mount-sanitas

Kielipuolena maailmalla – miltä tuntuu elää vieraan kielen keskellä?

Eräänä iltana Helsingissä suomea osaamattoman kaverini lähdettyä kotiin toinen kaverini huokaisi: olipa rankkaa puhua koko ilta englantia! Ja pitääpä nostaa sinulle hattua, kun jaksat siellä ulkomailla puhua vieraita kieliä koko ajan! Toppuuttelin, että eipä tuo mitään, olenhan minä Suomessa asuessanikin tehnyt töitä englanniksi, ei tunnu missään.

Nyt pari vuotta myöhemmin olen valmis myöntämään: olin väärässä. Se on välillä ihan hel-ve-tin rankkaa. On täysin eri asia tehdä töitä pari tai jopa kahdeksan tuntia päivässä vieraalla kielellä ja sitten käydä kaupassa, jossa kaupan kassa tervehtii omalla äidinkielelläsi, kuin elää vieraskielistä todellisuutta joka päivä 24/7.

Eikä tämä edes riipu vahvasti kielitaidon tasosta. Kas näin:

Mount Sanitas, Boulder
Tämän kirjoituksen kuvat ovat Boulderin Mount Sanitakselta, jossa kävimme patikoimassa viikko sitten.

Taso 0: Kielitaito? Mikä kielitaito?

Saavuin vaihtoon Tsekkeihin eräänä kylmänä helmikuun alun päivänä monta vuotta sitten ja kohtasin tyrmäävän kielimuurin. Jo matka bussiasemalta yliopistokampukselle tuntui ylitsepääsemättömältä, koska minulta puuttui yhteinen kieli lähes kaikkien kohtaamieni ihmisten kanssa, enkä lopulta löytänyt etsimääni bussia vaan nappasin alle taksin. Vuokrasopimukseni kanssa oli ongelma, en tiennyt mistä hakea avaimet, ja asuntolani alakerran respan täti ei puhunut muuta kuin tsekkiä. Kun vihdoin pääsin huoneeseeni, törmäsin kämppikseeni, jota lähestulkoon halasin onnessani, että jes, vihdoin joku nuori opiskelija, joka varmasti osaa englantia! Tämän hänelle kerrottuani hän katsoi minua kummeksuen, osoitti itseään, ja sanoi: ”Mongolia. No English.”

Totaalinen kielitaidottomuuden fiilis ei paljoa helpottanut vaihtourani aikana. Vaihtarit kyllä puhuivat englantia, ja ennen pitkää opin selviytymiseen tarvittavan määrän tsekkiä, mutta yhtä paljon piti muokata omia tarpeitaan: tilasin ruokalistalta sitä mitä ymmärsin – tai mitä en ymmärtänyt, ja varauduin siihen, että syön aivan kaikkea, myös kananmunia pinaattikastikkeessa tai lihaa, josta ei tiennyt, mitä eläintä se on. Kaupassa en yleensä ostanut mitään tiskin takaa vaan pelkästään asioita, jotka sai poimia itse. Kun olin kerran lankakaupassa ostamassa lankaa, joita oli tarjolla vain siellä tiskin takana, tyydyin siihen, mitä minulle ensimmäisenä tarjottiin. Entäpä se kerta, kun sain selville monen mutkan kautta, että voidakseni tulostaa jotain koulun koneilta minun tarvitsisi maksaa siitä etukäteen eräälle sihteeri Dupaloválle? Tässä ote taannoisesta vaihtariblogistani:

Dupalován luokse pääsi vain soittamalla kelloa, jonka seurauksena rouva huuteli minulle ovipuhelimesta jotain tsekiksi. Menin lukkoon enkä osannut sanoa mitään, jolloin ohikulkija päästi sisään käytävälle ja ohjasi oikeaan huoneeseen. Täällä kerroin asiani englanniksi rouvalle, jonka jälkeen hän selitti minulle jotain sujuvasti tsekiksi, josta sain poimittua sanan ”login”, joten tiesin mitä kirjoittaa post-it-lapulle, jota hän minulle tarjosi. Seuraavaksi hän kirjoitti tietokoneelleen jotain ja kysyi ”Kolik jotain jotain jotain?”, missä kolik on ”kuinka paljon”. Osasin vastata ”sto” ja kaivaa sadan korunan setelin esille, jonka jälkeen hän selitti minulle taas jotain tsekiksi ja sanoi ”na shledanou” – näkemiin. Vastasin děkují (kiitos) ja poistuin hölmistyneenä.

Pärjääminen ympäristössä, jossa on käytännössä täysin kielitaidoton, vaati ennen kaikkea sopeutumista kaikkeen, mitä tulee vastaan. Omia toiveita tai pyyntöjä ei paljoa osannut tai pystynyt esittää. Puolen vuoden vaihtokokemuksena tuo meni eksoottisena seikkailuna, mutta pidempään en olisi tuohon tilanteeseen halunnut jäädä – enkä tietenkään olisi jäänytkään. Olisinhan vähintään oppinut kieltä tarpeeksi päästäkseni tasolle 1.

Flowers on Mount Sanitas, Boulder

Taso 1: Minä olen Jenni. Minä olen Suomesta.

Luxemburgissa alku meni melkein Tsekki-kokemukseeni verrattavissa olevissa tunnelmissa, mutta hyvin pian ranskan kurssit tuottivat tulosta, ja aloin ymmärtämään menoa ympärilläni. Ymmärtämään, mutta en välttämättä kykeneväisenä niihin vaikuttamaan. Kun sitten vähän myöhemmin olisin jo osannutkin esittää toiveita, usein päällimmäinen fiilis pitkän työpäivän jälkeen oli: ei jaksa. Ranskan puhuminen tuntui välillä niin suurelta ponnistelulta, että menin mieluummin sieltä, missä aita oli matalin, ja tilasin terassilla vaikkapa valkkaria, vaikka olisi tehnyt mieli jotain drinkkiä, koska en jaksanut ruveta kyselemään drinkkivalikoimasta mitään. Patonkia tiskiltä tilatessa en yleensä jaksanut tiedustella eri patonkien eroavaisuuksista – jotain mitä Suomessa suomeksi tekisin ihan huomaamatta ja automaattisesti – vaan tilasin ensimmäisen vaihtoehdon, jonka tunnistin. Juna-asemalla teetä mukaan pyytäessä saatoin muuttaa mieleni, että juonkin sen paikan päällä, mutta ei puhettakaan, että olisin huikannut tästä tarjoilijan perään; mieluummin join teeni pahvimukista kuin lähdin sönkkäämään excuse-moita.

Sanalla sanoen, muutuin Luxemburgissa epäsosiaaliseksi. Kun kielitaito on vielä sillä tasolla, että lauseiden muodostusta pitää miettiä, sen yleensä jättää tekemättä, ellei ole pakko. Tietenkin oli päiviä, jolloin olin reippaampi, kyselin ja vastailin vierastakin vieraammalla kielellä ja kävin jopa keskustelua, mutta etenkin loppuvaiheessa, kun kielitaitoni oli parhaimmillaan mutta motivaationi huonoimmillaan, oikein kaipasin suomalaisten kavereitteni seuraan. Se ainoa hetki päivässä, kun puhuminen oli helppoa!

Ehkä tämä jaksamisen puute ja väsyminen liittyy jotenkin vanhenemiseen? Olen nimittäin kerran aiemminkin ollut yhtä kielipuolisena ulkomailla, kun perheeni muutti 90-luvulla Yhdysvaltoihin. Kielitaitoni kehittyi tuolloin humisten ja en muista kertaakaan, että olisin kokenut samanlaista väsymystä; monta muuta tunnetta sen sijaan palaa elävästi mieleen. Esimerkiksi häpeää, kun opettaja kysyy minulta jotain, enkä ymmärrä. Taikka ärsytystä, kun rinnakkaisluokkalainen tulee puhumaan minulle, mutta luokkatoverini hätistävät hänet pois sanoen, että she doesn’t speak English, vaikka ymmärsin keskustelunalun ihan hyvin ja olisin jopa kyennyt vastaamaan. Tai sitten suoranaista raivoa, kun otan kuvisluokassa käteeni skalpellin ja luokkakaverini rientää kertomaan minulle kuin pikkulapselle, että watch out, it is sharp. Suomeksi olisin suoltanut aikamoisen vuodatuksen aiheesta ”pidätkö minua tyhmänä”, mutta tuolloin englanniksi se typistyi kahteen sanaan: I know.

Kaikesta vaikeudestaan huolimatta olen tyytyväinen kummastakin kokemuksesta: sekä siitä, että opin ylipäätään ranskaa – jotain mitä pidin lähes mahdottomuutena vielä jokin aika sitten – sekä erityisesti siitä, että lapsuuden kokemuksieni ansiosta englantini kehittyi lähes äidinkielen tasoiseksi, mistä se vuosikymmenten Suomessa asumisen jälkeen laskeutui hiljalleen tasolle 2.

Chipmunk on Mount Sanitas, Boulder

Taso 2: Se pieni ero natiivin ja ”erittäin hyvän” välillä…

Suomalaisia ansioluetteloita lukiessa olen pistänyt merkille, että moni listaa englannin ”äidinkielen veroisena”. Ehkä tämä on ihan ymmärrettävä tapa erottua maailmassa, jossa ranskalaisten ”good English” voi olla oikeasti kaikkea muuta, mutta en luota hetkeäkään yhdenkään sellaisen ihmisen lausuntoon aiheesta, joka ei ole asunut pidempiä aikoja englanninkielisessä maassa. Ei siksi, että äidinkielen veroisen englannin voisi oppia vain asumalla natiivien keskellä (vaikka sekin lienee totta), vaan siksi, että eron ”erittäin hyvän” ja äidinkielen veroisen välillä huomaa vasta silloin.

Keski-Euroopassa kavereiden kanssa välillä tuntui, että juttu luistaa yhtä hyvin kuin äidinkielellä, mutta harha syntyi siitä, ettei kukaan meistä puhunut englantia äidinkielenä: kaikki käytimme standardienglantia, puhuimme hiuksenhienosti natiivia hitaammin ja etenkin olimme tottuneet toistemme aksentteihin. Kieltä on helpointa puhua silloin, kun on keskustelukumppanin kanssa kielitaidossa samalla tasolla.

Amerikkalaisten keskuudessa ongelmat tulevat esille valikoidusti. Kahden kesken en tule paljoa asiaa ajatelleeksi, mutta auta armias, kun päästään meluisaan ravintolaan isolla porukalla, jossa on itse ainoa ei-natiivi. Suomeksi pystyy meluisassa ympäristössä puolesta sanasta täydentämään toisen puolen, mutta englanniksi saa usein ihmetellä huuli pyöreänä, mitä tuo toinen oikeastaan tarkoitti, ja kun ei kehtaa koko ajan olla kyselemässä excusemetä, päätyy vain nyökyttelemään ja toivomaan, että lause ei ollut kysymys. Jenkkilauman innostunutta keskustelua on työ ja tuska seurata – taas joku viittaus johonkin julkkikseen, urheilujoukkueeseen tai muuhun, josta ei ole mitään havaintoa! – ja kun ilmaan heitetty sanaleikki vihdoin sytyttää hehkulampun päässäsi, on jo liian myöhäistä nauraa.

Usein hehkutettu small talk saattaa hyytyä, vaikka ymmärryksen kanssa ei olisi mitään ongelmaa. Kun tuntematon tai puolituttu lohkaisee vitsin, voi vain nauraa ja hymyillä ystävällisesti. Suomessa samassa tilanteessa heittäisin tietysti jonkun jatkojutun, hauskan sutkautuksen, josta keskustelu lähtisi pyörimään, mutta englanniksi ei vaan tule mitään mieleen. Silloin, kun tulee, sutkaus saattoi kuulostaa vielä hyvältä omassa päässäni, mutta ääneen sanottuna alkaa toivoa, että sen voisi vetää takaisin, kun vastapuoli ei ymmärräkään vitsiä heti toivotulla tavalla. Ja silloin, silloin kun on vajonnut tämän seurauksena syvään ulkopuolisuuden tunteeseen, silloin kun on taas koko päivän tuntenut olonsa tuppisuuksi vaikka olisi halunnut puhua pälpättää muiden mukana, silloin suomenkielisissä illalliskeskusteluissa Iiron kanssa nousee esille ajatus, että olisi siinä Suomessa asumisessakin omat puolensa.

Flatirons viewed from Mount Sanitas, Boulder

Taso 3: Onko sitä?

Olen joskus miettinyt, että pakkohan on olla vielä ylempi taso, jolla vieras kieli oikeasti muuttuu äidinkielen veroiseksi, puhe soljuu kuin vettä vain eikä sanottaviaan tarvitse ikinä missään tilanteessa miettiä. Ehkä sen tason ovat saavuttaneet ne ulkosuomalaiset, joiden anglismeja täynnä vilisevä suomi takeltelee kuin viimeistä päivää, välillä kokonaisia lauseita on helpompi sanoa englanniksi ja auta armias sitä kirjoitettua ilmaisua, jolla ei läpäisisi edes ala-asteen äidinkielen koetta. (Saatoin ehkä itse olla tällä tasolla lapsena juuri ennen perheeni paluumuuttoa Suomeen, ja muistikuvani omasta suomenkielen tasostani ovat jokseenkin karmaisevia.) Tai sitten oma kielipääni ei vain ole riittävän hyvä pitämään sisällään useampaa kuin yhtä äidinkielen tasoista kieltä, ja monelle muulle tämä ei ole ongelma eikä mikään? Tai ehkä juuri se, että roikun suomessa kiinni kynsin ja hampain, pidän tärkeänä äidinkieltäni ja puhun sitä Iiron kanssa joka päivä estää muiden kielten kehittymisen? Ehkä ne amerikkalaiset, jotka kyselevät ulkomaalaisilta pariskunnilta, puhuvatko he keskenään englantia vai äidinkieltään, eivät olekaan ihan pönttöjä? Oli niin tai näin, ei olla vaihtamassa Iiron kanssa kotikieltä englanniksi.

Flowers on Mount Sanitas, Boulder

Kuulisin mielelläni myös muiden kokemuksia, joten miten on? Miten sinä olet kokenut vieraalla kielellä kommunikoinnin? Entä oletko saavuttanut tasoa 3?





68 kommenttia aiheesta “Kielipuolena maailmalla – miltä tuntuu elää vieraan kielen keskellä?”

  1. Allekirjoitan kyllä suurimman osan tästä tekstistä :) Korea on suorastaan kuuluisa olemattomista englannintaidoista, puhumattakaan tästä syrjäisimmästä itärannikosta, jossa edes teinit eivät suostu (ehkä osaisivat kuitenkin?) puhumaan sanaakaan englanniksi. Meiltä usein kysytään, miten ihmeessä olemme voineet pärjätä ensimmäiset kuukaudet ummikkoina täällä, ja pakko myöntää, että en muista. Hengissä kuitenkin :) Mutta sen muistan, että olin hiton väsynyt koko ajan, koska niin vaivalloista se kuitenkin oli. Ja näin jälkikäteen ajateltuna myös hauskaa.
    Amerikkalaisten kanssa olen huomannut sen, että en tykkää pitkistä kahdenkeskisistä (saati ryhmä-) keskusteluista heidän kanssaan, koska annan mielestäni itsestäni hitaan, yksinkertaisen ja huumorintajuttoman kuvan, kun en kertakaikkiaan pysy heidän puhevauhdissaan ja -monimuotoisuudessaan, vaikka enkkuni onkin ihan ok. Silti ne pienet vivahteet, hauskimmat sanaleikit ja muut hiuksenhienot eroavaisuudet siihen standardikieleen jäävät pois. Ja kun taas juttelee jonkun sellaisen kanssa, jolla on myös enkku on kakkoskieli, niin sitten ollaan tasavertaisia keskustelukumppaneita :) (tulipas pitkä kommentti, sori!)
    Terhi on viimeisimpänä kirjoittanut: HämmästyshuttuMy Profile

    1. Tuttu juttu tuo, että tuntee itsensä hitaaksi ja yksinkertaiseksi yrittäessään puhua vieraalla kielellä. Pahinta on, kun vastapuoli oikeasti luulee, että asia on näin… tätä sain kokea aika paljon lapsena, ja pitivät varmaan jonain kummajaisena, kun vaikutin idiootilta mutta olin silti luokan paras matematiikassa. ;)

    2. Itsellani sujuvat kahdenkeskiset keskustelut amerikkalaisten kanssa hyvin (tai pieni ryhma), mutta voi apua, jos paikalla on +10 ihmista. Itsellani saattaisi olla sanottavaa ja sutjautettavaa, mutta koska amerikkalaisten puheessa ei ole luontaisia taukoja (joita suomalaisten kanssa on), on hyvin vaikea paasta juttuun mukaan, koska toisen paalle puhuminen on mielestani epakohteliasta.. kaverit sanovat, etta mukaan vaan, mutta ei tunnu yhtaan luontevalta, mutta nyokkailen mukana ja yritan kylla olla karppana mukana ;)

      Itse asun siis Hollannissa, sopassa on mukana myos hollanti, mutta paaasiassa englanniksi mennaan (ystavat useimmiten muualta kuin taalta)

      Kiitos kivasta postauksesta!

  2. Mahtava kirjoitus. Englanti on tullut opittua tasolle, että voi ajatella ja nähdä unia englanniksi, mutta nyt ollaan huuli pyöreänä opettelemassa lugandaa keskellä Ugandaa. Ilmeisesti kun sen on oppinut, oppii muut bantu-kielet helposti.

    1. Minäkin olen joskus nähnyt unia englanniksi, mutta enpä ole taas pitkään aikaan. Ajattelu sen sijaan naksahtaa aina sille kielelle, jolla kuvittelee keskuteluja aiheesta käyvän. Olen välillä ajatellut jopa ranskaksi, vaikka en todellakaan voi sanoa puhuvani hyvää ranskaa. :D

  3. Todella mielenkiintoinen ja minullekin hyvin ajankohtainen aihe, kun koitan selvitä täällä italomaailmassa! Kuten mainitsitkin postauksessasi, on erittäin turhauttavaa, kun on siinä vaiheessa, että ymmärtää enemmän kuin mitä itse osaa ilmaista itseään. Riippuen puhujasta (selkeä artikulointi, riittävä äänenkäyttö sekä eri murteet) olen useimmiten keskustelussa selvillä, mistä on kyse, mutta en pysty itse kommunikoimaan, mitä haluan sanoa ilman, että joudun ensin miettimään etukäteen lauseen päässäni, jolloin tilanne on jo pian ohi ja aihe vaihtunut sillä välin moneen kertaan :P Tämä on ehkä osa suomalaista häveliäisyyttä ja sitä, että pelkää jotenkin mokaavansa jos avaa suunsa ja kaikki sanat ei muistukaan mieleen tai tule oikeissa muodoissa.

    Englanti sen sijaan sujuu sen kummempia miettimättä, koska olen vuodesta 2006 käyttänyt sitä jokapäiväisessä elämässäni (opiskelut, vaihtoajat, työharjoittelu ulkomailla ja monikulttuurinen seurustelusuhde jossa pääkielenä englanti). Toivon, että jos jään Italiaan pitemmäksi aikaa niin vielä jonain kauniina päivänä kaunis italian kieli soljuu minunkin suustani yhtä sulavasti kuin monilla muillakin tänne ulkomailta muuttaneilla, jotka ovat aluksi takellelleet kielenkoukeroiden kanssa.

    P.S. Venetsian murre on melko epäselkeää ja jotkut sanat poikkeavat kokonaan standardi-italiasta…auts!
    Marimente on viimeisimpänä kirjoittanut: Mikä Venetsiassa mättää?My Profile

    1. En tiedä, onko kyse suomalaisuudesta vai ei, mutta musta on ihan normaalia ja ymmärrettävää, että yrittää olla antamatta itsestään pässiä kuvaa keskustelukumppaneille. ;) Viittaus siis tuohon Terhin kommenttiin.

      Ei minunkaan yleensä tarvitse englantia sen kummemmin miettiä (jokapäiväistä käyttöä vuodesta 1995 ;) ), mutta joskus tulee siitä huolimatta tilanteita vastaan, jossa tuntee olevansa hiuksenhienossa alakynnessä – ja aina siis englanninkielisissä maissa, Manner-Euroopassa en ole koskaan tätä kokenut koska ei-englanninkielisessä maassa asuvat natiivienglanninpuhujatkin yleensä ovat yksinkertaistaneet kieltänsä. Ja sama kuin sulla, että jos joskus puhuisin tuota ranskaa yhtä hyvin kuin englantia, niin olisin kyllä todella ylpeä itsestäni…

    2. Tuo ”monikulttuurinen” seurustelusuhde ja sen englanti hämää jos molemmat puhuvat sitä yksinkertaista englantia. Oletko ihan varma noiden muiden sujuvasta italiasta?

      1. Marimentehan ei sanonut mitään noiden muiden italian kielen tasosta, vain sen että heiltä italia soljuu. :) Sama kuin en minäkään osannut sanoa Luxemburgissa ulkomaalaisten kaverien ranskan kielen tasosta, mutta jos läpän heitto ja small talk näyttivät sujuvan ilman kummempaa pinnistelyä, olin minäkin vähän kade ihan riippumatta siitä, tekevätkö he todellisuudessa kielioppivirheitä ja mikä heidän aksenttinsa on. ;)

  4. Varmaan osuvaa pohdintaa kaikille ex pateille ja ulkomaalaisen kanssa asuville. Ehdottomasti on kyllä olemassa tuo ”taso 3”. Ainakin kuvailemassasi määrin; pystyn ihan helposti seuraamaan keskustelua meluisassa baarissa tai vaikkapa kommentoimaan eri keskusteluun kuin mitä itse olen isommassa porukassa samanaikaisesti käymässä. Saatan olla vitsikäs ja sarkastinen ja olen myös ymmärtänyt brittien kulttuurieroja sanavalinnoissa. Täytyy myös hyväksyä se, että kyllä omalla äidinkielelläänkin hakee välillä ilmaisuja tai sanoja, se ei tee ulkomaalaisesta välttämättä huonompaa kielenhallitsijaa vaikka itsestä siltä tuntuisi!
    Mielestäni on kyllä vielä ”taso 4” ja ehkä ”taso 5”, joiden saavuttamista voi pohtia. Riitely kuuluu ehdottomasti tasolle 4; oikeaa tunneilmaisua on mielenkuohuissa vaikea löytää vielä 15 vuoden jälkeen. Mieheni onnistuu aina ”voittamaan” riidan pukemalla omat tunteensa sanoiksi paljon paremmin kuin minä vänkään tasolla ”olet ihan tyhmä”. Ja olisko se naiivius sitten tasolla 5, vai voiko sitä saavuttaa?
    Satu on viimeisimpänä kirjoittanut: Gaya Island Resort – a small luxury hotel on BorneoMy Profile

    1. Vitsit ja sarkasmi sujuvat minultakin ajoittain, samoin kuin nuo muutkin kuvailemani asiat. :) Sitä enemmän ärsyttää silloin, kun ei suju. Ja oikeassa olet, että välillä tulee haettua sanoja suomeksikin, joten armollinen pitää olla itselleen tässä asiassa.

  5. Juu tuttua on. Eritoten nuo arkiset tilanteet, joihin täysin (tai lähes täysin) kielitaidottomana joutuu eikä vain pysty sanomaan yksinkertaistakaan lausetta kun ei satu muistamaan sitä avainsanaa ja vielä vähemmän kielitaito riittäisi kiertoilmaisun muodostamiseen. Ollaan sitten ilman milloin mitäkin, kun ilman suurta draamaa ei saa kommunikoitua mitään simppeliäkään. Ja niin tuttua on sekin, että ravintolassa tilaa tietyn annoksen vain koska melkein luulee ymmärtävänsä mitä se sisältää kun taas muut vaihtoehdot olisivat 100% yllätyksiä. Tai se kun unelma-asunto menee sivu suun kun tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä soittaa välittäjälle ja google translatorista lukien yrittää esittää kiinnostus. Lista on loputon. Ja itselläni sama ongelma kuin sinulla Jenni, tuntuu että tämä pää ei vain kykene kovin montaa kieltä hanskaamaan sillä tasolla mitä haluaisin. Olen asunut Yhdysvalloissa ja Englannissa ja työskennellyt ja opiskellut englanniksi, joten väittäisin että saan siihen kieleen jo jonkin verran kikkailuja mukaan ihan natiivinkin kanssa keskustellessa, mutta tämäkin taso vaihetelee vireystason ja päivän mukaan. Hyvänä päivänä natiivin kanssa keskustellessani minua luullaan (aidosti?) englantilaiseksi, kun taas väsyneenä ei kyllä irtoa muuta kuin mikahäkkistä. Tällä hetkellä asun Espanjassa eikä espanjantaito ole karttunut mihinkään yli vuoden aikana (vaikka myönnettäköön on siinä omaakin laiskuutta pelissä).

    1. Tuttua tuo, että kielitaidon taso vaihtelee oman vireystilan mukaan, juuri tuolla mainitsemallasi asteikolla. Sen sijaan tuo, että minkä maalaiseksi luullaan, tuntuu riippuvan enemmän luulijasta kuin omasta kielestäni. Varsinkin Yhdysvalloissa tuntuu, ettei ihmisillä aina ole minkäänlaista havaintoa siitä, miltä eri aksentit kuulostavat, ja minua on veikattu niin englantilaiseksi, skotiksi, aussiksi kuin kanadalaiseksikin, sekä kaikki tunnetuimmat Euroopan maat lävitse. Yleistä on, että tajutaan, etten ole amerikkalainen, mutta se, etten puhu englantia äidinkielenäni, ei tunnu olevan mikään itsestäänselvyys. Paras veikkaus oli, että olen eteläafrikkalainen, ja kun kerroin olevani Suomesta, niin ”selitys” oli, että: ”Jaa, mutta eteläafrikkalaisten aksenttihan muistuttaa paljon hollannin aksenttia, ja suomi ja hollantihan ovat melkein sama kieli?” Joo, just niin. ;)

      1. Asuessani hetken aikaa Briteissä mua pidettiin usein amerikkalaisena. Aksenttini oli tuolloin aikamoisen jenkki (tosin ei varmasti jenkkien itsensä mielestä), sillä olin paria vuotta aiemmin ollut siellä vuoden vaihto-oppilaana, joten tämä ei suuresti ihmetyttänyt. Sen sijaan se hieman ihmetytti, että joidenkin mielestä puhuin australialaisittain tai eteläafrikkalaisittain! Eli tuntui, että ei kaikilla briteilläkään ollut oikein hajua näistä eri englannin aksenteista. Noin muuten huomasin, että omaa aksenttia oli jossain määrin pakko ”loiventaa” tai brittiläistää (tomeitou –> tomaatou), kun eiväthän he aina mua ymmärtäneet. Toisaalta vaikka kuvittelin olevani suurikin ekspertti englannin kielessä sen jenkkivuoden jälkeen, huomasin äkkiä myös miten uudessa ympäristössä puheen ymmärtäminen vaatikin taas opettelua. Asuinalueellani eli paljon jamaikalais- ja afrikkalaistaustaisia, joilla oli sitten ihan oma tapansa ääntää asioita…

  6. Meillä on kokemusta asumisesta useammassa eri USA:n osavaltiossa ja se pärjääminen on ollut aina vähän erilaista, itselle kaikki oli helpointa Bostonin seudulla. Muistan kokouksen, jossa 7/8 osanottajasta oli eri Euroopan maasta ja yksi amerikkalainen – melkein kuin UN kokous ! Siellä ainakin teknisellä alalla on paljon ihmisiä ympäri maailmaa ja kaikki eri aksentit sulautuvat hyvin keskusteluun.
    Etelässä tuntuu, että ihmiset eivät ole tottuneita siihen, että puhe kuulostaa erilaiselta – varsinkin jos ei näytä ’erilaiselta’. Viimeksi pari viikkoa sitten selitin innoissani jotain teknistä yksityiskohta asiakkaalle, joka kuunteli pää kallellaan – ja kun vedin henkeä, hän kysyi – Honey, where are you from ? Amerikkalaisten kanssa puhuessa ongelma on joskus myös se, että itse ei haluaisi keskeyttää, mutta jos odottaa sitä hiljaista hetkeä, koko juttu on ohi.
    Olen hyväksynyt, että oma kielitaitoni on mitä on, varmasti aika kaukana täydellisestä. Puhumme
    suomea kotona ja yritän pitää myös lapsen kielitaitoa yllä.
    Taidan olla liian vanha siihen, että menisin alueelle, jossa en osaa edes auttavasti kieltä. Sain jo näppyjä viime kesän Karjalan matkalla, kun en osannut venäjää.
    Leena on viimeisimpänä kirjoittanut: Southern Pines Golfkenttä – Southern Pines NCMy Profile

    1. Tuo on muuten totta, että etelässä ollaan aksenteista paljon hämmentyneempiä, myös Coloradoon verrattuna! Georgiassa tuntui, että ihmisillä oli välillä jopa vaikeuksia ymmärtää aksenttiani – jotain mitä harvemmin kohtaa Coloradossa. Ja tasapuolisuuden nimissä täytyy sanoa, että en minäkään aina ymmärtänyt heitä. :D

      Jos aksentit pitäisi laittaa selkeysjärjestykseen, niin kyllä tuo New Englandin aksentti olisi oma suosikkini. Ja tuo lapsen suomen kielitaidon ylläpitäminen täällä on jo aika ison kokoluokan saavutus.

  7. Minulta isä kysyi juuri tänään skypessä, että tuleeko vielä vastaan sanoja, joita en ymmärrä. Rupesi naurattamaan… Kyllä! Ihan koko ajan ja ilmaisuja myös. Englantini on vielä kaukana suomen tasosta, vaikka ajattelenkin ja näen uneni useimmiten englanniksi. Elämäni pyörii englanniksi enkä koe sen käyttöä uuvuttavana, mutta joudun silti miettimään monien sanojen kirjoitusasuja ja joitain kielioppijuttujakin. Ajatusta nopeammin puhuessani sekoittelen välillä sujuvasti jopa she ja he, vaikka tiedänkin tasantarkasti, kumpaa tulisi käyttää. Mutta kaikesta tästä huolimatta amerikkalainen kavereni ihmetteli juuri minulle, miksen työskentele kääntäjänä, kun osaan kerran kahta kieltä täydellisesti.
    Veera A on viimeisimpänä kirjoittanut: VesihäpäisyMy Profile

    1. Jos ihan sanakirjatasolle mennään, niin luulen, että kaikilla englantia äidinkielenäänkin puhuvilla tulee vastaan tullaisia tilanteita, ellei ole opiskellut kieltä yliopistotasolla. Siis nämä kaikki Shakespearen keksimät sanat, ja sitten kaikki paikallisesti käytetyt murresanat… ihan älyttömän laaja sanavarasto tässä kielessä.

      Mä kanssa sekoitan välillä he/she, ja niin tekee mun mielestä aika moni suomalainen. Tämä oli mielenkiintoinen juttu aiheesta, että jos joku ero ei ole selkeä omassa äidinkielessä, niin monen mukaan sitä ei tule silloin huomattua tai pantua merkille niin vahvasti. Koska suomeksi sukupuoli ei ole asia, jota olisi pakko viestiä puheessa, niin siihen ei tule kiinnitettyä niin vahvasti huomiota.

  8. Kyllä taso 3, ja sitä ylempiäkin tasoja niinkuin joku kommentoi, on olemassa. Natiivitason saavuttaminen vaatii mielestäni käytännössä nuoruusiässä oleskelua ko-kielisessä ympäristössä. Eikä varsinanen kaksikielisyys koskaan rajoitu pelkästään kielen oppimiseen – kenties pitäisi puhua ennemmin kaksikulttuurisuudesta; kielessä kuitenkin on vaihtelevissa määrin aina paikallisia ilmiöitä, tapahtumia, historiaa, joskus hyvinkin paikallista slangia ja muuta kontekstia minkä oppiminen kestää paljon kauemmin kuin kielen teknisesti oppiminen.
    sim on viimeisimpänä kirjoittanut: Paras lastensairaala ikinäMy Profile

    1. Toi on musta erittäin hyvä pointti ja hyvä muistaa, että kieli ja kulttuuri on aika erottamattomia. Eli juuri tämä, mitä mä valitin kirjoituksessa, että viittaukset populäärikulttuuriin menevät ohi ja sitten tipahtaa kärryiltä. Täysin samaa mieltä sun kanssa siis.

      1. Mä sanoisin, että kolmos-plus taso on saavutettavissa, mutta helppoa se ei ole eikä tapahdu nopeasti itsestään. Olen ihan tietoisesti opetellut aksenttia ja sanastoa, en koska olisi pakko mutta koska haluan. Yliopistoympäristö myös varmasti vaikuttaa sanavarastoon tai ehkä enemmänkin sanavaraston aktiiviseen käyttöön. Ehkä kuulostaa snobilta mutta voin vapaammin käyttää omituisempiakin ilmaisuja jotka ovat tarttuneet matkaan kirjallisuudesta kun länkyttelen lipastoporukan kanssa ilman tyhjiä katseita. Tai ehkä ne myös feikkaavat ymmärtävänsä…

        Toki vuosikymmenien päästä kulttuurivivahteet tarttuvat myös osmoottisesti mutta jos haluaa pikakurssin paikalliseen slangiin ja kulttuuriin, niin joutuu näkemään vaivaa. Kulttuuri – ja popkulttuuriviittauksien oppiminen vaatii ahkeraa tutustumista paikalliseen politiikkaan, historiaan ja telkkariin/juorulehtiin ja vähän urheiluunkin.

        Parin vuoden sisällä aktiivisesti lehtiä lukemalla ja otsikot zuumailmemalla kyllä perusjutut tulevat tutuiksi ja tasoero natiivehin kapenee. Sama aika yleensä menee uuden kaveripiirin muodostumiseen uudessa maassa. Jos on aikomuksena jäädä maahan, kannattaa kaveripiiri myös kasata väestöstä, joka ei todennäköisesti ole ottamassa hatkoja seuraavan parin vuoden sisään, mielellään natiiveista. Niin karua kuin se onkin, backpäkkäreihin tai lyhyellä komennuksella maassa oleviin ei kannata kauheasti nähdä vaivaa, lähtevät kuitenkin kohta pois. Toki joskus tulee virhearvoita ja natiivikin saattaa ottaa hatkat mutta se on epätodennäköisempää.

        Suomimamuille, joita oikeasti kiinnostaa saavuttaa kolmostaso, vinkki vinkkinen: Hus pois sieltä hesarin nettisivuilta ja selaamaan paikallisilmaisjakeluita ja tositeeveetä niin kolmostaso aukeaa.

        1. No niin todellakin, tuo on todella tärkeä vinkki. Sentään Luxemburgissa mä luin aamuisin bussissa ilmaisjakelulehteä ja pysyin jotenkin kärryillä maailman menosta, ja Georgiassa meille tuli kotiin Atlanta Journal-Constitution -päivälehti. Täällä taas… vähän ollaan puhuttu, että ruvettaisiin katsomaan telkkarista paikallisuutisia, kun vihdoin huomenna (!) saadaan kotiin kaapeli. Taitaa silti jäädä kiinni siitä, että ei katsota tarpeeksi urheilua ja tositeeveetä!

  9. Mulla tuli vielä mieleen että toi kielitaidon taso vaihtelee sen mukaan kenen seurassa liikut, muistan aikanaan Saksassa vaihtovuonna espanjalaiset piti mua natiivina ja heti perään näin saksalaisia niin ne nauroi mun aksentille! Kivasti olit pohtinut eri tasoja, ehkä laittaisin kuitenkin jonkun ”perusosaaja” tason joka on natiivin ja sun tsekin taidon (Ahoj ty vole!) välillä ja kuten muissa kommenteissa on ehdotettu ylempiä kielen osaamisen tasoja -riitely, idiomit/vitsit, slangit, kompleksi kielioppi, äänekkäässä ympäristössä tai vaikeasti ymmärrettävän puhujan/murteiden ymmärtäminen jne.. Ja sitten vielä monikielisenä se miten sukkuloida (etenkin väsyneenä) kielten välillä ja miten hölmöltä kuulustaa kun kääntää suoraan suomesta enkuksi jotain. Juuri viime viikolla kävin taas ”missä mä olen” hetkessä kun puhuin suomea hetken puhelimessa (erittäin harvinaista) ja sitten selitin asiaa englanniksi kollegalle ja muistan puhuneeni sanoja ja miettineeni samalla ymmärtääköhän vastapuoli mitä puhun? Eli välillä mulla katoaa todellisuus siitä mitä kieltä puhun, joskin useimiten se kääntyy automaattisesti kohdilleen. Ja nää oli siis suomi ja englanti jotka ovat vahvimmat kielet, lisätään sinne vielä muita kieliä niin avot kun on aivojumppaa! :)
    Piia on viimeisimpänä kirjoittanut: Kevään kuulumisiaMy Profile

    1. Kieli todellakin vaihtelee sen mukaan, kenen kanssa puhuu. Ei pelkästään se, pidetäänkö sua natiivina vai tankerona, vaan myös se, että miten puhuu… Itse ainakin puhu hyyyyviiin yksinkertaistettua ja aika hidasta englantia ranskalaisseurassa, ja sitten jos heti sen jälkeen pitää puhua amerikkalaisille, niin vähän aikaa tulee puhuttua tönkköenglantia kun ei pääse siihen nopeampaan rytmiin heti kiinni.

      Tästä samasta muuten valitti eräs amerikkalaistuttuni, joka oli kanssani vaihdossa Tsekissä. Hän oli puolessa vuodessa oppinut hidastamaan ja yksinkertaistamaan kieltänsä, jotta tulisi ymmärretyksi, ja kun sitten jouluna perhe tuli häntä moikkaamaan, niin he ihmettelivät, että mikä hänellä on vikana, kun hän puhuu niin ”huonosti”. :D

  10. Laittaisin itseni kakkosen ja kolmosen välille: meillä on kotikieli englanti, ja olen oppinut etenkin kulttuurikieltä mieheltä huomattavasti niin, että nykyään kulttuuriviittaukset joita en tajua liittyvät yleensä 90-luvun tai vanhempaan urheiluun tai pop-kulttuuriin. Viimeisen parin vuoden aikana ennen niin tavalliset kuvaamasi ravintola- ja excuseme-tilanteet ovat huomattavasti harvinaistuneet. Riitelystä en osaa yhtäkkiä sanoa, ei olla kai viime aikoina käyty sanaharkkaa… Ja silti väitän, että suomeni ei vielä ole heikompaa kuin Suomessa asuvalla äidinkielisellä puhujalla. Pitkä kielioppinipon tausta on tässä eduksi. Poikkeus tulee siinä, kun pitää kuvata suomeksi joitain tapahtumia tai olosuhteita, joita en ole koskaan kokenut suomeksi: yritän välttää englannin ja suomen sekoittamista, mutta noissa tilanteissa se ei onnistu.
    Pilvi on viimeisimpänä kirjoittanut: Kotimatkalta napattuaMy Profile

    1. Mä toivoinkin, että sä kommentoisit tähän jotain, kun ajattelin, että sä olet varmaan joutunut keskimääräistä enemmän kohtaamaan eri kielen tilanteita myös työssäsi. :) Jos haluat avata sitä puolta, niin miten sä olet kokenut tuon”teknissaanastollisen asiakaspalvelun”, onko se haastavampaa englanniksi vai tuleeko nykyään termit jopa helpommin vieraalla kielellä, kun niitä sillä enemmän käyttää? (Mietin siis sitä, kun itse kirjoitan mieluummin työtekstejä englanniksi, koska en osaa sanastoa kunnolla suomeksi – eikä sitä välttämättä edes ole olemassa.)

      Kielinipoudella on varmasti tekoa sen kanssa, kuinka pahasti äidinkieli ruostuu. Itselläkin ollut vähän samaa piirrettä, ja välillä ärsyttää, kun saan itseni kiinni anglismeista tai huonosta kieliopista.

      1. Olen samassa jamassa siina, etta etenkin terveydenhuoltoon liittyvia asioita pitaisi suomeksi miettia pidempaan, jos muistan niita silloinkaan. Laaketiede itsessaan tulee viela aika hyvin suomeksi, mutta koska taalla kaytetaan eri mittayksikkoja (!! argh), alkaa unohtua, mita normalit SI-yksikoissa olikaan. Edelleen tulee taysia blackouteja, jolloin jonkun sairauden/testin/toimenpiteen nimi on mielessa vain suomeksi ja/tai latinaksi, mutta yleisesti ottaen koen alusta lahtien paasseeni hyvin ammattienglantiin kiinni, mita potilaiden kanssa kommunikointiin tulee. Eri asia sitten nama lukemattomat amerikkalaisten/anglojen rakastamat lyhenteet, joita arvailin ensimmaiset pari kuukautta. O.o

        Suurempi vaikutus on ollut itse asiassa eri vaestoryhmien kohtaamisella: Olen oppinut urbaania amerikanenglantia. Vihdoin voin sanoa, etta harvoin joudun pyytamaan potilasta toistamaan jotain vahvan afrikkalaisamerikkalaisen murteen vuoksi. Sanastosta korvaanpistavinta on ollut termi ”fall out”, joka tarkoittaa mita tahansa tajunnan menettamista. Spanglishin ymmartaminen on jo aika hyvalla tasolla ja sairaalaespanja on viela oma lukunsa. :)
        Pilvi on viimeisimpänä kirjoittanut: Kotimatkalta napattuaMy Profile

        1. Toi on jo aika taito. Itsellä on kaikkein eniten ollut vaikeuksia ymmärtää juurikin syvän etelän mustien murretta. Se aksentti on vahvimmillaan niin erilainen kuin mihin on tottunut, että joutui koko ajan pyytämään toistamaan.

          1. Hehee, syvässä etelässä olisin varmaan ihan yhtä hukassa. Vaan ehkä pitää käydä kokeilemassa seuraavalla lomalla, josko urbaani murre auttaisi sitäkin ymmärtämään… on niissä sen verran samaa. :)
            Pilvi on viimeisimpänä kirjoittanut: Kotimatkalta napattuaMy Profile

  11. Uskon että aidon äidinkielen, sen oman tunnekielen, voi oppia vain lapsena (vaikka niitäkin voi olla useampia). Mutta aikuisena voi päästä hyvin hyvin hyvin lähelle.

    Uskon että tunne siitä että yksi kieli syrjäyttää toisen tulee harjoittelemisen puutteesta – jopa äidinkieltään täytyy harjoitella. Kielet eivät ole kuin pyörälläajoa, jos niitä ei treenaa, häviää taito. Useamman kielen yhtäaikainen treenaaminen on tietenkin haastavaa. Mutta varmasti mahdollista. Mutta sitä joutuu varmaan tekemään jokseenkin tietoisesti.

    1. Todellakin äidinkieliä voi olla lapsesta lähtien useampia, ja tasoja, jolla äidinkieltään puhuu, on niitäkin useampia. Olen ymmärtänyt kaksikielisiltä, että vaikka olisi kaksi äidinkieltä, niin silti usein toinen niistä on vähän vahvempi kuin toinen? Mutta siis, tämä on jo ihan toinen keskustelu, vaikka mielenkiintoinen sekin… :D

  12. Loistava postaus ja tuttuja tuntemuksia! Itse mietin Ruotsissa vaihtarina ollessani, että miten erilaisen kuvan ihmiset sinusta saavatkaan sen perusteella, mitä kieltä puhutte yhdessä. Suomeksi olen melko puhelias, englanniksi pienen ujoilun jälkeen sujuu myös ihan hyvin, mutta sitten ruotsiksi ruotsalaisten kanssa ryhmätöitä tehdessä…. :’D Se on kyllä ollut yksi eniten kasvattavia kokemuksia, että ei ole tullut ymmärretyksi eikä ole itse ymmärtänyt. Uuvuttavaa se oli, mutta kaikesta selviää. :) Välillä puhuin sitten myös ruotsalaisille englanniksi, etteivät he pitäisi minua niin hitaana ja yksinkertaisena, kun ruotsiksi vaikutti. :D
    Nasu on viimeisimpänä kirjoittanut: Bucketlist osa 2My Profile

    1. Tuo on yksi iso syy siinä, miksi en lähtenyt työkavereille puhumaan missään vaiheessa ranskaa. En halunnut antaa itsestäni yksinkertaista kuvaa, mikä minun kielitaidollani olisi väkisinkin syntynyt. :)

      1. 70-livulöa olin töisdä Sveitsissä. Ranskan alkeita ossson vähän. Ammstyiadioidta puhuttaessa olin jotenkuten kärryillä, mitta kun kahvitauolla jolu kertoi vaikkapa lomasta, niin en ymmärtänyt yhgään mitään.

  13. Mainio postaus asiasta, ja niin monia tuttuja tunteita. Etenkin se, ettei vain saa sanottua mitään, kun ei enää jaksa etsiä sanaa tai muotoilla lausetta, ja kuinka väsyttävää se on. Tai tuo tilanne, jossa ollaan jossain illallisilla. En ole noin muutenkaan kaikkein suupaltein ihminen, mutta ranskalaisten kanssa muutuin vuosikausiksi suorastaan tuppisuuksi. En vieläkään ymmärrä melussa kunnolla, kun juuri se lauseen täydentämisen kyky on heikko. Ja jossain monen ihmisen keskellä huomasin, etteivät paikalliset jaksaneet odottaa, että saan asiani sanottua, vaan keskittyminen herpaantui puolessa välissä lausetta. Voi mikä turhautuminen. ”Noh, paskat, en sit sano mitään.” Nykyään olen jossain tuolla kakkostason huitteissa, mutta etenkin väsyneenä sanat ovat toisinaan kateissa. Nekin, jotka varsin hyvin tiedän osaavani.

    Oikeastaan olen ihan selkeästi puhelias vain perheen (miehen ja muun hänen lähisukunsa) ja lähimpien ystävien kanssa. Heistä tiedän, ettei virheillä ole väliä, eivätkä ne muuta ihmisen suhtautumista minuun. Just tänä aamuna onnistuin jossain heräämisen, kahvikupin ja lapsen pukemisen välissä selittämään ”hiusten maalaamisesta” (kampaamisen sijaan), ja minut jopa ymmärrettiin :D
    Stazzy on viimeisimpänä kirjoittanut: Neidit ja tytötMy Profile

    1. Toi on kyllä yksi läheisyyden merkki, että voi päästää suustaan aika lailla mitä sattuu, ja toinen ei kuitenkaan muuta susta mielipidettään. Hiusten maalaaminen… :D Vähän etäisemmillä ihmisillä tai kaikilla, joita ei ole tuntenut pidempään, eniten pelottaa se, millaisen kuvan he minusta saavat, jos puhun ”rempseästi” mitä sattuu. Olen huomannut, että vaikka itse TIEDÄN aivan hyvin, että huonosti kieltä puhuva ei varmastikaan ilmaise itseään yhtä tökerösti omalla äidinkielellään, niin se silti vaikuttaa alitajuisesti siihen, mitä ajattelee toisesta.

  14. Joitakin vuosia (vai joko niitä meni kymmenen ?) sitten tutustuin ranskaa opiskellessani Yleiseen kielikokeeseen ja sen määrittelemiin tasoihin. Silloin jäi mieleeni, että ylimmistä tasoista todettiin, että ne saavuttaakseen on pitänyt asua maassa pitempään ja harrastaa siellä akateemisia opintoja. Ja, että esimerkiksi Englannissa alemman sosiaaliluokan ihmiset eivät niitä tasoja yleensä saavuta.
    Yritin nyt etsiä tuota netistä, mutta nyt löytämäni linkki sisältää vaan 6 tasoa, ehkä tämä on sitten muuttunut sen jälkeen kun suoritin ranskan 3. tason tutkinnon EU-hommia varten (johon en sitten kuitenkaan lopulta päätynyt).
    Pirkko / Meriharakka on viimeisimpänä kirjoittanut: Matkabloggaajat ja kameratMy Profile

    1. Iiro kanssa muisteli jotain tällaista asteikkoa, jossa on 9 tasoa, ja ylimmän saavuttaakseen on pitänyt käytännössä opiskella kieltä yliopistotasolla. Se kuulosti kattavalta siinä mielessä, että äidinkielen tasoissakin on huikeita eroja riippuen siitä, kuinka paljon siihen on panostanut.

      Tuo EU:n 6 tason asteikko on minulle itselle tutumpi, mutta se ottaa parhaiten huomioon vain alapään asteikosta. Käytännössä jos puhut kieltä ”sujuvasti” niin olet tasolla C2 (6. taso), mutta olen itse huomannut, että tässäkin on sitten noita vivahteita vaikka kuinka paljon.

      1. Joo, kyllä sen toisaalta huomaa jo ihan töitä tehdessä, että minun kielitaitoni on tavallaan hyvin erikoista natiiveihin verrattuna. Jos on joku ”vähän koulutettu sihteeri” (siis ihan halventamatta, mutta siis juuri ja juuri lukion käynyt), niin todennäköisesti minun pitää korjata teksteistä virheitä pois. Sitten minä taas teen kömmähdyksiä, joita natiivi ei ikinä tekisi, jotka vain kuulostavat Ihan Vääriltä.
        Etenkin sanojen oikeinkirjoitus on ranskassa sellainen asia, jossa henkilön koulutustaso pistää silmään muutaman lauseen jälkeen. Noin yleistettynä, toki. Tietenkin amisduunari voi lukea paljon ja plaa plaa, mutta ymmärsitte, mitä koetan sanoa.
        Stazzy on viimeisimpänä kirjoittanut: Neidit ja tytötMy Profile

  15. Mä oon puhunu kolmea kieltä lapsesta asti enkä enää osaa suhteuttaa mitä niistä puhun parhaiten. Eri asioissa ja eri yhteyksissä eri osaaminen kenties. Oonko kaikilla tasolla 3? En tiiä. Ehkäpä? Lisäks oon opiskellu lähes kymmentä muuta kieltä ja muutamaa maisteritutkinnon verran jopa kääntäjäksi asti, eli aika häilyvä on tuo raja eri kielten välillä. Sellanen erityistaito mulla kuitenkin on, että mun on hyvin helppo omaksua aksentteja ja murteita ja multa kysytäänkin usein mistä olen kotoisin kun saatan aika hyvin osata imitoida ihmisten alueellista tapaa puhua.

    Mielenkiintoinen postaus!
    Kea | Deep Red Blues on viimeisimpänä kirjoittanut: It Doesn’t Grow on TreesMy Profile

    1. Mä mietin tätä kirjoittaessa, että jotkut ihmiset on ihmetapauksia, jotka imee kieliä itseensä kuin sieni, ja sä itseasiassa tulit mieleen esimerkkinä tällaisesta – siis sen perusteella, mitä olen sulta ymmärtänyt. :) Tietty kuulostaa myös siltä, että olet aika paljon aikaakin käyttänyt näiden omaksumiseen.

  16. Mielenkiintoinen kirjoitus. En ole koskaan asunut maassa, missä en olisi osannut edes jonkinverran paikallista kieltä. Saksassa asuessani olin ehkä heikoimmillani heh. Ensimmäisen kerran Yhdysvaltoihin muuttaessani kuvittelin englannin kielen taitoni korkeintaan keskinkertaiseksi, vaikka olen puhunut lähes koko ikäni englantia (myös kotona). Pian huomasin, etten olekaan niin surkea kuin luulin :D En tiedä miten luokittelisin oman tasoni suomen ja englannin suhteen, tulen ymmärretyksi kummallakin kielellä, välillä unohdan sanoja kummastakin kielestä. Kummassakaan maassa ei heti luulla ulkomaalaiseksi. Vaikea arvioida tasoa, mutta kummallakin kielellä viestiminen on luonnollista ja vaivatonta. Muu kielitaito onkin sitten aika tasotonta :)

    1. Toi, että luulee itseään huonommaksi kuin on, oli tosi yleistä ranskalaisten kanssa toimiessa. Siis että joku häpeilee englantiaan, pyytelee anteeksi kun joutuu sanomaan mulle jotain englanniksi, ja lopulta puhuukin sellaista eurooppalaisittain ihan mukiinmenevää englantia. Samalla toki törmäsi myös näihin tyyppeihin, jotka laittoi CV:hensä ”good English” ja eivät saaneet kunnolla muodostettua lauseita, että menee tää kumpaankin suuntaan. :)

      Mutta luullaanko sua siis välillä ulkomaalaiseksi Suomessa? Täähän kuulostaa jännältä!

      1. Taisin ehka kirjoittaa vahan epaselvasti eli ei siis yleensa luulla, ainakaan puheen perusteella :D Heti kylla kysytaan, etta mistapain Suomea olen, kun meikalaisella on niin janna murre. Kean tavoin olen imenyt itseeni muiden murteita, sellasta sekasotkua puhun. Toisaalta nimen perusteella yleensa asiakaspalvelijat joko kysyy, etta puhunko suomea tai aloittavat vaan suorilta englanniksi.

          1. Joo, niin se on, etta tuollainen ”olettaminen” on todella ikavaa. Itsea ei se kieli niin haittaa, mutta kylla minakin paranoidisti laitoin pari vuotta sitten tyohakemuksiin, etta olen syntynyt Suomessa ja aidinkieleni on suomi. Esitellessani itseni toissa uusille tyokavereilleni yksi insinoori hieman tokerosti heitti, etta ”oletko sa joku ulkomaalainen.” Mina ja muut uudet tyokaverit jaimme hieman suu auki tassa tilanteessa, oli jotenkin niin omituinen heitto ja joku taisi jotain kaytostavoista kommentoidakin. No suomalaiset ovat usein aika suorapuheisia, hyvassa ja pahassa.
            Sugar on viimeisimpänä kirjoittanut: Random Tuesdays 06/16/2015My Profile

  17. Vaikka en valttamatta ookaan ihan tyytyvainen siihen, etta valitsin opiskella kielia (ruotsia paaaineena ja enkkua sivuaineena) niin jotain hyotya siita on ollut kylla :) Koin, etta mulla oli esim. tanne USA:n muuttaessa aika hyvat lahtokohdat, vaikka tosiaankin todella kaukana mun enkku silti oli (ja on edelleen) natiivista; sellaisesta huolettomasta kielen kaytosta, ettei tarvisi aina miettia miten tamakin sanotaan ja osata kayttaa erilaisia sanontoja, kielikuvia yms. luonnollisesti.

    Aluksi jopa valilla myos valttelin jotain tilanteita, ettei tarvi puhua kun se tuntui rankalta. Nyt en enaa niinkaan kun tyoelamaan on paassyt kiinni ja tata kielta saa kayttaa muidenkin kuin E:n tai kaupantatin kanssa :D Huomaan kuitenkin, etta jonain paivina tuntuu, etta enkku sujuu oikein sujuvasti ja toisina paivina taas takkuaa niin, etta tuntuu ettei suusta saa ulos kuin ihan kamalaa suomiaksentilla sossottamista :D Jotain kehitysta on kai kuitenkin tapahtunut kun muutama kaveri jouluisella Suomen lomalla huomautti mun E:lle puhuessa, etta kuulostan nykyaan texasilaiselta.. Haha. Itse en tata kylla allekirjoita ja kylla vielakin usein saan taalla kyselyita mista olen kun on niin erikoinen aksentti. Katsotaan miten tama kielitaito tasta kehittyy ja missa ollaan vaikkapa vuoden paasta! (Suomen kielen taito ainakin valitettavasti on alkanut huonontumaan ja valilla kun luen omia blogitekstejani jalkeenpain huomaan kamalia kielioppivirheita! Huolestuttavaa. En tieda, miten sen taidoin voisi pitaa ylla oikein…)
    Emmi H on viimeisimpänä kirjoittanut: Tällaista tänäänMy Profile

    1. Toi, että välttelee puhumista, on tuttua mullekin. Amerikkalaisten keskuudessa tuota tunnetta tulee vähemmän, mutta Luxemburgissa menin välillä tarkoituksella syömään eri aikaan kuin työkaverit, että saisin vain lukea kirjaa. Jännästi tässä on selvästi joku ”liika on liikaa”-raja, koska Suomessa kävin aina ihan mielelläni saksalaisten tai intialaisten työkavereiden kanssa lounastamassa.

      Teksasilainen aksentti… :D Hei otapa joskus videota itsestäsi puhumassa, niin päästään blogistanian puolella arvioimaan tätä asiaa!

      Sulla varmaan tuo suomen ylläpitäminen on vaikeampaa kuin mulla, kun parisuhteessa ei puhu suomea. Mutta ei se aina ihan nappiin mene täälläkään. Yhä enemmän ja enemmän tulee heitettyä väliin englanninkielisiä termejä, kielikuvia ja mitälie, joita ei ”jaksa” kääntää suomeksi, ja olenpa myös saanut itseni kiinni käyttämästä vääriä sijamuotoja… siis rektiovirheitä, eikä!

    1. Minun pääni on liian laiska, että olisin koskaan päässyt kunnolla testaamaan kielien määrää. :)

  18. Minulle on joskus Englannin kielen opettaja sanonut että kunhan saat viestisi perille (reach your outcome) niin kaikki hyvin :) Tällä asenteella on menty yli kymmenen vuotta Englanti pääkielenä ja työkielenä, muttei koskaan natiivimaassa. Voisi olla että niissä maissa menisi kieli keskelle suuta (vierailuilla olen varmaan vaan tsempannut niin paljon), mutta toistaiseksi natiivit kiittelevät loistavasta kielitaidosta ja joskus jopa ameriikan aksentista. Ainoa milloin on vaikeaa on kun on super väsynyt, mutta samoin käy myös minulle hieman heikontuneessa Suomen kielessä – mutta normipäivänä en väsymystä tunne ja ainoa asia mitä Suomeksi vieläkin AINA teen on laskeminen. Hassua koska puhelinnumerot ja muut tulee muilla kielillä mutta laskeminen aina Suomeksi. Unet ja ajattelu on ollut jos vuosikausia Englanniksi. Toisista kielistä en ole tähän asti jaksanut tressata – jos ei ymmärrä niin sitten ei ymmärrä ja otetaan arvalla listalta ruokaa ja tilataan surprise me drinkki. Viikko sitten muutin uuteen maahan ja nyt motivaatiot kohdillaan uuden kielen oppimiseen … hypin innosta kun sain sanottu osoitteeni taksikuskille kun ei meinaa kieli kääntyä numeroihin ollenkaan :) Pieni askel maailmalle, iso askel …

    19-vuotiaana kun asuin Saksassa, jonka kieltä jota jopa osasin jonkun verran tajusin että tykkäsin hirveästi siitä että kielitaso oli sillä tasolla että jos aktiivisesti kuuntelin ymmärsin kaiken, mutta passiivisesti en mitään. Yhtenä päivänä tajusin ylittääneni merkittävän rajapyykin kun metrossa istuessani tajusin ympärillä puhuttua small talkia vaikka olisin halunut olla vain omassa maailmassani ja keskittyä kirjaani. Mitä sompaa ympärillä puhutaankaan ja kuinka paljon säästyy kaikelta kun ei aina ole ymmärtämässä :) Joten nou worries jos ei aina ymmärrä – voit valikoida vaan ne jotka ovat ymmärtämisen arvoisia ;) Muuten vaan pidät sen hymyn huulilla ja toista itsellesi kuinka cool olet kun asut toisella puolella palloa ja handlaat noin super hyvin kaiken – siihen ei kaikki pystyis :)

    1. Olen täysin samaa mieltä, että viestin perillesaaminen on tärkeintä ja ainoa asia, josta kenenkään muun pitäisi olla kiinnostunut. Ei se silti poista pientä perfektionistiä itsessäni. ;)

      Mulla puhelinnumerot ja postinumerot tulevat aina sillä kielellä, jolla ne on opetellut. Suomen numero suomeksi, ulkomaiden numerot englanniksi. Laskeminen tulee mullakin suomeksi, enkä edes osasi laskea pareittain millään muulla kielellä. :D

      Tuolla mainitsemallasi tasolla tulee kyllä eniten ihania onnistumisen tunteita. Ne kannustavat todella kivasti eteenpäin kielten opiskelun tiellä!

  19. Kiva kirjoitus Jenni! Ma jain tuota Sadun kommenttia miettimaan. Jokapaivainen puhuminen ja natiivitason saavuttaminen siina maarin ettei mitaan tarvitse miettia ja parjaat tilanteessa kuin tilanteessa on mielestani eri asia tunnekielen kanssa. Mina olen puhunut Englantia 4-vuotiaasta asti enemman tai vahemman, opiskellut englantia, opiskellut englannin opettajaksi, naimisissa Englantilaisen kanssa, asun englantia puhuvassa maassa ja joudun kayttamaan kielta useammalla tasolla. Mutta kylla se vaan kummasti tunnekieli on edelleen suomi. Se tulee etenkin esille silloin, jos suutun todella paljon. Saatan aloittaa sanottavani englanniksi mutta jossain vaiheessaa kesken lausetta kieli muuttuu suomeksi ja se on miehelleni indikaattorina siita etta nyt on rouva tosissaan. ;D
    Voin hyvin sanoa etta olen natiivin tasoinen englannin puhuja. Minulla ei pahemmin ole aksenttia, joka sijoittaisi minut johonkin maahan, jossa englanti ei ole paakieli (jostain kumman syysta Irlanti ja Englanti ovat ne maat johon ihmiset minut sijoittaisivat). Tunnekieli voi muuttua. Luulen etta se tapahtuu nuorempana. En ole asiaa tutkinut tai lukenut. Huomaan itse etta vanhimmalla tyttarellani (8v) tunnekieli on englanti. Han syntyi Suomessa ja oli kolme vuotias kun muutimme USA:han. Puhui suomea sujuvasti ja tunnekieli oli ehdottomasti suomi vaikka englantiakin puhui Daddyn kanssa. Nyt se tunnekieli on muuttunut. Ja sen huomaan etenkin silloin kun neiti suuttuu. Samoin kuin minulla kieli vaihtuu hyvin nopeasti mutta toisinpain kuin minulla. Muista tunteista puhuminen on helpompaa kun ei ole kiihtynyt ja kielen pystyy hallitsemaan.
    Ina on viimeisimpänä kirjoittanut: The Mothership has landed!My Profile

    1. Hei tämäpä oli mielenkiintoinen kommentti! Hauska lukea erityisesti tuosta, miten lapsiesi kanssa käy kielten sekamelskassa, enkä ole tullut aiemmin tuota suuttumista tuolla tavalla ajatelleeksi. Riitelen kai aika harvoin muiden kuin suomalaisten kanssa. :)

      Minutkin sijoitetaan nykyään herkimmin Brittien saarille, vaikka en todellakaan itse mielestäni kuulosta miltään siihen viittaavalta. Varmaan yleisesti eurooppalaisten globish-aksentti on vähän Britteihin päin kalskahtavaa amerikkalaisten mielestä. On jopa kysytty, ovatko Suomi ja Skotlanti maantieteellisesti toistensa lähellä, kun ”kuulostan ihan skotilta”… :D En jaksanut alkaa selittää yhden kielen taitajalle, että se äidinkieli taitaa painaa aksentissa aika paljon maantieteellistä sijaintia enemmän.

  20. Hyvä aihe. Minä opettelin italiaa kun ajattelin että se kieli on niin kaunis että sitä on kiva osata, mutta siinä samalla unohtuikin sitten ruotsinkieli ja nyt en enää edes tiedä kumpi näistä sitten olisi ns. tärkeämpi kieli. Kieltä kun voi opetella sekä tunnesyystä (tykkää esim. musiikista ja haluaa ymmärtää) tai järkisyystä. Olen sitä mieltä ettei jokaista kieltä edes tarvitse osata ja oppia jos on maassa vain väliaikaisesti, esim. saksaa en ole sen takia opetellut vaikka ymmärränkin kieltä jonkun verran jotenkin automaattisesti. Sijoittaisin englannin ja italiantaitoni testienkin mukaan B2 luokkaan, näistä italian opin täysin itsenäisesti mm. kääntämällä laulun sanoja ja ilman kielikursseja. Kun olin talvella Saksassa yhdessä pikkukaupungissa kaupan kassa alkoi huutamaan minulle että tämä on Saksa täällä puhutaan vain saksaa. Se oli hieman outo kokemus vaikka ei kassa voinut tietää että olin maassa vain väliaikaisesti en asumassa vakituisesti. Tiedän kumminkin että myös Suomessa on ulkomaalaisia jotka eivät kaikki edes kymmenen vuoden maassa olon jälkeen puhu kieltä, joten kielenosaaminen on hieman kuin valintakysymys ainakin joskus ja joissain paikoissa. Jotkut kielet ovat todella vaikeita, yleensä opin kielestä kuin kielestä edes jotain sanoja ja lauseita ne ikään kuin jäävät päähän, mutta Belgian hollannista en muista mitään tai en ainakaan osaisi puhua sitä. Olen myös samaa mieltä siitä että joitain kieliä on helpompi lukea/kirjoittaa kuin lausua sanoja, esim. ranskan lausuminen kuulostaa vaikeahkolta kun taas espanja sujuisi
    Susanna on viimeisimpänä kirjoittanut: Pikakierros HampurissaMy Profile

    1. Olen kuullut aiemminkin tuollaisista kokemuksista, että esim kaupoissa on ruvettu valittamaan, jos ei puhu maan kieltä. Aivan ihmeellistä, koska mistä sitä kauppias tietää onko kysessä turisti vai ei…

  21. Mielestäni hyvästä kielitaidosta kertoo juurikin tuo vitsailu. Jos pystyy heittämään vitsiin vastakommentiksi jonkun näppärän sanaleikin, on kieli jo aika hyvällä tasolla. Eihän se toki ole mikään absoluuttinen totuus, jollakin voi leikata hitaasti ihan omalla äidinkielelläänkin tai päivästä riippuen! Toinen hauska ”testi” on runoilu (puhumalla, ei kirjoittamalla). Ihan jo yksinkertaiseenkin runoon tarvitaan aikamoinen kielitaito.

    Mua kyllä ärsyttää monen suomalaisen ”native English”. Sanakirjan mukaankin natiivi tarkoittaa synnynnäistä – sillä ei siis ole tekemistä kielen sujuvuuden kanssa. Esimerkiksi Briteissä natiivi käsittää harvinaisen monenlaista puhujaa ihan niistä, jotka eivät tiedä mitä eroa on sanoilla dog’s, dogs’ ja dogs aina niihin, joiden puhe on täydellistä ”poshia”. En nyt osaa oikein selittää asiaani paremmin, pointtinani kuitenkin se, etteivät kaikki natiivit ole fluent speakers. Vaikka monet suomalaiset englantia hyvin puhuvatkin, ei se tee kielestä äidinkieltä.
    Sanna / From London on viimeisimpänä kirjoittanut: Suomalaiset LontoossaMy Profile

    1. Mä sanoisin, että ovat fluent speakers, koska siihen riittää, ettei takeltele sanoissaan… ei välttämättä tarvita esim oikeaa kielioppia. Ja sitä myötä sitten niitä äidinkielen osaamisen tasoja on munkin mielestä aika railakkaasti erilaisia, etenkin englanninkielisissä maissa ja ETENKIN kun aletaan puhua kirjoitetusta kielestä… Ihan käsittämätöntä, miten huono kielen kirjoitustaito joillain ihmisillä voi olla usean vuoden koulusivistysestä huolimatta.

  22. Hei Jenni! Olen seurannut sinua Instagramissa jonkin aikaa, mutta nyt vasta saavuin tanne blogiin ja heti nain taman mahtavan kirjoituksen! Kiehtovia kommentteja myos. Jaan ehdottomasti seuraamaan tulevia postauksia ja lukemaan ajan kanssa entisia taalta Argentiinasta kasin. Tama kirjoitus oli kuin helpotuksen huokaus itselleni ja aion kaantaa sen poikaystavalleni, joka tuntuu olevan sita mielta, etta hyvinhan se espanja minulta jo sujuu ja olen vain vaatimaton, jos sanon, etta ihan oikeasti on paivia viela neljan vuoden jalkeenkin, etta aivot sakkaa, tunnen itseni sivistymattomaksi ja jopa epasosiaaliseksi. Asiaa ei auta, etta huijaan helposti tasoani korkeammaksi kielissa ilman vahvaa aksenttia.

    Tunnistin itseni myos tuosta ummikkovaihtariudesta, koska olin Bangkokissa oman vaihtoni ja siella en ymmartanyt edes aakkosia, jotta olisin esim. sanakirjaa voinut kayttaa apunani :D Varhaislapsuutenikin taisin elaa aikamoisessa suomikuplassa Ruotsissa, vaikka omat muistikuvat ovatkin siita jo hatarat. Valilla minua melkein harmittaa, etteivat taalla tavatut ihmiset ja kaverit tunne kokonaista minua vieraan kielen vaikutuksen ja rajoittuneisuuden vuoksi. Esimerkiksi hauskana oleminen on tosi hankalaa, vaikka kulttuurin vaikutuksenkin ottaisi yhtalosta pois :) Paljon heratti ajatuksia tama, mutta halusin ilmaista ainakin paallimmaiset ajatukset ja sanoa, etta kirjoitat tosi kivasti!

    1. Tosi kiva kuulla sulta, Irina! Tää kommentti todellakin piristi mun päivää niin ettet edes uskoisi. :) Siis että joku aikoo kääntää mun blogipostauksen… olen otettu! :D

      Ja mulla muuten on ollut samoin, että tutut ovat ihmetelleet, että ”eihän sulla mitään ongelmaa voi olla englannin kanssa kun puhut kieltä ihan sujuvasti”. Pitää sitten tolkuttaa esim. ranskalaisille, joiden mielestä englannin puhuminen sorsii heitä ja suosii minua täysin samalla tasolla kuin ranskan puhuminen suosisi heitä, että on tämä englanti minullekin vieras kieli.

      Aakkosten ymmärtämättömyys olisi varmasti vielä vaikeampi tilanne. Minä Tsekissä kannoin aina mukanani pientä suomi-tsekki-sanakirjaa, josta pystyin ongelmatilanteissa etsimään sanoja, ja varmaan aika monta tilannetta olisi mennyt toisin, jos edes sitä vaihtoehtoa ei olisi ollut.

  23. No mutta olipas hyvä postaus! Mulla ei onnistu yhtään suomen ja englannin sekoittaminen, mutta eipä sitä tule enää tehtyäkään. Puhun tosi harvoin suomea, noin pari kertaa kuussa tulee skypessä puhuttua siskon kanssa, mutta siinäpä se. Kirjoitan toki suomeksi paljon, mutta se on eri asia kuin puhuminen! Täällä Ottawassa aina näin yhtä suomalaista kaveria harvakseltaan ja oli aina vähän tökköä puhua suomeksi. En myöskään kuuntele suomalaista radiota tai katso suomalaista telkkaria tms, joten aika vähän altistun puhutulle kielelle nykyään.

    Englanti on siis ollut pääkieli jo 8 vuotta ja siitä melkein 6 vuotta on menyt tuon natiivipuhujan kanssa asuessa, joten aika hyvin olen perillä sanaleikeistä jne, mutta edelleen olen suomalaisen kohtelias ja puhun vasta sitten kun ’tulee tilaisuus’ eli sen verran hiljainen hetki etten puhu kenenkään kanssa päällekäin. Anopin kanssa tämä on toivotonta…se ei meinaan hiljene ja sitten se valittaa, että oon hiljanen :P

    Ranska taas…ah. No, sekin menee nykyään yllättävän hyvin, kun töissä sitä pitää puhua. Aina jos puhelin soi ja siellä on joku ranskankielinen, niin reaktio on 90% tapauksissa ’ähh, onko pakko’…:D Mutta siis noin niin kuin periaatteessa voin varoittamatta vaihtaa englannista ranskaksi, mikä on huikea edistys siitä ajasta kun muutin Quebecin vaihtariksi..! Ei se tosin virheetöntä ole ja toivoisin, että voisin opiskella sitä enemmän ja laajentaa sanavarastoa. Romaaneja pystyn tosin jo lukemaan ranskaksi, vaikka ihan kaikkia erikoissanoja en välttämättä ymmärrä.
    Töissä meillä on molemmat johtohenkilöt ranskankielisiä (siis toki kaksikielisiä, mutta äidinkieleltään ranskankielisiä) ja jostain syystä musta on tullut meidän toimiston oikolukija, vaikka siis noita englannin natiivipuhujiakin on kolme tai neljä. Osa niistä kyllä kyselee oikeasti multa miten kirjoitetaan jokin sana jne..
    Annika – Tarinoita Maailmalta on viimeisimpänä kirjoittanut: Ihanat kamalat kanabussitMy Profile

    1. Mä olen joskus miettinyt, että onkohan mun lapsuudenkokemukset USAssa vaikuttaneet siihen, että aikuisena olen saanut kuulla välillä valitusta (suomalaisilta), että puhun päälle. Että jotain sentään olen kulttuurista imenyt itseeni… tai ainakin näin voin perustella itselleni tätä törppöyttä. :D

      Mä olen kade tuosta sujuvasta ranskasta sulle. Tuolle tasolle haluaisin itsekin sen, jotta siitä olisi oikeasti hyötyä töissä ja muutenkin.

      Mä luulen, että oikolukemisessa (spelling, ei grammar) suomalaiset on aika hakoja. Me ei koskaan sekoiteta their & there tai whose & who’s. ;)

  24. Olon USA:ssa koulussa 2vuotta 7-8 vuotiaana.
    Toisena vuonna olimme sisareni kanssa luokkiemme psrhaita ”spelling”:ssä.
    Myöhemmin 13-vuotiaana olin Burmassa, jossa sivistyneistö puhui Intian englantia.
    Sitten myöhemmin Suomessa työpaikallani kolleega joutui puhumaan intialaisten kanssa puhelimessa, eikä se onnistunut kun jän ei ymmärtänyt mitään. Tarjouduin auttamaan, loska olin oppinut ymmärtämään aasialaisten englantia hyvin.

    1. Tuo on todella yleistä, että suomalaiset pärjäävät hyvin spellingissä. Luulen, että siitä on apua sanojen hahmottamisessa, jos on oppinut edes yhden foneettisen kirjoitusjärjestelmän.

  25. Taas todella hyvä postaus.

    Uskon että puhun englantia tuolla ”tasolla 3.” (Ruotsissa asuessa ihmiset luulivat minua amerikkalaiseksi, koska mulla ei ole suomalaista aksenntia englannissa, tosin amerikkalaiset kuulevat aksentin). Harvemmin tulee keskustelussa eteen sanoja tai lauseita joita en tajua, ja pystyn sujauttamaan takaisin, ja käyttämään sanaleikkejä. Luin kerran kirjan sveitsiläisestä miehestä joka puhui kuutta kieltä, ja joka menetti muistinsa onnettomuuden jälkeen, ja muisti ainoastaan yhden kielen – ei äidinkieltään, vaan kielen jota puhui ”elämänsä rakkauden” kanssa. Ehkä kielioppimiselle tarvitsee tuon tunnetason halun oppia/käyttää kieltä ennen kuin pääsee tasolle 3? Oman aviomieheni äidinkieli on englanti, ja puhun englantia myös lapsillemme.

    Mutta teen minäkin kielivirheitä… justiinsa pyysin että ”can you park the car in the shadow” ja koko perhe nauroi, enkä itse tajunnut ollenkaan miksi sekoitin sanat ”shadow” ja ”shade” koska kyseessähän on ihan eri jutut. Luulin jo että olin sekoamassa kun en osaa edes englantia enää. Se otti oikein aivoon, ja mietin sitä varmaan puolisen tuntia mistä se kielivirhe oikein tuli, eikä sana ”shade” ensin edes tullut mieleen mikä se on suomeksi. Sitten vasta tajusin – ”varjo,” ja sehän on suomeksi on molemmat, oli se sitten ihmisen varjo tai puun antama varjo, ja suomeksi noita ei ole eroteltu. Todella omituista miten aivot käänsi tuon sanan vaikken edes ajatellut sitä suomeksi. Joten vaikka kuinka on ”tasolla 3” niin ei se äidinkieli sieltä taustalta lähde vaikkei sitä edes käyttäisi.
    Katja of Skimbaco on viimeisimpänä kirjoittanut: Get the Outer Banks Lux Coastal StyleMy Profile

    1. Tuo on jännää, mitä ihmiset muistavat onnettomuuksien jälkeen! Kertoo varmaan osittain siitä, mikä on oikeasti ollut ihmiselle tärkeää ennen onnettomuutta, vaikka varmasti silläkin on vaikutusta, minkä kohdan päästään onnettomuudessa tulee lyöneeksi…

      Mä sekoitan vieläkin jatkuvasti ”borrow” ja ”lend”. Lainaa ja lainaa. Nämä taitaa olla niitä vaikeimpia juttuja, kun ei ole eri konseptia päässä valmiina eri sanoille.

  26. Käsittääkseni työhakemuksissa yleisesti arvioidaan kielitaito vähän yläkanttiin ja rallienglantikin on kuulemma ihan sujuvaa kielitaitoa.
    Toinen asia on sitten määritellä oma kielitaitonsa natiivitasoksi. Mikä sitten on natiivitaso ja mitä sillä tarkoitetaan? Ääntämistä? Minkä valtakunnan tai variantin mukainen natiiviääntäminen on sitä oikeaa vai onko sitä?
    Sanavaraston laajuutta? Natiivienkin sanavaraston taso vaihtelee paljon koulutuksen, työn, sosiaaliluokan ja vaikka harrastusten pohjalta. Englannin kielen sanasto on niin laaja, ettei kukaan natiivi hallitse sitä todellakaan kattavasti. Idiomaattisen kielen ymmärtämiseen vaaditaan jo korkeampaa kielitaidon tasoa, mutta välttämättä kaikki natiivitkaan eivät osaa kaikkea. Oikeakielisyys? Tähänkin vaikuttaa edellä mainitut seikat. Sujuvuus? Suullinen sujuvuus on kuitenkin vähän eri asia kuin kirjallinen sujuvuus. Kaikki natiivitkaan eivät ole kirjallisesti kaikin puolin sujuvia.

    Yleensä kun puhutaan sujuvasta kielitaidosta sillä ilmeisesti tarkoitetaan sitä, miten selviytyy suullisesta kommunikaatiosta, mikä sinänsä todellisessa maailmassa on ensi arvoisen tärkeää. Yleensä kyse on ns, yleispuhekielestä. Mutta sujuvaan kielitaitoon (peruskielitaitoa korkeampaan tasoon) kuuluu kuitenkin ymmärtää, että kielessä on eritasoja arkikielestä hyvin muodolliseen kieleen ja ymmärtää ja osata käyttää niitää oikeassa tilanteessa, myös kirjallisessa viestinnässä. Tosin tämän ymmärtäminen on kokemukseni mukaan osalle vaikea ymmärtää, kun kokemusta on lähinnä amerikkalaisista televisiosarjoista.
    Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaidon taitotasoasteikko kuvailee kielitaitoa A1 tasosta C2 tasoon. C2 taso on lähinnä natiivitasoa (siis suhteellisen koulutettua natiivitasoa). Tosin henkilö voi olla kielitaidon osa-alueiltaan eri taitotasoilla esim. suullinen B2, mutta kirjallinen C1 jne.
    Oma tasoni on pääasiassa C2, mutta en miellä itseäni varsinaisesti natiivitasoiseksi kuitenkaan, vaikka olen myös englannissa asunut. Osaan kirjoittaa akateemista tekstiä englanniksi, pystyn lukemaan esim. Shakeaspearea vanhalla englannilla, ymmärrän murteellistakin englantia, tosin toisia paremmin toisia huonommin, pystyn kommunikoimaan suullisesti tilanteeseen sopivasti. Ääntäminen tosin ei ole puhtaasti britti eikä amarikanenglantia, vaan ehkä sekoitus.

    Kielitaidon haaste aivoille on kuitenkin kokemukseni mukaan kahden vieraan kielen käyttö rinnakkain samassa yhteydessä, niin että joudut välistä selittään toista kieltä toisella kielellä ja kääntään toisesta toiseen. Tämä vaatii jonkin verran totuttelua. Kun molemmat ovat sujuvalla tasolla onnistuu se suhteellisen vaivattomasti kielestä toiseen suoraan varsinkin tavanomaisen sanavaraston kera, mutta jonkun harvinaisemman sanan kanssa joutui sanan hakea suomenkielen kautta. Tosin tälläinen kielitaiden käyttö tai tarve on yleensä harvinaisempaa. Mutta hyvää aivojumppaa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge