Yellowstonen kohokohdat ja arvonnan tulokset

Saavuimme kotiin vihdoin puoli kahdelta viime yönä, ja nyt kun on ehditty nukkua kunnolla ja vähän muutenkin toipua, jaan teille Yellowstonen visiitin kohokohtia. Ja toki kerron, kuka voitti blogiarvonnassa, mutta se vasta postauksen lopussa!

Tiesimme Yellowstoneen lähtiessämme puistosta harvinaisen vähän, lähinnä ”siellä on puisto” ja ”se on kuulema hieno”. Meillä on kummallakin ollut kiirettä töissä ja muutenkin, joten kohteeseen tutustuminen jäi vähän puolitiehen. Lopputulos oli, että yllätyimme erittäin positiivisesti: totesimme autossa paluumatkalla, että Yellowstone on yksi hienoimmista ellei peräti hienoin kansallispuisto, jossa olemme tähän mennessä käyneet. Syyt hienoudelle voi jakaa suunnilleen neljään kategoriaan:

Norris Geyser Basin

Norrisin geysiralueella oli vähän ”ei tällä planeetalla” -fiilis. Luonto oli isolta alueelta täysin kuollut kuumien lähteiden tieltä, paitsi että kuollut on väärä sana, sillä kuumissa lähteissä eläviä bakteereita on kiittäminen niiden upeista väreistä.

1. Tulivuoren jämät

Noloa ehkä myöntää, mutta emme oikeasti tienneet, että Yellowstonen paikoilla on joskus muinoin sijainnut valtava tulivuori. Ehkä vain kuvittelimme, että geysirit ja kuumat lähteet ovat putkahtaneet sinne tyhjistä… Niin tai näin, tulivuoren jämät veivät meidät täysin mennessään. Alunperin olimme ajatelleet patikoivamme puistossa paljonkin, mutta lopulta varsinaista patikointia kertyi vain yksi pieni lenkki yhtenä päivänä, kun oli pakko kiertää kaikki geysiralueet lävitse. Siinäkin tuli liikuttua: laskeskelin jälkeenpäin, että esimerkiksi Upper Geyser Basinia kiertäessämme kävelimme noin seitsemän kilometriä.

Grotto Geyser

Grotto-geysir purkautui juuri sopivasti meidän kävellessämme siitä ohitse.

Grand Geysir erupting

Grand-geysirin purkautumista kyttäsimme toista tuntia, ja lopulta odotus palkittiin. Purkautuminen oli ennustettu kolmen tunnin tarkkuudella.

Palette Spring

Mammoth Hot Springsin travertiiniterassit loistivat auringonlaskun aikaan osin värikkäinä, osin vitivalkoisina.

2. Eläimet

Kirjoitan tästä joskus toiste enemmän, mutta brassailenpa nyt vaan, että nähtiin me siellä aika paljon erilaisia elukoita! Petoeläimet missasimme täysin, mikä on ehkä karhujen kohdalla ihan hyvä asia, mutta kaikenlaisia sorkkaeläimiä näkyi senkin edestä. Biisonit olivat meidän molempien lemppareita.

Bisons passing a car in Yellowstone

Biisoneita oli kiittäminen monesta liikenneruuhkasta, jossa jumitimme autoillessamme ympäri puistoa. Jättivät kuitenkin onneksi automme rauhaan, mikä näin kiima-aikaan on ihan hyvä saavutus.

Mud Volcano and a Bison

Klassinen esimerkki siitä, että ihminen huomaa vain sen, mitä olettaa huomaavansa: en huomannut tämän mutatulivuoren edessä makaavaa biisonia, ennen kuin Iiro siitä minulle huomautti. Ja tässä nuo aidat on ihmisiä, ei eläimiä varten, joten ihan itsekseen se biisoni on tuohon mötkähtänyt lämmittelemään.

Iiro & Bisons

Valokuvauksesta vastaavana pidin siitä, että kerrankin kuvauskohde pysyi paikallaan.

Bisons in Yellowstone

3. Vuoret

Ei, Yellowstonen vuoret eivät vedä vertoja Kalliovuorille tai edes vähän etelämpänä oleville Grand Tetonin vuorille. Suomalaisiin ne kuitenkin tekevät vaikutuksen.

Continental Divide

Maanosan vedenjakaja kulkee puiston lävitse, ja puiston tie ylittää sen korkeimmillaan 2558 metrissä.

Dunraven Pass

Korkeimmillaan tie kuitenkin kulkee puistossa noin 2800 metrissä Dunravenin solan kohdalla. Suunnilleen tässä kohtaa automme check engine-valo pärähti päälle – moottori ei tykkää korkeista paikoista yhtä paljon kuin me.

4. Kanjoni ja vesiputoukset

Yellowstonen upein kanjoni on nimeltään Grand Canyon of the Yellowstone. Ei se tietenkään vedä vertoja Grand Canyonin kansallispuistolle, mutta kuten edellisessäkin kohdassa, tekee se silti vaikutuksen. Kanjonin lisäksi puistossa on useita hienoja vesiputouksia, joista korkein on kaksi kertaa Niagaran korkuinen.

Tower Falls

Tower Falls puiston pohjoisosissa

Grand Canyon of Yellowstone

Ainoan varsinaisen patikkalenkkimme teimme viimeisenä päivänä kanjonin reunalla, ja ei voi paljoa maisemista valittaa.

Lisää Yellowstonesta, kun saan ajatuksiani ja yli tuhatta napsittua valokuvaa vähän parempaan järjestykseen. Sen sijaan lopuksi tietoa arvonnasta, jonka suoritin tänä aamuna Iiron toimiessa sekä virallisena valvojana että onnettarena:

Arvonta

Arvat valmiina kulhossa odottamassa

Arvonta 1. voittaja

Ensimmäinen voittaja: Emmi H!

Arvonta 2. voittaja

Toinen voittaja: Katri!

Onnea voittajille! Otan teihin yhteyttä erikseen sähköpostilla.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

16 kommenttia postaukseen “Yellowstonen kohokohdat ja arvonnan tulokset”

  1. Huh, onpa upea paikka! Täytyy myöntää, etten ole kuullut moisesta Yellowstonesta. Maihtaisikohan meiltä onnistua retki tuonne saakka… taitaa olla vähän matkaa. :) En kestä, kun täällä on niin upeita paikkoja, mutta tää maa on superrrrsuuri!!
    -hannael

    1. Tapasimme koskenlaskureissulla pariskunnan, joka oli tullut paikalle Etelä-Kaliforniasta. He sanoivat, että ottavat pitstopin kumpaankin suuntaan Las Vegasissa, koska yhdessä päivässä matkaa ei jaksa ajaa. Teillä ei oikein Vegas mene matkan varrelle, mutta kai siinä voi johonkin muuallekin pysähtyä…? Salt Lake Cityyn vaikkapa? :D

  2. Se on kyllä jännä ettei monet ajattele miksi juuri esimerkiksi Yellowstonessa ja Islannissa niitä geysireitä löytyy ja miksei meillä. Vähän kun geologiasta tietää niin tietää myös tuntevansa tätä Äiti Maata ja sen käyttäytymistä vähän paremmin. Eikä tule enää kateelliseksi että miksei meidänkin takapihalle ole putkahtanut muutamaa vuoristoa tai kauniita laaksoja jos hoksaa että onhan niitä ollut mutta kuluneet ovat tuntureiksi ja vaaroiksi. :) Onneksi ihan kohta pääsee tuonne geysirlandiaan joten en ehkä aivan kateelliseksi tässä rupia :D

    1. Kyllä mä silti tulen kateelliseksi siitä, ettei meillä ole vuoristoja, vaikka tiedänkin, että niitä on joskus ollut. :D Eivätkä ne tunturit ihan hirveästi auta fiilistä takuutasaisessa Etelä-Suomessa, mutta onneksi on sentään saaristoa. Se hakkaa aika monen muun maan rantaviivan mennen tullen.

  3. Hienot on maisemat. Olen nahnyt parikin dokumenttia siita puiston alla olevasta dokumentista. Todella mielenkiintoista kuultavaa. Mutta nakojaan pitaa menna ihan itse paikan paalle naita hienouksia katselemaan.

    1. Kannattaa todellakin, tuolla näkyi autoja ihan joka Yhdysvaltain kolkasta ja monesta paikkaa Kanadastakin. Road trip josku tulevaisuudessa? :)

  4. Ihania maisemia! Ma olen kaynyt vaan Yosemitessa joka oli kylla upea kanssa, tosin muistot siita alkaa vahan hamartymaan kun olin niin nuori. Teilla nayttaa kuitenkin olleen upea reissu!

    1. Yosemitekin on tosi kaunis, me käytiin siellä viime elokuussa ja itseasiassa pitäisikin siitä jossain vaiheessa blogata, kun ei ole tässä melkein vuoteen vielä ehtinyt… :D Oli kyllä upea reissu, mutta ihan kiva myös vaihteeksi toipua kotona!

    1. Tuntuu, ettei paikan hienous ihan täysin välity näistä kuvista, mutta toivottavasti näistä saa edes jotain käsitystä. Lisää on tulossa!

  5. Ihailinkin jo instagramin puolella sun Yellowstone kuvia, mutta piti tulla vielä tänne blogin puolellekin kurkkaamaan. Niin sitä voi instagraminkin kautta löytää blogeja. Yellowstone on mieletön paikka!

    1. Hei mahtavaa, että jaksoit kurkata bloginkin puolelle, ja pysy toki kuulolla, sillä Yellowstone-postauksia tulee vielä lisää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge