Mesa Verde & kadonneiden intiaanien arvoitus

Satojen intiaanikylien sivilisaatio, tuhansia ihmisiä, sadan vuoden kukoistuskausi jona rakennettiin upeita kaupunkeja, ja yhtäkkiä sen lopuksi intiaanit katosivat, lähtivät, hylkäsivät kaupunkinsa ja jättivät ne koskemattomina odottamaan löytäjiään yli puoli vuosituhatta myöhemmin. Kuulostaako Indiana Jonesin juonelta? Ei, vaan ihan totista totta Mesa Verden kansallispuistossa Lounais-Coloradossa.

Mesa Verde - Spruce Tree House
Spruce Tree House, yksi parhaiten säilyneistä kylistä sekä ainoa, jonka luokse voi kävellä
Mesa Verde - Spruce Tree House
Spruce Tree Housen kylässä oli kolmikerroksisia kerrostaloja, ja onkalon katto on täynnä tulisijoista tullutta nokea.
Mesa Verde kanjoni
Mesa Verde ei ole yksi pöytävuori vaan kokonainen pöytävuorien verkosto, jota kanjonit halkovat.

Mesa tarkoittaa täällä päin pöytävuorta, ja Mesa Verden alue on todellakin vihreitä pöytävuoria toinen toisensa perään. Pueblointiaanit saapuivat tänne 400-luvulla metsästäjäkeräilijöinä ja asettuivat pian aloilleen viljelemään maata, rakentaen itselleen ensin maakuoppien päälle kotia, sitten savitaloja ja lopulta hiekkakivestä hakatuista tiilistä rakennettuja taloja. 1200-luvun alussa tapahtui jotain – ehkäpä sotaisien apassien tunkeutuminen pueblojen alueelle? – mikä sai pueblot siirtämään asumuksensa suoraan kanjonien seinään. Alle 20 vuodessa suurin osa puebloista oli muuttanut taloihin, joihin pääsi vain kalliokiipeilemällä, ja joista perheiden miehet joka päivä kiipesivät ylös pöytävuoren laelle viljelemään maissi- ja kurpitsapeltojaan.

Mesa Verde - Hemenway House
Hemenway House – asuinrakennukset vasemmalla, viljasiilot oikealla
Mesa Verde - Fire Temple
Fire Temple, jossa ei asunut kukaan, mutta johon pueblointiaanit todennäköisesti kerääntyivät tanssimaan rituaalitansseja. Tanssilattian takana on katsomo, jossa katsojat pystyivät istumaan.
Mesa Verde cliff dwelling
Kaikki asumukset eivät olleet säilyneet yhtä hyvin.
Mesa Verde - New Fire House
New Fire Housen kylässä on säilynyt intiaanien käyttämät portaat. Ne ovat nuo pienet kolot tuossa seinässä, joita pitkin intiaanit kiipesivät kerrosten välillä.
Mesa Verde - House of Many Windows
House of Many Windows, eli intiaanien rivitalo
Mesa Verde - Square Tower House
Square Tower House on siitä erikoinen, että siellä on säilynyt korkein kerrostalo. Muissa kerroksissa asuttiin, mutta yleensä ylimmässä kerroksessa säilytettiin ruokaa.
Mesa Verde cliff dwelling
Moni Mesa Verden intiaaniasumuksista on karttaan merkitsemätön. Tätäkään en olisi huomannut, ellei ystävällinen puistonvartija olisi sitä varta vasten näyttänyt.
Kiva Mesa Verden Balcony Housessa
Melkein jokaisessa kylässä oli kiva tai kaksi. Kiva on pyöreä maakuoppa, jossa tehtiin käsitöitä, suoritettiin rituaaleja ja talvella mahdollisesti nukuttiin. Sen keskellä oli tulisija, raitista ilmaa tuli tulisijan vieressä olevasta aukosta, jonka edessä oleva kivipaasi suojasi tulisijaa viimalta, ja kuusi pilaria kannatteli kattoa. Kivassa on myös aina toisessa päässä pieni kolo nimeltä ”sipapu”, jolle ei ole mitään käytännön tarkoitusta, mutta jota kautta intiaanit uskoivat tulleensa tähän maailmaan hämähäkkiäidin johdattamina.

Mesa Verde cliff dwelling

Pueblointiaanit eivät ehtineet asua näissä kallionkielekkeiden alle rakennetuissa kaupungeissaan kuin vajaa 100 vuotta, kun tilanne taas muuttui. Parissa vuodessa koko monituhatpäinen sivilisaatio pakkasi kimpsunsa ja muutti etelään, kohti Arizonaa ja New Mexicoa. Miksi? Sitä ei tarkkaan tiedetä. Ehkäpä pueblojen viljelymaat pöytävuorten päällä eivät tuottaneetkaan enää tarpeeksi satoa? Ehkä aluetta vaivannut 24 vuoden pituinen kuivuus ajoi intiaanit kodeistaan? Ehkä jokin muu katastrofi oli vaikeuttanut elämää, lapset eivät selvinneet hengissä, vanhukset nääntyivät, ja tämä kaikki sai perheet, suvut ja heimot muuttopäätöksen partaalle?

Tai ehkäpä asia onkin niin, kuten nykyiset pueblointiaanit, tuon muinaisen kansan jälkeläiset, asian ilmaisevat: It was just time to go. Oli aika mennä.

Tiedossa matka Mesa Verdeen? Käy lukemassa tarkempaa tietoa alueen nähtävyyksistä.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

64 kommenttia postaukseen “Mesa Verde & kadonneiden intiaanien arvoitus”

  1. Hei! Olemme menossa Mesa Verdeen heinäkuussa, olipa kiva törmätä postaukseesi, sillä kaipailisin kovasti vinkkejä kohteeseen. :) Mietin tässä päivän ohjelmaa siellä, lähinnä, että mille asumukselle kannattaisi mennä. Kävittekö itse muualla kuin Spruce Tree Housessa? Kauanko teillä meni puistossa kiertelyyn? Pohdituttaa nuo Cliff Palace ja Balcony House, että onko niissä kovin rankkoja tai pelottavia kiipeilyjä.. tuo Spruce Tree ei liene sisällä mitään kovin korkeita tai vaikeita tikaskapuamisia?

    1. Käytiin noissa kaikissa, ja mietinkin että seuraavaksi kirjoittaisin seikkaperäisemmän postauksen siitä, millaisia nuo ovat ja mitä missäkin ajassa kannattaa nähdä. Siispä: stay tuned! :)

  2. Kiitos tästä postauksesta. Meillä ei ole tuolla syyskuussa kuin puoli päivää aikaa, mutta ajattelin just Spruce Tree Housea ja ihan vaan ajelua ja fiilistelyä. Mielenkiitoinen tosiaan tuo paikan historia. Erittäin kiehtovaa pohdittavaa ja hyvin kirjoitettu juttu Jenni!
    Kea | Deep Red Blues on viimeisimpänä kirjoittanut: 1 Day, 2 Vehicles, 3 Countries

    1. Kiitos Kea! Pelkästään ajoakin tuolla riittää, mutta kyllä mä suosittelisin myös itse kierrosta, jos sellaiselle vaan vielä löytyy lippuja kun pääsette visitor centerille. :)

  3. Voi ei, tämäkin vielä! ;) Pakollisten kohteiden lista kasvaa ja kasvaa. Aivan järjettömän upea paikka – kiitos hienoista kuvista!

  4. Vau! Another awesome place. Tuonnekin pitää päästä. Mun tarttis varmaan lopettaa sun blogin seuraaminen ;-)
    Ja äänestetty on!
    Soile on viimeisimpänä kirjoittanut: Mun kämppä

    1. No etkä lopeta! Mä voin yrittää kirjoittaa tylsemmistä paikoista seuraavaksi. :D Ja kiitos!

  5. Toiset intiaanit…? Itse muistan lukeneeni, että kuivuus ja sotaisat apachit olisivat taannuttivat Pueblo-kulttuurin. Vaikka kukapa sitä tietää.

    Tosin siitä on tietoa, että sitten saapuivat espanjalaiset, ja tilanne vain huononi niiden kohdalla, jotka vielä hengissä olivat. Orjuus, taudit, pakkokäännytys…

    Tällaiset kohteet ovat juuri niitä missä itsekin haluaisin reissuillani vierailla!
    Anna / Tämä matka -blogi on viimeisimpänä kirjoittanut: LA HABANA VIEJA, vanha Havanna – Rappion melankolisen estetiikan koti

    1. Noita apasseja esitettiin siis syyksi siihen, että pueblot ylipäätään siirtyivät mesojen päältä niiden seiniin, kun taas kuivuutta arveltiin yhdeksi mahdolliseksi syyksi sille, että he hylkäsivät asumuksensa kokonaan. Tuosta espanjalaisten osuudesta pueblojen historiaan kirjoitin aiemmin Taos Pueblon kohdalla, karua menoa ollut tuolloin. :/

  6. Aivan mielettömän näköinen paikka! Huono on Yhdysvaltain tuntemukseni, koska ei minulla ollut aavistustakaan, että siellä voisi olla jotain tällaista. Kiitos, että näytit tämän minulle!

    1. Yhdysvallat osaa välillä yllättää. Sitä luulisi, ettei täällä ole oikein mitään ajalta ennen eurooppalaisten saapumista, mutta onpa hyvinkin. ;)

  7. Vau, onpa upean näköistä! En ollut aiemmin kuullutkaan tällaisesta, mutta tuolla olisi mielenkiintoista käydä. Mielikuvitus alkaa varmasti laukata kun miettii mitä hylätyt rakennelmat ovat aikojen saatossa nähneet.
    Martina on viimeisimpänä kirjoittanut: Nizzan salaatti

    1. No sitä minäkin tuolla mietin! Tuo koko Cliff Palace on ilmeisesti ollut enemmän hallinto- kuin asumiskäytössä, ja olisi todellakin mielenkiintoista tietää, miten oikeasti tuolla esimerkiksi hallinto toimi. Siitä on vain kovin vähän tietoa nykyään, kun kirjoitettua perintöä ei ole ollut.

    1. En minäkään voi sanoa niitä tuntevani erityisen hyvin, koska aihe on niin uskomattoman laaja. Erilaisia intiaaniheimoja on vaikka millä mitalla, ja niillä voi olla yhtä paljon tekoa toistensa kanssa kuin espanjalaisilla ja suomalaisilla. Mielenkiintoista tosiaan!

  8. Apua miten mahtava paikka! Historia kiinnostaa, mutta hermot ei riitä kovin tarkkaan tutustumiseen, joten kiitos tästä pikaopista ja sopivan mittaisesta katsauksesta historiaan.
    Venla on viimeisimpänä kirjoittanut: Nessebar

  9. Täytyy tunnustaa, että tämäkin kohde USA:ssa on ohittanut toistaiseksi tietoisuutemme.
    Mutta niitä kohteitahan tuolla riittää – ymmärrän hyvin myös niitä matkaajia (ja matkabloggaajia) jotka keskittyvät vain tuohon mantereeseen: liikkuminen ja eläminen on helppoa ja miellyttävää ja nähtävää riittää!
    Pirkko / Meriharakka on viimeisimpänä kirjoittanut: Kesäkuun kuva

    1. Todellakin! En itse ajatellut jäädä tähän moodiin loppuiäksi, mutta juuri nyt tämän mantereen tutkiminen sopii elämään erittäin hyvin. :)

  10. Vau, miten upee paikka. En ollut kuullutkaan tuosta aiemmin mitään. Mun mies on ihan inkkarifani, niin jos sille näytän tän, niin hän varmaan rupee suunnittelee saman tien uutta matkaa :). Tosi hienot kuvat!

  11. Mua kiehtoo Intiaanien historia todella paljon ja tää on yksi paikka jossa todellakin haluisin päästä myös käymään! Mielenkiintoinen postaus siis, kuviakin oli tosi kiva tutkailla. Kiitos tästä siis :).
    eve on viimeisimpänä kirjoittanut: Boys will be boys

    1. Kannattaa sitten siinä tapauksessa jäädä kuulolle, ajattelin nimittäin seuraavaksi postata aiheesta konkreettisia matkavinkkejä!

  12. Sulla on kyllä kaikkea jännää siellä Coloradossa! Mä en ole koskaan pitänyt Coloradoa varteenotettavana matkakohtena koska en tiedä siitä mitään mutta sun blogi on avannut aihetta tosi paljon lisää. Olen myös innostunut ulkona liikkumisesta entistä enemmän joten Coloradohan olisi ihan super sellaiseen. :)
    lena / london and beyond on viimeisimpänä kirjoittanut: Reissuputki jatkuu, ensi viikolla Dubliniin!

    1. Munkin Colorado-tuntemus on kasvanut kohisten tässä viimeisen parin vuoden aikana. Silloin, kun Coloradoon muutto tuli ajankohtaiseksi, fiilis oli että ”uusi paikka, mikä ettei, jee”. Nyt ei voi muuta olla kuin erittäin tyytyväinen, että elämä on tuonut tänne!

    1. Tuo suuruus minutkin yllätti. Jotenkin mielikuvissani ajattelin sen vain yhden tai kahden raunion kokoiseksi, mutta tuolla olikin kanjonit täynnä ”taloja”.

    1. Kirjotetun kielen puute taitaa olla syypää tähän. Tai ainakaan sellaisen kirjotetun, mitä osattaisiin vielä tulkita. Kovia olivat koristelemaan asuntojensa seiniä erilaisilla piirroksilla. :)

    1. Samaa mieltä! Historia ja kulttuuri kiinnostaa kumpikin, joten mikäs sen parempaa kuin jos ne yhdistyvät samaan kohteeseen. :)

  13. Upean näköistä! Haaveilen Jenkkien matkasta, mutta sun blogia seuranneena en oikein enää osaa edes sanoa minne lähtisi. :D Täytyy kyllä nostaa virtuaalista hattua, kun jaksat nähdä ja tehdä! Tuntuu, että itellä ne suunnitelmat jää vain suunnitelmiksi…
    Sanna / From London on viimeisimpänä kirjoittanut: Kesän ensimmäinen piknik

    1. Jenkeissä riittää näkemistä ja tekemistä missä päin vaan, mutta kyllä mä suosittelisin kaikkein eniten Coloradoa, ja siihen yhdistettynä sitten Utah/Arizona/NewMexico tai Wyoming/SouthDakota. ;) Kiitos!

  14. Oi, mielenkiintoinen paikka! En tiennytkään tällaisesta. Ja hieno tarina. Aika villiä, että joku keksii kotoitua paikkaan, johon täytyy kiivetä. Maailma on aika ihmeellinen, siitä ei pääse mihinkään.

    1. Mietin tuota itsekin, että miten paha hätä pitää olla, että lähtee tuollaiseen paikkaan rakentamaan kotia. Ilmeisesti aikamoinen, sillä vähän ennen tuota rakennetuissa kylissä oli suojamuureja, mutta ne eivät sitten kai olleet tarpeeksi.

  15. Kiitokset tästä postauksesta, hyvää vinkkiä on muutenkin tullut omiin tuleviin matkasuunnitelmiin tässä blogissa!

  16. Kiitos linkistä twitteris. Olipas tosiaan hieno paikka, kiitos esittelystä! Tuo onkin klassinen paikka lapsuudesta, kun esiintyi yhdes Aku Ankan seikkailus. ^^

    Grand Canyonin viereskin olevassa intiaanimuseos oli noin kivoja. Kiva sana.
    Timo on viimeisimpänä kirjoittanut: Kesä etenee – Suvi seurailtu

    1. Siis missä Aku Ankka -seikkailussa tämä on esiintynyt? Kuvittelin lukeneeni läpi melkein kaikki Aku Ankat, mutta näköjään aukkoja on sivistyksessä. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge