Mitä tänään syötäisiin?

Tämä on minun vastaukseni 3. ainekirjoitushaasteeseen.

Lihaton lokakuu. Jos joku ei ole vielä tästä kuullut, niin Luonto-Liitosta tuttu Leo Stranius haastoi Madventuresista tutun Riku Rantalan viettämään lihatuotteista vapaata lokakuuta, ja Facebookissa mukaan liittyi noin 30 000 suomalaista – minä mukaan lukien – tarkoituksenaan joko lopettaa lihansyönti tai vähentää sitä merkittävästi lokakuun ajaksi.

Suomessa asuessa käytin välillä ruokavaliostani nimitystä fleksitariaani, eli vain vähän lihaa syövä. Kuuluisat sikalakuvat aiheuttivat minussa pahoinvointia, broilereiden lyhyt ja tuskaisa elämä säälitti ja koin maailmantuskaa lihan hiilijalanjäljestä, mutta ehdottomuus ei kuulu repertuaariini. Erityisesti vapaana ennen kuolemaansa juosseet elukat saivat hyväksyntäni, WWF:n kalaoppaan vihreä valo oli myös minulle vihreä, ja vieraana ollessani söin lähtökohtaisesti sitä mitä tarjottiin. Joskus perustelut olivat aika laveita: jos buffetin tai työpaikkaruokalan kasvisvaihtoehdossa proteiinia leikki porkkana tai mausteet oli unohdettu, olin hyvä perustelemaan, miksi juuri nyt oli hyvä hetki syödä liharuokaa, johon osaamaton tai asennevammainen kokki oli selkeästi panostanut enemmän. Lopputuloksena taisin kuitenkin syödä kuussa reippaasti vähemmän lihaa kuin sen 6,5 kg, mitä suomalaiset keskimäärin pötsiinsä ahtavat – joka on muuten yli tuplasti suolistosyöpien riskirajan.

Sitten muutin ulkomaille ja pakka levähti.

Yhdysvalloissa kesti pitkään, ennen kuin pitkittyneellä matkalla olon tunne vaihtui kotitunteeseen. Ravintolassa tuli valittua paikallisia erikoisuuksia – hampurilaisia, tacoja, hampurilaisia, pizzaa ja hampurilaisia – koska pitäähän näitä nyt kokeilla kun kerran täällä ollaan, ja kotona jatkoin samalla linjalla kokkaamalla paikallisia perinneruokia, jotka sisälsivät lähes poikkeuksetta lihaa. Raaka-aineet tuli ostettua Walmartista, vaikka olen hyvin tietoinen siitä, että Yhdysvalloissa tuotettu liha ei ole yleensä terveellistä kenellekään, eikä siitä suurin osa läpäisisi EU:ssa lihaturvallisuussäädöksiä mm. liian suurten antibioottimäärien takia. Luomua oli saatavilla harvoin – jos oli, suosin kyllä sitä niin eettisistä kuin omaan hyvinvointiini liittyvistä syistä – sillä luomuruoan (kalliiseen) mekkaan Whole Foodsiin oli liian pitkä matka, että siellä olisi voinut tehdä ostoksia päivittäin tai edes viikottain. Kaikesta osakseen saamastaan parjauksestaan huolimatta suomalainen duopolikauppa on pärjännyt hyvin luomuvalikoimarintamalla, sillä Suomessa moniin resepteihin liharaaka-aineet löytyivät myös luomuna, ja pystyin kuvittelemaan lehmät, jotka pääsivät ulos, ja siat, jotka mahtuivat kääntymään karsinoissaan.

Juuri, kun olin ehtinyt asettautua aloilleni Yhdysvaltoihin, muutin tänne Luxemburgiin, jossa sama olen matkalla ja nyt pitäisi saada uusia kokemuksia-fiilis on taas jatkunut. Toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa monet (ketju)ravintolat ovat ymmärtäneet kasvissyöjien olemassaolon, täällä lihattoman vaihtoehdon tilaaminen ravintolassa voi olla mahdottomuus. Paikallinen kasvissyöjäkaverini totesi minulle kerran, että vaikka periaatteessa tykkää chevrestä, on ehtinyt jo moneen otteeseen kyllästyä chevresalaatteihin, jotka eivät nekään ole aina lihattomia, koska totta kai kyseiseen ruokalajiin kuuluu olennaisena osana pekoni. Välillä tulee ikävä Suomeen, jossa kasvissyöjien olemassaoloa ei olla pelkästään tajuttu, vaan osa kokeista on jopa sisäistänyt sen, että lihaton ruoka voi olla hyvää. Enkä nyt puhu pelkästään koulun pinaattiletuista vaan myös siitä ihanasta suppilovahverounelmasta, jonka eräässäkin työpaikan illanistujaisissa sain eteeni, kun muut hakivat buffetista sieluttoman ja sitkeän näköistä burgundinpataa.

Siispä ryhtiliike ruokavalion suhteen on paikallaan, ja olosuhteet eli myös laiskuuteni ja uusien ruokakokemusten haluni huomioonottaen kuukausi on tähän mennessä mennyt ihan hyvin. Kauppojen laaja ja herkullinen juustovalikoima auttaa pitkälle, eikä leivän päälle punakittijuuston tai brien seuraksi kaipaa kinkkua. Viime viikonlopun perjantaina söin lounaaksi sianniskaa – kansallisruokaa, eikä listalla yhtään kasvisvaihtoehtoa ollutkaan – ja illallisen meribassi ei jälkikäteen tarkistettuna ollut kalaoppaassa vihreää nähnytkään, mutta lauantaina Modernin taiteen museossa ensituttavuuteni quornin kanssa oli erittäin miellyttävä – sieniproteiinista tehdyt cordon bleut dijon-sinapilla, oijoi! – ja myöhäisillan Kaupunginmuseon snägäriständin ”kanasuikalekäärö” oli parasta soijasuikalemättöä, mitä olen ikinä syönyt. Kuluneella viikolla jääkaapissa on pitänyt valtaa pinaattifetacanellonivuoka, ja kun kotona iskee laiskuus, pasta pestokastikkeella on aina hyvää. Odotan jo innolla ensi viikon työpaikkaruokalan menuta: meksikolaisia paputortilloja! Linssivindaloota! Munsterjuustotorttua!

Taannoin Suomessa pidin onnistuneen kasvisruoan merkkinä sitä, ettei siitä ensimmäisenä tullut mieleen sana kasvisruoka vaan ihan vaan hyvä ruoka. Tänään siis aion syödä maistuvaa ja maittavaa hyvää ruokaa, josta jää parempi mieli, ja toivottavasti sen rohkaisemana jaksan jatkaa samalla hieman hankalammalla mutta iloisemmalla ja hyvinvoivammalla tiellä vielä ensi kuussakin.

Ruokalistalla pyyhkeitä ja verkkoja

Vaikka työpaikan kanttiinissa ruokalistat ovat ranskaksi, intranetissä on myös listojen englanninkieliset käännökset, joihin usein turvaudun. Joskus saan niiden avulla käsityksen päivän ruuasta, mutta usein odotan, että näen ruokalan sisäänkäynnin luona pöydällä olevat esimerkkitarjottimet, joiden perusteella päätös on helpompi tehdä.

Tänään olin listojen perusteella päättänyt, haluavani tonnikalaspagettia eli Spagetti to The Tuna, mutta ihmettelin, mitä spagetin kanssa tarjottavat Tomato and Shallot Wipes voisivat olla. Ruokalassa tämä ei selvinnyt, sillä spagetin kanssa ei tullut mitään ylimääräistä, ja jälkikäteen tutkin lounaslistaa ihmetellen, jäikö minulta kenties jotain saamatta, kunnes huomasin, että keskiviikkona vuorossa olisi ihania kalaverkkoja neitsyträttien kera: Net of Hakes Delight & ”Virgin” Wipes. Ööh…?

Hetken ihmettelyn jälkeen arvoitus ratkesi. Tänään söin alkupalaksi mitä ilmeisemmin uppopaistettuja mustekalarenkaita tartarkastikkeella, jotka olivat englanniksi Roma Style Squids & Tartar Wipes. Ruokalistojen kääntäjä lienee kesän aikana vaihtunut, ja tästä lähtien rätit tarkoittanevat kastikkeita. (Jos joku keksii, mistä ihmeestä tällainen käännös on voitu repäistä, kuulen teorian mieluusti.) Keskiviikkona on siis vuorossa oliiviöljypohjaista sitruunatomaattikastiketta, mutta verkkojen perimmäinen tarkoitus selvinnee vasta esimerkkitarjottimelta.

Rouleaux de sole rôtis à l’huile d’olive “fruitée vert intense”, fagots de légumes croquants et sauce vierge.

”Virgin” Wipes eli sauce vierge. Valitettavasti työpaikkaruokalamme ei aivan tähän annosasetteluun pysty. [kuva: Guillaume Ferrari]

Päivä Luxemburgissa Schueberfouerin aikaan

Breakfast
Aamiaiseksi Ikean näkkäriä, vuohenjuustoa ja brietä

Heräsin eilen vasta puoli yhdeksältä pyörittyäni kellonsoiton tahtiin puoli tuntia ja nähden unta Grand Canyoniin eksymisestä. Minulla itään päin suuntautuvassa jetlagissa ensimmäisenä yönä nukun yleensä 12 tuntia, ja parina seuraavana on hyvä, jos saan unta 6 tuntia, yleensä en. Normaalisti herään seitsemältä päästäkseni töihin puoli yhdeksäksi, mutta nyt, kun ihmiset ovat vielä lomilla, tiesin, ettei herääminen ole tunnin päälle ja mieluusti nukuin vähän pidempään.

Bus stop in Luxembourg
Kaupunkibussien 1-25 lisäksi kaupungin läpi kulkee kolminumeroisia busseja niin muihin Luxemburgin kaupunkeihin kuin rajojen ylitse naapurimaihinkin

Työmatkani on kolme kilometria, ja aamuisin valitsen säiden ja päällä olevien vaatteiden mukaan kulkuvälineeksi joko bussin, joita kulkee alle viiden minuutin välein, tai kaupunkipyörän, jonka saa 15 euron vuosimaksulla lainattua telineestä ja palautettua mihin tahansa toiseen telineeseen. Hyvällä säällä tykkään pyöräillä, varsinkin kahdeksan ja yhdeksän välillä, jolloin bussit ovat täynnä, mutta eilen laiskotti, joten kun kello oli jo yli yhdeksän, menin bussilla ja keskityin matkalla kirjaan.

Music at work
Töissä kuuntelen netin kautta suomalaisia radioita
view to Luxembourg
Työhuoneen ikkunasta näkyy Luxemburgin keskustaan

Suomessa löytyi yleensä joku pankki tai posti, joka oli iltaisinkin auki, mutta täällä menevät vaatekaupatkin kiinni lähtökohtaisesti silloin, kun olisin valmis lähtemään töistä. Tästä johtuen asioita hoitamassa ja vaikka uusia sukkia shoppailemassa käydään lounastauolla.

Luxembourg PostPostcards from Luxembourg

Tällä kertaa ne asiat veivät Postiin. Siinä menevät pari Postcrossing-korttia. Tietämättömille, että kyseessä on harrastus, jossa lähetetään postikortti maailmalta saatuun osoitteeseen, ja kun kortin vastaanottaja on vahvistanut kortin tulleen perille, saat vuorostasi jostain muualta päin maailmaa oman kortin.

Postista suuntasin suoraan suomalaisen kolleegan kanssa lounaalle, tällä kertaa toimistorakennusten ulkopuolelle.

way to Schueberfouer
Lounaspaikkaan oli lyhyt kävelymatka – ei mitenkään poikkeuksellista Luxemburgissa – ja siellähän se edessä jo siintikin
Schueberfouer 2013
Schueberfouerin portit Glaciksella

Schueberfouer on yksi Euroopan vanhimmista markkinoista ja taatusti Luxemburgin suurin tivoli. Sen perusti alunperin vuonna 1340 Juhana I ”Sokea”, joka myös Juhana Luxemburgilaisena tunnetaan, jolloin markkinoilla myytiin lähinnä ruokaa ja karjaa. Erilaiset pelit ja huvitukset tulivat mukaan kuvioihin 1700-luvulla, ja 1900-luvulla paikalle on saatu myös useampi vuoristorata ja kieputuslaite sekä maailmanpyörä. Ruokaa sieltä saa edelleen, ja aurinkoisena päivänä reilun 20 asteen säässä terassit olivat melkein täynnä.

Schueberfouer
Lounastauolla ei ehtinyt, mutta ensi viikolla käyn ehdottomasti joku ilta katsomassa, miltä Luxemburg näyttää lintuperspektiivistä
Schueberfouer
Myynnissä sen seitsemän sortin piparia, monella eri kielellä
Schueberfouer
Vedä narusta ja voita isompien pehmolelujen taakse piilotettu rääpäle!
Schueberfouer
Ammu kani ja voita järkyttävää krääsää
Schueberfouer
Tämän näköisiäkin laitteita oli Linnanmäellä, mutta en muista kertaakaan tunkeneeni niihin kolikoita
Schueberfouer
Myös metrilakua oli tarjolla, muttei näyttäneet yhtä hyvältä kuin Suomessa
food at Schueberfouer
Eikä sitä ruokaakaan olla yli 600 vuodessa unohdettu

Schueberfouerista pari tuttua oli etukäteen kehunut minulle paikallisia erikoisuuksia, gromperekichelchereitä. Kyseessä ovat perunapannukakut, jotka syödään joko ylimääräisen suolakerroksen tai omenahillon kanssa. Testasimme niitä lounaaksi, ja minulle maistui kumpikin maustamistyyli.

Gromperekichelcher at Schueberfouer
3,80 eurolla oli tarjolla kolme pannaria

Gromperekichelcher at Schueberfouer

Gromperekichelcher at Schueberfouer
Olemattomista ravintoarvoista huolimatta pannareista tuli ihmeen täyteen
Schueberfouer
Laitteita oli tarjolla niin pikkulapsille…
Schueberfouer
…kuin vähän vanhemmillekin

Kiinnostuneille tiedoksi, että Schueberfouer jatkuu vielä keskiviikkoon 11.9. asti, ja sitä tullaan yleisesti katsomaan naapurivaltioista asti. Kävijöitä on päivittäin yli satatuhatta.

Schueberfouer
Päättelimme tämän olevan paikallinen naurutalo, mutta varmoja emme olleet
ice cream at Schueberfouer
Ja lopuksi jätskit jälkkäriksi ennen töihinpaluuta!

Iltapäivällä lähdin töistä vähän kuuden jälkeen suoraan keskustassa sijaitsevaan kahvilaan, jossa expat-porukka oli pitämässä bookswap-iltaa. Lähden normaalistikin noihin aikoihin, sillä meillä työpäivän pituus on 8 tuntia, jonka päälle tulee tunnin lounastauko.

bus in Luxembourg
Töistä pois taas bussin kyydissä
Luxembourg
Luxemburgin keskustassa on kävelykatujen verkosto

Bookswap at Cafe Konrad, Luxembourg

Paikalla bookswapissa oli reilu 10 ihmistä, jotka kaikki yhtä lukuunottamatta olivat naisia.

Vein paikalle yhden englanninkielisen pokkarin ja sain tilalle ranskan alkeisopiskelijoille tarkoitetun miniromaanin, Jane Austinin Järki ja tunteet -klassikon sekä kaksi töihin liittyvää IT-kirjaa, joiden näkemisestä vaihtokasassa olin hyvin yllättynyt.

Bookswap at Cafe Konrad, Luxembourg

Bookswap at Cafe Konrad, Luxembourg

Voin suositella keskustassa sijaitsevaa Konrad-kahvilaa. Kyseinen paikka on yksi kaupungin suosituimmista kahviloista, joten olen pariinkin otteeseen joutunut kääntymään sunnuntaipäivänä ovelta, kun sinne ei ole mahtunut sisään. Nyt meille oli varattu pöytä.

Viihdyimme kaverin kanssa bookswapissa reilun tunnin, kunnes nälkä alkoi kurnia vatsassa ja totesimme, että paras mennä muualle vaihtamaan kuulumisia. Kaveri tiesi Pääpostin vieressä olevasta hyvästä mutta erikoiessta burgerpaikasta, johon suuntasimme.

Burgers Luxembourg style

Brochettes & Cie -ravintolan burgereissa sämpylä oli korvattu… milläs muulla kuin perunalätyllä. Hyvää oli!

Kun suuntasin yhdeksän maissa kotiin, ilta oli jo hämärtynyt. Koska asun käytännössä keskustassa, minulla on kaupungilta kotiin lyhyt kävelymatka, joka yleensä kulkee Adolphe-sillan yli.

Adolphe Bridge, Luxembourg
Silta, jonka alitse kulkee Petrusse-joen lisäksi puistoinen laakso, jossa on hyvä lenkkeillä
Adolphe Bridge, Luxembourg
Tuomiokirkon edessä kajastaa kultainen nainen, Gëlle Fra, ensimmäisen maailmansodan kaatuneiden ja veteraanien muistomerkki

Heräteostoksia

Olen tainnut ennenkin mainita työpaikkani kellarissa sijaitsevan expateille suunnatun ruokakaupan, josta saa vähän vaihtelevasti kaikenlaista hyvää kodista muistuttavaa. Tässä päivänä eräänä lounasseurani oli menossa lounaan yhteydessä kauppaan ostoksille, joten tulin mukaan, tarkoituksena olla ostamatta mitään. Eihän se tietenkään onnistunut, vaan heräteostoksia tuli tehtyä… ja mitkäköhän lienevät minun heräteostokseni ruokakaupassa?

Shopping at the expat store

Tajusin nyt ensimmäistä kertaa, että kaupasta saa Suomesta tuttua sitruunapippuria. Ette voi uskoa, kuinka sitä on tullut kaivattua. Ja hernekeittoa! Ei sillä, että olisin syönyt purkkihernekeittoa Suomessakaan moneen vuoteen, mutta hätävarana kaapissa se tuo kotoisuuden tunnetta.

Marmitesta syytän Australiassa asuvaa Annaa, joka maistatti minulla vegemitea Suomessa käydessäni.

Espanjalainen munakas Marían tyyliin

María in Luxembourg

María ja Luxemburgin vanha luostari, jossa nykyään kulttuurikeskus

Sohvasurffauskokemukset saivat alkukesästä jatkoa, kun madridilainen María tuli pikavisiitille työhaastatteluun Luxemburgiin ja yöpyi sohvallani. Työhaastattelun jälkeen Maríalle jäi vielä kunnolla aikaa turisteiluun, joten kävimme luuhaamassa ympäri kaupungin vanhoja linnoitusrakennelmia poikkeuksellisen kauniissa säässä, jonka jälkeen pistäydyimme hakemassa torilta ainekset lounaaseen, espanjalaiseen munakkaaseen.

Making a Spanish omelette

Ensin kuori perunat ja sipulit, silppua sipulit ja leikkaa perunat neljään osaan ja sen jälkeen parin millin paksuisiksi viipaleiksi.

María valmisti munakasta neljälle, joten munia ja reilun kokoisia perunoita tuli neljä, sipuleita kaksi. Sipuleita silputessaan hän kertoi minulle sydäntäsärkevää tarinaa moniosaisesta etunimestään, joka suomeksi on vapaasti käännettynä ”Tasaisen maan María”. Nimi oli hänen isänsä kylässä hyvin perinteinen, mutta madridilaisella yläasteella se liitettiin hieman liian nopeasti teinitytön etumuksen ulkoisiin ominaisuuksiin, tai niiden silloiseen puutteeseen. Hyvin nopeasti María muuttui ”se on María vaan”:iksi.

Making a Spanish omelette

Öljyä menee kokkaukseen paljon, noin puolen sentin kerros pannun pohjasta. Alkuperäinen resepti on oliiviöljyyn, mutta myös rypsiöljyä saa käyttää.

María oli pari vuotta sitten valmistunut yliopistosta ja päättänyt, että alan työt saavat odottaa hetken, nyt on aika kiertää maailmaa. Work&travel-viisumi Uuteen-Seelantiin auttoi eteenpäin, ja seuraava vuosi kului baarimikkona, appelsiinien poimijana, siivoajana, milloin minäkin. Baarimikkona ollessa María meni sitten iskemään silmänsä toiseen work&travel-matkaajaan, ja seuraavaksi tie veikin Brasiliaan tapaamaan miehen vanhempia ja oppimaan kieltä.

Making a Spanish omelette

Sipuleita kuullotetaan öljyssä hyvän aikaa…

Making a Spanish omelette

…ja seuraavaksi kypsytetään matalalla lämmöllä perunoita parikymmentä minuuttia. Sipuleista kannattaa yrittää puristaa öljyt takaisin pannuun, mutta silti öljyä tarvinnee lisätä.

Parin kuukauden kuluttua pariskunnalle kävi selväksi pari asiaa. Ensinnäkin, että suhde toimi ja sitä kannatti jatkaa, ja toisekseen että huonosta taloustilanteesta huolimatta Espanjasta löytyisi silti helpommin parempipalkkaisia töitä. Espanjaan muuton jälkeen María sai töitä alta aikayksikön, mutta siipan kanssa todettiin pian, että jos elämä laittomana maahanmuuttajana ei houkuta, niin naimisiinhan sitä pitää mennä. Häitä juhlittiin, koska mikä tahansa syy juhlalle on hyvä syy, mutta Maríaa silti häiritsi tilanne sen verran, että siippa on yhä puheessa boyfriend.

Making a Spanish omelette

Munat rikotaan kulhossa ja niihin laitetaan paljon suolaa ja pippuria. Siis paljon. Erityisesti suolaa. Oikeasti varmaan vajaa pari ruokalusikallista. Vähän hirvitti, mutta hyvää oli.

Naimisiin meno ei lopulta ollut mikään ihmekonsti, sillä tämä tapahtui viime marraskuussa, ja kesäkuuhun mennessä miehellä ei vieläkään ollut työlupaa. Papereita oli kiikutettu virastoon jos toiseenkin, mutta espanjalaisen virkamiehen kiinnostusaste oli huomattava, siis kiinnostus jotain aivan muuta kuin työluvan edistämistä kohtaan, ja María sadatteli, että ehkä joskus syyskuussa lupa lopulta saataisiin, kun virkamiehet ovat palanneet lomilta.

Making a Spanish omelette

Kuulema perinteisesti espanjalaisen munakkaan perunat ovat kuutioita, mutta Marían isoäiti ja äiti ovat aina muussanneet ne pannulla lastan avulla paistamisen loppupuolella, joten niin teimme nytkin.

Making a Spanish omelette

Lopulta kaikki ainekset sekotetaan yhteen. Tästä riitti kahteen pienehköön pannulliseen.

Työhaastattelu Luxemburgissa oli Maríalle oikeastaan aika hakuammuntaa. Palkka toki olisi reilusti parempi kuin Espanjassa, mutta siippa valitti jo nyt Espanjan huonosta säästä ja kylmistä talvista, joten Luxemburg ei vaikuttanut olosuhteiltaan kovinkaan optimilta. Lisäksi suku olisi kaukana, ja vaikka María puhuu ranskaa, siippa ei, mikä saattaa vaikeuttaa sopeutumista. Kaupungilla kävellessä tämä huoli hälveni Maríalta, kun joka viides vastaantulija pälätti portugalia – ranskalaisten ja belgialaisten jälkeen kun suurin maahanmuuttajaryhmä on portugalilaiset, jo 1900-luvun alkupuolelta saakka.

Making a Spanish omelette

Parin sentin paksuista massaa tökitään muotoon sivuilta, ja munakkaan jähmetyttyä se käännetään lautasen avulla…

Making a Spanish omelette

…kas tämän näköiseksi.

Kuulin uudestaan Maríasta pari viikkoa sitten. Päätöstä Luxemburgiin muuttamisesta ei lopulta tarvinnut tehdä, sillä firma oli päättänyt tarvitsevansa toisenlaista profiilia. Harmi, sillä olisin mielelläni ottanut Marían naapuriksi. Pitänee siis harkita viikonloppureissua Madridiin sitten joskus, kun täällä on kylmää ja märkää.

Spanish Omelette

Munakas!

María and a Spanish Omelette

Tarjoiluehdotus: maalaisleipää ja naurua

Michelinmiehen keittiössä

Tiesittekö, että Luxemburg on maailman tähtirikkain maa? No nyt tiesitte. Mittarina tietenkin ravintoloiden Michelin-tähdet per asukasluku.

Luxemburgin ainoassa kasinossa majaansa pitävällä Les Rosesilla on tähtiä yksi ja sunnuntai- ja maanantai-iltaisin tarjouksessa viidelläkympillä kolmen ruokalajin menu ruokajuomineen, joka oli suorastaan pakko käydä testaamassa Iiron täällä vieraillessa. Kasino sijaitsee keskellä ei mitään (eli kivenheiton päässä Ranskan rajasta), mutta onneksi Luxemburgin julkinen liikenne on toimivaa ja seutubussi kulkee kerran tunnissa iltamyöhään asti.

Les Roses amuse-bouche

Keittiön tervehdys eli amuse-bouche

Kuten kaikki fine diningia joskus testaamassa käyneet tietänevät, ruokalajien määrä on tällaisissa rafloissa aika leppoisasti määritelty. Alkuun saimme maistella suolaisia tikkareita, jotka olivat niin hämmentäviä, etten tajunnut ottaa edes kuvaa. Sentään tunnistimme kaikki syötäväksi, toisin kuin eräässä helsinkiläisessä fine dining -ravintolassa, jossa alkuun tarjottiin niinkutsuttu Kauppatori-lautanen: hodaria, kylmää kahvia ja lokinpaskaa. Les Rosesissa tuotiin tikkareiden jälkeen pöytään keittiön tervehdys, jossa sellerivaahdon alle oli kätketty jokikatkarapuja, ja seuraksi vielä hyviä täysjyväsämpylöitä, joiden kanssa oli supermaukasta bretagnelaista voita. Aperitiiviksi valikoitunut luxemburgilainen Gales Heritage -kuohuviinin spessuversio oli kanssa hyvää, ja sietikin olla, sillä aperitiivit eivät kuuluneet hintaan, ja loppulaskusta hinnaksi selvisi 18 euroa per lasi…

Les Roses appetizer

Mereneläväalkuruoka

Alkuruoaksi oli langustia sekä vasikanlapaa, jota oli haudutettu 12 tuntia mureaksi, ja siinä vieressä suolaheinäkastiketta. Kuvassa oikealla oleva nyytti oli bretagnelaistyylinen, no, nyytti, jossa oli sisällä kanssa jotain rapua. Ja nyt kysymys: tiesivätkö muka kaikki, että langusti on rapu? Minä kun jotenin kuvittelin, että langusti on jonkinlainen marakatin ja mangustin risteytys, joka juoksentelee savannilla. Älkääkä kysykö, mistä tämä käsitys.

Les Roses rabbit

Pupujussia pääruoaksi

Pääruoaksi oli pakistanvaikutteista (tai näin tarjoilija väitti) jänistournedosta satay-kastikkeella, maapähkinöillä ja munakoisokaviaarilla. Jänis on täällä muuten huomattavasti yleisempi raaka-aine kuin Suomessa. Tilasin kerran työlounaalla jänisrisottoa (tai oikeastaan tilasin parsarisottoa, mutta sain jänisrisottoa), ja suureksi yllätyksekseni se tuli luineen kaikkineen. Siinä sitten kakoin pieniä jäniksen luunpalasia kurkustani lautasliinaan, kun pomo yritti hienotunteisesti katsoa muualle ja puhua työasioita. Tästä ruoasta luut oli sentään poistettu, ja munakoisokaviaari oli naminami.

Les Roses strawberries

Mansikoita Les Rosesin tapaan

Sain lapsena pariin otteeseen pahat nokkosihottumat mansikoista, ja olen siitä lähtien suhtautunut mansikoihin viileän epäilevästi, joten en hihkunut innosta, kun jälkiruoaksi ilmoitettiin olevan mansikkaa peräti kolmella eri tapaa. Jälkeenpäin suon annokselle kaksi tähteä kolmesta: mansikkalassi oli suussasulavan ihanaa, mansikkatorttu perushyvää kakkua, mutta sen sijaan oliivimarinoidut mansikat olivat tahmeita ja epäilyttäviä. Sanoisinko että epämiellyttävä suutuntuma, tai jotain.

Les Roses pralines

Turha kuvitella, että ruoat olisivat jälkiruokaan loppuneet. Ehei, lopuksi vielä kahvin ja teen kanssa saimme minijälkkärilajitelman: valkosulkaapäällystetty kirsikka (turha), päältä avoin marmeladitäytteinen sulkaakonvehti (hyvä) ja pikkupulla, josta tuli elävästi mieleen omenaviineri. Viineristä taas tulee mieleen, kun olimme perheen kanssa käymässä Tallinnassa joskus 90-luvun alkupuolella juuri Neuvostoliiton sorruttua. Äitini lähti silloin shoppailemaan, minut laitettiin pois silmistä pois mielestä hevosajelulle jatkuvasti kälättävien venäläistätien kanssa, ja isä meni istumaan terassille ja tilasi viinerin. Katsoivat siellä lievästi kummeksuen ja totesivat, ettemme me täällä viinereitä tarjoile… sillä tokihan viiner on viroksi nakki.

No nyt on kynsilakat kuivuneet ja voi mennä nukkumaan.

Mitä söin tänään

Kirjoitin tämän tekstin Suomalaisen kirjallisuuden seuran Ruokapäiväkirjakeruuta varten.

Street in Luxembourg

Täällä on tihuttanut koko viikon putkeen, joten näkymä keittiöni ikkunasta on ollut toivottoman harmaa

Koska täällä Luxemburgissa ruokakaupat menevät kiinni seitsemän maissa illalla ja kävin eilen töiden jälkeen vesijumpassa ja saunomassa, en ollut ehtinyt kauppaan eilen. Niinpä aamiaiseksi ei ollut tuoretta leipää tai maitoa vaan Oululaisen hapankorppua, jota olin ostanut aiemmin työpaikan ruokakaupasta, joka on erikoistunut myymään expateille koti-ikävää helpottavia ruokia; Suomesta siellä on tarjolla hapankorppujen lisäksi näkkäriä, Reissumiestä, pakastekarjalanpiirakoita ja salmiakkia. Hapankorpun päällä söin reilun siipaleen valmiiksi viipaloitua goudaa, koska juustohöylä uupuu vielä keittiön varustelusta. Ruokapöytä saapuu vasta viikon päästä, joten söin aamiaisen seisaaltaan katsellen keittiön ikkunasta alas kadulle sekä vastapäisen toimistoksi muutetun 1920-luvun kerrostalon ikkunoista sisään. Nainen, joka istuu tietokoneellaan ikkunan ääressä selkä minua kohti, aloittaa työt yleensä vähän ennen kahdeksaa.

Hapankorppu ja

Aamupäivällä pari tuntia ennen lounasta on aina nälkä, sillä en ole vieläkään tottunut siihen, että lounaalle mennään vasta lähempänä yhtä. Toisaalta olen myös hämmentynyt aina, kun työkaveri tulee kysymään kymmenen maissa, lähtisinkö aamiaiselle. Aamiaiselle? Minähän söin aamiaista kotona? So did I, but this is second breakfast, kuuluu ranskalaisen työkaverini perustelu.

Tänään lounas kuitenkin jäi väliin, koska töissä oli Beaujolais-maistelujuhlat. Yleensä tällaisia juhlia pidetään marraskuussa uuden Beaujolais-vuosikerran valmistuessa, mutta meillä työpaikalla juhlia vuosittain järjestävällä työkaverilla oli viiden juhlavuoden jälkeen jäänyt yli niin paljon viiniä ja keräysrahaa, että hän järjesti lounastauolla toimistomme kerroksen aulaan vanhojen vuosikertojen maisteluhetken, jossa oli viinin lisäksi tarjolla patonkia sekä kattava leikkele- ja juustovalikoima. Join pari lasia eri vuosikertoja – osa oli kamalaa kiljua, osa ihan raikasta kevyttä punkkua – ja söin kolme patonginpalaa seisaaltaan työkavereiden kanssa jutustellen. Kutsussa ollut luonnehdinta tarjoilusta, un peu moins copieux, hieman vähemmän runsas, ei suomalaisesta näkökulmasta pitänyt alkuunkaan paikkaansa, sillä leikkeleitä oli sen seitsemää sorttia ja juustoja toistakymmentä, joista useampaa Suomessa saa vain hyvinvarustetuilta juustotiskeiltä.

Auchan

Kymmenen metrin pituinen juustotiski täynnä hyvyyksiä, ah!

Töiden jälkeen suuntasin ruokaostoksille Auchaniin, Luxemburgin kaupungin ainoaan ostoskeskukseen, jossa on kaupungin laajin ja kattavin ruokakauppa. Joku muukin oli keksinyt saman idean, ja kaupassa meni tunti puskiessa ympäriinsä ja etsien ruokatarvikkeita. Rasvatonta maitoa ei löytynyt, tai ainakaan minä en sitä löytänyt; oli vain 1,5%:sta ja 3,5%:sta, joista jälkimmäinen vaikutti suositummalta. Hieman yllättäen en löytänyt myöskään sipuleita vihannesosastolta enkä munia oikein mistään vaikka kiersin kaupan tungoksessa pariinkin kertaan, joten päädyin hakemaan molemmat pienestä luomunurkkauksesta. Piti ostaa samalla koko viikonlopun ruoat, eli sunnuntaiksi chili con carne -ainekset, sillä ruokakaupat eivät pääsääntöisesti ole sunnuntaisin auki, ja lauantain olen reissussa. Chili con carne taas on ostamassani ranskankielisessä ruokalehdessä ensimmäisenä reseptinä, ja olen nyt vakaasti päättänyt tahkoa koko lehden läpi, sillä ruokasanaston tietämättömyyteni heikentää olennaisesti elinmukavuuttani.

Auchan

Auchanin kassoilla on lipuilla kerrottu, millä kielellä mikäkin kassa voi kommunikoida. Osalla kassoista ei taida olla yhteistä kieltä, sillä kassoilla näkee sekä luxemburg-saksa-englanti-triioja että yksittäisiä ranskan lippuja. Myös portugalia, italiaa ja espanjaa on tarjolla.

Sivuhuomautus Auchanista: joka ikinen kerta, kun olen mennyt sinne, olen kuullut jonkun toisen asiakkaan puhuvan suomea, välillä useammassakin eri seurueessa. Muualla Luxemburgissa suomea kuuluu todella harvoin. Suomalaiset arvostavat hallikauppoja paikallisten suosiessa enemmän pikkuputiikkeja, vai mistäköhän johtunee?

Chicken Biryani & Chocolate milk

En ole vielä ostanut mikroa, joten ruoat lämpenevät hellalla

Illalla puoli yhdeksän maissa lämmitin pari päivää aikaisemmin valmistamaani intialaista kanabiryania ja sekoitin lasillisen kaakatoa. En ole erityisesti suklaan perään, mutta kaakaoon olen ihan koukussa, ja yleensä sekoittaessani jauhetta maitoon viimeinen lusikanpuolikas päätyy suoraan suuhun. Kaakao ja intialaiset mössöt mango chutneylla ja raidalla ovat hyvänmielensapuskaa parhaimmillaan. Viimeiset rippeet päätyivät suuhun tätä kirjoittaessa.

Chicken biryani, mango chutney, raita

Salviaomenakanaa ja palsternakkaa

Viimeisenä mahdollisena päivänä osallistun maaliskuun ruokahaasteeseen, jonka aiheena on omena. Ruoan valmistin jo viime viikolla, mutta aikaa blogata se löytyi vasta nyt ensimmäisenä uuden työn jälkeisenä vapaapäivänä. Ainesosiltaan hain inspiraatiota Painonvartijoiden uunikanareseptistä, mutta minun kanani eivät menneet uuniin.

Chicken thighs and vegetables

Salviaomenakanaa ja palsternakkaa

8 luutonta kananreittä
suolaa, pippuria, öljyä
0,33 litraa omenasiideriä
1,5 dl kanalientä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl valkosipulijauhetta
3 rkl vehnäjauhoja
2 omenaa
3 palsternakkaa
1 punasipuli
timjamia
2 rkl balsamicoa
tuoretta salviaa

1. Kuori omena, palsternakat ja punasipuli. Leikkaa palsternakka suikaleiksi ja lohko omena ja punasipuli. Laita kulhoon, kaada päälle balsamico ja ripottele joukkoon timjami, ja sekoita. Anna marinoitua vartti. Lämmitä uuni 225 asteeseen.
2. Levitä kasvikset uunipellille, pirskottele hieman öljyä päälle, ja laita uuniin puoleksi tunniksi. Puolivälissä kasviksia kannattaa vähän käännellä. Valmista tällä välin kana ja kastike.

Vegetables in the oven
3. Mausta kana suolalla ja pippurilla ja paista öljyssä keskilämmöllä noin 4 minuuttia per puoli.

Chicken Thighs
4. Kaada pannulle puolet omenasiideristä, kanaliemi ja omenaviinietikka. Anna porista 5-10 minuuttia. Sekoita tällä välin toisessa kulhossa loppuun omenasiideriin valkosipulijauhe ja vehnäjauho.
5. Nouki kanat pois pannulta ja kaada loppu omenasiideri pannulle hitaasti jatkuvasti sekoittaen kunnes kastike on sakeaa. Kaikkea loppua omenasiideriä ei tarvitse käyttää. Sekoita vielä joukkoon noin 2 rkl silputtua tuoretta salviaa.
6. Koristele valmis annos salvialla.

Chicken Thighs and Vegetables

 

PS. Australiassa asuvalla Sannalla on bloginsa 1-vuotisjuhlien kunniaksi käynnissä arvonta. Käykääs vilkaisemassa!

Kanaa ja lihamureketta Nashvillen tyyliin

Family Wash

Viime viikonloppuna ajaa hurautimme perjantai-iltana Tennesseen Nashvilleen. Vajaan neljän tunnin lähinnä interstate-ajosta mutta myös eräästä ”väärä kaista, ulos väärän motarin liittymästä, poukkoilu metsätaipaleen läpi oikealle interstatelle”-episodista koostuvan autossa istumisen jälkeen vatsa kiljui murkinaa, joten yksinäisen planeetan opastamina päädyimme Pohjois-Nashvilleen. Pääkadun varrella näimme mm. neljän vilkkuvaloisen poliisiauton rykelmän yhden henkilöauton avoimen takakontin ympärillä sekä monta hengailuporukkaa erittäin käytettyjen autojen kauppojen ja itsepalvelupesuloiden parkkiksilla, mutta korttelin verran pääkadusta sivuun alkoi jo tyylikkään näköinen omakotitaloalue, jonka keskeltä löytyi kohteemme, Family Wash.

Family Wash

Ravintolan sisustus oli eksentrisimmistä päästä, hassusti hyvällä tavalla, ja paikka oli melkein viimeistä pöytää myöten täynnä. Ruoaksi sai niinkin hippiä ruokaa kuin meatloafia ja shepherd’s pieta, siis kotoista lihamureketta (makeaa sellaista – hyvää!) ja lihaperunasoselaatikkoa (piirakkamuotoon iskettynä), joita nautimme paikallisolut Yazoon kanssa. Livemusiikkiakin oli tarjolla loppuillasta, mutta yhden biisin kuunneltuamme päätimme paeta hotellille potemaan aikaeroväsymystä, olimmehan ylittäneet matkalla aikavyöhykerajan…

Family Wash

Lavalla musisoi joku aussinuorukainen. Innokas fani parkkeerasi seisomaan ravintolasalin keskelle kuuntelemaan.

Prince's Hot Chicken Shack

Mutta ei tässä vielä kaikki! Ruokaelämykset jatkuvat…

Seuraavana päivänä löysimme tiemme taas Pohjois-Nashvilleen eilistä epämääräisempään naapurustoon kohteena Prince’s Hot Chicken Shack. Paikka aukesi virallisesti kahdelta, ja varttia vajaa eteen oli kertynyt jo parinkymmenen metrin jono, jolloin omistajat päättivät avata ovet. Joku muukin oli ilmeisesti lukenut mm. New York Timesista ylistystä paikasta…

Prince's Hot Chicken Shack

Iiro tilaa kanaa luukusta. Oikealla oleva täti kauppasi kovasti kaikille jälkkäriksi kakkupaloja muovirasioissa.

Homma toimi niin, että jonotettiin läpi pienen ja kälyisen ravintolan luukulle, josta huudettiin tilaukset ja maksettiin käteisellä. Juomia ei saanut luukusta vaan ne piti ostaa erikseen ravintolan limuautomaatista. Jälkkäriksi pystyi ostamaan ravintolan keskellä pöytää pitäneeltä naiselta elintarvikevärin värisiä kakkupaloja. Tilausvaihtoehtoja oli neljäsosakana, puolikas kana ja kokonainen kana, josta neljäsosakanan kohdalla pystyi valitsemaan jalan tai rinnan välillä, ja kanalle piti valita leivitys asteikolta mild-medium-hot-extrahot. Lisukkeeksi sai papumössöä tai ranskiksia. Me otimme kaksi rinta-annosta, minulle medium ja Iirolle extra-hot (vaikka luukulla myyjä yritti suositella vähemmän tulista vaihtoehtoa), sekä ranskikset puoliksi ja saimme jonotusnumeron 14, jolla odotusta kertyi 45 minuuttia. Porukkaa lappasi sisään jatkuvalla syötöllä, ja veikkaan, että osa joutui odottamaan annostaan toista tuntia.

Chicken at Prince's Hot Chicken Shack

Kananrinta

Kananrinta tarkoitti rintaa siivellä, rintakehällä sun muilla luilla, iskettynä parin paahtoleivän päälle. Olimme ensin luullisuuteen vähän pettyneitä – hirveä vaiva sellaisten syömisessä – mutta eipä tuo lopulta mitään haitannut, sillä ruoka oli niin tulista, ettei sitä hirveän nopeasti pystynytkään syömään. Minun mediumini oli aivan sietokykyni äärirajoilla, ja Iiro totesi jälkeenpäin extrahotin olleen selvästi tulisin ikinä syömänsä annos. Arviomme? Mielettömän hyvää, southern hot chicken -kategoriassa aivan omaa luokkaansa. Ranskikset sen sijaan olivat ”pakasteesta uuniin” -tasoa, mutta nekin olivat avuksi tulisuutta lieventäessä. Loppuvaiheessa ruokailua Iiron vuotavat silmät ja tuskainen ilme saivat jonossa seisseet tädit kyselemään, millä tulisuudella hän oli kanansa ottanut, ja annoksen loppuun syöminen toi onnitteluja.

Extra Hot at Prince's Hot Chicken Shack

Elämän viisauksia: Kun olet syönyt tulista ruokaa käsin, ei kannata niistäessä koskettaa nenää.

Kokki, jonka seinälle kehystetyistä lehtiartikkeleista päättelimme olevan itse Prince, pyörähti jossain vaiheessa salin puolella. Don’t trust a skinny cook, sanonta kuuluu. Tämä kokki oli erittäin luotettavan oloinen.

Nashville Skyline

Että sellainen kaupunki

Hyvyysjugurttia

Whole Foods on kauppaketju, josta monet täällä päin asuvat suomalaiset puhuvat: sieltä saa ruisjauhoja, siellä on hyvät kalavalikoimat, sieltä saa melkein mitä vaan. Hinnat sen sijaan ovat Stockan Herkun tasolla, ellei korkeammalla, joten mietin välillä, että taitaa olla taloudellemme hyväksi, että meitä lähin Whole Foods sijaitsee niin kaukana Atlantan suunnassa, ettei sinne tule erikseen lähdettyä. Käynkin siellä yleensä korkeintaan kerran viikossa matkalla ranskantunnilta ostamassa jotain, mitä lähikaupoista ei saa.

Viimeisin Whole Foods -löytöni ovat AtlantaFreshin kreikkalaiset jugurtit:

Atlanta Fresh yoghurts

Sananen kreikkalaisista jugurteista tähän väliin. Suomessa ollaan taidettu tottua siihen, että kreikkalainen jugurtti on rasvaista, proteiinipitoista jugurttia, jota erityisesti karppaajat tykkäävät popsia aamiaiseksi ja välipalaksi. Täällä taas kreikkalainen jugurtti on yleensä rasvatonta tai korkeintaan 2%:ista ja olennaisempaa on, että se on paksumpaa ja vähäsokerisempaa kuin normaali jugurtti. Siis ihan kelpo tavaraa.

AtlantaFresh on paikallinen artisaanijugurttivalmistaja, ja artisaanityylisesti jugurttien makuyhdistelmät ovat, köhöm, kiinnostavia. Vai miltä kuulostaa portviinikirsikkajugurtti? Tai vaniljakinuskijugurtti? Iiron lemppari on mangoananashabanerojugurtti nimeltä Tropical Sweet Heat. Minä ihastuin – wait for this – vaahterasiirappipekonijugurttiin.

atlantafreshbacon

Jugurttia, jossa on oikeita pekoninpaloja, vaahterasiirappia ja kahvia. Tastes like breakfast!

Hyvien makuyhdistelmien lisäksi minua kiehtoo AtlantaFreshin jugurteissa tuotantoketjun läpinäkyvyys. Maito lypsetään Pohjois-Georgiassa ulkona hengailleista ruohoa popsineista lehmistä, ja vuorokauden sisään se on jo purkitettu jugurtiksi Atlantasta parikymmentä kilometriä koilliseen sijaitsevassa pienessä tehtaassa. Muidenkin raaka-aineiden alkuperä on tiedossa: pekonijugurtin pekoni tulee aivan Georgian ja Floridan rajalla sijaitsevasta Dixien kylästä. Eurooppaa ravistelleen tuotantoketjuskandaalin jälkimainingeissa tuntuu, että juuri tällä tasolla tiedonkulun pitääkin olla. Toki hintakin on sen mukainen, yli $2 per jugurtti, mutta ehkä on vain niin että halvalla ei voi tässä tapauksessa saada hyvää.

Atlanta Fresh yoghurts

AtlantaFreshin tuotteita saa WholeFoodseista Kaakkois-Yhdysvalloista ja Keskilännestä, tarkemmat listat kaupoista täältä. Suosittelen, etenkin sitä pekonijugurttia.

Aamiainen

Aamiainen, päivän tärkein ateria. Itseleivottujen sämpylöiden päällä pumpkin-levitettä.