Amerikkalaisten työmatkat – näin ne toimivat

Kun minulta kysyttiin työhaastattelussa, haittaako, jos työn puolesta joutuu matkustamaan, totesin innokkaasti, että ei haittaa! Mielessä oli jo New Yorkin pilvenpiirtäjät, Los Angelesin palmut ja ne vajaa kymmenen osavaltiota, jotka minulta vielä puuttuvat – vaikka tottahan toki tiesin, että todennäköisesti minut lähetettäisiin johonkin keskisuureen puolituttuun amerikkalaiseen kaupunkiin, joka ei paljoa kiinnostaisi.

Tieto ei ole onneksi luulon väärti, Työn kautta olen päässyt jo niin New Yorkiin kuin uuteen osavaltioon (hello Idaho!), ja Los Angeles on jo suunnitemissa. Innostunutta asennetta toki auttaa, etten heti keksi amerikkalaista kaupunkia, joka ei kiinnostaisi jollain tavalla. Ilman työmatkaa tuskin olisin päätynyt keskelle Catskillsien vuoristoa, ja voi pojat olin tyytyväinen, että sinne päädyin.

Mutta se siitä fiilistelystä. Tämän postauksen tarkoitus on jakaa tietoa siitä, miten amerikkalaiset työmatkat eroavat suomalaisista – ainakin minun rajoittuneella kokemuksellani.

Työmatkalla kohti Idahoa lensin Grand Canyonin yli.
Työmatkalla kohti Idahoa lensin Grand Canyonin yli.

Päiväraha – mikä päiväraha?

Suomessa oletus taitaa olla, että työmatkoista saa päivärahaa, jonka suuruuden verottaja määrää. Täällä päivärahan (per diem) konsepti on kyllä tuttu, mutta usein silti kulut korvataan varsinaisen kulutuksen eli kuittien mukaan. Minulla tuo per diem on ohjeellinen kattosumma, jonka voin käyttää ruokaan päivässä, ja kaikki muut matkakulut korvataan kuittien perusteella: metroliput, tietullit, ja se hammastahna, jonka unohdin ottaa mukaan.

Kuittisirkus ärsytti aluksi valtavasti, mutta pian pääsin kiinni rutiiniin: heti maksamisen jälkeen napsaan kännykällä kuvan kuitista ja lataan sen kännykkäappiin, joka kerää koko matkalaskun yhteen PDF:ään. Kotiin tultua lähetän PDF:n eteenpäin kirjanpitoon ja saan rahat tilille.

Kun suomalaiset lähtevät työmatkalle, moni kitsastelee kulujen kanssa, jotta päivärahoista jäisi mahdollisimman paljon säästöön. Amerikkalaiset työmatkalaiset sen sijaan käyvät syömässä juuri sitä mitä huvittaa ja nauttivat lasin viiniä illallisen kanssa, jos siltä tuntuu, koska laskun maksaa työpaikka. Tällainen meno tuntuisi hassulta, elleivät tavalliset amerikkalaiset muutenkin söisi ulkona monta kertaa viikossa.

Connecticut-joki, jonka varrella kävin iltalenkillä töiden jälkeen.
Connecticut-joki, jonka varrella kävin iltalenkillä töiden jälkeen.

Mitä lentopisteitä sä keräät?

Työt aloittaessa hyvää tarkoittava työkaveri piti minulle pitkän puheen siitä, miten lentoyhtiöiden kanta-asiakastasot toimivat. Kun pian kävi ilmi, että minulla oli korkeampi taso kuin hänellä (kiitos pitkien Eurooppa-lentojen), keskustelu siirtyi neuvomisesta kokemusten vertailuun. Täällä kun ei ole mitään sääntöjä siitä, ettei työmatkojen lentopisteitä saisi kerätä yksityishenkilönä, vaan siihen suorastaan kannustetaan.

Kun tiedossa oli, että lentomaileja tulee kertymään, otin eräältä amerikkalaisyhtiöltä status challengen, jossa lyhyehkön ajan sisään tietyn määrän lentämällä pääsee suoraan hyvälle kanta-asiakastasolle. Näin amerikkalaisyhtiöt yrittävät kilvan houkutella niitä parhaimpia asiakkaita, paljon työkseen matkustavia, jotka arvostavat matkakokemusta sujuvoittavia turvatarkastusten ja checkinin ohituskaistoja ja maksavat helpommin vähän korkeampiakin hintoja lipuista. Useinhan korkeamman hinnan maksamiselle ei ole vaihtoehtoja, kun työmatkasta tulee tieto viikon tai kahden varoitusajalla.

Kanta-asiakastasolla ei Yhdysvalloissa lähtökohtaisesti pääse lentokenttäloungeen, joten työnantaja maksaa minulle yhden lentoyhtiön loungen vuosijäsenyyden. Tällä kannustetaan siihen, että lentokentältäkin käsin voi tehdä töitä.

Arizonassa oli päivällä pahimmillaan 40 astetta hellettä, joten lenkillä piti käydä aikaisin aamulla ennen töitä.
Arizonassa oli päivällä pahimmillaan 40 astetta hellettä, joten lenkillä piti käydä aikaisin aamulla ennen töitä.

Mitä hotellipisteitä sä keräät?

Moni työkaverini ilmeisesti rakastaa Mariotteja, koska sain aluksi useammankin suosituksen alkaa keräämään ketjun pisteitä. Turha siis kuvitella, että pistejärjestelmät rajoittuisivat pelkkiin lentopisteisiin! Päädyin itse varaamaan omat matkani Hotels.comin kautta, jotta en ole rajoitettu yhden ketjun hotelleihin etuja käyttäessäni, mutta ymmärrän, miksi työkaverini ovat niin jonkun tietyn hotelliketjun perään. Kun olimme kaikki Marriottissa konferenssissa, Marriott-pisteitä ja -tasoja keränneet työkaverini saivat kaikki huoneluokan korotukset sviitteihin, kun minä sain huoneen pohjakerroksesta.

Hotellipisteiden lisäksi kerätään tietenkin autonvuokrauspisteitä, ja matkat maksetaan luottokortteilla, joista saa lisää pisteitä. Kaikkein huvittavin pisteidenkeruujärjestelmä, johon olen törmännyt, on kuitenkin Denverin lentokenttäparkin pisteet. Hetken kaiken maailman pisteille naureskeltuani liityin itsekin parkkipaikan jäseneksi.

Töiden jälkeen lähdimme työkaverin kanssa katsastamaan Catskillsien vuorimaisemia ja päädyimme idyllisen järven rannalle.
Töiden jälkeen lähdimme työkaverin kanssa katsastamaan Catskillsien vuorimaisemia ja päädyimme idyllisen järven rannalle. Catskillsit sijaitsevat New Yorkin osavaltiossa.

Matkustaminen – työaikaa vai vapaa-aikaa?

Kuukausipalkkaisten työntekijöiden tunteja ei Yhdysvalloissa lasketa, joten kysymys siitä, onko matkustaminen työaikaa vai vapaa-aikaa, on oikeastaan vähän hassu. Ei, en saa viikonloppuna matkustamisesta ylityökorvauksia tai edes tunteja työaikapankkiin, mutta eipä koko pankkia edes ole olemassa.

Matkustussäännöt sanovat, että keskellä yötä ei ole pakko matkustaa, vaan voi jäädä kohteeseen hotelliin ja tulla kotiin vasta seuraavana päivänä. Moni perheellinen työkaveri lentää silti mieluummin kotiin perjantaina kuin jää maailmalle yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Päätös on jokaisen oma.

1300069723995664768_337897922

Parin päivän päästä lähden taas työmatkalle kohti New Yorkia, tällä kertaa ihan Manhattanin ytimeen. Jos kiinnostaa seurata, missä suhaan, niin parhaiten perillä pysyy Instagramin tai Snapchatin kautta. Kummassakin käyttäjätunnukseni on @globecalledhome.

Kaikki kirjoituksen kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa, ja tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou.

Tämän takia USA:n asekeskustelu karmii

Taas uusi joukkomurha Yhdysvalloissa.

Kun Suomessa sattuu joukkoammuskelu, on yleensä aika yksiselitteistä, kuinka mones tapaus tällä vuosikymmenellä tilanne on. Jokela, Kauhajoki, Sello, Hyvinkää.

Täällä minulla ei ole mitään havaintoa kokonaissummista. Arviot vaihtelevat arvioitsijan mukaan joistain kymmenistä joihinkin tuhansiin.

Ana Grace Playground, Hartford, Connecticut

Suomessa tapaukset ovat selkeän yksittäisiä, ja niihin reagoidaan tyrmistyneinä: miten joku saattoi? Miten tämä voi olla mahdollista? Vasta selvästi tapahtuman jälkeen alkaa keskustelu aselaeista tai mielenterveyspalveluista.

Täällä jo sunnuntaina Facebook-seinäni oli täynnä amerikkalaisten tuttujen kannanottoja suuntaan ja toiseen. Ei mielenterveyspalveluista, koska ampujan mielenterveys ei ole noussut uutisaiheeksi, eikä varmaan nousekaan; amerikkalaisilla ei ole tapana sääliä tai ymmärtää rikollisia. Ei islamista, koska onneksi kukaan tutuistani ei ole islamofoobikko, vaikka Trump kovasti on mediassa yrittänytkin tehdä tästä uskonasian. Vaan niistä aselaeista.

Thankful

Kun Suomessa puhutaan siitä, miten voidaan estää aseiden päätyminen ampujien käsiin, moni amerikkalainen lähtee aivan toisesta näkökulmasta: miksi ampuja ehti ampua 49 ihmistä ennen kuin kukaan ampui häntä? Tai kuten eräs tutuntuttu asian ilmaisi: Sad part is, FL is open carry and concealed carry. And not one person/bouncer/ bartender….. Anyone….. Was carrying???

Samaa argumenttia olen kuullut toisteltavan aiempienkin joukkosurmien yhteydessä: jos Coloradon Batman-ammuskelussa jollakulla teatterissa istuneella olisi ollut ase mukana, niin eikö murhaaja olisi saatu tapettua ennen kuin niin moni kuoli? Entä jos San Bernadinossa jollakulla työntekijällä olisi ollut ase mukana? Eikö turvallisuutta nostaisi, jos kouluissa pidettäisiin varalta itsepuolustukseksi aseita? Jos nyt yökerhossa enemmistö juhlijoista olisi ollut aseistettu, kai joku olisi saanut ampujan ammuttua?

Amerikkalaisen mielestä paras henkilö suojelemaan häntä on hän itse, ja moni kannattaa tätä ajatusta ihan käytännön tasolla. Lukkojen takana pidetty ase on hyödytön ase, koska se ei ole mukana silloin kun sitä tarvitsisi. Aseenkantolupa-anomusten määrä lisääntyy aina ampumistapausten jälkimainingeissa, ja kyse on siis luvista, joilla asetta saa kantaa mukana piilotettuna ja mahdollisesti ladattuna. Myös aseiden myyntiluvat ovat historiallisesti moninkertaistuneet ampumistapausten jälkeen. Joukkuammuskelut ovat asekauppiaiden tehokkaimpia mainoksia.

”My sidearm came out of the safe today. I’ll be carrying it for a little while. It’s just crazy.” — Tutuntuttu Facebookissa.

Ana Grace Playground, Hartford, Connecticut

Suomalaisena tällaista näkökulmaa on aluksi vaikea ymmärtää. Eikös lain valvonta ja ammuskelijoiden hallinta ole poliisin heiniä? Yhdysvalloissa kuitenkin ajatus kumpuaa jo uudisraivaaja-ajoilta, jotka ovat vielä todellisuutta monessa paikkaa maaseudulla: jos lähin poliisi on monen sadan kilometrin päässä ja ryöstömurhia hehkutetaan jatkuvasti televisiossa, ei voi luottaa puolustautumisessa muuhun kuin itseensä. Lisäksi oikeus aseenkantoon tulee Yhdysvaltain perustuslaista, jossa se on siksi, että amerikkalaisilla olisi aina mahdollisuus vastustaa vallanpitäjiä vaikkapa sitten aseellisesti. Brittihallinnon aikainen todellisuus ja itsenäisyys- ja sisällissotamenneisyys heijastuu yhä nykypäivään.

Vaikka ymmärrän jollain tasolla aselakikeskustelun tämän puolen, minusta tuntuu siltä, että haluan paeta IKEAan – kauppaan, jossa aseenkanto on isoin kyltein kielletty ovella. En halua ympäristöä, jossa joku sattumanvarainen tuntematon voi hetkenä minä hyvänsä saada päähänsä ”suojella” itseään tai muita miltä tahansa oikealta tai kuvitellulta vaaralta ilman asianmukaista koulutusta, mielenterveyden arviointia tai välttämättä edes rikosrekisterin tarkistusta. Kaikkein vähiten haluan aseita tuotavan yökerhoihin, joissa tappeluita syttyy herkemmin kuin missään muualla ehkä nakkikioskeja lukuunottamatta, mutta jotka yleensä ratkaistaan nyrkein eikä kättä pidemmällä. Onneksi USA on tässäkin asiassa kahtiajakautunut ja moni amerikkalainen on kanssani samoilla linjoilla.

Keskustelun etenemistä odotellessa: rauhaa ja rakkautta kaikille, oli sitten muslimi, homo, maahanmuuttaja tai NRA-aktivisti. Olisiko liikaa pyydetty, jos keskityttäisiin siihen, miten nuorten radikalisoitumista ja/tai mielenterveysongelmia voitaisiin alunperinkin ennaltaehkäistä? Että miten näiden Mateenien, Breivikien ja Auvisten vihalta saataisiin katkottua siivet ennen kuin he edes saavat päähänsä hankkia aseen?

Ana Grace Playground, Hartford, Connecticut

Vietän tämän viikon Connecticutissa työmatkalla, joten kirjoituksen kuvat on otettu eräästä leikkipuistosta Hartfordin laitamilta, jossa poikkesin työpäivän jälkeen. Leikkipuisto on vasta kaksi vuotta vanha ja osa muistoleikkipuistojen verkostoa, joka perustettiin Sandy Hookin koulun murhien uhrien muistoksi, kun mielenterveysongelmainen nuori mies tunkeutui ala-asteelle ja ampui 20 ekaluokkalaista sekä useamman opettajan. Tämä kyseinen leikkipuisto on perustettu 6-vuotiaan Ana Grace Márquez-Greenen muistolle: se on kokonaan violetti Anan lempivärin mukaan ja koristeltu Anan piirustuksilla. Lisäksi liukumäkien välissä on ksylofoneja, koska Ana tykkäsi musiikista ja rakasti tanssia.

Tiedät joulun lähestyvän kun…

…talojen pihat täyttyvät ei pelkästään jouluvaloista vaan myös kaikenlaisista koristeista. Niiden parhaimmistoa on esillä tässä kirjoituksessa.

Christmas Lights
Paikallislehdessä oli listattu osoitteita, joissa oli erityisen hienot jouluvalot, ja me kävimme katsomassa parhaimmistoa.

…asiakaspalvelijoiden ”have a good day”-toivotus vaihtuu ”happy holidays”-toivotukseen. Hanukka oli tänä vuonna jo 6.-14.12., joten juhlapyhiä on voinut toivottaa perustellusti jo koko joulukuun.

…meksikolaisessa ravintolassa soi taustamusiikkina Petteri Punakuono. (Ei kuitenkaan espanjaksi!)

Christmas Lights

…ostoskeskuksien auloihin ilmestyy pisteitä, joissa voi käydä valokuvauttamassa lapsensa joulupukin kanssa. Jonot ovat usein niin pitkiä, että niille rakennetaan jonotuskarsinoita samalla tavoin kuin lentokentillä.

…Facebookin ulkosuomalaisryhmässä joku mies huutelee ”mistäköhän mä saan jouluksi piparia?”, eikä kukaan vitsaile deittisivustoista vaan ketju täytyy kauppavinkeistä.

Christmas Lights

…media räjähtää jostain ”taas joulua sorretaan”-skandaalista. Tällä kertaa tulilinjalla oli Starbucks, jonka vuodenaikateemaiset punaiset kahvikupit eivät valittajien mielestä olleet tarpeeksi jouluisia.

…kauppojen kassat kysyvät joka ostoksen kohdalla, tarvitsetko gift receiptin. Kyseessä siis kuitti, josta ei näy ostoksen hintaa, mutta jota vastaan ostoksen voi silti käydä vaihtamassa kaupassa.

Christmas Lights

…kaikki valittavat lentolippujen kalleutta. Amerikkalaiset perheet ovat usein levittäytyneet ympäri mannerta ja ”jouluksi kotiin” lähdetään lentäen.

Minä lähdin jouluksi Suomeen jo viime viikolla. Pyörähdin pari päivää Luxemburgissa hoitamassa asioita kuntoon ja matkustin sen jälkeen Brysselin ja Kööpenhaminan kautta Helsinkiin. Sää ei ole erityisen jouluisa, mutta ihmisethän sen joulun tekevät – sekä tietty tuttu ruoka. Glögiä ja pipareita on viime päivät vedetty navat täyteen, ja huomenna päästään perinteiseen joulupöytään.

Christmas Lights

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille ympäri maailmaa!

Tippauskulttuurin huipentuma: muista heitä kaikkia jouluna!

Joka vuosi suunnilleen näihin aikoihin laadin listan ihmisistä, joita haluan muistaa tänä jouluna. Lista on aina monimutkaisten tekijöiden summa: häntä rakastan, hän on ollut tänä vuonna tuki ja turva, hän muisti minua viime vuonna, ja hän on läsnä kun muistan jotakuta muuta. Perhettä, sukulaisia, ystäviä, kavereita. Ja lisäksi pari ”varalahjaa”, jos joku sattuu tavatessa vetämään lahjapaketin esille enkä ollut häntä tajunnut listalle lisätä.

Minun varatumiseni ei ole mitään amerikkalaisiin verrattuna.

Sen lisäksi, että amerikkalaiset tuntuvat lahjovat kaikki kumminkaimat, naapurit ja kaukaisetkin sukulaiset, listalle pitää lisätä myös tuntemattomat. Ne ihmiset, joihin saatat törmätä elämässä, mutta joita yleensä et huomaa. Kas näin:

Siivooja. Matalapalkkaiset alat, jotka suoraan auttavat kotisi ylläpidossa, ovat tippauskulttuurin huipulla. Amerikkalaiset suosittelevat, että annat siivoojallesi joululahjaksi noin yhden siivouksen palkan.

Postikusti. Yhdysvaltojen postiviranomainen on laatinut ohjeistuksen, että postinkantajille ei pidä antaa lahjaksi rahaa, ja että lahjan ei tule olla merkittävästi yli $20 arvoinen. Siis on laatinut ohjeistuksen!

Lehdenjakaja. Jos tilaat jotain paikallista lehteä, tämä kyllä tehdään sinulle helpoksi. Lehden mukana tulee nimittäin joulun aikaan kuori, johon rahalahja ohjeistetaan laittamaan ja jättämään joku aamu oven ulkopuolelle. Sopiva summa on $10-$30 riippuen siitä, tuleeko lehti päivittäin vai vain viikonloppuisin.

Muut kotonasi käyvät tahot. Leikkaako joku nurmikkosi? Anna rahaa. Tilaatko paljon Amazonista? Muista myös UPSin tai Fedexin lähettiä. Mites roskakuski? Muista myös häntä. Uima-altaan huoltomiehet, termiittimyrkyttäjät, pesulalähetti… tiedät miten toimia. Vähintään $20, paitsi jos kyseessä on tiimi, joka työn hoitaa. Silloin $10 riittää.

Kampaaja. Jos sinulla on vakkarikampaaja, hän odottaa sinulta jonkinlaista joululahjaa. Juoruilun tasosta riippuu, tulisiko lahjan olla rahaa vai tavaraa. Kavereita ei tipata!

Pedikyristi. Olin ajatellut vaihtaa vakkaripedikyristiäni, mutta nyt tuntuu, että pidetäänkö minua kylmänä ja saitana, jos teen vaihdon juuri ennen joulua??

Personal trainer, hieroja, kauneushoitaja... Yhden vierailun hinta lienee sopiva, vai mitä? Ja muista myös itsesi lisäksi lastesi käyttämät palvelut, äläkä unohda koiran trimmaajaa!

Näiden lisäksi muistettavien joukossa ovat tietenkin opettajat, omista ranskankurssiopettajista lasten luokanopettajiin. Tämä oli ainoa ammatti, jonka muistaminen nyt joulun alla kiertävillä ”muista näitä ihmisiä”-listalla kuulosti tutulta Suomesta.

”Millainen sää siellä Coloradossa oikein on?”

Useampikin kaveri on kysellyt tuota samaa miettiessään reissua Coloradoon, eikä kysymykseen ole helppoa vastausta. Tässä parin Coloradossa enemmän tai vähemmän vietetyn vuoden aikana olen onnistunut kehittämään kolme ilmastoon liittyvää sääntöä:

  1. Kesä-heinä-elokuu on pääsääntöisesti hellettä.
  2. Muina kuukausina lämmöt vaihtelevat -20C ja +30C välillä.
  3. Ainoa, mihin voi jotenkuten luottaa, on että aurinko paistaa.

Kun sanon, että lämpötila vaihtelee, niin se todellakin vaihtelee. Kun kaveri kyseli helmikuun säätä, niin vastasin, että voi olla toistakymmentä astetta pakkasta tai sitten shortsikelit, ja toissa helmikuussa nämä olivat muistaakseni saman viikon aikana. Matkalaukkujen pakkaamisesta tämä ei tee helppoa, kun kaikkeen pitää varautua, eikä täällä asuessakaan voi pakata kesävaatteita säilöön.

Longs Peak Surrounded By Lighting Bolt Strikes  4
Kesäisin täällä aika usein ukkostaa iltaisin. Ukkosmyrskyt ovat keskeyttäneet parikin baseball-matsia, joissa olemme käyneet. [kuva: James ”Bo” Insogna]

Viime syksynä kävin eräänä aamuna lenkillä upeassa auringonpaisteisessa shortsikelissä. Pari tuntia myöhemmin Denveriin iski lumimyrsky ja melkein myöhästyin iltapäivän lennoltani kaupungin lipuessa kaaoksen valtaan.

Ei täällä preerialla silti korkeita kinoksia näy. Kun aurinko paistaa taivaalta pystysuoraan, lumet sulavat pois parissa päivässä – ja sitten sitä taas sataa lisää. Sentään korkeammalla vuorilla lumi jää maahan ja keväällä Trail Ridge Roadia avatessa sitä onkin kertynyt ihan kunnon kinokset:

Vuoret tuovat vielä omanlaisen lisänsä vaihtelevaan ilmastoon, koska ero vuorilla ja täällä preerialla voi olla huima. Viime pääsiäisenä laskettelimme aamupäivän vuorilla, ja iltapäiväksi ajoimme kotiin ottamaan aurinkoa uima-altaalle. Yli kilometrin korkeusero sekä korkeat vuoret välissä saavat aikaan sen, että parin tunnin ajomatkan päässä sää on jotain aivan muuta.

Kesäkauden ulkopuolella säätä ei voi ennustaa yli parin päivän päähän, lunta saattaa tupruttaa milloin vain, eikä eilisen sään perusteella ei voi päätellä mitään tämän päivän säästä, koska lämpötila on saattanut nousta taikka laskea 20 astetta siinä välissä. Yöllä on lähtökohtaisesti 20 astetta kylmempää kuin päivällä, ja auringonpaiste onnistuu aina hämäämään: tänään ajattelin, että ulkona on varmaan shortsikeli, mutta käynti parvekkeella paljasti lämpöä olevan hädin tuskin nollan yläpuolella. Läksin sitten kauppaan talvitakki päällä ja aurinkolasit tukevasti nenällä.

IMG_8423
Vaikka Boulder ja muu Coloradon Front Range on kuivaa aluetta, välillä täällä sataa kaatamalla, ja kanjonit tulvivat. Pari vuotta sitten tulvissa kuoli useita ihmisiä ja tulvien tuhoamia teitä korjataan vieläkin. Onneksi tuota tulvaa kutsuttiin nimellä ”vuosisadan tulva”, eli sormet ristissä, ettei vastaavaa nähdä seuraavaan sataan vuoteen. [kuva: Charles Anderson]
Tiedättekö mitä? Minä niin tykkään tästä. Suomesta tuttu ”äh kun on kylmää” / ”äh kun on kuumaa” -valitus puuttuu täysin, koska mihinkään ei ehdi kyllästyä. Viime toukokuu oli ennätyssateinen, ja ihmiset täällä rupesivat valittamaan, että muuttavat kohta pois, koska miten voi sataa kolme viikkoa putkeen? Ja minä kun olin viettänyt talven Luxemburgissa, jossa satoi kolme kuukautta putkeen.

PS. Viikonloppuna lähtee linjoille kuukausikirje. Jos haluat kuulla, mitä minä täällä oikein puuhailen, niin klikkaa itsesi tilaajaksi täällä.

Karu totuus ”tyypillisestä” amerikkalaisesta kaupungista

Tiedän kyllä, että iltapäivälehdissä asioita on tapana kärjistää ja karrikoida lukijoita kalastellessa, ja ainakin toivon, että enemmistö suomalaisista osaa lukea niitä kriittisesti. Silti en voi olla kommentoimatta, kun eilen Iltalehti paljasti karun totuuden elämästä jenkkikaupungissa.

Maailman ystävällisimmät ihmiset, upea luonto ja hehkeä arki Hollywood-tähtien tapaan? Elämä tyypillisessä amerikkalaisessa kaupungissa on kaikkea muuta kuin jenkkileffojen luomat mielikuvat.

…ja siinä se eniten korvaan särähtävä kohta onkin: tyypillinen amerikkalainen kaupunki. Onko sellaista? Yhdysvallat on suuri maa, jonka sisällä on selviä kulttuurieroja, joten yhtä hyvin voisi etsiä tyypillistä eurooppalaista kaupunkia. Kuvittelepa ajatusleikkinä, että amerikkalainen toimittaja lähtisi puoleksi vuodeksi Saksaan opiskelemaan ja kirjoittaisi sen perusteella jutun elämästä eurooppalaisessa kaupungissa ja siitä, kuinka se ei vastaakaan mielikuvaa, jonka hän oli saanut ranskalaisista elokuvista, eikä luontokaan ollut yhtä hienoa kuin Pohjoismaissa. Varmasti siitä saisi hyvän jutun Buzzfeediin, mutta siis…

Ihanko totta?
Ihanko totta?

Kiinnostavaa kyllä, Muncien pikkukaupunkia Indianassa on pidetty esimerkkinä tyypillisestä amerikkalaiskaupungista… 1920-luvulla. Silloin sosiologit tutkivat sitä Middletown-tutkimuksissa, joita myöhemmin on kritisoitu siitä, että Muncie ei silloinkaan vastannut täysin tyypillistä amerikkalaiskaupunkia vaan tyypillistä valkoista amerikkalaiskaupunkia. Tutkijat jopa jättivät täysin huomiotta Muncien pienen mustan vähemmistön, eikä Munciessa nykyäänkään asu kovinkaan monta rotuvähemmistön edustajaa. Jo 1960-luvulla julkaistiin artikkeleita, joissa pohdittiin, vastaako Muncie yhä amerikkalaista keskivertoa, ja usein jo tuolloin todettiin, että ajat ovat muuttuneet.

Ehkäpä Muncieta voisi pitää sen sijaan tyypillisenä pohjoisten osavaltioiden yliopistokaupunkina: noin neljäsosa Muncien asukkaista on yliopisto-opiskelijoita. Laajassa maassa kannattaa kuitenkin varoa tekemästä minkään sortin yleistyksiä, koska saattaa olla, että se, mitä väittää ”amerikkalaiseksi” onkin todellisuudessa vain ”indianalaista” tai ”muncielaista”. Tämä mielessä pitäen oma (rajoittunut) mielipiteeni väitteistä:

1. Maailman ystävällisimmät ihmiset – Todellisuus: Et voi luottaa mihinkään, mitä sinulle sanotaan

Tämä kuulostaa kulttuurishokilta, jonka varmaan kaikki Yhdysvaltoihin muuttavat suomalaiset kokevat jossain vaiheessa, ja josta jutun kirjoittaja ei ole tainnut puolessa vuodessa päästä ylitse. Kohteliaisuuksia lauotaan täällä huomattavasti enemmän kuin mitä Suomessa, ja usein niitä oikeasti tarkoitetaankin, vaikka suomalaisen korvaan ne saattavat kuulostaa ylipirteiltä. Vaatekaupoissa niihin ei tarvitse suhtautua kovinkaan vakavasti – monessa kaupassa myyjiä on ohjeistettu aina kehumaan kassalla asiakkaan ostoksia – mutta kuten aiemmin kirjoitin, muuten ero johtuu eniten siitä, että kehuminen on amerikkalaisessa kulttuurissa helppoa ja vaivatonta.

Jutun kirjoittanut toimittaja kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa hänen opiskelukaverinsa ovat ensin kehuneet hänen reppuaan ja sitten haukkuneet sitä selän takana. Tähän ei voi sanoa muuta kuin että kusipäitä on aina olemassa, ja koulukiusaaminen on harvinaisen samanlaista kaikkialla maailmassa.

2. Näppärästi metrolla paikasta toiseen – Todellisuus: Ilman omaa autoa olet pulassa

En voi käsittää, mistä jotkut eurooppalaiset saavat päähänsä, että Yhdysvalloissa pääsisi näppärästi metrolla paikasta toiseen. Ihanko oikeasti ihmiset eivät katso telkkarista muuta kuin Sinkkuelämiä? Ja siinäkin suhattiin jatkuvasti taksilla!

Olen nimittäin minäkin törmännyt tähän harhaluuloon valittaessani julkisen liikenteen puutteellisuudesta. ”Mutta kyllä minä New Yorkissa ainakin pääsin ihan kätevästi kulkemaan metrolla”, saattaa eurooppalainen tuttuni siihen vastata. Haloo! Manhattan on ehkäpä ainoa paikka, jossa julkiset oikeasti toimivat, ja siihen tarvitaan Yhdysvaltojen mittakaavassa kaupunki, joka on niin tiivis, että autojen sinne samaan syssyyn ahtaminen olisi tilastollinen mahdottomuus. Jo Los Angelesissa kaupunkirakenteen hajoaminen eli urban sprawl on niin pitkälle kehittynyttä, että auto on ehdottomasti paras tapa liikkua kaupungissa.

Kerrataan siis vielä nyt tässä, että ei, Yhdysvalloissa ei pääse näppärästi metrolla paikasta toiseen missään muualla kuin parissa hassussa suurkaupungissa, ja vaikka pääsisi, niin valkoisella keskiluokalla on keskimäärin aika kovat antipatiat julkista liikennettä kohtaan, joten enemmistö heistä kulkee silti autolla, ja Greyhoundin busseissa valkoisena on helposti vähemmistössä. Tässä siis ihmeellistä alkuoletusta lukuunottamatta juttu on täyttä asiaa.

3. Luonto on kuin Niagaran putoukset – Todellisuus: Luonto tarkoittaa likaista jokea

Tässä tullan aiheeseen, jossa osavaltiot saattavat erota toisistaan kuin yö ja päivä, ja jos jutun kirjoittajan kokemuksia on uskominen, niin Indiana lienee sieltä vaisummasta päästä luontokokemuksia. Minä en nimittäin tunnista tästä yhtäkään asuinosavaltiotani.

Georgiassa asuessamme kuntosalin juoksumatot olivat suosittuja pitkälti siksi, että ulkona oli suuren osan vuodesta liian kuumaa ja kosteaa, että lenkille olisi jaksanut lähteä. Tämän lisäksi jalkakäytävät asuinalueellamme olivat joko huonokuntoisia tai olemattomia, mutta tämä ei itsessään estänyt ulkona lenkkeilyä: lenkille vaan piti lähteä autolla. Esimerkiksi läheisen Kennesaw Mountainin parkkipaikka oli usein aivan tupaten täynnä lenkkeilijöitä, jotka juoksivat ylös 200 metriä korkeaa nyppylää, ja jos jaksoi ajaa pidemmälle, niin Silver Comet Trail oli todella suosittu pyöräilijöiden keskuudessa, Chattahoochie-joen varrella taas näki hanhien sijaan peuroja ja Red Top Mountain State Parkissa sai halutessaan käyttöönsä oman liuskekivisen hiekkarannan lämpimän Allatoona-järven rannalta.

Silver Comet Trail
Silver Comet Trail on asfaltoitu pyörätie, joka on rakennettu vanhan junaradan reitille ja puikkelehtii keskellä metsämaisemaa. [Kuva: Cynthia Phillips]
Allatoona-järvi
Red Top Mountain oli saanut nimensä punaisesta maaperästä, ja vietimme siellä päivän kävellen pitkin metsäpolkuja, joilta välillä pilkahteli järvimaisema.

Georgiassakin siis luontoa ja lenkkeilymahdollisuuksia riitti ihan hyvin, ja kaupungit olivat laittaneet rahaa lenkkipolkujen ylläpitoon. Entäs sitten nykyinen asuinkaupunkini Boulder? Ehkä on vähän epäreilua verrata kuntoiluun hurahtanutta Boulderia, joka tunnetaan myös polkujuoksijoiden ja maastopyöräilijöiden mekkana ja jossa asuu parikin triathlonin Ironman-matkan maailmanmestaria, yhtään mihinkään, mutta sanotaan vaikka näin, että olen täällä aika monta kertaa lähtenyt juoksu- tai pyöräilylenkille oman kotitalon pihasta, enkä ole vieläkään kolunnut läpi kaikkia lähialueen lenkkeilyreittejä. Meistä parin kilometrin päässä alkaa lisäksi Chautauqua-puisto, jonka rinnalla Suomen metsien lenkkipolut eivät enää tunnu kovinkaan ainutlaatuisilta:

Chautauqua Park, Boulder, CO
Boulderissa on käytössä vajaan prosentin liikevaihtovero, jonka tuotot käytetään pelkästään puistoihin: maan ostoon, hoitoon lenkkipolkujen ylläpitoon.
Chautauqua Park in October
Aurinkoisena ja helteisenä lokakuun päivänä lenkkipolut ovat tupaten täynnä.
View from Boulder Flatirons towards Golden
”Open Space and Mountain Parks” -liikevaihtovero on säädetty kansanäänestyksellä, ja sitä on nostettu niinikään kansanäänestyksellä useaan otteeseen. Asukkaat siis ymmärtävät maisemien arvon.

Ihmiset tykkäävät eri asioista ja se heille suotakoon, mutta itse olen rehellisesti sitä mieltä, että luonto on Yhdysvaltojen paras puoli.

4. Jenkeissä kaikki sujuu niin täydellisesti – Todellisuus: asioista sopiminen ja aikatauluissa pysyminen on mahdotonta

Jenkeissä on 320 miljoonaa asukasta, joiden joukkoon mahtuu niin säntillisiä pohjoisen kulttuurin edustajia kuin vähän toista maata olevia latinoitakin – ja totta kai kaikkiin kansanosiin mahtuu vielä kumpiakin ääripäitä. Yksi asia kuitenkin on totta: We should get together sometime on ennen kaikkea kohteliaisuus, joka ei ilman erillistä sopimista tarkoita mitään. Kuitenkin jopa osavaltiosta toiseen muuttavilla amerikkalaisilla saattaa olla ongelmia erottaa, milloin vastapuoli haluaa oikeasti nähdä ja milloin vain ollaan kohteliaita, mitä sivutaan vähän tässä jutussa.

Kun kulttuuriin kuuluvan tapaamiskoodiston on oppinut, asioista sopiminen ja aikataulussa pysyminen on ollut omien kokemuksieni mukaan Yhdysvalloissa helpompaa kuin Euroopassa kansainvälisessä porukassa.

5. Opiskelijaelämä on rentoja kotibileitä – Todellisuus: yläluokkaankin kuuluvat jenkit tekevät ympäripyöreää päivää ja maksavat opiskelulainat keski-iässä

En ole ollut Yhdysvalloissa opiskelijana, mutta kotibileet ja ympäripyöreät päivät eivät ole toisiaan poissulkeva asia, ja kuten kirjoittaja myöntää, kumpaakin esiintyy. Hyvät yliopistot ovat kalliita – varsinkin kun vertaa Suomen ilmaiseen koulutukseen – ja kuten jutussa kerrotaan, opintolainojen takaisinmaksuun voi mennä vuosikymmeniä. Tässä kohtaa moni amerikkalainenkin myöntää, että koulutusjärjestelmä ei toimi enää niin kuin pitäisi tilanteessa, jossa opintolainan yhteismäärä on kolminkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Jos asia kiinnostaa, niin John Oliver kertoo tästä lisää:

Koska opinnot ovat kalliita, opiskelijat opiskelevat täysillä saadakseen opintonsa mahdollisimman nopeasti päätökseen. Suomessa korkealle arvostettu laaja-alainen sivistys sekä opintojen aikainen alan työkokemus saattaavat jäädä vähemmälle, mutta kolikon toisena puolena yliopisto-opetuksen resurssointi parhaimmissa yliopistoissa on aivan muuta kuin Suomen massaluentoja. Lisäksi jos pääsee arvostetuimpiin yliopistoihin rahakkaimmille linjoille – esimerkiksi vaikka oikeustieteelliseen – isotkin opintolainat maksaa nopeasti pois huimilla alkupalkoilla. Se, kumpi järjestelmä on omasta mielestä parempi, riippuu pitkälti siitä, mitä itse arvostaa, mutta hyvin erilaisia nämä järjestelmät ainakin ovat.

Siis yhteenvetona yksi ”täysin eri mieltä”, kaksi ”jokseenkin eri mieltä”, yksi ”tavallaan mutta” ja yksi ”ehdottomasti, mutta miten ihmeessä kukaan luulee muuta”. Näistä kommenteista huolimatta, kuten alussa sanoin, jutun kirjoittajalla voi hyvinkin olla näissä pointtinsa. Minähän en koskaan ole asunut Indianassa – käynytkin vain nopeasti Kentuckysta rajan ylitse – enkä ollut kuullutkaan Munciesta ennen tätä aamua.

Amerikkalaiset juustot – johdatus cheddariin, colby jackiin ja provoloneen

Jossain vaiheessa tuntui siltä, ettei jutun juurta Suomen ja USAn välisistä kulttuurieroista enää oikein synny, kun on niin tottunut USAn meininkiin. Aika Luxemburgissa teki kuitenkin tehtävänsä tällä saralla, ja nyt olen taas katsellut maailmaa rapakon takana tuorein silmin. Otetaan nyt vaikka nämä juustot…

Amerikkalainen juustovalikoima poikkeaa todella paljon siitä, mihin olen Suomessa tai edes Euroopasssa tottunut. Selvästi suosituin juusto on cheddar, jota löytyy vaikka minkälaisena: light, sharp ja vaikka marble. Sitten on colby, monterey jack, colby jack ja pepper jack, jotka ovat kaikki aika mietoja kovia juustoja, ja jotka tunnistaa parhaiten väristään: colby on oranssia, monterey jack vaaleaa, colby jack näiden kahden yhdistelmänä marmorikuvioitua ja pepper jack on yhtä kuin monterey jack pienillä pippuripisteillä.

Amerikkalaisia juustoja
Juustot myydään yleensä valmiiksi viipaloituina, ja amerikkalaisessa ruokakaupassa on ihan normaalia ilmoittaa hinnaksi ”2/$5”, mikä siis suomeksi tarkoittaa, että tuote maksaa $2,50, vaikka sitä ostaisikin vain yhden kappaleen.

Muita arkipäiväisiä juustoja ovat swiss, joka vastaa emmentalia, muenster joka on aika lähellä perinteisiä belgiluostarijuustoja ja oma lempparini, mozzarella joka on kuivaa, kovaa ja tuoreen mozzarellan ystävän mielestä pahaa, ja provolone, joka on kai ihan samanlaista kuin italialainen provolone, mutta en tiedä, koska en ole koskaan italialaista versiota maistanut. Ainakin tämä amerikkalainen versio maistuu mitäänsanomattomalta kumilta…

Sitten erikseen on vielä american, juustojen juusto, joka on aika lähellä niitä yksittäispakattuja äärimmilleen prosessoituja aamupalajuustoja, mitä Suomessakin myydään. Muitakin makuja näissä yksittäispakatuissa juustoissa löytyy, mutta american on se perinteisin, mistä valmistetaan amerikkalainen perinnevälipala: grilled cheese sandwich. Siis kaksi paahtoleipää, väliin tätä, voidellaan ulkopuolet voilla ja paistetaan pari minuuttia pannulla. Kaikissa TV-sarjoissa (ja ilmeisesti myös oikeassa elämässä) lapset vielä tämän jälkeen vaativat, että ”kuoret” leikataan pois, mikä on ihan käsittämätöntä, koska paikallisissa paahtoleivissä ei suomalaisen mielestä ole kuorta.

20150518_130225

Viipaleiden, raasteen ja yksittäispakattujen juustojen lisäksi on vielä neljäs suosittu juustotyyppi: string cheese. Tällä tarkoitetaan juustotikkuja, joista en sen tarkemmin tiedä, mitä juustoa ne yrittävät olla, mutta nimensä ne ovat saaneet siitä, että niistä pystyy vetämään juustoa erilleen pieninä nauhoina. Lapsena nämä olivat mielestäni ihan huippuvälipala, ja tunnustan, että näitä löytyy vieläkin jääkaapistamme, vaikka ovatkin aika luonnottoman oloisia.

String Cheese
Jos ei pelkkä String Cheese tee välipalana vaikutusta, niin tarjolla on myös tikkuja, jossa samaan yksittäispakattuun tikkuun on yhdistetty sekä cheddaria että kuivalihaa.

Entäs sitten ne eurooppalaiset juustot, tai edes wisconsinilaiset eurooppalaistyyliset juustot? Ne ovat amerikkalaisten mielestä ihan eri asia, ja ne löytyvät yleensä eri paikkaa kuin nämä amerikkalaiset juustot, meidän lähikaupassamme koko kaupan toiselta puolelta. Maun lisäksi ne erottuvat amerikkalaisjuustoista hinnalla: kun juusto maksaa $20 per pauna, eli noin 40 €/kg, ei sitä kovinkaan usein tee mieli ostaa. Ranskalaisten juustojen ystävänä ja Luxemburgin halpoihin juustoihin tottuneena minulle taitavat koittaa taas kovat ajat.

Olet asunut liian kauan Luxemburgissa kun…

  • …kannat aina henkilökorttia mukanasi, koska koskaan ei voi tietää, jos sitä vaikka tänään kävisi ulkomailla.
  • …pystyt keskustelemaan asiantuntevasti Pariisin, Lontoon ja Brysselin eri kaupunginosista. Vähän kuin tamperelaisena puhuisi Helsingistä.
  • …yllätyt, kun tapaamasi ihminen ei olekaan EU-virkamies tai pankkiiri. ”Siis missä sä sitten olet töissä?”
  • …jaksat yhä olla innoissasi siitä, että baari-illan jälkeen vaatteet eivät haise tupakalle (tai vaihtoehtoisesti käärmeissäsi, että tupakalle pitää mennä ulos). Vastahan se laki tuli!
  • …”kahvilla” käyminen tarkoittaa espressojen vetämistä sormustimen kokoisista kupeista, ja siksi sille riittää kymmenenkin minuuttia.
  • …pitkän viikonlopun lähestyessä et kysy kavereiltasi, ovatko he lähdössä matkoille, vaan kysyt suoraan, minne he ovat lähdössä.
  • …naapurimaissa matkustaminen tuntuu halvalta.
  • …kadehdit Brysseliin muuttavia kavereitasi viimeistään siinä vaiheessa, kun saat kuulla, mitä he maksavat tulevasta asunnostaan.
  • …mielestäsi bemarit ja audit ovat täysin normaaleja autoja. Hienommat automerkit alkavat vasta porscheista.
  • …kannat aina mukanasi sateenvarjoa säätiedotuksesta riippumatta.
  • …säästä huolimatta et voisi kuvitellakaan kulkevasi kaupungilla kumisaappaissa, ja vaihtokengät töissä ovat aivan tuntematon käsite.
  • …aurinkoisen sään sattuessa tuntuu, että on pakko lähteä ulos, ja terassikauden avasit jo tammikuussa.
  • …talvella kyselet kavereiltasi vinkkejä Alppien hiihtokeskuksista – ja heiltä kaikilta vinkkejä löytyy.
  • …sinulla on mielipiteitä eri Belgian ja Hollannin rannikkokaupungeista rantakohteina.
  • …suomalainen kaverisi kertoo kuulleensa jotain puskaradiosta, ja tajuat heti hänen tarkoittavan Luxemburgin suomalaisten Facebook-ryhmää.
  • …yllätyt aina, kun kaupungilla joku ymmärtää englantia.
  • …tilaat ravintolassa ranskaksi, vaikka tarjoilija olisikin tervehtinyt englanniksi.
  • …alat puhua syyskyyn Schueberfouer-markkinoista jo toukokuussa, ja mietit kavereiden kanssa, mitä huvipuistolaitteita paikalle tuodaan tänä vuonna.
  • …syöt hyvin harvoin muuta leipää kuin patonkia.
  • …IKEAn siniset kassit eivät ole ilmiö, mutta sinulta kyllä löytyy useampi Auchanin kestokassi.
  • …et ole uskoa todeksi, että puhelinfirman asiakaspalvelu voi olla auki myös sunnuntaisin. Koska eihän mikään ole ikinä auki sunnuntaisin.

Luxemburgista viimeksi poislähtiessä totesin, että en ole vielä asunut täällä tarpeeksi kauan, että voisin kirjoittaa tällaisen postauksen. Nyt olen. Taannoin Georgiasta pois muuttaessa kerroin oppineeni neljässä kohdassa tavoille; nyt täältä pois muuttaessa listassa on vain kaksi kohtaa, jotka eivät päde minuun. Haluaako joku arvata, mitä ne ovat?

Luxemburgin suurherttua ja suurherttuatar
Näin vihdoin Luxemburgin suurherttuan ja suurherttuattaren livenä viime sunnuntaina Octave-pyhiinvaellusjuhlan päätöskulkueessa.

Alivuokralaisella on jo asuntoni avaimet, pakkaus on käynnissä, ja taksi tulee noutamaan minut alaovelta kentälle 16 tunnin päästä. Äddi & Merci, Luxembourg!

PS. Muistathan käynnissäolevan bloggaajien SPR:n Nepal-keräyksen. Uuden järistysen myötä Nepalissa tarvitaan nyt tukea enemmän kuin koskaan.

Yhdysvaltojen parhaita puolia

Kalliovuoret, näkymä Winter Parkin laskettelukeskuksesta

Pääsiäinen kului Coloradon Kalliovuorilla. Winter Parkin laskettelukeskuksessa riitti lunta.

New Belgium Mountain Adventure

Lauantaina osallistuimme paikallisen pienpanimon järjestämään scavenger huntiin – tosin voiko panimoa kutsua pienpanimoksi, kun se on kooltaan suurempi kuin suomalainen Olvi? – ja kisan jälkeen palkinnot jaettiin auringonpaisteessa musiikin soidessa. Me emme voittaneet mitään, koska vaikka löysimme rinteestä jäniksen, jolta saimme munan, emme löytäneet mm. haisunäätää ja remonttireiskaa.

Laskettelu Winter Park, Colorado

Alarinteissä jotkut laskettelivat pelkässä pitkähihaisessa, mutta ylhäällä huipuilla 3,7 kilometrin korkeudessa tuuli sen verran, että tuulenpitävä toppatakki tuli tarpeeeseen.

Winter Park, Colorado

Winter Parkin laakson pohjalla ei enää ollut lunta, mutta kaukana häämöttävät Kalliovuorten Indian Peaksit pitävät lumipeitteensä ympärivuotisesti.

Pool

Maanantaina laskettelimme vain aamupäivän, jotta ehtisimme iltapäiväksi kotiin pari kilometriä alemmas nauttimaan auringonpaisteesta.

Perjantai-iltana, kun olimme vasta lähdössä vuorille, kävimme tankkaamassa läheisellä huoltiksella; bensa täällä preerialla on merkittävästi halvempaa kuin ylhäällä vuorilla. Koska meillä oli menoa perjantai-iltana, pääsimme lähtemään vasta kymmenen maissa illalla. Iiron tankatessa minä kävin sisällä huoltiksella hakemassa matkalle juotavaa.

Kävellessäni ostosteni kanssa tiskille vähän päälle parikymppinen punkkarilta näyttävä jätkä käveli minua vastaan ja huikkasi: I really like your dress! Kiitin, väläytimme toisillemme hymyt ja jatkoimme kumpikin matkaa.

Siis myöhään perjantai-iltana, joku satunnainen jätkä, ilman mitään taka-ajatuksia tai kummallisuuksia.

Kehuminen tuntuu tulevan amerikkalaisilta selkärangasta, ja sitä kuulee paljon. Näet kauniin mekon, kerrot siitä. Huomaat, että joku on panostanut kampaukseensa, ja sanot sen ääneen. Hassusti englantia puhuvalle voi huikata, I like your accent. Homma ei mene omituiseksi, kun pysyttäydytään ominaisuuksissa, joihin voi vaikuttaa, eikä lähdetä suoraan huutelemaan tuntemattomille Hello beautifulia.

Koska kehumisen kohteeksi päätyminen tuntuu itsestä kivalta, olen yrittänyt tässä ottaa oppia paikallisilta. Kivat kengät sulla, sun kraka sopii hyvin yhteen sun paidan kanssa, onpa hauskat korvikset! Bravuurini on kehua kaupan kassojen manikyyrejä, mikä aiheuttaa aina ihastuneen reaktion, että joku huomasi, ja välillä ajan salliessa pidemmän keskustelun eri kynsilakoista ja manikyyripaikoista.

Ja koska hyvä kannattaa laittaa kiertämään, jatkan samaa menoa myös Suomessa käydessäni. Olen joskus kuullut valitusta, että suomalaiset eivät osaisi ottaa kehuja vastaan, mutta se on ihan puppua se. Jotkut hämmentyvät kehuja kuullessaan, mutta hämmennyksestä selvittyään hekin yleensä päätyvät hymyilemään. Uskon myös vakaasti siihen, että mitä enemmän kuulee kehuja, sitä helpommin itse lähtee kehumaan muita, ja näin on positiivinen kierre valmis.

Mitä jos kaikki pistettäisiin vähän liikettä tähän positiiviseen kierteeseen?

Luxemburgilaisessa ruokakaupassa

Koska ruokakauppa kertoo enemmän paikallisesta elämästä kuin yksikään matkailunähtävyys, minua kiinnostaa kovasti nähdä, millaisia lähiruokakauppoja teillä on kotimaissanne? Haastan siis nyt kaikki kertomaan, millainen teidän lähiruokakauppa on? Mitä sieltä saa ja miten paljon ruoka maksaa? — Salamatkustaja

Cactus Marché at rue de Strasbourg

Tervetuloa luxemburgilaiseen lähikauppaan! Minulle se on rue de Strasbourgin Cactus rautatieaseman lähellä. Cactus on Luxemburgin suurimpia työnantajia ja ainoa suuri kotimainen ruokakauppaketju maassa, jossa belgilainen Delhaize ja ranskalainen Auchan ovat mukana vankalla jalansijalla, ja ranskalainen Monoprixkin on päättänyt tunkea markkinoille. Oma lähikauppani on ihan vaan marché, vähän niinkuin keskikokoinen Alepa, erotuksena suuremmille supermarchéille ja minikokoisille shoppille.

Ensimmäisenä kauppaan tullessa vastassa ovat lihatiskit, ja nyt pieni varoitus, että luxemburgilaiset syövät sitten lihaa hyvin laajalla skaalalla ja vaihtelevasti. Osa kuvista saattaa olla joidenkin mielestä vähän ällöttäviä.

Kana Luxemburgilaisessa kaupassa
Kanavalikoimaa: enemmän luita kuin suomalaisessa valikoimassa, suikaleet loistavat poissaolollaan. Luullinen kana vähän alle 5 eur/kg, fileet vähän yli 10 eur/kg.Kanavalikoimaa: enemmän luita kuin suomalaisessa valikoimassa, suikaleet loistavat poissaolollaan. Luullinen kana vähän alle 5 eur/kg, fileet vähän yli 10 eur/kg.
Kananmaksaa, kanansydämiä, kivipiiroja
Kanatiskiä täydentävät kivipiirat, kanansydämet ja -maksat
Lihatiski Luxemburgissa
Lihatiskiltä löytyy hyvin vähän marinoituja tuotteita. Kuvassa oikeassa yläkulmassa on pari marinoitua pihviä, mutta siihen se sitten jääkin.

Lihavalikoima Cactuksessa on selvästi laajempi kuin suomalaisessa Alepassa, ja mukana on aina myös vaihteleva määrä vähän omituisempia lihatuotteita. Tällä kertaa myynnissä ei ollut ikisuosikkia hevosta, mutta sen sijaan seuraavat ainesosat löytyivät rajatuilta hyllymetreiltä:

Vasikansorkkia ja savustettuja siansorkkia
Vasikansorkkia ja savustettuja siansorkkia
Jänistä lihatiskillä
Nyljettyjä jäniksiä
Spagettijauhelihaa ja siankärsiä
Alahyllyllä siankärsiä. Ylähyllyllä taas on ”spagettijauhelihaa”, jonka eroavaisuudesta normaaliin jauhelihaan minulla ei ole mitään havaintoa, muuta kuin että se on vähän halvempaa, noin 7 eur/kg.

Kalatiski sijaitsee lihatiskin vieressä, ja minun lähikaupassani se on pieni. Yleensä myynnissä on kalafileitä (lähinnä valkoisia kaloja, joiden nimiä ei tunnista, mutta yleensä myös lohta), kokonaisia kaloja (joita yleensä en tunnista), valmissushia, sinisimpukoita ja kampasimpukoita. Isommissa supermarketeissa on usein oikeat kalatiskit, ja niiden valikoima on ajoittain todella eksoottinen. Sentään haita täällä ei myydä, ja siitä on iso lappu Auchanin kalatiskillä.

Luxemburgilainen kalatiski
Sinisimpukat valkoviinissä on pakattu vakuumiin, ja ne voi kypsentää mikrossa. Tällainen ”mikroateria” maksaa muistaakseni 4 euroa ja riittää hyvin yhdelle iltapalaksi.

Niin, mikroateriat eivät suinkaan ole mikään suomalainen keksintö, mutta täällä maksalaatikon ja lihapullamuusin sijaan on saatavilla sinisimpukoiden lisäksi lehmänkieltä ja currywurstia. Tästä jo huomaa, että sekä Saksa, Ranska että Belgia ovat vaikuttaneet luxemburgilaisten ruokailutottumuksiin.

Puolivalmiit Luxemburgissa

Myöskään mitään vaatimusta siitä, millä kielellä tuoteselosteet pitäisi olla, ei ole. Ruokakaupassa näkyy iloisesti sekaisin ranskaa, saksaa ja välillä hollantia ja portugalia.

Hevi-osasto on yllättävän samanlainen kuin suomalaisissa kaupoissa. Vain ruukuissa kasvatetut salaatit ja yrtit puuttuvat. Mitään tunnistamattomia hedelmiä harvemmin näkee, mikä kertoo kai eniten siitä, kuinka hyvä hedelmävalikoima meillä on Suomessa. Hevi-osastolta löytyvät myös oliivit, joita tykätään täällä ostaa muovipurkissa kylmästä mieluummin kuin säilöttynä.

Luxemburgin ruokakappa Cactus
Banaanit 2 eur/kg. Ranskaksi alennuksia mainostetaan sanaparilla moins cher – ”vähemmän kallis” – koska ilmeisesti sana ”halpa” kuulostaisi jotenkin huonommalta tai rupusemmalta.

Hetken aikaa jo kalatiskillä ehdin ihmetellä, mihin kuivattu kala oli hävinnyt, mutta se olikin siirretty väliaikaisesti hevi-osastolle tomaattien viereen:

Bacalhau

Kuten tuosta hintalapusta voi päätellä, bacalhau on täällä myynnissä lähinnä suuren portugalilaisvähemmistön tarpeisiin. Myös kanatiskikuvista voi bongata joistain tuotteista Portugalin lipun. Noin 15%:lla Luxemburgin asukkaista on Portugalin kansalaisuus, ja oletettavasti toisen tai kolmannen polven portugalilaisia on vielä huomattavasti enemmän.

Kalapakasteita
Kalapakasteiden joukosta löytyy kanssa bacalhauta, mutta myös pakastettuja ja valmiiksi voillla siveltyjä etanoita, jotka voi lykätä suoraan uuniin.

Juustovalikoima

Jos pitää valita yksi asia, joka on Luxemburgin ruokakaupoissa ylitse muiden, niin se on mielestäni ehdottomasti juustovalikoima. Juustoja on paljon, ne ovat hyviä ja ne ovat halpoja. Kiitos, Ranska, tästä vaikutuksesta!

Brietä, kovia juustoja, kaikkea hyvää
Halvimmillaan juustot ovat 6 eur/kg (esim ihan hyvää brietä saa tähän hintaan), keskihinta on 10-15 eur/kg, ja jotkut fiinit erikoisuudet saattavat maksaa 20eur/kg.

Luulitko, että avainlippu ja kotimaisuus kunniaan on suomalainen juttu? Ehei, tämä on kovaa kamaa myös Luxemburgissa, erityisesti maitotuotteissa, jotka ovat maan päämaataloustuote. Luxemburgilaiset juustot kyllä tunnistaa, ja maitotölkki saattaa olla Luxemburgin lipun väreissä, jotta ihmiset osaisivat ostaa kotimaista. Itse suosin luxemburgilaista, koska uskon, että lehmien hyvinvointi on täällä paremmalla tolalla kuin naapurimaissa: lehmiä näkee laitumilla käytännössä ympärivuotisesti, ja maidon tuottajahinta on kaksinkertainen Suomeen verrattuna (täällä noin 0,80eur/litra, Suomessa 0,40eur/litra), joten eläinten hyvinvointiin on myös varaa panostaa.

Maitohylly
Enemmistö maidoista myydään UHT:nä lämpimästä, mutta myös tuoretta maitoa on saatavilla. Rasvatonta maitoa ei ole, vaan vaihtoehdot ovat ”kevytmaito” 1,5% ja ”normaali maito” 3,5%.

Oikeasti lähikauppani olisi vieläkin lähempänä sijaitseva Monoprix, mutta suurin syy, miksi yleensä jaksan kävellä Cactukseen saakka, on leipomo:

Cactus leipomo

Mikään ei voita tuoretta juuri uunista ulos tullutta patonkia (0,60eur/kpl), rapeakuoriset täysjyväleivät ovat maukkaita ja jos joskus haluan leivonnaisia, niin Cactuksen pienen leipomotiskin valikoima pärjäisi fiineysvertailussa vaikka Stockan herkulle – hinnat vaan ovat murto-osat siitä mitä Stockmannilla.

Viinit ruokakauppoihin!

Kaupan keskiosaa hallitsee paikallisessa mittakaavassa pienehkö valikoima viiniä, jossa tärkeässä osassa ovat ranskalaiset samppanjat ja luxemburgilaiset kuohuviinit. Tunnettujen samppanjatalojen tuotteet alkavat 20 eurosta, pienempien samppanjatalojen tuotteita saa 12 eurolla, mutta itse usein suosin paikallista crémantia, joka on sekin todella hyvää, ja vain 6-8 euroa pullo vähän merkistä riippuen. Pari kertaa vuodessa Cactuksessa on käynnissä samppanja-alet, joista viimeksi raahasin kotiin monta pulloa Suomeen ja Yhdysvaltoihin vietäväksi.

Pas d'alcool en-dessous de 16 ans
Kuten kyltissä kerrotaan, alkoholin ikäraja on täällä tasainen 16 – ja viinien lisäksi myös viinat löytyvät ruokakaupoista.
Cactus kassalla
Tupakan ja karkin lisäksi kassoilla myydään pikkupulloja viinaa.
Papp, mamm, vergiesst net eis öko-tut!
Yleensä ihmisillä on mukana kestokassit, mutta muovikassejakin on myynnissä, ja Cactuksissa niissä on aina lasten piirroksia. Ei mitään havaintoa, mitä tässä yritetään sanoa.

Sellainen ruokakauppa. Ranskalaiseen tapaan tämä ei tietenkään riitä, vaan saman kadun varrella, melkeinpä samassa korttelissa, on myös kalakauppa, lihakauppa ja hedelmä&vihannes-kauppa. Viimeisimmästä ostan välillä mukaan appelsiinimehua, jonka puristan itse kaupan laitteella pulloon. Kallista mutta ah-niin-hyvää.

Fruits et legumes
Appelsiinimehupuristin tuossa oven vieressä oikealla

Vastaavia ruokakauppakertomuksia suomalaisesta näkökulmasta löytyy ainakin Koreasta, Taiwanista, Hong Kongista, Afghanistanista, Australiasta, Etelä-Ranskasta, Islannista, Italiasta, Scotlannista sekä Yhdysvalloista Teksasin ja Washingtonin osavaltioista.

Näiden lisäksi mua kiinnostaisi vielä lukea aiheesta Saudi-Arabiasta, Sveitsistä, Espanjasta ja Portugalista. Miten on, blogien pitäjät? Ja tarttukaa toki kaikki muutkin ulkosuomalaiset bloggaajat aiheeseen!

PS. Vielä on aikaa osallistua laukkuarvontaan blogissa!