5+1 vinkkiä Miamin yöelämään

Kesäkuu Miamissa on kuuma ja kostea kuin lehmän henkäys, eikä edes illan hämärtyminen helpota tilannetta. Me emme antaneet sen häiritä viime viikonloppuna, kun ensin torstaina vietimme tyttöjen iltaa Elinan kanssa Miamin keskustassa ja sitten lauantaina lähdimme kolmestaan Iiron kanssa Miami Beachin yöhön.

Miami Downtown

Miami Downtown

Miamin keskusta on täynnä korkeita pilvenpiirtäjiä ja värikkäitä valoja, ja alueen sisällä pääsee hujauksesta toiseen ilmaisella People Mover -junalla, joka liikkuu katujen yllä. Iltasella kaduilla näkyy kodittomia nukkumassa, enkä haluaisi välttämättä kävellä alueella yksin, mutta Uberilla saa kätevästi tilattua taksin. Jos muuten Uber ei ole tuttu, niin tällä linkillä saa ensimmäisen kyydin ilmaiseksi!

Conrad Hotel LVL25 baari

1. Happy Hour Conrad-pilvenpiirtäjän baarissa

Do you have a rooftop bar here? kysyin epävarmasti Conrad-hotellin respasta. No, but we have a bar with a view! vastasi iloinen virkailija ja neuvoi hisseille. Syy vastaukselle selvisi pian: Conrad-pilvenpiirtäjässä on 36 kerrosta, ja hotellin baari, LVL25, löytyy ”vain” 25. kerroksesta. Tämä ei meitä haitannut, kun istahdimme Elinan kanssa baarin terassille ihailemaan Biscayne-lahdelle levittäytyvää maisemaa. Terassilla ei kuuden maissa ollut vapaita pöytiä, mutta kauniisti pyytämällä saimme luvan espanjaa puhuvalta liikemieheltä linnoittautua hänen kanssaan samaan pöytään pulisemaan suomeksi kuulumisia.

Conrad LVL25 baari
Vasemmalla kaukana siintää Key Biscayne

LVL25:n Happy Hour on klo 16-19, jolloin oluet ja viinit ovat $5, perusdrinkit $7. Conrad-hotelli sijaitsee osoitteessa 1395 Brickell Avenue kadun toisella puolella People Moverin Financial District-pysäkistä.

EPIC Hotel, Miami
Näkymä Dock Islandille EPIC-hotellin terassilta

2. Drinkit EPIC-hotellin 16. kerroksen terassilla kaupungin valojen loisteessa

Miamissa sisätilat tupataan viilentämään jäätäviksi, joten emme kaivanneet ilmastoinnin pariin. Sen sijaan lähdimme EPIC-hotellin Area 31 -baarin terassille istumaan. Perjantaisin täällä on koko illan kestävä Happy Hour, mutta torstai-iltana se oli jo ohi (ma-to Happy Hour klo 17-20), eikä juomalistalta kannata odottaa löytävänsä mitään halpaa. Toisaalta näillä näkymillä sen ymmärsi.

Area 31 baari, EPIC hotel Miami
Minulle floridalaisen Cigar City -panimon Jai Alai IPA, Elinalle Hummingbird-drinkki

Terassi on upean uima-allasalueen vieressä, ja siitä levittäytyvät näkymät sekä itään Dock Islandille että etelään kohti Brickellin pilvenpiirtäjiä. EPIC-hotelli sijaitsee osoitteessa 270 Biscayne Boulevard Way, ja People Mover -pysäkki Knight Centeriltä on lyhyt mutta hieman vaivalloinen kävelymatka, koska alue ei todellakaan ole suunniteltu kävelijöille.

CVI.CHE 105 Miami
CVI.CHE 105, Miami

3. Perulainen illallinen CVI.CHE 105:ssa

Yelpissä oli ilmoitettu CVI.CHE 105n menevän kiinni kymmeneltä, mutta viittä vaille esitettyyn kysymykseen is your kitchen still open? oikea vastaus oli of course! Listalta löytyy myös lihaa, mutta selvästi suurin osa lähes täyden ravintolan asiakkaista oli tullut tänne cevichen perässä – kuten minäkin. Eri cevicheannosten eroavaisuuksista ei minulla ollut mitään havaintoa, joten kysyin apua tarjoilijalta, joka parilla tarkentavalla kysymyksellä selvitti, mistä saattaisin pitää. Elina sai tilattua listan ohitse mustekala-annoksen, joka oli tarkoitettu alkuruoaksi, mutta josta riitti lopulta kotiin vietäväksi.

Ceviche at CVI.CHE 105 Miami
Ceviche Anconero Mixto: raakaa kalaa ja mereneläviä bataatti- ja maissilisukkeilla. Taivaallisen hyvää, mutta punaisen tulisen kastikkeen kanssa kannattaa olla varovainen.

Lähin People Mover -pysäkki First Street, osoite 105 NE 3rd Ave. Keittiö vaikutti olevan auki noin klo 22.30 asti. Hinnat olivat Kolumbian hintatasoon tottuneen ruokaseurani mielestä kalliita, minun mielestäni laatuun nähden erittäin kohtuullisia. Vilkkaimpaan aikaan kannattaa varautua odottamaan, jos ei ole tehnyt pöytävarausta.

Miami Beach

Miami Beach

Miami Beach on oma kaupunkinsa Miamin viereisellä saarella, ja se on selvästi näyttäytymis- ja biletysmesta sekä paikallisille että turisteille. Me vietimme yhden illan South Beachilla, ja oli todellakin hyvä, että hotellimme sijaitsi alueella, koska ruuhka Ocean Drivella oli järkyttävä ja parkkitilaa tuskin olisi löytynyt. Rannan läheisillä kaduilla liikkuu ihmisiä kaikkiin aikoihin vuorokaudesta, ja iltasella rannan ja rantakadun välinen Lummus Park oli täynnä parkkeerattuja poliisiautoja, joten taskuvarkaita lukuunottamatta alue vaikutti täysin turvalliselta.

Miami Ocean Drive Art Deco District

4. Art Deco District iltavalaistuksessa

Miami Beachin Art Deco District rakennettiin Ocean Drivelle meren rantaan 20- ja 30-luvuilla, ja erityisen näyttävä se on iltavalaistuksessa, kun rakennusten vanhanaikaiset neonvalot isketään päälle. Rakennusten historiasta kiinnostuneen kannattaa tsekata National Geographicin Walking Tour; me tyydyimme ihastelemaan taloja keskenämme ja miettimään, oliko Lasipalatsi pöllinyt fonttinsa Clevelander-baarilta.

Clevelander, Miami Beach
Clevelander – eikö muillekin tule mieleen kyltin fontista Lasipalatsi?

Miami Beachin baareissa selvästi suosituimmat drinkit olivat joko coronaritoja, jättimargaritoja, tai jätticoronaritoja. Coronaritat ovat margaritoja, joihin on kaadettu ylösalaisin Corona. Jättimargaritat ovat 1,6 litran kokoisia margaritoja. Jätticoronaritat taas… no sanotaan vaikka, että ne ovat aika näyttäviä ilmestyksiä.

Corona Rita
Coronarita [Kuva: tyle_r]
Juomassa jättimargaritaa
Moni joi jättimargaritoja yksin, mutta me jaoimme sellaisen Iiron kanssa, ja se oli ihan tarpeeksi.

Merenrannan ravintolat vaikuttivat aika turistoituneilta, joten hyvää ruokaa etsivän kannattaa kävellä pari korttelia sisämaahan. Me söimme suussasulavaa sushia Toni’s Sushi Barissa (1208 Washington Ave), jonka keittiö oli auki vielä puolen yön maissa, mutta jossa kannattaa käydä paljon aiemmin, koska noin myöhään henkilökunta oli selvästi eniten kiinnostunut kotiin lähtemisestä.

Miami Beach yöllä

5. Miami Beachin tähtitaivas

Miami Beachin rannalla ei ole minkäänlaista valaistusta ja tämä tarkoittaa kahta asiaa:

  1. Tähtitaivas ja merellä vilkkuvat laivojen valot näkyvät upeina aaltojen liplattaessa rantahiekkaan, ja myös kaupungin valaistu siluetti piirtyy komeana taakse.
  2. Minä en olisi missään nimessä uskaltanut rannalle yksin, ja kavereidenkin kanssa pimeyteen oli vähän totuttelemista.

Ranta on periaatteessa suljettu yleisöltä klo 00-05. Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliisi hätistelee pois keskeisimmiltä paikoilta etenkin, jos käyttäytyy äänekkäästi, mutta pienellä porukalla rannan rauhallisuudesta voi nauttia myös keskellä yötä, jos on hiljaisemmalla ranta-alueella esim 1st ja 4th Streetien välissä. Ja tämä ei sitten ole mikään kehotus sääntöjen rikkomiseen!

 

Blanc Kara, Miami

+1. Hotelli Blanc Kara South Beachilla

Jos kaipaa terassia, jolla voi istuskella ja katsella merta, niin Blanc Kara* ei ole sinua varten. Jos sen sijaan haluat huokeahkon tasokkaan hotellihuoneen istuma-alueella ja pienellä keittiöllä rannan ja ravintoloiden läheisyydestä mutta kuitenkin melun ulottumattomista, niin voin lämpimästi suositella Blanc Karaa. Ferrareista ja Lamborghineista kiinnostuneiden kannattaa varata tunti aikaa ja noin satasen verran rahaa, sillä hotelli omistaa kaksi valkoista luksusavoautoa, joita hotellin asiakkaat voivat koeajaa maksua vastaan.

Blanc Kara, Miami

Onko kellään lisää ravintola- tai baarivinkkejä Miamiin?

Movies, Sports, Rock&Roll ja Käärme

Olen sitä vähemmistöä, joka hihkuu innosta, jos baarista löytyy Trivial Pursuit ja tarpeeksi kiinnostuneita sitä pelaamaan. Siksi olikin kiva löytää Meetupin kautta paikallinen nuorten aikuisten ryhmä, joka käy säännnöllisesti osallistumassa pubitrivioihin. Niissä vastaukset annetaan pöytäkunnittain, ja eniten pisteitä saanut pöytäkunta saattaa voittaa lahjakortin kyseiseen ravintolaan.

Ensimmäisellä kerralla osallistuessani triviailtaan meitä oli noin viisitoista henkeä. Olin suht’ itsevarma, onhan Trivial Pursuit -kokemukseni laaja ja kattava ja olen siinä aika hyvä vaikka itse sanonkin. Noin viidennen kysymyksen kohdalla tajusin, että tässä pelissä olen ihan statisti. Triviakysymykset kun tuppaavat olemaan niin täällä kuin kotoisessa Trival Pursuitissa paikallistietoutta tai edes kyseisen maanosan tietoutta, ja jos ”World Geography”-kategorian vastaus on Kanada (”Minkä maan nimi tarkoittaa englanniksi ’kyläkeskus’?”), niin yllättäen en loistanut tietoudellani. Illan kahdestakymmenestä kysymyksestä tiesin sentään vastauksen yhteen kysymykseen, joka koski 1900-luvun alun saksalaista kirjallisuutta (”Mistä sodasta kertoo kirja ’Länsirintamalta ei mitään uutta’?”), ja joka olikin illan ainoa Eurooppaa liippaava kysymys. Onneksi muut paikalla olleet ihmiset olivat mitä mukavimpia ja tietämättömät saivat keskittyä rentoon jutusteluun.

Eilen kävimme Iiron kanssa toista kertaa triviaillassa, koska tällä kertaa se sattumalta järjestettiin tien toisella puolella sijaitsevassa sporttibaarissa. Aihealue oli ”Movies, Sports and Rock&Roll”, joista ajattelimme tietävämme ehkä jotain elokuvista. Noh, emme näköjään, emme ainakaan amerikkalaisista B-luokan huumoripläjäyksistä, joista suurin osa ei varmaan ole päätynyt Suomeen asti edes DVD:llä. Meitä vastapäätä istunut Ed kertoi meille urheilukysymysten kohdalla, että Yhdysvaltojen suosituimmat urheilulajit ovat amerikkalainen jalkapallo, pesäpallo, koripallo ja jääkiekko, tässä järjestyksessä, ja se näkyi urheilukysymyksissä: kuudesta illan aikana esitetystä urheilukysymyksestä kolme koski jenkkifutista (”Kuka valmensi tiimiä XYZ vuonna kuokka ja kivi?”), kaksi pesäpalloa (”Kuka esitti valmentajaa B-luokan pesäpalloelokuvassa Töttöröö?”) ja yksi koripalloa. Jääkiekkoa ei mainittu – vaikka tuskin siitäkään mitään olisimme tienneet – ja Iiron ja minun yhteenlaskettu oikeiden vastausten määrä illan aikana oli kadehdittavan pyöreä nolla.

Ilta oli silti onnistunut, sillä paikalla oli taas mukavia ihmisiä, joihin oli kiva tutustua. Kävelymatka baariin sen sijaan oli vähemmän ihastuttava, sillä jalkakäytävällä lojui lämmittelemässä käärme. Olimme metrin päässä, kun tajusin että ”oksa” olikin elossa, ja saimme ihan kunnon sätkyn. Jälkeenpäin baarin terassilla tuli puitua tätä luontokohtausta ja selvitettyä, mitkä paikallisista käärmeistä ovat myrkyllisiä. Georgian noin neljästäkymmenestä käärmelajista myrkyllisiä on kuusi: kolme kalkkarokäärmelajia, kaksi kyykäärmelajia ja yksi veikeän värinen korallikäärme. Meidän kohtaamamme käärme ei näyttänyt näistä yhdeltäkään.

Arizona Coral Snake

Korallikäärme, tuo vinkeän värinen ja tappavan myrkyllinen liero