Brysselin iltamarkkinat

Ilta on pimentymässä tai jo pimentynyt, mutta markkinat kuohuvat yhä vilkkaana. Joku vihannesmyyjä alkaa jo pakkailla kojuaan pakettiautoon, mutta peräkärryistä juustoa ja leikkeleitä myydään vielä täyttä häkää, wokkipannut ja couscouskeittiöt käyvät kuumina ja viinibaarit ovat päässeet vasta vauhtiin toimistoiden tyhjennettyä ja ihmisten lähdettyä afterworkeille.

Jos juustoista tykkää, niin niiden tuoksu Chatelainin iltamarkkinoilla on huumaava. On varmaan myös, jos ei tykkää.

Huomasin maanantaina Foursquaressa tekstin: Trending on Mondays: Marché de la Place van Meenen. Iltamarkkinat olivat juuri alkamaan päin, joten suunnittelin illan juoksulenkin niin, että sain paluumatkalla pysähdyttyä paikan päällä. Vaikka sää ei ollut kovinkaan lämmin, erityisesti juusto- ja viinikojujen luona kävi kuhina, kun ihmiset maistelivat punkkua työpäivän jälkeen. Minä pysähdyin erään valmista ruokaa myyvän kojun luona ja pyysin purkkiin mukaan kanacurrya. Sinähän sanoit currya, myyjä varmisti, ja nyökkäsin. C’est bruyant! myyjä naurahti minulle tuttavallisesti ja nyökkäsin ja naurahdin takaisin. Hotellihuoneessa piti tarkistaa sanakirjasta, mitä bruyant oikeastaan tarkoittikaan: meluisaa. Ja minä kun luulin, että syy myyjän varmistelulle oli minun jotain-sinne-päin-aksenttini…

Chatelainin iltamarkkinoilla viinibaari löytyi, kun paikallisti pöydän, jolle oli kasattu iso liuta viinipulloja. Joitain menun tapaisia niillä pöydillä kanssa näkyi, ja anniskelualueista ei ollut tietoakaan.

Van Meenenin markkinoilla viinibaarit olivat astetta pysyvämpiä, esim tämä pakun takaosaan rakennettu mobile winebar.

Keskiviikkoiltana sovin tutun kanssa treffit Chatelainin iltamarkkinoille, jotka olivat vähän van Meeneniä isommat ja selvästi suositummat. Tuttuni saapui paikalle vähän myöhässä töiden venyttyä yli seitsemään illalla, ja totesimme, että olimme lasillisemme punkkua ansainneet. Moni oli käynyt hakemassa viereisiltä ruokaständeiltä myös illallista, mutta me totesimme viilenevässä ilmassa, että emme olleet tarpeeksi brysseliläisiä tälle. Koska kaikki lähiravintolat olivat iltamarkkinoiden ansiosta tupaten täynnä, suuntasimme kävelymatkan päähän Louisen metroaseman lähelle Li Yuanin vietnamilaiseen ravintolaan (rue Jourdan 1), jonka suolaisia lättyjä voin lämpimästi suositella. Ravintolassa nimittäin tuttuni kertoi puoliksi vietnamilaisesta poikaystävästään, jonka lempiruokaa lätyt ovat, ja totesi, että nämä saisivat hänen hyväksyntänsä.

Saisiko olla ripaus karkinhimoa?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

14 kommenttia postaukseen “Brysselin iltamarkkinat”

  1. Mä en ole koskaan asunut Luxemburgissa, mutta Pariisissa kylläkin, ja tässä postauksessa oli jotain todella kotoista. Ehkä ranskankieliset heitot ja opettelut? :) Vaikuttaa kivalta blogilta! Jäänpä seurailemaan, huippu juttu tää Instagram Travel Thrsday. :)

    1. Kiva että löysit paikalle! Mustakin Ranska-blogeissa on paljon tutun kuuloista, mutta Luxemburgissa asuukin todella paljon ranskalaisia. :)

  2. Ihanat iltamarkkinat! Hauska yhteensattuma koska viime viikolla käväisin itse kaksilla markkinoilla TOSI pitkästä aikaa, ensin Melbournessa ja sitten Rotoruassa. Markkinoiden katuruoka ja tunnelma on kyllä jotain aivan parasta.

    1. Todellakin! Harmi, että useimmat markkinat tuppaavat olemaan sen verran aikaisin lauantaiaamuisin, etten minä ainakaan niihin jaksa herätä. ;)

  3. Mä en koskaan Euroopassa kulkiessani ole onnistunut törmäämään iltaruokamarkkinoihin. Joulutoreja ja muita tapahtumia kylläkin olen bongaillut. No ehkäpä joskus osuu kohdalle

    1. Ainakin Brysselissä nuo kannattaa selvittää etukäteen, eivät nimittäin ole vanhan keskustan alueella vaan selvästi sen ulkopuolella.

  4. Mä tykkään Foursquaresta just tuon vuoksi, sieltä voi bongailla tapahtumia tosi helposti. :) Ja tuo ensimmäinen kuva on tosi hieno, tykkään kovasti. Siinä on jotenkin niin paikallisen elämän meininki.

    1. Mä en ole aiemmin liiemmin tuota Foursquaren ominaisuutta käyttänyt hyväksi, mutta nyt tylsistyneenä kännykkää selatessa suorastaan pomppasi silmille. Pitää siis katsella jatkossakin. :)

  5. Ihanat markkinat, ja mahtavaa on se, että viinit tosiaan kuuluvat niin tiiviisti keski- ja etelä-eurooppalaiseen kulttuuriin! Täälä muualla ei Suomen tavoin olla niin tiukkoja ja ihan tavallisessa ruokakaupassakin törmään usein viininmaisteluihin. :) Hhmmmm.. tuo huumaavaa juustontuoksu kelpaisi minullekin!

    1. Viininmaisteluista tuli mieleen, että mä törmäsin kerran jollain Keski-Euroopan kentällä kaupassa konjakkimaisteluun. Ei menisi todellakaan läpi Suomen alkoholiviranomaiselta!

  6. Markkinoissa on kyllä tunnelmaa ja välittyy kuvistakin hienosti :) Itse en ole vielä iltamarkkinoita kokenut, mutta kenties joku päivä! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge