Tältä näyttävät Breaking Badin kuvauspaikat

Viettäessämme pitkää viikonloppua New Mexicon Santa Fessä olin ajatellut, että kävisimme vaikkapa Los Alamosissa tutustumassa ydinpommien historiaan, mutta Iirolla oli muuta mielessä. En ollut tuolloin vielä katsonut jaksoakaan erästä suosittua huumekauppiaaksi ryhtyvästä kemististä kertovaa TV-sarjaa, mutta Iiro sai minut ylipuhuttua: me lähtisimme Albuquerqueen kiertämään Breaking Badin kuvauspaikkoja.

Kauniista ja sympaattisesta Santa Festä on vain tunnin ajomatka huomattavasti vähemmän sympaattiseen Albuquerqueen, joten pian olimme perillä kolkuttelemassa ensimmäisessä kohteessamme.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Pesula
Vapaapäivänä pesulan edessä ei ollut muita autoja parkissa kuin meidän.

Pesula, jonka kellarissa pyörii metamfetamiinilabra

…tai siis ei oikeasti pyöri. Labra on tietenkin kuvattu studiossa, mutta pesulan ulkotilat ja yläkerta ovat myös monesti esillä sarjassa. Kuvauspaikaksi paljastui Pohjois-Albuquerquen teollisuusalueella sijaitseva liinavaate- ja työasupesula, jonka ohi ajoimme pari kertaa, ennen kuin tajusimme, että tuossa se nyt on.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Pesula
Sisäpihalle ei saanut mennä, joten kuva on otettu aidan raosta.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Pesula

Hetken aikaa pyörimme paikalla: onko tämä nyt ihan oikeasti se? Etupuoli ei ollut koskaan näkynyt sarjassa, joten Iirolla oli vaikeuksia tunnistaa paikkaa, mutta kaikki epäilykset haihtuivat, kun paikalle kaarsi tämä:

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Pesula
…hyvin tutun näköinen asuntoauto, josta purkautui lauma turisteja kameroineen. Okei!

Jälkikäteen sarjaa katsoessa pesula oli hyvinkin tunnistettavissa. Samat liinavaatepinot yhä takapihalla:

breaking-bad-pesula
3. kauden 5. jakso: Más

Delta Uniform & Linens sijaitsee osoitteessa 1617 Candelaria Road NE.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque, The Grove

Lydian lempiravintola huumebisnesten hieromiselle

Oli sopivasti lounasaika, joten päätimme seuraavaksi suunnata yhteen monista kuvauspaikkana toimineista ravintoloista. Valintamme osui The Groveen, lähiruokahipsterikahvilaan, joka lounasaikaan oli niin täynnä, että hyvä kun löysimme pöydän jossa istua. Tietenkin päädyimme ikkunapöytään, jossa Iiro muisteli sarjan hahmojenkin istuneen.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque, The Grove
Tilaukset piti käydä tekemässä tiskillä. Menuna oli vaihteleva setti erilaisia leipiä kauden aineksista.
Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque, The Grove
Minä tilasin vuohenjuustovoileivän ja ison lasin jääteetä, joka sopi helteiseen päivään. Oli muuten tosi hyvää.

Osa asiakkaista istui isojen teemukien kanssa läppärin ääressä, osa oli tullut selvästi syömään brunssia perheen kanssa, ja yksikään muu meidän lisäksemme ei näyttänyt turistilta. Ilmeisesti ravintola on ihan yliopistokampuksen vieressä, joten iso osa asiakaskunnasta taisi olla opiskelijoita. Ravintola ei varsinaisesti vaikuttanut paikalta, jonne itse lähtisin keskustelemaan huumekaupoista, mutta toisaalta istui hyvin Lydian tyyliin.

breaking-bad-grove
5. kauden 16. jakso: Felina

The Grove Cafe & Market sijaitsee osoitteessa 600 Central Avenue SE. Avoinna ti-la klo 7-16 ja su klo 8-15.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Dog House

Jessen vakiohengauspaikka, hodari-drive-in

Yhdysvalloissa on ero, onko paikka drive through vai drive in. Ensimmäinen tarkoittaa sitä, että paikassa on autokaista – se, mitä Suomessa kutsutaan drive-in-kaistaksi – kun taas jälkimmäinen tarkoittaa, että paikkaan voi ajaa autolla, eikä autosta tarvitse poistua. Dog House -hodarikiskallakaan ei ole autokaistaa vaan tarjoilija, joka kiertää autojen luona kyselemässä tilauksia.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Dog House

Breaking Badissa tämä hodarikiska ei koskaan esiintynyt päivänvalossa, mutta suoraan sanottuna päivänvalossa se ei ollut yhtään vähempää epäilyttävämmän oloinen. Emme jääneet syömään.

2. kauden 1. jakso: Seven Thirty-Seven
2. kauden 1. jakso: Seven Thirty-Seven

Dog House Drive In sijaitsee osoitteessa 1216 Central Ave NW.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: The Candy Lady

Do you have the blue stuff?

Seuraava vierailemamme paikka ei varsinaisesti esiintynyt sarjassa, muta oli silti pääroolissa. Kaikki sarjaa katsoneet muistavat varmasti sinisen metamfetamiinin, jota sarjassa kaupattiin, ja tämäkin oli paikallista tuotantoa, nimittäin albuquerquelaisen karkkikauppiaan The Candy Ladyn karkkia.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: The Candy Lady

Kiersimme pitkään kauppaa etsien the blue stuffia ja lopulta rohkaistuimme kysymään tiskin takana seisovalta tädiltä, joka totesi, että nämä ovat myynnissä vain tiskin alta. Kauppojen synnyttyä – huomattavasti huokeammalla hinnalla kuin Breaking Badin maailmassa – täti vielä varmisti, että olemmehan käyneet kuvauttamassa itsemme eteisessä. Emme olleet, mutta nyt kävimme. Tässä Iiro:

Iiro Breaking Bad

The Candy Lady sijaitsee Albuquerquen vanhassa keskustassa osoitteessa 424 San Felipe Street NW  ja on avoinna ma-la klo 10-18 ja su klo 10-17.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: A1 Car Wash AKA Octopus

Autopesula, jossa autojen lisäksi pestään rahaa

Albuquerquen omakotitalomaton keskellä ajaessa Iiro tunnisti yksittäisen liikerakennuksen jo kaukaa: tuo on se autopesula! Automme ei ollut erityisen likainen, mutta sisätilat kaipasivat imurointia, joten päätimme hyvin nopeasti ryhtyä asiakkaiksi.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Octopus AKA A1 Car Wash
Imurointi menossa
Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Octopus AKA A1 Car Wash
Iiro maksaa. Pesu ja imurointi oli noin $10. Tällä välin auto kulki talon lävitse pesulinjastoa pitkin.
Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Octopus AKA A1 Car Wash
Ulkona auto vielä kuivattiin käsin.

Tällaiset autopesulat, jossa pesuun kuuluu imurointi ja kuivaus ja ikkunoiden pesu suoritetaan käsin, eivät ole mikään harvinaisuus Yhdysvalloissa, ja usein hinta on halvempi kuin Suomessa huoltoasemalla pesettäminen. Talon arkkitehtuuri on sen sijaan sen verran tunnistettava, että ei ihme, että juuri tämä autopesula valikoitui sarjaan.

Ensimmäisen kauden ensimmäinen jakso
Ensimmäisen kauden ensimmäinen jakso

Autopesula on käyntimme jälkeen vaihtanut omistajaa ja on nykyään ilmeisesti nimeltään Mister Car Wash. Se löytyy osoitteesta 9516 Snow Heights Cir NE ja on auki klo 8-18.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Walter Whiten koti

Albuquerquen kuuluisin omakotitalo

Jep, siinä se on, Walter Whiten kotitalo. Keskellä omakotitalomattoa sijaitsee talo, jonka miljoonat ihmiset tunnistaisivat. Ja tässä kohtaa kuvauspaikkabongareihin iski häveliäisyys: onko tämä nyt oikein hiippailla katselemassa ventovieraiden koteja?

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Walter Whiten koti

Parkkeerasimme vähän kauemmaksi herättääksemme mahdollisimman vähän huomiota ja lähdimme ”muina miehinä” kävelemään talon ohitse. Voi arvata, että meistä paistoi TURISTI kilometrien päähän, sillä avoimesta autotallista astui ulos keski-ikäinen nainen, joka huikkasi meille, että voimme ihan vapaasti ottaa kuvia, mutta talon pihamaalle ei saa tulla.

Talon omistaja oli laittanut autotalliin mehukestit ja selvästi odotteli jotakuta – Breaking Bad -kierrosbussia, ehkäpä? – joten jäimme hetkeksi juttelemaan. Nainen kertoi, että he olivat miehensä kanssa ilmoittaneet talonsa jollekulle agentille, joka välittää kuvauspaikkoja erilaisiin TV-tuotantoihin. Pilottia kuvatessa heillä ei ollut mitään käsitystä, millainen menestys sarjasta tulisikaan, ja nyt autoja hidastelee kohdalla räpsimään kuvia kymmeniä päivässä. (Tätä kertoessa ohimateleva auto juurikin teki näin.)

Itse kuvaukset eivät kestäneet kuin viikon jokaisen kauden aikana, ja siksi ajaksi he muuttivat muualle. Ihmettelimme, miten viikossa saataisiin purkitettua kauden verran materiaalia, kun nainen selvensi, että mukana sarjassa oli vain heidän talonsa ulkoa päin, ja sisätilat oli tietenkin kuvattu studiossa. Emme kehdanneet kysellä, oliko sarjassa vain talon etupuoli, vai löytyisikö takapihalta uima-allas, joten tarkistimme sen myöhemmin Google Mapsista: löytyy sieltä, tutun muotoinen.

Tältä talo näytti pilotissa.
Tältä talo näytti pilotissa.

Whiten perheen kotitalo sijaitsee osoitteessa 3828 Piedmont Dr NE.

Breaking Bad kuvauspaikat: Albuqueruqe: Hankin talo

Huumepoliisin palkalla asutaan prameasti

Waltin talon jälkeen halusimme tietenkin nähdä myös Hankin talon, eikä sinne ollut kovinkaan pitkä ajomatka – mutta hyppäys sosioekonomisessa luokassa oli valtava. Siinä missä Walter Whiten talo sijaitsi keskiluokkaisella, ehkä vähän halvemman puoleisella omakotitaloalueella, Hankin ja Marien talolle ajettiin ylös kukkulan rinnettä, jota valtavat pueblo-tyyliset omakotitalot täplittivät. Oli selvää, että nämä eivät olleet mitään ”taloja” vaan arkkitehtien suunnittelemia miljoonalukaaleja.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque
Näkymä Hankin talolta

Iiro halusi parkkeerata melkein talon eteen ja kierrellä katselemassa, mutta minua hermostutti, että joku soittaa paikalle vähintään neighborhood watchin tai jopa poliisit, koska naapurustossa liikkuu ”epäilyttäviä ihmisiä”. Niinpä emme kuluttaneet paikalla paria minuuttia pidempään.

2. kauden 1. jakso: Seven Thirty-Seven
2. kauden 1. jakso: Seven Thirty-Seven

Hankin ja Marien kotitalo löytyy osoitteesta 4901 Cumbre Del Sur Court NE.

Breaking Bad kuvauspaikat Albuquerque: Twisters AKA Los Pollos Hermanos

Los Pollos Hermanos – kanaa ja huumekauppaa

Breaking Bad -sarjassa pikaruokalaketjun omistaja käytti kanaravintoloidensa logistiikkaketjua huumeiden kuljettamiseen, ja sarjassa istuttiin useaan otteeseen eräässä tietyssä ketjun toimipisteessä. Tämä toimipiste kuuluu oikeasti Twisters-pikaruokaketjulle, joka myy newmexicolaista ruokaa – mm. palkittuja green chile burritoja – ja sijaitsee yllättävän keskellä ei mitään.

Breaking Bad kuvauspaikat Albuquerque: Twisters AKA Los Pollos Hermanos
Sarjassa Los Pollos Hermanos myi kanaa, mutta menusta löytyy aika paljon muutakin
Breaking Bad kuvauspaikat Albuquerque: Twisters AKA Los Pollos Hermanos
Me olimme paikan ainoat asiakkaat sunnuntai-iltapäivällä.
Breaking Bad kuvauspaikat Albuquerque: ruoka, Twisters AKA Los Pollos Hermanos
Olin jo syönyt sämpylän päivemmällä, mutta nachoille on aina tilaa vatsassa!
Breaking Bad kuvauspaikat Albuquerque: Twisters AKA Los Pollos Hermanos
Ravintolan takaseinään oli maalattu Los Pollos Hermanosin logo, mutta muuten paikassa ei ollut viitteitä Breaking Badistä.
Breaking Bad kuvauspaikat Albuquerque: Eläimet Los Pollos Hermanosin pihalla
Pikaruokalan viereisellä joutomaaläntillä laidunsi tällainen eläinpariskunta.

Pikaruokala Twisters AKA Los Pollos Hermanos sijaitsi tosiaan keskellä ei mitään, kaukana Albuquerquen keskustasta etelään vanhaa valtatietä pitkin, jota nykyään varmaan harva käyttää. Naapurusto oli autokorjaamoita, mobile homeja ja trailer parkeja. Ruoka oli kuitenkin erinomaista, iso peukku sille!

3. kausi, 6. jakso: Sunset
3. kausi, 6. jakso: Sunset

Twisters-ketjun toimipiste, joka tunnetaan myös nimellä Los Pollos Hermanos, sijaitsee osoitteessa 4275 Isleta Blvd SW ja on auki joka päivä klo 05.30-21.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Crossroads Motel

Motelli, joka näyttää epäilyttävämmältä oikeassa elämässä kuin telkkarissa

Muistatteko motellin, jonne Jesse pakeni aina, kun kakka osui tuulettimeen ja piti päästä vetämään huumeita? Se on oikeasti olemassa, ja se on oikeassa elämässä vielä epäilyttävämmän näköinen kuin sarjassa.

Breaking Bad kuvauspaikat, Albuquerque: Crossroads Motel

Crossroads Motel ei sinänsä poikkea normaalista amerikkalaisesta suburbiamotellista, mutta se, että motelli on päättänyt lisätä tienestejään ripustamalla seinänsä täyteen kylttejä, joissa kerrotaan, että hotellin ulkoseinien valokuvaaminen maksaa, kertoo jotain hotellin tasosta. Sanomattakin on selvää, ettemme me maksaneet mitään, eikä tällaiset kyltit taida olla erityisen laillisia USAssa.

1. kauden 3. jakso: ...And the Bag's in the River
1. kauden 3. jakso: …And the Bag’s in the River

Crossroads Motel sijaitsee osoitteessa 1001 Central Ave NE. Motellin arvostelut netissä ovat sen verran huonot, ettei kannata edes harkita siellä yöpymistä.

Kierroksen päätyttyä ajoimme takaisin Santa Fehen viettämään iltaa, ja kun pääsimme kotiin asti, minä aloitin Breaking Bad -katselumaratonin saadakseni vihdoin tietää, missä oikein olimme käyneet.