toinen ongelma on liittynyt kaapeliboksin palauttamiseen. Kun Iiro marraskuussa peruutti netin ja kaapelin, silloinen asiakaspalvelija lupasi lähettää postissa palautuslaatikon kaapeliboksille. Sellaista ei koskaan kuulunut, joten kaapeliboksi muutti muun tavaran mukana Coloradoon. Joulukuussa toinen asiakaspalvelija lupasi lähettää boksin, mutta mitään ei kuulunut taaskaan. Sama tammikuussa. Vihdoin viimein pari viikkoa sitten asiakaspalvelija sai aikaiseksi lähettää palautuskuoren, sillä UPS:ltä tuli kirje, että he eivät olleet onnistuneet toimittamaan meille lähetystä Comcastilta, koska osoite oli puutteellinen, ja palautuskuori pitäisi sen sijaan käydä hakemassa heidän toimistostaan vajaan 50 mailin ajomatkan päästä. Voitte arvata, olenko hakemassa.

Tämän kaiken jälkeen harkitsimme kokeilevamme jotain muuta palveluntarjoajaa. Toisaaltaa olimme kuulleet valitusta, että ne muut eivät olleet sen parempia, ja kuten Iiro huomautti, tiedämme jo Comcastin huonouden sekä taktiikan, jolla puljusta sai ulos edes jonkinlaista palvelua; uudella palveluntarjoajalla pitäisi taas selvittää, mitä kautta voi valittaa. Kun sitten selvisi, että haluamani netti- ja kaapelipaketti maksaa Comcastilla $40 kuussa, kun taas kilpailija velottaisi siitä $80, päätin, että annan hinnan ohjata valintaa tälläkin kertaa. Eli huono palvelukokemus jatkunee jatkossakin koko rahalla.

Nyt on sitten tilattu kaapeliasentajan käynti ylihuomiselle. Tilauksen yhteydessä asiakaspalvelija Emerliza kysyi, haluanko maksaa Comcastille $200n vakuusmaksun, joka palautettaisiin vasta vuoden päästä, vai annanko heille luvan tarkistaa luottohistoriani – mikä kumma kyllä vaikuttaa itsessään negatiivisesti luottohistoriaan. Annoin luvan, ja Emerliza taisi olla vähän enemmän innoissaan tuloksista kuin minä:

Emerliza: I am pleased to inform you that as per results of the credit check, we will not require any deposit for your order today.
Emerliza: You must be good in keeping up with your bill. I salute you for that!
Emerliza: Great choice to do the credit check, you are able to save $200 my friend.
Jenni: great
Emerliza: Yes, it is actually awesome!

Tämän jälkeen Emerliza merkkasi vielä tietoihimme, että myös ”Liro” on valtuutettu tekemään päätöksiä tilauksiemme suhteen. Ehkä neljässadas kerta kun Iiron nimi kirjoitetaan kyseisellä tavalla väärin.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

11 kommenttia postaukseen “Amerikkalainen internetyhteys: sitä saa mistä maksaa”

  1. Ikäviä nämä TV/netti jutut täällä. Meillä ei tässä nykyisessä paikassa ole kuin yksi vaihtoehto, se antaa jo hyvän lähtökohdan palvelulle. Haaveilen siitä, että ei tarvitsisi minkään kaapelifirman kanssa touhuta – ihan harmittaa ne heidän ’bundelit’ – meilläkin on lankapuhelin paketin mukana, mutta en edes tiedä numeroa….
    Toivottavasti olet ehtinyt nauttimaan muutenkin Coloradosta !

    1. Minulla oli Luxemburgissa nettiyhteyttä etsiessä tuo tilanne, että sai joko pelkän netin tai sitten netin, telkkarin ja puhelimen. Totesin, että nettiyhteys riittää minulla telkkariohjelmien katsomiseen, joten ei tarvinnut lankapuhelintakaan…

      Juu ei huolta, en minä koko päivää raatanut Comcastin kimpussa. :D

        1. Oho en aiemmin, mutta nyt googlasin. Ihan mieletöntä!! Toi on vieläpä niiden ”parhaat Corvetet”-showcase-huone missä toi tapahtu…

          (Tiedoksi muille lukijoille: Corvette-museossa, jossa kävimme Iiron kanssa vajaa vuosi sitten, on lattia tippunut alta. Uutinen aiheesta: http://www.foxnews.com/us/2014/02/12/sinkhole-opens-up-at-national-corvette-museum-swallows-cars/ …ja minun vuoden takainen raporttini museosta: http://salamanteri.net/georgia/2013/03/jeesus-kavelee-vetten-paalla/ )

  2. Huh, aika vaikealta kuulostaa!

    Meillä oli täällä Suomessa DNA:n mokkulalla toimiva liikkuva laajakaista, kun oltiin täällä vain satunnaisesti, eikä viitsitty maksaa mitään korkeaa hintaa, kun käyttöä ei kuitenkaan ollut paljon. Yhteys oli ihan surkea ja katkeili monta kertaa päivästä – tietysti aina juuri silloin, kun oli jotain kriittistä menossa. Kuukausi sitten vaihdettiin sitten Soneran parempaan yhteyteen, ja nyt on netti toiminut ihan hyvin.

    Toisaalta vähän hirvittää, miten riippuvaiseksi sitä on netistä tullutkaan. Tuntuisi ihan utopistiselta etsiä tietoa tietosanakirjasta!

    1. Mekin kokeilimme joitain vuosia sitten tuota mokkulan käyttöä, ja oli todella ärsyttävä kapistus. Teoriassa käytännöllinen, mutta netin katkeilu käy tosiaan pidemmän päälle hermoille.

      Ja sama tuon netin kanssa. Toinen, missä mulla menisi sormi suuhun ilman nettiä, on julkisen liikenteen aikataulut. En ole nähnyt niitä paperisessa muodossa moneen vuoteen.

  3. Huh huh! Meiltä sentään vaan pudotettiin telkkari pois paketista, laskuineen, kun ”luulivat ettei me sitä haluta kun meillä ei ole boxiakaan”. No ei ole boxia kun ensin, hiukan sen jälkeen kun peruutettiin maksullisten kanavien tilaus, lähettävät kirjeen että ilmaisetkin kanavat salataan ja boxi tulee pian perässä. Boxi ei vaan koskaan saavu… Siellä ei pikkusormi tiedä mitä nimetön tekee!

    Mies on vuosia valittanut, kun Comcast on asuinalueen ainut palveluntarjoaja. Nyt kun muutetaan, olisi AT&T mahdollinen. Luulin että mies siitä innostuisi, mutta kuulemma inhoaa sitä sitten vieläkin enemmän. Ei voi voittaa näissä.

    Että sympatiaa.

    1. En vaan voi käsittää tuota, että kilpailu on asuinalueen kohdalla rajoitettu yhteen palveluntarjoajaan. Meillä oli sama juttu Kennesawssa. Mitä intressiä Comcastilla on edes parantaa palveluaan, jos suurin osa asiakkaista tulee ”Comcast tai ei mitään”-alueilta? Huono veto asuinalueilta, jos multa kysytään.

  4. TWC :sta ei ole valittamista taalla Buffalon nurkilla. Toimii, supernopea, ei ongelmia laskujen kanssa, ja jos on mitaan pienta ollut, esim. muutto, niin asentajan on saanut jo saman paivan aikana apuun! Aika kallishan tama on kun ei muita kaapelitoimittajia alueella juurikaan ole, mutta netti on tosi varma ja todella nopea! Suosittelen siis Time Warneria, jos se on siella tarjolla!

    1. Käsitin, että meillä vaihtoehdot olisivat olleet Comcastin lisäksi CenturyLink, jos ei halua lähteä vetämään omia kaapeleita tai asentelemaan antenneja, mikä ei kai enää ole taloyhtiön sääntöjen mukaista. Harmi, koska tuo TWC vaikuttaisi nettisivujensa perusteella ihan järkevän hintaiselta. Mutta pidetään mielessä, jos joskus muutetaan, että edes yksi suositeltu kaapelitoimittaja tästä maasta löytyy! ;)

      1. Hah, tanaan uutiset tietavat Comcastin ostavan TWC:n, eli saa nahda miten tassa nyt kay! :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge