Trail Ridge Road, Colorado

Trail Ridge Road – tie Kalliovuorten huipulla

Kuten blogista on ehkä aiemmin tullut ilmi, me olemme suorastaan hurahtaneet patikointiin, mutta jos luonnossa liikkuminen ei ole omaa sydäntä lähellä, upeiden vuoristomaisemien katselulle turvallisesti autosta käsin on olemassa ratkaisu: Trail Ridge Road, Yhdysvaltain korkein maantie.

Forest Canyon, Trail Ridge Road

Olemme aiemminkin todenneet, että Yhdysvaltain isoimpia kansallispuistoja ei ole varattu pelkästään reppu selässä liikkuville, vaan täällä on mahdollisuus kaikille vaarista vauvaan nauttia upeista näkymistä kuntoon tai ikään katsomatta hyväkuntoisten tieverkkojen ja niiden varrelle rakennettujen näköalatasanteiden ansiosta. Omasta mielestäni tämä on huippu juttu: toki ihanteellista olisi liikkua luonnon siimeksessä, mutta kaikille se ei ole niin helppoa, joten näin luonnonpuistot pysyvät helposti saavutettavina kaikille. Puiston lounaisosat säilyvät silti tukevasti erämaana ilman ainoatakaan autotietä, joten vaeltamaan keskelle-ei-mitään pääsee jos vain haluaa.

Haavat, Trail Ridge Road
Ruska näkyy vahvimmin haavoissa

Suuntasimme viime sunnuntaina kohti Kalliovuorten kansallipuistoa, kuten ilmeisesti kaikki muutkin Front Rangen vajaa 5 miljoonaa asukasta. Matkalla pieniä vuoristoteitä pitkin ajoimme aikamoisessa liikenneruuhkassa, ja aina ohituskaistan kohdalla kaikki tallasivat laatan pohjaan päästäkseen ohitse RV:stä, pakusta tai järkyttävästi savuavasta diesel-pickupista. Kansallispuiston porteilla piti hetki jonottaa, mutta pääsimme aika nopeasti jonon ohitse kiitos vuosijäsenyytemme. Sitten olimmekin jo Trail Ridge Roadilla kipuamassa puurajan yläpuolelle.

Pikkumaaorava

Rainbow Curven näköalapaikalla 3,3 kilometrin korkeudessa lapsiperhe ruokki pikkumaaoravia. Ihan kiva tietty turisteille, jotka saivat napsittua lähikuvia luontokappaleista, mutta huonompi juttu itse oraville, jotka ruokkimisen ansiosta kesyyntyvät, jäävät helpommin auton alle, mahdollisesti sairastuvat ihmisten antamasta ruoasta, ja kaiken lisäksi levittävät tauteja ihmisiin. Siksi eläinten ruokkiminen puistossa on ankarasti kielletty. Keep wildlife wild – Don’t feed animals.

Pikkumaaoravat
Pikkumaaoravat (engl. least chipmunk) ovat pienin maaoravalaji, eikun anteeksi, tikutakulaji. Maaoravathan uudelleennimettiin vähän aikaa sitten tikutakuiksi, mikä tavallaan tekee järkeä, etteivät ne menisi sekaisin ground squirreleiden eli siiselien kanssa, tavallaan… olikohan Disneyllä näppinsä pelissä?

Lähtiessämme kotoolta Iiro mietti, pitäisikö laittaa shortsit jalkaan, olihan ulkona melkein hellettä. Onneksi päätyi kuitenkin pitkiin housuihin, sillä vuorilla kävi kylmä viima ja talvitakki oli ainakin omasta mielestäni todellakin tarpeen. Trail Ridge Roadin korkein kohta on kaksi kilometria korkeampana kuin meidän kotimme, 3 713 metrin korkeudessa, ja ihan jo tämän takia lämpötila laskee melkein 15 astetta ylöspäin mentäessä. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tähän varautuneet, ja vuorilla näki kaikkea flipflopeista ja mikroshortseista untuvatakkeihin ja talvisaappaisiin.

Forest Canyon Overlook on Trail Ridge Road
Forest Canyon Overlookille piti hieman kävellä parkkipaikalta…
Panorama from Forest Canyon Overlook, Trail Ridge Road
…mutta näkymät olivat sen arvoiset.

Forest Canyon Overlookilta eteenpäin sää alkoi kovasti pilvistyä, ja näkyvyys oli välillä aika heikkoa. Syksy oli jo sen verran pitkällä, että suurin osa vapiteista oli laskeutunut alemmas laaksoon. Yksittäisiä urosvapiteja oli jäänyt vuorille säätä uhmaamaan, ja yksi sellainen veti kapean tienpenkan täyteen autoja, joista ihmiset poukkoilivat komeaa sarvipäätä ihailemaan.

Trail Ridge Road
Me emme mahtuneet pysähtymään, joten jouduin kuvaamaan zoomilla vähän liian kaukaa. Siellä se kuitenkin oikeanpuoleisessa kuvassa mötköttää rinteessä, eikö?

Säätiedotus oli lupaillut ukkosta, joten vähän aikaa epäröimme lähteä patikoimaan, mutta suuntasimme sitten kuitenkin ihan vaan lyhyelle reitille. Toll Memorial Trail oli erittäin helppo päällystetty reitti, joka kulki noin kilometrin verran näköalakivelle ja toisen kilometrin takaisin.

Toll Memorial Trail on Trail Ridge Road
Näköalakiveltä ei paljoa mitään näkynyt pilven sisässä, mutta kiveen oli merkitty, missä suunnassa mikäkin kansallispuisto oli täältä päin Yhdysvaltoja katsottuna.

Samaisella traililla opaskilvet kertoivat hiukan alueen kasvillisuudesta ja geologiasta, josta minulle jäi päähän lähinnä se, että tiesittekö, että nuo värikkäät jäkälät kivien päällä tuottavat happoa, joka syövyttää pikku hiljaa kiviä? Lisäksi oli paljon juttua kasvillisuudesta, jonka juuret ulottuivat metrin verran maan alle, koska kovan tuulen ansiosta lumipeite jää niin ohueksi, että kasvit muuten kärsisivät kuivuudesta, mutta itse kasvit eivät olleet enää oikein minkään näköisiä tähän vuodenaikaan. Pitänee varmaan tulla uudestaan kesäkuussa, kun vuoristokasvien kukinnat ovat parhaimmillaan.

Trail Ridge Road
Koko tien pituudelta sitä rajasivat pari metriä korkeat puuseipäät, joita toukokuun loppupuolella tietä aurattaessa käytetään merkkeinä siitä, missä tie oikein kulkee.

Tien varrella pysähdyimme Alpine Visitor Centerissä, jota oltiin juuri laittamassa talviteloille, koska se sijaitsee sillä tien pätkällä, joka suljetaan jossain vaiheessa lokakuuta lumen takia ja avataan vasta toukokuun lopussa Memorial Dayna. Tarkoituksena meillä oli kuunnella puistonvartijan esitelmä vuoristoteiden rakentamisesta, mutta esitelmä muuttuikin epäviralliseksi kuvien pläräämiseksi ja keskusteluksi, kun kävi ilmi, että olimme ainoat paikalle eksyneet insinöörit. Puistonvartija näytti meille mm. videon Trail Ridge Roadin avaamisesta viime toukokuussa:

Alpine Visitor Center at Trail Ridge Road
Vas: Visitor Centerissä kerättiin rahaa tien kunnostukseen, joten me pidettiin yllä skandinaavien mainetta hyväntekijöinä. Oik: Viime syyskuussa alueella ”vähän” tulvi, ja puistonvartija näytti meille myös kuvia, joissa näkyy, mitä tulvat tekivät teille.

Trail Ridge Road in a cloud

Trail Ridge Road on todellakin puiston läpikulkutie ja ainoa tapa ylittää Kalliovuoret tästä kohtaa. Talvisin pitää kiertää melkein sata kilometriä etelämpää, joten nyt kun vielä vuoriston länsipuolelle pääsi ”kätevästi”, kävimme katsomassa, millaista siellä oli. Vastaus: aika samanlaista kuin itäpuolellakin.

Poudre Lake at Rocky Mountain National Park
Poudre-järvi sijaitsee melkein maanosan vedenjakajan kohdalla, mutta ei ihan! Nämä vedet valuvat Meksikonlahteen, kuvaajan selän takana taas pisarat päätyvät Tyyneen valtamereen.

Eating Lunch at Colorado River Trailhead, Trail Ridge Road

View from Trail Ridge Road
Nämä vuoret taisivat olla nimeltään Nimbus, Stratus ja Cumulus.
View from Farview Curve, Trail Ridge Road
Tuolla alhaalla taas puikkelehtii Colorado-joki. Reilu tuhat kilometriä tästä länteen se on kaivertanut ympärilleen Grand Canyonin.

Tässä kohti käännyimme ympäri ja suuntasimme takaisin kohti vuorten itäpuolta, mikä olikin aika kreivin aikaan, koska Alpine Visitor Centerin ohittaessamme taivaalta pukkasi rakeita, ja pian ajokeli oli tällainen:

Trail Ridge Road in a cloud
Hm, tuulilasista voisi tietty pestä nuo sormenjäljet pois.

Pilven sisässä ei nähnyt mitään, ei yhtikäs mitään! Moni auto ei ollut tajunnut laittaa ajovaloja päälle; täällähän niitä ei tarvitse käyttää kuin pimeällä ja sateella, mutta varmaan osa porukasta oli sitä mieltä, että nyt ei satanut tarpeeksi ja oli parempi ”säästää”. Tulomatkalla tien vieressä näkyneet pudotukset olivat vielä tuoreessa muistissa, joten meno oli jokseenkin hermoja raastavaa. Ja sitten yhtäkkiä vain pari metriä tien vieressä tallusti vastaan urosvapiti:

Elk on Trail Ridge Road
Oli sää ihan mikä vaan, Kalliovuoret onnistuvat näköjään aina tekemään vaikutuksen.

Kuluneella viikolla lumi sulki Trail Ridge Roadin, eikä vielä ole tiedossa, avautuuko tie enää tämän vuoden puolella. Kuten Facebookissa blogia seuraavat jo tietävät, me lähdemme joka tapauksessa tänä viikonloppuna telttailemaan vuorille kirpakkaan syyskeliin.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

20 kommenttia postaukseen “Trail Ridge Road – tie Kalliovuorten huipulla”

  1. Mielenkiintoinen toi video lumen poistamisesta. Jotenkin ajattelisin, että tuolla olisi vähän riskiä ajella jos yhtäkkiä tien vieressä seisovat lumimassat lähtisivätkin liikenteeseen?

    Upeita maisemia kyllä kertakaikkiaan. Jenkeissä riittää kyllä tota luontoa ja ihmettelemistä. Kiva että maisemia pääsee katselemaan myös ne, ketkä ei pysty luonnossa päivätolkulla enää patikoimaan. :)

    1. Eilen tuolla ajaessa tien vieressä oli paikoittain metrin korkuinen lumivalli, mutta se ei ollut mitään puuterilunta vaan kovaksi jäätynyttä kamaa. Hetken vallia potkittuani totesin, ettei se taida olla lähdössä liikenteeseen ilman sirkkelin avustusta. ;)

      Luonto on musta kyllä ehdottomasti parasta täällä asumissa. Sitä vaan tuntuu riittävän.

  2. Tuo vedenjakaja kiinnostaisi ihan geologisessa mielessä käydä tsekkaamassa. Vuoristotiet on upeita, mutta serpentiinitie Teneriffalla pilven sisässä ilman puolenkaan metrin näkyvyyttä on vielä tuoreessa muistissa. Siellä oli myös melkoiset pudotukset jos olisi harhaan ajanut. En kyllä tajua noita oravien syöttäjiä. Onhan ne toki söpöjä elukoita mutta vähän vois ajatella. Komeita kuvia jälleen kerran! :)

    1. Se vedenjakaja oli oikeasti aika antikliimaksi: yksi kyltti ja se siitä. Ei kunnolla edes erottanut, missä oli korkein kohta. Olisin odottanut jotain vuortenhuippuja, mutta ei…

      Harmittaa kun ei itse oikein kehtaa huomauttaa niille ruokkijoille, että miettisivät vähän. Jos ei muuta, niin lastensa terveyttä ja oravien levittämiä tauteja. :/

    1. Ja joskus ne eivät edes riitä! Esim vuonna 2011 lunta oli tiellä paikoitellen yli 5 metriä, kun sitä ruvettiin auraamaan.

  3. Upeita maisemia! Kyllahan noissa mielellaan ajelisi. :) Ja vaikka patikoisikin. Ja siis mita? Tikutaku? Tasta ollut kuullutkaan. Aika ihmeellinen nimenmuutos.

    1. Me käytiin patikoimassa tuolla eilen, ja oli yllättävän epämiellyttävää tarpoa lumihangessa puurajan yläpuolen järkyttävässä viimassa. Mutta oli ne maisemat kuitenkin sen arvoisia. :)

      Ymmärrän tarpeen nimenmuutokselle, mutta tuota uutta nimeä en vaan ymmärrä.

  4. Aivan mielettömän upeita maisemia! :) Ja myös upeita eläimiä olette päässeet bongailemaan!

    1. Me aletaan olla jo vähän kyllästyneitä noihin vapiteihin ja peuroihin, kun niitä poukkoilee ympäriinsä jatkuvasti, mutta maisemiin, niihin ei kyllästy! ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge