Unelmien häämatkasuunnitelmat muotoutumassa

Vaikka kuinka viittaisimme kintaalla vihkijöille, vuoden kihlaukselle, häämessuille, häähömpälle ja kaiken maailman bridal showereille ja harjoitteluhääjuhlille (voi kyllä, erehdyin ostamaan Bride-lehden ja järkytyin), niin yhtä hääperinnettä emme jättäisi väliin mistään hinnasta: häämatkaa.

Monesti meillä Iiron kanssa matkoilla on tarkoitus levätä, mutta sitten matkaohjelma alkaa jostain kumman syystä vaivihkaa täyttyä… no okei, syy on toki selvillä: kun minä avaan matkaoppaat ja -blogit niin yhtäkkiä kaiken maailman Kouvoloistakin löytyy helmiä, joita ei missään nimessä voi jättää väliin. Siksi nyt olemme keksineet täydellisen matkaformaatin, joka takaa sen, että matkalla jää myös aikaa lööbata. Takeena tälle on, ettei tällä matkalla yksinkertaisesti voi lähteä monen päivän viidakkotetsaukselle, kokonaisia päiviä on pakko vain lojua altaalla ja iltaisin on sula mahdottomuus lähteä tunnin ajomatkan päähän siihen tosi söpöön kaikkialla kehuttuun ravintolaan.

Puhun tietenkin risteilystä.

Cruising
[Kuva: Brook Ward]
Tähän mennessä olemme onnistuneet valitsemaan meren, ja se on Karibia. Miksi lähteä merta edemmäksi kalaan, kun yksi hienoimmista risteilykohteista on kirjaimellisesti meitä lähin meri? Sopiva pituus lienee jotain välillä 10-14 päivää sisältäen todennäköisesti ainakin pari meripäivää, jotka vietämme laivan uima-altaalla rentoutuen. Laiva olisi kiva olla uudehko iso risteilijä, ja illallisohjelmasta olisi parasta löytyä formal dinnereitä, jotta smokille ja iltapuvulle tulee käyttöä. Kaikki muu on ihan avoinna, ja näillä spekseillä valinnanvaraa löytyy liikaakin.

Aruba beach
Aruban rantaa [kuva: VideoVik]
Suurin ja minulle tärkein päätös on reitti. En tiedä Karibian saarista kovinkaan paljoa, hyvä kun nimet tunnistan, joten on iso homma lähteä perkaamaan saaria ja miettimään, minne päin suuntaisi. Karibia kun ei ole mikään piskuinen paikka.

Karibia voidaan jakaa Läntiseen, Itäiseen ja Eteläiseen Karibiaan. Näistä läntiset risteilyt poukkoilevat usein Meksikon ja Kuuban välimaastossa, pidempien risteilyiden ehtiessä etelämmäs Belizeen, Hondurasiin tai Jamaikalle. Lähtösatama olisi todennäköisimmin Teksasissa tai Louisianassa. Kuuba houkuttaisi, mutta näkisikö risteilyaluksen pysähdyksellä kuitenkaan sitä ”aitoa” Kuubaa, vai ovatko risteilyalussatamat läpeensä turistoituneita? Myös Meksikossa tuntuu, että parempi olisi varmaan lähteä lomalle lentäen ja keskittyä tarkemmin yhteen paikkaan – tämä siitä huolimatta, että Emmin kokemukset Meksikon risteilyn päiväpysähdyksistä kuulostivat hyvältä.

Lähde: CruiseExperts.com
Lähde: CruiseExperts.com

Kaikkein luontevimmalta tuntuisi risteily Etelä-Karibialla, koska nämä ovat vähintään 10 päivän risteilyitä, ja näin pitkälle risteilylle ei heti olisi uudestaan aikaa. Todennäköisesti alus pysähtyisi myös Itä-Karibian satamissa, joista olen lueskellut mm. Tuntematon turisti -blogista. Pari päivää vietettäisiin merellä, ja lopulta päästäisiin näkemään kauempia saaria, joiden nimiä tuskin tiedän. Ja tästä päästäänkin isoimpaan ongelmaan: kun valinnanvaraa saarten välillä on paljon, niin mitä niistä kannattaa yrittää bongata? Kaikki kokemukset eri saarista ja suositukset satamista ovat siis erittäin tervetulleita! Tähän mennessä ainoa paikka, joka tuntuu olevan pakko nähdä -listalla, on Sint Maartenin Maho Beach, josta Elinakin kirjoitti blogissaan: lentokoneet laskeutuvat aivan hiekkarannan yli.

Vaihtoehtoja selatessa huomasin myös yhden mielenkiintoisen risteilyn, joka olisi lähtenyt New Yorkista. Hei, häämatkalla risteily ja New York, eikö kuulosta hyvältä! Näin mietin ehkä nanosekunnin kunnes tajusin, että talvinen ajankohta tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että ensimmäinen ja viimeinen meripäivä pitkin Yhdysvaltojen Itärannikkoa olisivat kaikkea muuta kuin lämpimiä. Myös Sanna suositteli jättämään enemmän aikaa saarille ja aloittamaan risteilyn Floridasta.

Explorer of the Seas
Royal Caribbeanin Explorer of the Seas Roseau, Dominicanin rannassa [kuva: Cycling man]
Tuleviin matkasuunnitelmiin toivon löytäväni vinkkiä ensi maanantain #matkachatista, kun keskustelemme Twitterin puolella risteilyistä. Kätevintä reissun suunnittelun kannalta #matkachat-keskuteluissa on, että pystyy itse esittämään kysymyksiä suoraan niille, jotka kokemuksistaan kertovat. Jaahas, sanot että tuo laiva oli hyvä, mutta miksi? Entä miksi pidit juuri tuosta satamasta?

Karibia ei tietenkään ole ainoa kohde, josta chatissa keskutellaan, vaan paljon on tiedossa vinkkejä myös Itämeren risteilyihin liittyen, kiitos chatissa mukana olevan Tallink Siljan. Tule siis mukaan Twitteriin ensi maanantaina klo 20 Suomen aikaa jakamaan omat parhaat risteilyvinkkisi, lukemaan mitä muut ovat mieltä ja nappaamaan etukoodin seuraavalle Itämeren risteilyllesi!

matkachat

Otsikkokuva: Ashley

Kilpailu: Unelmien matkakohteeni!

Minulla harvemmin on isompia matkaunelmia. Menojalka vipattaa, aina on kiva olla joku reissu tiedossa, mutta kohteilla ei ole hirveämmin väliä – kunhan pääsee näkemään ja kokemaan uutta! Matkustamisessa mukavinta on kutkuttava tunne vatsanpohjassa, kun vääntää kotiovensa varmuuslukon kiinni ja tietää, että seuraavan kerran kodin näkee taas parin päivän, viikon tai kuukauden päästä. Matkahaaveissa viilettää aina se paikka, mikä kulloinkin on ollut esillä, minne olisi helppo päästä tai mistä on sattunut jonkun jutun juuri lukemaan.

Yksi kohde on kuitenkin ylitse muiden minun matkahaaveissani. On ollut jo pari vuotta.

australia

Viimeinen kuva sen viimeistään kaikille paljastaa: Australiasta ja Sydneystähän tässä on kyse!

Australiassa olisi sopivasti sekä luontoa että kaupunkia. Sydneyn ruoka- ja kahvilakulttuuri on kuulema värikästä, ja jos ulkona syömisen hinnat rupeavat hirvittämään, aina voi syödä ihan oikeasti ulkona: puistoissa on grillejä, joita kuka vaan voi käyttää grillatakseen itse omat eväät. Kaupungin edustalla on upea meri, jossa varsinkin loppuvuodesta voi bongata valaita, ja rantalomailu ja surffaus onnistuvat ilman erilliseen rantakohteeseen lähtöä. Luonnon puolesta läheltä kaupunkia löytyy niin vuoria kuin kenguruitakin, ja viinitilallakin pääsee pistäytymään ilman liian pitkiä välimatkoja.

Jos johonkin kaukomatkalle lähdemme Iiron kanssa tänä vuonna – siis Yhdysvaltojen ja Euroopan ulkopuolelle – niin kohde on aika varmasti Australia. Lyhyempi välimatka Coloradosta, jossa tänäkin vuonna aion viettää aikaa, on tähän osasyynä: Los Angelesista pääsee Sydneyyn suoraan, eikä kestä kuin ”vain” vähän reilu 14 tuntia! Iiron mielestä plussaa on myös, että Australiassa on kuuma kesä keskellä meidän kylmimpiä talvikelejämme, enkä voi väittää vastaan.

Entä se suurin syy hinkua Australiaan?

Se on tämä pariskunta:
australiaannaklasu

Australiassakin voi lasketella.

Opiskelukaverimme, entiset naapurimme ja hyvät ystävämme Anna ja Klasu napisivat Suomen talvesta kyllästymiseen saakka – siis meidän kaikkien muiden kyllästymiseen – kunnes marraskuussa kolme vuotta sitten he ottivat, repäisivät ja muuttivat lopullisesti pois parempien säiden perässä maapallon toiselle puolelle. Olemme skypettäneet Annan kanssa säännöllisesti siitä lähtien ja tavanneetkin pari kertaa Suomeen samaan aikaan osuessamme, mutta nyt olisi pikku hiljaa aika lähteä katsomaan, missä nämä kaksi talvipakolaista oikein asuvat. Kuulema sohvalle mahtuu hyvin paruskunta nukkumaan, ja Bondin rantahiekat ovat ihan vieressä.

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Annan seikkailut ihmemaassa-blogista, jossa voi käväistä lukemassa elämästä Ausseissa sekä siitä, miten tullainen hyppy tuntemattomaan toteutetaan.

…mutta mites se kilpailu?

Momondo julkaisi vähän aikaa sitten uuden matkahakukoneen, Trip Finderista, joka toimii erityisen hyvin kaikille, jotka minun tavoin vähän haahuilevat matkahaaveidensa kanssa. Koneeseen voi määritellä lähtölentokentän, matkabudjetin, sopivan kuukauden, maanosan ja matkatyypin: kaupunkia, rantoja, shoppailua vai kenties laskettelua? Minulla saattoi ehkä olla jo valmiiksi eräs kohde mielessä, kun naputtelin tällaiset valinnat:

australia2

…ja Sydneyhän sieltä tuli vaihtoehdoksi!

Osallistun tällä kirjoituksella Momondon blogikilpailuun, jossa palkintona bloggaajalle on lennot valitsemaansa kohteeseen, ja toivon todellakin, että voitto napsahtaa kohdalle, jotta matkaan lähtemistä ei tarvitsisi enää miettiä. Lukijoita saattaa kuitenkin kiinnostaa enemmän, että nyt myös blogin lukijoilla on mahdollisuus voittaa 1500 euron arvoiset lennot unelmien matkakohteeseen! Kisan ohjeet pähkinänkuoressa menevät näin:

  • Klikkaa itsesi Trip Finderiin ja löydä sieltä unelmiesi matkakohde.
  • Reissuun voi lähteä yksin tai kaksin, mutta joka tapauksessa budjetin yläraja on 1500 euroa. Jos et asu Suomessa, lähtökentäksi voit valita sinua lähimmän paikan, jota Trip Finderin tarjoaa; jos voitto osuu kohdalle, lennot saa kyllä kotikentältä saakka.
  • Kommentoi tähän postaukseen ja kerro, mihin Trip Finderin ehdottamaan paikkaan lähtisit matkalle. Kilpailu päättyy 31.1.2015 klo 15.00 Suomen aikaa.
  • Muista jättää kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi! Sitä ei käytetä muuhun kuin voitosta ilmoittamiseen, jos sellainen napsahtaa kohdalle.

Palkinto arvotaan kaikkien blogikilpailuun osallistuvien blogien lukijoiden kesken. Pienen printin löydät täältä.

Kilpailuonnea!