Rapumakkaragumbo Cajun-tyyliin

Cajun ja Creole ovat yleisimmät termit puhuttaessa New Orleansin ruokakulttuurista. Kyseessä on kaksi ihmisryhmää ja kulttuuria, jotka ovat oikeastaan puoliksi päällekkäisiä: cajun viittaa vahvemmin ranskalaisen Louisianan kolonialisteihin, creole taas kehen tahansa Uudessa Louisianassa syntyneeseen, jonka juuret saattavat olla ranskalaiset, espanjalaiset tai jopa afrikkalaiset. Usein ”paikallista” ruokaa tarjoavat ravintolat New Orleansissa ovat yhdistettynä ”Cajun & Creole”, mutta näiden kahden tyylin välillä on myös eroja.

New Orleansissa Iiro söi ensimmäisenä iltana paikallista mielettömän hyvää pataruokaa, gumboa. Kotiin tultua piti tietenkin yrittää toistaa tuo makuelämys, ja salapoliisi-Jennille selvisi, että kyseinen gumbo oli ollut cajuntyylistä, koska se oli yleisväritykseltään ruskeaa. Creolegumbo sen sijaan on useammin tomaattikastikepohjainen. Lopulta käytin jonkinlaisena pohjana Kevin & Amandan Shrimp Sausage Gumboa, jota muokkasin omien mieltymysten, wikipedian perinnetietojen ja kaupan valikoiman mukaan. Oikea sakeus olisi pitänyt saada aikaiseksi ohjeessakin käytetyllä sassafras-puusta tehdyllä filé-jauheella, mutta kierrettyäni neljä eri kauppaa jouduin toteamaan tappion etsinnöissä. Toinen vaihtoehto olisi ollut okra, mutta sekin oli loppu… sitä kuitenkin löytyy Suomesta, joten jos toistat ohjeen, sitä kannattaa käyttää. Pelkällä ruskeakastikesakeutusmenetelmällä ei tullut tarpeeksi sakeaa, joten huijasin, ja heitin perään vähän maissitärkkelystä, joka lopulta tuotti aidon oloisen ja erittäin maukkaan lopputuloksen.

Cajun Gumbo

Rapumakkaragumbo Cajun-tyyliin
6-8 annosta

4 rkl voita
2 sipulia
2 sellerinvartta
1 punainen paprika
suolaa ja pippuria maun mukaan
4-5 valkosipulinkynttä
1,5 litraa kanalientä
1/2 tl cajunpippuria

5 dl tummaa riisiä

4 rkl voit
4 rkl vehnäjauhoja

(2 rkl maissitärkkelystä, voi korvata okralla)

700g jättikatkaravun pyrstöjä
500g mausteista makkaraa
(itse käytin ”puolalaista makkaraa”)

1. Kuulota padassa voissa sipulit, sellerit ja paprika noin 5 minuuttia. Lisää suola ja valkosipuli ja jatka kuulottamista toiset 5 minuuttia kunnes sipuli on läpikuultavaa.

2. Lisää kanaliemi, pippuri ja cayennepippuri. Jos käytät okraa, lisää se tässä vaiheessa pieneksi pilkottuna. Anna kiehahtaa ja jätä hautumaan matalalla lämmöllä.

3. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.

4. Riisin keittyessä pilko makkara ja ruskista pannulla noin 7-10 minuuttia. Lisää ruskistettu makkara gumboon, mutta kaada pannulle kertynyt ylimääräinen rasva pois.

5. Sulata samalla pannulla 4 rkl voita. Kun voi alkaa kuohua, lisää vehnäjauhot ja pyörittele pannulla, kunnes jauhot ovat vaaleanruskeita, noin 2-3 minuuttia. Lisää gumboon. Jos huijaat minun tapaani maissitärkkelyksellä, nyt on oikea hetki sekoittaa se pieneen määrään kylmää vettä ja lisätä mukaan.

6. Lisää gumboon jättikatkaravunpyrstöt ja riisi. Käännä hellasta lämpö pois, laita padan kansi kiinni ja anna gumbon seistä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Nauti. Ylijäämät voi pakastaa kerta-annoksiksi.

Pizzakokki Dennis

Istuessamme viikko sitten Parasol’sin terassilla vieressä istui nuori lunkin oloinen mies, joka heitti läppää ohikulkijoille ja tuntui tuntevan heidät kaikki nimeltä. I used to work here, that’s why I know everyone hän selvensi meille, kun huomasi meidän seuraavan häntä, ja esitteli itsensä Dennisiksi.

Dennis kertoi muuttaneensa New Orleansiin varsinaisesti vasta puoli vuotta sitten. Mardi Gras -festivaalien aikaan hän oli ollut Parasol’sissa ja päätynyt kiireiltana auttamaan tiskin taakse. Paikan omistaja oli ollut tyytyväinen nuoren miehen aikaansaavuuteen ja tarjonnut töitä, joten Dennis oli jäänyt tänne töihin pariksi kuukaudeksi. Nyt hän oli jo saanut muita töitä pizzakokkina kauempana olevasta italialaisesta ravintolasta ja oli erittäin tyytyväinen, että tulee 21-vuotiaana itsenäisesti toimeen. My sister, she’s living with my mom and on her money, and my mom also offers me some money when I go visit her but I say, Mom, I’m living on my own now, and I’m proud of myself.

Dennis oli tykästynyt New Orleansin kaupunkiin jo ollessaan täällä teininä siivoamassa hurrikaani Katrinan tuhoja. Emme saaneet ihan selvää, minkä järjestön, yrityksen tai tahon kautta tämä oli tapahtunut, ja mitä Dennis tarkkalleen ottaen oli tehnyt, mutta niiden parin kuukauden aikana hän oli saanut New Orleansista sen verran ystäviä että oli uskaltautunut muuttamaan tänne kotikaupungistaan Chicagosta. You know it’s really cold there in Chicago, you wouldn’t believe how cold hän toisteli vielä senkin jälkeen, kun olimme kertoneet, mistä itse olimme kotoisin, ja teki selväksi, että New Orleansin kostea lehmänhenkäys oli enemmän hänen mieleensä.

Ilmaston lisäksi Dennis arvosti New Orleansin taloudellista tilannetta. There’s a lot of jobs here in the service industry, and the minimum wage is higher hän selosti ja kertoi, että New Orleansissa minimipalkka oli jopa $8/h, kun se pohjoisemmassa saattoi olla vain $5/h. Here, I can have my own house and I don’ have to work two jobs hän kehui kaupunkia ja vaikutti tyytyväiseltä elämäänsä. Heti perään hän mainitsi, että oli hänellä kyllä college degree in English, mutta toimittajan tai äidinkielen opettajan hommia on niin paljon vaikeampi saada tässä taloudellisessa tilanteessa, ja lisäksi toimittajan ura freelance-töineen olisi todella epävarmaa.

Kyselimme kartanoista, joita samaisen kadun varrella oli, ja ihmettelimme, keitä niissä asuu. You know Sandra Bullock? The actress? Nyökyttelimme. Well she lives down the street, as does Robin Williams, the other actress, you know him? Nyökyttelimme. And also you know Lenny Kravitz? Nyökyttelimme. He was the other day giving autographs down the street and being all cool. Oh man, and you must know Lil’ Wayne, he actually dropped by here to eat one day! Tässä kohtaa emme nyökytelleet, mutta Dennis ei tainnut huomata.

Tässä vaiheessa baarimikko, joka näytti pikkuhiljaa selviävän krapulastaan, tuli tuomaan meille po’boyt. Dennis kysyi, millä täytteellä olimme tilanneet leipämme, ja kun kerroimme, että paahtopaistilla, hän nyökytteli hyväksyvästi. Kuulema paikan omistaja oli vaihtunut aivan vähän aikaa sitten, ja them new owners, they done something about the roast beef, don’t know what, but it’s super good now. Ja niinhän se oli.

Po'boy at Parasol's

Vasemmalta: Po’boy, Baarimikko, Dennis ja Iiro

Reissun päätepiste, The Big Easy

Viimeinen kirjoitus sarjassa Labor Dayn roadtrip… saavuimme nimittäin viikko sitten myöhään sunnuntaina New Orleansiin, reissun päätepisteeseen, josta lensimme tiistai-iltana kotiin.

Bourbon Street at Night

Bourbon Streetin ihmisvilinää sunnuntai-iltana yhdeksän jälkeen

Ranskalaiskorttelin pääkadusta Bourbon Streetistä näytti etukäteen kaikilla löytyvän mielipide: se on likainen, se on liian meluisa, se on tosi autenttinen, se on paras paikka hengailla iltaisin… ja kun paikan päälle pääsi yhdeksältä illalla, tajusi, mistä mielipiteet kumpusivat. Katua pitkin velloi ihmismassoja, suurimmalla osalla kädessä muovituopissa olutta tai joku drinkki, joita sai ostaa mukaan kadun varressa olevista kioskeista. Joka kolmannella ovella strippari houkutteli ihmisiä sisään katsomaan esityksiä, eivätkä stripparit olleet ainoita vähiin vaatteisiin sonnustautuneita; kadulla liikkui myös Southern Decadence -homofestivaalin ansiosta miehiä, jotka saattoivat olla sonnustautuneita pelkkään sukkaan. Väkijoukko oli nuorta ja vanhaa (poislukien lapset, joita ei ymmärrettävästi näkynyt), monta eri rotua, monta eri kansallisuutta, mutta kaikkia yhdisti yksi asia: hyvä meininki. Silti yöunet hotellihuoneessa, jonka ikkuna on kadulle päin, saattaisivat jäädä melun ansiosta lyhyiksi.

Law on Drinking

New Orleans on yksi harvoista paikoista Yhdysvalloissa, joissa kadulla alkoholin nauttiminen on sallittua, mutta täälläkin katukyltit muistuttavat, että juoma tulee olla muovituopeissa.

French Quarter

Ranskalaiskorttelin takorautaparvekkeet, ah!

Seuraavana aamuna aluetta ei ollut uskoa samaksi. Kioskibaarit ja strippiluolat olivat sulkeneet ovensa, kadulla liikkui unisia ja vähemmän unisia kasvoja, ja edellisillan kaduilla vilistävät rotat ja paha haju oli pesty pois. Sen sijaan esille pääsi todella kaunis arkkitehtuuri – melkein joka talo oli ihmettelyn arvoinen!

French Quarter Beads

Moni talo oli koristeltu Mardi Gras -helmillä, joita heitetään kulkueesta katsojille (myös niille, jotka eivät näytä tissejään)

Breaux Bridge Benedict

Breaux Bridge Benedict – nuo pallot ovat uppomunia, ei jätskiä.

Kävimme aamupalalla Stanleyssa. Paikka oli täynnä, mutta saimme pöydän jo 10 minuutissa, mikä riitti juuri ja juuri Jackson Squaren kiertämiseen.

St. Louis Cathedral & Jackson Square

Jackson Squaren puisto ja sen takana oleva Saint Louisin katedraali

Painter on Jackson Square

Psychic Readings on Jackson Square

Päädyimme miettimään päivän ohjelmaa ilman selvännäkijän apua

Penny Lane

Katutaidetta: yksi kadunkulma oli peitetty pennin kolikoilla

Frogs

French Marketin sammakot

Meinasimme kiertää kaupunkia ratikoilla, mutta ne olivat huollossa, joten hortoilimme sen sijaan päämäärättömästi ympäri Ranskalaiskorttelia. French Market oli täynnä kiinalaista krääsää, mutta seasta löytyi myös paikallisesti käsintehtyjä helmiä. Ostin korvakorut keski-iän ylittäneeltä mustalta mieheltä, joka tehtaili niitä lisää käsityönä myyntitiskin takana. Iiro osti tenneseeläisen kurnuttavan sammakon. Tarjolla olisi ollut myös käsintehtyjä sinettejä sekä ovelista ovelin kukkaruukunripustussysteemi, jota himoitsin parvekkeellemme, mutta joka valitettavasti ei olisi mahtunut käsimatkatavaroihimme.

Garden District

Kartano myynnissä Garden Districtistä, hinta tuskin on kohtuullinen

Ranskalaiskortteleissa vaellettuamme siirryimme eteenpäin Garden Districtiin, jossa omakoti- ja rivitalot sijaitsivat kauniiden puutarhoiden keskellä. Nautimme paikallisen sämpylän eli po’boyn paahtopaistilla Parasol’sin terassilla – taaskin paikka, jonne ei olisi ikinä eksynyt ilman suositusta, mutta joka oli todellakin suositusten arvoinen, sillä po’boy eli täytetty ranskanleipä oli kastikkeesta mehevä ja käypä lounas kahdelle.

Garden District

Garden Districtin rivitalontapaisia

Happy Hour at the Columns

Drinkit Columnsin siirtomaatyylisellä terassilla

Illallisen jälkeen lähdimme kuuntelemaan elävää musiikkia hieman Ranskalaiskorttelin ulkopuolelle Frenchmen Streetille, joka oli kuin Bourbon Streetin voisi kuvitella olevan ilman strippiklubeja, kitchiä ja turistihössötystä. Kiersimme pari eri paikkaa: Cafe Negrilissä oli reggaeta ja meidän lisäksemme pelkästään mustia asiakkaita, The Spotted Catissa hipsterijazzia ja lähestulkoon pelkästään valkoisia. Kummassakin oli hyvä meininki.

Music at Frenchmen Street

Cafe Negril ja reggaeta

Seuraavana päivänä ehdimme ennen lennon lähtöä kiertää New Orleansin vanhimman hautausmaan sekä etsiä erästä museota, jonka osoitteen suhteen Google Maps neuvoi meidät aivan väärään päähän katua. Totesimme, että nyt on ehkä sopiva hetki navigoida takaisin Ranskalaiskortteliin, kun lyhtypylväissä alkoi näkyä kylttejä: ”Drug-Free Neighborhood”. Jotenkin moiset kyltit saivat epäilemään asian olevan aivan päinvastoin, ja mielessä kävi hotellivirkailijan vakuutus, että Ranskalaiskortteli on completely safe to walk. Kun kysyin, missä sitten ei ole turvallista, virkailija totesi että in some places outside the French Quarter, but you won’t be going there.

Niin, sananen vielä hotellista. Varasimme sen vasta kaupunkiin saapumista edeltävänä iltana ja saimme tosi hyvän diilin Ranskalaiskorttelissa sijaitsevaan Hyattiin. Mainitsemisen arvoista tässä oli, että kyseinen diili löytyi vain Androidin Hotels.com-sovelluksen kautta. Netissä Hotels.com-palvelussa hotelli olisi ollut kalliimpi. Eräs meistä tiesi kertoa, että tällainen hinnoittelu on tapana, koska Android-käyttäjät ovat yleisesti pihempiä kuin esim iPhone-käyttäjät tai nettiselaajat yleisesti, joten parhaat hotellitarjoukset löytyvät Androidin sovelluksista. Tämä vinkkinä kaikille, jotka reissaavat Yhdysvalloissa ja varailevat hotelleja vain jonkin verran etukäteen.

Room at the Hyatt

Hotellihuoneen ikkunat olivat hiljaiselle sivukadulle päin, mutta silti hotellilta oli vain vajaa kortteli Bourbon Streetille