Kinderdijk: Hollannin kauneimmat tuulimyllyt

Oletko joskus poikennut jonnekin, vaikka tiedät itsekin, että aikaa on aivan liian vähän, ja paikallisetkin ovat suositelleet nähtävyyden jättämistä väliin? Sitä miettii, olisiko sittenkin vain parempi jättää käynti johonkin toiseen kertaan – ja samalla miettii, tuleeko toista mahdollisuutta enää ikinä.

Näin minä päädyin käymään Kinderdijkissä katsomassa hollantilaisia tuulimyllyjä.

Kinderdijk

Kinderdijk

Olin paluumatkalla Amsterdamista, jossa olin viettänyt viikonlopun Iiron kanssa, ja koska olin ajamassa kotiin Luxemburgiin autolla, päätin poiketa yhden blogini lukijan luona Rotterdamissa. Kerroin, että olin myös ajatellut käväistä Kinderdijkin kautta, ja sain kuulla, että tie sinne on pieni ja kapea, sitä pitkin ajetaan aivan liian kovaa ja että itse Kinderdijk on aikalailla turistirysä – Hollannissa on kuulema muitakin paikkoja, joissa nähdä tuulimyllyjä. Tiesin lisäksi, että olin myöhään liikkeellä, ja ehtisin viettää paikan päällä tuskin tuntiakaan, ennen kuin alue suljettaisiin.

Harkitsin hetken, että unohtaisin koko paikan, kunnes se iski. Se sama fiilis, joka sai minut Saint Kittsilläkin maksamaan mojovan hinnan taksista Brimstonen linnoitukselle. Se fiilis alkaa sanoilla ”kun kerran tänne asti tultiin” ja päättyy henkäykseen: ”Tulenko tänne muka koskaan uudestaan?”

Kinderdijk

Kinderdijk

Tie oli pieni ja kapea mutta liikennettäkin oli vähän, ja se kulki kauniin joen vartta ja söpöjen hollantilaistalojen ohitse. Myöhästyin juuri täpärästi viimeisestä kiertoajelulautasta, mutta ehdin silti kävellä puolisen tuntia kanavan vartta ihastellen tuulimyllyjen loppumatonta rivistöä. Lisäksi ehdin tutkia insinöörin näkökulmasta mielenkiintoista ilmaisnäyttelyä tuulimyllyjen tekniikasta ja juoda kupposen teetä ennen pitkää ajomatkaa.

Olin löytänyt Kinderdijkin UNESCOn maailmanperintölistalta, jonne se on päätynyt siksi, että nämä tuulimyllyt ovat jo satojen vuosien ajan pyörittäneet koneistoa, joka pumppaa vettä ulos Alankomaiden alavilta alueilta. Näitä tuulimyllyjä on kiittäminen siitä, että Alankomaiden läntisimmät alueet eli Hollanti on suurilta osin merenpinnan alapuolella – mutta vain tilastoissa eikä oikeasti. Nykyään tuulimyllyt eivät ole aktiivikäytössä mutta toimivat yhä varajärjestelmänä, jos uudempi järjestelmä pettää.

Kinderdijk

Kinderdijk

Kinderdijk

Kinderdijk

Kinderdijk

Kinderdijk on toinen Hollannin kahdesta tunnetusta alueesta, joilla näkee paljon tuulimyllyjä yhdellä kertaa. Toinen on Amsterdamin lähellä sijaitseva Zaanse Schans, jossa en ole käynyt. Väite Hollannin kauneimmista tuulimyllyistä on siis puhtaasti subjektiivinen: nämä ovat kauneimmat, joita minä olen nähnyt. Enkä näitäkään olisi nähnyt, jos olisin luovuttanut ja päättänyt palata Luxemburgiin pari tuntia aiemmin.


Kinderdijk on UNESCOn maailmanperintökohde. Tästä ja muista maailmanperintökohteista jutellaan nyt maanantaina Twitterin #matkachatissa. Tule siis mukaan, jos arvokas kulttuurihistoria ja upeat luontokohteet kiinnostavat!

maailmanperintökohteet

100 maailmanperintökohdetta täynnä!

Van Nelle Fabrik, Rotterdam, Netherlands

Tuulilasinpyyhkimet viuhtoivat sadepisaroita pois tieltään, kun ajelimme pitkin Rotterdamin teollisuusaluetta. Sadattelin käsittämättömiä liikennejärjestelyitä autolle täynnä ajokortittomia saamatta pahemmin vastakaikua. Useamman superomituisen liikenneympyrän jälkeen kaarsin autolla ison teollisuusrakennuksen pihaan – tai tarkemmin sen portin ulkopuolelle tarpeeksi kauas turvamiehestä, jotta meitä ei tultaisi heti hädistelemäään pois. Olen aiemmin kirjoittanut blogissa keräileväni maailmanperintökohteita, joten fanfaarit käyntiin ja serpentiiniä ilmaan: siinä oli Van Nellefabriek, sadas vierailemani maailmanperintökohde!

Van Nelle Fabrik, Rotterdam, Netherlands

Hollantilainen Van Nellen tee-, tupakka- ja kahviyritys rakennutti tehtaan 1920-luvun lopulla tuontituotteidensa jatkojalostukseen. Arkkitehti Leendert van der Vlugt suunnitteli rakennuksen tuolloin muodikkaaseen International Stylen tyyliin; Suomessa samaa tyyliä on käyttänyt Alvar Aalto Turun sanomien pääkonttoria suunnitellessaan, ja tyylisuunta on läheistä sukua funkkikselle. Van der Vlugtin johtava ajatus tehdasta suunnitellessa oli, että tehtaan työntekijät tarvitsevat valoa – ei mikään hullumpi ajatus – ja että koska tehtaan tilatarpeet kuitenkin muuttuvat ajan myötä, tiloista on hyvä tehdä helposti muuntuvia. Nykyään tämän ansiosta entinen tehdas on messu-, näyttely- ja kokouskäytössä.

Van Nelle Fabrik, Rotterdam, Netherlands

Maailmanperintökohteeksi Van Nellen tehdas pääsi vuonna 2013 siksi, että se on niin hieno esimerkki modernistisesta sotien välisestä arkkitehtuurista mutta myös siksi, että siinä näkyy tuon ajan hollantilainen satamatoiminta, jossa rahdattiin tuotteita kaukomaista ja jatkojalostettiin niitä ennen niiden myymistä muulle Euroopalle.

Me napsimme pari valokuvaa ennen kuin jatkoimme matkaamme Rotterdamin keskustaan.

Viikonloppu Hollannissa: Rotterdam ja Haag

Parasta Luxemburgissa on se, kuinka helposti täältä pääsee pois.

Ota kartta ja piirrä siihen Luxemburgin ympärille ympyrä, sellaisella sanotaanko nyt vaikka viiden tunnin ajomatkan säteellä. Kuinka paljon mielenkiintoisia paikkoja ympyrän sisälle jää? Niinpä niin, aika paljon.

Tässä se suunnilleen viiden tunnin ajomatkan ympyrä on
Tässä se suunnilleen viiden tunnin ajomatkan ympyrä on

Täydellinen yhdistelmä syntyy, kun auton vielä pakkaa täyteen kavereita, hyviä juttuja ja letkeää musiikkia, kuten me teimme viime viikonloppuna. Lähdimme silloin Nusan ja Alexandran kanssa moikkaamaan Haagiin muuttanutta Annaa. Minä olin vuokra-automme kuski, Alexandra luki ohjeita GoogleMaps-printeistä ja Nusa tuskaili takapenkillä Belgian kartan kanssa, joka oli niin iso, ettei sitä saanut käännettyä ympäri autossa. Lähdimme perjantaina jo vähän yhden jälkeen, jotta välttäisimme pahimpien ongelmakaupunkien ruuhkat – siis Luxemburgin ja Brysselin – ja jälkimmäisen ohitettuamme huokasimme vihdoin helpostuksesta ja maltoimme pysähtyä jaloittelemaan.

Lier, Belgia

Jaloittelupaikaksi valikoitui Lier, pikkukaupunki vähän Antwerpistä itään. Parkkeerasimme auton keskusaukion lähettyville ja lähdimme jalan tsekkaamaan nähtävyyksiä, joihin kuului peräti kaksi maailmanperintökohdetta: kellotorni ja flaamilaisten beguiinien talot. Kellotornin olin jo spotannut aiemmin toisesta kaupungista, mutta beguiinien talo oli 99. vierailtu maailmanperintökohde!

Lier, Belgium

Kellotorni vasemmalla ylhäällä, alakuvat Zimmertornista, jossa belgialaisen astronomi ja kellontekijä Louis Zimmerin suunnittelema kello. Kävimme teellä ja lieriläisillä kekseillä Markt19-kahvilassa keskustorin laidalla.

Lierin jälkeen eksyimme kerran jos toisenkin, printattu GoogleMaps ei ollutkaan paras apu ja kartta ei ollut tarpeeksi tarkka harhaillessamme Haagin katuja, joten perillä Haagissa olimme vasta pimeän jo tultua. Annan kokkaamia souvlakeja nauttiessamme kävimme läpi vaihtoehtoja viikonlopun ohjelmaksi ja päädyimme lähtemään seuraavana päivänä läheiseen Isoon Kaupunkiin, Rotterdamiin.

Rotterdam, Alankomaat

Rotterdam on vähän Helsinkiä suurempi satamakaupunki, Euroopan suurin satama, ja Alankomaiden toiseksi suurin kaupunki heti Amsterdamin jälkeen. Päivän sää ei tehnyt meihin kovinkaan suurta vaikutusta – sadetta, pilviä ja lisää sadetta – joten sillä oli varmaan oma vaikutuksensa mielipiteeseeni, kun sanon, etten erityisesti kaupungista perustanut. Hienoa arkkitehtuuria kyllä löytyi – hassuja kärjellään seisovista kuutioista koostuvia opiskelija-asuntoja, puolikaaren muotoinen kauppahalli, näyttävä Erasmus-silta – mutta muuten kaupunki tuntui olevan täynnä kauppoja, kauppoja ja lisää kauppoja, vieläpä suurin osa ketjuliikkeitä, joista ei todellakaan tehnyt mieli ostaa mitään.

Rotterdam, Netherlands

Toisaalta löysimme kaupungista paljon paikkoja, joissa jossain muussa säässä, jonain muuna päivänä, olisi ollut kiva istuskella oluen tai viinilasillisen äärellä ihmettelemässä maailman menoa. Viime syksynä avattu uusi puolikaaren muotoinen kauppahalli oli todella vaikuttava ilmestys – ja niin suosittu, että jouduimme jonottamaan sisään – ja vanhassa satamassa oli sympaattisia paatteja ja terasseja. Kuulema museot kaupungissa ovat myös hienoja, mutta niihin meillä ei riittänyt aika, emmekä olleet tutustuneet niihin tarpeeksi hyvin, että olisimme osanneet valita yhtä kiinnostavaa.

Rotterdam vanha satama

Rotterdamin vanhassa satamassa oli vähän Amsterdam-fiilistä

Rotterdam kaupungintalo

Rotterdamin kaupungintalo oli yksi harvoista keskustan rakennuksista, joka selvisi toisen maailmansodan pommituksista.

Ajaessamme takaisin Rotterdamista Haagiin takapenkiltä rupesi kantautumaan vankka pyyntö: haluamme merelle! Niin halusin minäkin. Merta on ollut ajoittain ikävä, ja silloinkin kun ikävä ei vaivaa, sen kaukaisuus Luxemburgissa ja Coloradossa tuntuu. Olimme katseleet jo pitkään yllä lentäviä lokkeja ja halusimme päästä näkemään ulapan ja mainingit.

The Hague Beach

Minulla ei ollut ennen tätä reissua mitään havaintoa Haagin rannasta, mutta nyt jos sattuisin olemaan tuolla päin kesällä, niin ehdottomasti viettäisin pari päivää rannalla. Se oli nimittäin aivan mahtava. Iso, leveä, hiekkaa silmänkantamattomiin, Atlantin aallot ja pitkä rivi rantakahviloita, -ravintoloita ja -baareja, joista yhteen me istahdimme lasiseinien taakse pöydässä roihuavan tulen ääreen nauttimaan omenapiirakkaa ja teetä. Ei edes haitannut, että ulkona puhaltava hyinen tuuli kylmäsi luita ja ytimiä. Hämärtyvä auringon kajo oli kaunis.

The Hague Boardwalk

Rantakahvilarivistön takana oli korotettu rantakatu ja uusi rivistö rantaravintoloita. Karusellista tuli vähän mieleen Boardwalk Empire.

The Hague Beach Cafes

Taustalla näkyvä Kurhaus rakennettiin 1800-luvun loppupuolella konserttitaloksi ja hotelliksi. Rakennuksessa toimii yhä hotelli, mutta ura konserttitalona loppui vuoden 1964 Rolling Stonesin konserttiin, josta yhtyeen piti paeta paikalta yleisön alkaessa mellakoimaan.

Auringon laskettua kiersimme autolla Haagin kuuluisia instituutioita: tuossa on Europol pomminkestävine lasiseinineen, tuossa Jugoslavia-tuomioistuin, ja tuossa Rauhanpalatsi, jossa mm. Kansainvälinen tuomioistuin kokoontuu. Sivukadut olivat täynnä pompöösejä suurlähetystöjä, ja siellä täällä näkyi ministeriörakennuksia.

Rauhanpalatsi, Peace Palace, Haag, Alankomaat

Rauhanpalatsi, Vredespaleis, joka rakennettiin ajatuksena, että se takaisi ikuisen maailmanrauhan. Vuosi rakennuksen valmistumisen jälkeen syttyi ensimmäinen maailmansota.

Hallintorakennusten lisäksi Haagissa on paljon indonesialaisia ravintoloita – Indonesiahan on vanha hollantilainen siirtomaa – ja me kävimme syömässä niistä yhdessä, Tri Tunggalissa. Ruoka oli maukasta, ja sitä tuli montaa eri sorttia, joten suosittelen lämpimästi! Vielä lämpimämmin vinkkaan käyntiä drinkeillä Haagse Torenissa, näköalaterassilla varustetussa pilvenpiirtäjässä: sisäänpääsy oli nimittäin 6 euroa, ja siihen sisältyi yksi drinkki, joka saattoi olla mm. 9,5 euron cocktail. Näköalat olivat mahtavia ja cocktailit todella hyviä sekä mahdollisesti jopa huokeampia kuin maan kamaralla.

Evening in The Hague

Sunnuntaina ideana oli käväistä nopeasti katsomassa Haagin nähtävyyksiä ennen pitkää paluumatkaa, mutta lähtö venyi, kiitos vanhaan kuningattaren talvipalatsiin rakennetun huippukiinnostavan Escher-museon, joka oli täynnä tuon hollantilaistaiteilijan illuusioita. Museon jälkeen kävimme vielä nopeasti kävelemässä parlamenttitalon ohitse ja hakemassa keskustasta sämpylät mukaan matkalle. Tässä vaiheessa koko viikonlopun vallinnut ankea sadesää taukosi ja aurinko helotti kirkkaalta taivaalta niin, että olisi tehnyt mieli istahtaa terassille siitä nauttimaan, mutta ei auttanut mitään, pakko oli lähteä.

The Hague: Parliament House and Escher Museum

Enjoying the sun in The Hague Het Plein

Tämän torin nimi on Het Plein, suomeksi ”Tori”. Terassit olivat melkein täynnä vaikka lämpöasteita ei yhäkään ollut kuin vähän yli 10.

Paluumatkalla pidimme jaloittelutaukomme auringon laskiessa kelttien perustamassa Namurissa, vähän Brysselistä etelään. Reippailimme yli tuhat vuotta vanhan linnoituksen harjalle, jonka jälkeen joimme kupit teetä lämpölamppujen alla kaupungintorin terassilla. Kun myöhään illalla sain vihdoin auton palautettua, olin rättiväsynyt – mutta tyytyväinen.

Driving past Namur Walls

Treffit Amsterdamissa

Jenni Amsterdamissa sillalla

Kahden maanosan välisessä etäsuhteessa nähdään silloin, kun pystytään, ja välillä tapaamisten järjestelyssä saa käyttää paljonkin mielikuvitusta. Toissa viikonloppuna Iiro oli palaamassa työmatkalta Aasiasta ja onnistui siinä samassa saamaan viikonlopun mittaisen stopoverin Amsterdamiin, joten minä kävin perjantaina vuokraamassa auton ja hurutin töiden jälkeen pitkin Belgian ja Hollannin moottoriteitä – auto kun oli sekä nopeampi että halvempi kuin juna, koska Luxemburg-Bryssel-väli on tolkuttoman hidas ja Bryssel-Amsterdam tolkuttoman kallis. En oikeastaan pidä autolla ajamisesta, mutta Yhdysvalloissa pitkiin ajomatkoihin kaupunkien välillä on turtunut, ja niin tämäkin neljän tunnin matka kului autoradiota huudattaen ja tarpeeksi usein jaloittelutaukoja pitäen.

Kuja Amsterdamissa

Koska Amsterdamissa oli kerrankin käytössä auto, vietimme lauantaipäivän kaupunkia ympäröivää maaseutua tutkien. Illaksi kuitenkin palasimme kaupunkiin ja lähdimme kiertämään kaupunkia jalan. Ja voi pojat se hurmaa minut kauneudellaan joka kerta!

Kanaali

Amsterdam on täynnä ihanuutta. Kanaaleihin on parkkeerattu asuntoveneitä, koska joskus aikoinaan kaupungista loppui tila ja veneessä asuminen tuli halvemmaksi. Nyt suurin osa näistä asuntoveneistä on laillistettuja, niihin on vedetty sähköt ja vedet, ja niillä on omat söpöt pienet ”etupihansa” tielle päin. Pyöriä on kaikkialla, siis aivan kaikkialla, niitä vanhanajan kaupunkipyöriä, joissa monessa on eteen sidottu kori tavaroiden kuljetusta varten. Talot, jotka reunustavat kanaaleita, ovat koristeellisia ja kauniita, ja niissä jokaisessa on ulkonevassa kattoparrussa koukku, jonka avulla tavarat muuttaessa vinssataan asuntoihin. Amsterdamilaiset rappukäytävät ovat nimittäin todella ahtaita, kapeita ja jyrkkiä, minkä saimme kokea omassa vuokra-apartmentissamme.

Bloemenmarkt, Amsterdamin kelluva kukkatori kanaalilta katsottuna
Bloemenmarkt, Amsterdamin kelluva kukkatori kanaalilta katsottuna

Olimme nauttineet lounaan aika myöhään, joten pitkään vain kuljeskelimme kaupungissa, pysähtyen pariin otteeseen oluelle jollekin kutsuvalle terassille. Yhdeksän maissa illalla mietimme, että nyt voisi olla hyvä hetki etsiä ravintola, kun satuimme kävelemään kanaalikierrosvenelaiturin ohitse. ”Hei mennään tuollaiselle kierrokselle!” huikkasin Iirolle vitsillä, ja parin minuutin kuluttua löysimme itsemme jonottamasta viimeisten joukossa venelippuja juuri ennen paatin lähtöä. Vajaan tunnin kierros oli arvoisensa, sillä kaupunki vaan näyttää erilaiselta veneestä käsin – ja hauskaa oli myös seurata muita veneilijöitä, joista osalla oli jo pienet kansibileet käynnissä hämärtyvässä illassa.

Amsterdamin auringonlasku

Veneristeilyn jälkeen hetken poukkoiltuamme löysimme keskustasta ruokapaikan, jota voin aidosti suositella kaikille Amsterdamin kävijöille: Umami, osoitteessa Nieuwezijds Voorburgwal 161. Kuvia ei ole, koska tässä vaiheessa kännykästäni loppui akku, mutta homma toimi niin, että 25 eurolla per henki sai tilata kahden tunnin aikana keittiöstä käytännössä niin paljon pieniä maisteluannoksia kuin napa veti – kunhan aina söi edellisen loppuun. Sushi oli ihan ok, mutta varsinaisesti ravintola pääsi loistamaan fuusio-aasialaisruoassaan: lammasta vihreässä curryssa, Pekingin ankkaa, rapuja bangkokilaisittain, wasabimeribassia. Hintalaatusuhteeltaan ravintola oli erinomainen, ja ystävällinen palvelu ja hämyisä romanttinen tunnelma kruunasivat illan.

Pyöriä Amsterdamissa

Sunnuntaiaamuna heitin Iiron lentokentälle, toivotin hyvää matkaa Atlantin yli ja lähdin itse ajamaan parin mutkan kautta takaisin Luxemburgiin. Seuraavan kerran näemme taas reilun viikon päästä Suomessa, jolloin etäsuhde vaihtuu vihdoin takaisin lähisuhteeksi ainakin joksikin aikaa.

Jenni & Iiro Damissa
Loppuun selfie!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.