Isot tissit!

Yellowstone on varmaan kaikille tuttu, mutta ainakaan minä en ollut aiemmin kuullut sen eteläpuolella sijaitsevasta Grand Tetonin kansallispuistosta. Ihme, sillä nämä maisemat ovat suorastaan henkeäsalpaavia.

image

Vaikka vuoret eivät vähän alle neljän kilometrin korkeudellaan vedä vertoja Coloradon Kalliovuorille, ne paikkaavat näyttävyydellä. Vuoret nousevat suoraan noin kahden kilometrin korkeudesta Jackson Holesta, laaksosta, jota vuoret ympäröivät joka puolelta. Vuorien lisäksi olemme ihastelleet elukoita: jo lyhyellä patikkalenkillä törmäsimme polulla sekä valkohäntä- että muulipeuriin. Laaksossa tien vieressä taas laidunsi satapäinen biisonilauma, jonka seassa pomppi pari hanka-antilooppia.

image
Tämän järven luokse jäimme pitelemään hetkeksi sadetta patikkalenkillämme.

Grand Teton -vuoren, jolta kansallispuisto on saanut nimensä, nimesivät muuten ranskalaiset turkismetsästäjät. Grand téton on suomeksi ”iso tissi”.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

8 kommenttia postaukseen “Isot tissit!”

    1. Jos on mahdollisuus tällaiseen otsikkoon niin totta kai sitä pitää Iltasanomat-tyylisesti käyttää. ;)

  1. Hienot maisemat ! Satutte muuten olemaan siellä sopivasti 150 vuotisjuhliin !

    1. Jos tarkoitat Yellowstonen kansallispuiston perustamisjuhlia, niin ne ovat tulossa vasta joidenkin vuosien päästä. Sen sijaan Kalliovuorten 100-vuotisjuhlallisuudet alkavat tänä vuonna, niihin pitää ehdottomasti osallistua!

  2. Tuonne on kyllä päästävä! Onneksi nykyään asun edes samalla mantereella näitten maisemien kanssa:D auttaa jo huomattavasti!

    1. Tuolla näkyi aika paljon Texasin(kin) rekkareita autoissa, että tänne vaan! Nähtiin oikeastaan autoja ihan joka kulmasta, Mainesta Kaliforniaan ja Washingtonista Floridaan. Meillä taisi 9 tunnin ajomatka olla sieltä lyhyemmästä päästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge