Tiedätkö, mitä on eroa rotkolla ja kanjonilla? Kanjoni on leveämpi kuin mitä se on syvä; esimerkiksi Grand Canyon on lähes kaksi kilometriä syvä, mutta leveyttä sillä on jopa kuusi kilometria. Coloradossa sijaitseva Royal Gorge taas on rotko, vaikka sen lempinimi onkin Grand Canyon of the Arkansas – rotkon on kaiveranut Arkansas-joki – ja se on melkein 400 metriä syvä mutta kapeimmillaan vain 15 metriä. On määritelmä mikä vaan, niin upea se on joka tapauksessa!
Cañon Cityn lähellä sijaitsevasta rotkosta tekee erikoiseksi se, että sen lävitse kulkee junarata. Nykyään junissa on maisemaikkunat turisteja varten, mutta yli sata vuotta sitten, kun rata rakennettiin, kyse oli jostain aivan muusta: hopeasta. Kalliovuorilla oli käynnissä varsinainen hopeakuume, ja Royal Gorge oli yksi harvoista järkevistä reiteistä vetää rata kaivoksille, joten ei yksi vaan kaksi rautatieyhtiötä tappeli radasta – siis kirjaimellisesti tappeli. Vuonna 1879 Denver & Rio Grande -yhtiön miehet hyökkäsivät kiväärein Santa Fe -yhtiön miesten kimppuun, jotka puolustautuivat kanuunalla, jonka olivat lainanneet armeijalta. Ihme kyllä kukaan ei kuollut, ja vihdoin oikeuslaitoskin heräsi määräämään radan omistajuudesta, ja rata saatiin valmiiksi seuraavana vuonna.
Junarata näki hopealastien lisäksi viime vuosisadan vaihteen turisteja, mutta 50-luvulle tultaessa matkustusvirrat alkoivat hiipua kiitos lentoliikenteen, ja kun lopulta vuonna 1967 Yhdysvaltain postitoimisto sanoi irti kuljetussopimuksensa Royal Gorge Routen kanssa, oli matkustajaliikenteen lakkauttaminen vihdoin edessä. Rataa käytettiin yhä kaivoskuljetuksiin, mutta turisteja se ei kantanut. Tämä ei kuitenkaan pitänyt turisteja poissa rotkosta, sillä vuonna 1929 oli rakennettu jotain korvaavaa…
Royal Gorgen yli oli rakennettu silta, eikä mikä vaan silta, vaan maailman korkein silta! Tätä ennätystä se piti hallussa vuodesta 1929 peräti vuoteen 2001, jolloin kiinalaiset rakensivat vielä korkeamman, mutta se ei Royal Gorgen upeutta himmennä. Eikä hulluutta. Silta ei nimittäin johda yhtään minnekään, ja se rakennettiin aikoinaan pelkästään turisteja houkuttamaan – ja siinä se onnistuikin. Nykyään silta on yksi Coloradon suosituimmista turistinähtävyyksistä, ja sen ympärille on rakennettu huvipuisto.
Syyskuun alussa päivä oli miellyttävän lämmin eikä tummista pilvistä huolimatta edes satanut, mutta me pysyttelimme silti pitkälti sisätiloissa. Matkustimme junan Vista Dome -vaunuissa, joista oli upeat näkymät kaari-ikkunoiden lävitse suoraan rotkon seinämille – ja jotka ovat aikamoinen parannus siihen, mitä junan palvelu oli vuonna 1999, kun matkustajaliikenne aloitettiin uudestaan.
Kuulema ensimmäiset uuden aallon matkailijat Royal Gorgen junareitillä pääsivät kulkemaan rämisevillä vanhoilla matkustajavaunuilla, vain pari kappaletta veturin vetämänä, ja tarjoilu rajoittui siihen, mitä löytyi konduktöörin kylmälaukusta. Nykyään suosion paisuessa junat ovat pidentyneet, vaunut uudistuneet (vaikka suurin osa niistä on yhä vintage-mallia), ja ravintolavaunu se vasta on panostanutkin tarjontaansa.
Me olimme liikkeellä myöhäiseen lounasaikaan, joten Iiro tilasi The Big Boy-voileivän ja minä biisonipurilaisen, tuon amerikkalaisen ruokavalion peruspilarin. Junayhtiön omistaja on kuulema junafanin lisäksi myös lähiruokaintoilija, ja junassa tarjoiltu ruokakin oli lähiruokapainotteista. Selvitin, kuinka hyvin tämä pitää paikkansa, ja sain tietää, että minun biisonipurilaiseni biisonit juoksentelivat ennen lautaselle päätyä Hendersonin preerialaitumilla parin tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen eli ihan meidän kotimme naapurissa, kun taas Iiron lautaselta löytyvä Aberdeen-Angus-härkä oli laiduntanut Koillis-Coloradon Sterlingin loputtomilla ruohokentillä sen sijaan, että se olisi kuljetettu paljon kauempaa Teksasista. Oli muuten hyvä lounas!
Edestakainen matka Royal Gorgen lävitse kestää pari tuntia, ja jos ei halua, koko aikaa ei todellakaan tarvitse viettää sisällä. Me karkasimme alkumatkasta ulos seisoskelemaan avovaunuihin, joita oli aina parin vaunun välein junan pituudelta, ja jossa tunsi kivasti tuulen tuivertavan hiuksissa. Palvelu pelasi tässäkin: kun ruoat olivat valmiit, tarjoilija tuli erikseen etsimään meidät avovaunusta ja kutsumaan pöytään.
Junamatkan esitteessä käskettiin pitää silmät auki villieläinten varalta. Kuulema Royal Gorgessa voi bongata niin paksusarvilampaita, mustakarhuja kuin puumiakin, mutta me emme junamatkalla nähneet näistä yhtäkään. (Myöhemmin kyllä!) Sen sijaan tiirailimme silmät kovana koskenlaskijoita, koska meillä oli sama seikkailu edessä seuraavana päivänä. Kaikki näkemämme veneet näyttivät selviävän koskista kunnialla, ja näimme myös porukan, joka oli leiriytymässä kanjoniin yöksi.
Kokonaisuutena junamatka oli selvästi rennoin osa meidän pitkää viikonloppuamme! Jos olet liikkeellä samoilla suunnilla, niin ainoa osa, jossa kannattaa hötkyillä, on varata matka ajoissa, koska nytkin päivän kaikki lähdöt taisivat olla loppuunmyytyjä.
Yhteistyössä Royal Gorge Route