21 uutta maailmanperintökohdetta aavikolta merenpohjaan ja vuorenhuipuille

Unesco julkisti taas kesällä joukon uusia maailmanperintökohteita. Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna en saanut automaattisesti lisäystä keräyslistalleni, vaan nämä kaikki kohteet ovat minulle uusia. Lista sai kuitenkin välittömästi miettimään seuraavaa matkaa Karibialle – sekä Newfoundlandin valloitusta. Tässä ne kohteet ovat:

Neljä Euroopan muinaista…

Bosnia & Hertsegovina, Serbia, Kroatia ja Montenegro: Stećakit, keskiaikaiset hautakivet

Bogomil grave monument
Entisen Jugoslavian alueella keskiaikaiset kalkkikivestä kaiverretut hautakivet tunnetaan nimellä ”stećak”. Maailmanperintölistalle nostettiin yhteensä 28 hautuumaata, jotka ovat täynnä näitä 500-1000 vuotta vanhoja koristeellisia hautakiviä. [kuva; D Smith]

Espanja: Antequeran dolmenit

Menga Dolmen / Dolmen de Menga, Antequera
Dolmen tarkoittaa kivikautista rakennelmaa, jossa pystykivet kannattelevat vaakakiviä. Antequeran alueella näistä kaksi on nyt lisätty maailmanperintölistalle: Menga ja Viera. Rakennelmat ovat noin 6000 vuotta vanhoja ja olivat luultavasti kivikautisten hallitsijoiden hautoja. [kuva: Trevor Huxham]

Gibraltar: Gorhamin luolakompleksi

The ceiling in Gorham's Cave, Gibraltar
Neandertalinihmiset asuivat Gibraltarilla sijaitsevassa Gorhamin luolassa yli kymmenentuhannen vuoden ajan: luolasta on löytynyt metsästyssaaliiden luiden ja kivityökalujen lisäksi kalliokaiverruksia. Luola sijaitsee aivan Välimeren rannalla Gibraltarvuoren seinämässä. [kuva: Kjell Eson]

Kreikka: Filippoin arkeologinen alue

Ancient Filippoi, Greece ... HDR
Filippoin perusti Makedonian kuningas Filippos II vuonna 356 eaa. Se pysyi kreikkalaiskaudella pienenä, mutta Rooman valtakaudella se vähitellen vauraustui ja sitä alettiin kutsua ”pikku-Roomaksi”. Apostoli Paavali saarnasi kaupungissa ja kirjoitti seurakunnalle mm. Filippiläiskirjeet, ja maailmanperintölistalle kaupungin rauniot ovat päässeet juurikin useiden varhaiskristillisten kirkkojen ansiosta. [kuva: Emil Athanasiou]

Kaksi Afrikan rikasta luontokohdetta…

Sudan: Sanganebin ja Dungonabinlahden–Mukkawarinsaaren merelliset kansallispuistot

sudan_071 aganoush
Punaisenmeren ainoa atolli, Sanganeb, sekä Dungonabinlahden korallit, mangrovemetsät ja meriheinikot kuuluvat yhdessä maailmanperintölistalle luontokohteena. Alueella elää lukuisia merilintuja, kaloja, haita, kilpikonnia ja rauskuja sekä maailmanlaajuisesti merkittävä merilehmäpopulaatio. [kuva: Cathy Thomas]

Tsad: Ennedin massiivi

Acacia Trees
Ennedin ylänköalueella vesi on kaivertanut maisemaan vadeja, eli kuivuneita joenuomia, ja akaasiat kasvavat korkeiden hiekkakivimuodostelmien välissä. Suurimmissa kanjoneissa ympärivuotisesti esiintyvä vesi pitää hengissä runsasta villieläinpopulaatiota. Maailmanperintölistalla Ennedin massiivi on sekä luonnon-  että ihmisenperintökohde, sillä luonnon lisäksi alueella on monipuolisesti kalliokaiverruksia ja -maalauksia. [kuva: David Stanley]

Neljä Lähi-idän kuivaa kohdetta…

Turkki: Anin arkeologinen kohde

ani
Koillis-Turkissa lähellä Armenian rajaa sijaitsee Anin keskiaikainen kaupunki. Kaupungin kultakausi oli 900-1000-luvulla, kun siitä tuli Armenian kuningaskunnan pääkaupunki ja se hallitsi osuutta Silkkitiestä. Myöhemmin Bysantin ja Seldžukkien valtakunnan aikana kaupunki piti asemansa tärkeänä kauppakaupunkina, mutta mongolien valloitus vuonna 1236 sekä tuhoisa maanjäristys käynnistivät kaupungin alamäen, ja se hylättiin 1600-luvulla. Maailmanperintölistalle kaupunki lisättiin sen monipuolisen arkkitehtuurin ansiosta: lähes jokainen vuosina 600-1200 keksitty arkkitehtuurinen innovaatio on jossain muodossa esillä kaupungin raunioissa. Lisää Anista löytyy Tuhat ja yksi tarinaa -blogista, josta myös tämä kuva on.

Irak: Etelä-Irakin Ahwar

Soldiers tour Ziggurat of Ur
Irakin Ahwar eli suoalue kattaa sekä vanhoja raunioita – joista kuvan Urin suuri zikkurat on vaikuttavin – että Tigris- ja Eufrat-jokien suiston soita. Suiston suoalue on yksi maailman suurimmista sisämaan suoalueista, vaikka se sijaitsee erittäin kuumalla ja kuivalla alueella. Urin, Urukin ja Tell Eridun rauniot taas muistuttavat muinaisesta sumerilaiskulttuurista. [kuva: Spc. Cory Grogan, USAn armeija]

Iran: Iso Hiekka-aavikko

Kerman 059, Iran
Iranin Iso Hiekka-aavikko (Dasht-e Lut) on yksi maailman kuumimmista paikoista, jossa lämpö kohoaa jopa 70 asteeseen. Syyksi maailmanperintölistalle valitsemiseen ovat kuitenkin sen valtavat tuulen muovaamat kiviharjat eli yardangit, joissa voi nähdä eroosion voiman ja geologisen prosessin kulun. Tuntemattomaan ja takaisin -blogissa on tarina yöstä Iranin aavikolla, vaikkakin kyseessä taisi olla se toinen Iranin kahdesta suuresta aavikosta. [kuva: Ninara]

Iran: Persian qanatit

Kuva Aika lähteä -blogista, jossa lisää juttua Iranista.
Kuivassa Iranissa paikalliset keräävät vettä perinteisesti qanateilla eli vesitunneleilla, joita pitkin vesi johdetaan ylempänä vuorilla sijaitsevasta pohjavesikerrostumasta alas kaupunkeihin. Maailmanperintölistalle päätyi myös veden hallintajärjestelmä: koska vettä ei riitä kaikkialle, sen jakelusta päättää vesimestari, joka pyrkii tasapuolisuuteen. Kuva Aika lähteä -blogista, jossa lisää juttua Iranista.

Viisi vuoristoista Aasiassa…

Intia: Khangchendzongan kansallispuisto

VUE SUR LE KHANGCHENDZONGA - SANDKPHU -3663M
Khangchendzongan kansallispuistosta löytyy kaikkea: niittyjä, järviä, laaksoja, jäätiköitä ja vuoria, joista komeimpana kohoaa maailman kolmanneksi korkein huippu, jonka mukaan kansallispuisto on saanut nimensä. Alueella alkuperäisasukkaiden, lepchojen,  mytologia liittyy vahvasti vuoreen ja sitä ympäröivään luontoon, ja nykypäivänä lepchat ovat yhdistäneet buddhistisia ja shamanistisia perinteitä omaksi uskonnokseen, joka tunnetaan nimellä Mun. [kuva: Vincent Dugast]

Intia: Nalanda Mahavirahan arkeologinen kohde

Nalanda - detail
Nalanda Mahaviraha eli Nalandan yliopisto perustettiin noin 500 vuotta eaa, ja se on Intian niemimaan vanhin yliopisto. Yliopisto toimi yli 1200-luvulle saakka ennen kuin Mamluk-dynastian muslimiarmeija tuhosi sen, koska se vuosien saatossa siitä oli kehittynyt buddhaluostari. Maailmanperintölistalle se pääsi nimenomaan siksi, että sen historiassa näkyy buddhalaisuuden kehitys uskonnoksi. [kuva: Andrea Kirkby]

Kiina: Hubein Shennongjia

Mountains in Shennongjia
Shennongjian metsävyöhyke Hubein maakunnassa on yksi Kiinan kolmesta biodiversiteetin keskuksesta. Se on yksi Kiinan suurimmista aarnimetsistä, ja siellä elää monta uhanalaista lajia, mm. kiinanjättisalamantereita, kultamarakatteja, lumiapinoita, puuleopardeja ja kauluskarhuja. [kuva: Xianyi Shen]

Kiina: Zuojiang Huashanin kalliomaalaukset

Rock painting hua mountain 2
Lạc Việt -kansa maalasi noin kaksituhatta vuotta sitten Guangxissa sijaitsevan Hua-vuoren kylkeen kalliomaalauksia, joiden uskotaan kuvanneen heidän elämäänsä sekä yleisesti alueella vallinneen pronssikautisen kulttuurin tapoja. Nämä kalliomaalaukset ovat ainoa arkeologinen löydös kyseisestä kansasta. [kuva: Rolfmueller / Wikipedia]

Kazakstan, Kirgisia ja Uzbekistan: Tienšan Sinkiangissa

0136 Sary Chelek
Tienšanin vuoristo on yksi maailman suurimmista. Sen itäosuus lisättiin maailmanperintölistalle jo pari vuotta sitten, mutta läntinen Sinkiangin puoli löysi tiensä listalle vasta nyt. Moni hedelmäpuu, mm. omena, on alunperin kotoisin tältä alueelta. [kuva: Mountain Partnership at FAO/Richard Slaby]

Neljä moninpuolista Amerikoissa…

Antigua ja Barbuda: Antiguan laivastotelakka ja muut arkeologiset kohteet

kuva
Antiguassa sijaitsee maailman ainoa yrjönaikainen yhä toiminnassa oleva telakka, syvässä lahdessa suojassa hurrikaaneilta. Telakka rakennettiin 1700-luvulla  orjavoimin suojelemaan paikallisten sokeriruokokasvattajien etuja aikana, jolloin eurooppalaiset suurvallat taistelivat Karibian herruudesta. Juttua telakasta löytyy Travellover-blogista, josta myös tämä kuva on peräisin.

Brasilia: Pampulhan modernistinen rakennusryhmä

Casa do Baile
Kun Eurooppa taisteli sodassa vuonna 1940, Kaakkois-Brasiliassa rakennettiin puutarhakaupunginosaa nimeltä Pampulha Minas Geraisin osavaltion pääkaupunkiin Belo Horizonteen. Useat talot on suunnitellut arkkitehti Oscar Niemeyer, ja se on Brasilian lahja modernille arkkitehtuurille yhdistellen mukaan paikallista kulttuuriperintöä ja ilmaston vaikutusta. [kuva: Hugo Martins]

Kanada: Mistaken Point

The Rolling Tempest - Pescadero State Beach
Maailman vanhimmat suuret fossiilit löytyvät Newfoundlandin eteläkärjestä, nimeltään Mistaken Point. Nämä vähän vajaa 600 miljoonaa vuotta vanhat fossiilit edustavat valtavaa biologista kehitysaskelta maapallon historiassa, kun kolmen miljardin vuoden jälkeen mikroskooppinen elämä kehittyi monimutkaisemmiksi olioiksi. [kuva: Justin Kern]

Meksiko: Revilla Gigedon saaret

manta show
Revilla Gigedon saaret ovat neljän tuliperäisen saaren ryhmä Meksikosta länteen – tai pikemminkin merenalainen vuoriryhmä, jonka huiput vain näkyvät veden alta. Saaret ovat tärkeitä merilintujen pesimisalueita, ja ympäröivät vedet kuhisevat suuria avomerilajeja, kuten jättiläisrauskuja, valaita, delfiinejä ja haita. [kuva: waskyo]

Oseanian ainut…

Mikronesia: Nan Madol

Nan Madol
Mikronesian seremoniallinen keskus on Nan Madol, 1200-1600-luvuilla rakennettu ja sittemmin hylätty temppelikeskus. Tämä maailmanperintökohde lisättiin samalla suoraan uhanalaisten maailmanperintökohteiden listalle, koska villinä kasvavat mangrovemetsät meinaavat sulkea sen siimekseensä.  [kuva: ajdemma]

Ja yksi bonus ympäri maailman…

Le Corbusier

Chapelle de Ronchamp - Le Corbusier
Le Corbusier oli sveitsiläinen arkkitehti, jonka töistä ympäri maailmaa on maailmanperintölistalle valittu 17 kpl. Hän oli yksi modernin arkkitehtuurin uranuurtajista, ja hänen rakennuksiaan on listalla Sveitsin Saksan, Belgian ja Ranskan lisäksi Japanista, Argentiinasta ja intiasta. Suomessa Le Corbusierin töitä ei ole, mutta Espoon Niittykummun asuinalue on saanut hänen tyylistään vahvoja vaikutteita. [kuva: Antoine Seguin]

Että sellaiset 21 uutuutta. Oletko sinä käynyt näistä jossain? Entä mikä kiinnostaisi kohteena eniten?

Hienoimmat maailmanperintökohteet ja suurimmat pettymykset – #matkachat

Kuten blogiani seuranneet tietävät, olen jo pitkään keräillyt maailmanperintökohteita, joten siksi olin aika innoissani viimeisimmän Twitterissä käydyn #matkachatin aiheesta. Tuntui, että aika moni muukin oli innoissaan UNESCOn listasta, sillä keskustelu kävi normaalia vilkkaampana ja perässä pysyminen oli haastavaa. Tässä pieni kooste keskustelusta kaikille niille, joilla jäi osa lukematta – eli varmaankin kaikille!

Jos maailmanperintökohteet kiinnostaa, niin kannattaa lisätä tämä blogi seurattavien listalle vaikkapa Facebookissa. Omalta listaltani löytyy 108 maailmanperintökohdetta, joista vielä moni tarina odottaa blogiin pääsyä.

Viimeisin vierailemani maailmanperintökohde oli Barbadoksen pääkaupunki Bridgetown.
Viimeisin vierailemani maailmanperintökohde oli Barbadoksen pääkaupunki Bridgetown.

K1: Mikä on viimeisin maailmanperintökohde, missä olet vieraillut? Mitä tykkäsit? #matkachat

Vastauksista huomasi, että keskustelijat ovat olleet viimeksi matkassa aika monessa maailman kolkassa:


Suomen maailmanperintökohteet saivat chatissa näkyvyyttä:


…ja jotkut keskustelijoista jopa asuivat UNESCOkohteissa:

K2: Vaikuttaako UNESCO-listaus matkasuunnitelmiisi? Tiedätkö, kuinka monessa olet vieraillut? #matkachat

Suurimmalla osalla UNESCO-kohteet eivät olleet matkan syy, mutta moni sanoi piipahtavansa, jos osuu matkan varrelle. Yhtä moni oli laskenut vierailemien kohteiden määrän vain tätä keskustelua varten eikä sen kummemmin niitä keräile.

K3: Mikä on hienoin maailmanperintökohde, jossa olet käynyt? Jaa kuva! #matkachat

Kohteita löytyi ympäri maailmaa.

Euroopasta:


Firenzellä oli oma ihailijakuntansa:


Amerikoista:


Aasiasta:


Afrikasta:


…ja oli koti-Suomellakin omat kannattajansa!

K4: Onko joku maailmanperintökohde ollut pettymys? #matkachat

Joitain pettymyksiä oli tullut, kun odotukset eivät kohdanneet todellisuuden kanssa.


Toisaalta, kun ei ole odotuksia, niin ei tule pettymyksiäkään:

K5: Mihin maailmanperintökohteeseen haluaisit, jossa et ole vielä käynyt? #matkachat


Jos matkailuaiheiset keskustelut kiinnostavat, liity seuraan ensi viikon maanantaina klo 20 Suomen aikaa! Jos et ole aiemmin osallistunut, tsekkaa #matkachat-osallistumisohjeet.

Kinderdijk: Hollannin kauneimmat tuulimyllyt

Oletko joskus poikennut jonnekin, vaikka tiedät itsekin, että aikaa on aivan liian vähän, ja paikallisetkin ovat suositelleet nähtävyyden jättämistä väliin? Sitä miettii, olisiko sittenkin vain parempi jättää käynti johonkin toiseen kertaan – ja samalla miettii, tuleeko toista mahdollisuutta enää ikinä.

Näin minä päädyin käymään Kinderdijkissä katsomassa hollantilaisia tuulimyllyjä.

Kinderdijk

Kinderdijk

Olin paluumatkalla Amsterdamista, jossa olin viettänyt viikonlopun Iiron kanssa, ja koska olin ajamassa kotiin Luxemburgiin autolla, päätin poiketa yhden blogini lukijan luona Rotterdamissa. Kerroin, että olin myös ajatellut käväistä Kinderdijkin kautta, ja sain kuulla, että tie sinne on pieni ja kapea, sitä pitkin ajetaan aivan liian kovaa ja että itse Kinderdijk on aikalailla turistirysä – Hollannissa on kuulema muitakin paikkoja, joissa nähdä tuulimyllyjä. Tiesin lisäksi, että olin myöhään liikkeellä, ja ehtisin viettää paikan päällä tuskin tuntiakaan, ennen kuin alue suljettaisiin.

Harkitsin hetken, että unohtaisin koko paikan, kunnes se iski. Se sama fiilis, joka sai minut Saint Kittsilläkin maksamaan mojovan hinnan taksista Brimstonen linnoitukselle. Se fiilis alkaa sanoilla ”kun kerran tänne asti tultiin” ja päättyy henkäykseen: ”Tulenko tänne muka koskaan uudestaan?”

Kinderdijk

Kinderdijk

Tie oli pieni ja kapea mutta liikennettäkin oli vähän, ja se kulki kauniin joen vartta ja söpöjen hollantilaistalojen ohitse. Myöhästyin juuri täpärästi viimeisestä kiertoajelulautasta, mutta ehdin silti kävellä puolisen tuntia kanavan vartta ihastellen tuulimyllyjen loppumatonta rivistöä. Lisäksi ehdin tutkia insinöörin näkökulmasta mielenkiintoista ilmaisnäyttelyä tuulimyllyjen tekniikasta ja juoda kupposen teetä ennen pitkää ajomatkaa.

Olin löytänyt Kinderdijkin UNESCOn maailmanperintölistalta, jonne se on päätynyt siksi, että nämä tuulimyllyt ovat jo satojen vuosien ajan pyörittäneet koneistoa, joka pumppaa vettä ulos Alankomaiden alavilta alueilta. Näitä tuulimyllyjä on kiittäminen siitä, että Alankomaiden läntisimmät alueet eli Hollanti on suurilta osin merenpinnan alapuolella – mutta vain tilastoissa eikä oikeasti. Nykyään tuulimyllyt eivät ole aktiivikäytössä mutta toimivat yhä varajärjestelmänä, jos uudempi järjestelmä pettää.

Kinderdijk

Kinderdijk

Kinderdijk

Kinderdijk

Kinderdijk

Kinderdijk on toinen Hollannin kahdesta tunnetusta alueesta, joilla näkee paljon tuulimyllyjä yhdellä kertaa. Toinen on Amsterdamin lähellä sijaitseva Zaanse Schans, jossa en ole käynyt. Väite Hollannin kauneimmista tuulimyllyistä on siis puhtaasti subjektiivinen: nämä ovat kauneimmat, joita minä olen nähnyt. Enkä näitäkään olisi nähnyt, jos olisin luovuttanut ja päättänyt palata Luxemburgiin pari tuntia aiemmin.


Kinderdijk on UNESCOn maailmanperintökohde. Tästä ja muista maailmanperintökohteista jutellaan nyt maanantaina Twitterin #matkachatissa. Tule siis mukaan, jos arvokas kulttuurihistoria ja upeat luontokohteet kiinnostavat!

maailmanperintökohteet

St. Kitts: Karibian saari, joka on kaukana paratiisista

Kuvittele mielessäsi saari Karibialla, ja voin taata, että St. Kitts ei ole sellainen. Mietit varmaan tuulessa hiljaa huojuvia palmuja, loputtoman pitkiä hiekkarantoja, rantabaareja joissa tarjoilijat kantavat luoksesi piña coladoja… ja okei, kyllähän St. Kittsillä on palmuja, piña coladoja ja kuulema hiekkarantojakin, joita me emme kylläkään nähneet, mutta ei.

St. Kittsistä minulle tuli ensimmäisenä mieleen taannoinen matkamme Gambiaan, eikä tämä johtunut pelkästään saarelaisten mustasta ihosta. Saari, jolla joka pihalla laiduntaa pari vuohta, jossa autokanta on monta kymmentä vuotta vanha, ja jossa taloista saattaa puuttua milloin ikkunat, milloin seinä. Myöhemmin löysin myös eroavaisuuksia: turisteja ei seurannut hännystelijöiden armeija, vaan kulkea sai aika rauhassa, ja hinnoista ei tarvinnut käydä tinkimissotaa.

Tässä kirjoituksessa kokemuksia St. Kittsiltä viettäessämme saarella päivän  tammikuussa häämatkallamme.

St. Kitts

Celebrity Equinox in Basseterre port

Kun risteilyaluksemme ankkuroitui pääkaupunki Basseterren satamaan aikaisin aamulla, laiturilla alkoi härdelli. Sieltä seasta onnistuimme bongaamaan St. Kitts Scenic Railwayn työntekijät, ja saimme kyydin junalle, jolla meidän oli määrä kiertää saari. Matkalla leveästi hymyilevä autokuskimme esitteli meille saaren tärkeitä paikkoja: tuossa on apteekki, tuossa autokorjaamo, tässä vapaa liiketila jos vaikka haluaisitte perustaa oman yrityksen, tuossa rakennustyömaa jonka kohdalla kohoaa vielä joskus hieno business center. Jälkimmäinen oli rahoitettu Citizenship by Investment -ohjelman kautta, jossa rikkaat voivat hankkia sievoisella summalla rahaa St. Kitts & Nevisin kansalaisuuden; maassa ei ole tuloveroa, ja passilla pääsee viisumitta EU-alueelle.

St. Kitts Scenic Railway

St. Kitts

Junassa olisi ollut ilmastoitu sisätilakin, mutta me kiipesimme katetulle katolle ulkoilmaan, ja niin näyttivät tekevän muutkin matkustajat. Junan pyörät kirskuivat korviavihlovasti, kun veturi nytkähti liikkelle, ja pilvinen aamu yhdistettynä viileään tuuleen sai vetämään pitkähihaista päälle. Maisemat olivat aluksi karuja, teollisuusaluetta, hylättyjä autonraatoja. Junan opas osoitti meille kaatopaikan sinisenä kimmeltävän lahden poukamassa. Junavaunu vaappui puolelta toiselle veturin kiristäessä vauhtia.

St. Kitts Scenic Railway
Tältä näyttävät vaunut sisältä, jos iskee huonompi sää. Katolta oli paremmat näkymät.

St. Kitts

Would you like some piña colada? junan tarjoilija kysyi oppaan selostaessa saaren historiaa. Kaikki tuntui pyörivän sokerin ympärillä. Englantilaiset ja ranskalaiset siirtomaaherrat perustivat 1600-luvulla saarelle plantaaseja, joille tarvittiin työvoimaksi orjia. Seuraavat 400 vuotta saaren talouden rattaita pyöritti sokeriruoko, jonka viljely ei enää viime vuosisadan loppupuolella kannattanut, kun työntekijöille olisi pitänyt maksaa reiluja palkkoja. Plantaasinomistajat jättivät saaren ja hallitus yritti pelastaa mitä pelastettavissa oli, mutta vuonna 2005 heidänkin piti tunnustaa tappionsa, ja sokeriruo’on kasvatus saarella lopetettiin. Tuhannet jäivät työttömäksi.

St. Kitts

Sugar Cake of St. Kitts
Sokerikakku, jota matkan aikana tarjoiltiin, on perinteinen kittsiläinen herkku, joka on valmistettu lähinnä… noh, sokerista.

St. Kitts

Junan kalistellessa pitkin villiintyneitä peltoja pilvien sisään katoavan tulivuoren ja aallokkoisen ulapan välissä kävi ilmi, että sokeriruokoa oli kiittäminen myös junamatkastamme. Rata oli vedetty saaren ympäri alunperin kuljettamaan sokeriruokoa pelloilta, ja vasta sokeriteollisuuden hiipuessa rata oli muutettu palvelemaan turismia. Nyt me köröttelimme sen kyydissä ympäri saarta junan kuoron laulaessa meille perinteisiä kittsiläisiä lauluja ja saarelaisten vilkuttaessa meille meidän huristellessa ohi. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta kaikki hymyilivät arkiaskareita toimittaessa, ja parin ohittamamme koulun pienet oppilaat vallan villiintyivät junan nähdessään.

St. Kitts

St. Kitts
Paksu ja matala musta torni on aikoinaan ollut sokeriplantaasin tuulimylly, korkea torni taas maamerkki. Nykyään kumpaankin on purrut ajan hammas.

St. Kitts Scenic Railway

Rautatie ei kierrä enää koko saarta, joten parin tunnin matkan jälkeen nousimme pikkubusseihin ja jatkoimme matkaa saman ystävällisen ja innokkaan kuskin mukana kuin mitä aamulla. Kuski piti puhetta koko kolme varttia, joka meillä kesti päästä takaisin Basseterreen ja näytti mm. puun, joka oli toiminut rajapyykkinä ranskalaisten ja englantilaisten viljelijöiden välillä, talon jossa asuu eräs hallituksen ministereistä (ja jonka pihalla laidunsi vuohi), hautausmaan jonne Yhdysvaltain presidentti Thomas Jeffersonin (mahdollinen, ei täysin varmistettu) isoisä Samuel Jefferson on haudattu, ja joen, jonka varrella eurooppalaiset tappoivat saaren parituhatta intiaania, ja joka soljui punaisena intiaanien verestä useamman päivän.

St. Kitts

St. Kitts

Huh huh! totesimme päästessämme takaisin Basseterreen. Tukevan aamupalan jälkeen ei vielä ollut nälkä, mutta jano kylläkin, joten suuntasimme jääteelle. Levähdyspaikka löytyi The Gallery Cafesta (10 North Independence Square, Basseterre), vain parin korttelin päässä laivasatamasta. Tosin koko Basseterre tuntuu olevan vain parin korttelin päässä kaikkialta. Siinä varjoisalla sisäpihalla hengähdimme ja ihmettelimme paikalle eksynyttä vihermarakattia, jonka kahvilanpitäjä jossain vaiheessa ajoi tiehensä heittämällä kengällä.

The Gallery Cafe

Ranskalaiset toivat aikoinaan vihermarakatit St. Kittsille lemmikeiksi, ja tässä kohtaa jokainen historiaa tunteva voi jo aavistaa, mitä tuleman piti: lemmikit pääsivät vapaaksi ja kansoittivat saaren. Nykyään St. Kittsillä asuu enemmän vihermarakatteja kuin ihmisiä, Saarelaisten suhtautuminen marakatteihin näytti vaihtelevan välinpitämättömästä ärsyyntymiseen, ja apinoita pidetään yleisesti tuholaislajina. Se ei estänyt meitä ihastelemasta kädellistä puuhissaan.

Green Monkey of St Kitts

Basseterre
Basseterren keskustaa ja The Circus -liikenneympyrä, josta löytyy takseja.

Vielä oli katsastamatta nähtävyys, jota eniten olin St Kittsiltä odottanut: Brimstonen linnake. Tämä 1600-luvulla rakennettu maailmanperintökohde on läntisen Karibian suurin merilinnoitus, ja olimme sen vilaukselta nähneet paluumatkalla junalta. Tuosta kokemuksesta tiesimme, että ajomatka linnakkeelle kestäisi 25-30 minuuttia, eikä laivan lähtöön ollut kuin vajaa 3 tuntia.

Olimme elätelleet toiveita, että linnakkeelle pääsisi jotenkin julkisilla, mutta alkoi käydä selväksi, että ainoa kulkuneuvo perille olisi taksi, jonka hinnaksi kaikki kyselymme olivat tuottaneet saman $50. Jos olisimme lähteneet matkaan heti aamusta, olisimme todennäköisesti voineet jakaa kustannukset muiden matkailijoiden kanssa, mutta tähän aikaan päivästä olimme ainoat linnoituksesta enää kiinnostuneet. Iiro alkoi jo vähän ehdotella, että jättäisimme koko reissun väliin.

Ei hemmetti, minä totesin. Jos nyt on tänne saakka tultu eikä välttämättä toista kertaa tulla, niin en kyllä jätä välistä maailmanperintökohdetta!

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Jälkikäteen Iirokin myönsi, että reissu oli ajan ja rahan arvoinen. Brimstonelta oli upeat näkymät yli saaren ja pitkälle ulapalle. Ei ihme, että englantilaiset olivat valinneet juuri tämän kohdan linnoitukselleen suojautuakseen ranskalaisia vastaan: tulivuorenpurkauksesta syntyneen laavavuoren, jonka reunat olivat niin äkkijyrkät, että taksin kyydissä neulansilmämutkat hirvittivät.

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Linnoitus oli joko hyvin säilynyt tai huolellisesti restauroitu – todennäköisesti molempia – ja sen näyttelyt avasivat saaren historiaa entisestään. Jännänä yksityiskohtana kerrottiin Brittiarmeijan West India Regimentistä, joka koostui pelkästään mustista sotilaista, joita oli rekrytoitu orjien joukosta. Sotilaiden kohtelu oli huomattavasti parempaa kuin orjien, joten punatakkien joukkoon liittyminen oli kannattava veto tuon ajan kittsiläisille mustille.

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Millainen fiilis jäi St. Kittsistä? Meidän vierailemistamme Karibian saarista St. Kitts näyttäytyi köyhimpänä ja samalla kalleimpana – mielenkiintoinen ristiriitainen tapaus. BKT:lla mitattuna saari ei ole erityisen köyhä, joten todennäköisempi selitys on korkeat tuloerot ja korruptio, joka vaivaa saarta ja vaikuttaa talouteen negatiivisesti.

St. Kitts ei vastaa mielikuvaa Karibian paratiisisaarista ja ehkäpä juuri siksi on vierailun arvoinen. Vaikka St. Kitts ei ole matkailijan näkökulmasta yhtä kehittynyt kuin vaikkapa Barbados tai St. Maarten, ihmiset ovat ystävällisiä, emme kohdanneet turistiskämejä, ja rikollisuus on olematonta. Saaren kalleuden takia en suosittele sitä reppureissaajille ja toisaalta palveluiden vähyyden takia mukavuudenhaluiset lomailijat saattavat karttaa paikkaa, mutta jos hakusessa on ”autenttinen” pala Karibiaa, sellainen löytynee juuri täältä.

Ennen kaikkea St. Kitts tarvitsee sinua ja muita matkailjoita noustakseen taas jaloilleen.

Brimstone Fortress, UNESCO world heritage site

Kiitos St. Kitts Scenic Railwaylle, joka tarjosi meille junakierroksen. Junakierros löytyy risteilyvarustamoiden retkivaihtoehdoista, ja omatoimimatkailijat voivat varata kyydin junayhtiön verkkosivujen kautta.

24 uutta maailmanperintökohdetta – lista vaan pitenee!

Maailmanperintökohteiden bongailu on siitä hauska (tai kinkkinen, miten sen nyt ottaa) puuha, että koskaan ei tule valmiiksi. UNESCOlla on nimittäin tapana lisätä uusia kohteita listalle vuosittain, ja tämän vuoden kokouksessa Bonnissa uusia kohteita tuli peräti 24. Tässä ne ovat:

8 uutta helposti tavoitettavaa kohdetta Länsi-Eurooppaan…

Norja: Rjukan-Notoddenin teollisuuskeskus

Rjukan, Norway
Etelä-Norjaan 150km Oslosta länteen rakennettiin 1900-luvun alussa typpitehdas sekä tehtaalle energiaa tuottamaan tuolloin Euroopan suurin vesivoimala, Svelgfoss, sekä maailman suurin vesivoimala Vemork. Läheiset Rjukanin ja Notoddenin kylät rakennettiin työntekijöiden asunnoiksi, ja maailmanperintölistalle paikka päätyi, koska se on hyvä esimerkki ympäröivistä vuorista ja luonnosta hyötyvästä 1900-luvun alun teollisuuskaupungista. [Kuva: Nigel Swales]

Tanska: Christiansfeld, herrnhutilaisten perustama kaupunki

Old well in front of Brothers Congregation Church
Christiansfeld pääsi listalle, koska se on erityisen hyvä esimerkki siitä, miltä näyttää kaupunki, jonka kaupunkisuunnittelusta on vastannut kirkko. Esimerkiksi naimattomille miehille ja naisille on omat isot yhteistalonsa, ja koristelemattomat yksinkertaiset talot on suunniteltu kirkon hallitseman keskusaukion ympärille. [Kuva:  Martin Nikolaj Christensen]

Tanska: Uuvustusajometsästysalue Pohjois-Sjellannissa

Eremitagen
Uuvustusajometsästys (par force) eli peurojen metsästys ratsain ajokoirien avulla oli suosittu metsästystyyli 1500-luvun Tanskan hovissa. Sitä varten oli varattu Pohjois-Sjellannista Store Dyrehaven ja Gribskovin metsät sekä Jægersborg Hegnin puisto, ja alueella on useita hienoja metsästysmajoja – kuvassa Eremitagenin metsästyslinna. [Kuva: Guillaume Baviere]

Saksa: Hampurin Speicherstadtin ja Kontorhausin alueet sekä Chilehausin toimisto

Speicherstadt
Speicherstadt Hampurin satamassa on maailman suurin puupaalujen varaan rakennettu varastokaupunki. Se rakennettiin viime vuosisadan vaihteessa palvelemaan Hampurin sataman toimintoja, ja nykyään sen punatiilisissä taloissa on useita museoita ja erikoisliikkeitä. Viereisellä Kontorhausin alueella on kuusi suurta toimistorakennusta, jotka rakennettiin 1920-1940-luvuilla satamassa toimivien yritysten pääkonttoreiksi, ja joista tunnetuin on modernistinen Chilehaus. [Kuva: Bert Kaufmann]

Ranska: Champagnen viiniviljelmät, samppanjatalot ja kellarit

Champagne Cellars at Mercier
Munkit alkoivat valmistaa samppanjaa jo 1600-luvulla, mutta teollisiin mittakaavoihin juoman valmistus siirtyi Champagnen alueella 1800-luvulla. Maailmanperintökohteeseen kuuluu useampi historiallinen viininviljelyalue sekä Epernayn kaupungin Avenue de Champagne, jonka varrella moni vanha kuuluisa samppanjatalo pitää kellareitaan. Maailmanperintökohteena alue todistaa pienen käsityöläisammatin kehittymistä megalomaaniseksi agrikulttuuribisnekseksi.

Ranska: Burgundin viinitarhat sekä Dijonin vanhakaupunki

Opera de Dijon in Rain
Dijonin kaupungin eteläpuolella kehittyi Burgundin alueelle ominainen viinialueiden jako suurempiin terroireihin ja pienempiin climateihin. Pohjan ajattelulle loivat 1300-luvulla viiniä viljelleet sisterssiläismunkit huomatessaan eri maa-alueiden tuottavan eri tasoisia rypäleitä johtuen mikroilmastosta, maaperästä ja muista luonnonolosuhteista. 1700-luvulla viinialueiden siirtyessä yhä enemmissä määrin kirkolta ja kruunulta Dijonin porvareiden omistukseen niitä alettiin virallisesti luokitella ja arvottaa suhteessa toisiinsa. Maailmanperintölistalle ovat päätyneet sekä viinialueet, joita luokiteltiin, että Dijonin kaupunki, jonka poliittisessa ilmapiirissä kytenyt halu säätelylle johti luokitteluun.

Iso-Britannia: Forthin silta

Forth Bridge Blues
Forth-joen ylittävä rautatiesilta on maailman pisin kaarisilta. Se avattiin liikenteelle vuonna 1890 ja on yhä käytössä. Maailmanperintölistalle se on lisätty, koska se oli aikoinaan tärkeä saavutus siltasuunnittelussa ajalla, jolloin rautatiet mullistivat pitkänmatkan matkustuksen. Forthin sillasta on kirjoittanut blogissaan Auringonkalastaja. [Kuva: Chris Combe]

Italia: Arabi-normannilainen Palermo sekä Cefalún ja Monrealen katedraalit

Italy-2125 - Cathedral of Palermo
Kun normannit valloittivat Sisilian vuonna 1061, seurauksena oli normannilaisen, arabialaisen ja bysanttilaisen kulttuurin sulatusuuni, joka jätti jälkensä pääkaupunki Palermoon vielä vuosisadoiksi. Sisilian normannilaisen kuningaskunnan aikana (1130-1194) Palermoon rakennettiin kaksi palatsia, kolme kirkkoa, katedraali ja silta sekä läheisiin Cefalún ja Monrealen kaupunkeihin vielä katedraalit, joiden arkkitehtuurissa näkyvät uudenlaiset arkkitehtuuri- ja koristelutyylit, ja jotka todistavat muslimiarabien, ortodoksibysanttilaisten ja katolisten normannien yhteiselosta kaupungissa. Blogeista Meriharakka on kirjoittanut Monrealesta ja Hear the World’s Whisper Palermosta.  [Kuva: Dennis Jarvis]

4 kohdetta Amerikkoihin ml. syy matkustaa Teksasiin…

Jamaika: Blue and John Crow Mountainsin kansallispuisto

Blue Mountains - John Crow National Park
Ainoa uusi luontokohde maailmanperintölistalla on Blue and John Crow Mountainsien kansallispuisto Jamaikalla sen rikkaan sammaliston takia. Alue on myös kulttuurikohde, koska se toimi piilopaikkana ensimmäisille orjuudesta karanneille  tainointiaaneille sekä myöhemmin afrikkalaistaustaisille orjille, jotka perustivat alueelle pakoreittien ja piilopaikkojen verkoston. [Kuva: VANKUSO]

Meksiko: Padre Temblequen akvedukti

Arcos de Zempoala
1500-luvulla fransiskaanipappi Padre Tembleque johti akveduktin rakentamista alueelle, jotta paikalliset intiaaniyhteisöt saisivat puhdasta vettä käyttöönsä. Akveduktissa on maailman korkein yksikerroksinen kaari, jota akvedukteihin on koskaan rakennettu, ja se on esimerkki roomalaisen vesihuoltotradition ja mesoamerikkalaisen rakennustekniikan yhdistelmästä: akvedukti on rakennettu savitiilistä. [Kuva: Federico]

Uruguay: Fray Bentosin teollisuusalue

Serie - Ruinas y recuerdos del frigorífico Anglo IV
Fray Bentosin kaupunkiin rakennettiin vuonna 1859 tehdas, jonka tarkoitus oli prosessoida läheisillä preerioilla kasvatettu karja kuljetettavaksi myytäväksi Eurooppaan. Tehtaaseen kuului lihan prosessointilaitoksen lisäksi pakkaus ja eteenpäinlähetys, ja se on varhainen esimerkki globaalilla skaalalla toimivasta lihakaupasta. Suomalaiset saattavat muistaa Fray Bentosin eräästä uudemmasta teollisuuskohteesta, nimittäin Metsä-Botnian uutisissa olleesta sellutehtaasta. [Kuva: Federico Moreira]

Yhdysvallat: San Antonion lähetystöt

Mission San Jose
Fransiskaanimunkit rakensivat 1700-luvulla viisi lähetystöä San Antonio -joen varrelle, josta käsin Espanjan kruunu pyrki käännyttämään, kolonisoimaan ja puolustamaan Uuden-Espanjan siirtomaita. Lähetystöjen arkkitehtuurissa yhdistyvät espanjalaisten ja coahuilteca-intiaanien koristelutyylit. San Antonion lähetystöissä on vierailtu 50 State Puzzle -blogissa. [Kuva: Bill Staney]

7 uutta Lähi-Idän ihmettä…

…sisältäen kaksi Iraniin ja yksi Saudi-Arabiaan. Ei ole helppoa maailmanperintökohteiden bongaaminen.

Iran: Susa

IMG_3389
Persialaisen perimätiedon mukaan Susa oli maailman ensimmäinen kaupunki, ja tämä saattaa jopa pitää paikkansa: Susan kaupunki oli olemassa jo yli 6000 vuotta sitten. Sen jälkeen kaupunki on ollut osa Elamin, Persian ja Parthian kulttuureita, ja valloittipa myös Aleksanteri Suuri sen aikoinaan. Lopulta Susan tuhosivat mongoolit 1200-luvulla. [Kuva: ninara]

Iran: Meymandin kulttuurimaisema

Bringing In the Flock, Firuzabad, Iran
Meymand on omavarainen aroalue Iranin keskialueen vuorten eteläpäässä. Paikalliset paimentavat karjaansa vuorilla syksyt ja keväät eläen väliaikaisissa paimentolaisasutuksissa, viljelevät kesän maata ja vetäytyvät talviksi luola-asumuksiin laakson pohjalle. Maailmanperintölistalle tämä kulttuurimaisema pääsi, koska se on osoitus elämäntavasta, jonka otaksutaan aiemmin olleen paljon yleisempi. [Kuva: Julia Maudlin]

Israel: Bet She’arimin nekropoli

Beth She'arim
Kun roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin ensimmäisen juutalaissodan aikana vuonna 70, juutalaisten hallinto siirtyi Bet She’arimiin. Vuonna 135 roomalaiset kielsivät myös juutalaisten pääsyn Jerusalemin suosituimmalle hautausalueelle Öljymäelle, jolloin juutalaiset alkoivat haudata kuolleitaan jo tutuksi tulleeseen Bet She’arimiin. Maailmanperintökohteeksi Bet She’arimin nekropolis on nostettu erityisesti runsaiden kreikan, aramian ja hepreankielisten hautakirjoitusten ja koristeluidensa takia.  [kuva: Alex Brey]

Jordania: Al-Maghtasin kastepaikka, ”Betania, Jordanin tuolla puolella”

Jesus Christ baptism site (2007-05-811)
Al-Maghtasin kastepaikka on kristittyjen pyhiinvaelluskohde, koska täällä uskotaan Johannes Kastajan kastaneen Jeesus Nasaretilaisen. Maailmanperintökohteen siitä tekee monet roomalaiset ja bysanttilaiset kirkot, kappelit ja luostarit sekä luolat, joissa erakot asuivat ja altaat, joita käytettiin kasteisiin. [Kuva: Vyacheslav Argenberg]

Saudi-Arabia: Ha’ilin kalliotaide

Jubbah, Hail excursion
Nykyarabien esi-isät ovat jättäneet jälkensä Ha’ilin provinssissa sijaitsevien Jubbahin ja Shuwaymisin kallioihin. Vanhimmat petroglyfit alueella ovat yli 10 000 vuotta vanhoja, ja ne kuvaavat sekä eläimiä että ihmisiä.  Aikoinaan petryglyfit olivat järven rannalla, mutta järvi on aikojen saatossa kuivunut pois jättäen jälkeensä aavikon. [Kuva: Samira]

Turkki: Efesos

Library of Celsus
Efesoksessa sijaitsi yksi vanhan maailman seitsemästä ihmeestä: Artemiin temppeli, joka rakennettiin 500-luvulla eaa. Temppelin rakennusaikoihin alettiin rakentaa myös Efesoksen kaupunkia, josta tuli yksi antiikin Kreikan merkittävimmistä. Myöhemmin se liitettiin Rooman valtakuntaan, jolloin kaupunkiin rakennettiin paljon huomattavia rakennuksia, ja kaupungista tuli asukasluvultaan Rooman valtakunnan suurimpia. Kaupungista tuli myös kristinuskon pyhiinvaelluspaikka, koska legendan mukaan apostoli Johannes ja Neitsyt Maria muuttivat sinne. Lopulta kaupunki näivettyi, kun sen satama liettyi vähitellen umpeen. Efesoksesta löytyy juttua Tuhat ja yksi tarinaa -blogista. [Kuva: Laszlo Ilyes]

Turkki: Diyarbakırin linnoitus ja Hevselin puiston kulttuurimaisema

Hevsel Garden, Diyarbakir
Diyarbakırin kaupunki on Turkin kurdialueella, ja se on ollut tärkeä kekuskaupunki jo kreikkalaisten ajoista asti aina nykyaikaan saakka. Kaupungin keskuskukkula ja muurit ovat osa maailmanperintökohdetta, kuten myös sen viereinen Hevselin puisto, joka yhdistää kaupungin Tigris-jokeen. [Kuva: Julia Buzaud]

5 vanhaa ja uutta Kauko-Idässä…

Kiina: Tusi-kohteet

Hailongtun Castle Zunyi Guizhou China David McBride Photography-0083
1200-1900-luvuilla Lounais-Kiinan vuorilla hallitsivat Tusi-hallitsijat, jotka Kiinan keskushallinto oli asettanut hallitsemaan vähemmistökansoja. Tusit valittiin kansan keskuudesta, jotta vähemmistöillä olisi mahdollista pitää omat perinteensä ja kulttuurinsa kuitenkin niin, että he kokivat kuuluvansa osaksi yhteistä Kiinan valtakuntaa. Maailmanperintölistalle on lisätty kolme Tusi-hallinnon alaisuudessa ollutta kohdetta: Laosichengin ja Tangyan temppelit ja rakennukset sekä Hailongtunin linna (kuvassa), Kiinan parhaiten säilynyt keskiaikainen linnoitus.  [Kuva: David McBride]

Japani: Meiji-kauden teollisen vallankumouksen kohteet

軍艦島(端島) Gunkanjima - Battleship Island(Hashima Island)
Tämä on uusista maailmanperintökohteista kiistanalaisin: kohde suojelee Japanin teollistumisen perintöä Meiji-kaudelta (1868-1912), ja samoissa teollisuuslaitoksissa käytettiin 1910-luvulta eteenpäin korealaista ja myöhemmin kiinalaista pakkotyövoimaa. Maailmanperintökohteeksi nämä 23 erillistä paikkaa ovat päässeet, koska ne osoittavat, miten ei-länsimaa on hyödyntänyt länsimaista tekniikkaa teollistuakseen huimaa vauhtia. Mukana on satamia, laivanrakennusta, hiilikaivoksia, rautaruukkeja, teollisuusyritysten vanhoja konttoreita sekä myös James Bondin Skyfall-leffasta tuttu Hashiman hiilikaivoksen päälle rakennettu hylätty kaupunkisaari Gunkanjima, josta voi lukea lisää Kukkapilli-blogista. [Kuva: waka]

Etelä-Korea: Baekjen historialliset alueet

Busosanseong 021
Noin 2000 vuotta sitten Korea oli jakaantunut kolmeen muinaiseen kuningaskuntaan: Baekje, Silla ja Gaya. Tämä maailmanperintökohde suojelee Baekjen myöhäiskauden maamerkkejä vuosilta 475-660: linnakkeita, temppeleitä, hallintorakennuksia, kuninkaallisia hautoja… Baekjen kuningaskunta eli noina vuosina kultakauttaan ja toimi kulttuurien sulatusuunina, koska sillä oli hyvät yhteydet sekä muihin Korean kuningaskuntiin että Kiinaan ja Japaniin. Esimerkiksi buddhalaisuus levisi Japaniin pitkälti Baekjen kautta. Kuningaskunta tuhoutui vuonna 660 kun sillalaiset yhdessä kiinalaisten kanssa valtasivat Baekjen. [Kuva: travel oriented]

Mongolia: Burhan Haldun -vuori

Burkhan Khaldun mount
Burhan Haldun sijaitsee noin 100km Ulan Batorista koilliseen, ja se on mongoleille pyhä vuori. Legendan mukaan Tšingis-kaani syntyi ja kuoli vuorella, mikä saattaa johtua siitä, että kyseinen mongoolien johtaja yritti yhdistää kansaa edistämällä vuorten palvontaa. Vuorelle rakennetuilla seidoilla, paikallisella kielellä ”ovoo”, pidetään uskonnollisia seremonioita. [Kuva: Ganzorig Gavaa]

Singapore: Kasvitieteellinen puutarha

Rain tree (yellow variety) and bandstand
Singaporen kasvitieteellisen puutarhan perustivat britit vuonna 1859, ja se on ollut siitä lähtien tärkeä Kaakkois-Aasian kasvitieteen keskus. Maailmanperintölistalle puutarha pääsi siksi, että se on täynnä vanhoja rakennuksia ja historiallisia istutuksia, jotka kertovat tarinaa puutarhan evoluutiosta brittiläisen siirtomaavallan puutarhasta maailmanluokan tieteelliseksi puutarhaksi. Singaporen kasvitieteellisessä puutarhassa vieraillaan Auringon alla -blogissa. [Kuva: Jnzl’s Public Domain Photos]

Entä mitä tämä tarkoittaa minun keräysharrastukselleni?

Vaikka uusia käytäviä paikkoja tuli listalle roppakaupalla, keräysharrastukseni hyppäsi myös askeleen eteenpäin: olen käynyt näistä jo kolmessa.

    1. Champagnessa kävin Luxemburgista käsin peräti kahdesti, ja ensimmäisestä kerrasta löytyy juttua blogista: Samppanjaa Champagnessa. Toisella kerralla kävimme Suomi-Luxemburg-seuran kanssa maistelemassa läpi Epernayn Avenue de Champagnen samppanjatalojen tuotantoa, joista mieleen jäi erityisesti Mercierin maailman suurin samppanjatynnyri sekä Castellane, Ranskan suosituin samppanjatalo, josta on kuultu hyvin vähän ulkomailla, koska lähes kaikki tuotanto menee kotimaahan.
World's Largest Champagne Barrel, Mercier
Maailman suurin samppanjatynnyri, joka tehtiin vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyä varten. Oli muuten maailmannäyttelyn toisiksi suosituin nähtävyys; se suosituin oli eräs torni…

Mercier champagne

Castellane Tower
Castellanen samppanjatalon ikoninen torni
  • Dijonissa vierailin maaliskuussa. Burgundin viinitarhat jäivät kyseisellä vierailulla väliin, mutta koska vietin kaupungin keskustassa useamman sateisen tunnin ja maistelin paikallista viiniä, lasken tämän ainakin osittaiseksi käynniksi. Kaupunki on muuten todella kaunis ja sen historiassa riittäisi tutkittavaa useaksi päiväksi.

Dijon in Rain

  • Palermossa kävin vuonna 2005 (vai oliko se sittenkin 2004?), joten muistikuvat ovat vähän hataranlaiset. Muistan istuskelleeni kirkon portailla odottaen siestan päättymistä, koska käytettävänä kaupungissa oli kokonainen päivä ennen lautan lähtöä Napoliin. Arabinormannilaisarkkitehtuuriin en kuitenkaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota, joten vaikka tämä onkin teknisesti ottaen käynti, niin uusi vierailu lienee paikallaan.

Näiden lisäysten jälkeen saldoni on siis 105 käytyä maailmanperintökohdettaEnää 926 kohdetta jäljellä…

Oletko sinä käynyt näissä uusissa kohteissa? Mihin lähtisit mieluiten?

Mesa Verden kansallispuisto: intiaanien asumuksia ja jylhiä kanjoneita

Mesa Verden kansallispuisto sijaitsee Lounais-Coloradossa lähellä New Mexicon rajaa. Se on ainoa Yhdysvaltojen kansallispuisto, joka keskittyy suojelemaan luonnon sijaan ihmisten aikaansaannoksia, ja se on päässyt myös UNESCOn maailmanperintölistalle. Jos tuolla päin liikkuu, ei näitä hienoja intiaaniraunioita kannata jättää väliin, mutta niiden tutkimiseen tarvitsee ehdottomasti oman auton. Mesa Verdessä voisi hyvin käyttää parikin päivää paikan tutkimiseen – meillä oli pari viikkoa sitten aikaa tasan vuorokausi – mutta lyhyempikin visiitti kannattaa, kunhan sitä sunnittelee vähän etukäteen.

Puistoon saapuessa: vierailu Visitor Centerin lipputiskillä

Kansallispuistojen vierailut kannattaa yleensä aloittaa Visitor Centeriltä, ja niin myös tässä tapauksessa. Puiston portin luona sijaitseva Visitor Center nimittäin myy lippuja puistonvartijoiden vetämille kierroksille, ja jos vain aikaa riittää niin nämä ovat aivan huippuja. Lippuja voi ostaa kaksi päivää etukäteen, joten jos olet saapumassa alueelle jo edellisenä iltana, kannattaa käväistä hakemassa liput seuraavan aamun kierrokselle joko täältä tai läheisessä Cortezin kaupungissa sijaitsevasta Colorado Welcome Centeristä.

Kun me saavuimme paikan päälle puolen päivän maissa, liput kahdelle tunnetuimmalle kierrokselle oli myyty jo melkein loppuun siltä päivältä. Saimme liput Balcony Housen kierrokselle klo 16.30 (ensimmäinen mahdollinen aika) ja Cliff Palacen kierrokselle seuraavaksi aamupäiväksi. Kierrokset maksavat $4/henki/kierros, ja näille peruskierroksille lippuja ei saa netistä. Sen sijaan recreation.gov myy lippuja erikoiskierroksille, joista minä olisin halunnut Cliff Palacen ”valokuvauskierrokselle” – pienempi ryhmä auringonlaskun aikaan – mutta se oli myyty loppuun jo yli kuukautta ennen.

Puistonvartija Mesa Verden kansallispuistossa
Kierroksia vetävät puistonvartijat, park rangerit, joiden uniformuun kuuluu erillinen hattua suojaava sadesuoja.

Balcony House -kierros

Balcony House on kahdesta tunnetuimmasta kierroksesta vaikeampi: se sisältää useammat tikapuut, jotka pitää kiivetä ylös, sekä yhden käytävän, josta pitää ryömiä. Samalla se oli kaikessa aktiivisuudessaan enemmän minun mieleeni, koska raunioihin pääsi oikeasti kävelemään sekaan. Visitor Centerissä on näytillä tikkaista ja käytävistä mallit, joiden perusteella voi miettiä, haluaako kierrokselle lähteä. Tikkaat ovat aivan yhtä pahat (eli eivät ollenkaan pahat jos tikkaita ylipäänsä on tottunut kiipeämään); käytävä taas oli merkittävästi visitor centerin mallia helpompi, ainakin näin ahtaan paikan kammoisen mielestä.

Tikapuut, Balcony House, Mesa Verde
Pitkiä tikapuita mahtuu kiipeämään kaksi vierekkäin
Reitti Balcony House, Mesa Verde
Maisemat ovat komeat, jos ehtii katsoa ympärilleen
Kiipeäminen tikapuita pitkin, Balcony House, Mesa Verde
Itsellä ei käynyt mielessäkään, että tikapuiden kiipeäminen voisi olla jollekulle normaalikuntoiselle ihmiselle vaikeaa, mutta niin se vain oli. Nämä ihmiset tuskin ovat leikkineet ”kuka uskaltaa hypätä rivitalon päädyn tikapuilta kaikkein korkeimmalta”-leikkiä lapsena.
Balcony House, Mesa Verde
Satoja vuosia vanhaan muuriin ei missään nimessä saa nojata, joten Iirokin piti tassunsa hajuraon verran ilmassa
Balcony House, Mesa Verde
Intiaanien kerrostalo: kaksi ovea, ja ylemmän kerroksen edessä mukava terassi, jolla kehtaa istuskella.
Balcony House, Mesa Verde, tiukin kohta
Ryömintäosuus näytti tältä: eteenpäin pääsi vain pienen talon kautta. Se oli kuitenkin huomattavasti kuvittelemaani helpompaa, koska pienen sisäänkäynnin ja yhtä pienen uloskäynnin välissä oli leveämpi alkovi, eikä näin ahtaan paikan paniikki ehtinyt iskeä.
Balcony House, Mesa Verde, kapein kohta
Olkapäät meinasivat jäädä kiinni toisella puolella. Ei ollut intiaaneja selvästikään rotevuudella pilattu.

Balcony Housessa on noin neljäkymmentä huonetta, mikä tekee siitä aika keskiverron kokoisen Mesa Verden mittapuussa. Kierroksella puistonvartija kertoili juttua yleisesti Mesa Verden historiasta, näytti Balcony Housesta yksityiskohtia – seinämaalauksia, kivoja – ja selitti pitkästi dendrokonologiasta eli vuosirengasajoituksesta, jonka avulla kyseisen pikkukylän ikä oli saatu määritettyä. Koska suurin osa Mesa Verden intiaanien tavoista on päätelty nykyisten pueblointiaanien perinteiden perusteella, puistonvartija kertoi myös pueblointiaanien aikuistumisriiteistä.

Mesa Verde Mano & Metate
Metate on kiviliuska, jonka päällä jauhetaan kuivia maissintähkiä mano-kiven avulla.

Maissi oli ja on yhä pueblointiaanien ruokavalion perusta, mutta kuivattujen ja talven yli säilytettyjen maissien jauhaminen on rankkaa hommaa. Tämä lihasvoimaa vaativa työ kuuluu kulttuurissa naisille, jotka jauhoivat maissia parhaimmillaan monta tuntia päivässä – eivätkä varmasti häpeile olkavarren lihaksiaan! Hopi-intiaanit ovat muinaisten pueblointiaanien jälkeläisiä, ja heidän tyttöjensä aikuistumisriitti pyörii vahvasti maissin ympärillä: tytöt lukitaan ryhmässä pieneen pimeään huoneeseen jauhamaan maissia neljä päivää putkeen. Jutella saa, nukkua saa, ruokaakin saa mutta valoa ei saa nähdä, eikä kukaan ulkopuolinen voi liioin nähdä tyttöjä. Neljä päivää maissia jauhettuaan tyttöjen hiukset pestään seremoniallisesti ja laitetaan kahdelle suurelle nutturalle korvien päälle, jonka jälkeen heidät esitellään heimolle naimaikäisinä naisina. Nutturat näyttävät yllättävän tutuilta…

Kuin kaksi marjaa: prinsessa Leia ja hopi-intiaanityttö
Kuin kaksi marjaa: prinsessa Leia ja hopi-intiaanityttö
Kiipeäminen ulos, Balcony House, Mesa Verde
Vasta ihan Balcony Housen loppumetreillä alkoi tuntua, että nyt ei parane katsoa alas. Mutta siis: yhdistetyistä ahtaan paikan ja korkean paikan kammoista huolimatta, ei ahdistanut ja oli ehdottomasti sen arvoista!

Cliff Palace -kierros

Cliff Palace oli Mesa Verden alueen hallinnollinen keskus: 150 huonetta, 23 seremoniallista kivaa mutta vain noin 100 asukasta. Hallintokeskuksessahan ei kovinkaan moni ihminen asu… Kuitenkin se on kaikista Mesa Verden rakennelmista suurin, ja reittikin on huomattavasti Balcony Housea helpompi, vain pari hassua lyhyttä tikapuuta eikä yhtään suurten pudotusten äärellä hengailua.

Mesa Verde Cliff Palace

Mesa Verde Cliff Palace
Puistonvartijamme johtamassa hiljaista hetkeä

Cliff Palacen vierailullamme puistonvartijoiden väliset erot tulivat hyvin esille. Balcony Housen oppaamme oli asiantunteva, ampui faktoja toisten perään ja kertoi niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, että koko ajan piti heristellä korvia. Cliff Palacen oppaamme taas fiilisteli, piti usean minuutin ”nautitaan näistä näkymistä”-hiljaisuuksia ja pohdiskeli filosofisesti intiaanien ajatusmaailmaa. Yksi selittävä tekijä eroissa saattaa olla, että Balcony Housen oppaamme oli puistonvartijana Mesa Verdessä jo kymmenennettä kesää, kun taas Cliff Palacen puistonvartija oli juuri aloittanut hommat Mesa Verdessä. Lisäksi Cliff Palacen puistonvartija oli ulkonäöstä päätellen jonkin sortin intiaani – kalifornialainen, mutta ei kertonut itsestään sen tarkemmin – ja hän toi vahvasti esille myös paikan uskonnollista ja henkistä puolta.

Mesa Verde Cliff Palace
Cliff Palace on vakuuttava jo näköalapaikalta, mutta ehdottomasti kannattaa käväistä tutustumassa lähemmin, jos vain aikaa riittää.

Spruce Tree House

Jos kierroksille ei jää aikaa, niin kannattaa ainakin käydä katsomassa Spruce Tree House. Tai vaikka kierroksille jäisikin aikaa, niin silti kannattaa käydä täällä. Oikeastaan sanoisin, ettei Mesa Verde ole Mesa Verde ilman pistäytymistä tällä talolla, joka on kohteista ainoa, jolle pääsee lähietäisyydelle ilman kierrosta.

Mesa Verde - Spruce Tree House
Spruce Tree House reitin yläpäästä kuvattuna. Alas pitää kavuta, mutta matka ei ole pitkä.

Spruce Tree House, Mesa Verde

Harkitsimme myös patikoivamme Spruce Tree Houselta lähtevän Petroglyph Point Trailin (n. 4km), mutta sää oli epävakaa emmekä halunneet kävellä sateessa. Kävimme sen sijaan nopeasti tutustumassa viereiseen Chapin Mesa Archeological Museumiin, jota en suosittele, jos aikaa on vähän: paljon enemmän saa irti kiertämällä paikkoja kuin tuijottelemalla vitriinejä.

Mesa Top -kierros

Mesa Top Loop on yksisuuntainen tie, jonka voi huristella läpi puolessa tunnissa tai syynätä tarkemmin parissa. Me teimme jälkimmäisen, ja wannabe-arkeologina oli hauskaa ihmetellä alueen vanhimpia melkein 2000 vuotta vanhoja asumuksia, jotka olivat pitkälti kuoppia maassa. Tämä kierros sopii hyvin myös sadesäälle, koska suurin osa kohteista on sateensuojassa. Visitor Centeristä sai puolella dollarilla ostettua informatiivisen paperiläpyskän, joka selitti kohteita syvemmin.

Jos sinulla on kiire etkä ehdi pysähtyä joka pisteeseen, niin pysähdy ainakin Sun Point View -näköalapaikalle, josta näkyy samanaikaisesti useampi kielekkeen alle rakennettu kylä.

Mesa Verde pit houses and villages
Toista tuhatta vuotta vanha maakuoppa, jota katsellessa ei voinut kuin ihmetellä, miten tuolla ei kuoltu häkämyrkytykseen.

Far Viewn mesanpäälliset talot

Far View yllätti meidät vaikuttavuudellaan. Täältä löytyvät Mesa Verden suurimmat mesanpäälliset rauniot, kokonaisia kyliä lähellä toisiaan, ja osa niistä oli asutettu sen jälkeenkin, kun kanjonin seinien asumukset oli rakennettu. Meihin oli tässä vaiheessa iskenyt jo raunioväsymys ja alkoi olla kiire seuraavaan yöpaikkaan, mutta pysähdyimme paikalla nopeasti ja vähän harmittelimme, ettemme ehtineet kävellä läpi parin kilometrin reittiä. Suosittelen siis lämpimästi läheisempää tutustumista.

Mesa Verde Far View Sites
Tuhat vuotta vanha koristekivi talon seinässä

Mesa Verde Far View Sites

Parhaat näkymät: Park Point Overlook

Vaikka Mesa Verde on julistettu kansallispuistoksi ja maailmanperintökohteeksi historiansa takia, luonto ja karut mesat ovat myös näkemisen arvoisia. Paras kohta näiden ihastelemiseen on Park Point Overlook, puiston korkein kohta, josta avautuvat näkymät joka suuntaan. Sen takia tänne on perustettu puistonvartija-asema, jossa on kuivimpaan vuodenaikaan ympärivuorokautinen vartio minkäs muun kuin metsäpalojen takia. Alueella on riehunut useita tuhoisia metsäpaloja viimeisen parin vuosikymmenen aikana, minkä takia teitä reunustivat kelometsät.

Mesa Verde Landscape
Näkymä etelään mesojen päälle
Mesa Verde Mountains
Näkymä itään, josta lähestyi saderintama
Ravintolavinkki: Kansallispuistossa sijaitseva Far View Terrace on hyvä lounasruokala, jossa burgereiden ja hodareiden lisäksi myydään navajo-tacoja. Kannattaa kokeilla! Spruce Tree Terracessa valikoima oli todennäköisesti sama mutta ikkunoista levittäytävät näkymät eivät yhtä komeat.


Yöpyminen: Me yövyimme kansallispuistossa Morefieldin telttailualueella, josta olimme varanneet paikan etukäteen ($27/yö), mikä oli hyvä, koska alue oli toukokuisena lauantaina täyteen varattu. Varauksesta huolimatta paikka pitää valita itse, joten se kannattaa käydä vahvistamassa mahdollisimman aikaisin. Alueella on ilmaiset suihkut ja General Store myy polttopuita, ruokaa ja muuta tarpeellista.


Edellisenä yönä yövyimme noin tunnin ajomatkan päässä Purgatoryn laskettelukeskuksen majoituksessa*, jossa laskettelukauden ulkopuolella yöpyminen oli suorastaan pilkkahintaista: hyvätasoinen yksiö keittiösyvennyksellä ja takalla maksoi noin $70. Suosittelen lämpimästi, jos paikka osuu matkan varrelle.

Mesa Verde & kadonneiden intiaanien arvoitus

Satojen intiaanikylien sivilisaatio, tuhansia ihmisiä, sadan vuoden kukoistuskausi jona rakennettiin upeita kaupunkeja, ja yhtäkkiä sen lopuksi intiaanit katosivat, lähtivät, hylkäsivät kaupunkinsa ja jättivät ne koskemattomina odottamaan löytäjiään yli puoli vuosituhatta myöhemmin. Kuulostaako Indiana Jonesin juonelta? Ei, vaan ihan totista totta Mesa Verden kansallispuistossa Lounais-Coloradossa.

Mesa Verde - Spruce Tree House
Spruce Tree House, yksi parhaiten säilyneistä kylistä sekä ainoa, jonka luokse voi kävellä
Mesa Verde - Spruce Tree House
Spruce Tree Housen kylässä oli kolmikerroksisia kerrostaloja, ja onkalon katto on täynnä tulisijoista tullutta nokea.
Mesa Verde kanjoni
Mesa Verde ei ole yksi pöytävuori vaan kokonainen pöytävuorien verkosto, jota kanjonit halkovat.

Mesa tarkoittaa täällä päin pöytävuorta, ja Mesa Verden alue on todellakin vihreitä pöytävuoria toinen toisensa perään. Pueblointiaanit saapuivat tänne 400-luvulla metsästäjäkeräilijöinä ja asettuivat pian aloilleen viljelemään maata, rakentaen itselleen ensin maakuoppien päälle kotia, sitten savitaloja ja lopulta hiekkakivestä hakatuista tiilistä rakennettuja taloja. 1200-luvun alussa tapahtui jotain – ehkäpä sotaisien apassien tunkeutuminen pueblojen alueelle? – mikä sai pueblot siirtämään asumuksensa suoraan kanjonien seinään. Alle 20 vuodessa suurin osa puebloista oli muuttanut taloihin, joihin pääsi vain kalliokiipeilemällä, ja joista perheiden miehet joka päivä kiipesivät ylös pöytävuoren laelle viljelemään maissi- ja kurpitsapeltojaan.

Mesa Verde - Hemenway House
Hemenway House – asuinrakennukset vasemmalla, viljasiilot oikealla
Mesa Verde - Fire Temple
Fire Temple, jossa ei asunut kukaan, mutta johon pueblointiaanit todennäköisesti kerääntyivät tanssimaan rituaalitansseja. Tanssilattian takana on katsomo, jossa katsojat pystyivät istumaan.
Mesa Verde cliff dwelling
Kaikki asumukset eivät olleet säilyneet yhtä hyvin.
Mesa Verde - New Fire House
New Fire Housen kylässä on säilynyt intiaanien käyttämät portaat. Ne ovat nuo pienet kolot tuossa seinässä, joita pitkin intiaanit kiipesivät kerrosten välillä.
Mesa Verde - House of Many Windows
House of Many Windows, eli intiaanien rivitalo
Mesa Verde - Square Tower House
Square Tower House on siitä erikoinen, että siellä on säilynyt korkein kerrostalo. Muissa kerroksissa asuttiin, mutta yleensä ylimmässä kerroksessa säilytettiin ruokaa.
Mesa Verde cliff dwelling
Moni Mesa Verden intiaaniasumuksista on karttaan merkitsemätön. Tätäkään en olisi huomannut, ellei ystävällinen puistonvartija olisi sitä varta vasten näyttänyt.
Kiva Mesa Verden Balcony Housessa
Melkein jokaisessa kylässä oli kiva tai kaksi. Kiva on pyöreä maakuoppa, jossa tehtiin käsitöitä, suoritettiin rituaaleja ja talvella mahdollisesti nukuttiin. Sen keskellä oli tulisija, raitista ilmaa tuli tulisijan vieressä olevasta aukosta, jonka edessä oleva kivipaasi suojasi tulisijaa viimalta, ja kuusi pilaria kannatteli kattoa. Kivassa on myös aina toisessa päässä pieni kolo nimeltä ”sipapu”, jolle ei ole mitään käytännön tarkoitusta, mutta jota kautta intiaanit uskoivat tulleensa tähän maailmaan hämähäkkiäidin johdattamina.

Mesa Verde cliff dwelling

Pueblointiaanit eivät ehtineet asua näissä kallionkielekkeiden alle rakennetuissa kaupungeissaan kuin vajaa 100 vuotta, kun tilanne taas muuttui. Parissa vuodessa koko monituhatpäinen sivilisaatio pakkasi kimpsunsa ja muutti etelään, kohti Arizonaa ja New Mexicoa. Miksi? Sitä ei tarkkaan tiedetä. Ehkäpä pueblojen viljelymaat pöytävuorten päällä eivät tuottaneetkaan enää tarpeeksi satoa? Ehkä aluetta vaivannut 24 vuoden pituinen kuivuus ajoi intiaanit kodeistaan? Ehkä jokin muu katastrofi oli vaikeuttanut elämää, lapset eivät selvinneet hengissä, vanhukset nääntyivät, ja tämä kaikki sai perheet, suvut ja heimot muuttopäätöksen partaalle?

Tai ehkäpä asia onkin niin, kuten nykyiset pueblointiaanit, tuon muinaisen kansan jälkeläiset, asian ilmaisevat: It was just time to go. Oli aika mennä.

Tiedossa matka Mesa Verdeen? Käy lukemassa tarkempaa tietoa alueen nähtävyyksistä.

Brú na Bóinne – pyramidejakin vanhempi hautakammio Irlannissa

Sade piiskaa vasten kasvoja, pari tuntia aiemmin ostettu sateenvarjo on jo puoliksi hajalla ja tennarini ovat läpimärät. Brú na Bóinnen hauta-alueella on juuri niin sateista kuin Irlannista kuvittelisi. Sisälle Newgrangen hautaan mahtuu vain puolet ryhmästä kerrallaan, ja kun opas kysyy, ketkä haluaisivat mennä sisään ensimmäisessä ryhmässä, reagoin salamaakin nopeammin. Kyllä, pois tästä sateesta!

Brú na Bóinne - Newgrange sisäänkäynti
Newgrangen hautaan piti entisaikaan kiivetä sisään koristellun kiven ylitse, mutta nyt kiveä oli siirretty sen verran, että sen pystyi kiertämään.

Haudan sisällä käytävä kapeni kapenemistaan ja jouduin pian kyyristelemään päästäkseni liikkumaan kivien alla eteenpäin. Minulla on lievä ahtaan paikan kammo, joten jännitin etukäteen tätä osuutta vierailusta, mutta kapea käytävä ei lopulta ollutkaan ahdistava, koska sen yllä kulki toinen kapeampi käytävä, johon katto aukesi vähän väliä, ja jonka merkitys selvisi myöhemmin. Opas oli pyytänyt jo ulkopuolella kaikkia laittamaan kamerat laukkuun, jotta ne eivät kolhisi tuhansia vuosia vanhoja seiniä, ja myös koska Newgrangen sisällä oli kuvaaminen kielletty.

Perillä kammiossa yritimme ahtautua toistemme ohitse tutkimaan kolmea alkovia, jotka yhdessä sisääntulokäytävän kanssa muodostivat ristin. ”Ei mitään tekemistä kristinuskon kanssa”, opas totesi ja selvensi, että risti on ollut käytössä symbolina jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Kaikissa kolmessa alkovissa oli seinillä geometrisiä kaiverrettuja kuvioita – parissa myös 1800-luvun turistien jättämiä terveisiä mallia ”John Smith kävi täällä, kesäkuu 1876” – ja yhdessä oli laakea maljan muotoinen kivi. Hautaa kutsutaan haudaksi, koska aiemmin jokaisessa alkovissa oli samanlainen kivi, jonka päältä arkeologit löysivät ihmisten poltettuja jäänteitä. Kuitenkin todennäköisemmin Newgrangea käytettiin monipuolisesti uskonnollisiin riitteihin; kyllähän kirkkoihinkin on haudattu ihmisiä, vaikka niitä käytetään paljon muuhunkin. Newgrangen todellinen käyttötarkoitus jää kuitenkin arvailun asteelle, sillä kirjoitettua perintöä ei tuolloin vielä ollut Irlannissa.

Oli Newgrangen käyttö mikä tahansa, talvipäivänseisauksena täällä varmasti kuhisi. Tuolloin aamuaurinko säteilee haudan sisälle 19 metriä pitkää käytävää pitkin 17 minuutin ajan ja valaisee perimmän alkovin takaseinän kuviot. Huhtikuussa kammioon ei taatusti päässyt pienintäkään valonsädettä, ja opas demonstroi tätä sammuttamalla valot. Ne parikymmentä sekuntia täydellistä pimeyttä tuntuivat tooodeellla pitkiltä… kunnes sitten opas alkoi pikkuhiljaa valaisemaan kammiota nousevan auringon suuntaisesti sijoitetulla lampulla, joka loi kellertävän valonsäteen lattian poikki.

Maagista. Ja vähän aavemaista. Oli ihan kiva päästä ulos.

Brú na Bóinne ulkopuolelta
…vai oliko sittenkään kiva? Sateenvarjo oli yhä rikki ja läpimärät turistit kerääntyivät kyhjöttämään tuulensuojaan kivipaasien taakse.

Brú na Bóinnen alueen haudat rakensivat kivikautiset irlantilaiset noin 5000 vuotta sitten, mikä tekee siitä yhden vanhimmista ihmisen rakentamista yhä pystyssä olevista rakennelmista. Vertailun vuoksi Stonehenge on reilut 4000 vuotta vanha ja Gizan pyramidit noin 4500 vuotta vanhoja – kaikki ihan käsittämättömiä lukuja. Vielä käsittämättömämmäksi Brú na Bóinnen haudat tekee se, miten ne rakennettiin. Kivikaudella ei ollut erityisen kehittyneitä rakennusmetodeita: monta tonnia painavat kivet raahattiin paikalle käsivoimin, ne aseteltiin jollain ilveellä juuri sopivasti vinoon että sadevesi ei koskaan pääsisi hautakammioon, enkä nyt edes aloita siitä, miten valtava hautakammio tai hieman nouseva käytävä oli saatu juuri sopivaan kulmaan talvipäivänseisauksen aamuauringon kanssa.

Brú na Bóinne - Newgrangen kivi
Kuvasta huomaa, että paikalla vähän satoi.

Sillä aikaa kun jälkimmäinen puolikas ryhmästämme vieraili haudassa sisällä, minä kiersin paikan ympäri ihmetellen geometrisiä kuvioita, joita oli kaiverrettu kiviin sinne tänne. Näiden merkitys on hukkunut aikojen saatossa, mutta kivet itsessään olivat hienoja, ja Brú na Bóinnen käytävähaudat ovat eniten koristeltuja koko Länsi-Euroopassa. Kun hauta ”löydettiin” uudestaan 1600-luvulla, kivet eivät olleet näin hienosti aseteltuja, vaan ulkopuolen rakensivat arkeologit 1960-luvulla, jotka löydettyjen kivien perusteella laativat parhaimman arvauksensa siitä, miltä hauta joskus aikoinaan oli näyttänyt.

Brú na Bóinne Newgrange pienoismalli
Ehkäpä tältä Newgrange näytti viisi tuhatta vuotta sitten?

Tämän kokoinen kukkulahan ei mihinkään ikinä kadonnut, mutta aikojen saatossa sen merkitys hautana tai rituaalipaikkana unohtui ja se sai mystisiä, toisenlaisia merkityksiä. Roomalaisten aikoihin ajateltiin, että haudat olivat Irlannin jumalten kotipaikka, ja alueelta on löytynyt roomalaiskolikoita, joita pyhiinvaeltajat ovat tuoneet mukanaan. Koko alue on saanut nimensä irlantilaisen Dagda-jumalan rakastajattaren, Bóinn-jumalan mukaan, joka hallitsi hautojen vierestä soljuvaa Boyne-jokea. Pitkään irlantilaiset pitivät aluetta pyhänä eivätkä halunneet koskea hautoihin, jotta eivät suututtaisi jumalia, mutta vuonna 1699 paikallinen maanomistaja Charles Campbell käski työläistensä kaivamaan haudan sivua, jotta hän saisi siitä kiviä käyttöönsä. Sisäänkäynnin löydyttyä työläiset kaikkosivat, mutta Campbell jatkoi yksin kaivuutöitä, pääsi sisälle kammioon, ja loppu onkin sitten arkeologista historiaa.

Brú na Bóinne museo
Brú na Bóinnen visitor centerin museossa oli laaja ja kiinnostava näyttely. En tiedä, mikä kuvan esine oli, eikä välttämättä tiedä kukaan, mutta kaksimieliset aivoni tietävät kyllä, miltä se näyttää…
Brú na Bóinne - Knowth
Newgrange on Brú na Bóinnen ainoa hauta, johon pääsee sisään, mutta pari muutakin on säilynyt. Tässä kaukana Knowth sekä pari pienempää hautaa.

Newgrangen hautaan sisälle mahtuu kerrallaan vain 10 ihmistä, joten talvipäivänseisauksen valoihmettä ei kovinkaan moni pääse seuraamaan. Joka vuosi kuitenkin 50 onnellista voittaa avec-kutsun, jotka jaetaan 16.-26.12. aamuille, sillä valoilmiö näkyy haaleampana myös viitenä talvipäivänseisausta ympäröivänä päivänä. Jos näkyy. Jos sää on kuten meillä oli, niin sitten ihmetellään parikymmentä minuuttia pilkkopimeää. Loton voittaja voi todellakin tuntea olonsa lottovoittajaksi, koska kutsulottoon osallistuu joka vuosi noin 30 000 ihmistä. Olisin itsekin osallistunut, jos olisin pitänyt mahdollisena matkaa Irlantiin ensi joulukuussa, mutta nyt jäi väliin.

Brú na Bóinne Newgrange talvipäivänseisauksen lotto
Kiinnostaako päästä Newgrangeen talvipäivänseisauksena? Niin kiinnostaa aika monta muutakin…

Miten päästä Brú na Bóinneen?

Hautaan pääsee vain rajoitettu määrä vierailijoita päivässä, joten omalla autolla liikkuessa kannattaa tähdätä visitor centerille mahdollisimman aikaisin. Julkisilla Dublinista paikalle pääsee vain yhdellä hyvin pitkällä yhteydellä, joten itse kävin paikalla Mary Gibbonsin ohjatulla kierroksella, mikä oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Kierrosaikataulu oli näin taattu, ja Mary selosti koko matkan ajan Irlannin historiaa tuhansien vuosien ajalta kiinnostavasti ja kuivalla huumorilla höystettynä. Newgrangen lisäksi kierrokseen kuului Taran kukkulat, mistä lisää myöhemmässä postauksessa! Maryn kierrokset täyttyvät kesäisin, joten varaus kannattaa tehdä kuumimpaan turistiaikaan ainakin viikkoa etukäteen.

Rain at Newgrange, Brú na Bóinne
Terkut Irlannista läpimärältä bloggaajalta!

100 maailmanperintökohdetta täynnä!

Van Nelle Fabrik, Rotterdam, Netherlands

Tuulilasinpyyhkimet viuhtoivat sadepisaroita pois tieltään, kun ajelimme pitkin Rotterdamin teollisuusaluetta. Sadattelin käsittämättömiä liikennejärjestelyitä autolle täynnä ajokortittomia saamatta pahemmin vastakaikua. Useamman superomituisen liikenneympyrän jälkeen kaarsin autolla ison teollisuusrakennuksen pihaan – tai tarkemmin sen portin ulkopuolelle tarpeeksi kauas turvamiehestä, jotta meitä ei tultaisi heti hädistelemäään pois. Olen aiemmin kirjoittanut blogissa keräileväni maailmanperintökohteita, joten fanfaarit käyntiin ja serpentiiniä ilmaan: siinä oli Van Nellefabriek, sadas vierailemani maailmanperintökohde!

Van Nelle Fabrik, Rotterdam, Netherlands

Hollantilainen Van Nellen tee-, tupakka- ja kahviyritys rakennutti tehtaan 1920-luvun lopulla tuontituotteidensa jatkojalostukseen. Arkkitehti Leendert van der Vlugt suunnitteli rakennuksen tuolloin muodikkaaseen International Stylen tyyliin; Suomessa samaa tyyliä on käyttänyt Alvar Aalto Turun sanomien pääkonttoria suunnitellessaan, ja tyylisuunta on läheistä sukua funkkikselle. Van der Vlugtin johtava ajatus tehdasta suunnitellessa oli, että tehtaan työntekijät tarvitsevat valoa – ei mikään hullumpi ajatus – ja että koska tehtaan tilatarpeet kuitenkin muuttuvat ajan myötä, tiloista on hyvä tehdä helposti muuntuvia. Nykyään tämän ansiosta entinen tehdas on messu-, näyttely- ja kokouskäytössä.

Van Nelle Fabrik, Rotterdam, Netherlands

Maailmanperintökohteeksi Van Nellen tehdas pääsi vuonna 2013 siksi, että se on niin hieno esimerkki modernistisesta sotien välisestä arkkitehtuurista mutta myös siksi, että siinä näkyy tuon ajan hollantilainen satamatoiminta, jossa rahdattiin tuotteita kaukomaista ja jatkojalostettiin niitä ennen niiden myymistä muulle Euroopalle.

Me napsimme pari valokuvaa ennen kuin jatkoimme matkaamme Rotterdamin keskustaan.

Viikonloppu Hollannissa: Rotterdam ja Haag

Parasta Luxemburgissa on se, kuinka helposti täältä pääsee pois.

Ota kartta ja piirrä siihen Luxemburgin ympärille ympyrä, sellaisella sanotaanko nyt vaikka viiden tunnin ajomatkan säteellä. Kuinka paljon mielenkiintoisia paikkoja ympyrän sisälle jää? Niinpä niin, aika paljon.

Tässä se suunnilleen viiden tunnin ajomatkan ympyrä on
Tässä se suunnilleen viiden tunnin ajomatkan ympyrä on

Täydellinen yhdistelmä syntyy, kun auton vielä pakkaa täyteen kavereita, hyviä juttuja ja letkeää musiikkia, kuten me teimme viime viikonloppuna. Lähdimme silloin Nusan ja Alexandran kanssa moikkaamaan Haagiin muuttanutta Annaa. Minä olin vuokra-automme kuski, Alexandra luki ohjeita GoogleMaps-printeistä ja Nusa tuskaili takapenkillä Belgian kartan kanssa, joka oli niin iso, ettei sitä saanut käännettyä ympäri autossa. Lähdimme perjantaina jo vähän yhden jälkeen, jotta välttäisimme pahimpien ongelmakaupunkien ruuhkat – siis Luxemburgin ja Brysselin – ja jälkimmäisen ohitettuamme huokasimme vihdoin helpostuksesta ja maltoimme pysähtyä jaloittelemaan.

Lier, Belgia

Jaloittelupaikaksi valikoitui Lier, pikkukaupunki vähän Antwerpistä itään. Parkkeerasimme auton keskusaukion lähettyville ja lähdimme jalan tsekkaamaan nähtävyyksiä, joihin kuului peräti kaksi maailmanperintökohdetta: kellotorni ja flaamilaisten beguiinien talot. Kellotornin olin jo spotannut aiemmin toisesta kaupungista, mutta beguiinien talo oli 99. vierailtu maailmanperintökohde!

Lier, Belgium

Kellotorni vasemmalla ylhäällä, alakuvat Zimmertornista, jossa belgialaisen astronomi ja kellontekijä Louis Zimmerin suunnittelema kello. Kävimme teellä ja lieriläisillä kekseillä Markt19-kahvilassa keskustorin laidalla.

Lierin jälkeen eksyimme kerran jos toisenkin, printattu GoogleMaps ei ollutkaan paras apu ja kartta ei ollut tarpeeksi tarkka harhaillessamme Haagin katuja, joten perillä Haagissa olimme vasta pimeän jo tultua. Annan kokkaamia souvlakeja nauttiessamme kävimme läpi vaihtoehtoja viikonlopun ohjelmaksi ja päädyimme lähtemään seuraavana päivänä läheiseen Isoon Kaupunkiin, Rotterdamiin.

Rotterdam, Alankomaat

Rotterdam on vähän Helsinkiä suurempi satamakaupunki, Euroopan suurin satama, ja Alankomaiden toiseksi suurin kaupunki heti Amsterdamin jälkeen. Päivän sää ei tehnyt meihin kovinkaan suurta vaikutusta – sadetta, pilviä ja lisää sadetta – joten sillä oli varmaan oma vaikutuksensa mielipiteeseeni, kun sanon, etten erityisesti kaupungista perustanut. Hienoa arkkitehtuuria kyllä löytyi – hassuja kärjellään seisovista kuutioista koostuvia opiskelija-asuntoja, puolikaaren muotoinen kauppahalli, näyttävä Erasmus-silta – mutta muuten kaupunki tuntui olevan täynnä kauppoja, kauppoja ja lisää kauppoja, vieläpä suurin osa ketjuliikkeitä, joista ei todellakaan tehnyt mieli ostaa mitään.

Rotterdam, Netherlands

Toisaalta löysimme kaupungista paljon paikkoja, joissa jossain muussa säässä, jonain muuna päivänä, olisi ollut kiva istuskella oluen tai viinilasillisen äärellä ihmettelemässä maailman menoa. Viime syksynä avattu uusi puolikaaren muotoinen kauppahalli oli todella vaikuttava ilmestys – ja niin suosittu, että jouduimme jonottamaan sisään – ja vanhassa satamassa oli sympaattisia paatteja ja terasseja. Kuulema museot kaupungissa ovat myös hienoja, mutta niihin meillä ei riittänyt aika, emmekä olleet tutustuneet niihin tarpeeksi hyvin, että olisimme osanneet valita yhtä kiinnostavaa.

Rotterdam vanha satama

Rotterdamin vanhassa satamassa oli vähän Amsterdam-fiilistä

Rotterdam kaupungintalo

Rotterdamin kaupungintalo oli yksi harvoista keskustan rakennuksista, joka selvisi toisen maailmansodan pommituksista.

Ajaessamme takaisin Rotterdamista Haagiin takapenkiltä rupesi kantautumaan vankka pyyntö: haluamme merelle! Niin halusin minäkin. Merta on ollut ajoittain ikävä, ja silloinkin kun ikävä ei vaivaa, sen kaukaisuus Luxemburgissa ja Coloradossa tuntuu. Olimme katseleet jo pitkään yllä lentäviä lokkeja ja halusimme päästä näkemään ulapan ja mainingit.

The Hague Beach

Minulla ei ollut ennen tätä reissua mitään havaintoa Haagin rannasta, mutta nyt jos sattuisin olemaan tuolla päin kesällä, niin ehdottomasti viettäisin pari päivää rannalla. Se oli nimittäin aivan mahtava. Iso, leveä, hiekkaa silmänkantamattomiin, Atlantin aallot ja pitkä rivi rantakahviloita, -ravintoloita ja -baareja, joista yhteen me istahdimme lasiseinien taakse pöydässä roihuavan tulen ääreen nauttimaan omenapiirakkaa ja teetä. Ei edes haitannut, että ulkona puhaltava hyinen tuuli kylmäsi luita ja ytimiä. Hämärtyvä auringon kajo oli kaunis.

The Hague Boardwalk

Rantakahvilarivistön takana oli korotettu rantakatu ja uusi rivistö rantaravintoloita. Karusellista tuli vähän mieleen Boardwalk Empire.

The Hague Beach Cafes

Taustalla näkyvä Kurhaus rakennettiin 1800-luvun loppupuolella konserttitaloksi ja hotelliksi. Rakennuksessa toimii yhä hotelli, mutta ura konserttitalona loppui vuoden 1964 Rolling Stonesin konserttiin, josta yhtyeen piti paeta paikalta yleisön alkaessa mellakoimaan.

Auringon laskettua kiersimme autolla Haagin kuuluisia instituutioita: tuossa on Europol pomminkestävine lasiseinineen, tuossa Jugoslavia-tuomioistuin, ja tuossa Rauhanpalatsi, jossa mm. Kansainvälinen tuomioistuin kokoontuu. Sivukadut olivat täynnä pompöösejä suurlähetystöjä, ja siellä täällä näkyi ministeriörakennuksia.

Rauhanpalatsi, Peace Palace, Haag, Alankomaat

Rauhanpalatsi, Vredespaleis, joka rakennettiin ajatuksena, että se takaisi ikuisen maailmanrauhan. Vuosi rakennuksen valmistumisen jälkeen syttyi ensimmäinen maailmansota.

Hallintorakennusten lisäksi Haagissa on paljon indonesialaisia ravintoloita – Indonesiahan on vanha hollantilainen siirtomaa – ja me kävimme syömässä niistä yhdessä, Tri Tunggalissa. Ruoka oli maukasta, ja sitä tuli montaa eri sorttia, joten suosittelen lämpimästi! Vielä lämpimämmin vinkkaan käyntiä drinkeillä Haagse Torenissa, näköalaterassilla varustetussa pilvenpiirtäjässä: sisäänpääsy oli nimittäin 6 euroa, ja siihen sisältyi yksi drinkki, joka saattoi olla mm. 9,5 euron cocktail. Näköalat olivat mahtavia ja cocktailit todella hyviä sekä mahdollisesti jopa huokeampia kuin maan kamaralla.

Evening in The Hague

Sunnuntaina ideana oli käväistä nopeasti katsomassa Haagin nähtävyyksiä ennen pitkää paluumatkaa, mutta lähtö venyi, kiitos vanhaan kuningattaren talvipalatsiin rakennetun huippukiinnostavan Escher-museon, joka oli täynnä tuon hollantilaistaiteilijan illuusioita. Museon jälkeen kävimme vielä nopeasti kävelemässä parlamenttitalon ohitse ja hakemassa keskustasta sämpylät mukaan matkalle. Tässä vaiheessa koko viikonlopun vallinnut ankea sadesää taukosi ja aurinko helotti kirkkaalta taivaalta niin, että olisi tehnyt mieli istahtaa terassille siitä nauttimaan, mutta ei auttanut mitään, pakko oli lähteä.

The Hague: Parliament House and Escher Museum

Enjoying the sun in The Hague Het Plein

Tämän torin nimi on Het Plein, suomeksi ”Tori”. Terassit olivat melkein täynnä vaikka lämpöasteita ei yhäkään ollut kuin vähän yli 10.

Paluumatkalla pidimme jaloittelutaukomme auringon laskiessa kelttien perustamassa Namurissa, vähän Brysselistä etelään. Reippailimme yli tuhat vuotta vanhan linnoituksen harjalle, jonka jälkeen joimme kupit teetä lämpölamppujen alla kaupungintorin terassilla. Kun myöhään illalla sain vihdoin auton palautettua, olin rättiväsynyt – mutta tyytyväinen.

Driving past Namur Walls