14600996017_4c058b57e3_z

Ypres eli sata vuotta vanhaa hulluutta

Bedford House Cemetary

Kuten joku saattoi uutisista bongata, ensimmäinen maailmansota alkoi sata vuotta sitten, ja itseasiassa Saksan hyökkäyksestä Luxemburgiin tulee tänään kuluneeksi päivälleen sata vuotta. Virallisesti tosin ”juhlapäivä” on huomenna, sillä osa saksalaisjoukoista hyökkäsi maahan kommunikaatiovirheestä johtuen päivän etuajassa ja perääntyi tajutessaan virheensä. Huomenna täällä on kai jotain seppeleen laskua, ja väestöhälyttimet pärähtävät tämän kunniaksi soimaan kolmen maissa. Toisin kuin Suomessa, niitä ei täällä testailla tasaisin väliajoin, joten huomisesta muistopirinästä on varoiteltu mediassa, etteivät ihmiset ryntäisi hädissään väestösuojiin.

Bedford House Cemetary

Ensimmäisen maailmansodan verisimmät taistelut sodittiin Ranskan ja Belgian rajalla. Olen aiemmin kirjoitellut täällä Ranskan Verdunista, jossa pääsee ihmettelemään hyvin säilyneitä linnoituksia. Pari kuukautta sitten taas katsastimme Iiron kanssa Belgian Ypresin ympäristöä, jossa käytiin melkein koko sodan ajan jatkuvaa asemasotaa rintamalinjalla, jota satojen tuhansien kuolleiden hinnalla siirrettiin aina muutama kilometri sinne tänne. Neljässä vuodessa uhriluku nousi melkein miljoonaan, ja se näkyy tänä päivänä sotilashautausmailla, joita on useita kymmeniä pitkin maaseutua.

Bedford House Cemetary
Näistä sotilaista joukko-osasto on tiedossa, mutta ei tarkempi henkilöllisyys.
Bedford House Cemetary
Jonkun kanukin viimeinen leposija. Tyne Cotin brittiläisen kansanyhteisön sotilashautausmaalle on haudattu melkein kymmenen tuhannen britin lisäksi vajaa tuhat kanadalaisia, reilu tuhat australialaisia, viitisensataa uusseelantilaista, vajaa sata eteläamerikkalaista, pari karibialaista, yksi ranskalainen ja neljä saksalaista.

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin ei vielä harrastettu kovinkaan kestäviä tunnistuslaattoja. Jos laatta oli, se saattoi olla tehty vaikkapa kankaasta, ja usein niitä oli vain yksi kappale. Nykyisissä tunnistuslaatoissahan on taitekohta, josta laatta on tarkoitus puolittaa sotilaan kuollessa. Toinen kappale jonkun taskuun tiedoksi vietäväksi, että tämän niminen heppu on merkittävä kuolleiden kirjoihin, toinen kappale taas jää ruumiille merkkaamaan, kenen maallisesta tomumajasta on kyse. Ensimmäisessä maailmansodassa taas tunnistuslaatat vietiin usein taistelun melskeessä kirjanpitotarkoituksiin, jolloin ruumiita ei jälkikäteen yleensä pystytty tunnistamaan nimeltä. Joukko-osasto ja kotimaa sen sijaan selviävät uniformusta, jos sellainen on tunnistettavassa muodossa, ja siksi monessa hautakivessä ne olivat ainoat tarjolla olevat tiedot.

Bedford House Cemetary
Näitä täsmälleen samanlaisia punaisia unikkomuistoristejä oli satoja ellei jopa tuhansia eri hautausmailla.

Bedford House Cemetary

Bedford House Cemetary
Hautausmaan seinä oli täynnä joukko-osastoittain järjestettyjä nimiä, joihin ei olla osattu yhdistää ruumiita. Joku on käynyt muistamassa erästä Campbellin pojista, ja minä todellakin toivoin, etteivät nämä kaikki Campbellit ole olleet lähisukulaisia.

Eniten minua yllätti hautausmailla se, kuinka paljon siellä oli käyty muistelemassa ihmisiä. Yllättävää siksi siis, ettei kukaan tänä päivänä sotilashautausmaiden kiertokunnossa oleva taatusti voi oikeasti muistaa ketään ensimmäisessä maailmansodassa kuollutta. Hautausmaan portilla oli kuitenkin kirja, josta pystyi katsomaan, minne sukulainen oli haudattu tai missä seinäplakaatissa hänen nimensä oli näkyvillä. Ihmettelin tätä hetken kunnes mietin, että jos minun isoisoisoisäni olisi haudattu Helsingin sijasta tänne, aika varmasti etsisin hänen hautansa ja saattaisin unikonkin jättää merkiksi käynnistä.

Bedford House Cemetary

Bedford House Cemetary
Tyne Cotin hautausmaan keskelle on jätetty pari pillboxia eli bunkkerimaista tuliasemaa. Nämä ovat siis juuri niitä, missä osa näistäkin kuolleista on taistellut.

Ensimmäiset alueen hautausmaat syntyivät niin, että kuolleet haudattiin niille sijoilleen, ja vasta myöhemmin ruvettiin suunnitelemaan hautamuodostelmia ja uudelleenjärjestelemään hautoja. Tyne Cotissa on yhä pari merkkiä sadan vuoden takaisista taisteluista. Paikalleen on jätetty pari pillboxia, joista yhden päälle on rakennettu ristin muotoinen muistomerkki, joka näkyy postauksen toisessa kuvassa. Sen lisäksi hautausmaan etuosassa on alue, jossa haudat ovat siinä kohti, mihin miehet ovat kuolleet, ja tämän takia hautausmaalle on haudattu myös kaksi saksalaista: Passchendaelen taisteluissa kuollut Otto Bieber sekä joku toinen, jonka ruumis löytyi samoilta kohdin. Commonwealthin hautakivissä on kaareva yläosa, mutta näiden kahden saksalaisen jaettu hautakivi on leikattu tasaiseksi.

Bedford House Cemetary
…und ein Deutscher Soldat.
Bedford House Cemetary
Alkuperäisille sijoilleen haudattujen ruumiiden alue, jonka takana näkyy kaukana nimiä täynnä oleva seinusta.

Tyne Cotin hautausmaan lisäksi pysähdyimme Langemarkin saksalaishautausmaalla, jonka fiilis oli täysin erilainen. Siinä missä Tyne Cotin hautakivet olivat vaaleita ja alue valoisa ja pitkälti puuton, Langemarkin hautakivet olivat tummanpuhuvia ja alue metsän siimeksessä. Mitä olen sotilashautausmaita täällä päin katsellut, tämä tuntuu olevan yleisempikin ero liittoutuneiden ja saksalaisten sotilashautausmaiden välillä maailmansodasta riippumatta.

Langemark War Cemetary

Langemark War Cemetary
Saksalaisia joukkohautaan haudattuja.

Langemark on alueeltaan saman kokoinen Tyne Cotin kanssa, mutta sinne on haudattu viisinkertainen määrä sotilaita. Tämä johtuu siitä, että Tyne Cotissa jokaiselle ruumille on yritetty saada oma hautakivi, kun taas Langemarkissa hautakivet ovat lähtökohtaisesti jaettuja ja alueen keskellä on noin 25 000 sotilaan joukkohauta. Tänne on myös haudattu Langemarkin taistelun uhrit. Kyseessä oli yksi Ypresin ensimmäisiä taisteluita, jossa kuoli yli kymmenkertainen määrä saksalaissotilaita britteihin verrattuna, ja jota myöhemmin kutsuttiin koulupoikien taisteluksi, sillä urbaanilegendan mukaan saksalaisjoukot olisivat koostuneet lähinnä koulupojista ja opiskelijoista. Oikeasti koulupoikia oli taistelijoista ”vain” 15%, ja syy suureen uhrimäärään taisi olla lähinnä saksalaiskenraalien huonossa taistelustrategiassa.

Langemark War Cemetary
Siinä missä britit olivat painottaneet hautakylteissä joukko-osaston nimeä, saksalaisille tärkeintä näytti olevan tieto siitä, mitä sotilas ylipäätään teki sodassa. Oliko kyseessä Wehrmann eli sotamies, Reservist, vai peräti Kriegsfreiwilliger, sotavapaaehtoinen?

Langemark War Cemetary

Langemark War Cemetary
Joukkohaudan vajaasta 25 000 ruumiista melkein 8 000 on tunnistamattomia.

Langemarkista jatkoimme matkaamme vielä Yorkshiren juoksuhaudoille. Harrastelija-arkeologit olivat löytäneet juoksuhaudat 1990-luvulla, kun ympärillä olevaa teollisuusaluetta oli meinattu laajentaa. Juoksuhaudoista oli tullut myös joukkohauta, sillä sieltä oli löytynyt kaivausten yhteydessä toista sataa ruumista. Muuten nämä jäivät pitkälti tunnistamatta – kaikista ei vuosikymmenien jälkeen saatu selville enää edes kansallisuutta – mutta eräältä ranskalaissotilaalta löytyi metallinen tunnistelaatta. Mahtoi tulla hieman puun takaa sukulaisille, missä isoisoisosetä oli viime vuosikymmenet ollut haudattuna.

Yorkshire Trench

Yorkshire Trench
Tätä puuhärveliä kutsuttiin A-tueksi, ja sellainen oli juoksuhaudan pohjalla, jotta juoksuhaudan pohjalla lilluva vesi ei kastelisi miesten saappaita ja myös, jotta itse kaivanto ei sortuisi niin helposti tykistökeskityksessä.
Yorkshire Trench
Osa juoksuhaudasta oli sortunut uudestaan restauroinnin jälkeen, joten liikkuminen oli omalla vastuulla. Iiro kävi silti kokeilemassa, kuinka kyyryssä juoksuhaudassa olisi pitänyt liikkua, ettei olisi saanut luotia päähänsä.

Jos joku tuonne päin on suuntaamassa, niin suosittelen näistä nähtävyyksistä erityisesti Tyne Cotin hautausmaan yhteydessä ollutta pientä näyttelyä. Siinä yksittäisten sotilaiden tarinoita lukiessa unohtui valokuvaaminen ihan totaalisesti. Eräältäkin sotaleskeltä oli kirjeenvaihtoa tallessa kahden vuoden ajalta, missä hän oli kysellyt eri tahoilta – sotilasviranomaisilta, Punaiselta ristiltä, kirkolta – oliko hänen kadonneeksi ilmoitetusta miehestään nyt sodan jälkeen kenelläkään mitään tietoa. Eipä ollut.

Edit: Huomasin jälkeenpäin puhuneeni alussa väärästä hautausmaasta. Sitä se blogipostausten jälkikäteen kirjoittelu teettää, ja tuolla niitä hautausmaita oli sen verran runsaasti, että ihmekös jos menevät sekaisin… Nyt Bedford House korjattu Tyne Cotiksi.





8 kommenttia aiheesta “Ypres eli sata vuotta vanhaa hulluutta”

  1. Kävin kesäkuussa Kentissä eräässä puutarhassa, jossa omistajan (iso?)setä oli pääpuutarhurin kertoman mukaan kaatunut ”Iipin” taistelussa ja sen vuoksi puutarhaan oli rakennettu hieno rautainen muistoportti. Meni hetki ennen kuin tajusin, että puhuttiin Ypresistä.

    1. Mulla olisi mennyt varmaan vähän pidempi hetki. Ypresin taistelut eivät olleet kovinkaan hyvin tiedossa ennen tätä käyntiä.

  2. Aika hyytävää meininkiä ollu. Muutenki koko ensimmäinen maailmansota vaikuttaa niin tolkuttomalta…

    1. No niinpä, ei mitään järkeä. Sitä vasten musta on vähän omituista, kuinka jotkut hehkuttavat nyt satavuotis”juhlien” kynnyksellä, että ensimmäisen maailmansodan uhreja pitää muistaa, koska ”they died for a great cause”. Ahaa, mikähän se ”cause” oikein oli? Toisessa maailmansodassa voi sentään puhua kansanmurhista, mutta ensimmäisessä maailmansodassa kukaan ei tainnut varsinaisesti kuolla armenialaisten puolesta.

  3. itse en koskaan ole käynyt Euroopan isoilla sotilashautausmailla. Normandian maihinnousun paikat kuitenkin pysäyttivät samoin kuin venäläisten hautausmaa Kirkkonummella. Porkkalan palautuksen yhteydessä kaikki venäläisten kuolleet siirrettiin nimittäin yhteen paikkaan, aina kuusi ruumista yhden kiven alla.

    suosittelen muuten Doris Lessingin kirjaa Alfred & Emily. Hän kirjoitti lähes viimeisenä kirjanaan kirjan vanhemmistaan; mitä heille olisi tapahtunut jos ensimmäistä maailmansotaa ei olisi ollut ja mitä todellisuudessa tapahtui.

    ja niin: oli kiva tavata Amsterdamin viikonloppusi yhteydessä.

    1. En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta venäläisten hautausmaasta, mutta jos jossain vaiheessa on Helsingissä tekemisen puutetta, niin kuulostaa siltä että ehdottomasti pitää piipahtaa tuonne! Kiitos vinkistä!

      Ja kiitos myös kirjavinkistä. Olen lukenut Doris Lessingiltä pelkästään Shikastan, mutta pidin siitä, ja tuossa aihe kuulostaa todella mielenkiintoise.ta

      Kuin myös oli kiva tavata, kiitos siis myös viimeisestä! Menipä tämä kommentti vallan kiittelyksi..

  4. Upean ja vaikuttavan näköistä. Mä olen käynyt Cambridgessa vastaavalla hautausmaalla ja myöekin Arlingtonin hautausmaalla Virginiassa.

    1. Mä olen käynyt Arlingtonissa yli kymmenen vuotta sitten, mutta muistan vieläkin, että siinä koko teki ison vaikutuksen. Se paikkahan oli aivan valtava!



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge