Onko sinun lomasi reilu?

Pulahdus katamaraanilta lämpimään mutta auringonlaskun jälkeen pimeään Tyyneen valtamereen. Yritän pysyä mahdollisimman pinnassa, olla laskematta jalkoja alas, jotta en pelottaisi niitä pois. Kellun surffilaudan pohjaan rakennetun ledivalaisimen luokse, puhallan snorkkelista vedet pois ja painan pääni pinnan alle.

Välittömästi näen ison liitävän hahmon tulevan kohti. Tämän paholaisrauskun siipienväli on kolmisen metriä, ja perässään sillä on pitkä terävän näköinen piikki. Minua lähestyessään se avaa suunsa, ja tunnen paniikin iskevän. Snorkkeli suussa on vaikea huutaa. Parikymmentä senttiä minusta rausku kääntyy selälleen, ja mahamme melkein hipovat toisiaan.

Manta Ray Right On
[Kuva: Dean Croshere]

Olisin pystynyt halutessani koskettamaan rauskua, mutta mitäköhän mieltä rausku olisi ollut siitä?

#ReilutBlogitKestävää matkailua – mistä kannattaa kieltäytyä?

Lomalla matkanjärjestäjät ja paikallisyrittäjät tarjoavat kuluttajille milloin mitäkin eksoottista eläinkokemusta. Länsimaissa delfinaarioesitykset ovat suuria showta, karhut temppuilevat sirkuksissa, ja Sea Worldissa pääsee taputtelemaan rauskuja. Aasiassa norsuratsastukset ovat suosittuja, ja Thaimaassa pääsee vierailemaan tiikeritemppeleihin, joissa tiikereitä pääsee silittämään. Välimeren maissa turisteja viedään katsomaan paikkoja aasin selästä käsin. Ja lista jatkuu.

Tjäreborgin Instagram-tili, ennen kuin kuva poistettiin. Kuvakaappaus Tämä Matka -blogista.
Tjäreborgin Instagram-tili, ennen kuin kuva poistettiin. Kuvakaappaus Tämä Matka -blogista.

Näille kaikille esimerkeille yhteistä on, että niissä mennään turistien eikä eläinten ehdoilla.

  • Delfinaarioissa delfiinit masentuvat, sillä luonnossa ne ovat tottuneet liikkumaan toistasataa kilometria päivässä, ja vankeudessa syntyneet delfiinit jäävät hyvin harvoin henkiin. Delfiinit kommunikoivat naksuttelemalla ja kaikuluotaamalla, ja betonialtaissa kommunikointi hankaloituu. Älykkäinä eläiminä ne tarvitsisivat enemmän virikkeitä, kuin mitä delfinaarioilla on tarjota. Lisäksi jos delfiinejä pyydystetään delfinaarioon luonnosta, tuetaan samalla delfiinien massateurastuksia. Lisätietoa delfiinien tilanteista Vaihda vapaalle -blogista.
  • Karhujen ja monien muiden sirkuseläinten kohdalla ongelma on niiden pitäminen pienissä häkeissä sekä kouluttaminen kivulla.
  • Sen lisäksi, että taputtelualtaiden rauskut eivät välttämättä nauti taputtelusta, ihmisten käsistä leviää niihin tauteja, ja usein näissä altaissa rauskut kuolevat nopeammin kuin mitä muuten vankeudessa.
  • Norsujen koulutus aloitetaan prosessilla, joka tunnetaan nimellä crushing the spirit, ja jossa norsua pahoinpidellään ja kidutetaan niin paljon, että se alistuu pelosta ihmiselle. Lisäksi norsut usein pyydystetään luonnosta, vaikka ne ovat uhanalaisia. Lisää aiheesta Tarinoita maailmalta -blogissa.
  • Thaimaan tiikeritemppeleissä tiikereitä on huumattu, jotta ne eivät hyökkäisi ihmisten kimppuun.
  • Aaseilla ratsastavan ei pitäisi painaa yli 20% aasin painosta. Tämä tarkoittaa käytännössä, että aaseilla ratsastaminen pitäisi jättää lapsille.
Kuvakaappaus Aurinkomatkojen Instagram-tililtä.
Kuvakaappaus Aurinkomatkojen Instagram-tililtä. Sittemmin #ReilutBlogit-kampanjan myötä Aurinkomatkat poisti aasiratsastusretken valikoimistaan.

Tuskin kukaan haluaa oikeasti tukea eläinten kaltoinkohtelua, vaan syy tällaisen toiminnan tukemiseen on usein tietämättömyydessä. Olen itsekin käynyt useassa delfinaariossa, keikkunut norsun selässä ja ratsastanut aikuisiällä aasilla pitkin Egyptin maaseutua, ja monesti olen saanut tietää ongelmista vasta jälkeenpäin. Tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa vaan vähentää sitä, kun ihmiset oppivat, minkälaista toimintaa kannattaa olla tukematta.

Kokonaan toinen asia ovat matkanjärjestäjät, jotka aktiivisesti markkinoivat kyseenalaisia retkiä turisteille. Monet matkanjärjestäjät ovat julkisesti sitoutuneet kestävän matkailun periaatteisiin ja eläinystävälliseen toimintaan, mutta silti tarjonnassa saattaa olla esimerkiksi norsuratsastuksia. Yksittäisellä kuluttajalla ei aina ole mahdollisuutta arvioida toiminnan eettisyyttä, mutta matkanjärjestäjillä kyllä on. Kuluttajien sen sijaan on mahdollista kysyä lisätietoja ja esittää kriittisiä kysymyksiä, jotka luovat matkanjärjestäjille paineita toimia paremmin tulevaisuudessa.

Kriittiset kysymykset kannattaa muistaa myös silloin, kun toimintaa markkinoidaan luontoystävällisyydellä. Jos yritys markkinoi mahdollisuutta uida delfiinien kanssa luonnossa, niin onko delfiinejä kuitenkin painostettu rantaa kohti? Mennäänkö valassafarilla liian lähelle valaita? Ovatko villieläinten kuvausmatkat häiriöksi eläimille? Koska aidosti reilun matkailun lisäksi on paljon myös viherpestyä matkailua, kriittisten kysymysten esittämisen lisäksi kannattaa tarkistaa internetistä, mitä paikasta puhutaan. Esimerkiksi Right Tourismilla on hyvä tietokanta, jossa on arvioitu eri paikkojen eläinystävällisyyttä.

Kuvakaapaus Tjäreborgin Instagram-tililtä.
Kuvakaapaus Finnmatkojen Instagram-tililtä.

Reilu matkailu ei rajoitu pelkästään eläinten hyvinvointiin. Reilun matkailun yhdistyksen luomat Reilun matkailijan ohjeet sisältävät seuraavat kohdat:

  • Hanki tietoa matkakohteesta
  • Matkusta huippusesongin ulkopuolella
  • Valitse vastuuntuntoinen matkanjärjestäjä
  • Suosi paikallista
  • Säästä energiaa ja vettä
  • Minimoi jätteet
  • Kunnioita paikallista kulttuuria
  • Suojele ihmisiä, eläimiä ja luontoa
  • Kerro näkemästäsi ja kokemastasi

Kaikkein vaikeinta matkailussa on yleensä sen selvittäminen, kuka käärii voitot, eikä siihen aina kykene. Ohjenuorana kuitenkin on, että paikallisille yhteisöille on sitä parempi, mitä suurempi osa voitoista jää paikan päälle sen sijaan, että rahat valuisivat suuryrityksille, yleensä köyhemmistä maista rikkaampiin maihin. Lisäksi poliittisella tilanteella on oma roolinsa: taannoin äitini selvitti Indonesiaan matkustaessaan, ettei hotelli ollut diktaattorin suvun omistuksessa.

Entäs ne rauskut? eli yksi esimerkki reilusta vaihtoehdosta

Paholaisrauskut eivät tosiaan olisi tykänneet koskettelusta, koska niiden ihoa peittävä suojakerros olisi kärsinyt siitä ja altistanut ne tulehduksille. Tämän takia meillä oli mukana asiantunteva opas, joka neuvoi, miten rauskujen kanssa tulisi käyttäytyä: ole mahdollisimman paikoillasi ja anna rauskun tulla sen verran lähelle kuin se itse haluaa.

Manta Dance, Kona, Hawaii
[Kuva: Steve Dunleavy]
Eka Canoe Adventures kävi hakemassa meidät hotelliltamme ja vei meidät golfkärryllä lyhyen matkan satamaan, missä meitä jo odotti perinteinen katamaraani. Paholaisrauskusukelluksilla ryhmäkoko on korkeintaan kahdeksan henkeä, mutta tänä iltana me olimme ainoat kyyditettävät. Pari muutakin matkanjärjestäjää oli kokoontunut Konan koralliriutoille, joissa paholaisrauskuja houkuteltiin surffilautojen alle kiinnitettyjen ledivalojen avulla – tai pikemminkin valot houkuttelivat planktonia, joita rauskut tulivat paikalle syömään.

Manta Rays, Kona, Hawaii
[Kuva: Steve Dunleavy]
Meidän ihastellessa paholaisrauskuja opas kertoi meille juttua rauskujen elämästä, lisätietoa yksittäisistä näkemistämme rauskuista – rauskut erottaa niiden vatsapuolen kuvioinnin avulla – sekä yleisesti koralliriutan tilanteesta. Havaijin pääsaaren Konan rannalla järjestettävät paholaisrauskusnorklaukset todellakin tukevat eläinten tilannetta: turismi aiheuttaa painetta poliitikoille suojella koralliriuttaa, kun paikalliset saavat tulonsa riutasta ja matkailijat levittävät tietoa riutasta. Rauskuja snorklaus ei häiritse: alueella asuu toista sataa rauskua, ja iltaisin snorklausjärjestäjien ”planktonbuffetista” tulee nauttimaan yleensä pari kolme yksilöä.

Paholaisrauskut ovat valtamerten jättiläisiä, painavat helposti toista tonnia ja niiden siipiväli on useamman metrin, mutta ne ovat ihmisille täysin vaarattomia, myrkyttömiä ja hampaattomia. Niiden kanssa uiminen oli yksi hienoimmista kokemuksista, mitä Havaijilla koimme, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille Havaijille matkustaville. Jälkeenpäin matkalla takaisin satamaan hörpimme kuumaa kaakaota samalla, kun opas kertoi meille, miten Eka Canoe Adventures tukee yritystoimintansa ohessa paikallista yhteisöä opettamalla köyhempien perheiden lapsia purjehtimaan.

Eka Canoe Adventures
Snorkkeleiden lisäksi saimme käyttöön räpylät ja märkäpuvun yläosat.

Osallistun tällä kirjoituksella #ReilutBlogit-kampanjaan, jossa bloggaajat nostavat tietoutta kestävästä matkailusta ja kannustavat matkailijoita miettimään valintojaan. Tämän tiimoilta haastan Emmin, Lauran ja Satun, kertomaan omissa blogeissaan suhteestaan kestävään matkailuun sekä yhdestä mukavasta kokemuksesta aiheeseen liittyen, sekä kaikki lukijat jakamaan kokemuksiaan kommenttikentässä. Millaisia kokemuksia sinulla on kestävästä matkailusta?

10 matkakuvaa Havaijilta

Olenko jo hehkuttanut kaikille, että olimme pari kuukautta sitten Havaijilla ja siellä oli upeaa? Jos en, tai jos joku vielä epäilee tätä, niin seuraavaksi 10 matkakuvaa reissulta Journey Diary -matkablogin haasteen mukaisesti.

Kahoolawe, Hawaii lentokoneesta

1. Kuva lentokoneen siivestä: Kaho’olawen asumaton saari matkalla Big Islandilta Oahulle

Matka Papakolea Beachille

2. Paras vahingossa onnistunut otos: Jeeppimme tuli Big Islandilla tarpeeseen, kun ajoimme sillä kuhmurista tietä pitkin Papakolea Beachille, jossa ihmettelimme vihreää hiekkaa. Paikallisilla nuorilla suosittu matkantekoväline oli vanha pickup korotetulla maavaralla.

Yhdysvaltojen eteläisimmät vessat Havaijin Big Islandilla

3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle: Kävimme Yhdysvaltojen eteläisimmässä pisteessä, ja löysimme sieltä Yhdysvaltojen eteläisimmät vessat. Heh heh!

Kīlauea Iki

4. Luontokuva: Vuonna 1959 Kīlauean tulivuori purkautui ja jätti jälkeensä laavajärven nimeltä Kīlauea Iki, joka on nyt jo melkein jäähtynyt. Kraaterissa pystyy nykyään patikoimaan.

Mauna Kea huippu observatoriot

5. Kuva yläilmoista: Mauna Kean huippu on 4205 metrissä ja täynnä observatorioita ohuen ilmakehän ja vähäisen valonsaasteen ansiosta. Huipulta erottaa horisontissa Mauin tulivuoret.

Big Island, Havaiji

6. Postikorttimaisema: Aallot murtuvat Big Islandin laavakivirantaa vasten.

Mauna Kea Jeeppi

7. Kuva matkaseurasta: Meinasimme jäätyä Mauna Kean huipulla. Jäätävä tuuli ja heikko happi ajoi meidät pariin otteeseen lämmittelemään Jeepin sisälle, kun odotimme auringonlaskua. Mahtavana matkaseurana minulla oli Iiro, Henri ja Teemu.

Camaro at Hawaii

8. Fiilistelykuva palmun alla: Oahulla parasta oli vuokrata avo-Camaro ja lähteä pörisemään pitkin palmujen reunustamia rantateitä.

Breakfast at Sheraton Kona

9. Hyvää huomenta -kuva: Big Islandin hotellimme Sheraton Konan aamiaisbuffet oli loistava, ja Iiro tykkäsi erityisesti Konan kahvista.

Waikiki

10. Lempikaupunkini Havaijilla oli samalla melkeinpä ainoa kaupunki. Waikikiin verrattuna kaikki muut paikat tuntuivat kyliltä.

Heitän matkakuvahaasteen eteenpäin seuraaville viidelle blogille: aNNiKa home and away, London & beyond, Pää Pilvissä, Tarinoita Maailmalta, Tämä matka. Ei tarvitse rajoittua vain yhteen matkaan; minä tein niin siksikin, että suurin osa kuvista sijaitsee juuri nyt kovalevyllä toisella mantereella.

Auringonlasku Waikiki Beachilla

Monena iltana Havaijilla auringonlasku meni meiltä ohitse – oltiin suihkussa rantapäivän jälkeen, ihmeteltiin illallispaikkoja, käytiin kaupassa, nostettiin jalat kattoon patikointipäivän jälkeen… – mutta viimeisenä iltana tarkistimme auringonlaskuajan Googlesta ja ajoitimme itsemme rannalle oikeaan aikaan.

Waikiki Beach at Sunset

Waikikin rannalta näkee meren horisontin lounaaseen, suoraan sinne mihin aurinko laskee talvella. Auringon viimeiset säteet värjäsivät rannan hotellit oransseiksi, ja vedessä killuvat uimarit näkyivät tummina täplinä. Kaueampana horisontissa auringonlaskupurjehdukset lipuivat hitaasti kannet täynnä turisteja.

Sunset at Honolulu

Sunset from Sunglasses

Honolulun auringonlaskusta sanotaan, että täällä olisi hyvä paikka nähdä vihreä välähdys. Silmä tarkkana tuijotimme horisonttia, mutta aurinko humpsahti sen taakse ilman merkkiäkään vihreästä. Eipä haitannut. Kaunis tuo oli ilmankin.

Sunset sail at Hawaii

Upea päätös upealle lomalle. Auringon laskettua suuntasimme hotellille hakemaan laukkuja ja metsästämään taksia lentokentälle. Edessä oli yölento mantereelle.

Waikiki Beach & Hyatt Place – ranta ja hotelli Honolulussa

Minulla oli lapsena 80-luvun hittipeli Hotelli, jossa mentiin ympäri maailmaa ja rakennettiin mitä hulppeimpia hotellitorneja. Yksi ärsyttävimmistä hotelleista pelissä oli Hotel Waikiki, koska siinä oli tsiljoona bungalow-lisärakennusta, joiden rakentamisessa kesti pieni iäisyys. Tuolloin lapsena vielä luulin, että pelissä olevat hotellit olisivat oikeasti olemassa jossain päin maailmaa, mutta todellisuus on toinen: Waikiki on täynnä hotelleja, eikä yksikään niistä muistuta bungalowta.

Waikiki Beach

Me päädyimme monesta hyvästä vaihtoehdosta Hyatt Place Waikiki Beachiin. Hintakupissa painoi kohtuullisen hintaiset huoneet sekä lyhyt kävelymatka rannalle, ja kumpikin näistä toteutui. Rannalle oli itseasiassa aivan naurettavan lyhyt matka, pari minuuttia jalan, ja hotellin respasta sai napattua mukaansa kunnon kokoiset rantapyyhkeet, jotka pystyi sitten hiekkaisina palauttamaan respaan.

Hyatt Waikiki Beach Hotel Room

Huoneemme oli Deluxe City View, jossa Deluxe tarkoitti enemmän tilaa, City View taas käytännössä ”ei näkymiä”. Huone oli toisessa kerroksessa eli 16-kerroksisessa hotellissa melkein katutasossa, eikä terasille tehnyt mieli mennä istumaan ”näytille”. Hyvänä puolena ikkunat olivat äänieristävää mallia, emmekä kertaakaan heränneet liikenteen meluun, vaikka sitä kadulla riitti.

Hyatt Waikiki Deluxe Room

Huoneessa oli tilaa levittäytyä. Tarjottimella pystyi käydä aamulla hakemassa aamiaista, jos halusi syödä huoneessa.

Hyatt Waikiki Beach Deluxe Room

Hotellin parasta antia oli runsas aamiaisbuffet, joka oli ihan toista luokkaa kuin amerikkalaiset hotelliaamiaiset yleensä. Hotellissa on joka päivä vaihtuva a.m. kitchen skillet eli lämmin juttu, joka oli useimpina aamuina jonkinlainen lämmin leipä tai bagel, kerran pekonia ja munia. Tämän lisäksi oli kaikki mahdolliset murot, laaja hedelmälajitelma, monta eri leipää ja leivänpäällistä, aina joku jälkiruoka – donitsireikiä, kakkua… – ja minun ehdoton lempparini, misokeitto, johon sai heittää niin paljon tofua sekaan kuin huvitti! Havaijilla näkyy aika vahvasti aasialaiset vaikutteet japanilaisten maahanmuuttajien ansiosta, mutta tämä lisä taisi olla enemmänkin hotellin aasialaisturistien takia.

Hyatt Waikiki Breakfast

Aamiainen oli katettu hauskasti ulos altaan viereen. Yhtenä aamuna satoi, ja ihmiset kyhjöttivät aurinkovarjojen alla – emme olleet vielä tässä vaiheessa hoksanneet tuoda aamiaista tarjottimella huoneeseen – mutta muuten sää suosi meitä. Havaijillahan ei ole koskaan erityisen kylmä, ja lentokenttärakennuksistakin puuttuvat seinät…

Waikiki Beach on a cloudy day

Kävimme rannalla ottamassa aurinkoa yhteensä kolmasti. Yhtenä päivänä, juuri sen sadeaamun jälkeen, oli pilvistä, ja levitimme rantapyyhkeemme simpukoiden ja korallinpalasten täplittämälle hiekalle. Parina muuna päivänä vuokrasimme rantatuolit aurinkovarjolla, mistä itse tykkäsin kovasti: on helpompi lukea kirjaa kun selkänojan saa pystyyn. Ei mikään ihme, että Waikikin ranta on noussut maailmankuuluksi, sillä se on aika uskomattoman upea. Hiekkaa silmänkantamattomiin, ja aivan kaupungin keskustassa! Janon yllättäessä pystyi nopeasti kipaisemaan läheisestä kioskista pari jääkaappikylmää kokista.

Beach Umbrellas at Waikiki Beach

Rannalla aivan vakioauringonottomestamme vieressä järjestetään pari kertaa viikossa hulaesitys, jota jäimme eräänä iltana seuraamaan. Tai jäimme ja jäimme… minä vakuuttelin seurueen miehille, kuinka hulatanssia nyt on vaan pakko päästä katsomaan, kun kerran Havaijilla ollaan, ja lopulta kun taivutteluuni suostuttiin, jäin eturiviin istumaan nurmikolle, kun miehet siirtyivät kädet taskuissa takariviin. Joka tapauksessa minä tykkäsin!

Hula Band at Waikiki Beach

Shown aikana bändin vanhemmat jäsenet jutustelivat Havaijin historiasta ja kulttuurista sekä kertoilivat eri instrumenteista ja käänsivät laulujen sanoja. Tanssijat olivat jotain huippupalkittuja kilpailuvoittajia – ei mitään muistikuvaa, mikä kilpailu tai mikä palkinto – ja heidän showstaan saa makua tältä videolta:

Havaijin reissustamme on jo pari kuukautta, mutta se on ollut vahvasti mielessä viimeiset pari päivää, kun Luxemburgissa on sataa tihkuttanut lievästi nollan ylittävissä lämpötiloissa. Tänään lämpötila vihdoin laski sen verran, että ulkona olevaa sohjoa pystyi kutsumaan hyvillä mielin lumeksi – ja sitä riitti!

Snow in Luxembourg

Lumista tai aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoille, sijainnista riippuen!

Pearl Harbor: taistelulaiva pinnan alla

Joulu Coloradossa kahdestaan Iiron kanssa sujui erittäin hyvin. Laitoimme pelkästään jouluruokia, joista pidimme, ja painotimme juuri niitä asioita, jotka tuntuivat hyvältä. Yksi näistä oli lautapelit, joten korkkasimme vastaostetun Axis & Allies 1941 -pelin, ja kahlattuamme 25-sivuisen sääntökirjan lävitse pääsimme tositoimiin. Minä edustin toiseen maailmansotaan pohjautuvassa pelissä akselivaltoja, ja minun Japanini silmäili Iiron Havaijia suurella mielenkiinnolla – mutta turhaan, sillä Iiron laivasto piti huolen siitä, etteivät joulukuun 1941 tapahtumat päässeet toistumaan pelissä.

Playing Axis & Allies 1941

Ihan hyvä peli, mutta varoituksen sanana, että ensimmäiseen pelikertaan meni meiltä viisi tuntia…

Vajaa kuukausi sitten reissatessamme Havaijilla meillä oli Oahulla vain yksi nähtävyys, johon ehdottomasti halusimme käymään: Pearl Harbor. Tämä TV:stä ja leffoista tuttu satama on yhäkin sotilaskäytössä ja sijaitsee sen verran kaukana Waikikista, että päätimme vuokrata päiväksi auton, mikä kannatti, sillä samalla pääsimme katsomaan merikilpikonnia.

Boat in Pearl Harbor

Pearl Harborin nykyistä laivakalustoa

Paikalle alueelle kannattaa tulla aikaisin, koska lippuja eniten näkemisen arvoiseen (ja ainoaan ilmaiseen) kohteeseen, USS Arizona Memorialille, on saatavilla vain rajoitettu määrä, ja häviävän pienen nettivarausmäärän lisäksi nämä jaetaan kävijöille saapumisjärjestyksessä aamuseitsemästä alkaen. Meillä oli onnea, sillä vaikka saavuimme paikalle vasta vähän yhdeksän jälkeen, saimme liput ensimmäiseen mahdolliseen lähtöön, ja lyhyehkön videoesityksen jälkeen olimme jo laivassa matkalla muistomerkille.

Tällaista siellä muistomerkillä sitten oli:

USS Arizona Memorial at Pearl Harbor

USS Arizonan tykkitornin juuri

Oil in Water at USS Arizona Memorial

Öljyä, jota vuotaa USS Arizonasta useampia litroja päivässä vielä ainakin seuraavat 100 vuotta

Coral Reef at USS Arizona

Koralliriutta, joka on muodostunut taistelulaivan päälle

USS Arizona oli yksi taistelulaivoista, jotka japanilaiset hävittäjät ja pommikoneet upottivat 7. joulukuuta 1941 Pearl Harborissa. Yhteensä taistelulaivoja oli yhdeksän, ja näistä viisi upposi, yhden kapteeni ajoi matalikolle jotta laiva ei uppoaisi, kaksi kärsi lievempiä vaurioita ja yksi oli hyökkäyshetkellä kuivatelakalla, jossa siihen osui pommi. Japanilaisten hyökkäystä ei huomattu, ennen kuin oli liian myöhäistä, koska lentotukialukset olivat koukanneet pohjoisen kautta, ja tutkamiehet sekoittivat hyökkäävät viholliskoneet vähän myöhemmin samana päivänä saapuviin amerikkalaisiin B-17-pommikoneisiin.

USS Arizona Memorial & USS Missouri at Pearl Harbor

Valkoinen paasi merkkaa taistelulaivan uppoamiskohtaa. Edessä Arizonan komentosillan jämät, taustalla USS Missouri, samaa kokoluokkaa oleva taistelulaiva.

USS Arizona Memorial

USS Arizonan muistomerkki oli meren päälle rakennettu ”laituri”, josta pystyi katselemaan laivaa pinnalta käsin.

Koska Pearl Harborin hyökkäyksen seurauksena Yhdysvallat liittyi sotaan, suurin osa taistelulaivoista nostettiin ylös ja korjattiin, mutta ei Arizonaa: se oli liian pahoin tuhoutunut, joten se jäi meren pohjaan ikuiseksi muistomerkiksi ja hautapaadeksi sotilaille ja merimiehille, jotka olivat kuolleet hyökkäyksessä tai hukkuneet laivan upotessa, ja näitä oli paljon…

USS Arizona Memorial

…yli tuhat nimeä, mukaanlukien 23 veljesparia ja yksi isä-poika-pari.

USS Arizonan muistomerkki keskittyi Pearl Harborin tapahtumien muistelemiseen ja siihen, että kyseessä oli tuhoisin taistelu Yhdysvaltain maaperällä sitten sisällissodan… tai oikeastaan ainoa taistelu Yhdysvaltain maaperällä sitten sisällissodan. Ei siis mikään ihme, että amerikkalaisten silmissä Pearl Harborilla on yhäkin todella suuri rooli 1900-luvun historiassa: liput lasketaan 7. joulukuuta puolitankoon, Remember Pearl Harbor toimii yhäkin iskulauseena, ja jotkut idiootit internetissä olivat jopa iloisia Japanin tuhoisasta tsunamista pari vuotta sitten, koska: Do I feel bad for japan? Two words….pearl harbor. Olen itse tutkinut toisen maailmansodan pommitusjälkiä katukuvassa siitä asti kuin muistan, joten joidenkin amerikkalaisten Pearl Harborin painottaminen tuntuu välillä hassulta, mutta toisaalta olihan se aika ainutlaatuinen tapahtuma sotahistoriassa: elleivät Pearl Haborin lentotukialukset olisi juuri tuolloin olleet merellä, toisen maailmansodan lopputulos olisi voinut olla eri.

USS Arizona Memorial

USS Arizonan muistomerkki

Muistomerkillä vierailun jälkeen pohdimme hetken, mitä muuta tekisimme Pearl Harborissa. Vaihtoehtoja oli sukellusvenemuseo, lentokonemuseo ja kierros taistelulaiva USS Missourilla. Aikaa ei ollut kuin yhdelle, ja lentokoneita ja sukellusveneitä olimme nähneet tarpeeksi aiemminkin, joten päädyimme USS Missourille, jossa eläkeikää lähestyvä opas rupatteli meille mukavia ja ei-niin-mukavia taistelulaivan historiasta.

USS Missouri

USS Missourin valtavaa kokoluokkaa ihmetellessä oli vaikea uskoa, että ihan vieressä lepäsi samankokoinen möhkäle pinnan alla. Sisältä taistelulaivat eivät paljoa ero toisistaan, joten jos sisätilat kiinnostavat, blogista löytyy kuvia vastaavasta taistelulaiva USS Alabamasta. Tässä kuitenkin yksi kuva taistelulaivojen mittasuhteista:

USS Arizona Anchor

Uponneen USS Arizonan ankkuri

USS Missouria ei oltu vielä rakennettu Pearl Harborin taistelun aikaan, vaan se saatiin valmiiksi pari vuotta myöhemmin. Toisen maailmansodan jälkeen se ehti palvella myös Korean sodassa, ja 80-luvulla se tuotiin takaisin palvelukseen ja lähetettiin lopulta Persian lahden sotaan, jonka jälkeen se vihdoin poistettiin lopullisesti käytöstä. Sen kannella astelessa oli aikaa mittailla laivan pituutta (270 metriä), ihmetellä laivassa olleiden nukkumapaikkojen määrää (noin 2700 henkeä) ja tiirailla metallilaattaa, jonka päällä oli sodan loppuessa allekirjoitettu paperi nimeltä Instrument of Surrender – eli asiakirja, jolla Japani antautui liittoutuneille.

USS Missouri Instrument of Surrender Signing Deck

Metallilaatta näytti olevan japanilaisturisteille pakollinen valokuvauspaikka

Japanilaisia näkyi Pearl Haborissa enemmän kuin Waikikissa keskimäärin. Suurin vierailijaryhmä oli ehdottomasti amerikkalaiset, mutta japanilaiset tulivat hyvänä kakkosena, ja jäin miettimään, mitenköhän he kokevat vierailun. Nationalistista uhoa oli näyttelyissä todella vähän, ja asioita lähestyttiin kiitettävän paljon faktojen kautta, mutta jos japanilaisten sijaan Pearl Harboriin olisivat hyökänneet suomalaiset, en ole varma, haluaisinko paikan päälle kiertämään.

Japanese students visiting Pearl Harbour

Japanilainen koululuokka matkalla USS Missourille

Sellainen Pearl Harbor. Mutta entäs se peli, se missä Pearl Harboriin ei hyökätty? Siinä Saksa menetti koko itä-Euroopan hyvin nopeassa tahdissa, ja vaikka Normandian maihinnousua ei ikinä tapahtunut, neuvostoliittolaiset valtasivat Berliinin samalla kun britit ja amerikkalaiset hyökkäsivät Karjalaan. Tyynellä merellä taas Japani haistatti pitkät Havaijille ja hyökkäsi sen sijaan Alaskaan (öljyä!), jonka jälkeen se valtasi Filippiinit ja jatkoi valloitustaan läpi Kaakkois-Aasian. Vasta lopulta Australian pommikonearmada laittoi valloituksen aisoihin tuhoamalla Japanin merivoimat, jonka jälkeen Japani antautui, koska oli jo korkea aika mennä nukkumaan.

Liemikilpikonnia Havaijilla

Laniakea Beach, Hawaii

Oli Havaijin-lomamme viimeinen päivä, ja minulla oli yksi tavoite: nähdä liemikilpikonna. Tuo uhanalainen kilpikonnalaji tunnetaan Havaijilla nimellä honu, ja paikallisessa mytologiassa se lähetettiin milloin viestinviejäksi, milloin hyökkäämään vihollisten kimppuun, ja sanotaanpa myös joidenkin pienempien saarten kelluvan suuren honun selässä. Suomenkielinen nimi taas tulee siitä, että monessa paikkaa nämä kilpikonnat päätyivät sananmukaisesti liemeen – ja yhäkin saattavat päätyä. Havaijilla liemikilpikonnia kuitenkin suojellaan nykyään aktiivisesti, ja kun aiemmin saarella asunut Veera vinkkasi, että Oahun pohjoisrannalta Lanaikeasta niitä löytyisi, otimme sen saarikierrospäivämme pääkohteeksi.

Honu - Havaijin liemikilpikonna
…emmekä saapuneet paikalle turhaan!

Parkkeerasimme auton tien viereen ja käppäilimme lyhyen matkan rannalle rantapyyhkeet kainalossa. Iiro ehti jo avata suunsa sanoakseen pari poikkipuoleista sanaa hiekkarannan kapeudesta ja vaatimattomuudesta – ei mikään paras auringonottoranta – kunnes näimme ne: kaksi valtavaa kilpikonnaa köllöttelemässä hiekalla! Kumpikin oli noin metrin pituinen jötkäle, varmaankin reilusti toista sataa kiloa, eikä niitä näyttänyt paljoa kiinnostavan parin metrin päässä parveilevat ihailijat.

Honu - kilpikonna Havaijilla - Kuhina
Kuhina, havaijiksi ”lähettiläs”

Kilpikonnavapaaehtoinen oli vetänyt kilpparien valtaaman alueen ympärille punaista narua, joka signaloi sopivaa tarkkailuetäisyyttä, ja pystyttänyt konnien lähelle kyltit, joissa kerrottiin niiden nimet ja taustaa. Konnista suurempi, Kuhina, oli uros, suurin kaikista Lanaikelle köllöttelemään tulevista uroksista, ja sen kerrottiin ottavan rannalla aurinkoa noin neljästi kuukaudessa. Loput aikaa se hyörii rantavedessä merilevää mutustellen. Ilmeisesti rankkaa puuhaa, tai sitten Kuhinalla on vain oikea elämänasenne, sillä rannalla se näytti relaavan taju kankaalla.

Honu - Havaijin liemikilpikonna - Ipo (sydänkäpy)
Ipo, havaijiksi ”sydänkäpy”

Toinen rannan kilpikonnista oli Ipo, naaraskilpikonna, joka viettää rannalla jopa kolmasosan ajastaan. Ipo on ilmeisesti jo vanha rouva, sillä se kävi viimeksi munimassa luoteisilla Havaijisaarila 800 kilometrin päässä vuonna 2004. Ipolla kesti 35 päivää uida perille, ja vietettyään kesän atolleilla, se palasi takaisin Oahulle kissanpäiviä viettämään. Ipon reitistä on tarkka tieto siihen liitetyn paikantimen ansiosta, ja muutenkin kaikilla Lanaikealla köllöttelevillä kilpikonnilla on tunnistimet, joista ne erottaa. Kilpikonnavapaaehtoinen kuitenkin kertoi, että hän tunnistaa suurimman osan kilpikonnista ulkonäöstä.

Laniakea Beachin kilpikonnat Havaijilla

Honut elävät jopa 70-vuotiaiksi, mutta ne saavuttavat sukukypsyyden vasta noin 30 vuoden iässä, ja vaikka ne munivat monta munaa kerralla, vain murto-osasta kilpikonnanpoikanen selviytyy veteen saakka – ja noin 1% saavuttaa sukukypsyyden. Vaikka honuja metsästetään, muut ihmisten aiheuttamat uhkat ovat suurempi ongelma: kalaverkot, rantojen täyteen rakentaminen ja saasteet, jotka aiheuttavat kasvaimia ja sekoittavat kilpikonnanpoikasten päät.

Havaijilla kilpikonnilla on kuitenkin hyvä olla, ja paikallinen kilpikonnapopulaatio on kasvanut 50 prosentilla 25 vuodessa. Me ihailimme liemikilpikonnia aikamme ja jatkoimme sitten saarikierrosta auringonlaskun loistaessa horisontissa.

Auringonlasku, Havaiji, Oahu
Mele kalikimaka! Eli hyvää joulua!

Helikopterilla Havaijin laavakentillä

Blue Hawaiian Helicopter Tour - helikopteriajelu

Jo kauan ennen parin viikon takaista Havaijin matkaa koko reissuporukallamme oli mielessä yksi asia, mitä ehdottomasti tekisimme Havaijin saarella: helikopteriajelu laavakenttien yllä. Lopulta viikkoa ennen reissua varasimme vajaan tunnin pörräyksen Blue Hawaiianilta, ja Kiitospäiväviikonlopun sunnuntaina kaarroimme saaren itäpuolella sijaitsevan Hilon lentokentän pihaan.

Blue Hawaiian Airlines check-in & turvallisuusohjeet

Vasemmalla check-in-tiski, oikealla turvallisuusohjeiden briiffausta

Check-inissä meidät kaikki punnittiin – istumapaikkaan ilmeisesti vaikutti paino – ja hetken odottelun jälkeen meidät ohjattiin takahuoneeseen turvallisuusohjeistukseen. Seinällä oli paljon vaikka mitä ohjeituksia, mutta tärkeimmät olivat, että älä yritä avata kopterin ovea vauhdissa, älä kävele kopterin takaroottorin lähelle, ja hätälaskun sattuessa mereen avaa pelastusliivi vasta koneen ulkopuolella. Simppeliä.

Blue Hawaiian helikopteri sisältä

Lentokentän työntekijät tulivat sitomaan meidät kiinni kopterin penkkeihin, me neljä taakse, etupenkillä Oahulta kotoisin oleva äiti ja lapsi. Ja sitten matkaan!

Hawaii helikopteriajelu

Hilon kaupungin lähellä kasvatettiin australianpähkinää (engl. macadamia nut) korkeampien puiden rajaamilla neliön muotoisilla pensaspelloilla.

Havaijilla ilmasto vaihtelee todella paljon riippuen alueesta, ja pelkästään Havaijin saarella esiintyy kymmenen kolmestatoista Köppenin ilmastoluokasta: on tundraa, tropiikkia, aavikkoa ja mannerilmastoa. Saaren länsipuolella Konassa, missä meidän hotellimme sijaitsi, on subtrooppista aroa, jossa sataa hyvin vähän, kun taas saaren itäpuolinen Hilo on yksi Yhdysvaltain sateisimmista kaupungeista keskellä trooppista sademetsää. Näin ollen olisi pitänyt arvata, että saaren itäpuoleinen helikopteriajelumme osuisi sateiselle päivälle, jolloin pilvet olivat matalalla, ja aluksi vähän huoletti, kuinka paljon niiden pilvien keskeltä näkisi mitään. Huoli oli onneksi turha.

Havaiji helikopterikierros

Yllä pilviä, mutta mitäs nuo savuvanat oikein ovat?

Laavavirta Havaiji

Laavavirtahan siinä savustaa metsää.

Helikopteriajelu Havaijin laavakentät

Pörräsimme hyvän hetken alueen yllä samalla kun lentäjä selosti meille laavavirroista kuulokkeiden kautta.

Havaijin viidestä tulivuoresta Kīlauea on aktiivisin, ja sen voimaa mekin pääsimme tässä todistamaan. Toisin kuin viereiset Maunea Kea ja Mauna Loa, joiden huiput yltävät yli neljään kilometriin, Kīlauean huippu ei ole kuin reilussa kilometrissä, ja kilpitulivuorena se purkautuu vähän mistä sattuu. Puʻu ʻŌʻōn purkaus, jota me ihmettelimme, alkoi jo vuonna 1983, ja loppua ei ole näkyvissä kun tulivuorijumalatar Pele nakkaa yhä enemmän laavaa saarensa päälle ja laajentaa Havaijin saarta: purkauksen aikana saaren pinta-ala on kasvanut parilla neliökilometrillä.

Hawaii laavakenttä

Tummien laavakenttien välissä näkyy metsäplänttejä ja pihatilkkuja.

Joku saattaa muistaa kesältä uutisissa olleen Pāhoan kylän, jonka tuhatta asukasta laavavirta uhkasi. Kylä oli onnekas ja lopulta laavavirran alle jäi vain pari taloa, pari tietä ja hautausmaa, mutta yhä asukkaat ovat evakossa Hilossa tai muualla sukulaisilla, kaikki irtaimisto raahattuna säilytykseen muualle samalla kun he odottavat laavavirtojen kääntymistä. Kylän lähistö on lentokiellossa, jotta turisteja ei tuotaisi pällistelemään tavallisten ihmisten ahdinkoa, sillä ahdingossa he todellakin ovat: monessa paikkaa Havaijilla myydään ”laavavirtavakuutuksia”, jotka kattavat talosi, jos se sattuu jäämään virran alle, mutta ei tällä alueella, sillä tulivuoren aktiviteetti on yksinkertaisesti liian kovaa. Silti moni päättää asua alueella, koska maa siellä on pilkkahintaista. (Ihme ja kumma, miksiköhän…)

Taloja laavakentällä, Havaiji

Jos menettäisit talosi tulivuoren purkauksessa, rakentaisitko sen takaisin samalle paikalle? Kalapanan kylän asukkaat rakensivat sen jälkeen kun purkaus vuonna 1986 tuhosi kylän täysin. Uudemmat purkaukset ovat tuhonneet tiet yhä uudestaan, joten kylän 35 perhekuntaa käyttävät nelivetoja päästäkseen kotiin ja sieltä pois.

Havaiji helikopteriajelu

Suurimman vaikutuksen helikopteriajelulla teki laavakenttien massiivisuus. Siinä vaiheessa, kun tuijottaa horisonttiin eikä missään näy muuta kuin mustaa laavaa, kunnioitus tulivuoren luonnonvoimia kohtaan kasvaa humisten. Monta luonnonvoimaa vastaan ihminen voi jotenkin suojautua ja mahdollisesti sitä ohjatakin, mutta tulivuorelle ei mahda kukaan yhtään mitään. Ihminen ei niiden vierellä voi kuin tarkkailla ja yrittää arvioida, milloin on parempi ottaa jalat alle.

Helikopteri Havaiji

Kalapanan kylästä eteenpäin kohti loppumatonta laavakenttää oli joskus aikoinaan sijainnut Royal Gardensin naapurusto. Vuonna 1983 laavavirrat ensimmäisen kerran vyöryivät naapuruston ylitse, tuhoten milloin minkäkin talon. Vuonna 2008 naapuruston taru näytti tulevan loppuun, kun laava hautasi kaikki paitsi yhden talon: jo 30 vuotta paikalla asuneen Jack Thompsonin talo jäi pystyyn pienelle vihreälle pläntille, jollaisia havaijilaiset kutsuvat nimellä kipuka. Jack ei luovuttanut vaan rakensi majoitustilaa ja rupesi pyörittämään majataloa laavakenttien keskellä, ja kolmen vuoden ajan hän asui ilman sähköä, juoksevaa vettä tai yhtäkään naapuria keskellä hävitystä, kunnes laavavirta vihdoin hautasi hänenkin talonsa.

Tie laavakentällä

Royal Gardensin naapuruston tie kulkee laavasta laavaan.

Helicopter Ride Hawaii

Helikopterikuljettajamme kaartoi kopterin kohti tällä hetkellä aktiivisinta laavavirtaa, jossa hän oli spotannut aiemmin reiän, josta magman punaista hohkaa pystyi näkemään. Laavaspottaajan kannalta tilanne oli kuitenkin parantunut merkittävästi sitten hänen aiemman kierroksensa.

Maanpäällinen laavavirta

Oikea maanpäällinen laavavirta! Näitä kuulema ei ihan joka päivä näe, sillä yleensä laava pysyttelee maanalaisissa laavatunneleissa.

Helikopterin kyydissä

Ilmeemme, kun olimme onnistuneet näkemään sulaa laavaa.

Aikamme alueella pörrättyämme kuljettaja ehdotti, että käytäisiin vielä katsomassa vesiputouksia. Olivathan ne putoukset hienoja, mutta täytyy myöntää, että laavakenttien jälkeen ne eivät tehneet meihin kummoisempaa vaikutusta. Milloin vaan muulloin olisin varmaan ihastellut näitä innoissani, mutta tulivuorikokemusten jälkeen vesiputoukset näyttivät kovin kesyiltä.

Havaiji vesiputoukset

Nämä vesiputoukset sijaitsevat yksityisellä maalla ja siten niitä voi ihastella vain ilmasta.

Blue Hawaiian Helicopter helikopteri

Lennon jälkeiset poseeraukset porukalla, ja kuskikin näyttää thumbs-upia. Kopteriyhtiö antoi Iirolle mustan T-paidan, jotta hänen valkoinen paitansa ei heijastaisi kopterin ikkunalasista ja pilaisi valokuvia.

Suosittelen kopteriajelua lämpimästi kaikille saarelle lähteville. Eihän se mitään halpaa hupia ollut, mutta kokemuksena aika mieletön.

Loco moco, mättöruokaa Havaijin tyyliin

Nenäliinoja. Paljon nenäliinoja. Kuljen ympäri asuntoa iso kuutionmallinen nenäliinapakkaus mukanani. Suurimman osan ajasta en tosin kulje vaan rötkötän sohvalla.

Olen siis flunssassa. Lentokonematkustamisen varjopuolia on selvästi lisääntynyt riski sairastua, ja tällä kertaa oli minun vuoroni saada flunssa koneesta. Pari päivää meni vielä ihan hyvin ja tiistaiaamuna kävin jopa joogassa, mutta seisovan koiran sijaan hengailin lähinnä lapsiasennossa. Keskiviikkona vietin sitten koko päivän pyjamassa.

Konetta ei ole tehnyt paljon mieli avata, joten Havaijin kuvien läpikäynti jää johonkin myöhempään ajankohtaan. Yhden kokemuksen ajattelin teidän kanssanne kuitenkin jakaa ja se tulee tässä:

Havaijilainen ruoka Loco Moco

Havaijin yksi tunnetuimmista paikallisruoista on loco moco, joka on perinteisesti ollut kasa riisiä, jonka päällä jauhelihapihvi, jonka päällä pari paistettua munaa, ja koko homma upotettu ruskeaan kastikkeeseen. Minä tilasin oman annokseni jauhelihapihvin sijaan porsaankyljyksellä ja ravuilla, ja aterimeksi keittiö antoi minulle lusikan.

Loco moco on syntynyt vuonna 1949 siihen tarpeeseen, kun urheilun ja surffin rasittamat havaijilaisnuoret tulevat syömään lähikapakkaan ja haluavat jotain halpaa ja nopeaa, joka ei olisi ainainen voileipä. Loco oli erään Hilon kaupungin teinin lempinimi, ja moco rimmaa locon kanssa. Tarvitseeko tähän mitään erikoisempaa syytä?

Minä maiston loco mocoa Konan Big Island Grillissä, jota voin lämpimästi suositella lounaspaikaksi kaikille Havaijin saarelle suuntaaville. Konstailematonta havaijilaista kotiruokaa, mukava palvelu ja erittäin kohtuulliset hinnat.

Nyt paranemisiin. Havaijiksi toivotus kuuluu E ola.

Tulivuorten Havaiji

Olin lukenut ja kuullut paljon Havaijin saaresta ennen matkaamme, mutta silti se onnistui yllättämään karulla kauneudellaan. Tulivuoret olivat näkyvä osa saarta minne ikinä menikin, ja lomakylien sijaan maisemaa täplittivät kahviplantaasit ja laavakentät.

image
Tullessa lensimme Kalliovuorten ylitse. Perillä Konan lentokentällä olimme vasta myöhään illalla.

Vietimme vajaa viikon Havaijin saarella, uusimmalla ja isoimmalla saariryhmän saarella, joka tunnetaan myös nimellä Big Island. Joku saattoi bongata saaren uutisista viimeksi kesäkuussa, kun uusin tulivuorenpurkaus hautasi alleen tien, hautausmaan (muttei kirkkoa!) ja pari taloa. Täällä eletään jatkuvasti tulivuorten armoilla.

image
Kävimme pörräämässä helikopterilla laavakenttien yllä, ja iso osa rannasta näytti tältä: pelkkää laavaa silmänkantamattomiin. Näimme myös valuvaa magmaa, mikä oli harvinaista, sillä yleensä magma pysyttelee laavatunneleissa.

Hotellimme, Sheraton Kona, on ollut todellinen rauhan tyyssija, ja istuimme melkein joka ilta parvekkeella ihaillen merta ja tulivuoren rinnettä, jota talojen ja liikenteen valot täplittivät. Hiekkarantaa ei laavakentän päälle rakennetulla hotellilla ole, mutta useampi uima-allas korvasi tätä puutetta.

image
Näkymä parvekkeeltamme

image

Havaijin saaren korkein tulivuori on Mauna Kea, 4205 metriä, ja sen huippua täplittivät observatoriot. Kävimme katsomassa sieltä auringonlaskua, ja oli jotenkin maagista nähdä koko Havaijin levittyvän alla ja auringon humpsahtavan mereen sekä huomata observatorioiden heräävän hämärän laskeuduttua eloon.

image
Kaksi vasemmanpuoleista observatoriota W.M. Keckin tuplaobservatoriot, oikealla Nasan infrapunateleskooppi.

Mauna Kea tuskin purkautuu enää meidän elinaikanamme, mutta sen sijaan Kīlauea, nuorin Havaijin merenpäällisistä tulivuorista, ryöpsyy tällä hetkellä peräti kahdesta paikkaa. Kävimme Tulivuorten kansallispuistossa ensin ihmettelemässä Kīlauean savuavaa kraateria, jonka jälkeen patikoimme viereisen pienemmän kraaterin poikki.

image
Tämä kraateri purkautui vuonna 1959, ja tasainen pohja on tuolloin muodostunutta laavajärveä.

Havaijin saari on täynnä tyrskyistä, kesyttämätöntä rantaviivaa. Yhden päivän vietimme saaren eteläkärjessä tutkimassa Yhdysvaltojen eteläisintä pistettä – tutkimisen arvoinen paikka ilmankin tuota superlatiivia.

image

image
Näiltä kallioilta nuoret hyppivät alas veteen ja kipusivat sitten takaisin ylös pitkin toista kymmentä metriä pitkiä huojuvia tikkaita.

Läheltä eteläkärkeä löysimme hiekkarannan, jonka hiekka on vihreää oliviinia. Pieni ranta oli yllättävän täynnä, vaikka suurin osa ihmisistä oli joutunut kävelemään sinne tunnin ajan lähimmältä parkkipaikalta. Me uhmasimme muhkuraista rantatietä ja ajoimme perille asti Jeepillämme.

image
Vihreää hiekkaa se on, uskokaa pois.

Eilen sitten päättyi aikamme Havaijin saarella, ja lensimme pienellä 9-paikkaisella lentokoneella Oahulle. Honolulu ja erityisesti Waikiki ovat niin suuri vastakohta Havaijin rauhalle, ettei näistä taida voida edes puhua samassa lauseessa.

image
Kulkuvälineemme
image
Ennen matkaa kippari käski tarkkailla, näkyykö valaita. En ole ikinä istunut lennolla niin nenä kiinni ikkunassa.

Näistä kaikista kirjoitan varmasti tarkemmin sitten, kun olen saanut kameran muistikortilta kuvat purettua. Kaikesta ei edes tullut otettua kuvia kännykällä: esimerkiksi kun snorklatessa paholaisrausku ui altani kosketusetäisyydellä, kännykkä oli tukevasti veneessä.

Loppuviikon keskityn kuitenkin nauttimaan Waikikin rannasta.

image

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu ja Kaukokaipuun Nella. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Tuulahdus 90-luvun Havaijilta

Oletko koskaan liimaillut kuvia albumiin? Siinä tapauksessa isot onnittelut saavutuksesta! Vaikka kuinka digikuvat ovat näppäriä, niin käsi sydämelle, kuinka usein olet katsellut yli 3 vuotta vanhoja digikuvia? Tiedätkö edes, minkä kovalevyn tai CD:n nurkalla ne sijaitsevat? (Omani ovat ulkoisella kovalevyllä vaatehuoneen perimmässä nurkassa. Kovalevyn toimivuutta olen testannut viimeksi kaksi vuotta sitten.)

Sen sijaan valokuva-albumit kaivoin esille viimeksi kuukausi sitten, kun Suomessa vanhempieni luona käydessä halusin muistella melkein 20 vuoden takaista perhematkaa Havaijille siltä ajalta, kun asuimme yhden valtameren verran lähempänä noita kaukaisia saaria. Kiitos kuuluu äidilleni, joka oli aikoinaan jaksanut liimata kuvat kauniisti albumiin kuvatekstien kera sen sijaan, että ne lojuisivat yhä sikin sokin valokuvaliikkeen kuorissa.

Ragdoll kitten with a photo album

Myös kissanpentu osallistui kuvien tiirailuun. Albumissa Mauin rantaviivaa.

Silloin, kun pyrähdimme Havaijille, oli kevät, muistaakseni toukokuu. Kävimme samalla reissulla Kaliforniassa Yosemiten kansallispuistossa sekä San Franciscossa, ja muistan, että Yosemitessa oli vielä lunta ja San Franciscossa oli kylmä. Kaliforniasta lensimme Honoluluun, josta vaihdoimme konetta kohti Mauin saarta. Honolulun lentokenttä oli mielestäni todella outo, sillä terminaalista puuttuivat monesta kohtaa seinät ja palmut huojuivat tuulessa. Lentokentällä säpinää aiheutti se, että äitini oli ottanut Kaliforniasta mukaan jättiläispunapuiden käpyjä, ja näitä sitten piti esitellä paikallisille viranomaisille, jotta voitiin selvittää, onko näiden kuljettaminen riski Havaijin herkälle alkuperäisluonnolle. Kävyt todettiin ötökkävapaiksi, ja äitini pystyi viemään ne kotiin takan reunalle.

Photos of Hawaii in the 90s

Tukikohtamme Mauilla oli talo rannalla, jonka toisessa kerroksessa asuimme. Pikkusiskoni rakensivat jättiläismäistä hiekkalinnaa muiden rannan lapsien kanssa, ja minä istuin parvekkeella lukemassa ja mussuttamassa hedelmiä. Banaanit ja ananakset maistuivat aivan erilaiselta kuin mitä kotona New Englandissa. Olin jo tuolloin kasvanut kiinni matkaoppaaseen, ja talolla vietin paljon aikaa suunnitellen, minne kaikkialle voisimme lähteä ajelulle, ja tämän jälkeen maanitellen muun perheen mukaan. Muistaakseni oli minun ideani ajaa lävitse Länsi-Mauin kiertävä tie nro 30, joka oli pitkä, ei kovinkaan ihmeellinen ja jossain määrin puuduttava, mutta kun kerran tänne asti on tultu, niin vähän puuduttavatkin paikat on vaan Ihan Pakko Nähdä. Siihen kierrokseen meni monta tuntia.

Old Photo from Maui

Haleakalā-tulivuoren huipulla iskän kanssa. En oikein osaa päättää, onko tuo ylisuuri ruutuflanellipaita ruma vai juuri viimeisimmän muodin mukainen. Todennäköisesti kumpaakin.

Yhtenä aamuna heräsimme iskän kanssa joskus hyvän aikaa ennen kukonlaulua ja nousimme minivaniin, joka tuli noukkimaan meidät talolta. Minivanissa oli melkein kymmenen muutakin turistia, ja yhdessä ajelimme ison peräkärryn kanssa Haleakalān huipulle reilun kolmen kilometrin korkeuteen. Haleakalā on sammunut tulivuori, jonka huippu on tätä nykyä täynnä observatorioita, ja sieltä katselimme auringonnousua, joka jäi hieman pilvien taakse eikä siten tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Paras osio olikin tämän jälkeen, kun kaivoimme peräkärrystä jokaiselle pyörät ja lähdimme laskettelemaan kolmen kilometrin korkeudesta alas rannalle. Matkaa kertyi yli 50 kilometriä ja polkea piti ehkä 200 metriä, mikä tarkoitti, että käsijarrullisessa pyörässä jarrukäsi kipeytyi aika nopeasti ja toisaalta pidemmillä suorilla pääsi viilettämään huoletta ja katselemaan saarta, joka levittyi alapuolella. Vielä 20 vuoden jälkeenkin tämä kokemus on jäänyt sen verran hyvin mieleen, että suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka Mauille on lähdössä.

Jos joku nyt miettii, missä äitini oli tuolloin, niin pikkusiskojeni kanssa ratsastamassa jollain poneilla. Esikoisena olemisessa on puolensa.

Jenni at Hawaii, 1996

Vaivaako teinejä yleisesti jokin ”pakko poseerata orvon näköisesti”-syndrooma? Ihmettelin kuvia katsellessa äidilleni, miksi en hymyile yhdessäkään kuvassa, ja äiti muistutti hammasraudoista.

Mauilta löytyi paljon muutakin kuin valtava sammunut tulivuori. Myös toinen saaren ”palluroista” on vanha tulivuori, josta on aika jättänyt jo sen verran, että sen kraaterissa kasvaa sademetsä. Haleakalān pohjoispuolen tien päässä oli hienoja vesiputouksia, ja jossain välissä kävimme pyörähtämässä myös hulatanssiesityksessä, ananasfarmilla sekä valassafarilla. Jos joku luuli, että Havaiji on pelkkää rantaa, niin toivottavasti se ennakkoluulo on nyt kumottu.

Old Photos from Maui

Kaunis vesiputous yhdistettynä tennissukkiin ja valkoisiin lenkkareihin. En usko, että olin 90-luvulla ainoa, joka pukeutui noin, mutta näköjään pikkusiskoni ovat vetäneet ”kuinka vaatetus kestää aikaa”-pelissä pidemmän korren. Toisaalta monet amerikkalaiset pukeutuvat tuohon jalkineyhdistelmään vielä 2010-luvullakin.

Miksi juuri nyt nämä vanhat kuvat? Siksi, että lähes 20 vuoden jälkeen on aika palata takaisin Havaijille. Kiitospäivän lomien kunniaksi lähdemme Iiron ja parin Suomesta tulevan kaverin kanssa torstaina pääsaarelle, missä vietämme viisi yötä tulivuoria, merta ja vesiputouksia ihmetellen. Sen jälkeen lennähdämme pikkuruisella Cessnalla Oahulle ja vietämme neljä yötä Waikikin rannalla. Alunperin ajatuksenamme oli olla Waikikissa vain kaksi yötä ja jatkaa matkaa siitä Los Angelesiin, mutta koska lentojen varaamisen jälkeen syyskuussa kävimmekin yllätten jo Losissa ja kanta-asiakaspisteillä varattuja lentoja saa muuttaa vapaasti, muutimme viime viikolla suunnitelmiamme ja pidensimme Havaijilla vietettyä aikaa maksimiin. Todennäköisesti kuitenkin kuluu taas 20 vuotta, ennen kuin päädymme Havaijille uudestaan.

Old Photo from Maui

En ota läppäriä mukaan matkalle, joten blogaaminen jää siksi aikaa, mutta pari postausta olen ajastanut ilmestymään ennen paluutamme. Itse lomasta olen täysin täpinöissäni, ja tuntuu, että mahdollista tekemistä tuolla on liikaakin, kun tarkoituksena olisi myös osan aikaa relata. Ainakin loma alkaa täydellisesti: saimme maanantaina tiedon, että pisteillä economyssa varaamallamme lentoreitillä olimme saaneet kaikilla lennoilla korotuksen bisnekseen, kiitos kanta-asiakasjäsenyyksiemme. Olisimme olleet valmiita maksamaan palkintolennot suoraan bisneksessä, mutta lentoyhtiö olisi pyytänyt niistä pisteitä korkean sesongin mukaan, kun economyssa lennot sai keski- tai matalan sesongin pisteillä. Parempi tietenkin näin, säästyivät pisteet johonkin toiseen kertaan.