Mesa Verden kansallispuisto: intiaanien asumuksia ja jylhiä kanjoneita

Mesa Verden kansallispuisto sijaitsee Lounais-Coloradossa lähellä New Mexicon rajaa. Se on ainoa Yhdysvaltojen kansallispuisto, joka keskittyy suojelemaan luonnon sijaan ihmisten aikaansaannoksia, ja se on päässyt myös UNESCOn maailmanperintölistalle. Jos tuolla päin liikkuu, ei näitä hienoja intiaaniraunioita kannata jättää väliin, mutta niiden tutkimiseen tarvitsee ehdottomasti oman auton. Mesa Verdessä voisi hyvin käyttää parikin päivää paikan tutkimiseen – meillä oli pari viikkoa sitten aikaa tasan vuorokausi – mutta lyhyempikin visiitti kannattaa, kunhan sitä sunnittelee vähän etukäteen.

Puistoon saapuessa: vierailu Visitor Centerin lipputiskillä

Kansallispuistojen vierailut kannattaa yleensä aloittaa Visitor Centeriltä, ja niin myös tässä tapauksessa. Puiston portin luona sijaitseva Visitor Center nimittäin myy lippuja puistonvartijoiden vetämille kierroksille, ja jos vain aikaa riittää niin nämä ovat aivan huippuja. Lippuja voi ostaa kaksi päivää etukäteen, joten jos olet saapumassa alueelle jo edellisenä iltana, kannattaa käväistä hakemassa liput seuraavan aamun kierrokselle joko täältä tai läheisessä Cortezin kaupungissa sijaitsevasta Colorado Welcome Centeristä.

Kun me saavuimme paikan päälle puolen päivän maissa, liput kahdelle tunnetuimmalle kierrokselle oli myyty jo melkein loppuun siltä päivältä. Saimme liput Balcony Housen kierrokselle klo 16.30 (ensimmäinen mahdollinen aika) ja Cliff Palacen kierrokselle seuraavaksi aamupäiväksi. Kierrokset maksavat $4/henki/kierros, ja näille peruskierroksille lippuja ei saa netistä. Sen sijaan recreation.gov myy lippuja erikoiskierroksille, joista minä olisin halunnut Cliff Palacen ”valokuvauskierrokselle” – pienempi ryhmä auringonlaskun aikaan – mutta se oli myyty loppuun jo yli kuukautta ennen.

Puistonvartija Mesa Verden kansallispuistossa
Kierroksia vetävät puistonvartijat, park rangerit, joiden uniformuun kuuluu erillinen hattua suojaava sadesuoja.

Balcony House -kierros

Balcony House on kahdesta tunnetuimmasta kierroksesta vaikeampi: se sisältää useammat tikapuut, jotka pitää kiivetä ylös, sekä yhden käytävän, josta pitää ryömiä. Samalla se oli kaikessa aktiivisuudessaan enemmän minun mieleeni, koska raunioihin pääsi oikeasti kävelemään sekaan. Visitor Centerissä on näytillä tikkaista ja käytävistä mallit, joiden perusteella voi miettiä, haluaako kierrokselle lähteä. Tikkaat ovat aivan yhtä pahat (eli eivät ollenkaan pahat jos tikkaita ylipäänsä on tottunut kiipeämään); käytävä taas oli merkittävästi visitor centerin mallia helpompi, ainakin näin ahtaan paikan kammoisen mielestä.

Tikapuut, Balcony House, Mesa Verde
Pitkiä tikapuita mahtuu kiipeämään kaksi vierekkäin
Reitti Balcony House, Mesa Verde
Maisemat ovat komeat, jos ehtii katsoa ympärilleen
Kiipeäminen tikapuita pitkin, Balcony House, Mesa Verde
Itsellä ei käynyt mielessäkään, että tikapuiden kiipeäminen voisi olla jollekulle normaalikuntoiselle ihmiselle vaikeaa, mutta niin se vain oli. Nämä ihmiset tuskin ovat leikkineet ”kuka uskaltaa hypätä rivitalon päädyn tikapuilta kaikkein korkeimmalta”-leikkiä lapsena.
Balcony House, Mesa Verde
Satoja vuosia vanhaan muuriin ei missään nimessä saa nojata, joten Iirokin piti tassunsa hajuraon verran ilmassa
Balcony House, Mesa Verde
Intiaanien kerrostalo: kaksi ovea, ja ylemmän kerroksen edessä mukava terassi, jolla kehtaa istuskella.
Balcony House, Mesa Verde, tiukin kohta
Ryömintäosuus näytti tältä: eteenpäin pääsi vain pienen talon kautta. Se oli kuitenkin huomattavasti kuvittelemaani helpompaa, koska pienen sisäänkäynnin ja yhtä pienen uloskäynnin välissä oli leveämpi alkovi, eikä näin ahtaan paikan paniikki ehtinyt iskeä.
Balcony House, Mesa Verde, kapein kohta
Olkapäät meinasivat jäädä kiinni toisella puolella. Ei ollut intiaaneja selvästikään rotevuudella pilattu.

Balcony Housessa on noin neljäkymmentä huonetta, mikä tekee siitä aika keskiverron kokoisen Mesa Verden mittapuussa. Kierroksella puistonvartija kertoili juttua yleisesti Mesa Verden historiasta, näytti Balcony Housesta yksityiskohtia – seinämaalauksia, kivoja – ja selitti pitkästi dendrokonologiasta eli vuosirengasajoituksesta, jonka avulla kyseisen pikkukylän ikä oli saatu määritettyä. Koska suurin osa Mesa Verden intiaanien tavoista on päätelty nykyisten pueblointiaanien perinteiden perusteella, puistonvartija kertoi myös pueblointiaanien aikuistumisriiteistä.

Mesa Verde Mano & Metate
Metate on kiviliuska, jonka päällä jauhetaan kuivia maissintähkiä mano-kiven avulla.

Maissi oli ja on yhä pueblointiaanien ruokavalion perusta, mutta kuivattujen ja talven yli säilytettyjen maissien jauhaminen on rankkaa hommaa. Tämä lihasvoimaa vaativa työ kuuluu kulttuurissa naisille, jotka jauhoivat maissia parhaimmillaan monta tuntia päivässä – eivätkä varmasti häpeile olkavarren lihaksiaan! Hopi-intiaanit ovat muinaisten pueblointiaanien jälkeläisiä, ja heidän tyttöjensä aikuistumisriitti pyörii vahvasti maissin ympärillä: tytöt lukitaan ryhmässä pieneen pimeään huoneeseen jauhamaan maissia neljä päivää putkeen. Jutella saa, nukkua saa, ruokaakin saa mutta valoa ei saa nähdä, eikä kukaan ulkopuolinen voi liioin nähdä tyttöjä. Neljä päivää maissia jauhettuaan tyttöjen hiukset pestään seremoniallisesti ja laitetaan kahdelle suurelle nutturalle korvien päälle, jonka jälkeen heidät esitellään heimolle naimaikäisinä naisina. Nutturat näyttävät yllättävän tutuilta…

Kuin kaksi marjaa: prinsessa Leia ja hopi-intiaanityttö
Kuin kaksi marjaa: prinsessa Leia ja hopi-intiaanityttö
Kiipeäminen ulos, Balcony House, Mesa Verde
Vasta ihan Balcony Housen loppumetreillä alkoi tuntua, että nyt ei parane katsoa alas. Mutta siis: yhdistetyistä ahtaan paikan ja korkean paikan kammoista huolimatta, ei ahdistanut ja oli ehdottomasti sen arvoista!

Cliff Palace -kierros

Cliff Palace oli Mesa Verden alueen hallinnollinen keskus: 150 huonetta, 23 seremoniallista kivaa mutta vain noin 100 asukasta. Hallintokeskuksessahan ei kovinkaan moni ihminen asu… Kuitenkin se on kaikista Mesa Verden rakennelmista suurin, ja reittikin on huomattavasti Balcony Housea helpompi, vain pari hassua lyhyttä tikapuuta eikä yhtään suurten pudotusten äärellä hengailua.

Mesa Verde Cliff Palace

Mesa Verde Cliff Palace
Puistonvartijamme johtamassa hiljaista hetkeä

Cliff Palacen vierailullamme puistonvartijoiden väliset erot tulivat hyvin esille. Balcony Housen oppaamme oli asiantunteva, ampui faktoja toisten perään ja kertoi niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, että koko ajan piti heristellä korvia. Cliff Palacen oppaamme taas fiilisteli, piti usean minuutin ”nautitaan näistä näkymistä”-hiljaisuuksia ja pohdiskeli filosofisesti intiaanien ajatusmaailmaa. Yksi selittävä tekijä eroissa saattaa olla, että Balcony Housen oppaamme oli puistonvartijana Mesa Verdessä jo kymmenennettä kesää, kun taas Cliff Palacen puistonvartija oli juuri aloittanut hommat Mesa Verdessä. Lisäksi Cliff Palacen puistonvartija oli ulkonäöstä päätellen jonkin sortin intiaani – kalifornialainen, mutta ei kertonut itsestään sen tarkemmin – ja hän toi vahvasti esille myös paikan uskonnollista ja henkistä puolta.

Mesa Verde Cliff Palace
Cliff Palace on vakuuttava jo näköalapaikalta, mutta ehdottomasti kannattaa käväistä tutustumassa lähemmin, jos vain aikaa riittää.

Spruce Tree House

Jos kierroksille ei jää aikaa, niin kannattaa ainakin käydä katsomassa Spruce Tree House. Tai vaikka kierroksille jäisikin aikaa, niin silti kannattaa käydä täällä. Oikeastaan sanoisin, ettei Mesa Verde ole Mesa Verde ilman pistäytymistä tällä talolla, joka on kohteista ainoa, jolle pääsee lähietäisyydelle ilman kierrosta.

Mesa Verde - Spruce Tree House
Spruce Tree House reitin yläpäästä kuvattuna. Alas pitää kavuta, mutta matka ei ole pitkä.

Spruce Tree House, Mesa Verde

Harkitsimme myös patikoivamme Spruce Tree Houselta lähtevän Petroglyph Point Trailin (n. 4km), mutta sää oli epävakaa emmekä halunneet kävellä sateessa. Kävimme sen sijaan nopeasti tutustumassa viereiseen Chapin Mesa Archeological Museumiin, jota en suosittele, jos aikaa on vähän: paljon enemmän saa irti kiertämällä paikkoja kuin tuijottelemalla vitriinejä.

Mesa Top -kierros

Mesa Top Loop on yksisuuntainen tie, jonka voi huristella läpi puolessa tunnissa tai syynätä tarkemmin parissa. Me teimme jälkimmäisen, ja wannabe-arkeologina oli hauskaa ihmetellä alueen vanhimpia melkein 2000 vuotta vanhoja asumuksia, jotka olivat pitkälti kuoppia maassa. Tämä kierros sopii hyvin myös sadesäälle, koska suurin osa kohteista on sateensuojassa. Visitor Centeristä sai puolella dollarilla ostettua informatiivisen paperiläpyskän, joka selitti kohteita syvemmin.

Jos sinulla on kiire etkä ehdi pysähtyä joka pisteeseen, niin pysähdy ainakin Sun Point View -näköalapaikalle, josta näkyy samanaikaisesti useampi kielekkeen alle rakennettu kylä.

Mesa Verde pit houses and villages
Toista tuhatta vuotta vanha maakuoppa, jota katsellessa ei voinut kuin ihmetellä, miten tuolla ei kuoltu häkämyrkytykseen.

Far Viewn mesanpäälliset talot

Far View yllätti meidät vaikuttavuudellaan. Täältä löytyvät Mesa Verden suurimmat mesanpäälliset rauniot, kokonaisia kyliä lähellä toisiaan, ja osa niistä oli asutettu sen jälkeenkin, kun kanjonin seinien asumukset oli rakennettu. Meihin oli tässä vaiheessa iskenyt jo raunioväsymys ja alkoi olla kiire seuraavaan yöpaikkaan, mutta pysähdyimme paikalla nopeasti ja vähän harmittelimme, ettemme ehtineet kävellä läpi parin kilometrin reittiä. Suosittelen siis lämpimästi läheisempää tutustumista.

Mesa Verde Far View Sites
Tuhat vuotta vanha koristekivi talon seinässä

Mesa Verde Far View Sites

Parhaat näkymät: Park Point Overlook

Vaikka Mesa Verde on julistettu kansallispuistoksi ja maailmanperintökohteeksi historiansa takia, luonto ja karut mesat ovat myös näkemisen arvoisia. Paras kohta näiden ihastelemiseen on Park Point Overlook, puiston korkein kohta, josta avautuvat näkymät joka suuntaan. Sen takia tänne on perustettu puistonvartija-asema, jossa on kuivimpaan vuodenaikaan ympärivuorokautinen vartio minkäs muun kuin metsäpalojen takia. Alueella on riehunut useita tuhoisia metsäpaloja viimeisen parin vuosikymmenen aikana, minkä takia teitä reunustivat kelometsät.

Mesa Verde Landscape
Näkymä etelään mesojen päälle
Mesa Verde Mountains
Näkymä itään, josta lähestyi saderintama
Ravintolavinkki: Kansallispuistossa sijaitseva Far View Terrace on hyvä lounasruokala, jossa burgereiden ja hodareiden lisäksi myydään navajo-tacoja. Kannattaa kokeilla! Spruce Tree Terracessa valikoima oli todennäköisesti sama mutta ikkunoista levittäytävät näkymät eivät yhtä komeat.


Yöpyminen: Me yövyimme kansallispuistossa Morefieldin telttailualueella, josta olimme varanneet paikan etukäteen ($27/yö), mikä oli hyvä, koska alue oli toukokuisena lauantaina täyteen varattu. Varauksesta huolimatta paikka pitää valita itse, joten se kannattaa käydä vahvistamassa mahdollisimman aikaisin. Alueella on ilmaiset suihkut ja General Store myy polttopuita, ruokaa ja muuta tarpeellista.


Edellisenä yönä yövyimme noin tunnin ajomatkan päässä Purgatoryn laskettelukeskuksen majoituksessa*, jossa laskettelukauden ulkopuolella yöpyminen oli suorastaan pilkkahintaista: hyvätasoinen yksiö keittiösyvennyksellä ja takalla maksoi noin $70. Suosittelen lämpimästi, jos paikka osuu matkan varrelle.

Kesäkesäkesä! eli 7 parasta kesätekemistä

Kirjoitin kuukausi sitten, että auringonpaisteesta nauttiminen on yksi hyvä syy muuttaa Coloradoon: Kalliovuorten itäpuoleinen preeria kun on vähäsateista aluetta, ja minä olin jo lopen kylläsynyt Luxemburgin säihin. Toukokuun puolivälissä pakkasin kimpsuni innosta hihkuen, ja…

…no tietäähän sen miten siinä kävi. Jo puolivälissä toukokuuta uutisoitiin, että meneillään on sateisin toukokuu 20 vuoteen. Loppukuusta läheisestä Colorado Springsistä uutisoitiin, että toukokuu oli sateisin kuukausi 121 vuoteen, siis siitä lähtien kun mitään mittauksia on tehty. Boulderissakin oli satanut toukokuussa 20 senttiä, eli noin kolme kertaa niin paljon kuin yleensä Helsingissä marraskuussa.

Paikalliset vitsailivat jo muuttavansa pois. Minä hautauduin sohvalle takkatulen ääreen ja katselin rakeiden piiskaavan kivetystä ulkona, keitin uuden kupillisen teetä ja ihmettelin säätiedotuksia, jotka lupasivat lunta. Kai tämän on jossain vaiheessa pakko loppua???

Ja loppuihan se, viime viikonloppuna. Kävimme silloin laskemassa koskea, joka kuohui sateiden ansiosta ennätyslukemissa (siitä pian lisää juttua!), ja nyt tällä viikolla olen nauttinut helteisistä iltapäivistä uima-altaan äärellä. Ilmastointikin on vihdoin naksautettu päälle.

Alkaneen kesän ja Instagram Travel Thursdayn kunniaksi seitsemän parasta kesätekemistä Instagram-kuvilla höystettynä:

Loikoilu Uima-altaalla
Yhdysvalloissa useilla taloyhtiöillä on asukkaille uima-allas

1. Loikoilu

En ole rantalomien ylin ystävä, mutta välillä on kiva maata auringossa rannalla, altaan reunalla tai puistossa – ja lukea! Tilasin kesää vasten pari uutta aikakauslehteä (Backpacker, Travel+Leisure ja Real Simple) jo olemassaolevien tilausten lisäksi (Time ja paikallislehti 5280), mutta viimeiset pari päivää olen uppoutunut altaalla kirjaan. Tykkäsin elokuvastakin, mutta Wild toimii kirjana vielä tuhat kertaa paremmin. Iso peukku ja suositus tälle vaelluskirjalle!

Terassilla Haagissa
Alankomaiden Haagissa terassikelit alkoivat jo maaliskuussa

2. Terassit

Vaikka ne parhaat terassit löytyvätkin mielestäni Euroopasta, on täällä Atlantin toisellakin puolella hyviä vaihtoehtoja, kun vaan tietää mistä hakee. Tiistaina nautimme jääteetä saksalaisen naapurini kanssa Ozo Coffee Companyn terassilla, ja ajattelimme kesän aikana käydä läpi kaupungin kaikki kahvilat, joten kysykää minulta vinkkejä sitten elokuussa, jos olette Boulderiin suuntaamassa!

Patikointi Kalliovuorilla
Katse kohti mantereen läpi kulkevaa vedenjakajaa

3. Patikointi

Vuorilla on vielä lunta ja Fourteenereille ei ole asiaa ilman lumikenkiä ennen heinäkuuta, mutta matalammat vuoret alkavat olla jo kesäpatikointikunnossa. Avasimme patikointikauden viime lauantaina kiipeämällä Hanging Lakelle, mielettömän upealle vesiputoukselle, ja ellei ensi viikonlopulle ennustettu ukkonen äidy pahaksi, jatkoa on tiedossa jo ylihuomenna.

Purjehdus Havaijilla
Tämä purjevene ihasteli auringonlaskua Havaijilla

4. Purjehdus

Suomessa purjehdus on kuulunut olennaisena osana kesään siitä lähtien, kun isäni päätti parin vuosikymmenen haikailun jälkeen ostaa purjeveneen. Täällä on lähimmän meren rantaan reilu 1300 kilometriä, mutta vuorilta löytyy Yhdysvaltojen korkeimmalla sijaitseva purjehduskerho (2748m), ja kuulema sieltä saisi myös vuokrattua veneitä.

Mökkeily
Sipoon saaristo <3

5. Mökkeily

Jos päädymme kesällä Suomeen – suunnitelmamme tämän suhteen ovat vielä auki – niin tämä on ehdottomasti listalla. Nauttikaa te kaikki Suomessa asuvat mökkikulttuurista!

Telttailu Great Sand Dunesin kansallispuistossa
Aamu valkenee Great Sand Dunesien kansallispuistossa

6. Telttailu

Se fiilis, kun heräät aamulla upeissa maisemissa tukkina nukutun yön jälkeen, kömmit ulos makuupussistasi ja alat keitellä teetä lintujen laulaessa ja parin peuran mussuttaessa läheistä puskaa… Telttailukauden avasimme jo toukokuun sateiden keskellä, ja kesäsuunnitelmiimme kuuluu ainakin pari telttayötä Etelä-Dakotassa. Jos jollakulla on vinkkejä vaelluksesta ja telttailusta Badlandseillä, niin niitä otetaan vastaan.

Jäätelöä Trierissä
Trierin katedraali ja saksalaista jäätelöä tasan vuosi sitten

7. Jäätelö

Jäätelö on parasta silloin, kun on kuuma, ja parasta jäätelöä on Ben&Jerrysin Chocolate Chip Cookie Dough – $3 per puolen litran purkki lähikaupasta.

Mitä sinun kesääsi kuuluu?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Mesa Verde & kadonneiden intiaanien arvoitus

Satojen intiaanikylien sivilisaatio, tuhansia ihmisiä, sadan vuoden kukoistuskausi jona rakennettiin upeita kaupunkeja, ja yhtäkkiä sen lopuksi intiaanit katosivat, lähtivät, hylkäsivät kaupunkinsa ja jättivät ne koskemattomina odottamaan löytäjiään yli puoli vuosituhatta myöhemmin. Kuulostaako Indiana Jonesin juonelta? Ei, vaan ihan totista totta Mesa Verden kansallispuistossa Lounais-Coloradossa.

Mesa Verde - Spruce Tree House
Spruce Tree House, yksi parhaiten säilyneistä kylistä sekä ainoa, jonka luokse voi kävellä
Mesa Verde - Spruce Tree House
Spruce Tree Housen kylässä oli kolmikerroksisia kerrostaloja, ja onkalon katto on täynnä tulisijoista tullutta nokea.
Mesa Verde kanjoni
Mesa Verde ei ole yksi pöytävuori vaan kokonainen pöytävuorien verkosto, jota kanjonit halkovat.

Mesa tarkoittaa täällä päin pöytävuorta, ja Mesa Verden alue on todellakin vihreitä pöytävuoria toinen toisensa perään. Pueblointiaanit saapuivat tänne 400-luvulla metsästäjäkeräilijöinä ja asettuivat pian aloilleen viljelemään maata, rakentaen itselleen ensin maakuoppien päälle kotia, sitten savitaloja ja lopulta hiekkakivestä hakatuista tiilistä rakennettuja taloja. 1200-luvun alussa tapahtui jotain – ehkäpä sotaisien apassien tunkeutuminen pueblojen alueelle? – mikä sai pueblot siirtämään asumuksensa suoraan kanjonien seinään. Alle 20 vuodessa suurin osa puebloista oli muuttanut taloihin, joihin pääsi vain kalliokiipeilemällä, ja joista perheiden miehet joka päivä kiipesivät ylös pöytävuoren laelle viljelemään maissi- ja kurpitsapeltojaan.

Mesa Verde - Hemenway House
Hemenway House – asuinrakennukset vasemmalla, viljasiilot oikealla
Mesa Verde - Fire Temple
Fire Temple, jossa ei asunut kukaan, mutta johon pueblointiaanit todennäköisesti kerääntyivät tanssimaan rituaalitansseja. Tanssilattian takana on katsomo, jossa katsojat pystyivät istumaan.
Mesa Verde cliff dwelling
Kaikki asumukset eivät olleet säilyneet yhtä hyvin.
Mesa Verde - New Fire House
New Fire Housen kylässä on säilynyt intiaanien käyttämät portaat. Ne ovat nuo pienet kolot tuossa seinässä, joita pitkin intiaanit kiipesivät kerrosten välillä.
Mesa Verde - House of Many Windows
House of Many Windows, eli intiaanien rivitalo
Mesa Verde - Square Tower House
Square Tower House on siitä erikoinen, että siellä on säilynyt korkein kerrostalo. Muissa kerroksissa asuttiin, mutta yleensä ylimmässä kerroksessa säilytettiin ruokaa.
Mesa Verde cliff dwelling
Moni Mesa Verden intiaaniasumuksista on karttaan merkitsemätön. Tätäkään en olisi huomannut, ellei ystävällinen puistonvartija olisi sitä varta vasten näyttänyt.
Kiva Mesa Verden Balcony Housessa
Melkein jokaisessa kylässä oli kiva tai kaksi. Kiva on pyöreä maakuoppa, jossa tehtiin käsitöitä, suoritettiin rituaaleja ja talvella mahdollisesti nukuttiin. Sen keskellä oli tulisija, raitista ilmaa tuli tulisijan vieressä olevasta aukosta, jonka edessä oleva kivipaasi suojasi tulisijaa viimalta, ja kuusi pilaria kannatteli kattoa. Kivassa on myös aina toisessa päässä pieni kolo nimeltä ”sipapu”, jolle ei ole mitään käytännön tarkoitusta, mutta jota kautta intiaanit uskoivat tulleensa tähän maailmaan hämähäkkiäidin johdattamina.

Mesa Verde cliff dwelling

Pueblointiaanit eivät ehtineet asua näissä kallionkielekkeiden alle rakennetuissa kaupungeissaan kuin vajaa 100 vuotta, kun tilanne taas muuttui. Parissa vuodessa koko monituhatpäinen sivilisaatio pakkasi kimpsunsa ja muutti etelään, kohti Arizonaa ja New Mexicoa. Miksi? Sitä ei tarkkaan tiedetä. Ehkäpä pueblojen viljelymaat pöytävuorten päällä eivät tuottaneetkaan enää tarpeeksi satoa? Ehkä aluetta vaivannut 24 vuoden pituinen kuivuus ajoi intiaanit kodeistaan? Ehkä jokin muu katastrofi oli vaikeuttanut elämää, lapset eivät selvinneet hengissä, vanhukset nääntyivät, ja tämä kaikki sai perheet, suvut ja heimot muuttopäätöksen partaalle?

Tai ehkäpä asia onkin niin, kuten nykyiset pueblointiaanit, tuon muinaisen kansan jälkeläiset, asian ilmaisevat: It was just time to go. Oli aika mennä.

Tiedossa matka Mesa Verdeen? Käy lukemassa tarkempaa tietoa alueen nähtävyyksistä.

Pitkän vuorilla vietetyn viikonlopun saldo

Kuvittele neljä päivää ilman nettiyhteyttä, ilman kännykkäverkkoa, ilman uutisia, ilman tietoa ulkomaailmasta. Meidän ei tarvinnut kuvitella, kun viime viikonloppuna karautimme maanantain Memorial Day -pyhäpäivän siivittämänä kohti Lounais-Coloradoa: yhtä ravintolan wifiä lukuunottamatta lauantaista tiistaihin meni täydellisessä informaatiopimennossa. Mitä neljään päivään oikein mahtui?

kaksi uutta kansallispuistoa. Toisessa olin käynyt melkein 20 vuotta sitten, mutta uutena sekin suurimmaksi osaksi tuli. Kumpikin mielettömän upeita.

yli 900 ajettua mailia, noin 1500km. Vain neljäsosa tästä oli interstatea pitkin, loput enemmän tai vähemmän vuoristoisia osuuksia. Tähän liittyen, yhdet lievästi kärähtäneet jarrut, jotka onneksi haistoimme ajoissa.

kolme ”Onko tuo lunta?”-kysymystä tuulilasiin osuneesta sohjosta. Oli se, joka kerta. Yksi näistä kerroista oli pimeässä kapealla kiemuraisella vuoristotiellä, jossa pengertä oli alle puoli metriä eikä ajoradan reunassa ollut aitaa erottamassa meitä satojen metrien pudotuksesta.

viidet kiivetyt tikkaat ja kaksi ryömittyä oviaukkoa tutkiessa 800 vuotta vanhaa kanjonin seinämään kaiverrettua intiaanikylää.

kolme teltassa nukuttua yötä. Kaksi sateessa sammunutta iltanuotiota, yksi tihkun takia skipattu aamiainen (jonka korvasimme telttailualueen pannukakkukahvilassa), yhdet haaroista ratkenneet sadehousut, yksi hyvin hyvin märkä teltta… mutta nolla kastunutta makuupussia! Nyt on alla paras teltta ikinä!

neljä eläinkunnan edustajaa väärässä paikassa. Teltassa kovakuoriainen, muurahainen ja maaorava, vaelluskengässä hämähäkki. Näistä vain maaoravalle yritin puhua järkeä.

yksi äkäinen Jenni, joka kapusi keskellä yötä makuupussista kylmästä välittämättä valittamaan viereisen leirintäpaikan seurueelle melusta. ”Turn that generator off! Turn it off, right now!”

lukematon määrä ylitettyjä solia, tuhansia metrejä korkeuseroa, useampi varoittelu vuoristotaudista. Me suhtauduimme varoitteluun olankohautuksella: asumme muutenkin yli 1,6 kilometrissä.

701 valokuvaa. Tiedän, mitä julkaisen tänne blogiin seuraavat pari viikkoa. You have been warned.

…takaisin kännyköiden kuuluvuusalueelle päästyä 35 uutta kommenttia kirjoitukseeni ulkosuomalaisten ystävyyssuhteista. Syvällistä pohdintaa, iloja ja suruja, osa sydänverellä kirjoitettuja. Pitäisi lähteä datapimentoon useamminkin, jos tämä on seuraus!

Vuoret Durangossa
Perjantai oli pitkä ajopäivä, ja pääsimme perille vasta pimeän saavuttua. Lauantaiaamuna oli upeaa herätessä huomata, mihin maisemiin oli tultu.
Mesa Verde Cliff Palace
Aikoinaan intiaanit pääsivät kanjonin seinämisä sijaitseviin kyliinsä vain kalliokiipeilemällä. Meillä matka taittui tikkaita pitkin.
Telttailu Mesa Verdellä
Nuotiolla kokkailua sadeasussa. Viikonloppu ei sentään ollut yhtä sateinen kuin Teksasissa
Molas Pass, Colorado
Kesä, mikä kesä? Vuorilla ei yli kolmen kilometrin korkeudessa paljoa toukokuu näkynyt.
Black Canyon of the Gunnison
Black Canyon of the Gunnisonin kansallispuiston rotko on 700 metriä syvä. Kuviin ei rotkon kauneutta pysty vangitsemaan, mutta yritin silti.

Lisää juttua tästä reissusta seuraa heti, kun pyykit on pesty ja teltta kuivatettu! Sitä ennen, muistathan osallistua blogissa pyörivään risteilylahjakorttikilpailuun.

Coloradoon – miksi ihmeessä??

Bryssel Grand Place

Pari viikkoa sitten Brysselissä työmatkalla olin sopinut treffit kahden paikallisen matkabloggaajan kanssa terassille. Place Saint-Géry oli täynnä lämpimästä kevätillasta nauttijoita, ja siinä hoegaardeneiden ääressä istuessamme tuli puhetta tulevaisuudesta. Kerroin olevani muuttamassa poikaystävän luokse Coloradoon, johon toinen matkabloggaajista reagoi:

Colorado… yööh.

Epäuskoisena katsoin, kun toinen nyrpisti nenäänsä ja ilmaisi inhoaan. Siis mitä? Yöh?

Yeah, I mean Colorado… what’s there? Like, nothing? alunperin kanadalainen bloggaaja totesi ja pyöritteli silmiään. Siis Coloradossa on kaikkea, totesin, ja kaivoin esille Instagram-kuvani.

Colorado laskettelu

Coloradossa voi lasketella, sanoin, ja näytin kuluneen talven laskettelukuvia. I don’t like snow, bloggaaja totesi.

Coloradon Kalliovuoret

Ei se mitään, totesin, ja vaihdoin taktiikkaa: Kalliovuoret ovat upeita mihin vuodenaikaan tahansa! Näytin kuvia patiointireissuiltamme viime kesältä, mutta vastaanotto oli tyrmäävä: We have the Rocky Mountains in Canada too, and I wasn’t amazed by them there either.

Boulder, Colorado

Näytin kuvia Boulderista, jonne muutamme. Katso, nämä vuoret, Boulderin Flatironit, ovat ihan meidän kodin vieressä! You live in the middle of nowhere? Ei kun asutaan kaupungissa, mutta siinä on vuoret silti vieressä, ne näkyy uima-altaalta ja niille voi polkaista pyörällä. Mjaah… bloggaaja vastasi ja ryysti oluttaan. Ei näköjään vakuuttanut.

Colorado - preeriaa, vuoria ja dyynejä

Jos eivät vuoret kiinnosta, niin mites preeria? Silmän kantamattomiin maissipeltoja, ja preeriakoirakolonnia pääsee ihailemaan luonnossa! Lisäksi Colorado on osavaltio, missä kylän asukasluvun sijaan kyltteihin painetaan kylän korkeus – yleensä parin kilometrin hujakoilla – ja kansallispuistojakin löytyy peräti kolme, esimerkiksi tällaisia upeita dyynejä, ja…

Hey, look, I’m sure it works for you, but I’m just not interested, bloggaaja totesi. It doesn’t even have beaches. Now Rio de Janeiro on the other hand…. ja keskustelu soljui Etelä-Amerikkaan.

Minulta kysytään usein, missä Colorado oikein sijaitsee. Ei ole häpeä, jos ei tätä tiedä – eiväthän amerikkalaisetkaan aina ole perillä Suomen sijainnista – mutta muistin virkistykseksi, se on siinä keskellä kaikkea. Meri siis todellakin puuttuu.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Minä haluaisin… 12 asiaa tästä hetkestä

1. Nauttia auringonpaisteesta. Tänään sitä on Luxemburgissa riittänyt, mutta alkuvuosi oli todella rassaava. Kaikki, jotka väittävät, että Lontoossa sataa paljon, eivät ole näköjään tietoisia Beneluxin olemassaolosta.

2. Pyöräillä. Paljon. Mieluusti ympäristössä, jossa pyöräilijöihin on totuttu, ja jossa ei ole ammottavia rotkoja kaupunginosien välillä.

Luxembourg altitude differences
Kohdan 2 ehdot eivät todellakaan täyty Luxemburgissa.

3. Mennä vappuna jonnekin. Tässä ”jonnekin” alkaa yhä vahvemmin näyttää Helsingiltä, mutta lomapäivät ja lennot aiheuttavat vielä epävarmuutta.

4. Kiivetä vuorille. Ajomatkalla laskettelukeskuksiin ihastelin korkeita vuorenhuippuja ja haaveilin jo heinäkuusta, kun korkeimmille nelitonnisille voisi alkaa kiivetä ilman talvivarusteita.

5. Nauttia auringonpaisteesta. Poltin nenäni ja leukani Coloradon laskettelurinteissä aurinkovoiteista huolimatta, mutta mitä siitä, kun saatu valohoito sai minut hykertelemään onnesta.

20150405_125038

6. Nauttia kesäisestä kaupungista. Olen joskus leikitellyt idealla maalle muuttamisesta, mutta taidan silti olla kaupunkilainen henkeen ja vereen. Mikään ei voita kesäisiä kaupunkien terasseja.

7. Käydä mökillä. Olen nykyään ylpeä suomalaisen kesämökin (pienenpienen siivun) omistaja. Suomi, et pääse minusta ikinä eroon!

8. Purjehtia. Mieluummin matkapurjehdusta, mutta jo pelkkä jollan purjeiden reivaus pienehköllä vuoristojärvellä riittäisi pahimpaan purjehduskaipuuseen.

Suomenlahti

9. Pitää vain yhtä kotia. Tätä etäsuhdetta ja maasta toiseen hyppimistä alkaa nyt olla mitta täynnä.

10. Lenkkeillä preeriakoirien keskellä. Kävin moikkaamassa noita söpöläisiä taas viime tiistaina (samalla matkalla kun veimme autoni huoltoon, kun huomasimme sen päästäneen jäähdytysnesteet teehuoneen parkkipaikalle). Kohta niillä on taas poikasia, ja pienen pienet söpöt preeriahauvat törppöilevät ympäriinsä pyöräteillä.

Preeriakoirat Boulderissa

11. Istua leirinuotion äärellä ja kuunnella vapitien mölinää pimenevässä illassa Iiron ja ehkäpä parin kaverin kanssa.

12. Muuttaa Coloradoon. Paria kohtaa lukuunottamatta tämä olisi kaikkien haluamisteni täyttymys, ja olen sen tässä viime aikoina vihdoin tajunnut…

Colorado Kiss

…nimittäin tänään kiirehdin täällä Luxemburgissa kotiin ranskantunnilta tiskaamaan ja pikasiistimään kotia, avaamaan ranskalaisen parvekkeen ovet ja päästämään kirkkaan kevätauringon sisälle. Vierailulle saapui eräs keski-ikäinen suomalainen mies.

Minä: Tässä tää nyt olis…

Mies: Juu ihan siisti. Onko ollut paljon kyselijöitä?

Minä: Ei… vielä! Viimeksi oli monta, ja onhan tässä vielä aikaa. Toi pesukone ei normaalisti pidä noin omituista ääntä, siellä on nyt kengät pesussa, ja nää ikkunat eristää melua tosi hyvin, ei muuten kuulu laskeutuvien lentokoneiden äänet. Parkkipaikkoja löytyy kuulema ihan hyvin alueelta, kun vaan hankkii asukaspysäköintitunnuksen, mutta tästähän on vaan lyhyt kävely keskustaan, ja…

Mies: No mä otan tän.

Minä: Ai? Jes! Kättä päälle!

Nyt on siis asunto vuokrattu toukokuun puolivälistä eteenpäin, töistä anottu virkavapaata loppuvuodeksi ja yhdensuuntaiset lentoliput taskussa. Asumisen kestosta tai muuton pysyvyydestä en sano taaskaan mitään – olen oppinut, ettei sen suhteen ikinä kannata lupailla – mutta suuntana on tuo ihana vuoriston ja preerian täyttämä rento ja positiivinen Colorado, jossa aurinko paistaa korkealta taivaalta 300 päivää vuodesta.

Home
Tällainen koti oli vielä eilen vuokrattavissa – mutta eipä ole enää! (Tähän kohtaan tuuletukset!)

Tähän listausharjoitukseen minut haastoi ihanasta Etelä-Ranskasta käsin bloggaava sananiekka Héléna, jonka blogia suosittelen kaikille täysin rinnoin. Heitän haasteen eteenpäin Maaritille Lappiin ja Emmi H:lle Teksasiin – kaksi niin erilaista asuinympäristöä kuin vain voi kuvitella. Mitä te haluaisitte?

Vaaliuurnilla ulkomailla – suurlähetystöjä ja omakotitaloja

Jotkut äänestävät naapurikoulussa, joillakuilla muilla matkanteko äänestyspaikalle saattaa vaatia vähän enemmän. Meillä ulkomaan ennakkoäänestyspaikka löytyi sentään samasta osavaltiosta, mutta matkata piti silti iltapäiväruuhkassa puolitoista tuntia metropolialueen toiselle puolelle keskelle nukkumalähiötä.

Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Tässä jossain sen kunniakonsulaatin piti olla…
Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Löytyi!
Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Äänestyshuoneella ei ollut ruuhkaa. Äänestäneitä oli ennen meidän porukkaamme yhteensä kolme.
Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Äänestyskoppina toimi kunniakonsulin työhuone.
Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa
Äänestyksen jälkeen siirryimme keittiön puolelle kahvittelemaan, missä ne kolme meitä ennen äänestänyttä kanssa istuskelivat. Rupattelimme lopulta lohivoileipien ja pullan äärellä toista tuntia, kun nyt kerrankin osui paljon suomalaisia samaan tilaan.

Äänestys Coloradossa eduskuntavaaleissa

Ulkomailla asuvana näitä kouluista ja työväentaloista poikkeavia ennakkoäänestyspaikkoja on tullut kierrettyä ennenkin: europarlamenttivaaleissa kipaisin kotini lähellä olevaan kerrostaloon Luxemburgin suurlähetystöön, kunnallisvaaleissa kävin vaalikahveilla Washington DC:n suurlähetystössä. Ulkomailla äänestyspaikat eivät kuitenkaan läheskään aina ole suurlähetystössä. Listalta löytyy mm:

Portland, OR
Ennakkoäänestyspaikka: Finlandia Sauna Products Inc.
Osoite: 14010-B SW72nd Avenue Portland, OR 97224-8289

Honolulu, HI
Ennakkoäänestyspaikka: Suomen kunniakonsulaatti
Osoite: Chateau Waikiki, 411 Hobron Lane, 5th Floor party room ovikoodi 352, Honolulu, HI 96815

Kieltämättä vähän harmittaa, ettei päässyt itse äänestämään party roomiin! Ja vieläpä Chateau Waikikiin, joka kuulostaa astetta päheämmältä paikalta sekin.

Ulkomailla äänestäessä harmillisin juttu on, että ei ole mahdollisuutta lykätä äänestyspäätöstä, vaan äänestämään pitää marssia ensimmäisten joukossa. Sopivaa ehdokasta monesta hyvästä vaihtoehdosta piti pohtia vielä tänäaamuna, ja olisin mieluusti ottanut valintaani viikon lisäaikaa varsinaiseen vaalipäivään asti. Tärkeintä on kuitenkin käydä äänestämässä, sillä äänestämättä jättäminen on käytännössä ääni inhokkipuolueellesi.

aanesta

Nyt viikonlopuksi laskettelemaan Steamboat Springsiin!

Yhdysvaltojen parhaita puolia

Kalliovuoret, näkymä Winter Parkin laskettelukeskuksesta

Pääsiäinen kului Coloradon Kalliovuorilla. Winter Parkin laskettelukeskuksessa riitti lunta.

New Belgium Mountain Adventure

Lauantaina osallistuimme paikallisen pienpanimon järjestämään scavenger huntiin – tosin voiko panimoa kutsua pienpanimoksi, kun se on kooltaan suurempi kuin suomalainen Olvi? – ja kisan jälkeen palkinnot jaettiin auringonpaisteessa musiikin soidessa. Me emme voittaneet mitään, koska vaikka löysimme rinteestä jäniksen, jolta saimme munan, emme löytäneet mm. haisunäätää ja remonttireiskaa.

Laskettelu Winter Park, Colorado

Alarinteissä jotkut laskettelivat pelkässä pitkähihaisessa, mutta ylhäällä huipuilla 3,7 kilometrin korkeudessa tuuli sen verran, että tuulenpitävä toppatakki tuli tarpeeeseen.

Winter Park, Colorado

Winter Parkin laakson pohjalla ei enää ollut lunta, mutta kaukana häämöttävät Kalliovuorten Indian Peaksit pitävät lumipeitteensä ympärivuotisesti.

Pool

Maanantaina laskettelimme vain aamupäivän, jotta ehtisimme iltapäiväksi kotiin pari kilometriä alemmas nauttimaan auringonpaisteesta.

Perjantai-iltana, kun olimme vasta lähdössä vuorille, kävimme tankkaamassa läheisellä huoltiksella; bensa täällä preerialla on merkittävästi halvempaa kuin ylhäällä vuorilla. Koska meillä oli menoa perjantai-iltana, pääsimme lähtemään vasta kymmenen maissa illalla. Iiron tankatessa minä kävin sisällä huoltiksella hakemassa matkalle juotavaa.

Kävellessäni ostosteni kanssa tiskille vähän päälle parikymppinen punkkarilta näyttävä jätkä käveli minua vastaan ja huikkasi: I really like your dress! Kiitin, väläytimme toisillemme hymyt ja jatkoimme kumpikin matkaa.

Siis myöhään perjantai-iltana, joku satunnainen jätkä, ilman mitään taka-ajatuksia tai kummallisuuksia.

Kehuminen tuntuu tulevan amerikkalaisilta selkärangasta, ja sitä kuulee paljon. Näet kauniin mekon, kerrot siitä. Huomaat, että joku on panostanut kampaukseensa, ja sanot sen ääneen. Hassusti englantia puhuvalle voi huikata, I like your accent. Homma ei mene omituiseksi, kun pysyttäydytään ominaisuuksissa, joihin voi vaikuttaa, eikä lähdetä suoraan huutelemaan tuntemattomille Hello beautifulia.

Koska kehumisen kohteeksi päätyminen tuntuu itsestä kivalta, olen yrittänyt tässä ottaa oppia paikallisilta. Kivat kengät sulla, sun kraka sopii hyvin yhteen sun paidan kanssa, onpa hauskat korvikset! Bravuurini on kehua kaupan kassojen manikyyrejä, mikä aiheuttaa aina ihastuneen reaktion, että joku huomasi, ja välillä ajan salliessa pidemmän keskustelun eri kynsilakoista ja manikyyripaikoista.

Ja koska hyvä kannattaa laittaa kiertämään, jatkan samaa menoa myös Suomessa käydessäni. Olen joskus kuullut valitusta, että suomalaiset eivät osaisi ottaa kehuja vastaan, mutta se on ihan puppua se. Jotkut hämmentyvät kehuja kuullessaan, mutta hämmennyksestä selvittyään hekin yleensä päätyvät hymyilemään. Uskon myös vakaasti siihen, että mitä enemmän kuulee kehuja, sitä helpommin itse lähtee kehumaan muita, ja näin on positiivinen kierre valmis.

Mitä jos kaikki pistettäisiin vähän liikettä tähän positiiviseen kierteeseen?

Yhdysvaltojen kansallispuistot: TOP 5

Yhdysvalloissa on yhteensä 59 kansallispuistoa. Itse olen nähnyt niistä noin kolmasosan, ja jokainen puisto on ollut ehdottomasti vierailun arvoinen. Siksi puistojen laittaminen paremmuusjärjestykseen on vaikeaa ja ehkä vähän järjetöntäkin, mutta here goes:

5. Great Smoky Mountainsin kansallispuisto

Tämä Appalakkien vuoristossa sijaitseva kansallispuisto on vierailijamäärillä mitattuna Yhdysvaltojen suosituin: kymmenisen miljoonaa vierailijaa vuodessa. Ei mikään ihme, sillä puisto on päivämatkan päässä miljoonien amerikkalaisten kodeista, ja siellä riittää ihasteltavaa ympärivuotisesti. Me kävimme puistossa helmikuussa Georgiassa asuessamme, ja hämmästyimme, kun näimme vuorilla lunta, mikä kertoo eniten siitä, kuinka tottumattomia olimme vielä tuolloin vuoristoon. Vuoret ovat saaneet nimensä siitä, että ne peittyvät usein pilviin, joten maisemien varaan ei kannata laskea. Onneksi myös pilviin kietoutuneet vuoret ovat upea näky.

Great Smoky Mountains National Park
Great Smoky Mountainsin kansallispuisto

Great Smoky Mountainsilta olen kirjoittanut patikoinnista Charlie’s Bunionille (13 km) kuuluisaa Appalachian Trailia pitkin sekä Cades Coven peurojen täyttämästä laaksosta.


4. Grand Canyonin kansallispuisto

Kun maailman seitsemästä luonnonihmeestä tehdään listausta, Grand Canyon vilkkuu usein listalla. Syy tälle on kanjonin käsittämätön koko: kolmisenkymmentä kilometriä läpimitaltaan, useita satoja kilometriä pitkä, ja parhaimmillaan melkein kaksi kilometriä syvä. Mittasuhteet ovat sitä luokkaa, ettei niitä voi kunnolla käsittää, ellei ole käynyt paikan päällä ihmettelemässä, ja silloinkin on vaikeuksia uskoa silmiään. Kanjonin läheisyyttä ei voi oikein mitenkään aistia, vaan yhtäkkiä vasta ihan sen reunalla se rävähtää eteen kaikessa komeudessaan. Jos aikaa riittää, kanjonia kannattaa käydä ihailemassa sekä etelä- että pohjoisreunalta. Vaikka Grand Canyon on alueen kiistaton kruunu Arizonan ja Utahin alueella riittää toinen toistaan upeampia kansallispuistoja vaikka kuukauden reissun tarpeisiin.

Grand Canyonin kansallispusto
Grand Canyonin kansallispusto

Grand Canyonilta olen kirjoittanut patikoinniltamme kanjoniin Bright Angel Trailia pitkin. Alas asti emme päässeet, sillä edestakaiseen patikointiin olisi mennyt kaksi päivää.


3. Kalliovuorten kansallispuisto

Coloradossa viettämäni aika taitaa paistaa lävitse pienenä kotiseutuylpeytenä, kun nostin tämän kansallispuiston näinkin korkealle listalleni – ja harkitsin kovasti vielä korkeampaa sijaa! Jostain syystä, tämä on ainoa tälle top-listalle päässeistä kansallispuistoista, joka ei ole myös UNESCOn maailmanperintökohde, eikä Kalliovuorten eli Rocky Mountainin kansallispuisto ole yhtä tajunnanräjäyttävä kuin vaikkapa Grand Canyon, mutta yhtä kaikki se on henkeä salpaava, jos vaan tykkää upeista vuoristomaisemista. Ellei ehdottomasti kaipaa lumikenkäilemään tai laskemaan mäkeä, Kalliovuorilla kannattaa vierailla, kun puistoa halkova Trail Ridge Road on auki (noin toukokuun puolivälistä lokakuulle), jotta pääsee näkemään ne kaikkein upeimmat maisemat. Suosikkikuukauteni puistossa on syyskuu, koska silloin vapitien kiima-aika yhdistyy upeaan ruskaan, eikä näihin komeisiin sarvipäihin voi olla törmäämättä.

Rocky Mountainin kansallispuisto
Kalliovuorten kansallispuisto

Kalliovuorten kansallispuistosta olen kirjoittanut jo mainitusta Trail Ridge Roadista eli Yhdysvaltojen korkeimmasta maantiestä, lumikenkäilystä Bear Laken ympäristössä, puiston 100-vuotisesta historiasta, telttailusta kansallispuistossa sekä tietenkin ensivierailustamme puistoon marraskuussa 2013.


2. Yosemiten kansallispuisto

Jos pitäisi veikata, missä USA:n kansallispuistossa on käynyt eniten suomalaisia, veikkaukseni olisi Yosemite. Sijainti San Franciscon kupeessa auttaa, koska puisto sopii hyvin vaikka päiväreissuksi, jos ei halua jäädä yöksi. (Toisaalta, miksei haluaisi? Lämmin suositus Curry Villagen telttakabiineille.) Upea korkeiden vuorten ympäröimä laakso tarjoaa kauniita vesiputouksia, ja kansallispuistossa kasvaa myös jättiläispunapuita, niitä joiden kantoon tehdyistä aukoista voi ajaa autolla, mutta minulle puiston kohokohta tulee aina olemaan sen yllä kohoava Half Dome, puolipallon muotoinen paljas graniittivuori, jolle kiipeäminen on yksi hienoimmista vaellusmuistoistani ikinä.

Yosemite kansallispuisto
Yosemiten kansallispuisto

Ottaen huomioon, kuinka upea Half Domelle kiipeäminen oli kokemuksena, on pieni ihme, etten ole kirjoittanut vielä siitä tai koko Yosemitesta yhtäkään postausta. Rimakauhua ilmassa? Täten lupaan juhlallisesti, että lopetan jahkailun, ja postaus tulee viimeistään ensi viikolla. Jos Amerikan vaarallisimmaksikin tituleerattu vaellusreitti kiinnostaa, pysykää kuulolla!


1. Yellowstonen kansallispuisto

Yellowstone on Yhdysvaltojen kansallispuistoista vanhin ja sijaitsee totaalisen keskellä ei-mitään. Ajoimme puistoon yhdeksän tuntia läpi aution Wyomingin pitkin teitä, joilla bensa-asemien välillä saattoi olla parisataa kilometriä ja kännykkäverkosta ei tietoa, ja vielä perilläkään emme oikein tienneet, mitä odottaa. Korkeina vesisuihkuina purkautuvat geysirit, sateenkaaren väreissä hohtavat kuumavesilähteet, mutaa ja rikkiä pulppuava maa ja valkoisena hohtava kuumaisema lumosi meidät, ja kun mukaan soppaan vielä heittää korkeita vuoria, upeita vesiputouksia, keltaisena loistavan kanjonin ja upeat patikointimaastot, what’s not to love?

Ja ne eläimet! Yellowstone on suojaisa satama valtaville biisonilaumoille, vuorenrinteillä puikkelehtiville paksusarvilampaille, ympäriinsä möyriville murmeleille, niityillä vaeltaville peuroille, vapiteille ja hanka-antiloopeille sekä välillä pelottavankin suurelle karhupopulaatiolle. Yellowstonessa yhdistyi elementtejä kaikista tämän listan muista kansallispuistoista, ja geoterminen aktiivisuus korotti sen mahtavuuden potenssiin kymmenen. Jos valitset vain yhden Yhdysvaltojen kansallispuistoista matkakohteeksi, valitse Yellowstone.

Yellowstone kansallispuisto
Yellowstonen kansallispuisto

Yellowstonen kansallispuistosta olen kirjoittanut pikaterveiset itse reissun päältä, yhteenvedon Yellowstonen parhaista puolista sekä tulevien matkailijoiden avuksi reissubudjettimme ja tietoa telttailukokemuksistamme.


Bubbling under…

Death Valley & Great Sand Dunes
Vasemmalla Iiro ihmettelemässä Death Valleyn suola-aavikkoa, oikealla näkymä Great Sand Dunesin kukkuloilta

Jos tässä top-listassa olisi ollut enemmän kuin viisi kohtaa, seuraavaksi listalle olisi varmaankin änkenyt Death Valleyn kansallispuisto, jossa kiersimme katsomassa vuorenhuippuja, laakson pohjan aavikoita ja värikkäitä kalliomuodostelmia sekä ihmettelimme yölämpötilaa, joka ei tippunut alle 35 asteen. Toinen mieleen painunut kokemus kansallispuistosta on aikainen patikointi Great Sand Dunesien satoja metrejä korkeille hiekkadyyneille sekä telttailu niiden vieressä, vaikka koko telttailu meinasikin mennä plörinäksi juuri voimaan astuneiden syysaikataulujen lukittua puistonvartijoiden keskus nenämme edestä. Tämä on kuitenkin vain listaus niistä puistoista, joissa olen itse vieraillut. Jos kokemukseni olisi laajempi, ehkäpä joku näistä tunkisi listalle mukaan:

Kansallispuistot: Everglades, Denali, Glacier, Badlands

Ylärivistä vasemmalta: Denali (kuva @vaihdavapaalle), Everglades (kuva @curiousteea), Badlands (kuva @59nationalparks) ja Glacier (kuva @keamar)

  • Denalin kansallispuisto Alaskassa näyttää kuvien perusteella vuorista ja eläimistä pitävän matkailijan unelmalta. Alaskaan tekisi mieli lähteä muutenkin jäätiköiden takia, ja tästä matkakuumeesta on syypäänä Elina, joka kirjoittaa mm. Denalista Vaihda vapaalle -blogissa.
  • Evergladesin kansallispuisto Floridassa on rämettä ja alligaattoreita siellä, mihin yleisesti kuvitellaan aurinkorantoja ja asutusta. En ole koskaan käynyt Etelä-Floridassa, mutta jos puheissa oleva Miamin reissu konkretisoituu niin tätä ei voi jättää väliin. Kuvan ottanut Teea kirjoitti juuri Evergladesista Curious Feet-blogissa.
  • Badlandsin kansallispuisto Etelä-Dakotassa on ollut jossain mieleni taka-alalla tosi karuna paikkana, kunnes toissaviikolla lensin alueen ylitse ikkunapaikalla ja pääsin vilkuilemaan maisemia pilvettömältä taivaalta käsin. Vau! Tästäkin kansallispuistota löytyy kuvia englanninkielisestä 59 National Parks-blogista, jossa pariskunta kiertää kaikki USA:n kansallispuistot 59 viikossa.
  • Glacierin kansallispuisto Montanassa on siellä kulmassa Yhdysvaltoja, mistä tiedän hyvin vähän – liian vähän. Kean kuvat Glacierista Deep Red Blues-blogissa ovat kuitenkin sen verran upeita, että hingun minäkin paikan päälle.

Kansallispuistojen lisäksi National Park Servicellä on hoidettavanaan myös kansallismonumentteja, virkistysalueita ja historiallisia reittejä, ja Yhdysvaltojen reissua suunnitellessa NPS:n nettisivut ovat minulle ihan ykköspaikka, mistä inspiraatiota lähden hakemaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Lumikenkäilyä Kalliovuorten kansallispuistossa

Rocky Mountain National Park helmikuu

Vinkki kaikille Yhdysvaltojen kansallispuistoihin suuntaaville: tarkistakaa puistonvartijoiden vetämien ohjelmien aikataulut, mielellään jo etukäteen kansallispuistojen nettisivuilta. Me olemme aiemmin käyneet kuuntelemassa luentoja, osuneet ohjatuille kierroksille, ja nyt kerrankin osallistuimme ohjelmaan, jota varten piti soitella varausta Skypen kautta jo viikko etukäteen. Kävimme nimittäin lumikenkäilemässä!

Puistonvartija Chelsea vetää lumikenkäilyä Kalliovuorten kansallispuistossa
Puistonvartija Chelsea ja innokkaat lumikenkäilijät Bear Lakella

Lumikengät vuokrasimme etukäteen boulderilaisesta suksivuokraamosta noin $10:n maksua vastaan, mutta itse puistonvartijan vetämä ohjelma oli ilmainen, kuten myös puiston sisäänpääsy President’s Dayn kunniaksi. Ajoimme puolilta päivin Bear Laken parkkipaikalle, jossa toistakymmentä ihmistä jo sitoi lumikenkiä jalkaan. Koska ohjelma oli tarkoitettu vasta-alkajille, aluksi puistonvartija Chelsea tarkisti, että kaikkien kengät oli sidottu kunnolla jalkaan, jonka jälkeen kaikki esittäydyimme ja valitsimme itsellemme puistossa esiintyvän tunnuseläimen. Minä olin pika, Iiro keltavatsamurmeli, ja Iiron siskonpoika ja lanko olivat hiirihaukkoja, jollaisen olimme nähneet aiemmin päivällä liitelevän taivaalla.

Iiro, minä ja siskonpoika Kasper ihmettelemme, minne seuraavaksi. Kaikilla muilla oli kävelyllä mukana sauvat, me olimme jättäneet ne kotiin, mutta hyvin selvittiin.
Iiro, minä ja siskonpoika Kasper ihmettelemme, minne seuraavaksi. Kaikilla muilla oli kävelyllä mukana sauvat, me olimme jättäneet ne kotiin, mutta hyvin selvittiin.

Opastuksessa Chelsea puhui lähinnä luonnosta, ympäristöstä ja elämän kiertokulusta Kalliovuorilla. Välillä jaettiin vinkkejä lumikenkäilyyn, mutta se oli niin helppoa, ettei vinkkejä paljoa tarvittu. Vaikeinta oli hallita hengitystä, kun yli kolmen kilometerin korkeudella ohuessa vuoristoilmassa ylämäkeen kävelykin pisti puuskuttamaan.

Lumikenkäily Bear Lake, Rocky Mountain National Park
Ennen järven jäälle menoa puistonvartija kannusti kaikkia, ettei se ole ollenkaan vaarallista ja kyllä jää ihan varmasti kantaa. No ei tosiaan hirvittänyt kun kuuli, että jäätä oli 30cm.

Mutta siitä luonnosta: ero alempana sijaitsevan vuoristometsän ja ylempänä sijaitsevan subalpiinisen metsän välillä oli häkellyttävä. Vuoristometsässä moni puu oli kelottunut vuoristomäntykovakuoriaisten tuhojen takia, mutta subalpiinisessa metsässä nämä tuholaiset eivät enää pärjänneet, ja puut loistivat vihreinä keskellä talvea. Opimme myös, miten erottaa toisistaan spruce ja fir, suomeksi kuusi ja kuusi, mutta jälkimmäinen tunnetaan välillä myös pihtana. Muistisääntö on, että sprucen neulaset ovat spiky ja square – pyöreähkö läpileikkaus, jonka ansiosta niitä on helpppo pyöritellä sormien välissä – kun taas firin neulaset ovat flat ja friendly, niin pehmeitä etteivät ne pistele ohi mennessä.

Bear Lakella puistonvartijan opastusten simultaanitulkkausta porukan pienimmälle suomalaiselle. Vuoristometsien ja subalpiinisten metsin erot tulivat tutuiksi.
Bear Lakella puistonvartijan opastusten simultaanitulkkausta porukan pienimmälle suomalaiselle.
Lännenharmaaorava, Rocky Mountain National Park, Colorado
Lännenharmaaorava istui läheisessä puussa kun kävelimme ohitse.

Jos puistossa lähtisi itsenäisesti lumikenkäilemään pidemmälle, kannattaa tarkistaa lumivyöryvaara, jonka tasosta tiedottaa Colorado Avalance Information Center. Kun riski on korkea, turvavarusteeksi kannattaa ottaa mukaan ”pelastusliivit”, jotka voi täyttää ilmalla lumivyöryn sattuessa, ja jotka toivottavasti kannattelevat vyöryn keskelle joutunutta ihmistä ja estävät tätä hautautumasta lumeen. Isommassa porukassa liikkuessa jokaisella on hyvä olla pieni radiolähetin, jotta lumivyöryn jälkeen pystytään etsimään porukan kadonneet jäsenet, ennen kuin on liian myöhäistä. Chelsea ei ollut itse ollut koskaan lumivyöryssä, mutta kertoi kylmäävästi tarinoita, joita oli kuullut lumiyöryn kokeneilta kollegoiltaan: lunta nenässä, lunta suussa, eikä tietoa, mihin suuntaan pitää kaivaa päästäkseen pois.

Bear Lake, Rocky Mountain National Park

Snow shoeing at Rocky Mountain National Park

Kävely kesti pari tuntia, ja lopulta päädyimme Nymph Lakelle. Siitä olisimme voineet vielä jatkaa kävelyä pidemmälle kuunnellen juttua lumikenkäjäniksistä ja ihmetellen lintuja, mutta meillä oli jo kiire takaisin, jotta ehtisimme käydä suihkussa ennen illan NHL-peliä. Kiitos ja hei hei!

Päivän haastavin osuus: reitin löytäminen takaisin autolle. Hei hei!
Päivän haastavin osuus: reitin löytäminen takaisin autolle.