Myöhäisillan aamiainen Tiffanylla

Sunset over Luxembourg

Viime viikonloppu kului minulla Amsterdamissa, toissa viikonloppu Madridissa. Lupaan kirjoittaa niistä vielä joskus, mutta tämän viikonlopun olen käyttänyt reissuväsymyksestä toipumiseen. Minusta on aina kivaa matkustaa, ja kumpikin noista reissuviikonlopuista oli ihan mahtava, mutta joskus kotiin tullessa kokee reissuähkyä – esimerkiksi nyt. Harkitsin vielä perjantaina lähteväni Liègeen päiväreissulle katsomaan ensimmäisen maailmansodan satavuotisjuhlallisuuksia, mutta järki voitti: tämä viikonloppu menee minulla lähinnä sohvalla loikoillen, siivoillen ja relaten.

Grand Duke's Palace
Suurherttuan palatsin kattoa. Palatsi sijaitsee keskustassa, osana erästä keskustakorttelia, kylki kiinni piskuisessa parlamenttitalossa.

En tietenkään viettänyt viikonloppua täysin neljän seinän sisässä. Perjantaina kävin taidemuseon ilmaisillassa, lauantaina suuntasin parin kaverin kanssa ulkoilmaelokuviin. Luxemburgissa perinteisesti kaupunki tarjoaa kesäviikonloppuisin ulkoilmaelokuvanäytöksiä, paikka vaan vaihtelee. Alkukesästä näyttämönä toimi Knuedlerin tori (joka virallisesti Place Guillaume II:na tunnetaan), nyt keskikesällä keräännyimme katsomaan leffaa suurherttuan palatsin eteen, ja ensi viikonlopusta lähtien niitä näytetään vanhan kapusiinilaisluostarin pihalla.

City Open Air Cinema

Ulkoilmanäytökset ovat sen verran suosittuja, että meidän piti tulla paikalle yli puoli tuntia etukäteen saadaksemme paikat melkein taaimmaisimmalta riviltä. Tämän jälkeen tulleet jäivät nojailemaan teatterialueen aitaan, sillä palatsin edessä olevalle alueelle ei päästetty enempää ihmisiä kuin mitä mahtui istumaan. Paikan päältä sai ostaa syötävää (poppareita) ja juotavaa (olutta, viiniä, limsaa), ja kaikille jaettiin sadeponchot sitä varten, että alkaisi satamaan. Noin puolivälissä leffaa alkoikin ripsiä, mutta ponchon ansiosta tämä ei katsomiskokemusta häirinnyt.

Jenni & Alexandra at Open Air Cinema
Minä ja kaverini Alexandra odottelemme elokuvan alkamista, kuvaajana Alexandran mies.

Oman haikeutensa iltaan toi, että tästä alkoi taas ketju hejdåita, nähdään joskus, jossain. Kaveriporukassamme minä en ole ainoa, joka ei aina pysty sanomaan, missä on puolen vuoden päästä, mikä tarkoittaa, että palatessani Luxemburgiin kaverit eivät välttämättä enää ole täällä. Alexandran kanssa näimme nyt viimeistä kertaa pitkään aikaan, sillä hän lähtee huomenna miehensä kanssa lomalle Pohjois-Italiaan ja palaa vasta päivä sen jälkeen, kun minä olen jo poistunut maasta. Onneksi meillä kaikilla on vahva usko, että näemme varmasti taas joskus, jossain.

Breakfast at Tiffany's
Näin ensimmäistä kertaa Breakfast at Tiffany’sin, ja okei, ymmärrän mihin elokuvan charmi perustuu, mutta minua hieman häiritsi pari asiaa: tyttö on mennyt 14-vuotiaana naimisiin vanhan leskimiehen kanssa, ja joidenkin mielestä tämä on romanttista? Ja mitä romanttista on siinä, että mies sanoo naiselle ”I love you, so you belong to me” kysymättä, onko tämä naiselle kenties okei? (Ja nainen tietenkin aktiivisesti vastustelee, mutta mies ei tästä piittaa.) Lisäksi en ole aikoihin nähnyt näin avoimen rasistista elokuvaa – miten ihmeessä japanilaisia on joskus voitu kuvata elokuvissa noin? Bottom line: onneksi en elä 60-luvulla, mutta haluaisin silti naispääosan vaatekaapin. Ne mekot!

Elokuvan jälkeen suuntasimme vielä lasilliselle. Juttu luisti mukavasti: minä pälätin englantia, Alexandran mies Olivier puhui ranskaa, ja Alexandra puhui kumpaakin sekaisin. Onnistui ihan hyvin, sillä sekä minulla että Olivierillä vieraan kielen ymmärrys on selvästi korkeammalla kuin puheen tuottaminen.

Suurherttuan vieraana

vahtisotilas

Vahtisotilas suurherttuan palatsin edessä. Yllättävän usein nämä sotilaat eivät näytä etnisesti eurooppalaisilta, mikä kertonee Luxemburgin monikulttuurisuudesta.

Blogin nimi ei ole pelkkä vitsi, sillä olen ollut Suurherttuan palatsissa vieraana! Toki siitä piti maksaa kymmenen euron sisäänpääsymaksu, ja kutsuttuna saattoi olla kolmekymmentä muutakin turistia kulkemassa vahvalla brittikorostuksella puhuvan luxemburgilaisherrasmiehen perässä, ja kuninkaallinen perhe lieni tuolloin kesäpalatsillaan, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin.

vahtisotilas3

Tytöt jaksoivat viilettää sotilaan perässä koko sen kymmenisen minuuttia, kun hän käveli viidenkymmenen metrin matkaa edestakaisin

Luxembourg's Grand Duke's Guard

Sotilaiden hyvästä koulutuksesta kertonee, ettei ilmekään värähtänyt tyttöjen hihkuessa vieressä

Suurherttuan palatsi siis aukeni vieraille elokuussa, ja minä olin tietenkin siellä muiden mukana pällistelemässä. Kierros alkoi turvatarkastuksella keskellä palatsia sijaitsevassa hevoskärrytallissa, jonka pohjamateriaali oli jossain vaiheessa vaihdettu mukulakivestä puuksi, koska kavioiden kopse kiveä vasten häiritsi erästäkin suurherttuaa. Kuvata ei saanut, mutta seuraava ihmetyksen aihe tuli, kun meille esiteltiin ikkunasarjaa, jossa jokaiselle Luxemburgin historian suurherttualle tai -herttuattarelle oli omistettu yksi maalattu ikkuna. Opas puhui pitkään suurherttua Williamista, ja minä sain ihmetellä, miksen ole ikinä kuullut tällaisesta historian hahmosta, vaikka Luxemburgin historiaan olen yrittänyt tutustua… kunnes välähti, että nimi on käännös. Suurherttua William eli Viljami, joka kuitenkin täällä yleisemmin Guillaumena tunnetaan, ja joita on kaikkiaan ollut historiassa jo neljä.

Grand Duke's Palace

Usein sateisena päivänä (eli usein Luxemburgissa) palatsin edusta on juuri näin autio. Palatsi on itseasiassa paritalo, sillä kuvassa oikealla näkyvä vähän erilainen fasadi kuuluu parlamenttitalolle – oppaan mukaan ainoa esimerkki maailmassa, missä monarkia ja demokratia ovat näin läheisissä väleissä. [kuva: Steve Wilson]

Kolme ensimmäistä 1800-luvun Viljamia olivat itseasiassa Hollannin kuninkaita. Kolmannelta Viljamilta Hollannin kruunu periytyi Viljamin tyttärelle Vilhelmiinalle, mutta Luxemburgin suurherttuan perimisjärjestys oli asteen verran Hollannin järjestystä sovinistisempi, joten seuraavaksi suurherttuaksi tuli Viljamin veli Aadolf. Aadolfilta suurherttuakunnan valta siirtyi vielä Viljami IV:lle, mutta viimeinen Viljami onnistui vaimonsa kanssa saamaan kuusi tytärtä, eikä hänellä ollut veljiä, joten Viljami määräsi vallan siirtymään ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vanhimmalle tyttärelleen suurherttuatar Marie-Adélaïdelle.

suurherttuantorni

Kun lippu liehuu salossa, joku kuninkaallisesta perheestä on paikalla

Marie-Adélaïdella ei ollut kovinkaan hyvä tuuri vallassa: pari vuotta hänen valtaanastumisensa jälkeen Saksa valtasi Luxemburgin (taas, huokaisevat tässä kohtaa luxemburgilaiset), ja Marie-Adélaïde yrityksissään olla neutraali ja pitää valtaansa yllä sai pahasti saksalaismielisen maineen. Sodan jälkeen niin tasavaltamieliset sosialistit kotimaassa kuin Luxemburgin valtaamisesta haaveilevat belgit ja ranskalaiset painostivat suurherttuatarta eroon, ja lopulta vuonna 1919 Marie-Adélaïde luopui vallasta sisarensa Charlotten hyväksi. Marie-Adélaïde lähti tämän jälkeen maanpakoon, asettui Italiassa nunnaksi katoliseen luostariin ja kuoli vain viisi vuotta myöhemmin 29-vuotiaana influenssaan. Jotta surullisesta tarinasta tulisi vieläkin traagisempi, kerrottakoon, että nykyaikainen historiankirjoitus uskoo, että 1910-luvun myllerryksessä Marie-Adélaïde saattoi tehdä Rytit ja kaksilla korteilla pelaamalla pelastaa maansa itsenäisyyden.

Palace of the Grand Dukes

Minä seurasin valokuvauskieltoa, mutta näköjään kaikki turistit eivät. Tässä makua siitä, miltä palatsissa näyttää sisällä – ja opas tietenkin kertoi tarkasti jokaisen taulun ja maljakon historian painottaen sitä, kuinka suurimman osan niistä oli lahjoittanut Venäjän tsaari. [kuva: Razvan Orendovici]

Seuraava suurherttuatar Charlotte hallitsi 45 onnellista vuotta, tai melkein onnellista, sillä mahtui tuohon valtakauteen toinen maailmansota, jonka aikana Saksa valtasi Luxemburgin (taas). Saksalaiset tarjosivat Charlottelle mahdollisuutta palata hallitsemaan maataan valloituksesta huolimatta, mutta Charlotte oli viisastunut sisarensa kokemuksista ja kieltäytyi kunniasta. Sodan jälkeen Charlotte asetti nyt Luxemburgissa tavaksi muodostuneen esimerkin vuonna 1964 luopumalla kruunusta oma-aloitteisesti. Vallassa häntä seurasi suurherttua Jean, joka luopui vallasta poikansa Henrin hyväksi vuosituhannen vaihteessa ja elelee tällä hetkellä vähän pääkaupungista pohjoiseen Fisbachin linnassa. Julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan vanha herra Jean vielä yli 90-vuotiaana lukee päivittäin sanomalehdet.

Octave 2010

Nykyinen suurherttua Henri, hänen kuubalainen vaimonsa suurherttuatar Maria Terese, sekä heidän nuorin poikansa prinssi Sebastién. [kuva: Gwenaël Piaser]

Seuraavana perimysjärjestyksessä on vuorossa kruununprinssi Guillaume, josta huhuttiin pitkään, että syy sinkkuudelle taitaa olla seksuaalisessa suuntautumisessa. Guillaume meni viime lokakuussa naimisiin belgialaisen kreivin nuorimman tyttären Stéphanien kanssa, mutta tämä ei tainnut riittää hillitsemään huhuja, sillä kuukausi sitten ruotsalainen tuttuni kruununprinssistä puhuttaessa aloitti keskustelun: Have you heard that he’s gay?

President Van Rompuy shakes hands with HRH Prince Guillaume, Hereditary Grand Duke of Luxembourg, prior to their meeting, Brussels, 1 February 2012

Vasemmalla hurmaava prinssi Guillaume, vaimolleen prince charming, oikealla mahdollisesti eri avuilla hurmaava Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Van Rompuy. [kuva: Eurooppa-neuvosto]

LUXEMBOURG ROYAL WEDDING

Prinsessa Stéphanien hääpuku oli näytillä palatsissa, ja vaikka opas ei voinut kertoa sen tarkkaa hintaa, hän vakuutti sen olleen ainakin kaksi kertaa niin kallis kuin erään brittiläisen Katen pitsiunelma. [kuva: Christophe Karaba]

Suurherttuan palatsia vastapäätä on lähes yhtä suuri nähtävyys Luxemburgissa: Chocolate House Nathalie Bonn, aivan ihana kahvila, josta saa aivan ihanaakin ihanempia suklaita. Suklaakahvilan parasta antia ovat chocospoonit, puulusikan ympärille valetut suklaat, jotka liotetaan kuumassa maidossa aidoksi hot chocolateksi. Makuja on sen viidettä kymmenettä sorttia, joista minulla on vakaa aikomus käydä testaamassa kaikki heti, kun talven kolkkous laskeutuu tännekin.

chococup2

Chocospoon, makuna wasabi

chococup1

Espanjalainen Maríakin oli samaa mieltä: ei ole auringonpaisteisen terassipäivän voittanutta!

Perjantaikävely Colmar-Bergissä

Luxemburgin rautatiet julkaisevat aivan mahtavaa opusta, joka löytyy nykyään minunkin kirjahyllystäni: 71 ”asemalta asemalle”-kävely- ja pyöräilyreittiä Luxemburgissa, pituudet vaihtelevasti väliltä 5-50km. Korkkasimme kirjan toukokuun alussa kymmenen kilometrin perjantailenkillä Colmar-Bergistä Ettelbruckiin.

Colmar-Berg Station, Luxembourg

Lähijuna puksutti Luxemburgin keskustasta Colmar-Bergin asemalle reilut parikymmentä minuuttia

Colmar-Berg on unelias pikkukylä, jossa ei ole oikeastaan mitään. Tai no, melkein mitään. Wikipedian mukaan siellä on Goodyearin rengastehdas sekä ajoharjoittelurata, joista kumpikaan ei kiinnosta meitä. Erästä geokätköä etsimme turhaan vartin verran ennen kuin luovutimme, mutta se varsinainen nähtävyys taitaa olla suurherttuan linna.

Berg Castle, belonging to Luxembourg's Grand Duke

Kalpene, Mäntyniemi

Suurherttuat ovat kopittaneet Bergin linnassa 1800-luvun puolivälistä alkaen, eli suunnilleen siitä lähtien kun Hollannin kuningas ja Luxemburgin suurherttua lakkasivat olemasta sama asia; Hollannin kruunu siirtyi tuolloin naisperilliselle, mutta suurherttuaksi eivät naiset päässeet, joten kyseinen titteli siirtyi perimysjärjestyksessä seuraavalle. Nykyinen Bergin linna on kuitenkin vasta vuodelta 1911, sillä tuolloin silloinen suurherttua päätti vähän ”remontoida” eli repiä vanhan linnan maan tasalle ja rakennuttaa täysin uuden.

Berg Castle, belonging to Luxembourg's Grand Duke

Toisen maailmansodan aikana linnan kalleimmat taideaarteet hävisivät ryöstettiin, kun Luxemburgin miehittäneet natsit päättivät muuttaa linnan tyttöjen uudelleenkoulutuskeskukseksi. Natsien jäljiltä linnaa jouduttiin restauroimaan vielä pitkään, joten suurherttua pääsi muuttamaan sinne vasta 60-luvulla.

Cows in Luxembourg

Täällä maa on kallista, joten sitä on hyvä käyttää lehmien laiduntamiseen

Linnan jälkeen reitti keplotteli läpi parin minimaalisen omakotitaloalueen sekä parin vähän isomman lehmäpellon, kunnes saavuimme seuraavalle kätköpaikalle Birtrangen linnan luokse, jonka vanhimmat osat ovat 1200-luvulta. Talo on historiallisesti ja arkitehtonisesti tärkeä, joten mitä luulet, pääseekö sinne käymään?

Birtrange Castle

Linnan erotti pikkutiestä upea ruohokenttä

No ei tieteenkään pääse. Siellä asuu yhä joku aatelisperhe kaikessa rauhassa. Siis pikainen kätkön etsintä naapuritalon koiran jatkuvan haukunnan säestämänä ja eteenpäin.

Chapel in Grentzingen, Luxembourg

Grentzingenin kylän kappeli

Birtrangen linnan vieressä oli Grentzingenin kylä, yhteensä ehkäpä viisi taloa, ja kylässä kappeli. Olisimme muuten kävelleet onnellisesti ohi, mutta opaskarttani tiesi kertoa, että kappeli oli vuodelta 1773 ja toimi aiemmin suurherttuoiden kappelina, sillä Grentzingenissä sijaitsivat heidän päätiluksensa.

Chapel in Grentzingen, Luxembourg

Ovi oli visusti lukossa ja ikkunatkin liian korkeilla sisään kurkittavaksi

Grentzingenissä poikkesimme ensimmäistä kertaa asfaltoidulta tieltä pienelle metsäpolulle, kun lähdimme kiipeämään ylös Ousterbaachin laaksoon – kyllä, ylös laaksoon, ympäröivät mäet olivat vieläkin korkeammalla. Parinsadan metrin kiipeämistämme siivitti kiihtynyt valitus kaikista opiskeluaikana kokemistamme vääryyksistä, kun yrityksien järjestämissä kilpailuissa voittajajoukkueeksi ei selvinnytkään paras ja huolellisimmin työnsä tehnyt joukkue vaan se, jolla oli pöhköin ja hulluin idea ja idean esittelyssä vetävä show. Valitin innolla mukana, kunnes muistin sen kerran, kun olin eräässä kilpailussa voittajajoukkueessa… mutta se oli kyllä hulluudessaan ihan paras idea ja täysin palkinnon arvoinen, säännön vahvistava poikkeus.

Ground

Laaksossa siirryimme peltomaisemista metsään, jossa aluskasvillisuus peitti maan

Nostalgisen valituksen keskeytti uusi kätköpaikka Mederhaffin maatilan raunioilla. Yhden kaverin yli tuhannen kätkön track-recordilla tämäkin löytyi jo siinä vaiheessa, kun me kaksi muuta vielä keskityimme ottamaan valokuvia.

Geocaching in Mederhaff

Superkätköilijä vauhdissa, TFTC.

Geocaching in Mederhaff

Vähemmän superkätköilijä yrittää keskittyä pysymään pystyssä

Mederhaff

Osta hyvä maatila…

Mederhaff

…kaipaa pientä laittoa. Mahdollisuus tehdä tästä unelmiesi mukainen!

Pian Mederhaffin jälkeen taivas aukeni, silleen pikkiriikkisen, ja sää oli ah niin periluxemburgilaisesti juuri siinä rajoilla, viitsiikö vetää sateenpitävää takkia päälle vai ei. Onneksi olimme jo loppupuolella reittiä, ja pian Ettelbruck siinsi horisontissa.

Ettelbruck with horses

Poikkeuksellisesti lehmien sijaan hevosia

Ettelbruckin kylä sai nimensä jo 400-luvulla, kun Hunni Attila riehui alueella armeijoineen. Näille main Attila rakennutti sillan, jota pitkin hänen armeijansa ylitti Alzette-joen. Attila – Ettel, silta – bruck. Nykyään verisestä historiasta ei ole tietoakaan ja sen sijaan kuudentuhannen asukkaan kylässä vaikuttaa olevan vallalla yleiskaava, jonka mukaan talon saa maalata minkä väriseksi vain, kunhan väri on iloinen.

Houses in Ettelbruck, Luxembourg

Houses in Ettelbruck, Luxembourg

Houses in Ettelbruck, Luxembourg

Sininen talo olisi ollut myytävänä. Melkein ostin, koska kuka nyt ei haluaisi asua sinisessä talossa?

Ettelbruckissa kävimme hakemassa vielä yhden kätkön juutalaiselta hautausmaalta ennen kuin suuntasimme takaisin kohti Luxemburgia ja naapurustoni ruotsalaisbaaria, jossa Suomi hakkasi Saksan täpärästi jatkoajalla MM-kisojen avausottelussa, joka näytettiin luonnollisesti äänettömänä, koska Ruotsin häviäminen Sveitsille oli niin paljon tärkeämpää.

Flowers

Nämä puut kukkivat valtoimenaan toukokuussa. Kutsuin näitä aluksi kirsikkapuiksi, mutta rupesi jossain vaiheessa epäilyttämään, että voiko Luxemburg oikeasti olla ihan tupaten täynnä kirsikkapuita?