Kävelyllä sotatantereella

Georgian forest in winter

Tänne suuntaan jetlagissa tulee herättyä jo seitsemältä lauantaiaamuna. Koska päivälle oli luvattu +23C, päätimme lähteä reippailemaan ja olimme pääkallopaikalla vähän ennen kymmentä, jolloin Pickett’s Mill Battlefield Historical Sitella alkoi opastettu behind-the-scenes-kierros eräälle sisällissodan Atlanta-kampanjan loppukevän 1864 taistelutantereelle.

Guide in Confederate winter uniform

Opas Pickett Mill Creekin sillalla

Oppaamme oli pukeutunut konfederaattien talviuniformuun viimeistä piirtoa myöten: kengät eivät todellakaan näyttäneet mukavilta, mutta olivat sentään varta vasten suunniteltu vasemmalle ja oikealle jalalle… Kun aamu lämpeni pikkuhiljaa ja riisuimme kaikki päälikerroksia pois, opas kertoi, että talviuniformussa vain takki ja housut tulivat armeijalta, mutta uniformun alla olevan liivin kaikki hankkivat itse. Tästä johtui, että liivit olivat kaiken maailman kankaista ja rikkoivat räikeästi ajan etikettiä olemalla yhteensopimattomia housujen kanssa. Kenraalit olivat tuolloin valittaneet joukkuejohtajille kirjeitse miehistä, jotka kulkivat takitta, koska sen lisäksi, että sotilaita oli tuolloin vaikeampi tunnistaa sotilaiksi, he näyttivät kenraalien silmissä pummeilta.

Pickett Mill Creek

Pickett’s Millin alue on kolme neliökilometria metsää, jossa normaalisti saa liikkua vain polkuja pitkin, mutta nyt opas kierrätti meitä pitkin maita ja mantuja. We can’t do this after March, because the underbrush is too thick, opas kertoi syyksi talviselle kävelylle niin vahvalla etelän aksentilla, että sitä oli välillä todella vaikea ymmärtää. Ymmärtämistä ei helpottanut se, että puolet ajasta opas selosti joukkojen sijaintia maastossa käyttäen kenraaleiden nimiä, koska totta kai kaikki tietävät kummankin puolen kenraaleiden nimet. Kun jossain vaiheessa opas ja eräs kierroksella olleista naisista pohtivat 10 minuuttia naisen kaukaisen sukulaisen, jomman kumman puolen kenraalin, persoonallisuutta sekä sitä, muistuttivatko naisen korvat ehkäpä tuon kenraalin korvia, hymyilimme ja nauroimme mukana, ihan pihalla siitä mistä puhuttiin.

Bridge over Pickett Mill Creek

Pickett’s Millin alue on nimetty ennen sotaa paikalla olleen maatilan mukaan. Alueella oli tuolloin toinenkin maatila, jossa perhe kasvatti maissia ja vehnää, mutta sota ajoi kummankin perheen pakosalle, ja kun sotilaat polttivat talot, perheet eivät nähneet syytä palata. Alueen läpi virtaava pieni joki on yhä nimetty isomman maatilan mukaan Pickett’s Mill Creekiksi, ja vuonna 2009 se näytti voimansa tulvimalla viitisen metriä yli normaalin, viemällä mukanaan sillan ja tuhoamalla ison osan joenvarren kävelyreiteistä.

Trench earthworks

Eroosion jälkeen juoksuhaudat näyttävät tältä, mutta aikoinaan niihin mahtui seisomaan rintaa myöten

Pickett’s Millin alue on viimeinen kohta Atlanta-kampanjassa, jossa etelän puolella sotilaat kaivoivat juoksuhaudat; tästä etelään ne on tehty orjatyövoimalla. Pohjoisen joukkojen juoksuhautatuotanto ei ollut paljoa eettisempää, sillä hautoja pestaattiin kaivamaan vapaita mustia miehiä, joille maksettiin kyllä palkkaa, mutta joilta veloitettiin ylläpidosta palkkaa suurempi summa, joten ennen pitkää mustat työntekijät olivat velkavankeudessa armeijalle.

Rifle Pit

Tuohon kuoppaan pitäisi mahtua kuusi miestä kyyristelemään

Lähimmillään vihollislinjat olivat 20 metriä toisistaan. Siis miehet kyyristelivät kuopissa, viitisen kuutisen miestä per kuoppa, kiväärien kanssa tietoisina siitä, että 20 metrin päässä kyyristelee vihollinen. Aseet olivat tuossa vaiheessa niin kehittyneitä, että niillä hyvä ampuja pystyisi osumaan ihmiseen 200 metrinkin päässä – ja suurin osa etelän sotilaista oli metsästäjiä.

Jenni near the rifle pits

Georgialainen metsä ja metsävarusteet tammikuulle. Näin lämmin sää ei kai ole oikeasti ihan normaalia.

Jossain vaiheessa opas kysyi, mitä luulemme joukkojen tuohon aikaan syöneen. Minä veikkasin perisuomalaisesti perunaa, ja opas naurahti takaisin, If they were lucky! Kävi ilmi, että pohjoisen joukot söivät suolattua ja kuivattua sikaa ja laivakorppuja, kun taas etelän joukoilla oli järjestetty ruokahuolto ja kanttiinit tekivät ruoaksi lihapataa ja tuoretta leipää. Tämän lisäksi siviilit olivat järjestäneet taistelulinjojen taakse relief kitchenejä, joissa tarjoiltiin vuorosta pois päässeille sotilaille kasviskeittoa. Tässä vaiheessa en enää ymmärtänyt, oliko kommentti perunoista vitsi vai ei, sillä minusta nämä kaikki kuulostivat paremmilta vaihtoehdoilta.

Leaves disturbed by turkeys

Epätasainen lehtimatto, hm, ja syynä on…?

Jossain vaiheessa opas pysähtyi ja näytti meille maassa olevia lehtiä: huomaatteko, ne eivät ole enää tasaisesti. Opas kertoi, että lehdistä näki, että kalkkunat ovat käyneet tonkimassa niitä etsiessään hikkoripähkinöitä. Niitä ei ollut vaikea löytää, sillä metsä ympärillämme oli suurimmaksi osaksi hikkoria ja tammea sekä pari vaahteraa siellä täällä.

Crossing Pickett Mill Creek

Iiro pääsi joen yli kuivin jaloin, minä pludasin.

Bird of Prey

Haukkoja näkee täällä jatkuvasti

Kolmen tunnin kävelyn jälkeen suuntasimme kohti autoa ja lähdimme piknikpöytien ääressä nautitun lounaan jälkeen eteenpäin. Seuraavasta kohteesta joskus myöhemmin.

Leaves of Hickory & Oak

Kennesawn taistelu

Meidän takapihallamme on vuori. Tai kukkula tuo ehkä enemmänkin on; ”mountain” on lievää pröystäilyä, vaikka huippu kohoaakin selvästi 250 metriä ympäröivästä maisemasta. Mutta tämä ei olekaan mikään turha kukkula. Meidän kukkulamme näytteli olennaista osaa Yhdysvaltain historiassa.

Kennesaw Mountain Battlefield Park

Kukkulan juurella on vihje, miksi se on Tärkeä.

Yhdysvaltojen sisällissotaa oli kestänyt jo kolme vuotta, kun pohjoisen kenraali Sherman lähti marssille kohti Atlantaa ja merta tarkoituksena katkaista Etelävaltiot kahtia ja lopettaa sota. Ensimmäiset pari kuukautta pohjoisen ja etelän armeijat seurasivat samaa kaavaa: etelä linnoittautuu pohjoista vastaan, pohjoinen koukkaa sivulta, etelän on pakko perääntyä linnoituksista, kumpikaan puoli ei kärsi tappioita. Toista sama alusta.

Sherman is Disliked

150-vuotta sitten käyty sisällissota on yhä tunteita herättävä juttu: etelässä vihatun kenraali Shermanin naama oli tärvelty infotaulusta

Tämän meidän takapihan kukkulan, Kennesaw Mountainin, kohdalla etelä sitten linnoittautui, pohjoisen Sherman hyökkäsi, kummaltakin puolelta kaatui surullisen paljon poikia ja pohjoisen joukot hävisivät. En ole sotahistorian suuri asiantuntija, joten en ole ihan varma, miksi tämä taistelu oli niin merkittävä, mutta tämän jälkeen pohjoisen joukot kuitenkin jatkoivat matkaa etelään, polttivat Atlantan ja voittivat sodan. Pikakelaus nykypäivään…

Sign at Kennesaw Mountain Battlefield Park

Nykyään kukkulalla on national battlefield park, jossa kävimme eräänä taannoisena lauantaina reippailemassa ylös kukkulalle. Noin joka toisella vastaantulevalla seurueella oli koira, ja näkymät ylhäältä olivat jossei nyt hulppeat niin ainakin tarpeeksi hienot.

Atlanta Skyline

Huipulta näkyivät Atlantan pilvenpiirtäjät

Kennesaw Mountain Battlefield Park

Minä ja takana jossain meidänkin kotimme

Nokka kohti etelää: Macon, Georgia

Odotetut vieraamme eli minun vanhempani viettivät kanssamme viime viikon, ja perjantaiaamuna lähdimme nelistään pitkäksi viikonlopuksi Etelä-Georgiaan. Vaihtoehtoja lähtöajalle oli kaksi – joko viimeistään puoli seitsemältä tai aikaisintaan yhdeksältä – sillä etelään päästäkseen pitää kulkea Atlantan keskustan läpi, joka on lievästi sanottuna tukossa kuumimpaan ruuhka-aikaan. Päädyimme nauttimaan aamukahvimme rauhassa, mikä tarkoitti, että lounasaikaan olimme parahiksi Maconin kohdalla.

Antebellumarkkitehtuuria Maconissa

Italialaistyylinen kartano 397 College St Maconin vanhalla alueella

Macon sai meidät pysähtymään lupaamalla Lonely Planetin välityksellä söpön historiallisen keskustan komeine taloineen. Alku ei näyttänyt lupaavalta, sillä rakas opaskirjamme jätti toki kertomatta, missä tarkalleen nämä komeat talot sijaitsevat, ja ajelimme hetken jos toisenkin pitkin katuja, joiden varrella puolessa taloista oli laudat ikkunassa, ja puolet kaupoista olivat kirpparin ja panttilainaamon epämääräinen sekoitus. Hetken harhailun jälkeen löysimme kuitenkin tiemme kahviloiden täyttämälle keskuskadulle, jonka jalkakäytävillä käveli ihmisiä, ja jossa lounastimme hipsterien täyttämässä Dolce Vitassa leipiä, joiden lisukkeena tuli pikkupussit perunalastuja. Jos joku joskus eksyy kaupunkiin, kerrottakoon, että pieni kahvilakeskittymä sijaitsee Mulberry & 3rdin kulmassa.

Cafe Dolce Vita, Macon, Georgia, USA

Historiallisen keskustankin sijainti tarkentui pienen googlettelun jälkeen. Macon sijaitsee keskellä eteläosavaltioiden Black Belt -aluetta. Nimi viittasi alunperin alueen tummaan maaperään, joka oli otollinen muunmuassa puuvillan viljelylle, ja jonka ansiosta 1800-luvun alkupuolella plantaasien määrä alueella lähti jyrkkään kasvuun… ja orjien määrä suorastaan räjähti. Maconille sisällissodan orjakysymys olikin hyvin tärkeä, ja sotaan lähti 23 komppaniaa miehiä. Sodan loppuun mennessä miehistä kolme neljäsosaa oli kuollut ja Maconin keskustan siviilialueita oli räimitty tykinkuulilla. Nykyään valkoiset ovat kaupungissa vähemmistössä, tai voi myös sanoa, että kaikonneet: muuttotappio-Maconin asukkaista 70% on mustia.

House in Macon, Georgia, USA

Lounaan jälkeen vedimme japanilaiset turistikiekat eli ajoimme avoautolla pitkin katuja kamerat räpsyen ja lähdimme sitten takaisin Interstaten suuntaan. Vielä kaksi ja puoli tuntia ajoa jäljellä viikonloppuretkemme pääkohteeseen, Savannahiin.

Snapping Pics in Macon, GA

House in Macon, Georgia, USA

Kreikkalaistyylistä antebellumarkkitehtuuria

Sweet Home Alabama

Viime perjantaina saimme vieraita, kun ystävämme Eeva ja Tero saapuivat roadtripillänsä Atlantaan. Alunperin olimme suunnitelleet lähtevämme kohti New Orleansia heti lauantaina, mutta koska hurrikaani Isaac oli mennyt kaupungin läpi kaksi päivää aiemmin, päätimme vähän himmailla matkan varrella ja lähdimmekin liikkeelle vasta lauantai-iltapäivällä.

Capitol Oyster Bar

”Tuonneko pitäisi mennä sisään?”

Aurinko oli jo laskemassa, kun saavuimme Montgomeryyn, Alabaman pääkaupunkiin. Matkalla osavaltiorajan ylittyessä kelloja piti siirtää tunnilla taaksepäin, joten meillä oli hyvää aikaa syödä illallista. New York Timesin suosituksesta paikaksi valikoitui Capitol Oyster Bar, ja hyvä niin, sillä ilman suositusta emme taatusti olisi ikinä eksyneet epämääräiselle valottomalle kujalle nimeltä Shady Street, jonka varrella oli osittain hylätyn näköisiä venevajoja ja ihan yhtä hylätyn näköisiä korkeintaan kaksihuoneisia omakotitaloja, jotka näyttivät siltä että hajoaisivat hetkenä minä hyvänsä.

Montgomery Marina

Montgomeryn venesatamassa rämeikön varressa oli sekaisin pienmoottoriveneitä ja asuntoveneitä.

Vaikka Oyster Barista oli sinä iltana osterit loppu, ruoka oli paikan hieman epäilyttävästä ulkonäöstä huolimatta todella maukas sekoitus erilaisia eliöitä, jotka kaikki olisivat suomeksi ”rapu”. Terassilta oli näkymä Montgomeryn venesatamaan, joka oli parikymmentä venepaikkaa joen varressa, mutta aivan yhtä paljon huomiota vei illan ottelu. Ajattelimme pakenevamme urheiluselostusta terassille, mutta ovelasti sisällä olevista televisioista oli vedetty ääni myös ulos, joten saimme nauttia yliopistosarjan jenkkifutismatsista, joka oli nimetty Suomessakin kyseenalaista kuuluisuutta nauttineen pääsponsorinsa mukaan Chick-fil-A Kickoff Gameksi. Mietimme, että olisi tavallaan ihan siistiä, jos Suomessakin olisi vastaavalla tavalla yliopistoliigat… tänään Hesburgermatsissa luvassa Tampereen yliopiston Tiikerit vastaan Aalto-yliopiston Alligaattorit!

Alabama State Capitol

Alabaman State Capitol eli osavaltiontalo

Illallisen jälkeen kiertelimme Montgomeryn keskustaa katselemassa valaistuja monumenttinähtävyyksiä, joista moni liittyi olennaisesti Yhdysvaltain sisällissotahistoriaan. Etelävaltioiden konfederaatio sai käytännössä alkunsa täällä, sillä Konfederaation perustuslaki hyväksyttiin Alabama State Capitolissa, ja sen parvekkeella Etelävaltioiden presidentti Jefferson Davis vannoi virkaanastumisvalansa. State Capitolin vieressä sijaitsee Etelävaltioiden ensimmäinen Valkoinen Talo, jossa Davis asui presidenttikautensa ensimmäiset pari kuukautta, kunnes Etelävaltioiden pääkaupunki vaihtui virallisesti Virginian Richmondiksi.

First White House of the Confederacy

Valkoinen talo mallia Montgomery, Alabama

Konfederaattivaiheidensa lisäksi Montgomery on tunnettu ihmisoikeusliikkeen historiassa: vuonna 1955 musta Rosa Parks kieltäytyi luovuttamasta paikkaansa valkoisille bussissa, joka innoitti kaupungin mustan papiston organisoimaan yli vuoden kestäneen bussiboikotin. Boikottia vetämään valittiin tuolloin vielä hyvin tuntematon pappi, Martin Luther King Jr., joka oli toiminut vuoden Dexter Avenuen baptistikirkon pappina. Bussiboikotin aikana kaupungin mustat kieltäytyivät käyttämästä busseja, bussijärjestelmä kärsi rahoitusongelmista ja valkoiset liittyivät vastalauseena sankoin joukoin rasistiseen White Citizen’s Counciliin puolustamaan segregaatiolakeja. Boikotti kuitenkin lisäsi painetta segregaation lopettamiseen busseissa, ja lopulta Korkein oikeus päätti, että bussisegregaatio on perustuslain vastaista.

Dexter Avenue Baptist Church

Dexter Avenue Baptist Church, jossa Martin Luther King Jr. saarnasi 1954-1960

Montgomery on nykyään Tampereen kokoinen kaupunki, mutta Tampere taitaa vetää elävyydessä pidemmän korren. Kello ei ollut edes yhdeksää lauantai-iltana, kun kävelimme ympäriinsä, mutta puolen tunnin kävelyn aikana näimme keskustassa liikenteessä ehkä kymmenisen autoa. Olimme toki hallintokorttelissa, mutta kun ajoimme kävelyn jälkeen Montgomeryn katuja ristiin rastiin etsien ulospääsytietä Interstatelle, muualla näytti aivan yhtä tyhjältä.

Montgomery Street View

Montgomeryn keskusta, lauantai, klo 20:36

Ajoimme vielä puolisen tuntia Montgomerysta etelään kunnes saavuimme sellaisen liittymän kohdalle, jossa mainostettiin useampaa tienvarsihotellia. Pysähdyimme pariin kysymään hintoja ja valitsimme Jameson Inn -ketjun hotellin yösijaksi. Emme kuitenkaan jääneet huoneisiin paria minuuttia pidemmäksi aikaa, sillä niissä leijaili imelä ällöttävä haju… ja totta tosiaan, seinällä tepasteli isokokoinen lutikka. Vaikka Yhdysvaltojen lutikkaongelma on pahimmillaan New Yorkissa ja Floridassa, niitä voi löytyä mistä vaan hotellista, ja pahimmillaan ne voivat levitä matkatavaroiden mukana kotiin. Tämä oli taas meille muistutus siitä, että hotellihuoneeseen tullessa kannattaa aina tarkistaa sänky (tai seinä…) siltä varalta, että niissä näkyy merkkejä lutikoista.

Kennesawn keskusta ja museo

The Southern Museum

Sunnuntaina kävimme kotikaupunkimme Kennesawn omassa museossa, The Southern Museumissa. Nimestään huolimatta museo ei ole haukannut liian suurta palaa, vaan näyttely on jaettu kolmeen erilliseen osaan.

The Southern Museum

Ensin kerrotaan sisällissodasta ja näytetään paljon etelävaltioiden vanhoja lippuja, aseita ja kaikenlaista sälää.

Glover Machine Works

Museon keskivaiheille on rakennettu rekonstruktio Glover Machine Worksin tehtaasta, joka on alueella taannoin sijainnut tunnettu veturitehdas. Tehdas toimitti aikoinaan vetureita niinkin kauas kuin Venäjälle… tosin tilaus tehtiin kaksi kuukautta ennen tsaarivallan sortumista, ja kesti monta vuotta, ennen kuin kommunistit saivat maksettua tilauksen. Vetureiden nimiksi tuli luonnollisesti Kommunist ja Internationalist.

The General

Lopulta kerrottiin eräästä tietystä veturista, jonka pohjoisen puolen joukot ovelasti melkein onnistuivat ryöstämään Kennesawsta sisällissodan aikaan. Paikallinen konduktööri oli kuitenkin sen verran kiinnostunut junansa kohtalosta, että lähti ajamaan junaa takaa toisella junalla, ja vain vähän ennen rintamalinjoja juna saatiin takaisin. Tapahtumaketju tunnetaan nimellä The Great Locomotive Chase, ja siitä on myöhemmin tehty useampi elokuva.

Mommy & Me

Museolla on luonnollisesti kaikenlaista lapsille suunnattua tekemistä, vaikka itse näyttely ei ollutkaan niin iskevän oloinen. Mainonnassa suomalaiseen silmään pistää, että isät on suljettu täysin ulkopuolelle. Oletuksena on, että alle kouluikäiset lapset liikkuvat äidin helmoissa.

Museokaupassa taas pisti silmään etelävaltioiden sotalipun ylpeä heiluttelu. Kaupasta olisi saanut ostaa mm. sydänkorvakorut, joissa oli etelävaltioiden lippu, tai bumper stickerin näyttämään, kummalla puolella sisällissotasympatiat ovat. Katselimme hetken mukia, jossa oli esitelty ylpeänä etelävaltioiden sotajohtoa – ”Our Generals” – mutta jätimme senkin kauppaan, koska etelävaltioiden sotalippu omassa mielessä yhdistyy niin vahvasti rotusortoon ja muuhun epäilyttävään.

Kennesaw Main street

Museo sijaitsee aivan Kennesawn keskustassa, siis vanhassa keskustassa, mailien päässä uusista asuinalueista, jollaisella mekin asumme. Me emme itseasiassa edes asu virallisesti Kennesawssa vaan, kuten enemmistö piirikuntalaisista, olemme osa ”unincorporated areaa”, joka sattuu olemaan Kennesawn postinumeroalueella. Keskustassa on tasan yksi yhtenäinen kaupunkikortteli, jossa rakennuksen reuna on kadun varressa ja ikkunashoppailu on mahdollista. Tässäkin korttelissa puolet liiketiloista on tyhjillään, ja jäljelle jääneessä osassa on tällaista:

Best Little Warhouse

White History Year

White History Year on alunperin The Onionin satiiria, mutta en oikeasti ole varma, oliko se tässä tapauksessa tarkoitettu satiiriksi… Kaupan edessä oli sen verran saman tyylisiä kylttejä, etten uskaltanut mennä sisään ottamaan selvää. Ilmeisesti kyltin alapuolisesta tarrasta päätellen kauppiaat ovat Etelä-Amerikasta.

TJ Bryan's

Kennesawn keskustan ainoa kahvila, joka ei ollut seurakuntatalon yhteydessä.

Pumpkin Patch

Kauppa, joka oli erikoistunut kurpitsa- ja syksyaiheisiin koristeisiin

Kennesaw Historical Center

Kennesaw Historical Centeriä

Radan toisella puolella sijaitsi Historical Center, joka koostui lähestulkoon pelkästään omakotitaloista. Osassa taloista oli joku yritys, osassa asui perhe – ja puolet oli tyhjillään tai myynnissä. Todennäköisesti alue on täysin turvallinen, mutta silti tyhjillään olevat ränsistyneet omakotitalot loivat tarpeeksi ”shady neighborhoodin” auraa, etten välttämättä itse haluaisi muuttaa tuonne.

Single Houses with businesses

Yritykset mainostivat omakotitaloissa olevia liiketilojaan isoin kyltein

Eclectic Living

Mahdollisesti sekavin ja samalla söpöin sisustuskauppa ikinä

Vaikka oli aurinkoinen sunnuntai-iltapäivä, olimme melkein ainoat kävelijät koko keskustassa. Iiro ei nähnyt ketään koko aikana, mutta minä onnistuin spottamaan erään lenkkeilevän koiranulkoiluttajan katoamassa kulman taakse.