Lounasmietteitä

Kyselin tänään työkavereita lounastamaan laihalla menestyksellä. Yksi kertoi lähtevänsä lounastauolla rullaluistelemaan, toinen mutisi jotain jo sovitusta tapaamisesta, kolmas sanoi suunnitelleensa lounaaksi juoksulenkkiä ja neljäs oli suuntaamassa toisen työporukan kanssa terassille. Sää on siis taas vaihteeksi mitä mainioin, joten minäkin suuntasin toimistosta ulos hoitamaan asioita eli ostamaan sukkapuikkoja. Käsityökauppa on nimittäin auki klo 10-18 kuten lähestulkoon kaikki kaupat täällä, ja työpäiväni loppuu yleensä vasta kuuden maissa, joten lounasaika on kaikista paras aika käydä ostostelemassa.

Tällaisia aurinkoisia päiviä saisi olla Luxemburgissa enemmänkin - eikä sitä sadesäätä, mikä piinasi meitä viime viikolla.
Tällaisia aurinkoisia päiviä saisi olla Luxemburgissa enemmänkin – eikä sitä sadesäätä, mikä piinasi meitä viime viikolla.

Ennen lähtöä laitoin vielä yhdelle työkaverille mailitse kyselyn lounasseurasta, ja hän vastasi, että on itse menossa shoppailemaan ja toinen työkaveri Jamaal didn’t lunch. Pohdin siinä hetken, että mitähän tässä mahdetaan tällä kertaa tarkoittaa, sillä sanatarkka ”ei lounastanut” lieni ennen lounasajan alkamista ja tulevaisuudesta puhuttaessa poissuljettu vaihtoehto. Oliko Jamaal ottanut mukaan eväät, eikö hän aio syödä ollenkaan, vai jotain muuta?

Siinä sitten asiaa pohtiessani mietin, miksi ihmeessä Jamaal, joka yleensä käy aina kellontarkasti työkavereiden kanssa syömässä alakerran kanttiinissa tiettyyn aikaan päivästä, ei söisi tänään lounasta. Onko hän kipeä, vai onko hän jollain trendikkäällä terveyspaastolla? Mitä näitä nyt on, 5:2-dieetti ja kaikenlaiset nestekitkuttelut, mutta jotenkin minun oli vaikea kuvitella parrakkaan työkaverini hurahtavan näistä mihinkään. Ja sitten vihdoin välähti.

Hyvää Ramadania vaan kaikille. Nyt alan ymmärtää myös, miksi Jamaal on tullut viimeiset pari viikkoa töihin jo seitsemäksi.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

2 kommenttia postaukseen “Lounasmietteitä”

    1. No ei, sentään joku käsitys ramadankaudesta oli kiitos Soilen blogin. Ja tuo kuvauspaikka ei turhaan ole suosittu! Otettu siis yläkaupungin eli Ville Hauten puolelta, ei tarvinnut edes mihinkään korkeaan rakennukseen kiivetä. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge