Aiheen Kulttuurieroja arkistot

Ulkosuomalaisen kohtaamia kulttuurieroja Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Coloradon teatterimurhien jälkimainingeissa

Viime torstain ja perjantain välisenä yönä puolilta öin alkaneessa Batman-ensi-illassa häiriintynyt neurologiopiskelija surmasi 12 ja haavoitti lisäksi 58:aa ihmistä. Itse tapahtuma on surullinen ja järkyttävä, ja sen takia liput ovat täälläkin puolitangossa vielä keskiviikkona. Sitä seurannut uutisointi sen sijaan paljastaa eroja Yhdysvaltojen ja Suomen medioiden toiminnassa joukkomurhien jälkimainingeissa. Jokelan koulusurmien uhrien perheet kritisoivat taannoin mediaa kovin sanankääntein, ja Kauhajoella media korjasi uutisointiaan keskittymään enemmän viranomaistoimintaan ja vähemmän uhreihin tai edes ampujaan. Siksi ehkä paikallinen uutisointi hätkähdytti suoruudellaan: lauantain lehdessä oli sivun verran paikalla olleiden nimellä…

Lue lisää »

1053762688_957bec6cbd_n

Georgian osavaltion ajokortti

Meillä on ollut pientä sählinkiä auton kanssa, josta voin kertoa myöhemmin sitten, kun pahin sähläys on ohi. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että minun tulisi hankkia paikallinen ajokortti huomenna. Sitä varten tarvitsee suorittaa kirjallinen koe, näkökoe ja inssikoe, jotka voi suorittaa kävelemällä sisään ajokorttiviranomaisen Service Centeriin – ajanvarausta ei tarvita. Siksi olen tänään illalla lueskellut läpi driver’s manualia, joka sisältää liikennesääntöjen lisäksi kaikenlaisia ohjeita ja vinkkejä (esim. auto voi mennä vesiliirtoon jo 35mph-nopeudessa), joita niitäkin saatetaan kysyä kirjallisessa kokeessa (esim. ”Millä nopeudella alimmillaan auto voi…

Lue lisää »

4519616139_580a2ca113

Rapuescabeche ja parsaa

Atlantin yli muuttaessa pakkasin mukaan pari ruokalehteä, joista en ollut ehtinyt vielä tehdä reseptejä, ideana, että täällä aikaa löytyisi. Eilen päätin kokeilla Mondon Ruoka&Matka-lehdessä kannessa ollutta (1/2011) Murun keittiömestarin Sir Lintsin escabechea jättikatkaravuista. Helpommin sanottu kuin tehty. Jättikatkaravunpyrstöt olivat kaikkein helpoin ostos: niitä löytyi tukusta pakasteena iso kohtuuhintainen pussi. Parsakin on ilmeisesti nyt kaudessa, sillä kaupasta löytyi ihanaa ohutta tuoretta (ja halpaa) parsaa – todella hyvä sattuma, sillä muuten kasvisvalikoima täällä on suppea ja kallis. Hintaan tuntuu vaikuttavan se, että vähät kasvikset ovat usein luomua.…

Lue lisää »

2855854548_45030b42bd

Tervetuloa kehitysmaahan

…nimittäin tietoyhteiskunnan kehitysmaahan, jossa minkään sortin tietoliikenneyhteydet eivät kuulu kategoriaan ”halpaa kuin saippua”, vaan lähes kaikista hinnoista meinaa saada slaagin. Nettiyhteyttä asuntoomme katsellessani kaksi asiaa pisti silmään: korkeat hinnat ja bundlaus TV:n kanssa. Hitain 20MB:n nettiyhteys maksaa $45 kuussa! TV:n puolella taas mainostettiin $27:llä peruskaapelia sloganilla ”All your local programming”. Kävi ilmi, että TV:stä ei maksutta näy yhtikäs mitään, vaan jopa perus-CNN:stä pitää maksaa kaapelimaksu. Pitää vielä miettiä, mihin tässä päädytään. Jos rahaa haluaa säästää, niin toki EarthLinkiltä löytyisi ”Premium Dial-up” vain $20/kk nopeudella 56Kb/s.…

Lue lisää »