Huhhuh, no nyt on sitten kalkkunat popsittu. Ruoat onnistuivat suurimmaksi osaksi stuffingia lukuunottamatta. Ensi vuonna koitan jollain perinteisemmällä reseptillä, enkä yritä leipoa niitä muffinseiksi… Onnistuneista ruoista lisää postauksen lopussa, mutta ensin esittelen hieman vuokramökkiämme.
Kolmesta vuokramökistä tämä oli taaimmaisin, joten toisin kuin kahdessa muussa mökissä, autotie ei kulkenut ovemme editse.
Vuokraamamme mökki sijaitsi Big Thompson Canyonissa, viitisen kilometriä Estes Parkista itään. Pikkukaksion kokoisen mökin jokainen neliö oli käytetty hyödyksi, ja tilaa olisi tuntunut olevan suorastaan ruhtinaallisesti, elleivät neljä matkalaukkuamme olisi tukkineet onnistuneesti kaiken lattiapinta-alan. Mökki oli aivan joenrannassa mutta kuitenkin tarpeeksi korkealla penkalla, etteivät syyskuun tulvat olleet vieneet tönöä mennessään.
Näkymä terassilta joelle
Terassi. Etualalla oikealla peitelty poreamme.
Mökkiterassilla meillä oli oma poreamme, joka erittäin energiatehokkaasti oli päällä ja käyttövalmiina jatkuvasti, vaikka pakkanen paukkui ulkona. Samanaikaisesti meitä pyydettiin säästämään olemalla vetämättä vessaa joka käyttökerran jälkeen… Joka tapauksessa poreamme toimitti niin aamusaunan virkaa kuin toimi mitä parhaimpana tähtienkatselupaikkana.
Karhut olivat mökin kantava sisustusteema, ja niitä liikkuikin alueella. Yhdysvalloissa on kolme eri karhulajia: jääkarhut Alaskassa, harmaakarhut Sierra Nevadan vuoristossa ja mustakarhut vähän kaikkialla muualla. Harmaakarhuista varoiteltiin Yosemitessa – älä jätä autoon edes tyhjää limsatölkkiä, koska karhu saattaa haistaa sen ja tehdä autostasi avoauton – ja syystäkin, sillä karhun latinankielisen nimen pääte horribilis kuvaa suht hyvin sitä, miten ne saattavat käyttäytyä joutuessaan nokatusten ihmisen kanssa. Sen sijaan Kalliovuorilla tavattavat mustakarhut ovat pienempiä ja vähemmän agressiivisempia, ja vaikka täälläkin roskat piti laittaa lukittuihin astioihin, syynä ei ollut ihmisten vaan karhujen turvallisuus. A bear’s life depends on it! sanoo iskulause roskisten kansissa.
Mökissä oli kaksi takkaa, joista kuvassaoleva toimi sähköllä ja toinen kaasulla, ja kumpikin olivat lämpöä tuottavilta ominaisuuksiltaan ihan parhaita.
Mutta sitten itse kiitospäivän (jälkeisen päivän) ateriaan.
Kalkkkuna onnistui hyvin, mutta leikkaaminen mökin supertylsien veisten kanssa oli oma taiteenlajinsa
Ruusukaalit onnistuivat ihan hyvin, mutta niiden päälle piti tulla pekonia, joka kärähti pannulla kalkkunan kanssa säätäessä. Sen sitten korvasi kaapista löytynyt prosciutto.
Parhaiten onnistunut lisuke oli kermainen pinaattisörsseli vasemmalla (sis. punasipulia, pakastepinaattia, kermaa ja muskottipähkinää, pannulla sopivassa mittasuhteessa sekoitettuna), mutta ei banaanilla maustettu bataattimuusikaan ollut Pekkaa pahempaa
Näiden lisäksi väänsin kalkkunalle kastikkeen, joka näytti kamalalta mutta oli hyvää, ja juomaksi oli viinin lisäksi omenasiideriä, sitä alkoholitonta erinomaiselle omenamehulle maistuvaa, jota varmaan kaikki amerikkalaismummot tarjoavat ruusuin koristelluista laseista lapsenlapsilleen.
Tässä kohtaa sopi olla kiitollinen siitä, että on ihanan miehen kanssa mahtavissa maisemissa ja vaikkemme olleetkaan täysin terveitä niin kuitenkaan ilman mitään pysyviä vaivoja, mutta myös perheestä Suomessa, ystävistä kolmella eri mantereella ja kaikesta kauniista, mitä elämä tällä hetkellä tarjoaa. Sekä toki jälkkärinä olleesta pekaanipiirakasta.
