ROCKIÕHTU eli veljeskansojen välisestä yhteistyöstä

Olimme lauantaina vähän myöhässä keikalta, ensimmäinen bändi oli jo aloittanut soittamaan. Ennakkolipun ansiosta nimi löytyi listasta, takki narikkaan ja kämmenselkään leima, jota saa ihmetellä seuraavat kolme päivää, kun se ei lähdekään saippualla. Vähän vitsailimme etukäteen ”lämppäristä”, mutta paikan päällä ei kehdannut pohtia, kumpi illan esiintyjistä oli pääesiintyjä ja kumpi lämppäri. Kummallakin taisi olla ihan oma fanikuntansa.

Vaiko Eplik & Eliit at Melusina, Luxembourg

Melusina-klubille oli järjestetty pari aika kovaa esiintyjää: ensimmäisenä soittanut Vaiko Eplik & Eliit sekä heitä seurannut Ismo Alanko. Siis virolaiset olivat järjestäneet, kertoi eräs Suomi-Luxemburg-seuran aktiivi. Joku sieltä puolelta tunsi jonkun musiikkialan monitoimija-virolaisen, joka sattui työskentelemään myös suomalaisten bändien kanssa, tai jotain, ja sitä kautta oltiin saatu Alankoonkin yhteys sekä sopiva tila keikalle; kumpikaan bändi yksin kun ei olisi riittänyt vetämään salia edes puolilleen. Matkakustannuksia oli vielä jaettu tekemällä yhteistyötä Brysselin vastaavien seurojen kanssa, missä bändit olivat soittaneet yhdessä päivää aikaisemmin. Yksikään suomalainen, jolta kysyin, ei ollut koskaan kuullut Vaiko Eplikistä, eikä yksikään tuntemani virolainen ollut kuullut Alangosta, mutta sen ei annettu häiritä.

Vaiko Eplik & Eliit at Melusina, Luxembourg

Kuunnellessamme Vaiko Eplikin keikkaa joku mies tuli kysäisemään minulta ja yhdeltä kaveriltani – jotain. Emme saaneet melun keskellä selvää, joten huusimme takaisin mitää:tä ja häh:iä. Parin yrityksen jälkeen kaveri keksi kysyä: ”Do you speak English?” ja mies hämmentyneenä kysyi, että emmekö olekaan virolaisia. Tuttu tunne: sama hämmennys oli minulla päällä keikan välispiikeistä, joissa Vaiko Eplik heitti läppää, yleisön reaktiosta päätellen selvästikin viroksi, mutta silti aivoni takanurkassa pieni ääni varoitti, että olen menettänyt kykyni ymmärtää suomea.

Roudaajien vaihtaessa lavan tarpeistoa törmäsin uudestaan virolaismieheen, joka paljastui kaverinkaveriksi. – Onko tuolla teidän muusikollanne joku bändi mukana? hän kysäisi, ja minä ja yhteinen kaverimme kohauttelimme olkiamme. Kai? Luulisi? Ei kai se yksinkään voi soittaa, vai voiko? Kai sillä aina jotain taustajoukkoja on mukana?

Varttia myöhemmin Ismo Alanko asteli lavalle ja esitti ensimmäisen biisin. Laulun lisäksi ainoa äänenlähde oli kitara, jonka kaikukoppaa hän käytti rumpuna.

Ismo Alanko at Melusina, Luxembourg

En ollut ennen kuullut Alankoa livenä, mutta täytyy myöntää, että äijällä on mahtava ääni. Ei ollut taustabändille tarvetta, kun artisti säesti itseään välillä kitaralla, välillä koskettimilla.

20150207_230034

Biisilista, jota keikka ei ihan noudattanut, koska kitarasta katkesi kesken kaiken kieli. ”Mä vaikka soitan tota pianoa välillä…”

Ismo Alanko at Melusina, Luxembourg

Suomalaisyleisö oli ihan fiiliksissä, virolaiset epäilevämmän oloisia. ”Tosi hyvät lyriikat!” hehkutin kaverilleni Reginalle. ”Ömm, joo…” Regina vastasi. ”It’s, um, interesting. Ja Vaiko Eplikilläkin on muuten tosi hyvät lyriikat…”

Ismo Alanko Fan Photo

Keikan jälkeen bongattu artisti lavan vierestä. ”Pääsiskö sun kaa kuvaan?”

Las Vegasin showt – kallista ja ilmaista

Ensin sananen niistä kalliista: Cirque du Soleil ja muut esitykset

Las Vegasissa joka kasinolla tuntuu olevan jonkinlainen show, ja klassiseen Vegasin reissuun kuuluukin vähintään yksi ilta katsomassa huimia spektaakkeleita. Pelkästään Cirque du Soleililla on kahdeksan eri sirkusesitystä, jotka pyörivät kaupungissa useimpina iltoina, joinain kahdesti, ja monta vuotta putkeen. Me kävimme Iiron kanssa niistä yhdessä, ja sen lisäksi Iiro on nähnyt niistä kaksi muuta, joista lyhyet kommentit omaa ostopäätöstä helpottamaan:

  • Zumanity. Akrobatiaa, huumoria, burleskia, paljon alastomuutta ja jonkin verran viittauksia seksiin (keskimäärin hyvällä maulla toteutettuna). Ei lapsille, ja muutenkin seuran suhteen kannattaa olla valikoiva: en esimerkiksi menisi työporukalla. Näin kahdestaan käytynä tykättiin, varsinkin kun ei istuttu eturivissä, missä olisi ollut vaarana, että joutuu mukaan esitykseen.
  • . Paljon hyppimistä, pomppimista ja temppuilua sekä näyttämö, joka pyöri ympäriinsä niin, että ihmiset välillä tippuivat siitä pois. Hienon näköistä (ja ilmeisesti myös vaarallista – vuosi sitten yksi näyttelijöistä oli kuollut). Periaatteessa tässä kai pitäisi olla juonikin, mutta Iiro ei ottanut siitä selvää.
  • O. Iiron mukaan kaikista vaikuttavin hänen näkemistään esityksistä (ja myös kaikista kallein). Temput pääasiassa vedessä, veden yläpuolella, veden alla, ja jo lavasteet ovat näkemisen arvoiset.

Cirque du Soleilin lisäksi kaupungissa pyörii ties mitä showta (lue juttua Britneyn Vegas-showsta Kotirouvailua ja kulttuurishokkeja -blogista), ja harkitsin myös mm. Absinthea, joka oli saanut erittäin hyvät arvostelut. Las Vegasin show-valikoimaa kannattaa tutkia esimerkiksi Vegas.comista, mutta huomaa, että jos sinulle käy ”melkein mikä vaan” ja et halua välttämättä kaikista parhaille paikoille, halvimmillaan liput ovat, kun ne ostaa samana päivänä Vegasissa sijaitsevista kioskeista. Ovh-hinnat näissä keikkuvat $100:n paikkeilla, mikä on aika paljon showsta, jossa ei ole edes väliaikaa.

…ja sitten juttua niistä ilmaisista: suihkulähteet ja ulkoilmaesitykset

Kasinoiden sisällä on käsittääkseni joitain esityksiä, mutta meiltä ne jäivät väliin. Sen sijaan bongasimme ne kaksi tunnetuinta ulkoilmanäytöstä: Bellagion suihkulähteet ja Miragen tulivuoren.

Bellagion suihkulähteet

Bellagio at Las Vegas

Bellagion suihkulähteet ovat kaikille varmaan tuttuja lukuisista Vegas-leffoista. Nämä ovat ne suihkulähteet, joiden eteen Ocean’s 11:n lopussa jengi kokoontuu ihmettelemään elämää. Suihkulähdeshow pyörii iltapäivisin aina tasalta ja puolelta, klo 20 jälkeen vartin välein aina puoleen yöhön asti. Minä näin shown yhteensä kolmesti, eikä siihen ehtinyt kyllästyä, sillä joka kerralla oli eri biisi ja koreografia. Suosittelen siis menemään paikalle illalla ja viipymään tuon vartin verran, että näkee ainakin kaksi eri showta.

Fountains of Bellagio

Korkeimmillaan suihkulähteet suihkuavat 150 metrin korkeuteen.

Bellagio Fountains

Koreografiat ovat välillä aika villejä

Bellagio Fountains

Vähän kahdeksan jälkeen arki-iltana Bellagion edustalla riitti jengiä, ja ihmismassan joukossa haahuili juomakauppiaita – vesi taalan, olut varmaan vähän enemmän.

Miragen tulivuori

Miragen tulivuoresta en ollut aiemmin edes kuullutkaan, joten ihmetys oli suuri, kun yhtenä iltana huomasin The Venetianin parvekkeelta vastapäisen kasinon edessä savuavan. Seuraavana iltana menin sitten itse paikalle.

The Mirage, Las Vegas

Pääkallopaikka on Miragen edessä oleva lampi

Miragen tulivuori purkautuu klo 18-23 joka ilta aina tasalta ja puolelta, paitsi ei klo 19:30, ja koska aikataulu on Bellagiota harvempi, tänne kannattaa tulla vähän etuajassa, jotta ei tarvitse kurkotella viiden aasialaisen ja heidän kaikkien kameroiden, kännyköiden ja ipadien takaa. Show ei ollut minusta yhtä vaikuttava kuin Bellagio, mutta silti ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Mirage Volcano

Kohta tapahtuu

Mirage Volcano Erupting

Laavaa? Ei kun valonheittimellä värjättyä vettä

Mirage Volcano Erupting

Oli siellä joukossa oikeaakin tulta. Tässä kohtaa alkoi tulla katsojille jo lämmin.

Mirage Volcano Erupting

Loppuhuipennus näkyi ja kuului

Kuvat tuskin tekevät kummallekaan showlle oikeutta, joten kannattaa käydä itse paikan päällä todistamassa nämä!

Kielitaitoa ja -taidottomuutta ensi-illassa

Luxemburgissa pyörii tämän viikon Pohjoismaisen elokuvan festivaalit, ja onnistuin voittamaan Facebookissa pari lippua tiistain näytökseen: Clownwise-elokuvan Luxemburgin ensi-ilta Esch-sur-Alzettessa lähellä Ranskan rajaa. Clownwise kiinnosti minua kahdesta syystä: ensinnäkin se on suomalais-luxemburgilais-tsekkiläistuotanto – kaikki maita, joissa olen asunut – ja toisekseen siinä on Kati Outinen, joka oli tulossa myös paikan päälle ensi-iltaan.

Koko ensi-ilta oli jotenkin niin… luxemburgilainen. Tai ranskalainen, miten sen nyt ottaa. Kaikissa festivaalimainoksissa oli nimittäin oikein mainostettu, että hei, nyt on mahdollisuus nähdä nämä elokuvat englanniksi tekstitettynä! mutta elokuvan alkaessa ranskalainen Didier Flamand puhui pehmeästi soljuvaa ranskaa, sujuvasti ilman minkäänlaisia tekstejä. ”Tää on niin tätä”, kaverini tuhahti vieressäni, ja hän sentään työkseen kääntää dokumentteja ranskasta suomeksi. (”…mutta ne on kirjoitettua kieltä, ja tuo on muminaa, josta ei kuule mitään!” hän toteaisi.) Minä vielä elättelin toiveita, että alku oli vain jotain fiilistelyä, jota ei oltu nähty tarpeelliseksi tekstittää, mutta ne toiveet rapisivat siinä vaiheessa, kun ensimmäinen näyttelijä avasi suunsa tsekiksi, ja teksityksiin valuivat tutut Ç:t ja Que:t. Kukaan muu teatterissa ei hätkähtänytkään tästä asioiden kehityksestä, joten oletettavasti kaikki joko osasivat ranskaa tai olivat tottuneita siihen, että elokuva esitetään vähän millä sattuu tekstityksillä ja aina niitä ei ymmärrä. Niinhän tässä kielisekamelskaisessa maassa kaikki toimii.

Minulle elokuva siis oli lopulta erinomaista treeniä kahden viikon päästä olevaa ranskan loppukoetta varten – think positive! – ja ilokseni ehdin lukea tekstityksen melkein aina loppuun ja yli puolet ajasta jopa ymmärtää, ennen kuin piti ruveta miettimään jo seuraavaa riviä. Onneksi elokuva oli suurimmaksi osaksi tsekiksi, sillä ne puhutut ranskankieliset repliikit olivat aikamoista muminaa. Elokuvassa Ranskaan rautaesiripun aikaan paennut tsekkiklovni palaa kotimaahansa ja tapaa kaksi klovnikaveriaan, tai ”kaveriaan”, sillä porukan kesken on kaikenlaista pientä ja suurta juopaa. Välissä hassutellaan tavalla, joka nauratti aidosti, ja välillä näytetään Kati Outista, joka näyttelee muistisairasta vanhusta elävästi, uskottavasti ja herkästi. Lopulta pysyin kärryillä 90% ajasta ja elokuvasta jäi raskaista teemoista huolimatta hyvä mieli.

Clownwisen ensi-illassa näytöksen jälkeen lavalle kipusivat tuottaja, ohjaaja ja Kati Outinen vastailemaan yleisökysymyksiin.

Elokuvan jälkeisessä kyselytuokiossa paljastui, että kielimuurit olivat olleet läsnä myös elokuvaa tehdessä. Tsekkiläinen elokuvaohjaaja oli kahdeksassa kuukaudessa opetellut sen verran ranskaa, että pystyi ohjaamaan ranskalaisia näyttelijöitä, ja Kati Outisen piti opetella tsekkiä niin, että pystyi sanomaan repliikkinsä kuulostamatta vierasmaalaiselta. Kaksi elokuvassa näytellyttä tsekkiklovnia eivät opetelleet mitään kieliä, joten Outisella ja elokuvassa hänen miestään näytelleellä miehellä oli tasan yksi yhteinen kieli, saksa, ja siitäkin vain pari hassua sanaa, lähinnä kaputt. Näytelmän käsikirjoituksesta oli tehty kolme eri kieliversiota – tsekki, ranska ja englanti – ja osa näyttelijöistä tiesi, missä vaiheessa heidän piti sanoa repliikkinsä, laskemalla vastanäyttelijän käyttämiä tavuja. Todellinen eurooppalainen yhteistyöelokuva siis.

Esityksen jälkeen jäimme hengailemaan paikan päälle viinilasillisille ja onnistuimme nappaamaan Outista hihasta. ”Hei anteeksi, Kati…” aloitin, ja Katin reaktio oli jotakuinkin: ”Haah hääh whaat que hei mä ymmärrän sua hohohoo!!” Ensihämmennyksestään selvittyään hän kertoi meille vielä lisää elokuvantekemisestä: kuinka ohjaus tuli usein kahteen otteeseen eri kielillä, paitsi silloin kun ohjaaja unohti, ettei Kati puhu tsekkiä. ”Mutta se kielitaidottomuus oli oikeastaan mielenkiintoisella tavalla haastavaa”, Kati totesi. ”Kommunikaatio on meri, ja kieli on siitä vain pinnalla olevat aallot. Näyttelijän työ taas on lukea ihmisten sanatonta kommunikaatiota, ja tässä siihen sai keskittyä täysillä.” Tsekinkieliset repliikit Kati sanoi omaksuneensa korvakuulolla ja treenanneensa niitä ohjaajan vaimon kanssa väsymykseen saakka, mutta lopulta aksentti oli osunut kohdilleen.

Bloggaaja pääsi valokuvaan Kati Outisen kanssa

Koska elokuvan rahoitus oli tullut kolmesta eri maasta, myös kuvaukset oli hoidettu kolmessa eri maassa. Ulkokohtaukset oli kuvattu Prahassa, koska elokuva sijoittuu sinne; sisätilat Luxemburgissa, jolloin ikkunoista näkyvät maisemat oli editoitu Prahaksi digitaalisesti; ja sairaalakohtaukset TYKSissä. Elokuvassa yksi päähenkilöistä taistelee syöpää vastaan, ja eräässä kohtauksessa avustajat olivat suomalaisia syöpäsairaita. He eivät ymmärtäneet sanaakaan päähenkilöklovnin kohtauksessa improvisoidusta huumorista, mutta se oli niin iskevää, ettei lopulta koko huone nauroi mukana ja osallistui improvisaatioon. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli kuukausi sitten ja järjestettiin hyväntekeväisyysnäytöksenä TYKSin syöpäosaston hyväksi.

image
Praha vuonna 2009. Suurin osa elokuvasta oli kuvattu sisätiloissa kuulema osittain huonon säätuurin takia, mutta mm. Vltava-joki elokuvassa vilahti.

Kati kertoi myös, miten hänet oli bongattu tsekkiläiseen elokuvaan näyttelijäksi: ”Se oli ihan uskomaton sattuma!” Elokuvan tsekkiläinen ohjaaja oli erään kansainvälisen elokuvafestivaalin illallisella istuutunut suomalaisen elokuvaohjaajan viereen, ja kun oli paljastunut, että kyseessä oli suomalainen, hän oli todennut, että hänellä olisi kuin Kati Outiselle luotu rooli tulevassa elokuvassaan, että satutkos tuntemaan? Kyseinen ohjaaja oli todennut, ettei henkilökohtaisesti, mutta että Suomen piirit ovat niin pienet, että kaikki ovat kaverinkavereita, ja hän voi välittää viestin eteenpäin. Niin Kati päätyi projektiin mukaan.

Entä mitä tulevaisuudessa? Kuulema taloustilanne on vaikuttanut elokuvienkin tuotantoon, ja rooleja on tarjolla nihkeästi. Sen sijaan Katilla on suunnitteilla yhteistyöprojekti erään oululaisen muistisairaiden kanssa työtä tekevän järjestön kanssa. Tätä kertoessa kuitenkin tuottaja tuli koputtamaan Katin olalle ja halusi esitellä hänelle jonkun, joten me kiitimme keskustelutuokiosta ja suuntasimme takaisin junalle.

Loppukevennykseksi fiiliksiä klovnibändistä, joka esiintyi ensi-illassa. Tunnistatko pätkän lopun sävelmän?

Clownwise on muuten Suomessa teatterilevityksessä nimellä Koomikot. Ensi-ilta oli jo sen verran monta viikkoa sitten, että elokuva ei välttämättä kovinkaan monessa paikkaa enää pyöri, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin ainakin pääkaupunkiseudulla vielä tulevana viikonloppuna elokuvan ehtii bongata aamunäytöksessä.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Puolimaraton ja kuinka siinä kävikään

Kerroin täällä blogissa alkuvuodesta treenaavani puolimaratoniin. Tarkoitus oli, että mitä useampi ihminen tietää aikeistani, sitä vaikeampi minun on luistaa treeniohjelmasta ja itse puolimaratonista. Nyt sitten vihdoin lauantaina koitti tuomion päivä ja näin, mihin saakka treeni oli kantanut, kun osallistuin Luxemburgin yömaratoniin, joka myös ING Marathonin nimellä tunnetaan.

ING Night Marathon, Luxembourg

Startissa oli ruuhkaa, kun noin kahdeksantuhatta juoksijaa pinkaisi radalle.

Puolimaratonin lähtö oli seitsemältä illalla samanaikaisesti kokomaratonin kanssa, ja lähdössä oli todella tiivis tunnelma. Koska olin ilmoittanut tavoiteajakseni hyvinkin realistisesti kaksi ja puoli tuntia, lähdin aika takaa, ja kesti peräti seitsemän minuuttia ohittaa lähtöviiva.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Tämä oli minulle ensimmäinen juoksukisakokemus, jos Naisten kymppejä ei lasketa, ja vähän oli perhosia vatsassa. Totesin Iirolle aamulla, ettei oikeastaan yhtään huvittaisi juosta, nurkuen söin pastat ja epävarmasti talsin lähtöpaikalle. Entä jos penikat alkavat vaivaamaan heti lähdössä? Entä jos laattaan kadulle, tai pyörryn? Riittääkö kuntoni ja onko tässä oikeastaan mitään järkeä?

ING Night Marathon, Luxembourg

Ensimmäisen kilometrin jälkeen pelot alkoivat hellittää. Juoksu rullasi pehmeästi, vaikka viimeinen ateria olikin jäänyt aika myöhäiseen ja vatsa tuntui vielä raskaalta. Löysin omaa vauhtiani juoksevan äijän, jota oli kiva peesata, koska äijän T-paidan selässä luki Never give up. Hymyilin tälle itsekseni, kuuntelin Ultra Brata ja jolkottelin eteenpäin auringonpaisteessa ilman sen kummempia paineita. Pari kilometria myöhemmin totesin, että kai tässä vähän nopeampaakin jaksaa, nostin vauhtia ja jätin äijän taakseni. Avenue Kennedyllä jalka kulki sulavasti lievään alamäkeen.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Charlotten sillan ylitettyä päästiin Limpertsbergiin ja lievään ylämäkeen, mutta siinä vaiheessa ei tuntunut enää missään, sillä olin TULESSA! Ihmiset hurrasivat, lapset ojensivat käsiään high fiveen, vanhukset olivat tulleet kotiensa pihoille paukuttamaan kattiloita, ja yksikin tyyppi kannatteli plakaattia jossa luki: That voice in your head saying you can’t do it? It’s a LIE! Go and run! Limpertsbergin takakulmassa asukkaat olivat pystyttäneet picnic-pöytiä townhousiensa pihoille ja söivät päivällistä lämpimässä kesäillassa samalla kun kannustivat ohijuoksijoita. Sitten juoksin kympin portin alitse ja totesin, että ensimmäinen puolikas meni niin vauhdilla, että vaikka kävelisin lopun matkaa, ehtisin silti maaliin sallitussa ajassa. Euforinen voittajafiilis ja ”tästähän on jo selvitty” -olo huuhtoi ylitseni. Elämä on ihanaa!

Sitten tajusin, että minulla on vessahätä.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Huoltojoukot venasivat puistossa napatakseen tämän kuvan. Bongaa hymyilevä bloggaaja!

Koko kierroksen läpi kaupungin keskustan mietin vain, missä välissä pääsisin vessaan. Glaciksen torilla oli vessoja, mutta niissä oli myös jonoa – ja jonossa kaikkia muita paitsi juoksijoita, lähinnä äitejä pienten lasten kanssa. Jaahas. Puistossa edessäni juossut nainen pinkaisi puskaan, mutta minä elättelin vielä toivetta vapaasta huussista. Jätin väliin kahden seuraavan huoltopisteen tarjoilut ja olo alkoi käydä jo aika tukalaksi kunnes vihdoin! Pescatoren bussipysäkeillä oli pari huussia, joista toinen oli vapaa. Sitten vaan toivomaan, että seuraava huoltopiste tulee mahdollisimman pian, sillä tässä alkaa vähän energia loppua.

Winner of ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Maratonin voittanut kenialainen ohitti minut paluumatkalla. Minä olin siinä vaiheessa lönkötellyt 17 km samassa ajassa, missä hän oli pinkaissut 37 km.

No eihän niitä huoltopisteitä sitten tietenkään tullut. Charlotten sillan ylitettyä sen sijaan vastaan tuli sama avenue Kennedy, mitä toiseen suuntaan oli niin kiva rullailla rennosti lievään alamäkeen. Tähän suuntaan tiedossa oli pari kilometriä ylämäkeä, ja 17,2 kilometrin kohdalla ensimmäisen kerran rikoin hölkän kävelyksi. Sitten näin tien vieressä istuvan itkevän tytön ambulanssimiesten käsittelyssä, sisuunnuin ja totesin ettei tässä ihan näin huonosti asiat ole, ja jatkoin juoksemista. Ja taas luistin kävelyksi. Edessä olleen paidassa luki Russian running team, muistin viikon takaisen lätkäfinaalin ja sisuunnuin taas hetkeksi, että kyllä minä jaksan, ihan varmasti jaksan nih. Taas kävelyä, heikotusta, vähän sumeat fiilikset. Ohitse hölkötteli joku kirkkaan oranssissa paidassa, tuon perässä pysyn! Puoli kilometriä hölkkää. Kävelyä. Ohitse kiitävä neonkeltainen paita, ja taas peesausta. Kirkkaat värit vetävät. Vihdoin huoltopiste, energiapatukan pala, hyi yök se oli mansikkaa yök ällöttävä maku yök vettä päälle ja patukka mäkeen. Lääh puuh jaksaa jaksaa missä se 20 kilometrin kyltti oikein viipyy?

Spider Man at ING Night Marathon

Spider Man ei ollut selvästikään tekemässä juoksuennätystä

Vihdoin näin 20 kilometrin kyltin ja jostain kumman syövereistä kaivoin energiaa, jota en tiennyt jaloissani olleen. Kilometrin nyt jaksaa juosta ihan kuka vaan, totesin, ja spurttasin. Väsymys unohtui nopeasti, kun tajusin kanssajuoksijoiden tulevan selkä edellä vastaan. Minä juoksen! Ohitan kaikki! Olen ihan paras! Jee tuolla jo maaliviiva siintää, ihmiset hurraavat, musa soi ja sisällä messuhallissa viimeiset sata metriä strobot välkkyvät ja savukone sauhuaa. Maali! MAALI! Jessss!!! Mistä täältä saa kokista?

ING Night Marathon finisher

”Mua heikottaa, oksettaa, väsyttää ja pyörryttää.”

Ahdistavan täydestä hallista ulos selvittyäni Iiro oli odottamassa ovella, tarjoamassa dekstriiniä, taputtamassa selkään ja riemuitsemassa mitalista, josta olin itse vielä vähän liian typertynyt riemuitakseni. Lopullinen aika oli 2:22:25 eli reilusti alle tavoiteajan, ja tänään tarkistin netin tulospalvelusta, että fiiliksistä huolimatta juoksu sujui erittäin onnistuneesti: matkavauhti ei laskenut kovinkaan paljoa loppua kohti ja sijoitukseni juoksijoiden juokossa parantui checkpointilta checkpointille. Nyt katselen tyhjää treenikalenteriani tulevalle kesälle ja mietin, millä täyttäisin sen.

Sellainen lopullinen reitti, miinus nuo kaksi jyrkkää pudotusta; siinä kohtaa oli onneksi silta, jota pitkin pystyi köpöttelemään.

ING Night Marathon 2014, Luxembourg

Äänestäminen ulkomailla

Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee
Rousegärtchenin puisto, jonka kulmassa Suomen suurlähetystö Luxemburgissa sijaitsee

Kaikki Suomessa asuvat ovat varmaan jo ehtineet huomata eurovaalit, joiden ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona, mutta EU:n ulkopuolella tämä tapahtuma on saattanut mennä ohitse joten kertauksena: nyt äänestetään Europarlamentista seuraavaksi viideksi vuodeksi, ja kaikilla EU-kansalaisilla on äänioikeus riippumatta asuinpaikasta. Itse kävin äänestämässä tänään suurlähetystössä, mutta ulkomailla asuminen ei ole vaatimus ulkomailla äänestämiseen, vaan maailmalla voi äänestää jokainen, joka sattuu maailmalla olemaan vaikkapa matkoilla. Suosittelen lämpimästi tätä, sillä samalla pääsee tutustumaan paikkoihin, joihin ei muuten olisi asiaa. Usein äänestyspaikka on suurlähetystössä, mutta esim. Coloradossa äänestys olisi ollut paikallisen kunniakonsulin kotona omakotitaloalueella, ja Kaliforniassa taas käydään äänestämässä Suomi-talolla. Toissavuonna annoin ääneni kuntavaaleissa Washington DC:n suurlähetystössä, ja silloin valtio tarjosi vaalikahvit; tänä vuonna täällä Luxemburgissa taas oli tarjolla Marianne-karkkeja.

Ennakkoäänestyksen aikataulu Luxemburgin suurlähetystön ovessa
Ennakkoäänestyksen aikataulu Luxemburgin suurlähetystön ovessa

Ulkomailla ei ole mahdollista äänestää varsinaisena vaalipäivänä, joten liikkeellä pitää olla jo tällä viikolla. Listaus ulkomaan ennakkoäänestyspaikoista löytyy oikeusministeriön sivuilta, ja vaihtoehtoja on kaikkien EU-maiden lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Australiassa, Saudi-Arabiassa, Intiassa, Thaimaassa ja Indonesiassa. (Maita, joissa blogilla vaikuttaa olevan lukijoita…) Mukaan tarvitsee pelkästään passin tai henkilöllisyystodistuksen. Lisäksi on hyvä ottaa postissa tullut ennakkoäänestyslappu, jos sellainen löytyy, sillä se nopeuttaa äänestystilannetta. Minulla se oli kadonnut postissa, joten jouduin kirjoittamaan käsin osoitteeni paikalta saatavaan lappuun sekä selvittämään listasta oikean vaalilautakunnan osoitteen, johon ääneni lähetetään laskettavaksi. Vaalilautakunta määräytyy sen mukaan, mikä on nykyinen asuinkunta tai ulkomailla asuvien tapauksessa viimeisin kunta, jossa olet Suomessa asunut, ja sen pystyy tarkistamaan tuosta ennakkoäänestyslapusta. Jos ei ole lappua eikä muistikuvaa, äänestyspaikalla pystytään asia selvittämään, kunhan on ne henkkarit mukana.

Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.
Tervetuloa äänestämään Suomen suurlähetystöön! Ovesta heijastuu entinen teräsyhtiö ArcelorMittalin päämaja.

Ketä sitten äänestää? Minulle valinta oli suhteellisen helppo, sillä vaaleissa on ehdolla parikin kaveria, jotka tiedän kaikki aidosti asioista välittäviksi ja sydämellään politiikkaa tekeviksi järkeviksi yhteistyökykyisiksi ihmisiksi, jotka vielä bonuksena ovat kanssani aika samoilla linjoilla. Jos tämä ei riitä suositukseksi tai linjat eivät ole sinulle oikeita, niin kaverini postasi Facebookkiin hyvän ohjeistuksen, jonka tähän hieman muokattuna kopioin:

  1. Mene Ylen ryhmävaalikoneeseen, jossa vastaat ensin vain niihin kysymyksiin, jotka ovat itsellesi tärkeitä ja katsot tuloksen. (Valitse muihin ”Ohita kysymys” päästäksesi tulokseen.) Vähitellen voit vastailla muihinkin, seuraten tuloksen muuttumista.
  2. Saatuasi puolueen selville, mene tavalliseen vaalikoneeseen. Vastattuasi valitset Tarkastele ehdokkaita ja rajaat ne vain siihen puolueeseen, jonka sait tulokseksi ryhmäkoneesta.
  3. Ehdokkaiden joukosta valitse itsellesi sopiva ehdokas ja lue vielä hänen vastaukset ja perustelut läpi. Jos ei miellytä, valitse seuraava listasta ja toista, kunnes sopiva ehdokas löytyy.

Ryhmän ja puolueen pitäminen ykköskriteerinä kannattaa, sillä vaikka EU:ssa ei ole yhtä tiukkaa ryhmäkuria kuin Eduskunnassa, niin yleensä mepit äänestävät ryhmän kantojen mukaan, ja mepille, joka poikkeaa liikaa ryhmän kannoista, ei anneta ryhmän toimesta vaikutusvaltaa asioiden valmisteluun – mikä on se tehokkain tapa vaikuttaa. Muut Suomen puolueet sijoittuvat ryhmiin aika odotetulla tavalla, mutta itselleni tuli taannoin yllätyksenä, että Keskusta kuuluu maataloustukia vastustavaan liberaaliryhmään, kun taas Kokoomus kuuluu konservatiiviryhmään, joka taannoin kannatti ACTAa (monimutkainen sopimus, joka toteutuessaan olisi rajoittanut sananvapautta ja kirjesalaisuutta ”tekijänoikeusrikkomusten” varjolla ja esim. rajoittanut rinnakkaislääkkeiden myyntiä kehitysmaihin) sekä vastusti mm. peruskoululaisten euroopanlaajuista oikeutta seksuaalivalistukseen ja suositusta, että abortti sallittaisiin kaikissa EU-maissa. Niin tai näin, oli mielipide mikä tahansa, niin kaikkien tulisi äänestää omien mielipiteittensä ja vakaumuksen mukaisesti, ja juuri siksi kannattaa selvittää, mitä äänestämäsi ehdokkaan ryhmä ajaa, jotta äänesi menee varmasti oikeaan osoitteeseen.

Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa
Ylpeä äänestäjä leimattu äänestyslappu tassussa

Äänestysiloa kaikille, niin ulkomailla kuin kotimaassakin! Ensi viikon sunnuntaina selviää lopputulos, joka mahdollisimman monen äänestettyä toivottavasti edustaa kunnialla eurooppalaisia seuraavat viisi vuotta.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Brandenbourgin linna ja pakanalliset kevätjuhlat

Bock & Luxembourg in sunshine

Luxemburgista junalla pohjoiseen päin lähtiessä kannattaa istua junan vasemmalla puolella näiden maisemien takia

Sää on hellinyt Länsi- ja Keski-Eurooppaa viimeiset pari viikkoa, ja koko talven kestänyt tihkusade ja harmaus on vaihtunut teepaitakeleiksi ja auringonpaisteeksi. Viime lauantaina lähdimme kaveriporukalla kohti pohjoista, ensin junalla Ettelbrückiin ja siitä bussilla Friedhaffin kylään – jos nyt neljän talon rykelmää voi kyläksi kutsua – josta puikkelehdimme metsän siimekseen Victor Hugon mukaan nimetylle kävelyreitille. Patikoinnista kiinnostuneille muuten elinkeinoministeriö julkaisee Luxemburgin kansallisten kävelyreittien kartat PDF:inä.

Hiking along Victor Hugo Path

Victor Hugon reitti oli merkattu maastoon helposti seurattavilla keltaisilla kolmioilla, joiden ansiosta eksyimme reitiltä vain kerran

Miksi Victor Hugo? Tuo ranskalainen kirjailija-runoilija matkusti Luxemburgissa useaan otteeseen 1860-luvulla ja asui Viandenin kylässä maanpaossa kesän 1871 Ranskan kuohunnan jälkeen, jolloin hän tapasi ja inspiroi Luxemburgin kansalliskirjailija Michel Rodangen kirjoittamaan kuuluisimman teoksensa Rénert-ketusta. Herra Hugo tykkäsi kierrellä katsomassa linnoja, ja niitähän täällä riitti. Hugon piirroksia eri linnoista on näkynyt pitkin linnamuseoita, mutta tunnetumpaa tuotantoa häneltä on runokokoelma L’Année terrible, jonka hän viimeisteli Luxemburgissa asuessaan, ja josta ranskankielentaitoiset voivat lukea hänen runonsa À Vianden.

Brandenbourg Castle

Näkymä 7km kävelyn kohdalla

Brandenbourg Castle

…ja sama linna toisesta suunnasta, kun oli ensin laskeuduttu laaksoon ja kivuttu ylös seuraavaa rinnettä

Patikointireitin varrelta löytyi taas yksi uusi bongattava luxemburgilaislinna: Brandenbourg. Linna kohoaa saman nimisen reilun sadan asukkaan kylän ylle, ja pienen kipuamisen jälkeen pääsimme pitämään evästaukoa 1200-luvulla rakennettujen muurien sisään.

Brandenbourg Castle

Evästaukoa ja auringonottoa

Brandenbourg Castle

Linnan pihalle oli rakennettu lava, jonka vieressä oli grillauspaikka, mutta maaliskuussa alue oli vielä tyhjä

Brandenbourg Castle

Linnan keskustorniin pääsi kiipeämään

Brandenbourgiin rakennettiin puulinnoitus jo 800-luvulla, mutta 1200-luvulla se korvattiin kivisellä rakennelmalla. Seuraavat 400 vuotta linnaan lisäiltiin milloin mitäkin – kappeli, pari tornia, kellari – kunnes 1700-luvulla linna hylättiin. Tarina on sama kuin lähes kaikilla Luxemburgin linnoilla: niiden annettiin rapistua vasta 1800-luvulla, ja tänä päivänä suurin osa on raunoina. Joskus ihmetyttää, että mitähän 1800-luvun asukkailla on käynyt mielessä, kun eivät ole huolehtineet näinkin upeista rakennuksista? No, ehkäpä heillä oli muita huolia.

Village of Brandenbourg

Brandenbourgin kylä: asukkaita reilu sata, ja kyllä, siellä kannattaa pitää auki ravintolaa.

Brandenbourg Castle

Brandenbourg Castle

Päivä oli pilvetön, mutta jotain kosteutta ilmassa selvästi kuitenkin oli

Me jatkoimme matkaamme, sillä pienen parin kilometrin harhareittimme jälkeen totesimme, ettei pidemmille pysähdyksille jää aikaa, jos haluamme ehtiä perille kohteeseemme Viandeniin ennen auringonlaskua. Linnuntietä Viandeniin on Brandenbourgista kuusi kilometriä, mutta patikointireitti kierteli keskellä kaunista luontoa vielä 15 kilometrin verran.

Countryside near Vianden

”Voikohan tätä vettä juoda? Viimeksi kun join, niin sain vatsataudin, mutta pitäisikö kokeilla uudestaan?” Ei pitäisi.

Countryside near Vianden

Countryside near Vianden

Suurimmaksi osaksi reitti kulki metsäpolkuja, mutta myös pikkuteitä oli käytetty hyväksi

Vihdoin viimein kohteemme siinsi edessä: Viandenin kylä ja maailmanperintökohteenakin listattu linna, jonka restaurointiin Luxemburgin valtio on laittanut kaikki mahdolliset paukut 1900-luvulla.

Vianden Castle

Tyytyväiset patikoijat Sanna, Jenni, Hanna ja Elina ovat illan viiletessä jo vetäneet takkia päälle. Kameran takana Margareetta.

Me emme kuitenkaan olleet tulleet Viandeniin linnan takia; enemmistö meistä oli jo sen nähnyt, Hanna jopa kyllästymiseen asti, koska ”aina kaikki vieraat haluavat käydä täällä”. Sen sijaan pienen joenvarsikahvilassa syödyn illallisen jälkeen tiedustelimme tarjoilijalta, että missäs täällä poltetaan tänään ristejä? Viime viikonloppu oli Luxemburgissa nimittäin Buergbrennen, kevään virallinen aloitus.

Buergbrennen in Vianden

Ja siinähän se risti palaa

Buergbrennen on luxemburgilaisten oma vanha pakanallinen keväänaloitusriitti, jossa alunperin poltettiin kokkoja kevätpäiväntasauksen kunniaksi. Kristinuskon myötä Buergbrennen siirtyi laskiaissunnuntaille, ja modernin yhteiskunnan työntekopaineiden myötä puolet kylistä päätti polttaa kokkonsa jo lauantaina. Joulukuusien ilmestyessä mukaan joulunviettokuvioihin Buergbrennen-kokoissa päätettiin käyttää hyväksi edellisjoulun kuusia, ja jossain vaiheessa joku keksi polttaa pelkän tylsän kokon sijaan ristejä.

Buergbrennen in Vianden

…eli siis joulukuusiristi palaa.

Alunperin palavat ristit toivat mieleen 1960-luvun Etelä-Yhdysvallat, mutta itse Buergbrennenissä assosiaatiot hälvenivät: kaiuttimista soi letzenkielinen iskelmämusiikki, juomateltassa myytiin glögiä, koko kylän perheet olivat kokoontuneet ihailemaan tulta ja järjestystä pitivät yllä palomiehet kaljapullot kädessä. Ihan kunnon kyläjuhla siis.

Buergbrennen

Jaksoimme ihailla tulta yksien glögien verran, kunnes väsymys alkoi painaa päälle ja suuntasimme bussipysäkille ja takaisin kohti kaupunkia. Kotona odottava kuuma kylpy oli parasta lauantai-illan vietettä.

Vianden castle at night

Ja Oscar-voittaja on.. luxemburgilainen!

Eilen oli valtameren takana jokavuotinen Oscar-gaala, missä suomalaiset lyhytelokuvan tekijät kokivat parin sekunnin pettymyksen ja luxemburgilaiset lyhytanimaation väsääjät kierivät onnesta voitettuaan parhaan lyhytanimaation Oscar-palkinnon. Viime vuoden mielihyväleffa Mr Hublot koko 11 minuutin komeudessaan on tässä:

Täällä Luxemburgissa pyörii tällä hetkellä elokuvafestarit, joiden lyhytelokuvaillassa kävimme parin kaverin kanssa. Aluksi näytettiin bonuksena Mr Hublot, jonka jälkeen siirryttiin tämän vuoden tuotantoon. Seitsemästä elokuvasta kaksi oli englanniksi, yksi saksan ja ranskan sekoituksella ja tekstitetty englanniksi, yksi mykkä, kaksi letzeksi ranskalaisilla tekstityksillä ja yksi letzeksi ilman mitään tekstitystä. Yllättäen tajuamisprosenttini ei ollut kovinkaan riippuvainen kielestä, sillä hiffasin täysin letzenkielisen elokuvan perusajatuksen ja mielikuvitus täytti loput – ja uskon, että olisin leffasta tykännyt teksitysten kanssakin – kun taas illan omituisimman leffan palkinnon vei englanniksi tekstitetty lyhäri, jossa mies ja nainen vuorotellen nukahtelivat, ja hereillä oleva osapuoli jutteli nukkuvan kanssa telkkarin välityksellä, samalla kun nukkuva esimerkiksi tiskasi. Just niin.

Salissa kävi ilmi luxemburgilaisen elokuvatuotantoyhteisön pienuus. Virallisesti ilta oli ranskaksi, mutta elokuvansa sisään juontavat vieraat puhuivat enimmäkseen letzeä, koska ”kaikkihan me tunnetaan toisemme ja osataan äidinkieltämme”, ja kun jokaisen elokuvan lopuksi sen tekemiseen osallistuneet henkilöt nousivat seisomaan, huomasin osan ihmisistä seisovan useamman elokuvan kohdalla – ja pari näyttelijää näytteli useammassa kuin yhdessä illan elokuvassa. Oletan, että letzenkielisissä juonnoissa oli jotain inside-läppää, koska muu elokuvayleisö nauroi niille, ja kaverini sanoin: Nää kaikki muut taitaa tuntea toisensa…

Vaikka tykkäsin Mr Hublotista, omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseni nousi lopulta letzenkielinen Serena iltaa viettävästä teinipoikaporukasta, jossa porukan sisäinen uhittelu eskaloituu ulkopuolisiin kohdistuvaksi väkivallaksi. Juoni oli hyvä, nuoret pojat olivat loistavia näyttelijöitä, mutta parasta oli seurata kohtausten liikettä tutuilla kotikulmilla.

Polar Vortex eli kuinka täällä jäädytään

Jos tänään katsoo uutisia Yhdysvalloissa, niin ykkösuutinen taitaa olla tämä:

Alleviivaus on omani, sillä ei täällä Coloradossa muuten mitään ongelmaa ole: rapsakka -15 asteen pakkanen pitää lumimassoja elossa ja jäädyttää auton Alabamasta ostetun tuulilasinpesunesteen, mutta aurinko paistaa ja kylmä ei muuten paljoa hätkähdytä. Se ainoa ongelma on, että minun piti lentää tänään Luxemburgiin.

preeriakoiratlumessa (800x533)
Pari postausta aiemmin näytin kuvia preeriakoirista. Tältä niiden asumukset näyttävät tänään.

Kun perjantaina oli vielä ollut +15 astetta, lauantaina heräsimme talveen. Ilmiön nimi on napapyörre, englanniksi polar vortex, ja sen ansiosta pohjoisesta valuu jatkuvasti kylmää ilmaa Yhdysvaltoihin. Etelä-Yhdysvallat on helisemässä, kun Atlantassa sataa lunta ja Alabamassa on kylmempää kuin Alaskassa, mutta eipä Minneapoliksessakaan hurrata, sillä pakkasta on -30C ja tuuli saa sen tuntumaan -50 asteelta. Lopputuloksena lentokone, jonka piti viedä minut Denveristä Minneapolikseen, oli jo myöhässä saapuessaan Denveriin, ja tämä sitten murskasi suunnitelmani ehtiä vaihtaa Minneapoliksessa Pariisin koneeseen.

Lohdullista on, että pakkanen on aiheuttanut tähän mennessä suhteellisen vähän kuolemia. Uutisissa kuitenkin kerrottiin, että isoissa kaupungeissa etsitään kodittomia turvaan suojiin kaduilta – heti sen jälkeen, kun oli ensin väitelty, kumoaako tämä nyt ilmastonmuutoksen vai ei.

Juttelin Deltan asiakaspalvelun kanssa varmaan kaksi tuntia, missä ajassa asiakaspalvelija toisensa jälkeen löysi minulle lennon ja sen jälkeen kadotti sen, kun joku muu ehti varata sen ensin, sillä lentoja on peruttu koko viikonlopun ajan ja paljon ihmisiä on jumissa maailmalla. Lopulta minulle kerrottiin, että minut oli siirretty lennolle, joka lähtisi Denveristä torstaina ja ehtisi Luxemburgiin perjantaiksi. Totesin, että tämä on liian myöhään, sillä töissä pitäisi olla jo keskiviikkona, ja totesin, että ehkäpä vaan menen Minneapolikseen ja yritän päästä johonkin Euroopan koneeseen standby-matkustajana. No you can’t anymore, I kicked you out of that plane, asiakaspalvelija totesi.

Anteeksi siis teit mitä? Eikä!

Tässä vaiheessa olimme Iiron kanssa jo ajaneet lentokentälle, missä siirryin juttelemaan checkinin naisen kanssa. Hän soitteli läpi pari muuta lentoyhtiötä, mutta kaikkialla myytiin eioota. Ongelmana ei ollut pelkästään pääsy Eurooppaan, vaan iso osa Yhdysvaltain sisäisistä koneista, joilla olisin halunnut päästä vilkkaammille lentokentille, oli täynnä. Eipä tässä auta muuta kuin laittaa mailia pomolle ja syyttää myöhästymisestä säätä.

pooltalvella3 (800x533)
-15 asteen pakkasessa on syytä pitää pipo päässä, vaikka vesi olisikin lämmintä

pooltalvella2 (800x533)

Kölnin joulumarkkinat ja Dom

On the way to Cologne / Köln

Aikainen lintu madon syö ja aikainen matkaaja nappaa sunnuntain aamukahdeksan halvat IC-junaliput Kölniin

Luulin, etten ehtisi kirjoittaa tätä postausta, koska läpikäytäviä kuvia oli paljon ja aikaa Charles de Gaullin lentokentällä ei mitenkään merkittävästi, mutta ehdinpä sittenkin. Syy on hieman vähemmän riemuisa: tekninen vika lentokoneessa, ei havaintoa milloin pääsemme matkaan. Tätä kirjoittaessa istun Air Francen lentokenttäloungessa katsellen pimenevää kenttää ja toivon hartaasti, että pääsen Atlantaan vielä tämän päivän puolella.

On the way to Cologne / Köln

Elina herännyt juuri aamu-uniltaan katsomaan kehuttuja Mosel-joen maisemia Trieristä Koblenziin

No mutta itse postauksen asiaan. Olimme päättäneet, että johonkin kauemmas isoille joulumarkkinoille on pakko lähteä, kun kerran täällä päin ollaan, joten viime sunnuntaina tartuimme Luxemburgin rautateiden Kölnin tarjouslippuihin ja lähdimme porukalla matkaan. Huomasimme, että compartmentilliset IC-junat ovat erittäin hyviä nukkumiseen, sillä niissä on kolme pehmeää penkkiä vierekkäin ja nostettavat käsinojat, mutta jo tunnin torkuttuamme siirryimme bongaamaan linnoja viinipeltojen keskeltä.

On the way to Cologne / Köln

Linna! Joko saa huutaa bingo?

En ole koskaan allekirjoittanut jakoa kaupunkilomiin ja rantalomiin, sillä eniten minua kiinnostavat pienemmät paikkakunnat, joissa sinänsä ei ole mitään ihmellistä eikä mitään yksittäistä suurta nähtävyyttä, jota pitäisi saapua kaukaa bongaamaan. Sen sijaan kiehtovinta on alueen fiilis, ja sen fiiliksen takia voin käydä katsomassa jotain sekalaista linnaa, jossa kaikki opasteet ovat kielellä, jota en ymmärrä. Ja niin näidenkin alueiden läpi junaillessa tuli tunne, että tänne pitäisi joskus tulla uudestaan kiertelemään kylästä kylään.

Dom ( Cologne / Köln )

Kohteemme tänään oli kuitenkin vain ja ainoastaan Köln, jonne junalla saapuminen on kätevyyden huippu, sillä kaupungin pääkohde, valtava ja vaikuttava Kölnin katedraali, on kivenheiton päässä rautatieasemasta. Se on Saksan suosituin turistikohde kävijöiden määrällä mitattuna ja löytyy myös UNESCOn maailmanperintölistalta. Kunnon katedraalin tapaan sitä rakennettiin yli 600 vuotta (1248-1880), ja se säilyi pystyssä toisen maailmansodan melskeissä, kun melkein koko muu kaupunki pommitettiin matalaksi. Syyksi tähän on arvailtu, että sen näyttävät tornit olivat sen verran hyvät navigointimaamerkit Liittoutuneiden pommikoneille, ettei niitä haluttu tuhota.

Cologne Cathedral

Kölnin katedraalin fasadi on suurempi kuin millään muulla kirkolla maailmassa – tornit ovat 157 metriä korkeita ja etuosan leveys on 61 metriä – joten eipä mahtunut ihan yhteen valokuvaan…

Dom ( Cologne / Köln )

Bongaa kuvasta roomalainen sotilas

Dom ( Cologne / Köln )

Dom ( Cologne / Köln )

Dom ( Cologne / Köln )

Tulimme paikalle sunnuntaina vähän ennen klo 12, ja tämä yrmeän näköinen setä sanoi kaikille eteistä pidemmälle pyrkineille, että eteenpäin on tulemista vain hartailla katolisilla

Olen käynyt Kölnissä viimeksi teininä, ja tuolloin en päässyt käymään tornissa. Nyt sinne kiipeäminen oli ykköstavoite reissulta.

Church bell at Dom ( Cologne / Köln )

Maailman suurin kirkonkello

View from Dom ( Cologne / Köln )

View from Dom ( Cologne / Köln )

Dom ( Cologne / Köln )

Tornin jälkeen lähdimme joulumarkkinoille, josta selittäisin mielelläni enemmän, mutta juuri tuli kuulutus, että kone lähtee sittenkin tänään! Jee!! Kolme tuntia myöhässä, mutta ei tarvitse olla yötä lentokenttähotellissa! Näkee Iiroa jo tänään! Jee jee ja triplajee!! Eli lätkin nämä loput kuvat tähän näin ilman sen kummempaa kommentointia ja sanon vaan, että kannattaa käydä katsomassa Kölnin joulumarkkinoita jos suinkaan mahdollista.

Cologne cathedral

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Myynnissä suomalaista hunajaa

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Bongaa suomenlippu!

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Cologne Christmas Market 2013

Joulutoivotukset Luxemburgista

Place de Constitution from Adolphe Bridge

Täällä on viimeiset kolme viikkoa nautittu joulumarkkinoista, tai ainakin minä olen nauttinut; moni kaveri tuntuu olevan niihin jo kyllästynyt. Mutta miten voi kyllästyä lämpimään joulutunnelmaan pakkasenpuremassa illassa, glühwäiniin ja gromperekichelcherien, racletten ja mettwurstin tuoksuun, joka sekoittuu ihmisten iloiseen puheensorinaan. Ei mitenkään, en ainakaan minä vielä.

Lights lead the way

Koko laaja kävelykeskusta on vedetty täyteen jouluvaloja

Carousel de Noël

Perheen pienemmillekin riittää menoa ja meininkiä karusellin ja maailmanpyörän muodossa

Gromperekichelcher

Myynnissä gromperekichelchereitä eli uppopaistettuja kermaviilipohjaisia röstiperunoita. Annokseen kuuluu kolme kappaletta, omenakompotti maksaa puoli euroa ekstraa.

Christmas Stars

Valaistuja tähtiä löytyy täällä päin joka joulumarkkinoilta, niin myös kummaltakin Luxemburgin suuremmista markkinoista

Gluhwein stand

Saksaksi glühwein, luxemburgiksi glühwäin, ranskaksi vin chaud, mutta kyllähän me punaviinipohjaisen glögin tunnistamme. Kuppi on kolme euroa, ja lisäksi pitää maksaa mukista pantti, jonka saa sitten takaisin jos mukin palauttaa. Neljästi olen jättänyt palauttamatta, joten nyt on saappaan muotoinen glühwäin-setti kasassa.

Choucroute and Mettwurst

Place d’Armesin markkinoilta kaupungin keskeltä saa kaiken maailman wurstia (toki patonkiin kääräistynä tarjottuna) ja hampurilaista, hapankaalia sekä sveitsiläisständiltä raclettea.

Christmas Market at Place de Constitution

Keskustan laidalla rotkon äärellä olevalta Place de Constitutionilta (jonka tunnistaa kultaisesta naisesta pilarin nokassa) sen sijaan tarjotaan flammekuchenia, kermaviilipohjaista pizzaa, sekä ”pyramidista” glögiä. Onko muuten noilla häkkyröillä jotain suomenkielistä nimeä? Siis sellainen, mihin laitetaan kynttilät alle, ja sitten härveli pyörii ja tuottaa ääntä?

Ginger Breads and Snow Balls

Osataan se piparinvalmistus täälläkin. Sen sijaan nuo neekerinsuukoilta näyttävät pallurat eivät kuulema ole niin hyviä kuin mitä vastaavat Suomessa

Santa Claus Suits

Sen kymmentä sorttia joulupukkiasua tarjolla. Miten olisi joulupukkibikinit?

Christmas tree and Ferris wheel

Glühwäin at the Market

Kaverit mustikkaglögiä maistelemassa

Tällä hetkellä pakkailen laukkuja, sillä huomenna on lento Pariisin kautta Atlantaan. Onneksi saa viedä kaksi ruumalaukkua, sillä ne täyttyvät joululahjoista, Fazerin suklaasta ja kaikenlaisesta, mitä joulumarkkinoilta on mukaan tarttunut. Eiköhän niillä eväillä järjestä joulun. Vuorossa on nimittäin ensimmäinen joulu, jossa en mene (puoli)valmiiseen pöytään, vaan joka pitäisi itse yhdessä Iiron kanssa järjestää. Elämän viimeisimpiä aikuistumisriittejä?