Jo kauan ennen parin viikon takaista Havaijin matkaa koko reissuporukallamme oli mielessä yksi asia, mitä ehdottomasti tekisimme Havaijin saarella: helikopteriajelu laavakenttien yllä. Lopulta viikkoa ennen reissua varasimme vajaan tunnin pörräyksen Blue Hawaiianilta, ja Kiitospäiväviikonlopun sunnuntaina kaarroimme saaren itäpuolella sijaitsevan Hilon lentokentän pihaan.
Vasemmalla check-in-tiski, oikealla turvallisuusohjeiden briiffausta
Check-inissä meidät kaikki punnittiin – istumapaikkaan ilmeisesti vaikutti paino – ja hetken odottelun jälkeen meidät ohjattiin takahuoneeseen turvallisuusohjeistukseen. Seinällä oli paljon vaikka mitä ohjeituksia, mutta tärkeimmät olivat, että älä yritä avata kopterin ovea vauhdissa, älä kävele kopterin takaroottorin lähelle, ja hätälaskun sattuessa mereen avaa pelastusliivi vasta koneen ulkopuolella. Simppeliä.
Lentokentän työntekijät tulivat sitomaan meidät kiinni kopterin penkkeihin, me neljä taakse, etupenkillä Oahulta kotoisin oleva äiti ja lapsi. Ja sitten matkaan!
Hilon kaupungin lähellä kasvatettiin australianpähkinää (engl. macadamia nut) korkeampien puiden rajaamilla neliön muotoisilla pensaspelloilla.
Havaijilla ilmasto vaihtelee todella paljon riippuen alueesta, ja pelkästään Havaijin saarella esiintyy kymmenen kolmestatoista Köppenin ilmastoluokasta: on tundraa, tropiikkia, aavikkoa ja mannerilmastoa. Saaren länsipuolella Konassa, missä meidän hotellimme sijaitsi, on subtrooppista aroa, jossa sataa hyvin vähän, kun taas saaren itäpuolinen Hilo on yksi Yhdysvaltain sateisimmista kaupungeista keskellä trooppista sademetsää. Näin ollen olisi pitänyt arvata, että saaren itäpuoleinen helikopteriajelumme osuisi sateiselle päivälle, jolloin pilvet olivat matalalla, ja aluksi vähän huoletti, kuinka paljon niiden pilvien keskeltä näkisi mitään. Huoli oli onneksi turha.
Yllä pilviä, mutta mitäs nuo savuvanat oikein ovat?
Laavavirtahan siinä savustaa metsää.
Pörräsimme hyvän hetken alueen yllä samalla kun lentäjä selosti meille laavavirroista kuulokkeiden kautta.
Havaijin viidestä tulivuoresta Kīlauea on aktiivisin, ja sen voimaa mekin pääsimme tässä todistamaan. Toisin kuin viereiset Maunea Kea ja Mauna Loa, joiden huiput yltävät yli neljään kilometriin, Kīlauean huippu ei ole kuin reilussa kilometrissä, ja kilpitulivuorena se purkautuu vähän mistä sattuu. Puʻu ʻŌʻōn purkaus, jota me ihmettelimme, alkoi jo vuonna 1983, ja loppua ei ole näkyvissä kun tulivuorijumalatar Pele nakkaa yhä enemmän laavaa saarensa päälle ja laajentaa Havaijin saarta: purkauksen aikana saaren pinta-ala on kasvanut parilla neliökilometrillä.
Tummien laavakenttien välissä näkyy metsäplänttejä ja pihatilkkuja.
Joku saattaa muistaa kesältä uutisissa olleen Pāhoan kylän, jonka tuhatta asukasta laavavirta uhkasi. Kylä oli onnekas ja lopulta laavavirran alle jäi vain pari taloa, pari tietä ja hautausmaa, mutta yhä asukkaat ovat evakossa Hilossa tai muualla sukulaisilla, kaikki irtaimisto raahattuna säilytykseen muualle samalla kun he odottavat laavavirtojen kääntymistä. Kylän lähistö on lentokiellossa, jotta turisteja ei tuotaisi pällistelemään tavallisten ihmisten ahdinkoa, sillä ahdingossa he todellakin ovat: monessa paikkaa Havaijilla myydään ”laavavirtavakuutuksia”, jotka kattavat talosi, jos se sattuu jäämään virran alle, mutta ei tällä alueella, sillä tulivuoren aktiviteetti on yksinkertaisesti liian kovaa. Silti moni päättää asua alueella, koska maa siellä on pilkkahintaista. (Ihme ja kumma, miksiköhän…)
Jos menettäisit talosi tulivuoren purkauksessa, rakentaisitko sen takaisin samalle paikalle? Kalapanan kylän asukkaat rakensivat sen jälkeen kun purkaus vuonna 1986 tuhosi kylän täysin. Uudemmat purkaukset ovat tuhonneet tiet yhä uudestaan, joten kylän 35 perhekuntaa käyttävät nelivetoja päästäkseen kotiin ja sieltä pois.
Suurimman vaikutuksen helikopteriajelulla teki laavakenttien massiivisuus. Siinä vaiheessa, kun tuijottaa horisonttiin eikä missään näy muuta kuin mustaa laavaa, kunnioitus tulivuoren luonnonvoimia kohtaan kasvaa humisten. Monta luonnonvoimaa vastaan ihminen voi jotenkin suojautua ja mahdollisesti sitä ohjatakin, mutta tulivuorelle ei mahda kukaan yhtään mitään. Ihminen ei niiden vierellä voi kuin tarkkailla ja yrittää arvioida, milloin on parempi ottaa jalat alle.
Kalapanan kylästä eteenpäin kohti loppumatonta laavakenttää oli joskus aikoinaan sijainnut Royal Gardensin naapurusto. Vuonna 1983 laavavirrat ensimmäisen kerran vyöryivät naapuruston ylitse, tuhoten milloin minkäkin talon. Vuonna 2008 naapuruston taru näytti tulevan loppuun, kun laava hautasi kaikki paitsi yhden talon: jo 30 vuotta paikalla asuneen Jack Thompsonin talo jäi pystyyn pienelle vihreälle pläntille, jollaisia havaijilaiset kutsuvat nimellä kipuka. Jack ei luovuttanut vaan rakensi majoitustilaa ja rupesi pyörittämään majataloa laavakenttien keskellä, ja kolmen vuoden ajan hän asui ilman sähköä, juoksevaa vettä tai yhtäkään naapuria keskellä hävitystä, kunnes laavavirta vihdoin hautasi hänenkin talonsa.
Royal Gardensin naapuruston tie kulkee laavasta laavaan.
Helikopterikuljettajamme kaartoi kopterin kohti tällä hetkellä aktiivisinta laavavirtaa, jossa hän oli spotannut aiemmin reiän, josta magman punaista hohkaa pystyi näkemään. Laavaspottaajan kannalta tilanne oli kuitenkin parantunut merkittävästi sitten hänen aiemman kierroksensa.
Oikea maanpäällinen laavavirta! Näitä kuulema ei ihan joka päivä näe, sillä yleensä laava pysyttelee maanalaisissa laavatunneleissa.
Ilmeemme, kun olimme onnistuneet näkemään sulaa laavaa.
Aikamme alueella pörrättyämme kuljettaja ehdotti, että käytäisiin vielä katsomassa vesiputouksia. Olivathan ne putoukset hienoja, mutta täytyy myöntää, että laavakenttien jälkeen ne eivät tehneet meihin kummoisempaa vaikutusta. Milloin vaan muulloin olisin varmaan ihastellut näitä innoissani, mutta tulivuorikokemusten jälkeen vesiputoukset näyttivät kovin kesyiltä.
Nämä vesiputoukset sijaitsevat yksityisellä maalla ja siten niitä voi ihastella vain ilmasta.
Lennon jälkeiset poseeraukset porukalla, ja kuskikin näyttää thumbs-upia. Kopteriyhtiö antoi Iirolle mustan T-paidan, jotta hänen valkoinen paitansa ei heijastaisi kopterin ikkunalasista ja pilaisi valokuvia.
Suosittelen kopteriajelua lämpimästi kaikille saarelle lähteville. Eihän se mitään halpaa hupia ollut, mutta kokemuksena aika mieletön.