Pizzakokki Dennis

Istuessamme viikko sitten Parasol’sin terassilla vieressä istui nuori lunkin oloinen mies, joka heitti läppää ohikulkijoille ja tuntui tuntevan heidät kaikki nimeltä. I used to work here, that’s why I know everyone hän selvensi meille, kun huomasi meidän seuraavan häntä, ja esitteli itsensä Dennisiksi.

Dennis kertoi muuttaneensa New Orleansiin varsinaisesti vasta puoli vuotta sitten. Mardi Gras -festivaalien aikaan hän oli ollut Parasol’sissa ja päätynyt kiireiltana auttamaan tiskin taakse. Paikan omistaja oli ollut tyytyväinen nuoren miehen aikaansaavuuteen ja tarjonnut töitä, joten Dennis oli jäänyt tänne töihin pariksi kuukaudeksi. Nyt hän oli jo saanut muita töitä pizzakokkina kauempana olevasta italialaisesta ravintolasta ja oli erittäin tyytyväinen, että tulee 21-vuotiaana itsenäisesti toimeen. My sister, she’s living with my mom and on her money, and my mom also offers me some money when I go visit her but I say, Mom, I’m living on my own now, and I’m proud of myself.

Dennis oli tykästynyt New Orleansin kaupunkiin jo ollessaan täällä teininä siivoamassa hurrikaani Katrinan tuhoja. Emme saaneet ihan selvää, minkä järjestön, yrityksen tai tahon kautta tämä oli tapahtunut, ja mitä Dennis tarkkalleen ottaen oli tehnyt, mutta niiden parin kuukauden aikana hän oli saanut New Orleansista sen verran ystäviä että oli uskaltautunut muuttamaan tänne kotikaupungistaan Chicagosta. You know it’s really cold there in Chicago, you wouldn’t believe how cold hän toisteli vielä senkin jälkeen, kun olimme kertoneet, mistä itse olimme kotoisin, ja teki selväksi, että New Orleansin kostea lehmänhenkäys oli enemmän hänen mieleensä.

Ilmaston lisäksi Dennis arvosti New Orleansin taloudellista tilannetta. There’s a lot of jobs here in the service industry, and the minimum wage is higher hän selosti ja kertoi, että New Orleansissa minimipalkka oli jopa $8/h, kun se pohjoisemmassa saattoi olla vain $5/h. Here, I can have my own house and I don’ have to work two jobs hän kehui kaupunkia ja vaikutti tyytyväiseltä elämäänsä. Heti perään hän mainitsi, että oli hänellä kyllä college degree in English, mutta toimittajan tai äidinkielen opettajan hommia on niin paljon vaikeampi saada tässä taloudellisessa tilanteessa, ja lisäksi toimittajan ura freelance-töineen olisi todella epävarmaa.

Kyselimme kartanoista, joita samaisen kadun varrella oli, ja ihmettelimme, keitä niissä asuu. You know Sandra Bullock? The actress? Nyökyttelimme. Well she lives down the street, as does Robin Williams, the other actress, you know him? Nyökyttelimme. And also you know Lenny Kravitz? Nyökyttelimme. He was the other day giving autographs down the street and being all cool. Oh man, and you must know Lil’ Wayne, he actually dropped by here to eat one day! Tässä kohtaa emme nyökytelleet, mutta Dennis ei tainnut huomata.

Tässä vaiheessa baarimikko, joka näytti pikkuhiljaa selviävän krapulastaan, tuli tuomaan meille po’boyt. Dennis kysyi, millä täytteellä olimme tilanneet leipämme, ja kun kerroimme, että paahtopaistilla, hän nyökytteli hyväksyvästi. Kuulema paikan omistaja oli vaihtunut aivan vähän aikaa sitten, ja them new owners, they done something about the roast beef, don’t know what, but it’s super good now. Ja niinhän se oli.

Po'boy at Parasol's

Vasemmalta: Po’boy, Baarimikko, Dennis ja Iiro

Reissun päätepiste, The Big Easy

Viimeinen kirjoitus sarjassa Labor Dayn roadtrip… saavuimme nimittäin viikko sitten myöhään sunnuntaina New Orleansiin, reissun päätepisteeseen, josta lensimme tiistai-iltana kotiin.

Bourbon Street at Night

Bourbon Streetin ihmisvilinää sunnuntai-iltana yhdeksän jälkeen

Ranskalaiskorttelin pääkadusta Bourbon Streetistä näytti etukäteen kaikilla löytyvän mielipide: se on likainen, se on liian meluisa, se on tosi autenttinen, se on paras paikka hengailla iltaisin… ja kun paikan päälle pääsi yhdeksältä illalla, tajusi, mistä mielipiteet kumpusivat. Katua pitkin velloi ihmismassoja, suurimmalla osalla kädessä muovituopissa olutta tai joku drinkki, joita sai ostaa mukaan kadun varressa olevista kioskeista. Joka kolmannella ovella strippari houkutteli ihmisiä sisään katsomaan esityksiä, eivätkä stripparit olleet ainoita vähiin vaatteisiin sonnustautuneita; kadulla liikkui myös Southern Decadence -homofestivaalin ansiosta miehiä, jotka saattoivat olla sonnustautuneita pelkkään sukkaan. Väkijoukko oli nuorta ja vanhaa (poislukien lapset, joita ei ymmärrettävästi näkynyt), monta eri rotua, monta eri kansallisuutta, mutta kaikkia yhdisti yksi asia: hyvä meininki. Silti yöunet hotellihuoneessa, jonka ikkuna on kadulle päin, saattaisivat jäädä melun ansiosta lyhyiksi.

Law on Drinking

New Orleans on yksi harvoista paikoista Yhdysvalloissa, joissa kadulla alkoholin nauttiminen on sallittua, mutta täälläkin katukyltit muistuttavat, että juoma tulee olla muovituopeissa.

French Quarter

Ranskalaiskorttelin takorautaparvekkeet, ah!

Seuraavana aamuna aluetta ei ollut uskoa samaksi. Kioskibaarit ja strippiluolat olivat sulkeneet ovensa, kadulla liikkui unisia ja vähemmän unisia kasvoja, ja edellisillan kaduilla vilistävät rotat ja paha haju oli pesty pois. Sen sijaan esille pääsi todella kaunis arkkitehtuuri – melkein joka talo oli ihmettelyn arvoinen!

French Quarter Beads

Moni talo oli koristeltu Mardi Gras -helmillä, joita heitetään kulkueesta katsojille (myös niille, jotka eivät näytä tissejään)

Breaux Bridge Benedict

Breaux Bridge Benedict – nuo pallot ovat uppomunia, ei jätskiä.

Kävimme aamupalalla Stanleyssa. Paikka oli täynnä, mutta saimme pöydän jo 10 minuutissa, mikä riitti juuri ja juuri Jackson Squaren kiertämiseen.

St. Louis Cathedral & Jackson Square

Jackson Squaren puisto ja sen takana oleva Saint Louisin katedraali

Painter on Jackson Square

Psychic Readings on Jackson Square

Päädyimme miettimään päivän ohjelmaa ilman selvännäkijän apua

Penny Lane

Katutaidetta: yksi kadunkulma oli peitetty pennin kolikoilla

Frogs

French Marketin sammakot

Meinasimme kiertää kaupunkia ratikoilla, mutta ne olivat huollossa, joten hortoilimme sen sijaan päämäärättömästi ympäri Ranskalaiskorttelia. French Market oli täynnä kiinalaista krääsää, mutta seasta löytyi myös paikallisesti käsintehtyjä helmiä. Ostin korvakorut keski-iän ylittäneeltä mustalta mieheltä, joka tehtaili niitä lisää käsityönä myyntitiskin takana. Iiro osti tenneseeläisen kurnuttavan sammakon. Tarjolla olisi ollut myös käsintehtyjä sinettejä sekä ovelista ovelin kukkaruukunripustussysteemi, jota himoitsin parvekkeellemme, mutta joka valitettavasti ei olisi mahtunut käsimatkatavaroihimme.

Garden District

Kartano myynnissä Garden Districtistä, hinta tuskin on kohtuullinen

Ranskalaiskortteleissa vaellettuamme siirryimme eteenpäin Garden Districtiin, jossa omakoti- ja rivitalot sijaitsivat kauniiden puutarhoiden keskellä. Nautimme paikallisen sämpylän eli po’boyn paahtopaistilla Parasol’sin terassilla – taaskin paikka, jonne ei olisi ikinä eksynyt ilman suositusta, mutta joka oli todellakin suositusten arvoinen, sillä po’boy eli täytetty ranskanleipä oli kastikkeesta mehevä ja käypä lounas kahdelle.

Garden District

Garden Districtin rivitalontapaisia

Happy Hour at the Columns

Drinkit Columnsin siirtomaatyylisellä terassilla

Illallisen jälkeen lähdimme kuuntelemaan elävää musiikkia hieman Ranskalaiskorttelin ulkopuolelle Frenchmen Streetille, joka oli kuin Bourbon Streetin voisi kuvitella olevan ilman strippiklubeja, kitchiä ja turistihössötystä. Kiersimme pari eri paikkaa: Cafe Negrilissä oli reggaeta ja meidän lisäksemme pelkästään mustia asiakkaita, The Spotted Catissa hipsterijazzia ja lähestulkoon pelkästään valkoisia. Kummassakin oli hyvä meininki.

Music at Frenchmen Street

Cafe Negril ja reggaeta

Seuraavana päivänä ehdimme ennen lennon lähtöä kiertää New Orleansin vanhimman hautausmaan sekä etsiä erästä museota, jonka osoitteen suhteen Google Maps neuvoi meidät aivan väärään päähän katua. Totesimme, että nyt on ehkä sopiva hetki navigoida takaisin Ranskalaiskortteliin, kun lyhtypylväissä alkoi näkyä kylttejä: ”Drug-Free Neighborhood”. Jotenkin moiset kyltit saivat epäilemään asian olevan aivan päinvastoin, ja mielessä kävi hotellivirkailijan vakuutus, että Ranskalaiskortteli on completely safe to walk. Kun kysyin, missä sitten ei ole turvallista, virkailija totesi että in some places outside the French Quarter, but you won’t be going there.

Niin, sananen vielä hotellista. Varasimme sen vasta kaupunkiin saapumista edeltävänä iltana ja saimme tosi hyvän diilin Ranskalaiskorttelissa sijaitsevaan Hyattiin. Mainitsemisen arvoista tässä oli, että kyseinen diili löytyi vain Androidin Hotels.com-sovelluksen kautta. Netissä Hotels.com-palvelussa hotelli olisi ollut kalliimpi. Eräs meistä tiesi kertoa, että tällainen hinnoittelu on tapana, koska Android-käyttäjät ovat yleisesti pihempiä kuin esim iPhone-käyttäjät tai nettiselaajat yleisesti, joten parhaat hotellitarjoukset löytyvät Androidin sovelluksista. Tämä vinkkinä kaikille, jotka reissaavat Yhdysvalloissa ja varailevat hotelleja vain jonkin verran etukäteen.

Room at the Hyatt

Hotellihuoneen ikkunat olivat hiljaiselle sivukadulle päin, mutta silti hotellilta oli vain vajaa kortteli Bourbon Streetille

Mississippin rantaviivaa

Wet Pine Savannah

Silmänkantamattomiin kosteaa puusavannia, jossa asuu uhanalainen hietakurjen alalaji

Hard Rock Casino

Biloxin lomakaupungin rantaviiva oli täynnä kasinoita

Biloxi Shore

Rantahiekat olivat lentäneet tielle saakka, ja oletettavasti Isaac-hurrikaanilla oli jotain tekemistä asian kanssa

Biloxi Lighthouse

Tämä ei ole se majakka, joka esiintyy Mississippin rekisterikilvessä, mutta näimme kyllä senkin

Ajoimme Mississippin läpi pysähtymättä bongaillen maisemia auton ikkunasta. New Orleansiin oli pakko ehtiä illaksi.

Mobile, lausutaan ”Mobiil”

USS Alabama

Koko 200 metriä laivaa ei mahtunut samaan kuvaan

Roadtrip jatkuu Etelä-Alabaman Mobilessa, jossa vietimme iltapäivän. Olimme alunperin ajatelleet ajaa suoraan kaupungin ohi, kunnes opaskirjaa lukiessa silmiin sattui jotain, mikä oli ainakin tällaisen insinöörin mieleen: Battleship Memorial Park, jossa kaikenlaista sälää, mukaanlukien taistelulaiva, sukellusvene ja kasa siistejä lentskareita.

Lead, Dammit

USS Alabaman kannella riitti pienempiä pyssyjä…

USS Alabama

…eikä isommistakaan ollut varsinaisesti puutetta.

Taistelulaiva USS Alabama oli ollut mukana usemmassa toisen maailmansodan taistelussa ja selvinnyt niistä kaikista vahingoittumattomana. Sisälle pääsi melkein vapaasti kiertämään, ja sisustus oli sekoitus autenttisen oloisesti sisustettuja huoneita ja Memorial Roomeja sekä tälle että parille muulle taistelulaivalle. Memorial Roomeissa oli sekaisin lehtileikkeitä, valokuvia ja loppumattomia nimilistoja kaikista, jotka olivat koskaan näillä laivoilla palvelleet. Yhdessä huoneista oli pimeässä valaistut listat USS Alabaman noin kuudesta tuhannesta sotilaasta – kerrallaan laivalla palveli lähes kaksi tuhatta miestä – ja oven vieressä liehui jenkkilippu. Toisessa luki oven päällä: As you browse this room, please take a moment to remember the brave heroes who fought for freedom on board this ship.

Barber's chair on USS Alabama

Autenttisten huoneiden listassa kannen alla parturi…

USS Alabama Laundry

…pesula, sillä sotilaat eivät ehdi pesemään vaatteita sodassa, mutta siistit vaatteet vähentävät haavojen tulehtumisriskiä…

Photographer's Studio on USS Alabama

…laivan valokuvaajan studio pedillä, sillä kaikki erikoistuneissa hommissa palvelevat käytännössä nukkuivat asemapaikallaan. Viereisessä hytissä oli pimiö…

USS Alabama Toilets

…tuhannelle sotilaalle vain yksi vessa, mutta kauaa ei varmaan vuoroaan joutunut odottamaan, kun ”pönttöjä” eli istumapaikkoja riu’ulla erotti vain väliseinät…

Ship Police's Cabin

…sotilaspoliisi sai oman hyttinsä, toisin kuin tavalliset sotilaat, jotka nukkuivat nelikerroksisissa katoista ripustetuissa punkissa tai riippumatoissa.

Laiva todellakin muistutti ”palveluiltaan” pientä kaupunkia, ja senhän verran siellä oli asukkaitakin.

USS Alabama

Iiro valmiina tykittämään…

Pelicans in Alabama

…pelikaaneja? Näitä oli tusinoittain laivan vieressä olevalla aallonmurtajalla.

Extra Pipes

Laivan tykkipiiput kuluivat sen verran nopeasti, että varaosia oli hyvä olla aina saatavilla.

USS Alabama's Main Computer

Laivan tietokone ei ollut seinän vaan parin huoneen kokoinen. Tällä tähdättiin isoja pyssyjä.

The Missile and Us

Seurueemme isojen pyssyjen ammusvarastossa.

USS Alabama's hull

Merillä ollessa laivan kapteeni poistui harvoin komentosillalta tai sen vieressä olevasta kapteenin merihytistä. Ja kukapa näillä näkymillä haluaisikaan.

Battleship Memorial Park

Taustalla Mobilen keskustaa, edessä sälää, mm. B-52-pommikone.

Vaikka suurin osa ajastamme kului laivalla, oli puistossa toki muutakin nähtävää. Laivaa oli mainostettu etukäteen sillä, että siellä olisi ilmastointi alakansilla, mutta se ei aina toiminut kovinkaan moitteettomasti, joten oli ihanaa seuraavaksi päästä hikisestä kuumuudesta ilmastoituun lentokonehalliin.

Blackbird

”Lennonjohto, pyydämme korkeutta 600 (n. 18km).” ”Täällä lennonjohto. Jos pääsette noin korkealle, niin sen kus.” ”Selvä, laskeudumme korkeudelta 800 (n. 24km).”

Ehkä siistein nähtävyys lentokonehallissa oli Blackbird, 3,3 kertaa äänennopeudella lentävä kone, jonka matka-aika New Yorkista Lontooseen olisi alle kaksi tuntia. Tämän lisäksi hallissa näkyi myös tutumpia koneita, ja nurkassa oli hornet-lentosimulaattori, jota oli tietenkin pakko mennä kokeilemaan, ja joka tuotti pienoisen pettymyksen.

Hornet

Suomen ilmavoimien kuuminta kärkeä löytyy täällä museosta.

Hornet Simulator

Simulaattori näytti hurjemmalta ulkoa päin kuin mitä se oli sisältä, ja grafiikat olivat yllättävän 80-lukuiset ollakseen tehty viime vuonna.

USS Drum

USS Drum, vanhin olemassaoleva sukellusvene jollain mittarilla, mutta kaikenhan pitää olla täällä isointa, vanhinta tai vähintään maailmankuulua.

Lentokonehallin jälkeen viimeiseksi nähtävyydeksi jäi sukellusvene USS Drum, myöskin toisen maailmansodan jäämistöä. Olimme kaikki olleet aiemmin sukellusveneissä, joten tämä yllätti meidät epäklaustrofobisuudellaan. Sisätilat olivat yllättävän tilavat.

USS Drum

Täällähän mahtuu kävelemään!

USS Drum Beds

Punkkia oli vain kolme päällekkäin, vähemmän kuin taistelulaivassa.

Ice Cream Machine

Täältäkin löytyi USA:n merivoimien salainen ase: jäätelökone. Taistelulaivassa oli ollut kokonainen jäätelöntarjoilukäytävä.

Ahkeran isojen koneiden katselun jälkeen olikin jo aika suunnata myöhäiselle lounaalle, ja tätä varten löysimme tiemme Callaghan’s Irish Social Clubiin, josta piti saada koko Alabaman parhaat hampurilaiset, ja joka oli tietenkin maailmankuulu. Aika löytäminen perille olikin, sillä paikka sijaitsi keskellä hiljaista omakotitalolähiötä ja vaikutti kaikin puolin lähiöräkälältä.

Callaghan's Irish Social Club

Parhaat hampurilaiset, täältä. Kyllä.

Hampurilaisen kanssa ei saanut ranskalaisia vaan piti ottaa sipsejä, mutta mukavampi yllätys oli, että paikallista Abita Amber -olutta sai ihan oikeassa lasisessa tuopissa. Tämä oli ainoa kokemus koko Alabamasta, missä tarjoiluastiat olivat jotain muuta kuin muovia: kertismuovituoppeja, kertismuoviaterimia, muovikori leivinpaperilla… Kaikkein järkyin kertismuovikokemus oli hotellin aamiainen, missä aterimet oli lisäksi pakattu yksittäismuovipusseihin ja kaikki pannukakuista muroihin syötiin kertismuovilautasilta.

Callaghan's Burger

No oli ne ihan hyviä.

Kysyimme tarjoilijaltamme, oliko pari päivää aiemmin riehunut Isaac-hurrikaani vaikuttanut täällä päin elämänmenoon. Nuori nainen muljautteli silmiään ja tokaisi, oh please! Hänen lapsuudessaan näistä ykköskategorian hurrikaaneista ei jaksettu edes uutisoida, mutta Katrina säikäytti kaikki, ja nyt on hirveä hössötys pienestä vesisateesta, and like it doesn’t rain here in Alabama during summer, like so out of the normal!

Antebellum Architecture

Antebellumarkkitehtuuria eli tyyli, joka oli vallassa ennen sisällissotaa ja suosittu orjanomistajien keskuudessa

Ennen lähtöämme vedimme vielä kunnon japanilaisturistikierroksen ja ajelimme pitkin katua, jossa oli mainostettu olevan paljon vanhoja antebellumtyyliin rakennettuja huviloita, napsien ohimennessä ikkunat auki valokuvia. Seuraavaksi Mississippiin!

Sweet Home Alabama

Viime perjantaina saimme vieraita, kun ystävämme Eeva ja Tero saapuivat roadtripillänsä Atlantaan. Alunperin olimme suunnitelleet lähtevämme kohti New Orleansia heti lauantaina, mutta koska hurrikaani Isaac oli mennyt kaupungin läpi kaksi päivää aiemmin, päätimme vähän himmailla matkan varrella ja lähdimmekin liikkeelle vasta lauantai-iltapäivällä.

Capitol Oyster Bar

”Tuonneko pitäisi mennä sisään?”

Aurinko oli jo laskemassa, kun saavuimme Montgomeryyn, Alabaman pääkaupunkiin. Matkalla osavaltiorajan ylittyessä kelloja piti siirtää tunnilla taaksepäin, joten meillä oli hyvää aikaa syödä illallista. New York Timesin suosituksesta paikaksi valikoitui Capitol Oyster Bar, ja hyvä niin, sillä ilman suositusta emme taatusti olisi ikinä eksyneet epämääräiselle valottomalle kujalle nimeltä Shady Street, jonka varrella oli osittain hylätyn näköisiä venevajoja ja ihan yhtä hylätyn näköisiä korkeintaan kaksihuoneisia omakotitaloja, jotka näyttivät siltä että hajoaisivat hetkenä minä hyvänsä.

Montgomery Marina

Montgomeryn venesatamassa rämeikön varressa oli sekaisin pienmoottoriveneitä ja asuntoveneitä.

Vaikka Oyster Barista oli sinä iltana osterit loppu, ruoka oli paikan hieman epäilyttävästä ulkonäöstä huolimatta todella maukas sekoitus erilaisia eliöitä, jotka kaikki olisivat suomeksi ”rapu”. Terassilta oli näkymä Montgomeryn venesatamaan, joka oli parikymmentä venepaikkaa joen varressa, mutta aivan yhtä paljon huomiota vei illan ottelu. Ajattelimme pakenevamme urheiluselostusta terassille, mutta ovelasti sisällä olevista televisioista oli vedetty ääni myös ulos, joten saimme nauttia yliopistosarjan jenkkifutismatsista, joka oli nimetty Suomessakin kyseenalaista kuuluisuutta nauttineen pääsponsorinsa mukaan Chick-fil-A Kickoff Gameksi. Mietimme, että olisi tavallaan ihan siistiä, jos Suomessakin olisi vastaavalla tavalla yliopistoliigat… tänään Hesburgermatsissa luvassa Tampereen yliopiston Tiikerit vastaan Aalto-yliopiston Alligaattorit!

Alabama State Capitol

Alabaman State Capitol eli osavaltiontalo

Illallisen jälkeen kiertelimme Montgomeryn keskustaa katselemassa valaistuja monumenttinähtävyyksiä, joista moni liittyi olennaisesti Yhdysvaltain sisällissotahistoriaan. Etelävaltioiden konfederaatio sai käytännössä alkunsa täällä, sillä Konfederaation perustuslaki hyväksyttiin Alabama State Capitolissa, ja sen parvekkeella Etelävaltioiden presidentti Jefferson Davis vannoi virkaanastumisvalansa. State Capitolin vieressä sijaitsee Etelävaltioiden ensimmäinen Valkoinen Talo, jossa Davis asui presidenttikautensa ensimmäiset pari kuukautta, kunnes Etelävaltioiden pääkaupunki vaihtui virallisesti Virginian Richmondiksi.

First White House of the Confederacy

Valkoinen talo mallia Montgomery, Alabama

Konfederaattivaiheidensa lisäksi Montgomery on tunnettu ihmisoikeusliikkeen historiassa: vuonna 1955 musta Rosa Parks kieltäytyi luovuttamasta paikkaansa valkoisille bussissa, joka innoitti kaupungin mustan papiston organisoimaan yli vuoden kestäneen bussiboikotin. Boikottia vetämään valittiin tuolloin vielä hyvin tuntematon pappi, Martin Luther King Jr., joka oli toiminut vuoden Dexter Avenuen baptistikirkon pappina. Bussiboikotin aikana kaupungin mustat kieltäytyivät käyttämästä busseja, bussijärjestelmä kärsi rahoitusongelmista ja valkoiset liittyivät vastalauseena sankoin joukoin rasistiseen White Citizen’s Counciliin puolustamaan segregaatiolakeja. Boikotti kuitenkin lisäsi painetta segregaation lopettamiseen busseissa, ja lopulta Korkein oikeus päätti, että bussisegregaatio on perustuslain vastaista.

Dexter Avenue Baptist Church

Dexter Avenue Baptist Church, jossa Martin Luther King Jr. saarnasi 1954-1960

Montgomery on nykyään Tampereen kokoinen kaupunki, mutta Tampere taitaa vetää elävyydessä pidemmän korren. Kello ei ollut edes yhdeksää lauantai-iltana, kun kävelimme ympäriinsä, mutta puolen tunnin kävelyn aikana näimme keskustassa liikenteessä ehkä kymmenisen autoa. Olimme toki hallintokorttelissa, mutta kun ajoimme kävelyn jälkeen Montgomeryn katuja ristiin rastiin etsien ulospääsytietä Interstatelle, muualla näytti aivan yhtä tyhjältä.

Montgomery Street View

Montgomeryn keskusta, lauantai, klo 20:36

Ajoimme vielä puolisen tuntia Montgomerysta etelään kunnes saavuimme sellaisen liittymän kohdalle, jossa mainostettiin useampaa tienvarsihotellia. Pysähdyimme pariin kysymään hintoja ja valitsimme Jameson Inn -ketjun hotellin yösijaksi. Emme kuitenkaan jääneet huoneisiin paria minuuttia pidemmäksi aikaa, sillä niissä leijaili imelä ällöttävä haju… ja totta tosiaan, seinällä tepasteli isokokoinen lutikka. Vaikka Yhdysvaltojen lutikkaongelma on pahimmillaan New Yorkissa ja Floridassa, niitä voi löytyä mistä vaan hotellista, ja pahimmillaan ne voivat levitä matkatavaroiden mukana kotiin. Tämä oli taas meille muistutus siitä, että hotellihuoneeseen tullessa kannattaa aina tarkistaa sänky (tai seinä…) siltä varalta, että niissä näkyy merkkejä lutikoista.