ilen oli kynttilänpäivä, joka myös Suomessa kristillisenä juhlana tunnetaan (tai jotkut tuntevat, itsellä ei ollut ihan tuoreessa muistissa…), ja sen kunniaksi tänään työpaikkaravintolassa oli jälkkäripöydän ääressä nainen paistamassa lettuja, joihin sai sisälle mansikkahilloa, kermavaahtoa, sokeria tai lempparitäytettäni nutellaa.
Wait, what?
Nutellakreppi paras crêpe.
Kynttilänpäivä, luxemburgiksi liichtmëss ja ranskaksi chandeleur, on siis virallisesti juhla sen kunniaksi, että Jeesus vietiin temppeliin puhdistettavaksi ja siunattavaksi, mutta ainahan näillä juhlilla on joku pakanallinen alkuperä, jota kristinuskon saadessa jalansijaa Euroopassa on yritetty obfuskoida ja keksiä kansalle joku Oikeamielinen tapa juhlia. Tässä(kin) tapauksessa jo muinaiset roomalaiset juhlistivat Lupercaliaa, jossa ideana oli puhdistautua ja vähän siinä samalla juhlia ja uhrata vuohia. Selvempi yhteys kynttiläpäivään on kuitenkin kelttien Imbolc-juhlalla, joka päätti talven ja jota juhlittiin kynttiläkulkueella, ja jonka juhlimiselle paavi Gelasius I laittoi lopun ja siirsi kynttilät kirkkoihin.
Pakanallinen talven lopun juhlinta näkyy kuitenkin vielä yhdessä asiassa: crepeissä! Pyöreitä kuin aurinko, keltaisia kuin valo, niitä paistettiin eilen oikein urakalla pitkin ranskankielistä Länsi-Eurooppaa. Letunpaistoon liittyy myös uskomuksia onnesta, ja yksi niistä on, että lettuja paistaessa pitäisi pitää kolikkoa vasemmassa kädessä. Jos samalla onnistuu kääntämään letun heittämällä ympäri ilman, että se menee pilalle, on onni tulevalle vuodelle taattu.
Luxemburgissa päivä on toisellakin tavalla lasten lempijuhla, nimittäin eilen lapset kiersivät ”virpomassa” eli täällä päin kävelemässä lyhtyjen kanssa ovelta ovelle ja laulamalla kynttilälauluja karkkipalkalla. Keskustassa näitä ei näkynyt, mutta työkaverini kertoi kreppilounaalla, että pienessä kylässä, jossa hän asuu perheensä kanssa, kaikki lapset olivat osallistuneet perinteeseen. Laulukierroksen jälkeen lapset olivat kerääntyneet yhteen paikalliselle kyläkoululle, jossa lasten ”tienaamat” karkit oli laitettu isoon kasaan ja tämän jälkeen jaettu kristillisesti tasan kaikille osallistuneille. Kommunismiä parhaimmillaan.
Nam! Nutellalla olisin minäkin lettuni valinnut.
Muuten, vastasin siellä toisessa blogissa sinne kommentti-osioon ;-)
Jees, huomasin vastauksen! Järkevää tämä tällainen juttelu eri blogien kommenttibokseissa. :D
:-D Pitäiskö ruveta aina ”bombaamaan” (niinkuin photo bomb) ja keskustella milloin mistäkin, ja ihan asiaankuulumattomsista jutuista muitten blogeissa ;-) No ei sentään!
Oon juu todennut itsekin etta kaikki kristilliset juhlat juurtaa juonensa johonkin pakanalliseen traditioon/juhlaan. Mutta etta ihanaaaaa PLATTYJA! Ja niiden paalle MOLLUKKAHILLOA (nain niin kuin Pelle Hermannia lainatakseni ;P))! Enpa ole Nutellaa niiden kanssa viela kokeillut. Nyt on pakko kun mainostit sita sun lempitaytteeksi. Mukavaa maanantaita!
Musta Pelle Hermanni on aina ollut jotenkin lievästi pelottava… siis miten se muka kuuli niiden jyväskyläläisen Johannan ja turkulaisen Elinan kommentit sinne telkkariruudun toiselle puolelle?
Mutta nutella, kyllä! Tai oikeastaan mikä vaan sula suklaa käy. Minä en ole ikinä niin mansikkahillosta perustanut. :)
Voisin tykätä sun työpaikkaruokalasta ! Itse en edes yritä paistaa ’plättejä’ – ne oikeet on juuri näitä ohuita pitsireunalla :)
Nutellaan on tutustuttu lapsen välityksellä.
Ihan oikeasti – lempi ravintola lettu ruoka on Crepes Suzette.
Jos kukaan on menossa Quebeciin, voisin suositella paikkaa, jossa nämä liekitetään pöydän vieressä. :)
En ole varmaan koskaan syönyt crepes suzettea. Täällä harvemmin tulee tilattua creppejä ravintolassa, kun ne ovat niin ”kylätapahtumaruokaa”! Aina kun on joku kylätapahtuma, sieltä löytyvät vierekkäin olutteltta ja creppiteltta. Tai joulumarkkinoilta glögiteltta ja creppiteltta.