Reppureissaaja Chienyu

Luxemburgin rautatieasema, jonka kautta suurin osa sohvasurffaajista kulkee.
Luxemburgin rautatieasema, jonka kautta suurin osa sohvasurffaajista kulkee.

Puoli vuotta meni ohitse ilman sohvasurffaajia; pari surffaajaa kyseli yösijaa kevään aikana, mutta aina olin itse reissussa. Nyt kesän lomakauden alla surffaajien määrä on lisääntynyt, kyselyitä tulee ovista ja ikkunoista, ja pariin olen vastannutkin jo myöntävästi. Ensimmäinen surffaaja saapui luokseni viime sunnuntaina.

Olin aiemmin todennut surffaajalle, että voin ottaa hänet vastaan vasta sunnuntai-iltana, koska päivällä hoidan muita asioita. Olimme siis sopineet treffit seitsemäksi. Neljän maissa iltapäivällä surffaajalta tuli viestiä: hän oli myöhästynyt Gentissä junasta, because the weather was bad raining a lot and I couldn’t go to the train station. Mielenkiintoinen selitys, totesin, mutta eipä se minua haitannut, että sai enemmän aikaa itselleen ladata henkisiä akkuja. Tämän jälkeen surffaajaan ei saanut yhteyttä moneen tuntiin, ja mietin jo, mahtaako hän ilmestyä paikalle ollenkaan, kun sovin kaverin kanssa treffit keskusaukiolle katsomaan erästä futispeliä. Lopulta surffaaja viestitteli saapuneensa Luxemburgiin, ja keskusaukiolle taapersi rinkka selässä Chienyu, 25-vuotias taiwanilainen reppureissaaja. You can also call me Stacy, hän totesi, mutta minä en ole koskaan ihan hiffannut, miksi ihmisten nimiä pitäisi kääntää kielestä toiseen, ja pitäydyin hänen virallisessa nimessään.

Luxemburgin keskustassa on meneillään jonkinlainen sateenvarjoinstallaatio. Kuvaa hyvin tätä erittäin sateista kaupunkia.
Luxemburgin keskustassa on meneillään jonkinlainen sateenvarjoinstallaatio. Kuvaa hyvin tätä erittäin sateista kaupunkia.

Chienyu oli ollut reissussa jo kaksi kuukautta, mutta matka oli vasta puolivälissä. Taipaleensa hän oli aloittanut toukokuun puolivälissä Moskovasta, josta hän oli Pietarin, Helsingin ja Baltian maiden kautta puikkelehtinut Puolaan. Sieltä hän oli enemmän ja vähemmän kierrellen ja kaarrellen päässyt Beneluxiin, ja nyt seuraavaksi matka jatkui Pariisiin ja Ranskaan, jossa hänellä on tiedossa kolmen viikon työharjoittelu eteläranskalaisessa majatalossa HelpXin kautta. Four months is a long time, but I feel like it’s still not enough to see Europe! Chienyu puuskahti kertoessaan matkastaan.

Taiwanissa Chienyu oli juuri valmistunut yliopistosta pääaineenaan matkailun liikkeenjohto, joten hän totesi hymyillen koko tämän matkan olevan ikään kuin harjoittelua. Taiwaniin palattuaan hän sitten alkaisi toden teolla etsiä töitä. Chienyu oli liikkunut paljon maailmalla aiemminkin, sillä hän oli pari vuotta sitten viettänyt kesän Work&Travel-ohjelman kautta Alaskassa, jossa hän oli ollut töissä hotellissa. Alaskassa luonto oli upeaa ja englannin oppi Yhdysvalloissa asuessa sujuvaksi, mutta yötön yö oli häirinnyt unirytmiä.

En ymmärtänyt keskusaukion futispelistä oikein mitään, mutta aikamoinen riemu repesi kun Saksa voitti.
En ymmärtänyt keskusaukion futispelistä oikein mitään, mutta aikamoinen riemu repesi kun Saksa voitti.

Chienyu viipyi luonani kaksi yötä, ja maanantaina häneltä tuli kesken työpäivän viestiä: kiinnostaisiko taiwanilainen illallinen? Totesin, että totta kai, ja kotiin tullessani asunnossani leijaili herkullinen tuoksu, kaikki kolme omistamaani kattilaa olivat käytössä ja paistinpannulla kypsyi munakokkeli, jota Chienyu pyöritteli haarukalla. (Ojensin aika nopeasti hänelle puulastan; onneksi Suomesta tuotu teflonpannuni on jo elinkaarensa loppupuolella.) Munakasvissörsselin lisäksi tarjolla oli lihaperunaporkkanapataa, josta Chienyu selvensi, että this is like curry, but without the curry. Sekä munakasvissörsseli että pataruoka syötiin puikoilla keitetyn riisin kanssa, ja uskoin, kun Chienyu totesi taiwanilaisen ruoan eriytyneen kiinalaisesta ruoasta jo useampi vuosikymmen sitten. We have our own traditions, hän totesi ja hörppäsi kurkunkostukkeeksi luxemburgilaista rivaner-valkoviiniä.

Niin, Taiwan ja Kiina. Mitkäs niiden välit oiken nyt olivatkaan? It’s complicated, Chienyu totesi naurahtaen ja selitti sen jälkeen historiaa ja politiikkaa pitkän kaavan mukaan. Taiwanilaisista suurin osa on kiinalaisia, jotka ovat paenneet Kiinasta jonkun poliittisen kahakan seurauksena, osa 40-luvulla käydyn sisällissodan yhteydessä mutta moni jo aiemmin. Vaikka Kiina ei ole tunnustanut Taiwanin itsenäisyyttä, välit eivät ole niin viileät, mitä saattaisi kuvitella, sillä taloudelliset siteet kahden maan välillä ovat vahvat. Most Taiwanese companies have factories in China, Chienyu selvensi, ja kertoi, että hänen vanhempansa olivat itseasiassa tavanneet kansainvälisen kaupan ansiosta. He olivat molemmat kaupparatsuja – äiti taiwanilainen ja isä malesiankiinalainen – jotka matkustivat samoja lentoreittejä, ja osuessaan kolmatta kertaa istumaan vierekkäin lentokoneeseen, he avasivat keskustelun.

Chienyun latoessa meille jälkiruokaa kuppeihin – makeita papuja maidossa, omituista mutta hyvää – hän kysyi minulta, milloin suomalaiset aloittavat englannin opinnot. Kerroin vähän Suomen koulujärjestelmästä, ja Chienyu puolestaan avasi minulle taiwanilaista systeemiä. Englannin opinnot aloitetaan ala-asteella, yläasteella hän taas aloitti japanin. Japani on siitä hauska kieli taiwanilaiselle, että kirjoitettuna sitä ymmärtää suhteellisen hyvin opiskelemattakin: suurin osa merkeistä on kanjeja, alunperin kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, ja niiden merkitykset japanissa ovat samoja kuin kiinassa. Tämä antoi Chienyulle lentävän lähdön kielen opiskelussa, ja nykyään hän puhuu sitä lähestulkoon sujuvasti. Yliopistossa hän opiskeli lisäksi pari vuotta ranskaa, mutta niissä opinnoissa hän ei pärjännyt yhtä hyvin; I hope I can improve my French during the next month.

Taiwanese dessert
Papuja maidossa

Chienyu oli löytänyt päivällä keskustasta aasialaisen kaupan, joten jälkiruokia oli itseasiassa luvassa kaksin kappalein. Papujen jälkeen hän kaivoi esiin taiwanilaisia vähän tippaleipää muistuttavia leivoksia, joiden paketissa luki Made in Taiwan. Siinä niitä mutustellessamme minä rohkaistuin kysymään pari kysymystä uskonnosta. Chienyu kertoi olevansa sometimes religious, ja vaikka moni taiwanilainen on taolainen, hän itse uskoo Buddhaan. Kiinalaisena uutena vuotena ja tärkeimpinä juhlapyhinä hän käy rukoilemassa temppelissä, välillä hän polttaa kotona suitsukkeita buddhapatsaan edessä ja meditoi, ja juuri nyt hänellä on luettavana Dalai-laman Onnellisuuden taito, jota hän kehui minulle useaan otteeseen. Suomessa hän oli kuullut, että Dalai-lama oli vieraillut maassa vain vähän aikaa sitten, ja hetken mietittyäni muistinkin parin vuoden takaisen skandaalin siitä, ettei Suomen ulkopoliittinen johto Kiinan painostuksesta tavannut dalai-lamaa hänen vieraillessaan Suomessa. Chienyu hymähti tälle, totesi, että China always likes to put pressure on other countries, ja pyöritteli vähän silmiään maailman menolle.

Kysyin vielä uskontoihin liittyen, millaisia buddhalaiset hääseremoniat ovat. Chienyu ei ymmärtänyt tässä kohti kysymystä. But wedding and marriage is not religious? hän ihmetteli, ja kun kerroin, että meillä moni menee kirkossa naimisiin, hän katsoi minua oudoksuen. Hääseremonioita toki on monta, mutta Chienyu ei keksinyt yhtäkään, joka liittyisi uskontoon. Maybe the couple buy a small buddha together for their home… Häitä Chienyu oli sen sijaan päässyt näkemään kaveriporukassaan jo monta, sillä moni oli mennyt naimisiin heti valmistuttuaan yliopistosta. Ennen ei voinut mennä, koska opinnot piti ensin saattaa loppuun, mutta sen jälkeen ei olla paljon odoteltu. They fear they do not find anyone if they wait any later, Chienyu totesi ja samaan hengenvetoon lisäsi, että treffeillä käymisestä huolimatta hän ei itse ole vielä löytänyt ketään, joka täyttäisi hänen kriteerinsä, eikä sitä niin tärkeänä pidäkään.

Vianden Castle
Lähetin Chienyun maanantaina yksikseen katsomaan Viandenin linnaa. Oli ilmeisesti ollut käymisen arvoinen.

Ruokailun jälkeen Chienyu ehdotti pientä kävelylenkkiä, ja niin lähdimme sulattelemaan herkullista illallista keskustan rotkon pohjan puistoon. Siellä Chienyu avasi keskustelun tasa-arvosta, ja puhuimme pitkään siitä, millaisia eri ongelmia kotimaissamme on tasa-arvossa, ja mitä ratkaisuja niihin on ehdotettu. Chienyu valitti, että suurin ongelma Taiwanissa tasa-arvon kannalta on, että naisia ei nähdä sopivina johtajina, ei politiikassa sen kummemmin kuin yritysmaailmassakaan. Eurooppalaiset hän näki valovuosia edellä tässä asiassa vedoten Angela Merkeliin, ja kun siitä huolimatta totesin, että Luxemburg sen kummemmin kuin Suomikaan ei ole tässä suhteessa vielä täydellinen, lipsuimme juttelemaan perheen sisäisestä tasa-arvosta. Chienyu paljasti, että yksi syy, miksi hän ei ole vielä löytänyt taiwanilaista aviomiestä on, että miehekkyyden mitta Taiwanissa on, kuinka hyvin mies pystyy pitämään perhettä valvonnassaan ja alaisuudessaan. Hän oli ollut vuosi sitten matkoilla Japanissa kaverinsa kanssa, ja vaikka tuo kaveri oli soittanut joka ilta poikaystävälleen pitkän puhelun, poikaystävä oli kuulema heidän palattuaan pitänyt pitkän saarnan siitä, kuinka tyttö ei olisi oikeastaan saanut lähteä matkoille ilman häntä. I don’t want a man who will tie me down, Chienyu puuskahti ja kysyi seuraavaksi, olisiko minulla hyviä vinkkejä siitä, miten suhtautua sukupuolen takia vähättelyyn työpaikalla.

Schiessentümpel waterfall in Müllerthal
Schiessentümpelin silta Müllerthalissa eli Pikku-Sveitsissä on yksi Luxemburgin pittoreskeimmista silloista eikä liity tällä kertaa postaukseen mitenkään.

Mutta Chienyu, mikä sitten on parasta Taiwanissa? Chienyu hymyili, mietti ohikiitävän sekunnin ja totesi: The night market. Tori, josta voi ostaa mitä vain yön pimeydessä, viettää aikaa kavereiden kanssa ja nauttia illoista. Sitä on ikävä.

Kesäilta reimsiläisten seurassa

Champagne Fields

Kävin viime lauantaina päiväretkellä Champagnessa kiertämässä suomalaisporukalla pari isoa samppanjatuottajaa ja lounastamassa Épernayn kaupungissa, joten lienee korkea aika blogata edes jotain edellisestä reissusta noihin maisemiin. Palatkaamme siis kesäkuulle.

Rheims-Champagne TGV station

Juna-asemalle paras sijainti on tietenkin keskellä peltoa

Luxemburgista Champagneen ei ole pitkä matka – tunti shuttlella Lorrainen TGV-asemalle, tunti supernopealla junalla Champagneen – joten kun ystäväni vietti kuukauden Pariisissa, Champagnen pääkaupunki Reims vaikutti täydelliseltä treffipaikalta. Ystäväni ja hänen kaverinsa saapuivat paikalle vasta lauantaina, mutta minä suuntasin paikan päälle jo perjantaina viettämään iltaa ja tapaamaan paikallisia.

Outside on a Terrace in Rheims

Lämmin auringonpaiste veti terassit täyteen

Rose in a Summer Concert

Kesäkonsertissa jaettiin ruusuja

Olin sopinut Couchsurfingissa yöpyväni erään Charlotten luona, joka tuli hakemaan minut asemalta ja johdatti pikkukujien läpi kotiinsa, pieneen uunittomaan yksiöön. Kun ihmettelin kunnollisen keittiön puutetta, Charlotte totesi, että onhan hänellä mikro ja yksittäinen keittolevy. Kuulema järjestely on pienissä ranskalaisissa asunnoissa yleinen.

Charlotte in Rheims

Charlotten kanssa kesäkonsertissa

Kuuntelimme pimenevässä kesäillassa Milamarinan harpunsoittoa, kun seuraan liittyi lauma Charlotten kavereita. Suurin osa heistä rupatteli keskenään eläväisellä ranskalla, mutta yksi puhui kanssani englantia sen verran hyvällä aksentilla, että luulin hänen aluksi olevan britti. No ei, ranskalainen hänkin, mutta lennonjohtaja Reimsin aluelennonjohdossa. Hän oli juuri vuosi sitten saanut lennonjohtajaopintonsa päätökseen, ja oli ollut aika valita työpaikka. Ranskassa lennonjohtajilla on työvelvoite, mutta toisaalta töitä on tarjolla alusta lähtien, ja kolmellekymmenelle valmistuvalle kurssilla oli tarjolla tasan kolmekymmentä työpaikkaa, joita pääsi valitsemaan paremmuusjärjestyksessä. Charlotten kaverin arvosanat olivat noin puolivälissä paremmuuslistaa, joten suosituimmat paikat olivat jo menneet, ja jäljellä oli enää toistakymmentä paikkaa Reimsin aluelennonjohdossa sekä yksittäiset paikat Korsikan ja Alppien pikkukentillä. Korsika olisi ollut parempi säiden kannalta ja Alpeilla olisi päässyt harrastamaan kiipeilyä ja laskettelua, mutta ainoana uutena sulautuminen paikalliseen työ- ja muuhunkin yhteisöön olisi ollut arpapeliä, ja koska ensimmäisen kerran työpaikkaa pääsee vaihtamaan melkein kymmenen vuoden työrupeaman kohdalla, kaveri halusi mieluummin pelata varman päälle ja lähti jo olemassaolevien kurssikavereiden kanssa Reimsiin.

Millamarina performing in Rheims

Milamarina harppunsa kanssa. Alla video, josta kuuluu myös musiikkityyli.

Seuraavana aamuna kävimme Charlotten kanssa aamiaisella kielikahvilassa, jossa törmäsin alunperin Iranista kotoisin olevaan tuotantotalouden insinööriin, joka huolehti tuotantolinjojen toimivuudesta ja logistiikasta paikallisella samppanjakorkkitehtaalla – kuulema käypä jälleenmyyntiarvo yhdelle korkille on noin puoli euroa – ja joka näkee vanhempiaan vain harvoin ja aina eri aikaan, koska Iranin hallitus ei halua myöntää kummallekin maastapoistumislupaa samanaikaisesti, jotta he eivät muuttaisi ulkomaille. Kielikahvilasta suuntasin eteenpäin juna-asemalle, josta nappasin lähijunan Épernayyn, varsinaiseen samppanjapääkaupunkiin, jossa tapasin kaverit, mutta siitä lisää huomenna.

Espanjalainen munakas Marían tyyliin

María in Luxembourg

María ja Luxemburgin vanha luostari, jossa nykyään kulttuurikeskus

Sohvasurffauskokemukset saivat alkukesästä jatkoa, kun madridilainen María tuli pikavisiitille työhaastatteluun Luxemburgiin ja yöpyi sohvallani. Työhaastattelun jälkeen Maríalle jäi vielä kunnolla aikaa turisteiluun, joten kävimme luuhaamassa ympäri kaupungin vanhoja linnoitusrakennelmia poikkeuksellisen kauniissa säässä, jonka jälkeen pistäydyimme hakemassa torilta ainekset lounaaseen, espanjalaiseen munakkaaseen.

Making a Spanish omelette

Ensin kuori perunat ja sipulit, silppua sipulit ja leikkaa perunat neljään osaan ja sen jälkeen parin millin paksuisiksi viipaleiksi.

María valmisti munakasta neljälle, joten munia ja reilun kokoisia perunoita tuli neljä, sipuleita kaksi. Sipuleita silputessaan hän kertoi minulle sydäntäsärkevää tarinaa moniosaisesta etunimestään, joka suomeksi on vapaasti käännettynä ”Tasaisen maan María”. Nimi oli hänen isänsä kylässä hyvin perinteinen, mutta madridilaisella yläasteella se liitettiin hieman liian nopeasti teinitytön etumuksen ulkoisiin ominaisuuksiin, tai niiden silloiseen puutteeseen. Hyvin nopeasti María muuttui ”se on María vaan”:iksi.

Making a Spanish omelette

Öljyä menee kokkaukseen paljon, noin puolen sentin kerros pannun pohjasta. Alkuperäinen resepti on oliiviöljyyn, mutta myös rypsiöljyä saa käyttää.

María oli pari vuotta sitten valmistunut yliopistosta ja päättänyt, että alan työt saavat odottaa hetken, nyt on aika kiertää maailmaa. Work&travel-viisumi Uuteen-Seelantiin auttoi eteenpäin, ja seuraava vuosi kului baarimikkona, appelsiinien poimijana, siivoajana, milloin minäkin. Baarimikkona ollessa María meni sitten iskemään silmänsä toiseen work&travel-matkaajaan, ja seuraavaksi tie veikin Brasiliaan tapaamaan miehen vanhempia ja oppimaan kieltä.

Making a Spanish omelette

Sipuleita kuullotetaan öljyssä hyvän aikaa…

Making a Spanish omelette

…ja seuraavaksi kypsytetään matalalla lämmöllä perunoita parikymmentä minuuttia. Sipuleista kannattaa yrittää puristaa öljyt takaisin pannuun, mutta silti öljyä tarvinnee lisätä.

Parin kuukauden kuluttua pariskunnalle kävi selväksi pari asiaa. Ensinnäkin, että suhde toimi ja sitä kannatti jatkaa, ja toisekseen että huonosta taloustilanteesta huolimatta Espanjasta löytyisi silti helpommin parempipalkkaisia töitä. Espanjaan muuton jälkeen María sai töitä alta aikayksikön, mutta siipan kanssa todettiin pian, että jos elämä laittomana maahanmuuttajana ei houkuta, niin naimisiinhan sitä pitää mennä. Häitä juhlittiin, koska mikä tahansa syy juhlalle on hyvä syy, mutta Maríaa silti häiritsi tilanne sen verran, että siippa on yhä puheessa boyfriend.

Making a Spanish omelette

Munat rikotaan kulhossa ja niihin laitetaan paljon suolaa ja pippuria. Siis paljon. Erityisesti suolaa. Oikeasti varmaan vajaa pari ruokalusikallista. Vähän hirvitti, mutta hyvää oli.

Naimisiin meno ei lopulta ollut mikään ihmekonsti, sillä tämä tapahtui viime marraskuussa, ja kesäkuuhun mennessä miehellä ei vieläkään ollut työlupaa. Papereita oli kiikutettu virastoon jos toiseenkin, mutta espanjalaisen virkamiehen kiinnostusaste oli huomattava, siis kiinnostus jotain aivan muuta kuin työluvan edistämistä kohtaan, ja María sadatteli, että ehkä joskus syyskuussa lupa lopulta saataisiin, kun virkamiehet ovat palanneet lomilta.

Making a Spanish omelette

Kuulema perinteisesti espanjalaisen munakkaan perunat ovat kuutioita, mutta Marían isoäiti ja äiti ovat aina muussanneet ne pannulla lastan avulla paistamisen loppupuolella, joten niin teimme nytkin.

Making a Spanish omelette

Lopulta kaikki ainekset sekotetaan yhteen. Tästä riitti kahteen pienehköön pannulliseen.

Työhaastattelu Luxemburgissa oli Maríalle oikeastaan aika hakuammuntaa. Palkka toki olisi reilusti parempi kuin Espanjassa, mutta siippa valitti jo nyt Espanjan huonosta säästä ja kylmistä talvista, joten Luxemburg ei vaikuttanut olosuhteiltaan kovinkaan optimilta. Lisäksi suku olisi kaukana, ja vaikka María puhuu ranskaa, siippa ei, mikä saattaa vaikeuttaa sopeutumista. Kaupungilla kävellessä tämä huoli hälveni Maríalta, kun joka viides vastaantulija pälätti portugalia – ranskalaisten ja belgialaisten jälkeen kun suurin maahanmuuttajaryhmä on portugalilaiset, jo 1900-luvun alkupuolelta saakka.

Making a Spanish omelette

Parin sentin paksuista massaa tökitään muotoon sivuilta, ja munakkaan jähmetyttyä se käännetään lautasen avulla…

Making a Spanish omelette

…kas tämän näköiseksi.

Kuulin uudestaan Maríasta pari viikkoa sitten. Päätöstä Luxemburgiin muuttamisesta ei lopulta tarvinnut tehdä, sillä firma oli päättänyt tarvitsevansa toisenlaista profiilia. Harmi, sillä olisin mielelläni ottanut Marían naapuriksi. Pitänee siis harkita viikonloppureissua Madridiin sitten joskus, kun täällä on kylmää ja märkää.

Spanish Omelette

Munakas!

María and a Spanish Omelette

Tarjoiluehdotus: maalaisleipää ja naurua

Nomadi Angela

Olen tähän mennessä käyttänyt Couchsurfing-palvelua ja vastaavia vain majoituksen etsimiseen, mutta uuden sohvan kunniaksi päätin uskaltautua myös majoittamaan sohvasurffareita. Kriteerini majoitamiselle ovat:

  1. Yhteydenoton pitää tulla tarpeeksi ajoissa, että ehdin tiskata ja imuroida, mutta ei niin ajoissa, ettei minulla olisi jo jotain käsitystä kyseisten päivien aikataulustani – joka toivottavasti on löysä.
  2. Majoitan vain yksinäisiä naisia. Kotini on yksiö, enkä jaksa lukkiutua omassa kodissani vessaan vaihtamaan vaatteita.
  3. Potentiaalisen sohvasurffaajan viestistä pitää tulla fiilis, että surffari on kiinnostunut tutustumaan ja vaihtamaan ajatuksia eikä pelkästään hyväksikäyttämään ilmaisia majoituspalveluita.

Nämä kriteerit täytti ensimmäisenä australialainen Angela, joka tupsahti toissapäivänä ovelleni valtavan rinkan kanssa. Angela oli ollut viikonloppuna serkkunsa häissä Etelä-Saksassa, josta hän oli jokilaivalla ja junalla matkannut Luxemburgiin. Saksaa ennen hän oli kiertänyt Baltiaa ja keväämmällä käynyt läpi kaikki Pohjoismaiden pääkaupungit sekä Pietarin ja Moskovan. Kevät oli muuten kulunut Budapestissa, nyt hän kiertäisi Eurooppaa kesäkuun loppun asti, sitten lyhyehkö piipahdus Tansaniaan ja syksyksi oli jo yhdensuuntaiset lentoliput varattuna Etelä-Amerikkaan. Siis kuulostaa todella monimutkaiselta, totesin, ja kysyin, missä hän tällä hetkellä oikeasti asuu. Umm… at your home, Angela naurahti, ja kertoi kaiken maallisen omaisuutensa Australian ulkopuolella olevan rinkassa.

Naapuruston kreikkalaisravintolassa kleftikon äärellä Angela kertoi tavoitteensa olevan pysyvä nomadius: pari päivää siellä, viikko tuolla, joskus jopa pari kuukautta paikallaan, mutta alati liikkeessä. Elämisensä hän rahoittaa antamalla Skypen kautta yksityisenglannintunteja. Angela oli kouluttautunut luokanopettajaksi, mutta pikkulasten opettaminen ei lopulta tuntunut oikealta kutsumukselta – I couldn’t stand the parents – kun taas aikuisopetuksen kautta hän oppii samalla koko ajan lisää muista kulttuureista. Suurin osa opiskelijoista on venäläisiä paremmin toimiintulevia kolmekymppisiä, jotka haluavat petrata englanninkielen taitoaan päästäkseen kansainvälisiin työtehtäviin, ja joiden kanssa Angela keskustelee opiskelijan halujen mukaan yritysmaailmasta, kaupanteosta, lainsäädännöstä tai vaikkapa politiikasta, although I’m trying to keep it not so political, because I don’t know what the situation is in Russia, if they’d get into trouble and if the Russian government is listening in to our Skype conversations. Pieni määrä paranoiaa ei toki koskaan ole pahaksi.

Angela oli syntynyt keskelle Australian maaseutua, joitain satoja kilometrejä Sydneystä sisämaahan päin, karjankasvattajaperheen tyttäreksi. Kylä oli pieni ja suurin osa kylän nuorista löysi elämänkumppaninsa kyläläisten joukosta, niin myös Angela. Hän ehti seurustella poikaystävänsä kanssa kuusi vuotta, ennen kuin 23-vuotiaana yliopistosta valmistuttua poikaystävä halusi naimisiin ja lapsia – ja Angela tajusi haluavansa maailmalle. We’re still good friends, and now we laugh at it. Me and him, us? Together? We really can’t imagine it now!

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Angela oli ehtinyt koluta kattavasti maailmaa lukuunottamatta Etelä-Amerikkaa, joka oli vuorossa ensi syksynä. Pidempiä aikoja hän oli asunut ainakin Meksikossa, Englannissa, Unkarissa, Italiassa, Abu Dhabissa ja Tansaniassa. Meksikossa asuessaan hän oli halunnut reissata tiensä Väli-Amerikan lävitse Etelä-Amerikkaan, mutta Costa Ricassa rahat olivat loppuneet, thanks to the expensive USA roadtrip I had made right before. Silloin Abu Dhabista oli tarjottu rahakasta vuoden mittaista englanninopettajan pestiä, joten I sold my soul to the devil, ja Angela vietti vuoden maassa, jota hän ei jälkeenpäin muistellut kovinkaan hyvällä. They treated us like shit, Angela puuskahti ja kertoi emiraattien politiikasta estää kaikin voimin lastensa avioliitot ulkomaalaisten kanssa, koululaisista jotka katselivat nenänvarttaan pitkin vähempiarvoisia ulkomaalaisia opettajia, ilmastoimattomissa laivakonteissa keskellä aavikkoa asuvista filippiiniläisistä työntekijöistä, joiden passit oli riistetty, jotta he eivät voisi lähteä kotiinsa ennen työsopimuksen loppua, sekä koulun luokkajuhlista, joissa vanhemmat olivat kilpailleet lastensa tuomisien tasosta, ja jokainen kolmestakymmenestä lapsesta (tai oikeastaan heidän lastenhoitajansa) oli tuonut paikalle kakkua ja sipsejä sadalle lapselle, joten jälkeenpäin lapset olivat oksennelleet käytävillä ja kokonaisia kakkuja oli pitänyt heittää roskiin koskemattomina. Angela oli lähtenyt maasta pari viikkoa ennen työsuhteen päättymistä ovet paukkuen, like in a fashion that they would consider illegal, joten takaisin Arabimaihin ei olisi tulemista ainakaan viiteen vuoteen, not like I wanted to.

Keskiviikkoaamuna huonekalukaupan miehet tulivat vihdoin tuomaan reklamoidun sohvani tilalle uuden, sillä vanhassa selkänojan kiinnikkeet olivat väärin eikä selkänojaa saanut kiinnitettyä itse sohvaan, ja Angela auttoi minua kokoamaan sohvan. Sen jälkeen hyvästelin Angelan lohduttoman harmaassa Luxemburgin säässä. Angela jatkoi kulkuaan kohti Champagnea, minä lähdin töihin.

Elämäntapaintiaani Lisa

The Mall at Washington DC

The Mall, kolme kilometriä pitkä puisto Washington DC:ssä, jonka päässä kongressitalo

Taannoisella Washington DC:n reissulla päätin luottaa ihmisten anteliaisuuteen ja hankin nukkumapaikat paikallisten asukkaiden sohvilta Couchsurfingin ja Hospitality Clubin kautta. Saavuin kaupunkiin sunnuntaina auringonlaskun aikaan ja käppäilin kaupungilla pari tuntia ennen kuin ensimmäisen yön emäntäni Lisa ilmoitti lähtevänsä yliopistolta kotia kohti.

Washington Monument at Night

170 metriä korkea Washington Monument oli aikanaan 1800-luvun lopussa maailman korkein rakennus ja on yhäkin maailman korkein kivirakennus. Huipun näköalatasanne oli kuitenkin suljettu taannoisen maanjäristyksen aiheuttamien vaurioiden takia.

Metroiltuani Marylandin puolelle rajaa tapasin Lisan hänen asuinrakennusensa alaovella. Heti aluksi Lisa preppasi minut kämppistensä tapaamista varten: I haven’t exactly told them about this whole Couchsurfing thing, so I told them instead that we know from my studies abroad, from Semester at Sea. So we’ve spent one semester together on a cruise ship studying foreign politics, okay? Selvä… siis missä ihmeen laivalla? Missä maissa olemme yhdessä käyneet? Oh that doesn’t matter, they won’t know them anyway.

Washington Monument

Ottaessani kuvia ohitseni talsi nuorten ortodoksijuutalaismiesten joukko letit ja pitkät takit heiluen.

Lisa asui kolmiossa kolmen muun jatko-opiskelijan kanssa, jotka kaikki röhnöttivät sunnuntai-illan kunniaksi sohvalla ja katsoivat amerikkalaista jalkapalloa. Yksi tytöistä jakoi huoneen Lisan kanssa, ja huone näytti ihan kotoisalta… kunnes tajusin, että siellä on vain yksi sänky, yksi pöytä ja yksi kirjahylly. Oh those are all Sarah’s stuff. Mine is here, Lisa selvensi ja osoitti kahta matkalaukkua ja lattialle taiteltua ohutta petauspatjaa. What else do you really need in life but some clothes on your back and a spot to sleep in?

Lisa's Place

Lisan olohuone, jonka sohvalla nukuin yhden yön

Lisa totesi, että hänen täytyy vielä lukea artikkeleita yliopiston akateemista julkaisua varten – jonka edellisen numeron hän minulle lahjoitti, buzzwordeina gender norms, public spaces, privatization, militarization, China, Russia, Islam, sexuality – mutta lopulta päädyimme pöydän ääreen juttelemaan kolmistaan Skypen välityksellä Lisan hyvän ruotsalaisen ystävän Maxin kanssa, joka asuu Pekingissä. Lisa oli tavannut hänet ollessaan kaupungissa työharjoittelussa, ja kuulema Max oli ollut ainoa hyvä asia koko paikassa. Parin kuukauden harjoittelun jälkeen Lisa oli etsinyt toisen työpaikan Bangkokista, joka olikin ollut paljon parempi, ja lisäksi kaupunki oli ollut huomattavasti enemmän Lisan mieleen.

Capitol

Capitol tihkusateessa

I think if you have something, you should always share it, Lisa avasi syytään, miksi hän oli alkanut ottaa vieraita nukkumaan sohvalleen. Toisena esimerkkinä hän kertoi, että hänellä oli ylimääräinen kännykkä, ja hän oli lainaamassa sitä juuri ystävälleen. I get such a good feeling when I’m able to help somebody out by borrowing things to them, Lisa huokaisi ja sen jälkeen näytti minulle, mikä jääkaapin maidoista on hänen (tietysti se luomumaito), mitä muroja voin ottaa aamiaiseksi (niitä luomumuroja) ja antoi minulle vielä luomubanaanin. Ennen nukkumaanmenoa joimme kupit matea.

Field at American University of Washington DC

Opiskelijoiden istuskelu kampuksen ruohikolla taitaa olla universaali ilmiö

American University of Washington DC

Lähdin seuraavana aamuna eteenpäin ennen Lisan heräämistä, mutta tapasin hänet uudestaan pari päivää myöhemmin hänen yliopistollaan. Lisa oli innoissaan, että olin tullut käymään sinne, koska I feel like my apartment is just a place where I sleep in, but the University campus is really my home. Kävimme yhdessä Lisan laitoksen järjestämässä lounasseminaarissa, joka kuulosti mielenkiintoiselta, mutta josta lopulta ymmärsin aika vähän, koska kansainvälisen kapitalismin syntyteoriat eivät ole hirveän hyvin hallussa. Lisa kuitenkin kirjoitti muistiinpanoja kynä sauhuten ennen kuin lähti opintopiirin tapaamiseen. Minä lähdin pyöräilemään takaisin keskustaan lämpimässä syyssäässä.

Washington DC City Bikes

Washington DC:ssä oli kattava ja erinomaisen toimiva kaupunkipyöräjärjestelmä, jonka käyttöä suosittelen lämpimästi kaikille turisteille.