Viettäisitkö sinä joulun ulkomailla? #matkachat

Suhtauduin teininä joulun viettoon ulkomailla kuin pyhäinhäväistykseen: eihän joulua voi viettää missään muualla kuin Suomessa! Joulukuusia ei kasva Suomen ulkopuolella, joulupukin poroilla ei ole passeja, VALKOINEN JOULU!!, ääni ei kulje joululauluja laulaessa missään muualla ja ne jouluruoat… Tämä siitäkin huolimatta, että Helsingissä joka toinen joulu tuppaa olemaan lumeton – ja että kyseessä ei olisi edes ollut ensimmäinen joulu ulkomailla.

Vietimme lapsuudessani parikin joulua Yhdysvalloissa perheemme asuessa täällä, eikä niissä ollut mitään vikaa, päinvastoin. Nuo joulut ovat jättäneet jälkensä perheemme jouluperinteisiin, sillä siitä lähtien olemme avanneet perheen kesken lahjat vasta joulupäivän aamuna pyjamat päällä, eikä kinkkukaan ole joulupöydän pakollinen kruunu. (Lanttulaatikko kyllä on, mutta sen voi korvata bataattilaatikolla.) Nyt viimeiset kaksi joulua olemme viettäneet Iiron kanssa Coloradossa uusia omia perinteitä luoden ja taatusti valkoisesta joulusta nauttien. Kalliovuoret ei petä!

Twitterin #matkachatissa käytiin keskustelua joulun vietosta ulkomailla, ja ketään ei tainnut yllättää, että aihe jakoi mielipiteitä. Tässä kooste ja parhaat palat!

Joulu ulkomailla, onko idea täysin vieras? Onko kivempi viettää joulu Suomessa?

Jotkut suosivat Suomea…

…toisille käy joulun vietto ulkomailla…

…ja joillekin paikalla ei ole niin paljoa väliä.

Mukana oli myös heitä, joille joulun vietto ulkomailla oli vasta edessä!

Jos lähtisit ulkomaille joulun viettoon, minne menisit ja keitä lähtisi mukaan?

Vastauksista tuli aika vahvasti esille, että paikkaa tärkeämpi on sittenkin ihmiset, joiden kanssa joulun viettää.

Jotkut kaipasivat lunta…

…ja toiset ehkä kuitenkin lämpöä.

Onko joku kohde joulun vietossa ulkomailla ehdoton ei?

Kanaria vai ei? Tästä oltiin eri mieltä.

Myös se vaikutti, vietetäänkö kohteessa joulua vai ei.

Missä eri paikoissa olet viettänyt joulua, ja poikkesiko joulu Suomessa vietetystä?

Tuntui, että suomalaiset ovat viettäneet joulua kaikkialla, niin lumisissa kohteissa kuin hiekkarannoilla.

Kommelluksilta ei kuitenkaan oltu vältytty.

Mistä joulutraditioista et luopuisi ulkomaillakaan? Miten niiden toteuttaminen on onnistunut?

Lopuksi meidän tulevasta joulustamme…

Meidän kohdallamme ulkosuomalaisen ikuinen dilemma joulun vietosta kotona vai ”kotona” (enkä sano kumpi maa on kumpi) ratkesi tällä kertaa Suomen voitoksi. Meille joulun vietto Suomessa tarkottaa joulun viettoa poissa omasta kodista, muiden nurkissa, mikä yli viikon ajanjaksolla tuottaa jo jonkin verran päänvaivaa. Toisaalta sukulaislapsien kanssa joulun vietto on erityistä aikaa, ja vaikka Atlantin yli lentäminen ei meillekään ole helppoa, niin kuitenkin helpompaa kuin lapsiperheille. Lisäksi vaikka tykkään laittaa ruokaa, niin valmiiseen joulupöytään istuminen ja joulusiivouksesta laistaminen ei kuulosta yhtään huonommalta vaihtoehdolta. Ja eipähän tarvitse miettiä lahjojen postitusta, kun ne voi viedä itse perille!

Missä sinä aiot viettää joulun tänä vuonna – ja miksi? Kommenttiboksi on avoinna!

 

PS. Ensi viikolla Twitterissä jutellaan rantalomista. Tule mukaan maanantaina klo 20 Suomen aikaa! Jos et tiedä, mistä on kyse, niin ohjeita osallistumiseen löytyy täältä. Jos haluat Twitterissä muistutuksen tulevasta chatista, niin jätä Twitter-tunnuksesi kommentteihin.

rantalomat

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

21 kommenttia postaukseen “Viettäisitkö sinä joulun ulkomailla? #matkachat”

  1. Tämä joulu vietetään kotona Suomessa. Mielelläni olisin täältä pimeästä lähtenyt aurinkoa katsomaan mutta meillä on pari koiraa eikä haluta anoppia vaivata niiden hoidolla joka joulu. Toivottavasti tulisi lunta, niin saisi joulufiiliksestä paremmin kiinni.

    1. Lemmikit selvästi rajoittavat matkustamista, etenkin pyhinä kun hoitajia on vaikeampi löytää. Oletteko katsoneet kenneleitä, vai voiko koiria jättää sellaisiin?

  2. Olen viettänyt kaksi joulua ulkomailla. Perhe on tärkein. Ja perinteitä on voinut tuunata: Joulusauna on vaihtunut jouluspahan, joulupuuro sticky rice&mangoon, perinneruoat on vaihtunut 7 ruokalajin luksusillalliseen, joululaulut jazziin jota porukalla tanssittiin ravintolan terassilla jne. Joulurauhan julistus ollaan kuitenkin aina katsottu!

    1. Me harkittiin joulurauhan katsomista viime vuonna, mutta kun se tulee paikallista aikaa klo 03 aamuyöllä… Nauhalta sen katsominen ei vaan olisi tuntunut samalta, joten jäi kokonaan väliin.

  3. Näitä oli hauska lukea, mulle kun joulunvietto on tänä vuonna ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen. Kolme edellistä on mennyt ulkomailla, ensimmäinen Balilla aika pitkälti vain biitsillä ja yökerhoissa, toinen Mosambikissa leiriytyen tähtitaivaan alla aution saaren rannalla ja viime joulu sohvasurffarikommuunissa yhteisellä jouluillallisella Roomassa. Kaikki tosi erilaisia, mut spessuja kokemuksia. Silti tänä vuonna olen tositosi iloinen, että päätin ostaa lennot Meksikosta niin, että saavun juuri jouluksi kotiin viettämään ekaa kertaa suomijoulua moneen vuoteen. En ole ikinä ollut kovin kummoinen jouluihminen, mutta nyt on kutina, että tästä joulusta tulee hieno :) Saapa samalla joululahjat yhdistettyä tuliaisiin, heh.
    Laura / Tuntemattomaan ja takaisin on viimeisimpänä kirjoittanut: Takinkääntäjä täällä hei

    1. No huh, tuossa on kyllä kokemusta poikineen! Ja joululahjashoppailua kyllä helpottaa ulkomailla asuminen, kun helpommin löytää juttuja, joita lahjan saajalla ei ainakaan ole. En kyllä ole varma, mitä mieltä ne lahjojen saajat ovat olleet mun tuliaishenkisistä joululahjoistani. :D

  4. Hieno aihe! Näitä riittää! Toissa joulun vietin teltassa Patagoniassa, Fitz Royn juurella. Meillä oli jouluateriaksi pussiruuan lisäksi pieni pyöreä kesäkurpitsa ja oliiveja. Ja suklaata! Viime joulun olin Jordaniassa jossa paikallinen emäntämme beduiiniperheen äiti kokkasi meille kukkakaalia ja riisiä. Kertoilimme hänelle suomalaisista jouluperinteistä. Nuorempana vietin yhden joulun Bronxissa jamaikalaisperheen luona ja toisen Glasgow’ssa juurikin Ikea-antimilla. Tuleva joulu menee Meksikossa sukellellen. Kivaa joulunodotusta!
    Liisa / Revontulia on viimeisimpänä kirjoittanut: Jordania

    1. Näistä jotenkin hienoimmalta kuulostaa tuo beduiiniperheen luona joulun viettäminen. Ylipäänsä paikallisiin joulutraditioihin varmaan pääsee ihan eri tavalla sisälle, jos viettää joulun paikallisten luona. Samalla tavalla olen joskus miettinyt, että jos järjestäisin omaa joulua Suomessa, niin voisin kutsua jonkun ulkomaalaisen mukaan joulun viettoon. Tällaisia ryhmiähän oli Facebookissa viime jouluna, ja käsittääkseni tällekin joululle näitä ollaan puuhaamassa. Joulunodotuksia sinnekin!

  5. Myös minulle, niinkuin monelle muullekin, tärkeintä joulussa on yhteinen aika perheen kanssa. Olen läpeensä jouluihminen joten yleensä vietän joulua aina Suomessa perheen kanssa. Yliopistovaihto aikana vietin joulun kaverin kanssa Kuubassa ja se oli kyllä erilainen (ja hyvä sellainen) kokemus! Toisen joulun ulkomailla vietin Etelä-Afrikassa joka sekin toimi hyvin kun olin perheen kanssa matkassa. Tänä jouluna matkustan perinteisesti taas Suomeen, onneksi minulle tuo matka ei ole kovin pitkä täältä Englannista :)

    1. Mä olin aiemmin enemmän sitä mieltä, että joulu ilman perhettä ei ole joulu, mutta nyt kun tuo käsitys ”perheestä” on alkanut vähän elää omaa elämäänsä, niin ei ole ollut enää niin tarkkaa. Kun niitä mahdollisia perheitä on minun lapsuudenperheeni lisäksi miehen sisarusten perheet ja sitten ihan vaan me kaksi… Ja sitten kun perheeksi riittää me kaksi, niin vaihtoehtojakin joulun viettoon on enemmän. ;) En edes muista, milloin olisin viimeksi viettänyt jouluaattoa lapsuudenperheeni kanssa.

  6. joulu poissa kotoa, mikä ettei….Ainakin nyt siihen mahdollisuus, kun väki koolla yhdessä vain joka toinen joulu.
    Toisaalta ihanampaa olisi olla poissa jos kaikki läheisetkin olisivat mukana. Oltiin yksi joulu Thaimaassa, me päätimme porukalla ettemme vietä joulua millään tavoin. Aamu meni aurinkoa ottaessa, illalla lähdimme paikalliselle torille ja syömään thairavintolaan. Siinä se. Ikävä ei ollut millään muotoa.
    Viime jouluna vietimme joulua jo edellisenä viikonloppuna. Aaton olimme kotona ja joulupäivä aamuna lähdimme varhain Kanarialle.
    Haaveena on, että saan koko perheen voimin viettää joulun poissa jossain kaukana lämpimässä.
    salaine on viimeisimpänä kirjoittanut: Liebster award – 11 pientä tarinaa matkan varrelta

    1. Mä en pystyisi tai haluaisi skipata joulun viettoa kokonaan, vähintään pitäisi olla edellisenä tai seuraavana viikonloppuna kuuset, lahjat, joululaulut ja asianmukaista ruokaa. Mutta hyvin voin ymmärtää teitä, jotka sitä välillä kaipaatte, koska onhan tämä materialistinen jouluhössötys välillä aika uskomatonta. :)

  7. Kotona Suomessa. Texas ei tunnu kotoiselta eikä saa mulle joulufiilistä. Lähinnä siksi, että mulla ei ole täällä perhettä. Ne ihmiset, äitin joulupöytä ja Suomi tekee joulun <3 Mä kuulun siihen porukkaan, joka ei halua viettää joulua ulkomailla, vaikka se "ulkomaa" olisikin asuinmaa sillä hetkellä.
    Emmi H on viimeisimpänä kirjoittanut: Sokeriton elämä ja muita ruokajuttuja

    1. Mulla oli kanssa sama, kunnes valmistin ensimmäistä kertaa oman joulupyötäni ja olin pakahtua ylpeydestä. ;D Toisaalta siinä kyllä oppi arvostamaan sitä vaivaa, mitä jouluruokien vääntöön menee, ei ole ihan helppo nakki. Mutta jotenkin se, että itse teki joulun ulkomailla, sai toteamaan, ettei sinne Suomeen ole fiiliksen takia pakko lähteä.

  8. Olemme olleet vuosia joulun toisaalla. Syynä on osin kylmä ja pimeä keli (auringon kaipuu), irtiotto arjesta sekä kaikki se materialistinen vouhotus ympärillä, jota arvomme eivät edusta.
    Matkakohteina on ollut mm. Miami, Curacao, Malesia, sekä eri kohteita Kanarialla.
    Mukavaa olla lämpimässä nauttimassa rauhasta, eikä hössöttää. Usein on ollut tonttulakki mukana, mutta ei juurikaan muita jouluperinteitä. Suomen valkeasta joulustakaan ei ole paljoa viime vuosina voinut puhua, paitsi ehkä pohjoisessa. Ensi joulu ja uusi vuosi menee todnäk Australiassa, ainakin sillä puolella palloa.

    1. Mä en ole kertaakaan viettänyt joulua rannalla, ja se jotenkin tuntuu ajatuksena omituiselta. Toisaalta ajatukseen varmasti tottuisi, ja tonttulakki tuo jo tunnelmaa. Ja olet ihan oikeassa tuosta valkean joulun puutteesta Etelä-Suomessa; se nyt vähän etukäteen jänskättää Suomeen menossa, koska pimeä joulu on niin…. pimeä.

  9. Mulla on nyt kuudes joulu Italiassa edessà. Ensimmàiset oli vaikeita ja haikeita, mulle pahin koti-ikàvà iskee jouluna ja juhannuksena, kun tietàà muun perheen olevan yhdessà. Neljàttà joulua oman, vaikkakin pienen, perheen kanssa viettàessà alkaa tuntua tàmàkin ihan kivalle. Hollantilainen aloittaa joulun odotuksen jo marraskuussa, kun Sinterklaas purjehtii Hollantiin – meillàkin lòytyy tallista porkkanoita siellà asuville hevosille ja ihan varuiksi myòs Sinterklaasin Amerigo-hevoselle. Viime vuonna kàytiin ennen joulua Ikeassa hakemassa kinkku, pipareita ja riisipuuroa olen tehnytkin jo aiempina vuosina. Tànà vuonna meille on tulossa myòs ihan oikea kuusi – lòysin sen tànààn, mies olisi jo tuonut sen sisàlle. Kuusen valoistakin oltiin samaa mieltà: niiden on oltava ne perinteiset, kynttilàn nàkòiset, ja nekin lòytyivàt jo. Kuun lopussa aukeaa joulutori, odotan jo sitàkin innolla, hehkuviinià ja hiljalleen leijuvaa lunta. Kotona soi tietysti Jouluradio. Me vietetààn meidàn joulu aattona, italialisethan juhlistaa joulua vasta joulupàivànà – tàmàn takia ei ole haitannut, jos on joutunut jouluksi tòihin. Perinteità molempien kotimaasta ja Italiasta sopivasti sekoitellen me on taidettu saada aikaan meidàn ihan oma joulu.

    1. Mä vielä odotan sitä päivää, kun voin hankkia ihan oman kuusen! Viime jouluksi hankittiin sellainen metrin korkuinen minikuusi ja koristeltiin se, kun ei isompaa oikein meidän nykyiseen asuntoon mahdu. Sekin toi jo kivasti kuusen tuoksua kotiin.

  10. Saudeissa menee tämäkin joulu, mutta onneksi täällä on silloin viikonloppu. Tukikohdassa sitä sitten vietän ystävien kanssa.
    Aikaisemmin olen viettänyt jo kuusi joulua ulkomailla, kun olen ollut töissä (USA, Ruotsi, Englanti, Saudit) siellä, Suomesta en lähtisi joulunviettoon ulkomaille!
    Soile on viimeisimpänä kirjoittanut: Ai, pian on joulu…?

    1. Täytyy myöntää, etten mäkään varmaan. Kuten joku chatissa sanoi, uusi vuosi onkin sitten ihan eri juttu. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge