Ja Georgian Absurden Turistikohde -palkinnon voittaja on…

Chattanoogan reissulla kaikki turistioppaat ja tapaamamme paikalliset toistelivat, että jos jonkun nähtävyyden käy katsomassa, niin se on Rock City. It’s a must! Kukaan ei kuitenkaan kertonut meille, mitä niin ihmeellistä tuossa nähtävyydessä on, tai miksi ylipäätään sinne pitäisi mennä. Siksi ensireaktiomme oli hieman, köh, hämmentynyt.

Rock City

Näkymä sisääntuloportin takana

Lipunmyynnissä meille lyötiin käteen kartta polusta, jota tuli seurata. Sisääntuloportin takana laskeuduimme kalliosolaan, joka oli koristeltu jouluvaloilla ja valaistuilla linnuilla, kärpässienillä ja mitä näitä nyt on. Koko kokonaisuuden kruunasi kallioista kaikuvat joululaulut.

Siis mikä tämä paikka on?

Rock City

Puutarhatonttuja. Kymmeniä puutarhatonttuja. Näiden keskellä aitauksessa vaelsi pari peuraa.

Rock City Gnome Valley

Kartan selostusta lukiessamme saimme tietää, että olimme jonkun rikkaan 1920-luvun kotirouvan harrastepuutarhassa. Rouva Frieda Carterin mies oli rakennuttanut Lookout Mountainin huipulle Georgian puolelle raja luksusomakotitaloasuinalueen, ja rouva Carter päätti perustaa naapurustoa kaunistamaan kivipuutarhan. Alueella oli sikin sokin suuria kivenjärkäleitä, jotka muodostivat solia, joiden keskellä rouva Carter käveli lankakerän kanssa muodostaen langalla tulevan puutarhapolun.

Rock City

Kivenlohkareita oli nimetty niiden muistuttamien asioiden mukaan. Tässä sienikivi.

Rock City Christmas Lights

Lisää jouluvaloja, ja taustalla soi jatkuvasti RAI RAI RAI joululaulujaaah!

Rouva Carter aloitti urakan teettämällä sikinsokin ympäriinsä risteilevän polun, johon kuului niin tunneleita kuin kivi- ja riippusiltojakin. Sen jälkeen Carter istutti puutarhaan erilaisia kivikossa viihtyviä kasveja ja lisäsi joukkoon koristeita, kuten puutarhatonttuja ja kärpässieniä. Ja lisää puutarhatonttuja, ja pari kärpässientä. Ja keinotekoisen lumiukon. Ja vielä pari puutarhatonttua.

Rock City

Kivisilta. Amerikkalaisten turvallisuushakuisuuden huomioiden yllättävää oli, että kaiteita ei oltu jälkikäteen korotettu.

Rock City

Riippusillasta oli oikeasti aika pitkä pudotus. Pari vuotta sitten tämä oli hajonnut niin, että joku oli ollut samanaikaisesti sillalla, mutta nyt se on korjattu ja it’s alright.

Rock City Snowman Rock

Lumiukkokivi.

Rouva Carterin mies herra Garnet Carter oli tällä välin keskittynyt kiinteistöbisneksiinsä sekä kehittänyt uutta golfin muotoa, sellaista missä on pieniä ratoja missä palloa voi puttailla. Herra Carter patentoi tämän ”minigolf”-urheilumuodon, avasi ison liudan ratoja ympäriinsä ja pari vuotta myöhemmin myi patentin (koska ei uskonut sen tulevaisuuteen?) ja sen sijaan alkoi kehittämään rouva Carterin puutarhaa tajutessaan, että se oli sen verran siisti paikka, että ihmiset saattaisivat haluta maksaa sen näkemisestä. Carterit myös panostivat markkinointiin pestaamalla joukon latomaalareita, jotka kiersivät USA:ta tarjoamassa teiden varsille rakennettujen latojen omistajille diiliä: maalaamme ilmaiseksi latomme, jos saamme maalata siihen mainoksen. Näitä latoja sitten maalattiin melkein tuhat kappaletta yhdeksääntoista eri osavaltioon.

See Beautiful Rock City Today

Lato Pohjois-Tennesseessä. [Kuva: Brent]

see rock city

Latojen saatua kuuluisuutta markkinointia jatkettiin jakamalla ladolta näyttäviä linnunpönttöjä lähiöiden asukkaille. [Kuva: Lisa B.]

Jonkin aikaa polkua kierrettyään päätyy näköalapaikalle, josta 1800-luvulta lähtien on väitetty näkevän hyvällä säällä seitsemään eri osavaltioon – siksi vuoren nimi on Lookout Mountain. Myöhemmin tutkijat ovat todenneet, että maapallon kaartumisesta johtuen vuorelta näkee oikeasti korkeintaan neljään osavaltioon, mutta ei anneta tämän häiritä.

Lookout Mountain

Ehkä hienoin nähtävyys Rock Cityssä on yli 40 metriä korkea vesiputous jylhissä maisemissa. Vesiputouksen kallionkielekettä kutsutaan nimellä Lover’s Leap, koska legendan mukaan kilpailevista heimoista oleva intiaanityttö ja intiaanipoika rakastuivat, ja heimojen saatua tietää tästä tyttö paiskattiin alas kielekkeeltä. Todellisuusperää lienee yhtä paljon kuin eräällä aika samankuuloisella Veronaan sijoittuvalla rakkaustarinalla.

Rock City Lover's Leap

Lover’s Leapia katsoakseen piti mennä Neon Tunnelin läpi, jossa valoa heijastettiin värillisten lasinpalasten lävitse kaikissa sateenkaaren väreissä.

Tässä kaikessa ei tietenkään ole tarpeeksi nähtävää, joten rouva Carter kaivautti kallioon luolaston, johon hän kehitteli satunäkymiä rakkaan harrastuksensa, eurooppalaisen folkloristiikan perusteella. Luolastossa soi lastenlauluja (useampia, päällekäin) ja reitin varrella olevista aukoista pystyi ihailemaan pimeässä loistavia satunäkymiä, joista osan tunnisti (Hannu ja Kerttu, Punahilkka yms peruskauraa) ja osaa ei. Koko komeuden kruunasi suuressa kammiossa oleva pienoiskaupunki, johon oli koottu kaikki sadut yhteen, ja jossa nuket tanssivat ja junat puksuttivat. Kuvittele Stockmannin jouluikkuna kertaa kymmenen ja lisää taustalle lastenlauluja ja vilkkuvia neonvaloja, niin suunnilleen siltä se näytti.

Rock City

Sisäänkäynti satuluolastoon. Tässä vaiheessa Iirolta alkoi kiinnostus loppua.

Rock City: Fairyland Caverns 18

Ja tältä se näytti sisältä. [Kuva: Arne Heggestad]

Että sellainen nähtävyys. Aika hyvin amerikkalaisessa Roadside Attraction -perinteessä. Jälkeenpäin mietti, että mitä ihmettä oikein tuli nähtyä.

Rubiiniputous tippukiviluolassa

Stalagtites

Tennesseen Chattanoogassa joulukuun alussa vierailimme Ruby Fallsin luolastossa yli 300 metrin syvyydessä Lookout-vuoren alla. Luolasto löytyi sattumalta, kun vuonna 1928 kallion läpi porattiin kuilua, johon oli tarkoitus rakentaa hissi hieman alempana olevaan jo tunnettuun luolaan. Sen sijaan poraajat löysivät raon tähän luolaan, jota pitkin pääsi vain ryömimällä. Kaivajien johtaja Leo Lambert otti mukaan eväitä, lähti ryömien etenemään luolassa ja palasi takaisin kymmenen tuntia myöhemmin kuulema aika täpinöissään.

The River

Luolan läpi virtaava puro muodosti ajoittain altaita

Herra Lambertin piti kuulema ryömiä monta tuntia ennen kuin hän pystyi nousemaan edes kyyryyn. Perältä luolasta löytyi hieno tippukivikokoelma ja aivan perältä melkein 50 metriä korkea maanalainen vesiputous. Lambert toi luolaan myös rouvansa Rubyn, jonka mukaan hän nimesi putouksen, ja yhdessä he nimesivät monia luolan tippukivimuodostelmia. Osassa niistä piti käyttää rutkasti mielikuvitusta, mutta esim. perunalastu näytti tosiaan ihan perunalastulta.

"Fish"

Ihan selkeä kala, eikö sinustakin?

Oppaan mukaan luolaan johtava hissi oli hajonnut joskus 80-luvulla niin, että luolassa oli ollut sillä hetkellä sisällä noin kolmekymmentä turistia. Varaosaa piti lähteä hakemaan Atlantasta asti, ja turisteihin pidettiin yhteyttä laskemalla alas viestejä, vettä ja muonaa pientä kuilua pitkin. Hissin korjauksessa meni toistakymmentä tuntia, yön yli, mutta aamulla, kun hissi vihdoin saatiin toimimaan, turisteille tarjottiin aamiaista sekä elinikäinen vapaakortti luolastoon. Kuulema kukaan ei ole tähän päivään asti tätä korttia käyttänyt.

Please Touch

Luolan ainoa tippukivi, johon oli lupa koskea, mutta se ei tietenkään estänyt edellä käveleväämme intialaisnaista hipelöimästä joka ikistä ohittamaansa tippukiveä

Kierroksen rasittavin osuus oli itse opas. Ei ole ensimmäinen kerta, kun jonkun kierroksen opas on täällä käyttänyt enemmän aikaa puujalkavitseihin ja korkeintaan keskinkertaiseen stand-up-komiikkaan kuin itse opastamiseen, mutta tällä kertaa se todella rassasi. Yleensä olen opastetuilla kierroksilla innokkaasti ryhmän kärjestä, mutta nyt jättäydyin ryhmän peräpäähän tarkoituksella, koska en jaksanut kuulla yhtään uutta oppaan laukomaa läppää hänen ulkonäöstään tai ylipainostaan, ja ne loputkin läpät olivat aika kuluneita. Thanks for the tour, and if you liked it, while you fill out the feedback form, my name was Mary. In the case you didn’t like it, I’m Karin. Eh, kiitos vaan Karin.

Ruby Falls

Itse putous.

Putous oli luolan päässä, ja sitä katseltiin värivalojen vaihdellessa ja klassisen musiikin pauhatessa. Fiilis oli hieman sama kuin pari vuotta aiemmin Tytyrin kaivosmuseossa Lohjassa, jossa suuren kaivosluolan valoperformanssia siivitti Vuorenpeikkojen tanssi. Tytyrissä ei ollut tippukiviä, mutta opastus oli huomattavasti miellyttävämpi, joten suosittelen pistäytymään Lohjalla, jos Chattanoogaan on liian pitkä matka.

Lookout Mountainin huipulle

View from Lookout Mountain

Chattanoogan viereiseltä Lookout Mountainilta on hienot näkymät sekä kaupungin ylle että kauemmaksikin; vuori on 720 metriä korkea, ja hyvällä säällä sieltä näkee parinsadan kilometrin päässä olevat sumuiset vuoret eli Great Smoky Mountains. Vuoren vieressä luikertelee Tennessee-joki, joka tekee jatkuvaa S-mutkaa ja on kuulema muodostanut kunnon kanjonin jonnekin Chattanoogan lähelle, mutta tätä emme nähneet.

Rock on Lookout Mountain

Liuskekiven päällä hiippaillessa oli jatkuva epäilys, että kestääköhän tämä

Kävimme vuoren pohjoisosassa olevassa Point Parkissa, joka sijaitsi kauniiden (ja oletettavasti kalliiden…) alppikartanoiden lomassa – siis sellaisten talojen, joissa on suihkulähteet ja kreikkalaiset patsaat pihalla tai jotka on rakennettu alppimajatyyliin mutta kolmikerroksisiksi ja valtavin ikkunoin, ja joissa voi olettaa olevan sisäkön ja hovimestarin lisäksi viisi muuta palvelijaa. Point Park oli perustettu sisällissodan muistoksi, ja sinne oli kolmen taalan pääsymaksu. Rehteinä suomalaisina (itsenäisyyspäivän kunniaksi pientä kansallistunnon kohottamista) maksoimme pääsymaksun ja totesimme, että sitä ei ollut kukaan paikalla tarkistamassa, vaan maksu oli jätetty omantunnon varaan. Jäljessä tulleet amerikkalaiset lukivat samat kyltit kuin mekin ja kävelivät sen jälkeen maksuautomaatin ohitse todeten, Maybe it’s free on weekends.

Cannon on Lookout Mountain

Chattanooga oli sisällissodan aikaan sotilaallisesti tärkeä kohde, koska se sijaitsee parin eri junaradan risteyksessä ja lisäksi ohi luikerteleva joki oli tärkeä kulkureitti. Sotahistoria lyhykäisyydessään meni niin, että ensin etelän joukot hylkäsivät kaupungin pohjoisen lähestyessä, koska sitä ei kyetty puolustamaan kunnolla. Tämän jälkeen etelä piiritti kaupunkia monta kuukautta, kun pohjoinen yritti vuorollaan pitää sen. Lopulta pohjoisen joukot saivat vahvistuksia ja Lookout Mountainilla käytiin iso taistelu, jonka takia Point Parkissa oli selostettu paljon sisällissotahistoriaa ja puistoa koristi pari muistomerkkiä. Wikipediasta myöhemmin luin, että paikalla on käyty taisteluita myös valkoisten ja paikalla aiemmin asuneen Cherokee-heimon välillä, joka päättyi intiaanien tappioon ja jonka seurauksena Cherokeet lähetettiin kohti länttä reissulle, joka tunnetaan kuvaavasti nimellä ”Trail of Tears”, mutta tästä ei ollut paikan päällä mainintaa.

Lookout Mountain Cliff

Lookout Mountain's Incline Railway

Kulkuvälineemme valmiina lähtöön

Vuorelle kulki autotie, mutta me saavuimme paikalle rautateitse. Vuoren yhtä sivua kulkee junareitti, jota kutsutaan netissä näyttävästi ”yhdeksi maailman jyrkimmistä”. Paikan päällä oli vähän nostettu panoksia ja sanottiin suoraan että ”maailman jyrkin”. Tämä herätti minussa hieman kummeksuntaa, koska sattumalta kävin keväällä Norjassa ajamassa Flåm-Myrdal-junayhteyden, jota myös mainostettiin maailman jyrkimmäksi, mutta näköjään tässäkin oli kyse erilaisesta asteikosta: norjalaisten määritelmä rautatielle oli standardi raideleveys ja omin voimin kulkeminen, kun taas Lookout Mountainin juna kulki vaijerin varassa ja oli itseasiassa funikulaari. Jyrkkä se kyllä oli.

View from Incline Railway

Jos vaijeri nyt katkeaisi… tai eipä ajatella tätä ajatusta loppuun.

Sunset on Lookout Mountain

Aurinko ehti laskea vuorella ollessamme ja vähän vajaa kuusi alhaalla oli jo pimeää

Kesäviikonloppu joulukuussa: Chattanooga, Tennessee

Viime torstaina mietimme, pitäisikö viettää tuleva viikonloppu kotona vaiko kenties lähteä viikonloppureissuun. Tennesseen Chattanoogasta oli ollut pitkään puhetta mahdollisena kohteena, joten totesimme, että lähdemme sinne, jos säätiedotteen mukaan ei ole pakkasta tai vaakasuoraa sadetta. Sääpalvelu lupasi viikonlopuksi aurinkoa ja +20, joten varasimme hotellin ja lähdimme lauantaiaamuna huristelemaan kohti pohjoista.

Chattanooga Main Street

Chattanoogan Main Street, tyypillinen pikkukaupungin pääkatu

Chattanooga on Georgian ja Tennesseen rajalla oleva Oulun kokoinen kaupunki, joka on tunnettu ympäröivästä luonnostaan sekä sitä halkovasta Tennesseejoesta. Sinne ajaa meiltä vain vähän toista tuntia, ja osuimme paikalle parahiksi Main Streetin katujuhliin, jossa musiikki soi ja ihmiset tallustelivat ympäriinsä erilaisia esityksiä katsellen. Osa porukasta oli pukeutunut jouluisasti, mikä ei oikein sopinut yhteen 20-asteisen auringonpaisteen kanssa; miten ihmeessä täällä on tarkoitus päästä joulutunnelmaan?

Chattanooga Main Street

Vastaan käveli tonttu

Lincoln Bull

Autojenmodausskaban Lincoln Towncar

Jenni in Downtown Chattanooga

Villatakki oli täysin tarpeeton, mutten pystynyt jättämään sitä joulukuussa autoon

Vähän aikaa Main Streetiä ihmeteltyämme lähdimme lounaalle paikalliseen panimoravintolaan, Big River Breweryyn. Panimosta sai erinomaista salaattia, ja illemmalla piipahdimme paikalla uudestaan kokeilemassa läpi panimon maistelulautasen.

Big River Brewery Tasting Platter

Iiro tykkäsi IPAsta, minun lempparini oli alarivin keskimmäinen ”ienbeck-tyyppinen” olut (siis mikä Ienbeck?)

Delta Queen Steam Boat

Yöpymispaikan olimme varanneet yli 80 vuotta vanhalta höyrylaiva Delta Queeniltä, joka vielä pari vuotta sitten paahtoi pitkin jokia, mutta joku paloturvallisuuslupa oli mennyt vanhaksi, ja nyt laiva on pysyvästi ankkuroitu Tennesseejoelle. Laiva oli upea sisältä, sänky oli pehmeä, hytit olivat laivan hytiksi aivan riittävän isoja ja palvelu oli mukavaa, mutta tunnelmaa vähän latisti, kun hotelliin jo saavuttuamme tajusimme googlata netistä ludetilannetta, ja hotellista löytyi pari hyvin tuoretta luderaporttia. Emme saaneet luteenpuremia yön aikana, emmekä löytäneet huoneesta lutikanjälkiä, mutta tungimme silti osan vaatteista pakastimeen ja loput kuumaan kuivausrumpuun kotiin tullessamme. Lutikkaraportteja jenkkihotelleista löytyy Bed Bug Registrystä, kannattaa tutustua mieluiten jo ennen hotellin varausta.

Delta Queen Steam Boat

Puusta tehty aula

Delta Queen Steam Boat

Delta Queen Steam Boat

Delta Queen by Night

Delta Queen iltavalaistuksessa

Illallisella kävimme Back Inn Caféssa, joka oli saanut ristiriitaisia arvosteluja Tripadvisorissa, mutta johon löytyi Grouponista alennustarjous, joka houkutteli varaamaan pöydän. Ruoka oli ihan okei, mutta ei ehkä aivan niin hyvää kuin siihen hintaan olisi voinut odottaa – esimerkiksi tempura muistutti enemmän uppomunkkia kuin oikeaa tempurataikinaa – ja tarjoilija ei osannut suositella meille viinejä tai muutenkaan vaikuttanut kovinkaan osaavalta.

Bento Box

Back Inn Cafén ”Bento Box”, onnistunein tilaamamme annos, jossa wasabipyörykät ja makirullat olivat erinomaisia, teriyakiliha sen sijaan sitkeää

Sunbathing in December

Auringonottoa joulukuussa: lämpötila tuntuu melkein helteeltä, mutta ruohikko on kuollut ja lehdet tippunet puista

Teimme me Chattanoogassa muutakin kuin söimme, joimme ja nukuimme, mutta siitä lisää jossain myöhemmässä kirjoituksessa. Aurinkoista joulukuuta!