Avainsana: Instagram Travel Thursday

Brysselin iltamarkkinat

Ilta on pimentymässä tai jo pimentynyt, mutta markkinat kuohuvat yhä vilkkaana. Joku vihannesmyyjä alkaa jo pakkailla kojuaan pakettiautoon, mutta peräkärryistä juustoa ja leikkeleitä myydään vielä täyttä häkää, wokkipannut ja couscouskeittiöt käyvät kuumina ja viinibaarit ovat päässeet vasta vauhtiin toimistoiden tyhjennettyä ja ihmisten lähdettyä afterworkeille.

Jos juustoista tykkää, niin niiden tuoksu Chatelainin iltamarkkinoilla on huumaava. On varmaan myös, jos ei tykkää.

Huomasin maanantaina Foursquaressa tekstin: Trending on Mondays: Marché de la Place van Meenen. Iltamarkkinat olivat juuri alkamaan päin, joten suunnittelin illan juoksulenkin niin, että sain paluumatkalla pysähdyttyä paikan päällä. Vaikka sää ei ollut kovinkaan lämmin, erityisesti juusto- ja viinikojujen luona kävi kuhina, kun ihmiset maistelivat punkkua työpäivän jälkeen. Minä pysähdyin erään valmista ruokaa myyvän kojun luona ja pyysin purkkiin mukaan kanacurrya. Sinähän sanoit currya, myyjä varmisti, ja nyökkäsin. C’est bruyant! myyjä naurahti minulle tuttavallisesti ja nyökkäsin ja naurahdin takaisin. Hotellihuoneessa piti tarkistaa sanakirjasta, mitä bruyant oikeastaan tarkoittikaan: meluisaa. Ja minä kun luulin, että syy myyjän varmistelulle oli minun jotain-sinne-päin-aksenttini…

Chatelainin iltamarkkinoilla viinibaari löytyi, kun paikallisti pöydän, jolle oli kasattu iso liuta viinipulloja. Joitain menun tapaisia niillä pöydillä kanssa näkyi, ja anniskelualueista ei ollut tietoakaan.

Van Meenenin markkinoilla viinibaarit olivat astetta pysyvämpiä, esim tämä pakun takaosaan rakennettu mobile winebar.

Keskiviikkoiltana sovin tutun kanssa treffit Chatelainin iltamarkkinoille, jotka olivat vähän van Meeneniä isommat ja selvästi suositummat. Tuttuni saapui paikalle vähän myöhässä töiden venyttyä yli seitsemään illalla, ja totesimme, että olimme lasillisemme punkkua ansainneet. Moni oli käynyt hakemassa viereisiltä ruokaständeiltä myös illallista, mutta me totesimme viilenevässä ilmassa, että emme olleet tarpeeksi brysseliläisiä tälle. Koska kaikki lähiravintolat olivat iltamarkkinoiden ansiosta tupaten täynnä, suuntasimme kävelymatkan päähän Louisen metroaseman lähelle Li Yuanin vietnamilaiseen ravintolaan (rue Jourdan 1), jonka suolaisia lättyjä voin lämpimästi suositella. Ravintolassa nimittäin tuttuni kertoi puoliksi vietnamilaisesta poikaystävästään, jonka lempiruokaa lätyt ovat, ja totesi, että nämä saisivat hänen hyväksyntänsä.

Saisiko olla ripaus karkinhimoa?

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Boulder, Colorado: vuoria, luontoa, kävelykeskustaa ja hippejä

Vuoria, lunta, yhtä kova auringonpaiste kuin Etelä-Espanjassa, ja +13 astetta lämmintä keskellä helmikuuta. Tämä on Colorado. Ajattelin nyt kertoa vähän enemmän Boulderin kaupungista, jonne Iiro muutti viime jouluna, ja jossa olen vieraillut tähän mennessä kolmesti – ja tykännyt ihan mielettömästi.


View Larger Map

Koska eräskin kaverini kysyi minulta kertoessani Iiron muutosta, että onko Colorado kaupunki vai osavaltio, niin tiedostan, ettei alueen maantiedon tuntemus ole suomalaisille itsestäänselvyys. Yllä kartta, josta sitä voi vähän kerrata. Colorado on siis aikalailla keskellä Yhdysvaltoja, yhtä kaukana kummastakin merestä, virallisesti osa Länttä muttei kuitenkaan mitään Kaliforniaa, ja sopivasti preerian ja Kalliovuorten taitekohdassa. Boulder taas on sadantuhannen asukkaan kaupunki keskellä Coloradoa, vähän pääkaupunki Denveristä pohjoiseen.

Näkymä Boulderin kaupunkiin vuorilta katsottuna

Boulderista puuttuvat monelle amerikkalaiskaupungille luonteenomaiset pilvenpiirtäjät. Syy tähän on, että jo vuonna 1972 säädettiin laki, joka rajasi rakennukset korkeintaan nelikerroksisiksi. Kaupunginisät halusivat tällä suojella kaikkien kaupunkilaisten oikeutta hyviin maisemiin: jokaiselle kuuluu mahdollisuus nähdä Kalliovuoret olohuoneen ikkunastaan. Meillä tosin olohuone on toiseen suuntaan, koska mountain view olisi kohottanut vuokraa parilla satasella kuussa.

Boulder Creek soljuu kaupungin keskustan läpi

Boulder on aktiiviliikkujan paratiisi: kaupungin läpi risteilee pitkin poikin traileja, joita pitkin ihmiset lenkkeilevät ja pyöräilevät. Traileja pitkin pääsee vilauksessa myös vuorille, jos maastopyöräily sattuu kiinnostamaan, ja pyöräilyharrastajaenoni kommentti Boulderiin muutosta olikin, että se on kuulema pyöräilijöiden mekka. Tunnettu asukastyyppi Boulderissa on weekend warrior, jonka vapaa-ajan täyttää urheilu ja viikonloppuisin on hyvä vetäistä pari triathlonia. Lenkkeilijöiden paljous traileilla tuo itsellekin treenimotivaatiota, vaikka vähän tulee paineita, kun muut viistävät ohitse kiiltävissä spandex-asuissaan.

Traileista tunnetun on Boulder Creek Trail, joka halkoo kaupungin itälänsisuunnassa

1960-luvulla Boulderissa oli hippiliike voimissaan, ja hippimentaliteetti näkyy yhä katukuvassa. Boulderin keskustassa sijaitsee Pearl Street Mall, joka ei ole amerikkalaistyylinen ostoskeskus vaan eurooppalaistyylinen kauppojen ja kahviloiden reunustama kävelykatu, ja sieltä löytyy useita kauppoja, joita paremmin kuvaavan termin puutteessa kutsuisin hippikaupoiksi. Tiedättehän, Tibet-tuotteita, intialaisia kankaita, afrikkalaisia puuveistoksia, suitsukkeita, hampusta tehtyjä vaatteita, ja myyjillä on rastat tai vähintään pitkät hiukset. Nämä kaupungin kalleimmalla kauppapaikalla, joten niillä on pakko olla laaja asiakaskunta. Lisäksi keskustassa on useita kahvinpaahtimoita, eli Starbucks-imperiumiin ei täällä tarvitse tyytyä. Ja pyöräliikkeitä. Kaikkialla on pyöräliikkeitä ja pyöräkorjaamoita, ja pyöräkaistat eivät ole pelkkiä koristeita.

Kahvinpaahtamo, hippikauppa ja enemmän pyöriä kuin autoja.

Pearl Street Mall on viitisen korttelia pitkä kävelykatuosuus keskustassa

Tähän mennessä Boulder ei varmasti monelle eurooppalaiselle ole kuulostanut kovinkaan ihmeelliseltä, mutta amerikkalaiseen suburbiaan tottuneelle se on paikkana aika mieletön. Jotenkin niin… eurooppalainen. Ja silti Yhdysvaltojen paras puoli eli upea luonto on käytännössä osa kaupunkia. Toinen enemmän yhdysvaltalainen piirre Boulderissa on sen olutkulttuuri: kaupungissa sijaitsee kolmisenkymmentä pienpanimoa, joilla kaikilla on omat maisteluhuoneensa eli baarinsa ja jotka järjestävät panimokierroksia. Colorado tuottaa Yhdysvaltojen osavaltioista eniten olutta pelkästään litroissa mitattuna kiitos jättiläismäisen Coorsin, mutta on se pienpanimoiden määrässäkin mitattuna top-5:ssä melkein millä vain mittarilla mitattuna, ja Boulder on nimenomaan pienpanimoskenessä vahvoilla. Oluiden lisäksi alueella on kasvava viskikulttuuri ja Kalliovuorten rinteillä tuotetaan myös viiniä (ihan hyvää sellaista), ja kaikki varmaan ovat kuulleet Coloradon kannabislaeista. Tuntuu, että ördäyksen ja kaiken maailman lieveilmiöiden sijaan täällä korostuu kuitenkin hifistely: oluttuoppia tilatessa saatetaan pyytää maistiaisia ennen lopullisen päätöksen tekemistä, viskejä ja viinejä siemaillaan pikkusormet pystyssä, ja mediassa käydään asiantuntevaa keskustelua eri kannabislajikkeiden eroista ja siitä, mihin käyttötarkoitukseen mikäkin sopii.

Yksi Boulderia vahvasti muokkaava asia on sen yliopistomaailma. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Boulderiin vuonna 1858, kaupunki perustettiin vuonna 1871 ja jo kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1877, kaupunkiin perustettiin University of Colorado. Historiansa aikana yliopistossa on pyörinyt yksitoista sittemin Nobelin voittanutta opiskelijaa tai tutkijaa, kahdeksantoista yliopiston kasvattia on päätynyt urallaan astronauteiksi, ja alumneista kaksi päätyi Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden tuomareiksi. Times Higher Educationin listalla University of Colorado on maailman 97. paras yliopisto, kun Helsingin yliopisto on listalla sadas. Nykyään yliopistokampus sijaitsee kävelymatkan päässä Boulderin keskustassa, ja sen 30 000 opiskelijaa pyörivät Boulderin kulttuuriskenessä ja yöelämässä.

Jos Coloradoon eksyy, niin Boulder on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen. Vähän Denveristä pohjoiseen, noin tunnin matkan päässä lentokentältä, ja sopivasti matkalla Kalliovuorille.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Laskettelua Kalliovuorilla

Laskettelukeskuksen helpoin mäki on tässä

Coloradon Kalliovuorilla on monia kuuluisia hiihtokeskuksia: Hollywood-kerman ja julkimotähtien Aspen, Yhdysvaltojen suurin ja mahtavin Vail, afterskistään tunnettu Breckenridge, snoukkaajien Snowmass ja takavuosina huumekartellilla kunnostautunut Telluride, joka imagonsa takia vetää nykyään puoleensa etenkin toimintaelokuvatähtiä. Vaikka näihin suurimpaan osaan on parin tunnin ajomatka, meillä oli laskettelutauko venynyt sen verran pitkäksi, että päätimme aloittaa vähän kevyemmin Boulderin lähikeskuksesta Eldorasta, 45 minuutin ajomatkan päästä.

Bloggaaja poseerausasennossa vuorten edessä, kun ensin on koottu maasta hissin jälkeen tippuneet hanskat ja sauvat

Boulderiin oli luvattu päiväksi aurinkoa ja +18. Kolmenkymmenen kilometrin päässä vuorilla oli aurinkoa ja +2. Loistavasta laskettelusäästä saimme kiittää jyrkkää nousua, sillä vaikka Boulderkin on yli puolentoista kilometrin korkeudessa ylängollä, Eldora on noin kolmessa kilometrissä. Jos siis lähtee Kalliovuorille laskettelemaan, ei suomalaisena ehkä ihan ensimmäiseksi kannata rynnätä rinteeseen, sillä näissä korkeuksissa piilee jo vuoristotaudin vaara. Minä olin lenkkeillyt jo reilun viikon Boulderin poluilla ja Iirohan asuu kaupungissa, joten akklimatisaatio oli suoritettu.

Toiseen suuntaan olisi ollut hienommat maisemat, mutta pelkäsin sen verran kännykän, hanskan, sauvan tai itseni tiputtamista hissistä, etten uskaltanut turhia venkoilla.

On vaikea verrata Eldoraa mihinkään kotimaiseen laskettelukeskukseen, koska speksit ovat niin erilaiset. Toisaalta hissejä oli avoinna alle kymmenen, sellaista Vihdin tai Messilän luokkaa. Toisaalta pisin rinne on melkein viisi kilometriä ja korkeuseroa korkeimman ja matalimman kohdan välillä on melkein 500 metriä; Levillä vastaavat luvut ovat 2,5 kilometriä ja 325 metriä. Eldorasta löytyi onneksi kaiken tasoisia rinteitä, aina aloittelijoille sopivasta bunny slopesta kahden tähden mustiin rinteisiin ja laajoihin off-piste-alueisiin, joista jälkimmäisiin meillä ei ollut mitään asiaa.

Kunnon lasketteluvarusteisiin kuuluu Suomen talviolympialaisjoukkueen virallinen pipo ja tietenkin kypärä. Sen jälkeen on hyvä poseerata 3300 metrissä.

Päivälippu rinteisiin maksoi $80 ja varusteiden vuokraus $45, joten päätimme maksaa neljä taalaa lisää ja ottaa all-inclusive-päiväpaketin, johon hissilipun ja varusteiden lisäksi sisältyi vielä kaksi tuntia opetusta, yhteishintaan $129. (Kausilippu muuten olisi ollut $300, eli aika nopeasti se alkaa kannattamaan.) Hiihto-opetusryhmä ei tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta, sillä vaikka olin mielestäni vähän yliarvioinut taitomme ryhmää valitessa, olimme porukan parasta päätä, ja parin perusvinkin jälkeen jäimme hakemaan tuntumaa itseksemme, kun opettaja paimensi ylisuuren ryhmän alempitasoisia ja lohdutti erästä teinipoikaa, joka kaaduttuaan oli heittänyt sukset mäkeen.

Saimme kuitenkin hakemamme tuntuman ja muistinvirkistyksen, jonka jälkeen oli kiva lähteä isompiin mäkiin kasvattamaan tasapainoa ja itsetuntoa. Iiro oli alunperin arvioinut, että viihdymme rinteessä maksimissaan kaksi tuntia, ja minäkään en uskonut kuin ehkä kolmeen, mutta lopulta olimme rinteessä puolen tunnin lounastaukoa lukuunottamatta klo 10-16. Takaisin kaupunkiin lähdimme iloinen virne naamalla, leuka auringonpolttamana ja hassunmuotoiset pandarajaukset poskissa.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Kuinka lentää Atlantin ylitse businessluokassa 73 dollarilla?

Lyhyt vastaus on, että maksamalla siihen päälle vinon pinon lentomaileja. Pidempi vastaus alla, höystettynä kuvilla toissaöiseltä paluulennoltani Coloradosta Luxemburgiin.

Deltan businessluokassa penkin vieressä on kunnolla yksityisyyttä sekä tilaa laskea tavaroitaan.

Säädöt penkille: vasemmalla ristiseläntuen säätö, toinen oikealta taas tekee penkistä sängyn.

Kanta-asiakasohjelmilla on eroja
Jos aikoo lentää enemmän, kannattaa ennen kanta-asiakasohjelmaan liittymistä perehtyä niiden eroihin – niitä nimittäin riittää! Taannoin aloittaessani Atlantin ylitse lentelyn totesin, että parhaimmat yhteydet Atlantaan aikataulujen ja hinnan puolesta löytyivät KLM:llä tai Deltalla, jotka sattumalta olivat samaa allianssia, joten lentomailit pystyi keräämään kumman vaan yhtiön kanta-asiakasohjelmaan. Iso ero näissä oli, että Deltan lennoista sai aina lentomaileja vähintään oikeasti lennettyjen mailien verran, kun taas KLM:llä saattoi saada vain neljäsosan matkan pituudesta, jos lentää halvemmilla lipuilla – eli juuri niillä, mitä minä normaalisti yritän etsiä. Palkintotaulukot ovat silti suunnilleen samat, eli Deltalla palkintoihin oikeuttavan määrin maileja sai kerättyä jopa neljä kertaa nopeammin, ja bonuksena Deltan mailit eivät koskaan vanhene.

Businessmatkustajat pääsevät koneeseen ensimmäisenä. Koska ison matkustajakoneen boardaamiseen menee yli puoli tuntia, busineksessä olijat voivat nauttia sen ajan Jacquartin shamppanjaa.

Valita aina, kun siihen on syytä
Lento oli myöhässä. Valitin Deltalle, sain 10 000 lentomailia hyvitykseksi. Toisella lennolla elokuvakaukosäätimessäni ei toiminut yksi nappi, minkä takia en päässyt navigoimaan kuin vain joka kolmannen elokuvan kohdalle. Löysin silti laajasta valikoimasta leffoja katsottavaksi matkan ajaksi, mutta lennon lopuksi lentoemäntä kuulutti, että niiden ”lukuisten matkustajien”, joilla oli ongelmia elokuvien kanssa, kannattaa ottaa yhteyttä Deltan asiakaspalveluun. Tein kuten käskettiin, ja sain yllätyksekseni siitäkin 10 000 lentomailia hyvitykseksi. Atlantin ylittävät businessluokan lennot maksoivat muuten 100 000 lentomailia, eli valituksilla on väliä.

Turistiluokassa jaettavien rimpulakuulokkeiden sijaan businessluokassa saa kunnon vastamelukuulokkeet. Peitto ja tyynyt ovat Westin-hotelliketjun brändäämämät ja olivat nekin vähän mukavampia.

Paikalta löytyi kuulokkeiden ja peittojen lisäksi toilettipakkaus, josta käytin silmäsuojaa ja huulirasvaa sekä vedin jalkaan sukat, jotka jalassa kelpasi tassutella vessaan, koska niissä oli pohjassa sellaiset liukastumisenestonypylät. (Jalassa totta kai nukkumiseen soveltuvat lökäpöksyt.)

Hanki maileja muualtakin kuin lennoista
Jos et lennä oikeasti todella paljon, mutta tavoitteena on silti joku kalliimmista lentopalkinnoista, kannattaa tsekata, mitä muita tapoja saada maileja on lentämisen lisäksi. Itse olen hankkinut maileja mm. syömällä lentoyhtiön kanssa yhteistyötä tekevissä ravintoloissa, joissa olisin syönyt muutenkin, mutta joista saa maileja, kun kertoo olevansa lentoyhtiön kanta-asiakasohjelmassa. Toinen yleinen on autonvuokraus, kolmas lentoyhtiön brändätty luottokortti. Kalliimmat businessluokan lentopalkinnot ovat muuten matkustusmukavuutensa lisäksi käteviä siksi, että niitä on yleensä runsaammin saatavilla kuin halvempia economyluokan palkintoja, mikä auttaa, jos ei ole varaamassa palkintoa vuotta etukäteen.

Lennon aluksi matkustajille jaettiin menut: snäkkinä jättikatkarapuja, alkuruokana tomaattikeittoa sekä (hieman omituisesti) keräkaalia (siis sellaisenaan, en tajunnut), pääruokana paria eri vaihtoehtoa, jälkkäriksi juustoja, hedelmiä ja makeaa, sekä aamupalaksi vielä vanilla french toast. Ajattelin alunperin nukkua aamiaisen ohitse, mutta vanilla french toast kuulosti sen verran hyvältä, että päätin herätä siihen – mikä oli kylläkin virhe, sillä ei se lopulta ollut niin hyvää.

Pääruokapasta oli loppu, joten otin pääruoaksi short ribsejä, jotka eivät lopulta olleet kummoisia. Viimeksi, kun lensin busineksessa, tarjolla oli sen sijaan mehevää sisäfilettä.

Palkinnoilla on eroja
Kaikkien lentoyhtiöiden palkintotaulukoista löytyy kannattavampia ja vähemmän kannattavampia tapoja käyttää maileja. Harkitsin tuossa taannoin, että olisin ostanut SASilla yhdensuuntaisen lentopalkinnon Helsingistä Frankfurtiin, 12 000 pistettä plus verot, kunnes huomasin että lennot maksoivat pelkällä rahalla noin 80 euroa. Mieluummin kerään vähän lisää pisteitä ja ostan lentopalkinnon Suomen ja Luxemburgin välille, mikä rahalla ostettuna maksaa edestakaisin noin 300 euroa, koska Luxemburgin kenttä on pieni ja kallis. Deltalla taas jekku liittyy siihen, minkä maan asettaa lähtöpisteeksi: Luxemburg-Yhdysvallat-Luxemburg-lennoissa verot ovat noin 300 dollaria, kun taas Yhdysvallat-Luxemburg-Yhdysvallat-lennoissa ne olivat tuon otsikossa mainitun $73. Tämä johtuu siitä, että KLM:n lentopalkinnoissa ”verot” ovat aina kalliita, eikä Delta halua kilpailla KLM:n kanssa lentopalkinnoilla. Jotta pääsin kiertämään tämän, viime viikon Yhdysvaltojen matkani meno- ja paluumatkat olivat eri lipuilla (toinen palkintolento, toinen halvahko yhteys jota halvensi entisestään aiempien lentojen myöhästymisen takia saatu voucheri), ja ”paluumatkat” kummastakin lipusta käytän sitten seuraavan kerran, kun käyn rapakon tuolla puolen.

Muut matkustajat olivat suurimmaksi osaksi miehiä, ja toisiksi nuorin oli minua noin kymmenen vuotta vanhempi.

Hyödynnä stopover-mahdollisuudet
Näiden palkintolentojeni paluumatkalla en lennä suoraan Luxemburgista Denveriin, vaan minulla on neljän päivän pysähdys New Yorkissa. Osittain tämä on siksi, että lippuja varatessa ei ollut saatavilla lentoja Denveriin saakka saman päivän aikana; osittain koska, noh, New York. Tämä toimii myös toiste päin: olisin voinut ottaa paluulennolle ”stopoverin” Denveriin vaikkapa puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen vielä yksi yhdensuuntainen lento ”lopulliseen päätepisteeseen” vaikkapa Atlantaan tai Kaliforniaan.

Alkudrinkiksi mainostettiin cocktaileja. No, millaisia cocktaileja te kykenette tekemään, rouva lentoemäntä? Oh, almost anything you’d like! Okei, ottaisin margaritan. Umm… that one we only have on domestic flights. Kuvassa siis GT.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Muistutus: Tätä blogia voi äänestää vielä sunnuntaihin saakka Travel Blog Awardseissa Parhaaksi ulkomailla asumista käsitteleväksi blogiksi. Tällä hetkellä Suurherttuan vieraana on kategoriassaan jaetulla ykkössijalla, joten käythän äänestämässä!
Follow my blog with Bloglovin

Maailmanperintökohde Luxemburg

Mietin joskus, että olisi kiva asua Suomenlinnassa, sillä kaiken muun parhauden lisäksi voisi sanoa asuvansa maailmanperintökohteessa. No nyt voin. Luxemburgin kaupungin keskusta, linnoitukset ja muurit ovat nimittäin olleet UNESCO:n maailmanperintölistalla vuodesta 1994. Tässä postauksessa kuvia lähinnä niistä linnoituksista ja muureista.

Kalliossa näkyvät aukot ovat osa Bockin kasematteja, joissa sotilaat piileksivät tuhannen vuoden ajan.

Näkymä ylöspäin kaupunkia kiertävästä rotkosta.

Luxemburgin historiallinen osuus ei rajoitu pelkästään johonkin yhteen pieneen alueeseen, joka toimii ulkoilmamuseona, vaan kaupunki elää ja hengittää historiaansa päivittäin. Edelliset kaksi kuvaa otin aamulenkillä, kun juoksin vallihautana käytetyssä rotkossa, jatkoin Grundin entisen vankila-alueen, nykyisen hippikaupunginosan lävitse, ravasin vanhan luostarinpihan poikki ja ylitin joen linnanmuuria pitkin ennen kuin käännyin takaisinpäin. Aamulenkin jälkeen lähdin töihin bussilla, joka ajoi vanhan kaupungin lävitse, vaikka bussien käyttämältä valtaväylältä ei toki näykään hevoskärrynlevyisiä tuhatvuotiaita kujia.

Vanhat kaupunginportit Pfaffenthalin yllä

Jäänteitä Bockin kasemateista, kalliojyrkänteen sisään rakennetusta linnoituksesta, jonka ansiosta Luxemburg sai lempinimen ”Pohjoisen Gibraltar”

Loput tämän postauksen kuvat taas napsin, kun kävin lounaalla lähellä Bockin linnaketta. Kävelymatka työpaikalta oli vain kilometri, mutta aikaa piti varata yli vartti, koska matka kulki rotkon pohjan kautta.

Thungenin linnoitus Luxemburgin kaupungin laidalla on ainoa, joka on kunnolla säilytetty. Muut pitkälti purettiin 1800-luvulla kaupungin demilitarisoinnin yhteydessä.

Kaupungin linnanmuurit jättävät sisäänsä vanhan luostarin, josta lähimpänä katsojaa ovat sen vanhat hevostallit. Nykyään niihin on rakennettu auditorio, jossa olen käynyt katsomassa leffafestareita. Arkeologisten kaivausten mukaan tässä kohdin asuttiin jo 300-luvulla, yli puoli vuosituhatta ennen Luxemburgin kaupungin perustamista. Oikealla Stiertchenin silta, jossa asuu Stierchesgeescht.

Ensimmäiset Luxemburgin linnanmuurit rakennettiin noin tuhat vuotta sitten, kun kaupunkia lähdettiin laajentamaan pelkästä sotilaslinnakkeesta. Jo sata vuotta myöhemmin kävi kuitenkin selväksi, että kaikki eivät mahdu muurien sisään, joten rakennettiin toiset muurit vähän ulommas… ja vielä kolmannet 1400-luvulla. Tämän jälkeen Luxemburg olikin niin haluttu, että kaikki Hapsburgeista Burgundin herttuoihin, niin ranskalaiset kuin espanjalaisetkin kuninkaat ja kaiken lisäksi vielä Pyhä Rooman valtakunta halusi Luxemburgin itselleen. Sotaisalle vuosituhannelle pistettiin vihdoin Luxemburgin osalta päätepiste, kun linnoitukset erään rauhansopimusen jälkeen purettiin ja muutettiin puistoiksi. Aivan keskustan vieressä oleville alueille olisi toki voinut myös rakentaa taloja, mutta se olisi laskenut talomarkkinoiden arvoa, joten kaupunginisät ja nykyisten talojen omistajat päättivät jättää tilaisuuden hyödyntämättä.

Bockin vieressä menevä autotie

Pfaffenthalin linnantorni

Jos tulee Luxemburgiin ja haluaa tutustua lähemmin linnoituksiin, paras tapa on käydä hakemassa turisti-infosta kartta johonkin kaupungin useista kiertokävelyistä, joiden varrelta löytyy infotauluja (ranskaksi ja saksaksi, mutta kielitaidottomatkin voivat katsella kuvia).

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.