Kun terrori-iskut osuvat aivan liian lähelle

Viikko sitten aamulla heräillessä huomasin, että Iiro naputteli vieressä kännykkää. ”Huomenta”, sanoin. ”Brysselissä on ollut terrori-isku”, Iiro vastasi.

Nappasin kännykän yöpöydältä, avasin Facebookin, ja huoahdin helpotuksesta: kaikki kaupungissa asuvat kaverini olivat jo ehtineet merkitä olevansa kunnossa. Aamu täällä Keski-Lännessä on jo iltapäivä Brysselissä, uutiset olivat päässeet ajan tasalle tapahtumien kanssa ja useampi belgialainen tuttu oli ehtinyt kommentoida iskuja somessa.

Helpotus katosi nopeasti, kun luin, millä metroasemalla terroristit olivat räjäyttäneet metron. Kyseinen pysäkki on Europarlamentin lähin metropysäkki, vain parinsadan metrin päässä ex-työkavereitteni työpisteiltä, ja isku sattui kiireisimpään työhönmenoaikaan. Fiilis oli sama, kuin teekkariaikoina joku olisi räjäyttänyt bussin Otaniemen ostarin pysäkillä: kaikkea sattuu ja tapahtuu maailmassa, mutta tämä liippasi aivan liian läheltä.

On todennäköistä, että uhrien joukossa on parlamentin työntekijöitä, mutta tuntuisi liian makaaberilta lähetellä ex-kollegoille ja hyvänpäiväntutuille kyselyitä aiheesta. Niinpä olen viimeisen viikon odotellut, että Belgian viranomaiset julkistaisivat listan uhreista, jotta pääsisin varmistamaan, ettei listalla ole tuttuja nimiä. Tai näin ainakin toivon.

Europarlamentin käytävät tulivat parin vuoden työmatkojen aikana tutuiksi, vaikka eksyinkin melkein joka kerta siellä käydessä.
Europarlamentin käytävät tulivat parin vuoden työmatkojen aikana tutuiksi, vaikka eksyinkin melkein joka kerta siellä käydessä.

Terrori-iskujen jälkeen some on täyttynyt taas huolestuneista ihmisistä: uskaltaako Brysseliin mennä? Uskaltaako missään enää liikkua? Mihin tämä maailma on menossa?

Itse olen muistellut sitä, kun vuosi sitten Minneapoliksessa lentokonetta vaihtaessa jäin kaupunkiin jumiin, kun kone hajosi. Korvaava lento Eurooppaan järjestettiin vasta vuorokautta myöhemmin, ja lentoyhtiö järjesti minut yöksi lentokenttähotelliin. Koska lento oli lähdössä vasta iltapäivällä, ajattelin aamulla käydä USAn isoimmassa ostoskeskuksessa, Mall of Americassa, joka sijaitsee ihan Minneapoliksen lentokentän lähellä.

Hotellilla telkkarin avatessa uutisten ykkösaihe oli kuitenkin tämä:

HT_al-shabaab_mall_of_america_bc_150222_16x9_992

Somalialainen terroristiryhmä Al-Shabaab, Al-Qaidan liittolainen, oli uhannut räjäyttää kyseisen ostoskeskuksen. Uhkauslistalla oli myös yksi kanadalainen ja yksi englantilainen ostoskeskus, mutta voitte arvata, mihin ostoskeskukseen amerikkalaisen median huomio kiinnittyi. Uhkausten yhteydessä uutisissa näytettiin klippejä aiemmista terrori-iskuista, joita Al-Shabaab oli tehnyt Afrikassa. Yksi näistä oli kenialaiseen ostoskeskukseen ja oli tappanut yli 70 ihmistä.

Mitä tehdä? Tarvitsin lounasta ja puhtaat alushousut; ruumalaukkuni oli yhä lentoyhtiöllä. Halusin nähdä Mall of American sisähuvipuistoineen ja övereine käytävineen. Pohdin asiaa Facebookissa, ja äitini reaktio oli salamannopea: Eiiii, älä mene sinne!

Pohdin lisää, ja päätin, että nyt ei ollut oikea aika kuunnella äitiä.

Mall of America

Mall of America

Mall of America

Mall of America

Mall of America

Mall of America

Mall of America

Al-Shabaabin uhkaukset olivat lopulta vain sitä – uhkauksia. Tätä ei kuitenkaan kukaan olisi voinut tietää varmasti etukäteen: tiettävästi USAssa asuu useita eri islamistiterroristijärjestöjen tukijoita, ja tällaisilla uhkauksilla on myös tapana vetää puoleensa kaiken maailman ”yksinäisiä susia”. Uhka oli siis varmaan todelllinen, vaikka sitä oli vaikea kauppakeskuksen autioilla käytävillä uskoa.

Jonkun mielestä uhattuun ostoskeskukseen meneminen on varmaan uhkarohkeaa, mutta minulle kyse oli periaatteesta. Se periaate kuuluu näin:

On se kyllä hitto, jos terroristit onnistuvat rajoittamaan jotenkin minun liikkumistani. Minä en suostu elämään terrorin alaisuudessa, en suostu terrorisoitavaksi. Saatan joskus pelätä, mutta en anna sen muuttaa käyttäytymistäni.

Kutsukoot joku naiiviksi, mutta minä aion jatkossakin uskoa kanssaihmisten hyvyyteen. Aion matkustaa Brysseliin tai Pariisiin tai Turkkiin tai vaikka New Yorkiin ihan niin kuin ennenkin, en peru lentoja lentokenttäiskujen pelossa, enkä aio käyttää metromatkoja muiden matkustajien kyttäämiseen. Vaikka iskut ovat kauheita, kuolen silti todennäköisemmin missä tahansa ennaltamainitussa paikassa liikenneonnettomuudessa.

Ennen kaikkea tiedän, että juuri sitä terroristit haluaisivat, että käpertyisin neljän seinän sisälle ja alkaisin pelätä tuntemattomia. Ja siihen minä en suostu.


Aiheeseen liittyen, vietimme Iiron kanssa taannoin synttäreitäni Pariisissa vain pari päivää Charlie Hebdo -iskujen jälkeen, seurasimme pariisilaisesta hotellista käsin terroristijahtia, kävimme illallistamassa tyhjissä ravintoloissa ja osallistuimme miljoonan muun tavoin rauhanmarssille. Siitä kokemuksesta lisää aiemmasta kirjoituksesta: #JeSuisCharlie – Pariisi terrori-iskujen jälkeen.

Coloradoon – miksi ihmeessä??

Bryssel Grand Place

Pari viikkoa sitten Brysselissä työmatkalla olin sopinut treffit kahden paikallisen matkabloggaajan kanssa terassille. Place Saint-Géry oli täynnä lämpimästä kevätillasta nauttijoita, ja siinä hoegaardeneiden ääressä istuessamme tuli puhetta tulevaisuudesta. Kerroin olevani muuttamassa poikaystävän luokse Coloradoon, johon toinen matkabloggaajista reagoi:

Colorado… yööh.

Epäuskoisena katsoin, kun toinen nyrpisti nenäänsä ja ilmaisi inhoaan. Siis mitä? Yöh?

Yeah, I mean Colorado… what’s there? Like, nothing? alunperin kanadalainen bloggaaja totesi ja pyöritteli silmiään. Siis Coloradossa on kaikkea, totesin, ja kaivoin esille Instagram-kuvani.

Colorado laskettelu

Coloradossa voi lasketella, sanoin, ja näytin kuluneen talven laskettelukuvia. I don’t like snow, bloggaaja totesi.

Coloradon Kalliovuoret

Ei se mitään, totesin, ja vaihdoin taktiikkaa: Kalliovuoret ovat upeita mihin vuodenaikaan tahansa! Näytin kuvia patiointireissuiltamme viime kesältä, mutta vastaanotto oli tyrmäävä: We have the Rocky Mountains in Canada too, and I wasn’t amazed by them there either.

Boulder, Colorado

Näytin kuvia Boulderista, jonne muutamme. Katso, nämä vuoret, Boulderin Flatironit, ovat ihan meidän kodin vieressä! You live in the middle of nowhere? Ei kun asutaan kaupungissa, mutta siinä on vuoret silti vieressä, ne näkyy uima-altaalta ja niille voi polkaista pyörällä. Mjaah… bloggaaja vastasi ja ryysti oluttaan. Ei näköjään vakuuttanut.

Colorado - preeriaa, vuoria ja dyynejä

Jos eivät vuoret kiinnosta, niin mites preeria? Silmän kantamattomiin maissipeltoja, ja preeriakoirakolonnia pääsee ihailemaan luonnossa! Lisäksi Colorado on osavaltio, missä kylän asukasluvun sijaan kyltteihin painetaan kylän korkeus – yleensä parin kilometrin hujakoilla – ja kansallispuistojakin löytyy peräti kolme, esimerkiksi tällaisia upeita dyynejä, ja…

Hey, look, I’m sure it works for you, but I’m just not interested, bloggaaja totesi. It doesn’t even have beaches. Now Rio de Janeiro on the other hand…. ja keskustelu soljui Etelä-Amerikkaan.

Minulta kysytään usein, missä Colorado oikein sijaitsee. Ei ole häpeä, jos ei tätä tiedä – eiväthän amerikkalaisetkaan aina ole perillä Suomen sijainnista – mutta muistin virkistykseksi, se on siinä keskellä kaikkea. Meri siis todellakin puuttuu.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Viikonloppu Hollannissa: Rotterdam ja Haag

Parasta Luxemburgissa on se, kuinka helposti täältä pääsee pois.

Ota kartta ja piirrä siihen Luxemburgin ympärille ympyrä, sellaisella sanotaanko nyt vaikka viiden tunnin ajomatkan säteellä. Kuinka paljon mielenkiintoisia paikkoja ympyrän sisälle jää? Niinpä niin, aika paljon.

Tässä se suunnilleen viiden tunnin ajomatkan ympyrä on
Tässä se suunnilleen viiden tunnin ajomatkan ympyrä on

Täydellinen yhdistelmä syntyy, kun auton vielä pakkaa täyteen kavereita, hyviä juttuja ja letkeää musiikkia, kuten me teimme viime viikonloppuna. Lähdimme silloin Nusan ja Alexandran kanssa moikkaamaan Haagiin muuttanutta Annaa. Minä olin vuokra-automme kuski, Alexandra luki ohjeita GoogleMaps-printeistä ja Nusa tuskaili takapenkillä Belgian kartan kanssa, joka oli niin iso, ettei sitä saanut käännettyä ympäri autossa. Lähdimme perjantaina jo vähän yhden jälkeen, jotta välttäisimme pahimpien ongelmakaupunkien ruuhkat – siis Luxemburgin ja Brysselin – ja jälkimmäisen ohitettuamme huokasimme vihdoin helpostuksesta ja maltoimme pysähtyä jaloittelemaan.

Lier, Belgia

Jaloittelupaikaksi valikoitui Lier, pikkukaupunki vähän Antwerpistä itään. Parkkeerasimme auton keskusaukion lähettyville ja lähdimme jalan tsekkaamaan nähtävyyksiä, joihin kuului peräti kaksi maailmanperintökohdetta: kellotorni ja flaamilaisten beguiinien talot. Kellotornin olin jo spotannut aiemmin toisesta kaupungista, mutta beguiinien talo oli 99. vierailtu maailmanperintökohde!

Lier, Belgium

Kellotorni vasemmalla ylhäällä, alakuvat Zimmertornista, jossa belgialaisen astronomi ja kellontekijä Louis Zimmerin suunnittelema kello. Kävimme teellä ja lieriläisillä kekseillä Markt19-kahvilassa keskustorin laidalla.

Lierin jälkeen eksyimme kerran jos toisenkin, printattu GoogleMaps ei ollutkaan paras apu ja kartta ei ollut tarpeeksi tarkka harhaillessamme Haagin katuja, joten perillä Haagissa olimme vasta pimeän jo tultua. Annan kokkaamia souvlakeja nauttiessamme kävimme läpi vaihtoehtoja viikonlopun ohjelmaksi ja päädyimme lähtemään seuraavana päivänä läheiseen Isoon Kaupunkiin, Rotterdamiin.

Rotterdam, Alankomaat

Rotterdam on vähän Helsinkiä suurempi satamakaupunki, Euroopan suurin satama, ja Alankomaiden toiseksi suurin kaupunki heti Amsterdamin jälkeen. Päivän sää ei tehnyt meihin kovinkaan suurta vaikutusta – sadetta, pilviä ja lisää sadetta – joten sillä oli varmaan oma vaikutuksensa mielipiteeseeni, kun sanon, etten erityisesti kaupungista perustanut. Hienoa arkkitehtuuria kyllä löytyi – hassuja kärjellään seisovista kuutioista koostuvia opiskelija-asuntoja, puolikaaren muotoinen kauppahalli, näyttävä Erasmus-silta – mutta muuten kaupunki tuntui olevan täynnä kauppoja, kauppoja ja lisää kauppoja, vieläpä suurin osa ketjuliikkeitä, joista ei todellakaan tehnyt mieli ostaa mitään.

Rotterdam, Netherlands

Toisaalta löysimme kaupungista paljon paikkoja, joissa jossain muussa säässä, jonain muuna päivänä, olisi ollut kiva istuskella oluen tai viinilasillisen äärellä ihmettelemässä maailman menoa. Viime syksynä avattu uusi puolikaaren muotoinen kauppahalli oli todella vaikuttava ilmestys – ja niin suosittu, että jouduimme jonottamaan sisään – ja vanhassa satamassa oli sympaattisia paatteja ja terasseja. Kuulema museot kaupungissa ovat myös hienoja, mutta niihin meillä ei riittänyt aika, emmekä olleet tutustuneet niihin tarpeeksi hyvin, että olisimme osanneet valita yhtä kiinnostavaa.

Rotterdam vanha satama

Rotterdamin vanhassa satamassa oli vähän Amsterdam-fiilistä

Rotterdam kaupungintalo

Rotterdamin kaupungintalo oli yksi harvoista keskustan rakennuksista, joka selvisi toisen maailmansodan pommituksista.

Ajaessamme takaisin Rotterdamista Haagiin takapenkiltä rupesi kantautumaan vankka pyyntö: haluamme merelle! Niin halusin minäkin. Merta on ollut ajoittain ikävä, ja silloinkin kun ikävä ei vaivaa, sen kaukaisuus Luxemburgissa ja Coloradossa tuntuu. Olimme katseleet jo pitkään yllä lentäviä lokkeja ja halusimme päästä näkemään ulapan ja mainingit.

The Hague Beach

Minulla ei ollut ennen tätä reissua mitään havaintoa Haagin rannasta, mutta nyt jos sattuisin olemaan tuolla päin kesällä, niin ehdottomasti viettäisin pari päivää rannalla. Se oli nimittäin aivan mahtava. Iso, leveä, hiekkaa silmänkantamattomiin, Atlantin aallot ja pitkä rivi rantakahviloita, -ravintoloita ja -baareja, joista yhteen me istahdimme lasiseinien taakse pöydässä roihuavan tulen ääreen nauttimaan omenapiirakkaa ja teetä. Ei edes haitannut, että ulkona puhaltava hyinen tuuli kylmäsi luita ja ytimiä. Hämärtyvä auringon kajo oli kaunis.

The Hague Boardwalk

Rantakahvilarivistön takana oli korotettu rantakatu ja uusi rivistö rantaravintoloita. Karusellista tuli vähän mieleen Boardwalk Empire.

The Hague Beach Cafes

Taustalla näkyvä Kurhaus rakennettiin 1800-luvun loppupuolella konserttitaloksi ja hotelliksi. Rakennuksessa toimii yhä hotelli, mutta ura konserttitalona loppui vuoden 1964 Rolling Stonesin konserttiin, josta yhtyeen piti paeta paikalta yleisön alkaessa mellakoimaan.

Auringon laskettua kiersimme autolla Haagin kuuluisia instituutioita: tuossa on Europol pomminkestävine lasiseinineen, tuossa Jugoslavia-tuomioistuin, ja tuossa Rauhanpalatsi, jossa mm. Kansainvälinen tuomioistuin kokoontuu. Sivukadut olivat täynnä pompöösejä suurlähetystöjä, ja siellä täällä näkyi ministeriörakennuksia.

Rauhanpalatsi, Peace Palace, Haag, Alankomaat

Rauhanpalatsi, Vredespaleis, joka rakennettiin ajatuksena, että se takaisi ikuisen maailmanrauhan. Vuosi rakennuksen valmistumisen jälkeen syttyi ensimmäinen maailmansota.

Hallintorakennusten lisäksi Haagissa on paljon indonesialaisia ravintoloita – Indonesiahan on vanha hollantilainen siirtomaa – ja me kävimme syömässä niistä yhdessä, Tri Tunggalissa. Ruoka oli maukasta, ja sitä tuli montaa eri sorttia, joten suosittelen lämpimästi! Vielä lämpimämmin vinkkaan käyntiä drinkeillä Haagse Torenissa, näköalaterassilla varustetussa pilvenpiirtäjässä: sisäänpääsy oli nimittäin 6 euroa, ja siihen sisältyi yksi drinkki, joka saattoi olla mm. 9,5 euron cocktail. Näköalat olivat mahtavia ja cocktailit todella hyviä sekä mahdollisesti jopa huokeampia kuin maan kamaralla.

Evening in The Hague

Sunnuntaina ideana oli käväistä nopeasti katsomassa Haagin nähtävyyksiä ennen pitkää paluumatkaa, mutta lähtö venyi, kiitos vanhaan kuningattaren talvipalatsiin rakennetun huippukiinnostavan Escher-museon, joka oli täynnä tuon hollantilaistaiteilijan illuusioita. Museon jälkeen kävimme vielä nopeasti kävelemässä parlamenttitalon ohitse ja hakemassa keskustasta sämpylät mukaan matkalle. Tässä vaiheessa koko viikonlopun vallinnut ankea sadesää taukosi ja aurinko helotti kirkkaalta taivaalta niin, että olisi tehnyt mieli istahtaa terassille siitä nauttimaan, mutta ei auttanut mitään, pakko oli lähteä.

The Hague: Parliament House and Escher Museum

Enjoying the sun in The Hague Het Plein

Tämän torin nimi on Het Plein, suomeksi ”Tori”. Terassit olivat melkein täynnä vaikka lämpöasteita ei yhäkään ollut kuin vähän yli 10.

Paluumatkalla pidimme jaloittelutaukomme auringon laskiessa kelttien perustamassa Namurissa, vähän Brysselistä etelään. Reippailimme yli tuhat vuotta vanhan linnoituksen harjalle, jonka jälkeen joimme kupit teetä lämpölamppujen alla kaupungintorin terassilla. Kun myöhään illalla sain vihdoin auton palautettua, olin rättiväsynyt – mutta tyytyväinen.

Driving past Namur Walls

Viikko Luxemburgissa ja maailmalla

Tämän postauksen piti alunperin olla otsikolla Viikko arkea Luxemburgissa, mutta ennalta valittu viikko ei ollut kovinkaan arkinen eikä edes erityisen Luxemburgissa: Viikko alkoi teknisten vikojen, ”45 minuuttia” – ”2 tuntia” – ”4 tuntia” -myöhästelyepisodin ja lopulta lennon peruuntumisen takia Minnesotassa lentokenttähotellissa. Kirjoitan niin paljon matkustelusta ja lomista, että ajattelin vaihteeksi jakaa blogissa, miltä minun arkeni näyttää, mutta ehkä minun pitää kirjoittaa aiheesta joku toinen viikko.

Inspiraatio tälle postaukselle tuli Sinin kirjoituksesta Seitsemän päivää Kabulissa.

Maanantai

7.00 Herätys hotellihuoneessa Minneapolisissa. Läppäri auki ja etätöitä. Luen viikon loman aikana kertyneitä sähköposteja ja käyn läpi asiakkaan tarpeita ja vaatimuksia järjestelmän seuraavaa versiota varten.

11.00 Lähtö läheiseen Mall of Americaan syömään lounasta ja ostamaan vaihtovaatteita; ruumalaukku jäi lentokentälle säilöön.

Mall of America

Mall of Americassa, Yhdysvaltojen suurimmassa ostoskeskuksessa, on sisällä mm. huvipuisto

12.15 Ostostelut tehty, joten istahdus Long John Silversiin syömään uppopaistettua kalaa, uppopaistettua langustia ja uppopaistettua jotain-mistä-en-ottanut-selvää.

13.30 Ratikka kohti lentokenttää. Lyhyen matkan varrella jäisiä perunapeltoja.

14.30 Lasi viiniä loungessa ja puhelu Iirolle. ”No näkyikö ostoskeskuksessa terroristeja?” Ei näkynyt, uhkauksista huolimatta.

16.00 Lentokoneessa. Hetken rullailun jälkeen kapteeni kuuluttaa, että ”arvot” eivät ole kunnossa, varmaankin koska koneen moottorit ovat viettäneet yön Minnesotan hyytävässä pakkasessa. Epätoivoinen olo.

16.45 Kapteeni kuuluttaa, että tyhjäkäynti sai arvot kohdilleen, ja olemme valmiita lähtöön. Vaihdan pari penkkiä taaemmaksi tyhjälle keskiriville, ja kahden elokuvan jälkeen (Whiplash & Fury) ojentaudun pitkäkseni nukkumaan.

Tiistai

07.00 Pyörät iskeytyvät Pariisin kentän kiitoradalle.

08.15 Vaatteiden vaihto ja laittautuminen lentokentän vessassa. En mene töihin joogahousuissa.

Golla Axl Cabin Bag
Käsimatkatavaroissa vaihtovaatekerta ja pokkari

09.35 Luxairin pikkukone lähtee rullaamaan. Edessäni istuva kakara vetää penkkiä taaksepäin jo ennen nousukiitoa, ja vieressäni istuva teini yskii jatkuvasti päälleni.

10.35 Nappaan laukkuni matkatavarahihnalta. Luxemburgilainen tullimies kyselee, olenko ostanut jotain Yhdysvalloista, mutta on kiinnostunut todellisuudessa vain elektroniikasta.

11.08 Töissä täysi härdelli päällä. Vartin kuulumisten vaihtamisen jälkeen lähden jahtaamaan työkavereita avoimilla asioilla. Painostan koodaajat palaveeraamaan puoliksi lounastunnin päällä, koska se on ainoa kaikille sopiva hetki.

12.58 Kipitän romanialaisen työkaverini kanssa syömään.

14.00 Kuuntelen kaksi tuntia presistä, josta ensimmäinen puolikas on mielenkiintoista, toisella puolikkaalla vääntelen niskojani, jotta en torkkuisi.

16.15 Takaisin työpisteellä. Käyn lävitse työkaverin kanssa yhteisiä kantojamme kahteen huomiseen palaveriin. Pitkä puhelu Brysselissä istuvalle kollegalle hommasta, jonka lupasin hoitaa, koska luulin sen olevan pikkujuttu, mutta joka ei sitten ollutkaan, ja josta on myös palaveri huomenna.

17.25 Juoksu ympäri toimistoa varmistamassa, että ihmiset, joille haluan vielä tänään puhua, eivät ehdi lähteä kotiin. Viime tipassa tulleiden uusien vaatimusten läpikäyntiä kolmen eri ihmisen kanssa.

18.30 Saan puhuttua viimeisenkin työkaverin kanssa. Printtaan huomiselle tarvittavat paperit ja huikkaan graafikolle bonsoirit vetäessäni matkalaukkua kohti ovea.

18.52 Avaan kotioven, työnnän matkalaukun sisään, ja suuntaan kauppaan.

19.25 Jouduin odottamaan patonkiani kymmenen minuuttia, koska joku äijä nappasi viimeisen edellisestä satsista nenäni edestä, mutta se ei haittaa, koska kainalossani lämpöä hohkava patonki on vielä kotiin saavuttua tulikuuma.

19.40 Sohvalle dippailemaan patonkia humukseen ja nauttimalla sitä pehmeän ranskalaisen juuston kera. Katson jakson Boardwalk Empirea ja menen nukkumaan.

Keskiviikko

6.59 Herään sopivasti puoli minuuttia ennen kellon soittoa.

8.05 Ostan juna-asemalta teetä ja croissantin, nappaan aamun ilmaisjakelulehden ja astun junaan. Matkalla luen ensin lehden, valmistaudun päivän ensimmäiseen kokoukseen, ja lopulta luen tunnin Vadelmavenepakolaista.

20150225_083211
Matkan varrella Belgian maaseutu on kääriytynyt sumuun.

11.00 Saapuminen Brysseliin. Haen EXKistä lisää teetä.

11.30 Löydän oikean kokoushuoneen. Miittari venähtää, mutta se ei haittaa, sillä saamme asioita aikaiseksi.

13.10 Juoksen kaverin työpaikalle hakemaan hänet lounaalle vuohenjuustobagelille.

14.00 Iltapäivän kokousputki alkaa. Vastailen kysymyksiin, teen ehdotuksia, ja lupailen asioita tapahtuvan. Välissä juoksen rakennuksesta toiseen.

16.45 Viimeinen kokous loppuu. Juoksen kohti junaa. Asemalla olo alkaa tuntua hassulta. Matkalla laattaan vessassa useaan otteeseen ja makaan sikiöasennossa penkillä.

20.05 Normaalisti kävelen kilometrin asemalta, mutta nyt otan bussin, ja harkitsin vakavasti taksia. Huhuilen whatsapissa, löytyisikö keltään kaverilta appelsiinimehua, koska kaupat ovat jo kiinni. Diagnosoin mahdollisen noroviruksen ja laitan jo illalla sängynpohjalta mailia töihin, että huominen jää väliin.

Torstai

12.57 Nousen vihdoin sängystä katkonaisesti nukutun yön jälkeen.

13.30 Keitän ravioleja, ja saan syötyä neljäsosan. Katson uusimman John Oliverin ja kolme jaksoa Boardwalk Empirea.

18.20 Vessapaperi on loppumaisillaan, enkä todellakaan ole kaupassakäyntikunnossa. Päätän jäädä saikulle myös huomenna.

21.30 Katson vihdoin Mintun suosituksesta pari jaksoa The Nordenia, ja niiden perusteella ihan helmi TV-ohjelma kulttuurien eroista. Syön pari näkkileipää.

Esimerkki dokkarista, jossa georgialaispastori käy tutustumassa Pohjoismaiden uskonnollisuuteen. Dokkarit ovat katsottavissa Yle Areenassa myös ulkomailta käsin.

keskiyö Kirjoitan blogia, eniten järkevä asia mihin tänään pystyn. Kohta voisi mennä nukkumaan.

kahden maissa Ei nukuta, kun tuli nukuttua viime yönä niin paljon.

neljän maissa Ensimmäistä kertaa nälkä yli vuorokauteen. Syön vielä kolmannen näkkärin.

kuuden maissa No niin, tämä yöhän meni peräti mainiosti…

Perjantai

12.00 Olin laittanut herätyskellon soimaan ja nousen ylös, jotta unirytmi ei menisi totaalisesti päin prinkkalaa. Kaameat vatsakivut, vaivun takaisin sänkyyn.

14.00 Uusi yritys, ravioleja vatsaan. Pari jaksoa The Nordenia, blogeja, ja Meren katedraalin aloitus.

16.38 Raviolit pysyvät vatsassa ja vatsakipu on häipynyt. Päätän, että kipeänä olo saa luvan loppua tähän, ja aloitan kyselemään kavereiden viikonloppusuunnitelmia.

18.27 Aivotonta netissä roikkumista. Se mekko on sinimusta, ei valkokultainen.

19.15 Soitan Skypestä Iiron kännykkään, joka ohjaa auton kaijuttimiin. Minä istun Luxemburgissa sohvalla, Iiro huruttaa toisella puolella maailmaa motaria pitkin lentokentälle. Nykytekniikka on ihmeellistä.

22.00 Iltapalaksi kreikkalaista salaattia ja pari jaksoa Nordenia, jonka jälkeen eksyn vielä lukemaan Ruskeita tyttöjä. Nukkumaan vähän puolen yön jälkeen.

Lauantai

9.30 Heti herättyä päivän suunnitelmien lukkoonlyöntiä. Belgian luolat kiinnostaisi, mutta kaverin päivystysvuoron takia ei voi poistua maan rajojen ulkopuolelle. Päätämme sen sijaan lähteä Echternachiin, Luxemburgin vanhimpaan kaupunkiin.

11.55 Treffit parin kaverin kanssa bussipysäkillä. Kuulumisten vaihto haparoivalla ranskalla, ranskan puhumiseen kestää aina hetki tottua.

Echternach, Luxembourg

12.45 Bussi saapuu Echternachiin. Lounasaikaa jäljellä enää tunti, joten etsimme söpön viinibaaribrasserien. Herätämme ilmeisesti positiivista huomiota, sillä ruokailun päätteeksi kokki tulee tarjoamaan digestiivit.

14.00 Käymme Echternachin luostarin basilikassa, joka on alunperin 600-luvulta, mutta joka on viimeksi rakennettu uudestaan natsien hyökkäyksen jäljiltä. Yritämme turisti-infoon, mutta se on kiinni.

14.20 Kolkuttelemme esihistoriallisen museon ovia. Museo on kylttien mukaan auki maanantaita lukuunottamatta joka päivä klo 10-12 ja 14-17, mutta ovi ei aukea eikä sisällä ole ketään. Perusmenoa.

15.00 Kävelemme auringonpaisteessa järven rannalle taputtelemaan lampaita. Yritämme katsomaan roomalaisen kartanon raunioita, mutta ne aukeavat vasta huhtikuussa. Takaisin keskustaa kohti, kaupasta limsaa ja suklaata ja istumaan aurinkoon Sûre-joen rannalle katsomaan, kun ankat yrivät uida kovan virtauksen poikki Saksaan.

Echternachin lampaat ja yksi kili

17.15 Bussi takaisin Luxemburgin kaupunkiin. Kaupan kautta kotiin. Syön, lakkaan kynnet ja editoin valokuvia.

21.30 Tapaan kaverit uudestaan baarissa. Mukana myös kaverinkaveri, jolla on myöhäisillan treffit pari tuntia myöhemmin. Hehkutan PKN:ää potentiaalisille Euroviisu-äänestäjille.

23.30 Kaverinkaveri lähtee treffeilleen ja me päätämme vaihtaa baaria. Espanjalaisbaariin ei mahdu, joten lähdemme yökerhoon.

00.30 Ensimmäistä kertaa tanssilattilla yli puoleen vuoteen, DJ soittaa Lady Macarenaa ja Bomfunk MCsiä. Ympärillä 18-50-vuotiaita, keski-ikä yli 30. Jos Luxemburgissa on teinihelvettejä, en ole niistä tietoinen.

01.45 Spottaamme tanssilattialla kaverinkaverin tanssivan sylikkäin treffikumppaninsa kanssa. Reagoimme aikuismaisesti eli hypimme, osoittelemme ja vislaamme, jotta meidät varmasti huomataan.

03.48 Vedämme takit päälle narikassa ja laulamme portaissa Backstreet Boysin Everybodyn tahtiin. Kävellen kotiin.

epicbilekuva
Yökerhossa kierteli valokuvaaja

Sunnuntai

11.30 Ylös sängystä. Teetä, aamiaista ja Boardwalk Empiren viimeisen kauden loppuun katsominen.

15.30 Tiskausta, siivousta, matkalaukkujen purkamista.

18.30 Leffafestarille katsomaan bulgarialaiselokuvaa The Lesson opettajasta, joka ajautuu taloudellisiin ongelmiin.

21.30 Iltapalaksi kreikkalaista salaattia UMK-finaalin pyöriessä taustalla. Teen vielä hetken käsitöitä ja menen nukkumaan puolen yön maissa.

Ypres eli sata vuotta vanhaa hulluutta

Bedford House Cemetary

Kuten joku saattoi uutisista bongata, ensimmäinen maailmansota alkoi sata vuotta sitten, ja itseasiassa Saksan hyökkäyksestä Luxemburgiin tulee tänään kuluneeksi päivälleen sata vuotta. Virallisesti tosin ”juhlapäivä” on huomenna, sillä osa saksalaisjoukoista hyökkäsi maahan kommunikaatiovirheestä johtuen päivän etuajassa ja perääntyi tajutessaan virheensä. Huomenna täällä on kai jotain seppeleen laskua, ja väestöhälyttimet pärähtävät tämän kunniaksi soimaan kolmen maissa. Toisin kuin Suomessa, niitä ei täällä testailla tasaisin väliajoin, joten huomisesta muistopirinästä on varoiteltu mediassa, etteivät ihmiset ryntäisi hädissään väestösuojiin.

Bedford House Cemetary

Ensimmäisen maailmansodan verisimmät taistelut sodittiin Ranskan ja Belgian rajalla. Olen aiemmin kirjoitellut täällä Ranskan Verdunista, jossa pääsee ihmettelemään hyvin säilyneitä linnoituksia. Pari kuukautta sitten taas katsastimme Iiron kanssa Belgian Ypresin ympäristöä, jossa käytiin melkein koko sodan ajan jatkuvaa asemasotaa rintamalinjalla, jota satojen tuhansien kuolleiden hinnalla siirrettiin aina muutama kilometri sinne tänne. Neljässä vuodessa uhriluku nousi melkein miljoonaan, ja se näkyy tänä päivänä sotilashautausmailla, joita on useita kymmeniä pitkin maaseutua.

Bedford House Cemetary
Näistä sotilaista joukko-osasto on tiedossa, mutta ei tarkempi henkilöllisyys.
Bedford House Cemetary
Jonkun kanukin viimeinen leposija. Tyne Cotin brittiläisen kansanyhteisön sotilashautausmaalle on haudattu melkein kymmenen tuhannen britin lisäksi vajaa tuhat kanadalaisia, reilu tuhat australialaisia, viitisensataa uusseelantilaista, vajaa sata eteläamerikkalaista, pari karibialaista, yksi ranskalainen ja neljä saksalaista.

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin ei vielä harrastettu kovinkaan kestäviä tunnistuslaattoja. Jos laatta oli, se saattoi olla tehty vaikkapa kankaasta, ja usein niitä oli vain yksi kappale. Nykyisissä tunnistuslaatoissahan on taitekohta, josta laatta on tarkoitus puolittaa sotilaan kuollessa. Toinen kappale jonkun taskuun tiedoksi vietäväksi, että tämän niminen heppu on merkittävä kuolleiden kirjoihin, toinen kappale taas jää ruumiille merkkaamaan, kenen maallisesta tomumajasta on kyse. Ensimmäisessä maailmansodassa taas tunnistuslaatat vietiin usein taistelun melskeessä kirjanpitotarkoituksiin, jolloin ruumiita ei jälkikäteen yleensä pystytty tunnistamaan nimeltä. Joukko-osasto ja kotimaa sen sijaan selviävät uniformusta, jos sellainen on tunnistettavassa muodossa, ja siksi monessa hautakivessä ne olivat ainoat tarjolla olevat tiedot.

Bedford House Cemetary
Näitä täsmälleen samanlaisia punaisia unikkomuistoristejä oli satoja ellei jopa tuhansia eri hautausmailla.

Bedford House Cemetary

Bedford House Cemetary
Hautausmaan seinä oli täynnä joukko-osastoittain järjestettyjä nimiä, joihin ei olla osattu yhdistää ruumiita. Joku on käynyt muistamassa erästä Campbellin pojista, ja minä todellakin toivoin, etteivät nämä kaikki Campbellit ole olleet lähisukulaisia.

Eniten minua yllätti hautausmailla se, kuinka paljon siellä oli käyty muistelemassa ihmisiä. Yllättävää siksi siis, ettei kukaan tänä päivänä sotilashautausmaiden kiertokunnossa oleva taatusti voi oikeasti muistaa ketään ensimmäisessä maailmansodassa kuollutta. Hautausmaan portilla oli kuitenkin kirja, josta pystyi katsomaan, minne sukulainen oli haudattu tai missä seinäplakaatissa hänen nimensä oli näkyvillä. Ihmettelin tätä hetken kunnes mietin, että jos minun isoisoisoisäni olisi haudattu Helsingin sijasta tänne, aika varmasti etsisin hänen hautansa ja saattaisin unikonkin jättää merkiksi käynnistä.

Bedford House Cemetary

Bedford House Cemetary
Tyne Cotin hautausmaan keskelle on jätetty pari pillboxia eli bunkkerimaista tuliasemaa. Nämä ovat siis juuri niitä, missä osa näistäkin kuolleista on taistellut.

Ensimmäiset alueen hautausmaat syntyivät niin, että kuolleet haudattiin niille sijoilleen, ja vasta myöhemmin ruvettiin suunnitelemaan hautamuodostelmia ja uudelleenjärjestelemään hautoja. Tyne Cotissa on yhä pari merkkiä sadan vuoden takaisista taisteluista. Paikalleen on jätetty pari pillboxia, joista yhden päälle on rakennettu ristin muotoinen muistomerkki, joka näkyy postauksen toisessa kuvassa. Sen lisäksi hautausmaan etuosassa on alue, jossa haudat ovat siinä kohti, mihin miehet ovat kuolleet, ja tämän takia hautausmaalle on haudattu myös kaksi saksalaista: Passchendaelen taisteluissa kuollut Otto Bieber sekä joku toinen, jonka ruumis löytyi samoilta kohdin. Commonwealthin hautakivissä on kaareva yläosa, mutta näiden kahden saksalaisen jaettu hautakivi on leikattu tasaiseksi.

Bedford House Cemetary
…und ein Deutscher Soldat.
Bedford House Cemetary
Alkuperäisille sijoilleen haudattujen ruumiiden alue, jonka takana näkyy kaukana nimiä täynnä oleva seinusta.

Tyne Cotin hautausmaan lisäksi pysähdyimme Langemarkin saksalaishautausmaalla, jonka fiilis oli täysin erilainen. Siinä missä Tyne Cotin hautakivet olivat vaaleita ja alue valoisa ja pitkälti puuton, Langemarkin hautakivet olivat tummanpuhuvia ja alue metsän siimeksessä. Mitä olen sotilashautausmaita täällä päin katsellut, tämä tuntuu olevan yleisempikin ero liittoutuneiden ja saksalaisten sotilashautausmaiden välillä maailmansodasta riippumatta.

Langemark War Cemetary

Langemark War Cemetary
Saksalaisia joukkohautaan haudattuja.

Langemark on alueeltaan saman kokoinen Tyne Cotin kanssa, mutta sinne on haudattu viisinkertainen määrä sotilaita. Tämä johtuu siitä, että Tyne Cotissa jokaiselle ruumille on yritetty saada oma hautakivi, kun taas Langemarkissa hautakivet ovat lähtökohtaisesti jaettuja ja alueen keskellä on noin 25 000 sotilaan joukkohauta. Tänne on myös haudattu Langemarkin taistelun uhrit. Kyseessä oli yksi Ypresin ensimmäisiä taisteluita, jossa kuoli yli kymmenkertainen määrä saksalaissotilaita britteihin verrattuna, ja jota myöhemmin kutsuttiin koulupoikien taisteluksi, sillä urbaanilegendan mukaan saksalaisjoukot olisivat koostuneet lähinnä koulupojista ja opiskelijoista. Oikeasti koulupoikia oli taistelijoista ”vain” 15%, ja syy suureen uhrimäärään taisi olla lähinnä saksalaiskenraalien huonossa taistelustrategiassa.

Langemark War Cemetary
Siinä missä britit olivat painottaneet hautakylteissä joukko-osaston nimeä, saksalaisille tärkeintä näytti olevan tieto siitä, mitä sotilas ylipäätään teki sodassa. Oliko kyseessä Wehrmann eli sotamies, Reservist, vai peräti Kriegsfreiwilliger, sotavapaaehtoinen?

Langemark War Cemetary

Langemark War Cemetary
Joukkohaudan vajaasta 25 000 ruumiista melkein 8 000 on tunnistamattomia.

Langemarkista jatkoimme matkaamme vielä Yorkshiren juoksuhaudoille. Harrastelija-arkeologit olivat löytäneet juoksuhaudat 1990-luvulla, kun ympärillä olevaa teollisuusaluetta oli meinattu laajentaa. Juoksuhaudoista oli tullut myös joukkohauta, sillä sieltä oli löytynyt kaivausten yhteydessä toista sataa ruumista. Muuten nämä jäivät pitkälti tunnistamatta – kaikista ei vuosikymmenien jälkeen saatu selville enää edes kansallisuutta – mutta eräältä ranskalaissotilaalta löytyi metallinen tunnistelaatta. Mahtoi tulla hieman puun takaa sukulaisille, missä isoisoisosetä oli viime vuosikymmenet ollut haudattuna.

Yorkshire Trench

Yorkshire Trench
Tätä puuhärveliä kutsuttiin A-tueksi, ja sellainen oli juoksuhaudan pohjalla, jotta juoksuhaudan pohjalla lilluva vesi ei kastelisi miesten saappaita ja myös, jotta itse kaivanto ei sortuisi niin helposti tykistökeskityksessä.
Yorkshire Trench
Osa juoksuhaudasta oli sortunut uudestaan restauroinnin jälkeen, joten liikkuminen oli omalla vastuulla. Iiro kävi silti kokeilemassa, kuinka kyyryssä juoksuhaudassa olisi pitänyt liikkua, ettei olisi saanut luotia päähänsä.

Jos joku tuonne päin on suuntaamassa, niin suosittelen näistä nähtävyyksistä erityisesti Tyne Cotin hautausmaan yhteydessä ollutta pientä näyttelyä. Siinä yksittäisten sotilaiden tarinoita lukiessa unohtui valokuvaaminen ihan totaalisesti. Eräältäkin sotaleskeltä oli kirjeenvaihtoa tallessa kahden vuoden ajalta, missä hän oli kysellyt eri tahoilta – sotilasviranomaisilta, Punaiselta ristiltä, kirkolta – oliko hänen kadonneeksi ilmoitetusta miehestään nyt sodan jälkeen kenelläkään mitään tietoa. Eipä ollut.

Edit: Huomasin jälkeenpäin puhuneeni alussa väärästä hautausmaasta. Sitä se blogipostausten jälkikäteen kirjoittelu teettää, ja tuolla niitä hautausmaita oli sen verran runsaasti, että ihmekös jos menevät sekaisin… Nyt Bedford House korjattu Tyne Cotiksi.

Atlantin rannalla

Pikainen postaus tien päältä: Belgiassa on koleaa, ja Atlantin ranta on säästä huolimatta todella upea. Tässä tuskin oli mitään yllättävää kenellekään.
image

Oostenden kohdilla rannikkoa kulkee ratikka, joka kuljettaa rantaturisteja vikkelästi resort-kylästä toiseen. Kävimme näillä main tutustumassa maailmansotien bunkkereihin ja totesimme, että sama ratikka kuljetti sota-aikana ammuksia varastosta tykeille.
image

Englannin kanaalin vaikutuksen huomaa. Kun tiirailimme merta Atlantikwallin bunkkereilta päin, hiekkaa vielä riitti. Ulos päästyämmy näkymä oli tämä:

image

image

image

Kuvia sisältä bunkkereista ei ole, sillä museo ja audioguide tempaisivat niin mukaansa, että kännykällä kuvaaminen unohtui kokonaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Kaupunkiloma Belgiassa

Helatorstai, mikä ihana tekosyy lähteä pitkän viikonlopun viettoon. Iiro on ensi viikon Luxemburgissa luonani, ja mietimme yhdessä lähtevämme minilomalle jonnekin lähelle – vaikkapa Belgiaan, sillä edestakaiset junaliput Luxemburgista minne tahansa Belgiaan kahdelta ovat vain 63 euroa ja junamatka pisimmillään kestää 4 tuntia. Tunnin Lonely Planetin ja internetin selailu tuotti seuraavat neljä vaihtoehtoa:

BRUGGE

Todella kaunis keskiaikainen pitsikaupunki. Keskusta on maailmanperintökohde.
Kanaaleja, olutta ja pikkukauppoja. Goottilainen kirkko ja vanhoja rakennuksia.
Helatorstaina ”Heilig-Bloedprocessie”, uskonnollinen kulkue joka kerää isot katsojamäärät.
Vaihtoehdoista eniten turisteja.
Vartin junamatkan päässä Ostend, jossa Atlantikwallin toisen mailmaansodan bunkkerit.

Kuvat Instagramista: @fensita, @alegam23, @anjadefoort, @saforbes88

ANTWERPEN

Sekoitus vanhaa ja uutta: Belgian hienoin goottikatedraali, laaja fashion district ja Belgian suurin satama. Belgian toiseksi suurin kaupunki.
Maailman vanhin teollinen kirjapaino, joka on myös maailmanperintökohde.
Taidemaalareita, mm. Rubensin kotikaupunki (se joka maalasi barokkiaikana paksuja alastomia ihmisiä).
Vartin junamatkan päässä Lierissä on maailmanperintökohde begijnhof, jonne naimattomat naiset menivät asumaan ilman nunnanvaloja.

Kuvat Instagramista: @koert.bunt, @katarinabgd92, @bluepointstore, @miepertje

GENT

Keskiaikainen opiskelijakaupunki, vähemmän kanaaleja ja turisteja kuin Bruggessa mutta kumpiakin silti löytyy.
Katedraali, jonka alttaritaulua pidetään yhtenä maailman hienoimmista ja jonka sen takia natsit pöllivät ja piilottivat itävaltalaiseen suolakaivokseen.
Vanha linna, vanha luostari, paljon vanhoja pikkukujia ja ravintoloita.
Erikoisia museoita, mm. mielenterveysmuseo, 1900-luvun museo, designmuseo, industrialisaatiomuseo…

Kuvat Instagramista: @martacairrao, @julien.renard1, @misirlourc, @gubbychun

LIÈGE

Belgian suurin ranskankielinen kaupunki, pitkälti teollisuuskaupunki mutta myös vanhempia rakennuksia.
Paljon museoita, mm. historiaa, taidetta ja arkkitehtuuria.
Puolen tunnin junamatkan päässä Maastricht Hollannin puolella, joka on kaunis kaupunki jossa on mielenkiintoiset luolaverkostot, joissa on piileskellyt historian aikana milloin kukakin.

Kuvat Instagramista: @elsa_euv, @liege_ardent, @crisam, @annpiraprez

Jatkokeskustelujen perusteella varasin alustavasti pienen bed&breakfastin Bruggesta. Majoituksen löytäminen ei ollut helppoa, sillä lähes kaikki paikat on varattu, mutta löytämäni B&B ei ole hinnalla pilattu: 65 euroa yö kahdelta hengeltä söpössä 1700-luvun talossa kävelymatkan päässä keskustorilta. Vinkkejä Bruggeen otetaan siis vastaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Lenkkeilyä: Bryssel, Lontoo, Pariisi ja New York

Neljä päivää New Yorkissa on ohitse, ja tänään olen jatkanut lomaa Coloradon Boulderissa samalla, kun Iiro on palannut töihin. Päivän vähemmän mukaviin hetkiin kuului asunnossa kaikunut palohälytys, jonka aikana pihalla odotellessani onnistuin tiputtamaan puhelimen kivetykselle – ja rikkihän se lasinäyttö viimein meni. Pähkäilin, että korjaaminen on todennäköisesti halvempaa täällä kuin Euroopassa, joten pyörä alle ja keskustaan elektroniikkaliikkeeseen, ja parin tunnin päästä pitäisi käydä hakemassa korjattu luuri ja samalla köyhtymässä sadan taalan verran. Mukavampia hetkiä taas oli aamulenkki: polulla aurinko paistoi ja helle helli (vähän liikaakin lenkkeilyn kannalta), ja kaiken aikaa horisontissa loistivat lumihuippuiset vuoret. Ja tästä sitten sainkin ajatuksen kertoa teille viimeaikaisista lenkkipoluistani…

Juoksukengät mahtuvat mukaan pieneenkin matkalaukkuun

Olen käynyt viime marraskuusta lähtien puolimaratontreenauksen merkeissä lenkillä 3-4 kertaa viikossa, ja toisin kuin yleensä, olen urheillut myös reissun päällä. Lenkkeily on mielestäni mahtava tapa nähdä vierasta kaupunkia, eikä sopivien lenkkimaastojen löytäminen suurkaupungeissakaan ole tuottanut tuskaa. Tässä minun juoksureittini neljästä suurkaupungista:

New York

Pilvenpiirtäjät reunustavat Central Parkin eteläpäätyä

NYCin hotelliamme valitessa hinta ja hotellin laatu olivat keskeisiä valintakriteereitä, mutta kun lopulta vaihtoehtoja oli pari, nappasin sen, josta oli lyhyin matka Central Parkiin. Kävin juoksemassa vain kerran, sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää, ja silloinkin paluumatkalla hotellille kaduilla oli hitusen liikaa jengiä, jota piti väistellä. Central Park on mahtava ja olisi sopinut hyvin pidemmällekin lenkille vaihtelevine maisemineen ja kauniine polkuineen, mutta sille ei nyt ollut aikaa, kun piti ehtiä WTC-muistomerkille. Koirakammoisille Central Park ei kuitenkaan ole paras paikka, sillä puisto oli täynnä vapaana juoksevia koiria, joista yksi räksytti ja teki valehyökkäyksiä kimppuuni.

Pariisi

Eiffeltornin juurella juoksijoita riittää

Pariisissa hotellimme sijaitsi aivan Champ de Marsin puiston eli Eiffeltornin vieressä, joten juoksin lauantaiaamuna puistoa ristiin rastiin. Puisto oli täynnä lenkkeilijöitä, mutta sekaan mahtui hyvin muuten paitsi puiston pohjoispäädyssä, missä turistit parveilivat odottaen Eiffeltornin avautumista. Pariisilaiset selvästi tykkäävät juoksemisesta: samana viikonloppuna sunnuntaina oli Pariisin maraton, ja lauantaina oli kaikenlaista oheistapahtumaa, mm. Champ de Marsin puistossa lasten maraton, jota ihmettelin lenkillä. Takaisin hotellille saavuttuani kuulin ikkunasta kovaäänistä musiikkia, ja pääsimme ihmettelemään vuorostaan breakfast runia, jossa seuraavan päivän maratoonarit juoksivat viisi kilometriä maidensa lippuja heilutellen, ja joka kulki suoraan hotellimme ohitse.

Sunnuntaina kavereiden lähdettyä lentokentälle lenkkeilin vähän pidemmälle Seinen vartta pitkin kuunnellen tarinointia Ranskan kahvila- ja juomakulttuurin historiasta. Seinen varsi on mahtavaa lenkkimaastoa: jokivarren reitti alittaa sillat, liikenne ja sen melu jää ylemmälle tasolle, ja joen vartta seuratessa matka on mukavan tasaista verrattuna esimerkiksi Luxemburgin rotkoissa poukkoiluun. Aamulenkin jälkeen onkin hyvä suunnata Marais’iin brunssille energiavajetta pain au chocolatilla täyttämään.

Jälkimmäisen lenkkini kääntöpisteessä, Parc André Citroënissa, on sääpallo, jonka kyydissä voi päästä ihailemaan Pariisia 150 metrin korkeuteen.

Lontoo

Kukkaistutuksia ja kultakoristeisiä portteja Kuningatar Maryn puutarhassa

Lontoossa hotellin sijainti oli töiden takia lähellä Regent’s Parkia, jonne pinkaisin iltalenkille perjantaina töiden jälkeen ennen systerin saapumista paikalle viikonlopun viettoon. Queen Mary’s Gardenin kukkaistutukset hieman häiritsivät juoksua – niitä olisi halunnut pysähtyä ihastelemaan! – ja pidemmällä puiston puolella oli hauska seurata brittinuorten futis- ja rugbyharjoituksia. Parasta puistossa kuitenkin oli polku, joka kulki Lontoon eläintarhan ohitse, ja jolta käsin näki kameleita! New Yorkin Central Parkissa muuten on sama, että lenkkipolulta näkyy elukoita, siellä tosin merileijonia.

Regent’s Parkin järvi

Bryssel

Iltalenkki iltahämärässä Parc de Forestissa

Brysselissä olin melkein viikon, joten lenkkejäkin kertyi kolme. Ensimmäiselle lähdin katsomalla Google Mapsista, missä olisi lähin viheralue. Virhe! En nimittäin huomannut katsoa korkeuskäyriä, joten lenkkeilymaastoksi valikoitui Parc de Forest, joka toimii konserttipuistona sen luontaisen ”auditoriomaisuuden” ansiosta, sekä viereinen Parc Duden, jonka metsäpoluilla on parhaimmillaan kolmisenkymmentä metriä korkeuseroa. Puistossa ei myöskään ollut valaistusta, mikä oli vähän harmi, sillä aurinko oli juuri laskemassa lähtiessäni lenkille töiden jälkeen, ja loppulenkin juoksin ympäri puistoa valaistua jalkakäytävää pitkin.

Bois de La Cambren puistossa

Seuraavaa lenkkiä varten kysyin paikalliselta työkaverilta neuvoja lenkkeilymaastoista, ja hän neuvoi minut Bois de La Cambren puistoon, jonne pääsi mukavasti Ixellesin lävitse, mitä nyt matkalla pari autoa yritti ajaa päälle; Brysselin liikenne on suoraan sanottuna ihan kaistapäistä, eikä jalankulkijaa paljon kunnioiteta, edes jalkakäytävällä. Itse puisto oli kaunis, sää suosi, ja olin liikkeellä sen verran ajoissa että auringonvaloakin riitti. GPS sen sijaan temppuili, joten minulla ei ole jakaa reittiä.

Tyytyväinen johdottunut lenkkeilijä Ixellesin lampien luona

Kolmas lenkki osui aamuun, ja olin jo suuntaamassa ulos kun tajusin, että siellä oli tihkusateinen nollakeli, mikä ei ihan sopinut yhteen lenkkeilyvarustukseni kanssa. Tällaisia tilanteita varten hotelleilla on kuntosalit ja niissä juoksumatot.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Belgian pyhä kolminaisuus: Olutta, suklaata ja sarjakuvia

Edellinen viikko Brysselissä kului suurimmaksi osaksi neljän seinän sisässä läppäreiden huminaa ja flaamiksi vahvasti murtavaa kouluttajaa kuunnellessa. (Tämä sivusto, mitä nyt luette, on muuten blohhhhh.) Koulutuskeskus oli sen verran laitakaupungilla, että pääsin sieltä ihmisten ilmoille vasta kuuden maissa iltapäivisin, mutta siitä huolimatta ehdin kipaista ostamassa tuliaisia: belgiolutta, belgisuklaata ja belgialaisia sarjakuvia. Itselleni tietenkin.

Godivan tehtaanmyymälä Simonisin metropysäkin vieressä kutsuu luokseen

Matkalla hotellilta koulutuskeskukseen ja takaisin olin jo parina päivänä katsellut suurta Godivan logoa metropysäkin vieressä olevan tehdasrakennuksen seinässä. Pieni googlettelu paljasti paikalla todellakin olevan tuon melkein satavuotiaan brysseliläisen suklaavalmistajan tehdas sekä tehtaanmyymälä: sinne siis! Myymälä ei ollut paljon pientä olohuonetta isompi, mutta suklaat eivät paljoa tilaa vieneet, ja alennukset olivat luokkaa 25-50%, mikä kalliissa Godivan suklaissa on jo iso summa. Kolmen suklaalaatikon rasiasta riitti hyvin myös lauantaina synttäreitään juhlivalle kaverille lahjaksi. Itse suklaatehdas on nimetty Lady Godivan mukaan, joka legendan mukaan ratsasti 1000-luvulla alasti englantilaisen Coventryn kaupungin lävitse saadakseen miehensä lopettamaan kaupungin asukkaiden raskaan verotuksen.

Godivan tehtaanmyymälä
Avenue de Jette 4, Koekelberg
Auki: ma-la klo 10-18

Mondon Bryssel-oppaasta bongasin lähellä hotelliani sijainneen Beer Manian, belgialaisen olutkaupan, jossa oli hyllyistä päätellen useaa sataa eri olutmerkkiä myynnissä. Moikkasin sisääntullessa myyjää, joka kysäisi, tarvitsenko apua. Vastasin, että kiitos katselen vain, ja myyjä kysyi, olenko kenties suomalainen. Ööh, joo. Pikainen vilkaisu vaatteisiin, mutta ei, päälläni ei ole Marimekkoa – joten mistä arvasit? Well there’s just a lot of Finnish people visiting us.

Olutta kuohuviinipulloissa. Vähän isompaan janoon?

Oluet oli lajiteltu luostarioluisiin, lambicceihin, tummiin ja vaaleisiin, joista nappasin mukaan pari pulloa, kaikkea muuta paitsi lambiccia. Viime viikonlopun aikana minulle selvisi, että Belgiassa on lambicceja, joista jopa oikeasti pidän, mutta kirsikkalambicit eli kriekit eivät tähän sarjaan kuulu, joten pitäydyin niistä varmuuden vuoksi kaukana. Kriekiä kannattanee kokeilla, jos ei yleensä pidä oluesta vaan juo mieluummin siideriä. Minä taas en keskimäärin pidä siidereistä, joten kriekitkin ovat mielestäni vähän ällöjä.

Oma hyllynsä oli myös vanhoille olutpulloille. Joidenkin lambiccien säilyvyysaika on virallisestikin 20 vuotta, joten ehkäpä osa näistä on jopa juotavia.

Belgiassa on vain kuusi trappistiluostaria, jotka tekevät aitoja luostarioluita, mutta luostarityylisiä oluita valmistaa moni muukin panimo. Koska kuusi trappistiluostaria on maisteltu jo lävitse, mukaan tarttui tällä kertaa Witkap-Patelia Slaghmuylderin panimolta, joka sekin on perustettu 1800-luvun puolella. Valinta tapahtui etiketin sekä sen perusteella, kuinka tyhjää hyllyssä oli. Mitä tyhjempää, sitä parempaa, eikös?

Beer Mania
Chaussée de Wavre 174, Ixelles
Auki: ma-la 11-21, su 13-18

Beer Maniaa vastapäätä sijaitsevassa sarjakuvakaupassa oli loppuunmyynti. Rohkeasti sisään, vähän pälyilyä ympäriinsä, ja aika pian myyjä tuli kysymään, voiko auttaa. Kyllä, olisiko teillä jotain sarjakuvia, joissa käytetty ranska olisi sieltä helpommasta päästä? Ah oui, français facile! myyjä hymyili. Pour enfants? Ei lapsille, vaan ihan itselleni ajattelin… Hmm, français facile pour adultes, myyjä toisti ja rapsutti päätään hetken. Sen jälkeen hän kaivoi esille sarjakuvia, joissa pääosissa on seikkaileva lapsiporukka ja sanoi, että kai tuota voivat aikuisetkin lukea. Niitä tunnetumpia belgisarjakuviahan ovat Lucky Luket, Smurffit ja Tintit, joista jälkimmäisiä kyselin, mutta niistä oli jäljellä vain yksi ”historiallinen alkuperäispainos” muovikuorissa halpaan 50 euron hintaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Brysselin iltamarkkinat

Ilta on pimentymässä tai jo pimentynyt, mutta markkinat kuohuvat yhä vilkkaana. Joku vihannesmyyjä alkaa jo pakkailla kojuaan pakettiautoon, mutta peräkärryistä juustoa ja leikkeleitä myydään vielä täyttä häkää, wokkipannut ja couscouskeittiöt käyvät kuumina ja viinibaarit ovat päässeet vasta vauhtiin toimistoiden tyhjennettyä ja ihmisten lähdettyä afterworkeille.

Jos juustoista tykkää, niin niiden tuoksu Chatelainin iltamarkkinoilla on huumaava. On varmaan myös, jos ei tykkää.

Huomasin maanantaina Foursquaressa tekstin: Trending on Mondays: Marché de la Place van Meenen. Iltamarkkinat olivat juuri alkamaan päin, joten suunnittelin illan juoksulenkin niin, että sain paluumatkalla pysähdyttyä paikan päällä. Vaikka sää ei ollut kovinkaan lämmin, erityisesti juusto- ja viinikojujen luona kävi kuhina, kun ihmiset maistelivat punkkua työpäivän jälkeen. Minä pysähdyin erään valmista ruokaa myyvän kojun luona ja pyysin purkkiin mukaan kanacurrya. Sinähän sanoit currya, myyjä varmisti, ja nyökkäsin. C’est bruyant! myyjä naurahti minulle tuttavallisesti ja nyökkäsin ja naurahdin takaisin. Hotellihuoneessa piti tarkistaa sanakirjasta, mitä bruyant oikeastaan tarkoittikaan: meluisaa. Ja minä kun luulin, että syy myyjän varmistelulle oli minun jotain-sinne-päin-aksenttini…

Chatelainin iltamarkkinoilla viinibaari löytyi, kun paikallisti pöydän, jolle oli kasattu iso liuta viinipulloja. Joitain menun tapaisia niillä pöydillä kanssa näkyi, ja anniskelualueista ei ollut tietoakaan.

Van Meenenin markkinoilla viinibaarit olivat astetta pysyvämpiä, esim tämä pakun takaosaan rakennettu mobile winebar.

Keskiviikkoiltana sovin tutun kanssa treffit Chatelainin iltamarkkinoille, jotka olivat vähän van Meeneniä isommat ja selvästi suositummat. Tuttuni saapui paikalle vähän myöhässä töiden venyttyä yli seitsemään illalla, ja totesimme, että olimme lasillisemme punkkua ansainneet. Moni oli käynyt hakemassa viereisiltä ruokaständeiltä myös illallista, mutta me totesimme viilenevässä ilmassa, että emme olleet tarpeeksi brysseliläisiä tälle. Koska kaikki lähiravintolat olivat iltamarkkinoiden ansiosta tupaten täynnä, suuntasimme kävelymatkan päähän Louisen metroaseman lähelle Li Yuanin vietnamilaiseen ravintolaan (rue Jourdan 1), jonka suolaisia lättyjä voin lämpimästi suositella. Ravintolassa nimittäin tuttuni kertoi puoliksi vietnamilaisesta poikaystävästään, jonka lempiruokaa lätyt ovat, ja totesi, että nämä saisivat hänen hyväksyntänsä.

Saisiko olla ripaus karkinhimoa?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.