Äänestäminen ulkomailla

Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee
Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee

Kaikki Suomessa asuvat ovat varmaan jo ehtineet huomata eurovaalit, joiden ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona, mutta EU:n ulkopuolella tämä tapahtuma on saattanut mennä ohitse joten kertauksena: nyt äänestetään Europarlamentista seuraavaksi viideksi vuodeksi, ja kaikilla EU-kansalaisilla on äänioikeus riippumatta asuinpaikasta. Itse kävin äänestämässä tänään suurlähetystössä, mutta ulkomailla asuminen ei ole vaatimus ulkomailla äänestämiseen, vaan maailmalla voi äänestää jokainen, joka sattuu maailmalla olemaan vaikkapa matkoilla. Suosittelen lämpimästi tätä, sillä samalla pääsee tutustumaan paikkoihin, joihin ei muuten olisi asiaa. Usein äänestyspaikka on suurlähetystössä, mutta esim. Coloradossa äänestys olisi ollut paikallisen kunniakonsulin kotona omakotitaloalueella, ja Kaliforniassa taas käydään äänestämässä Suomi-talolla. Toissavuonna annoin ääneni kuntavaaleissa Washington DC:n suurlähetystössä, ja silloin valtio tarjosi vaalikahvit; tänä vuonna täällä Luxemburgissa taas oli tarjolla Marianne-karkkeja.

Ennakkoäänestyksen aikataulu Luxemburgin suurlähetystön ovessa
Ennakkoäänestyksen aikataulu Luxemburgin suurlähetystön ovessa

Ulkomailla ei ole mahdollista äänestää varsinaisena vaalipäivänä, joten liikkeellä pitää olla jo tällä viikolla. Listaus ulkomaan ennakkoäänestyspaikoista löytyy oikeusministeriön sivuilta, ja vaihtoehtoja on kaikkien EU-maiden lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Australiassa, Saudi-Arabiassa, Intiassa, Thaimaassa ja Indonesiassa. (Maita, joissa blogilla vaikuttaa olevan lukijoita…) Mukaan tarvitsee pelkästään passin tai henkilöllisyystodistuksen. Lisäksi on hyvä ottaa postissa tullut ennakkoäänestyslappu, jos sellainen löytyy, sillä se nopeuttaa äänestystilannetta. Minulla se oli kadonnut postissa, joten jouduin kirjoittamaan käsin osoitteeni paikalta saatavaan lappuun sekä selvittämään listasta oikean vaalilautakunnan osoitteen, johon ääneni lähetetään laskettavaksi. Vaalilautakunta määräytyy sen mukaan, mikä on nykyinen asuinkunta tai ulkomailla asuvien tapauksessa viimeisin kunta, jossa olet Suomessa asunut, ja sen pystyy tarkistamaan tuosta ennakkoäänestyslapusta. Jos ei ole lappua eikä muistikuvaa, äänestyspaikalla pystytään asia selvittämään, kunhan on ne henkkarit mukana.

Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.
Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.

Ketä sitten äänestää? Minulle valinta oli suhteellisen helppo, sillä vaaleissa on ehdolla parikin kaveria, jotka tiedän kaikki aidosti asioista välittäviksi ja sydämellään politiikkaa tekeviksi järkeviksi yhteistyökykyisiksi ihmisiksi, jotka vielä bonuksena ovat kanssani aika samoilla linjoilla. Jos tämä ei riitä suositukseksi tai linjat eivät ole sinulle oikeita, niin kaverini postasi Facebookkiin hyvän ohjeistuksen, jonka tähän hieman muokattuna kopioin:

  1. Mene Ylen ryhmävaalikoneeseen, jossa vastaat ensin vain niihin kysymyksiin, jotka ovat itsellesi tärkeitä ja katsot tuloksen. (Valitse muihin ”Ohita kysymys” päästäksesi tulokseen.) Vähitellen voit vastailla muihinkin, seuraten tuloksen muuttumista.
  2. Saatuasi puolueen selville, mene tavalliseen vaalikoneeseen. Vastattuasi valitset Tarkastele ehdokkaita ja rajaat ne vain siihen puolueeseen, jonka sait tulokseksi ryhmäkoneesta.
  3. Ehdokkaiden joukosta valitse itsellesi sopiva ehdokas ja lue vielä hänen vastaukset ja perustelut läpi. Jos ei miellytä, valitse seuraava listasta ja toista, kunnes sopiva ehdokas löytyy.

Ryhmän ja puolueen pitäminen ykköskriteerinä kannattaa, sillä vaikka EU:ssa ei ole yhtä tiukkaa ryhmäkuria kuin Eduskunnassa, niin yleensä mepit äänestävät ryhmän kantojen mukaan, ja mepille, joka poikkeaa liikaa ryhmän kannoista, ei anneta ryhmän toimesta vaikutusvaltaa asioiden valmisteluun – mikä on se tehokkain tapa vaikuttaa. Muut Suomen puolueet sijoittuvat ryhmiin aika odotetulla tavalla, mutta itselleni tuli taannoin yllätyksenä, että Keskusta kuuluu maataloustukia vastustavaan liberaaliryhmään, kun taas Kokoomus kuuluu konservatiiviryhmään, joka taannoin kannatti ACTAa (monimutkainen sopimus, joka toteutuessaan olisi rajoittanut sananvapautta ja kirjesalaisuutta ”tekijänoikeusrikkomusten” varjolla ja esim. rajoittanut rinnakkaislääkkeiden myyntiä kehitysmaihin) sekä vastusti mm. peruskoululaisten euroopanlaajuista oikeutta seksuaalivalistukseen ja suositusta, että abortti sallittaisiin kaikissa EU-maissa. Niin tai näin, oli mielipide mikä tahansa, niin kaikkien tulisi äänestää omien mielipiteittensä ja vakaumuksen mukaisesti, ja juuri siksi kannattaa selvittää, mitä äänestämäsi ehdokkaan ryhmä ajaa, jotta äänesi menee varmasti oikeaan osoitteeseen.

Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa
Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa

Äänestysiloa kaikille, niin ulkomailla kuin kotimaassakin! Ensi viikon sunnuntaina selviää lopputulos, joka mahdollisimman monen äänestettyä toivottavasti edustaa kunnialla eurooppalaisia seuraavat viisi vuotta.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

18 kommenttia postaukseen “Äänestäminen ulkomailla”

  1. Jaha, ainaki ennakkoäänestys on meillä vaan Canberrassa ja muista äänestyspaikoista ei tietoa. Cheers mates, mutta ei nappaa 500 km matkustaa…

    1. Isojen maiden ongelma. Atlantassa ei olisi näissäkään vaaleissa ollut äänestyspistettä, vaikka ilmeisesti pressanvaaleissa sellainen löytyi.

  2. Tosi hyvä muistuttelupostaus! Ihan totta, äänestämisen voi ottaa siltäkin kannalta, että näkee uusia maisemia siinäkin. Mikä ettei. :)

    1. Mä vähän mietin kaksi kertaa, viitsinkö kirjoittaa tänne politiikasta, mutta kun yksikin kaverini kysyi silmät pyöreinä, että onko ensi viikolla jotkut vaalit, niin oli suorastaan pakko kirjoittaa tämä muistutus. :)

      Uusien paikkojen näkemisen lisäksi ulkomailla äänestäminen on silleenkin hauskempaa kuin kotimaassa, että vaalitoimitsijat ovat ihan eri tavalla tohkeissaan. Itse kun olin taannoin vaalitoimitsijana kotimaassa niin meillä kävi toista tuhatta ihmistä yhden päivän aikana, ja homma oli aika rutiininomaista. Ulkomailla taas saattaa olla paikkoja, joissa jokainen äänestäjä on iloinen yllätys.

  3. Olipas mielenkiintoista! Erityisen hyviä olivat nuo vaalikonevinkit, sillä olen vielä ihan hakusessa oman ehdokkaani kanssa. Puoluettakin vielä vähän emmin, mutta kävin jo tutkailemassa tuota ensimmäistä vaalikonetta, ja se vahvisti mielipidettäni siitä, mille suunnalle taidan kallistua. Yllättäen puolue on sama kuin mitä ukkelikin meinaa äänestää – luulin, että tästäkin saadaan erimielisyyttä aikaiseksi. :-D

    1. Hesarin vaalikone on kanssa ihan hyvä, mutta MTV:n versio tuntui musta todella epämääräiseltä, jossa ehdokkaiden välisiä eroja oli vaikea saada esiin.

      Mä en taida olla ikinä äänestänyt samaa puoluetta miehen kanssa, mutta oon todennut, ettei se haittaa. Arvot mielipiteiden takana on kuitenkin suht samat, ollaan vaan vedetty niistä erilaiset johtopäätökset. ;)

  4. Kiitos tästä infosta! Mä juuri siirsin kirjani virallisesti Suomeen koska virallista asuinpaikkaa ulkomailla ei ole (luovuin hetki sitten kämpästä) joten kai sitten kuopiolainen olen – tosin tällä hetkellä olen Bolognassa ja lähin suurlähetystö on Roomassa. Ja Lontooseen palaan ensi ma joten taitaa olla myöhäistä :(

    1. Äh joo, ei tuo ennakkoäänestys jatku kuin lauantaihin. :/ Olisko tässä sitten sopiva hetki spontaanille Suomen reissulle…? Siinä tapauksessa muuten Suomen äänestyspiste kannattaa tarkistaa etukäteen. Mulla on useamman kerran käynyt vaalitoimitsijana niin, että on tullut äänestämään joku, joka onkin muuttanut alueelle piirun verran liian myöhään, ja olisi pitänyt käydä äänestämässä jossain ihan muualla.

  5. Nyt jai mulla aanestamatta! Meilla nimittain ei talla kertaa Bostonissa aanestysta jarjestetty. Presindentin vaaleissa aanestyspaikka oli. Lahin aanestyspaikka on NYC ja en nyt ihan kerkea sinne vain ja ainoastaan aanestamaan. Harmittaa! Taalla onkin Boston Finss Yahoo ryhmassa syntynyt keskustelua siita miten tulevaisuudessa turvattaisiin etta mekin paasisimme aina aanestamaan. Suomalaisia kuitenkin tassa lahella on vaikka ja kuinka. Kirjeaanestys ei ole toistaiseksi mennyt lapi eduskunnassa…… vaikka sen eteen kuulemma on toita tehty. Miten voi olla niin vaikeaa maassa, jossa henkilollisyyden voisi tarkistaa vaikka kotimaisin pankkitunnuksin niin kuin joissain nettikaupoissa tehdaan? Noh, kiva etta paasit aanestamaan ja toivottavasti mahdollisimman moni saa sen mahdollisuuden.

    1. Tuo kirjeäänestys on kinkkinen juttu. Toisaalta haluaisi, että mahdollisimman monella on mahdollisuus äänestää, mutta toisaalta jos voi äänestää esim netin kautta, niin ei voida olla varmoja, että äänestänyt on juuri se äänioikeutettu. Voihan olla, että vanhemmat äänestävät täysi-ikäisten lastensa pankkitunnareilla, jos lapsia ei kiinnosta, tai että lapset äänestävät seniilien vanhempiensa puolesta. Äänestyskopissa on kuitenkin varmaa, että se, joka numeron sinne lappuun raapustaa, on äänioikeutettu itse eikä kukaan muu. Harmi kuitenkin, ettet tällä kertaa päässyt äänestämään. :/ Jos alueella on paljon suomalaisia niin luulisi, että sinne voitaisiin järjestää äänestyspistekin vaikka sitten vapaaehtoisvoimin!

      1. Kun mä olin vaalivirkailijana, niin en ollut kyllä aina ihan varma, että kuka kopissa äänesti, kun joku aikuinen lapsi talutteli puoliseniiliä vanhempaansa sinne koppiin. Sen oman avustajan kun saa ottaa mukaan. Niin eihän sitä oikeasti voi olla varma, että äänestäminen on ollut jo kotona sen avustettavan oma idea eikä sen avustajan. Mutta tää mahdollinen vaalivilppi taitaa olla niin pientä, että se on varmaan ihan hyväksyttävää toimivat systeemin nimissä. Ja joo, olisihan se helpompaa nettiäänestyksessä.

        1. Me yritettiin aina tarjota ensisijaisena vaalivirkailijaa avustajaksi, ja kerrottiin, että oman avustajan ottaminen mukaan on ”vaikeaa” kun pitää kirjata henkilötiedot pöytäkirjaan ja kaikkea. Aika moni sitten suostuikin antamaan vanhuksensa vaalivirkailijan hoiviin.

  6. Minulla jäi äänestäminen tällä kerralla väliin, koska olemme reissussa ja sen verran kaukana äänestyspaikoista että niihin ei olisi ollut järkeä lähteä. Yleensä olen kuitenkin Norjassa käynyt äänestämässä aina kun vain olemme olleet kotosalla äänestyspäivänä.

    1. Nojoo, jos vaihtoehtona on ääniuurnalla käynti ja kajakointi, niin saattaisin minäkin valita jälkimmäisen. :)

  7. Voi vitsi, olisi pitänyt äänestää nyt lomalla Nykissä ;) Mutta ei kyllä tullut mieleenkään, että niin voisi edes tehdä. Täytyy siis mennä tavalliseen tapaan tuohon lähikoululle. Siinä ei kyllä varmasti ole samaa fiilistä, kuin jos kävisi äänestämässä vaikka jonkun kotona :)

    1. NYCissä tuo olisi ollut Suomen pääkonsulaatissa YK-päämajan vieressä. Ei niissä lähikouluissakaan mitään vikaa sinänsä ole, mutta tuntuvat olevan jo vähän nähty… vaihtelu virkistää. ;)

  8. Mä en päässyt äänestämään täällä Saudeissa, koska äänestys oli Suomen suurlähetystössä juuri tänä viikonloppuna, kun olin reissussa. Mutta ei se kauheasti haitannut, presidentinvaalin missaaminen taas olisi haitannut enemmän!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge