Coloradon Fourteenerit eli vähintään 4267 metriä korkeat vuoret

Olen aina tykännyt kaikenlaisista listoista, joita voi ruksia lävitse. Joskus taannoin leikkasin aina keväisin City-lehdestä terassilistauksen talteen ja yritin käydä kaikissa, joissa kaljan hinta oli tarpeeksi alhainen. Käytyjä maita ruksailin niin kauan kun se oli vielä helppoa – ja yhäkin toki – mutta tällä hetkellä olen keskittynyt enemmän USAssa osavaltioihin ja kansallispuistoihin ja muualla maailmanperintökohteisiin. Olen yrittänyt katsoa lävitse niin IMDB:n top-100-elokuvalistauksen kuin lukea lävitse parikin erilaista ”100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea yleissivistyksen vuoksi”-listausta. Useimmiten en suhtaudu näihin listoihin ”pakko ruksia kaikki”-mentaliteetilla, vaan haen listoista inspiraatiota, ja tämä asenne onkin hyvä pitää mielessä seuraavaa bongaamaani listaa katsellessani: Coloradon Fourteenerit.

Summiting Quandary Peak

Fourteenereiksi määritellään vähintään 14 000 jalkaa (4267 metriä) korkeat vuoret, joiden huippu nousee vähintään 300 jalkaa (91,5 metriä) ympäristöään korkeammalle, ja Yhdysvalloissa niistä suurin osa sijaitsee täällä Coloradossa. Kahden näistä päälle pääsee autolla – toisena jo blogissa esitelty Mount Evans – mutta lopuille tarvitaan uskoa, sisua, kuntoa ja osassa myös rohkeutta ja taitoa. Nyrkkisääntönä on, että listalle hyväksyttävään huiputukseen vaaditaan ainakin 3 000 jalkaa (914 m) nousua omin jaloin, mutta joillakin huipuilla tätä katsotaan vähän sormien lävitse, jos polun päästä on nousua melkein tämän verran.

Quandary Peakille kiipeäminen
Ruska valtaa täällä ensimmäisenä haavat, ja nämä olivat jo täydessä väriloistossa syyskuun puolivälissä.
Summiting Quandary Peak
Viikko sitten lauantaina kiipesimme Quandary Peakille, Breckenridgen laskettelukeskuksen lähellä sijaitsevalle fourteenerille. Nousua parkkipaikalta oli 1013 metriä, vaakasuoraa matkaa 4,5 kilometriä per suunta.

Summiting Quandary Peak

Fourteenereita keräileviä ihmisiä kutsutaan leikkimielisesti termillä peak bagger, ja ensimmäiset coloradolaiset peak baggerit olivat Carl Blaurock ja Bill Ervin, jotka jo vuonna 1923 kiipesivät kaikki tuolloin tiedossa olleet fourteenerit. (Tuolloin niitä oli 46 kpl, mutta myöhemmin löydettiin vielä 8 lisää tarkennusmittausten nostaessa vuorten korkeutta.) Sata vuotta sitten yhdellekään huipulle ei ollut polkua, jollaisia nykyään löytyy suurimmalta osalta huipuista enemmän tai vähemmän ylläpidettynä. Lisäksi Blaurock ja Ervin eivät suinkaan ajaneet polun päähän autolla, vaan he nappasivat junan Denveristä pieneen Creeden kylään ja kävelivät sieltä matkalle osuneiden Fourteenereiden huippujen kautta Tellurideen – linnuntietäkin reilu 100 kilometriä matkaa. Päällään heillä oli armeijan ylijäämävarusteita, ja kasvoilleen he hieroivat vaseliini-noki-sekoitusta suojaamaan korkeuksien kovilta UV-säteilyannoksilta.

Summiting Quandary Peak
Polut ovat parempia ennen puurajaa, mutta vuoren huippua kohden ne saattavat kadota kokonaan kivimurskan sekaan.
Pika
Piiskujänis, joka elää kivimurskan seassa
Vapaaehtoiset Quandary Peakilla
Polkuja ylläpidetään vapaaehtoisvoimin, ja vapaaehtoiset kiipeävät muiden kipuajien mukana puurtamaan kivien kanssa neljän kilometrin korkeuteen. Maisemat ovat upeita, mutta ilma ohutta.

Me tuskin ikinä saamme kaikkia Fourteenereita huiputettua, sillä osa niistä vaatii köysien kanssa temppuilua ja varsinaista kiipeilyä, osaa ei pysty huiputtamaan päivässä, ja osalle kiipeämistä kannattaa muuten ehkä miettiä hetki pidempään, sillä joiltain vuorilta tippuu ihmisiä vuosittain. Helpoimmat ovat kuitenkin päiväpatikointeja – pitkiä sellaisia – ja käsiä ei tarvitse käyttää kuin välillä kiinni pitämiseen. Silti, kuten Fourteenereista polkujen alussa muistutellaan, There is no such thing as an easy Fourteener. Viime lauantaina Quandary Peakin (4348m) huiputtaminen kesti 6,5 tuntia, pulssi oli noustessa jatkuvasti yli 140, jaloista hiipui loppuvaiheessa puhti ja huomasimme jarruttavamme alastuloa lihasten sijaan luilla ja nikamilla (ei hyvä), ja Iiroon iski jossain vaiheessa päänsärky, joka ei voinut johtua muusta kuin ohuesta ilmasta. Lapsia emme montaa reitillä nähneet, ja useampi ohittamamme patikoija kääntyi takaisin ennen huippua.

Summiting Quandary Peak
Huipun luona ollut pahin patikoijaryysis. Spottaa kuvasta lumivuohi.
Lumivuohet
Lumivuohikuttu ja -kili
Neljän kilometrin korkeudessa
Kuva otettu tasan neljän kilometrin korkeudesta. Vielä 348 metriä nousua jäljellä.

Vuoristotauti on Fourteenereille lähdettäessä todellinen riski, jonka takia kannattaa alemmista korkeuksista tullessa lepuuttaa ainakin pari päivää Coloradon preerialla puolentoista kilometrin korkeudessa ja mieluiten vielä uudestaan vuorilla vajaassa kolmessa kilometrissä. Meillekin olisi suositeltavaa yöpyä huiputusta edeltävä yö ylempänä, mutta majoitusten hintavuuden ja perjantain iltaväsymyksen takia emme kuitenkaan lähteneet Quandary Peakille kuin vasta samana aamuna kukonlaulun aikoihin. Vuoristotaudilla voi olla vakaviakin seurauksia, mutta jos oireita tulee pelkästään päivähuiputuksen yhteydessä, taannoin Everestillä töissä ollut ja nykyään Telluridessa vuoristotautiin erikoistunutta klinikkaa pyörittävä lääkäri Peter Hackett totesi lehdessä, että ibuprofeiinia vaan naamaan, korkeintaan 3x600mg, kunhan tosiaan laskeutuu alemmas iltaan mennessä. Toinen mielessäpidettävä asia on juoda paljon vettä, sillä vuoristotauti iskee helpommin, jos elimistö on kuivunut. Hyvä kunto ei varsinaisesti auta vuoristotaudin kanssa, mutta se voi auttaa kestämään oireita paremmin.

Summiting Quandary Peak

Panorama from Top of Quandary Peak
Panorama Quandary Peakin huipulta (klikkaa isommaksi)
Quandary Peakin huipulla
Parasta huipulle tulemisessa on euforinen fiilis, että jes, we did it! Huiputus kun ei ole koskaan varma juttu.

Meiltä lähimmät Fourteenerit ovat noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä, mutta valitsimme kuitenkin reilun kahden tunnin päästä löytyvän Quandary Peakin ensimmäiseksi huiputukseksemme. Yhtenä syynä oli, että vuoren lähellä olevasta Breckenridgen kylästä löytyi Oktoberfestit, jonne pystyi suuntaamaan patikoinnin jälkeen, mutta lisäksi Quandary Peak oli kohtalaisen aloittelijaystävällinen. Muita aloittelijaystävällisiä vuoria Denverin lähellä ovat Mount Bierstadt, Grays Peak ja Torreys Peak. Grays ja Torreys Peakit ovat vierekkäin, joten ne pystyy huiputtamaan myös samalla kertaa, mikä olisi vaatinut enemmän kuntoa ja tahtoa kuin mitä nyt oli käytettävissä. Bierstadtia taas kehutaan erinomaiseksi ensimmäiseksi talvihuiputukseksi maltillisen lumitilanteensa vuoksi, joten säästimme sen myöhemmäksi.

Lumivuohi
Vaikka tämä ensimmäinen huiputus ei sujunut täydellisesti vuoristo-oireilun ansiosta, totesimme, että tämä ei jää viimeiseksi huiputukseksi. Maisemat vuoren huipulla ovat sen verran upeat. Listalla siis vielä 53 Fourteeneria, mistä valita…
Mountain Goat & Iiro
Kaksi pässiä kalisteli sarviaan paluumatkalla alas.
Summiting Quandary Peak
Tästä sekunti myöhemmin lumipallo lensi kohti bloggaajaa.

Paras opaskirja kenellekään, joka suunnittelee Fourteenereiden kiipeämistä, on Gerry Roachin Colorado’s Fourteeners*. Kirjassa on joka huipusta kartat, joissa näkyvät kaikki mahdolliset reitit huipulle, ja suusanallisen kuvauksen lisäksi kirjasta löytyy polkujen päiden koordinaatit, korkeudet, polkujen vaikeusluokitukset sekä paljon hyödyllistä tietoa yleisesti Fourteenereiden kiipeämisestä. Suosittelen siitäkin huolimatta, että kirjoittajalla on ärsyttävä asennevamma metrijärjestelmää kohtaan.

The whole point of meters seems to be that we can divide them by 10 because we have 10 fingers. Dividing by 10 is something that scientists and engineers do all the time, but they usually have computers to help them do it. Now, sports-minded people don’t usually carry computers around, nor do they need to divide by 10, so they need something they can understand — like a foot.

Sarjassa aivan älyttömiä amerikkalaisen mittausjärjestelmän puolustuspuheita, vai mitä olette mieltä?

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

12 kommenttia postaukseen “Coloradon Fourteenerit eli vähintään 4267 metriä korkeat vuoret”

  1. Kiitos taas kaikista tiedoista – paljon uutta Coloradosta. Nuo lumivuohet ovat hienoja – jo niiden takia tuonne pitaisi kiiveta. Ex-pomo asuu Evergreen:ssa, tykkaa suomalaisista – voisin tehda teille jonkun netti esittelyn, jos kiinnostaa (on hyva tyyppi – en mainitsisi mitaan, jos ei olisi :) )

    1. Evergreen ei ole kovinkaan lähellä täällä, mutta en koskaan sano ei tällaisille tarjouksille. :) Laitan sulle myöhemmin tänään vaikka mailia aiheesta!

  2. Jestas, siellähän on osasta huipuista porukkaa kuin pipoa! Mutta ihania nuo lumivuohet, noita olisi ihana nähdä livenä. Coloradohan alkaa kuulostamaan aivan loistavalta ulkoilukohteelta, mitä enemmän sun juttuja luen..Tiiä vaikka kohta tuun kylään, jos näitä juttuja jatkat :D

    1. Nuo helpot Fourteenerit taitavat tosiaan olla aika täynnä, ja jengiä oli siellä huomattavasti enemmän kuin Mount Audubonilla viikkoa aiemmin. Syinä oli varmaan hyvän sään lisäksi se, että joku muukin kuin minä on bongannut tämän Fourteener-listan, ja se parisataa jalkaa korkeudessa on ratkaiseva ero, jonka takia joillekin vuorille lähdetään, ja joillekin ei.

      Kyllä, mahtava ulkoilukohde tämä totisesti on! Sähän kävit siellä Alpeillakin, niin totta kai seuraavaksi Coloradon Kalliovuoret. ;)

    1. Mäkin olen tykästynyt kovasti! Vaikka onhan tuolla ylhäällä aika raskasta olla, että hengailemaan ei tuonne korkeuksiin jääty. :)

  3. Upean näköistä, mutta aikamoista hommaa tuo kapuaminen. Mulle sopii paremmin tuo meren syvyys :-) Jännää muuten miten noi jalat ja tuumat on aina ollut hankalia, mutta nyt täällä sukellusten myötä niistä on tullut se itsestäänselvyys. Mulle sanoo nyt sukeltaminen 40 jalkaan paljon enemmän kuin 12 metriin…

    1. Just niin, että se riippuu siitä, mihin osaa suhteuttaa. Siltä kantilta mua ärsytti tuo kirjan asenne, että ”jalat on helpompia koska jalka on jalka on jalka”, koska ei se MUN jalka ole, enkä mä ole tottunut mittaamaan matkoja oman jalkateräni pituudella. Jos olisin, niin varmaan suosisin niitä.

  4. Nuo fourteneerit on aivan ehdoton kokea kun joskus Amerikkaan asti pääsee. Ehkä helpoimmasta aloitetaan, tai sellaisesta josta alastulo on helpointa. Mulla on sama vika kuin teillä, jarrutetaan väärällä tavalla. Siitä saakin seuraavat pari päivää kärsiä kun joka paikkaa kolottaa. Oliko teillä muuten kalorimittaria matkassa sykemittarin yhteydessä? En normaalisti todellakaan laske, mutta olisi mielenkiintoista tietää kulutus tuollaisilla retkillä kun suunnittelee esimerkiksi evästystä :)

    1. Ei ollut kalorimittaria mukana, ja ei mietitty sitä täysin optimievästysmäärää niin paljon, kun joka tapauksessa piti ottaa mukaan reilusti enemmän ruokaa siltä varalta, että jotain sattuu. Half Domelle kun kiivettiin vuosi sitten muistaakseni laskettiin, että siinä olisi mennyt ainakin pari tuhatta kaloria normaalia enemmän, että varmaan näissäkin sitä kulutusta tulee ihan kunnolla. Sen verran on noiden jälkeen aina nälkä illalla. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge