14343062173_86466b764e

Puolimaraton ja kuinka siinä kävikään

Kerroin täällä blogissa alkuvuodesta treenaavani puolimaratoniin. Tarkoitus oli, että mitä useampi ihminen tietää aikeistani, sitä vaikeampi minun on luistaa treeniohjelmasta ja itse puolimaratonista. Nyt sitten vihdoin lauantaina koitti tuomion päivä ja näin, mihin saakka treeni oli kantanut, kun osallistuin Luxemburgin yömaratoniin, joka myös ING Marathonin nimellä tunnetaan.

ING Night Marathon, Luxembourg

Startissa oli ruuhkaa, kun noin kahdeksantuhatta juoksijaa pinkaisi radalle.

Puolimaratonin lähtö oli seitsemältä illalla samanaikaisesti kokomaratonin kanssa, ja lähdössä oli todella tiivis tunnelma. Koska olin ilmoittanut tavoiteajakseni hyvinkin realistisesti kaksi ja puoli tuntia, lähdin aika takaa, ja kesti peräti seitsemän minuuttia ohittaa lähtöviiva.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Tämä oli minulle ensimmäinen juoksukisakokemus, jos Naisten kymppejä ei lasketa, ja vähän oli perhosia vatsassa. Totesin Iirolle aamulla, ettei oikeastaan yhtään huvittaisi juosta, nurkuen söin pastat ja epävarmasti talsin lähtöpaikalle. Entä jos penikat alkavat vaivaamaan heti lähdössä? Entä jos laattaan kadulle, tai pyörryn? Riittääkö kuntoni ja onko tässä oikeastaan mitään järkeä?

ING Night Marathon, Luxembourg

Ensimmäisen kilometrin jälkeen pelot alkoivat hellittää. Juoksu rullasi pehmeästi, vaikka viimeinen ateria olikin jäänyt aika myöhäiseen ja vatsa tuntui vielä raskaalta. Löysin omaa vauhtiani juoksevan äijän, jota oli kiva peesata, koska äijän T-paidan selässä luki Never give up. Hymyilin tälle itsekseni, kuuntelin Ultra Brata ja jolkottelin eteenpäin auringonpaisteessa ilman sen kummempia paineita. Pari kilometria myöhemmin totesin, että kai tässä vähän nopeampaakin jaksaa, nostin vauhtia ja jätin äijän taakseni. Avenue Kennedyllä jalka kulki sulavasti lievään alamäkeen.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Charlotten sillan ylitettyä päästiin Limpertsbergiin ja lievään ylämäkeen, mutta siinä vaiheessa ei tuntunut enää missään, sillä olin TULESSA! Ihmiset hurrasivat, lapset ojensivat käsiään high fiveen, vanhukset olivat tulleet kotiensa pihoille paukuttamaan kattiloita, ja yksikin tyyppi kannatteli plakaattia jossa luki: That voice in your head saying you can’t do it? It’s a LIE! Go and run! Limpertsbergin takakulmassa asukkaat olivat pystyttäneet picnic-pöytiä townhousiensa pihoille ja söivät päivällistä lämpimässä kesäillassa samalla kun kannustivat ohijuoksijoita. Sitten juoksin kympin portin alitse ja totesin, että ensimmäinen puolikas meni niin vauhdilla, että vaikka kävelisin lopun matkaa, ehtisin silti maaliin sallitussa ajassa. Euforinen voittajafiilis ja ”tästähän on jo selvitty” -olo huuhtoi ylitseni. Elämä on ihanaa!

Sitten tajusin, että minulla on vessahätä.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Huoltojoukot venasivat puistossa napatakseen tämän kuvan. Bongaa hymyilevä bloggaaja!

Koko kierroksen läpi kaupungin keskustan mietin vain, missä välissä pääsisin vessaan. Glaciksen torilla oli vessoja, mutta niissä oli myös jonoa – ja jonossa kaikkia muita paitsi juoksijoita, lähinnä äitejä pienten lasten kanssa. Jaahas. Puistossa edessäni juossut nainen pinkaisi puskaan, mutta minä elättelin vielä toivetta vapaasta huussista. Jätin väliin kahden seuraavan huoltopisteen tarjoilut ja olo alkoi käydä jo aika tukalaksi kunnes vihdoin! Pescatoren bussipysäkeillä oli pari huussia, joista toinen oli vapaa. Sitten vaan toivomaan, että seuraava huoltopiste tulee mahdollisimman pian, sillä tässä alkaa vähän energia loppua.

Winner of ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Maratonin voittanut kenialainen ohitti minut paluumatkalla. Minä olin siinä vaiheessa lönkötellyt 17 km samassa ajassa, missä hän oli pinkaissut 37 km.

No eihän niitä huoltopisteitä sitten tietenkään tullut. Charlotten sillan ylitettyä sen sijaan vastaan tuli sama avenue Kennedy, mitä toiseen suuntaan oli niin kiva rullailla rennosti lievään alamäkeen. Tähän suuntaan tiedossa oli pari kilometriä ylämäkeä, ja 17,2 kilometrin kohdalla ensimmäisen kerran rikoin hölkän kävelyksi. Sitten näin tien vieressä istuvan itkevän tytön ambulanssimiesten käsittelyssä, sisuunnuin ja totesin ettei tässä ihan näin huonosti asiat ole, ja jatkoin juoksemista. Ja taas luistin kävelyksi. Edessä olleen paidassa luki Russian running team, muistin viikon takaisen lätkäfinaalin ja sisuunnuin taas hetkeksi, että kyllä minä jaksan, ihan varmasti jaksan nih. Taas kävelyä, heikotusta, vähän sumeat fiilikset. Ohitse hölkötteli joku kirkkaan oranssissa paidassa, tuon perässä pysyn! Puoli kilometriä hölkkää. Kävelyä. Ohitse kiitävä neonkeltainen paita, ja taas peesausta. Kirkkaat värit vetävät. Vihdoin huoltopiste, energiapatukan pala, hyi yök se oli mansikkaa yök ällöttävä maku yök vettä päälle ja patukka mäkeen. Lääh puuh jaksaa jaksaa missä se 20 kilometrin kyltti oikein viipyy?

Spider Man at ING Night Marathon

Spider Man ei ollut selvästikään tekemässä juoksuennätystä

Vihdoin näin 20 kilometrin kyltin ja jostain kumman syövereistä kaivoin energiaa, jota en tiennyt jaloissani olleen. Kilometrin nyt jaksaa juosta ihan kuka vaan, totesin, ja spurttasin. Väsymys unohtui nopeasti, kun tajusin kanssajuoksijoiden tulevan selkä edellä vastaan. Minä juoksen! Ohitan kaikki! Olen ihan paras! Jee tuolla jo maaliviiva siintää, ihmiset hurraavat, musa soi ja sisällä messuhallissa viimeiset sata metriä strobot välkkyvät ja savukone sauhuaa. Maali! MAALI! Jessss!!! Mistä täältä saa kokista?

ING Night Marathon finisher

”Mua heikottaa, oksettaa, väsyttää ja pyörryttää.”

Ahdistavan täydestä hallista ulos selvittyäni Iiro oli odottamassa ovella, tarjoamassa dekstriiniä, taputtamassa selkään ja riemuitsemassa mitalista, josta olin itse vielä vähän liian typertynyt riemuitakseni. Lopullinen aika oli 2:22:25 eli reilusti alle tavoiteajan, ja tänään tarkistin netin tulospalvelusta, että fiiliksistä huolimatta juoksu sujui erittäin onnistuneesti: matkavauhti ei laskenut kovinkaan paljoa loppua kohti ja sijoitukseni juoksijoiden juokossa parantui checkpointilta checkpointille. Nyt katselen tyhjää treenikalenteriani tulevalle kesälle ja mietin, millä täyttäisin sen.

Sellainen lopullinen reitti, miinus nuo kaksi jyrkkää pudotusta; siinä kohtaa oli onneksi silta, jota pitkin pystyi köpöttelemään.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg





22 kommenttia aiheesta “Puolimaraton ja kuinka siinä kävikään”

  1. Onnittelut!!! Hyva aika ensimmaiselle puolikkaalle! Nyt vain ilmoittaudut seuraavalle, tai alat treenaamaan marathonia varten :)

    1. Tän perusteella voin todeta, että maraton ei ole mua varten. :D Kuulin, että maratonsuoritus on sen verran vaativa elimistölle, että siinä missä puolimaraton on vielä järkevän kuntoilun rajoissa, jokainen maratonsuoritus vähentää elinaikaa viikon. Laskennallistahan tuo vain on, eikä siitä tarvitse välittää, mutta itsestä olisi vaan liian tylsää juosta viisi tuntia putkeen. ;)

      1. You shouldn’t tell that to me….! En tied, kuinka paljon elinaika on jo lyhentynyt, kun olen useamman maratonin juossut ja viikon pitkat lenkit ovat 20 mailin molemmin puolin. Pitaisikohan keksia uusi harrastus…???

  2. HIENOA MAHTAVAA UPEETA! Tavoite taytetty! :) Kiva tuo sinun kuvauksesi juoksun varrelta. Ja nyt sitten pari muuta puoli maratonia kalenteriin lisaa. ;)

    1. Ehkäpä, ehkäpä. ;) Oikeastaan mietin, pitäisikö seuraavaksi yrittää parantaa puolimaratonaikaa vai monipuolistaa treenausta triathlonin suuntaan. Kaksi vuotta sitten tuli ensimmäistä kertaa sprintattua triathlon, ja sitä voisi nyt kokeilla uudestaan kun heikoin lenkki juoksu on saatu rullaamaan. ;)

      1. Kyl. Mun mielestä tää kesä suorastaan huutaa perusmatkaa. :) Siinä juostaan vain se kymppi, joka sulla meni nytkin kuin kakunpala ja lisäksi se on sopivasti lisää haastetta siihen jenkkisprinttiin joka on jo ”been there done that”.

        Suomen myöhäisimmät perusmatkat (ainakin mitä mä tiedän) on elokuussa Kuopiossa ja Nastolassa, mutta eiköhän sieltä Euroopasta löydy niitä vaikka kuinka. Siellähän kaikki on ihan kreisejä pyöräilijähirmujakin, niin pakko olla kisoja joka niemen notkossa.

        1. Mä en usko, että kymppi menee kuin kakunpala sen pyöräilyn jälkeen. Mä en ole mikään kaksinen pyöräilijäkään, joten taidan pitäytyä tossa sprintissä ainakin vielä toistaiseksi. Jos haluan siihen haastetta niin kisaan Coloradossa kahden kilsan korkeudessa. ;)

          Ottaen huomioon miten paljon täällä pyöräillään ja juostaan niin triathloneja on ihan hassun vähän. Taitaa johtua sopivien järvien puutteesta.

  3. Hienoa, Jenni! Oltiin mukana katsomassa, ehkä näit lapsemmekin Limpertsbergissäkin kannustamassa juoksijoita!

  4. Kiitti kaikille onnitteluista!

    Mia: Voi hyvin olla, että näin, vaikken jälkeenpäin yksittäisiä kannustajia muista. Limpertsbergin kohdilla olleet kannustusjoukot olivat kyllä parhaat koko kisassa, kun oli itse tehtyä plakaattia ja banderollia (ja itsekin ehti niitä huomata, kun siinä vaiheessa ei juoksu tehnyt tiukkaa). :)

  5. Jee, hyvä Jenni! Ihana kuvaus juoksufiiliksistä, ja tuo lopun self portrait on kyllä paras! Ei muuta kuin seuraavaa varten treenailemaan, kun oot jo noi matkat korkannut!

  6. Vau ja onnittelut täältäkin! Alkoi jo ihan silmissä pyöriä pelkän tekstin lukemisesta eli hieno suoritus todellakin ja ihanasti kirjoitettu :)

  7. Hieno suoritus! Onnea!

    En pysty kuvittelemaan melkein mitään kauheampaa kuin vessahätäisenä juokseminen… :-D

  8. Ääni triathlonille! Vaikka et tainnutkaan suorastaan vinkkejä pyytää. :P Upea suoritus, ja kertomuksen kruunaa tuo omakuva!

  9. Kiitti taas onnitteluista! Ja Pilvi, en mä suoraan pyytänyt vinkkejä, mutta kyllä niitä aina saa antaa. :D Luulen, että triathlon voitti nyt tämän yleisöäänestyksen!



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge