Kategoria: USA

Kaikki Yhdysvaltoihin liittyvät kirjoitukset ulkosuomalaisen kirjoittamassa matkablogissa. Taustalla useita vuosia asumista Yhdysvalloissa.

Roadtripit, tippauskulttuuri, maahantulo… asiaa Yhdysvaltain matkailusta! #matkachat

Tätä blogia seuranneet ovat saaneet jo pitkään nauttia kaikenlaisista vinkeistä, tarinoista ja kommelluksista liittyen Yhdysvaltain matkailuun, joten lienee aika antaa puheenvuoro muille! Twitterin #matkachatissa keskusteltiin maanantaina Yhdysvalloista, ja pidemmittä puheitta tässä kooste siitä, mitä muilla oli asuinmaastani sanottavaa:

K1: Oletko käynyt Yhdysvalloissa, tai onko se vasta haaveissa tai suunnitelmissa? Vai eikö USA kiinnosta?

Moni oli käynyt, osa useamminkin:

Mukana oli myös niitä, joilla maa oli vasta todo-listalla:

Kaikkia Yhdysvallat ei ollut alunperin kiinnostanut:

K2: Mikä on mielestäsi parasta Yhdysvalloissa matkailussa? Joku kohde, asia tai fiilis?

Tässä kohtaa puheeksi nousi lätkä:

K3: Oletko ollut USAn roadtripillä, tai haluaisitko sellaiselle? Kiinnostaako Coast to Coast?

Moni hehkutti roadtripejä:

Parilla matkailijalla oli Coast to Coast ajettuna:

Toisilla nousi kynnyskysymykseksi matkan pituus:

…ja kaikki eivät roadtripejä kaivanneet:

K4: Oletko kohdannut Yhdysvaltojen reissullasi pettymyksiä, tai onko sinulle sattunut matkalla mokia? Kerro!

Jotkut paikat olivat olleet pettymyksiä:

Maahantulosta oli monella huonoja kokemuksia:

…ja myös jotkut ikonisen amerikkalaiset asiat olivat olleet pettymyksiä:

K5: Paras vinkkisi USAan matkustavalle? Tai jos et ole käynyt, mitä haluaisit tietää?

Tippikulttuuri ja small talk aiheuttivat suomalaisten keskuudessa keskustelua:

Täsmävinkkejä jaettiin keskustelussa puolin ja toisin:

Erityiskiitos chatin vierailevalle asiantuntijalle, Siveltimellä-blogin Sannalle, joka jakoi ihan mielettömiä reissukuvia koko puolituntisen ajan:

Ensi maanantaina keskustellaan toisesta suuresta matkailumaasta toisella puolen palloa. Jos et tiedä, miten osallistua niin katso ohjeet #matkachat-sivulta!
temp5

Lisää vinkkejä ja tarinoita Yhdysvaltain matkailusta löytyy tästä blogista. Jos haluat pysyä kärryillä, niin seuraa blogia Facebookissa tai Twitterissä!

10 Pohjois-Amerikan parasta lomakaupunkia

Matkailulehti Travel+Leisure julkaisi taannoin amerikkalaisten lukijoidensa äänestämän listan kymmenestä parhaimmasta kotimaisesta (ml. Kanada) lomakaupungista. Ilahduin ensin siitä, että olen käynyt listan kaupungeista kuudessa, ja sen jälkeen vielä lisää siitä, että korkeimmilla sijoilla ei ollut eurooppalaisten tuntemia jättiläisiä vaan niitä pienempiä, vähän ”sivussa” olevia helmiä, jotka minäkin olen parin viimeisen vuoden aikana löytänyt.

Jos siis tänä vuonna suunnittelet roadtripia Pohjois-Amerikkaan niin ota tästä listasta koppi:

10. Asheville, Pohjois-Karolina

 Asheville on toinen tämän listan kahdesta kaupungista, joka on jäänyt minulta väliin, vaikka tarkoitus on ollut toinen. Suunnittelimme siellä poikkeamista Georgiassa asuessamme, mutta vihdoin Great Smoky Mountainseille suunnatessamme ehdimme poiketa Pohjois-Karolinan puolella vain Cherokeen intiaanikapungissa.

Ashevilleen olisin halunnut, koska kuulin paljon juttua alueen koskenlaskumahdollisuuksista, ja lisäksi moni mainosti kaupunkia new age -hippien kotipaikkana vuorten keskellä. Asheville tunnetaan kuitenkin ehkä eniten Etelän Pariisina, jonka lempinimen se on eittämättä saanut Biltmore Estaten ansiosta: tämä ranskalaiseen renessanssityyliin rakennettu yli 16 000 neliömetrin kartano on Yhdysvaltain suurin yksityisomisteinen talo.

Biltmore Estate
Biltmore Estaten renessanssicharmia, jota myös turistit pääsevät ihastelemaan. [kuva: Blake Lewis]

9. Victoria, British Columbia, Kanada

Victoria on pienempi kaupunki lähellä Vancouveria, joka kuitenkin peittoaa isoveljensä monessa asiassa, ainakin säässä: siellä sataa vain kolmasosa siitä mitä Vancouverissa. Victoriassa on vain 80 000 asukasta, ja brittivaikutteinen keskusta on kaunis ja helposti hahmotettavissa. Seattle/Vancouver-nurkkaus Pohjois-Amerikasta on jäänyt minulta vielä väliin, mutta kun tuonne suunnalle eksyn, niin Victoriaa ei voine jättää välistä.

Victoriasta juttua blogeissa:

Victoria night
Victoria on British Columbian pääkaupunki. Tässä parlamenttitalo yövalaistuksessa. [kuva: Annika / Tarinoita maailmalta]

8. New York City, New York

Ei varmaan yllätä ketään, että vanha kunnon NYC on päässyt listalle? Sen sijaan yllätyksenä saattaa tulla sen sijoitus, vasta kahdeksas! NYC on ikoninen, erilainen, ihan omaa luokkaansa, yksi minunkin lempikaupungeistani, mutta myönnettävä on, ettei se ole matkailijalle niitä helpoimpia kohteita. Hotellien hinnat kun ovat suoraan sanottuna aivan poskettomia.

Jos kuitenkin majoitus järjestyy, niin NYCissä riittää nähtävää ja koettavaa vuoden jokaiselle päivälle, ja ravintolatarjonta hakee vertaistaan. Lisää juttua New Yorkista löytyy tästäkin blogista:

…ja lisää varmasti tulee. Ostimme nimittäin eilen lennot New Yorkiin hääpäiväksemme!

New York Street View

7. Chicago, Illinois

Olen käynyt päiväreissulla Chicagossa vuonna 2007, ja tuolloin todellakin kaupungin lempinimi, The Windy City, piti kutinsa. Melkein jäädyin kävellessäni Michiganjärven rantaa, vaikka ei ollut kuin ”vasta” lokakuu.

Chicagossa vaikutuksen minuun teki kaupunki. Kiipesin heti alkajaisiksi Willis Towerin (silloinen Sears Tower) huipulle ja ihailin alla levittäytyvää kaupunkimattoa, josta siellä täällä kohosi pilvenpiirtäjiä. Arkkitehtuuri ja urbaani kulttuuri mainitaankin amerikkalaisessa mediassa suureksi syyksi suunnata Chicagoon, ja se meillä on aikomuksena.

Lisää juttua Chicagosta löytyy ainakin Auringon alla -blogista.

The bean - Chicago, United States - Travel photography
Chicagon tunnetuin taideteos on Bean, josta rakennukset tässä heijastuvat. [kuva: Giuseppe Milo]

6. Quebec, Québec, Kanada

Eurooppalaisin pala Kanadaa? Se lienee Quebec.  Kaupunki ja sitä ympäröivä samanniminen provinssi taitavat olla ainoita alueita Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joissa pelkällä englannilla ei välttämättä tule toimeen, ja jossa matkailijankin oletetaan puhuvan ranskaa.

Itse en ole Quebecissä käynyt, mutta olen sinne halunnut siitä lähtien, kun tajusin, että Quebecin vanhakaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde. Vanhat söpöt kaupungit vievät minulta aina jalat alta.

Quebecistä löytyy lisää juttua Tarinoita maailmalla -blogin Annikalta, joka on opiskellut kaupungissa.

Quebec
Joku vanha eurooppalainen kaupunkikeskusta? Ei kun Quebec! [kuva: Annika / Tarinoita maailmalta]

5. San Francisco, Kalifornia

San Franciscon kaupunkia ei ole lämmöllä pilattu. Kävimme täällä pari vuotta sitten keskellä elokuuta, ja ensimmäistä kertaa roadtrippimme aikana piti vetää pitkähihaista päälle. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut.

Kaupungissa parasta omasta mielestäni oli sen monet erilaiset kaupunginosat, jotka poikkesivat toisistaan välillä kuin yö ja päivä. Tietenkin ratikatkin hurmasivat kolistellessaan ylös alas katuja. Vietimme kaupungissa vain kaksi päivää, ja tuntui, että jäi niin paljon näkemättä, että tänne on pakko tulla uudelleen. Ja eiköhän me tulla!

San Franciscosta lisää juttua löytyy muista blogeista:

San Francisco view from Lombard Street

4. Santa Fe, New Mexico

Nyt aletaan päästä niihin kaupunkeihin, jotka johdannossa mainitsin sivussa oleviksi helmiksi! Santa Fe taitaa olla tuttu nimeltä monelle suomalaiselle, mutta kovinkaan moni tuskin on paikan päällä pyörähtänyt, koska New Mexicoon on matkaa vähän kaikkialta. Tänne kannattaa kuitenkin tulla pidemmältäkin!

Santa Fen keskusta on rakennettu lähes kokonaan pueblo-tyyliin savitiilistä, ja välillä tuntuu, kuin aika kaupungissa olisi pysähtynyt jonnekin 1600-luvulle. Kaupunki on tunnettu monista museoistaan, joista kaikki, joissa ehdimme käydä, olivat kiinnostavia, ja museoiden suljettua ovensa ei ollut mitään parempaa kuin istuminen helteistä iltaa viettäen yhdellä kaupungin monista terasseista.

Santa Festä olen kirjoittanut aiemmin blogiin: Savitiilinen Santa Fe, konkistadoreja ja intiaaneja.

Santa Fe

3. Savannah

Savannah, kaupunki josta en ollut kuullutkaan ennen muuttoamme Georgiaan, ja johon ihastuin täysin. Lähetimme tänne useammatkin suomalaiset vieraamme, ja kenelläkään ei ollut muuta kuin hyvää sanottavaa kaupungista. Eli siis mikä Savannah?

Savannahin kaupunki on satoja vuosia vanhoja antebellumhuviloita ja puutarhoja, ja sen asemakaavaa hallitsevat vanhat puistomaiset aukiot, joiden tammet ovat aavemaisesti naavatillandsian peitossa. Paikallinen taideteollinen yliopisto, yksi maailman arvostetuimmista, on tainnut vaikuttaa positiivisesti kaupungin henkeen, ja kadut ovat täynnä pieniä gallerioita, design-kauppoja, söpöjä kahviloita ja hyviä ravintoloita.

Olen kirjoittanut blogiin parin vuoden takaisesta vierailustamme Savannahiin, ja lähtisin tänne mieluusti uudestaan, ihan koska vaan.

Owens-Thomas House
2. New Orleans, Louisiana

New Orleans koki kauheuksia hurrikaani Katrinan kynsissä, eikä tämä köyhähkö etelän kaupunki ole vieläkään palautunut täysin yli kymmenen vuoden takaisista tapahtumista. Kaupungin turistikeskustassa, French Quarterissa, sitä ei kuitenkaan huomaa, ja Yhdysvaltojen virallinen bilekaupunki pyörii yötä päivää. Viemärit saattavat kesäisin haista ja kaduilla näkyy rottia, mutta siitä viis.

Myös French Quarterin ulkopuolella kannattaa matkailijan vierailla. Garden Districtissä on paljon upeita isoja huviloita, kun taas Saint Louisin hautausmaalta löytyy monia kiinnostavia vanhoja hautoja.

Blogistani löytyy lisää juttua The Big Easysta.

Bourbon Street at Night

1. Charleston, Etelä-Karolina

Tämä ei ole suinkaan ainoa lista, jossa Charleston on keikkunut kärjessä. Kaupunki on kehuttu maasta taivaisiin kaikissa matkailumedioissa, se pärjää myös hyvin elämänlaatuindekseissä, ja sitä yritetään kovasti saada UNESCOn maailmanperintölistalle.

…joten arvatkaa vaan ärsyttääkö, että emme ehtineet tänne asuessamme Georgiassa! Charlestonista moni tuttu sanoi, että se on ”vähän kuin Savannah, paitsi kivempi”, eli potentiaalisesti olisi ollut minunkin lempikaupunkini. Etelä-Yhdysvaltojen romanttinen helmi, ruokakulttuurin keskus, ja nyt sinne vaan on vähän pidempi matka.

Charlestonissa on käynyt mm. Pohjois-Karolinassa asuva Leena.

Charleston, South Carolina
[kuva: JR P]
Oletko sinä käynyt näissä kaupungeissa? Entä minne näistä sinä lähtisit mieluiten?

PS. Jos Yhdysvalloissa matkailu kiinnostaa, niin tule linjoille Twitteriin ensi maanantaina. Silloin keskusteluaiheena #matkachatissa Yhdysvallat!

yhdysvallat

Mitä opin talvivaeltamisesta Boulderin huipuilla

Vaeltaminen ja patikointi olivat minulle pitkään selviä kesäharrastuksia, mutta neljän vuodenajan Boulderissa, jossa vaelluskerhot pyörivät vuoden ympäri, olen pikkuhiljaa alkanut muuttaa mieltäni, ja talvivaellus on tullut tutuksi. Toissapäivänä olikin sitten todellisen koitoksen hetki, kun lähdin paikallisen vaelluskerhon kanssa talsimaan paikallista klassikkoa, Boulder Trifectaa.

Boulder Flatirons at Sunrise with snow
Flatirons-vuoret auringon noustessa. Vaelluksemme päättyi tänne, Chautauqua-puistoon, joten tapasimme porukalla näillä main ja ajoimme parin auton voimin lähtöpisteeseen Mesa Trailheadille toistakymmentä kilometriä etelämmäs.

Mieluummin liikaa vaatetta kuin liian vähän.

Vaellukselle lähtiessä pakkasta oli noin -12C, mutta päivän mittaan ennustettiin lämpötilan nousevan jopa plussan puolelle. Toisaalta kulkisimme paikallisvuorten huippuja, ja huipulla tuulee. Ja toisaalta sitten liikkuessa tulee aina lämmin. Mitä siis päälle talvivaellukselle?

Alimmaksi kerrokseksi puin urheilupaidan, koska olin aiemmalla talvivaelluksella hikoillut tavallisen T-paidan märäksi ja sen jälkeen palellut matkalla alas vuorelta, enkä halunnut toistaa tätä kokemusta. Sen lisäksi puin päälleni NorthSkyn urheilufleecen ja Norjasta taannoin ostamani kuoritakin. Koska otan aina varuilta mukaan enemmän vaatetta kuin uskon tarvitsevani, pakkasin vielä mukaan Patagonian toppaliivin*, jonka ajattelin kevyenä kulkevan hyvin mukana. Lopulta päädyin pukemaan liivin päälle heti ensimmäisessä alamäessä ja käytin sitä koko loppumatkan joko takin kanssa tai ilman.

Jalassa minulla oli Patagonian trikoot lämpöä tuomassa ja vedenpitävät housut niiden päällä sekä hyväksi havaitut vaellussukat. Käsissä minulla oli vain puuvillasormikkaat, mikä oli virhe, koska parissakin kohdassa jouduin käyttämään käsiä apuna kiipeämisessä, ja sormikkaat kastuivat nopeasti lumessa.

Climbing up from South Mesa Trailhead

Tapasimme vaellusporukkamme kanssa polun päässä olevalla parkkipaikalla kahdeksalta aamulla, ja lyhyen reittikertauksen jälkeen aloimme talsia peräkanaa kohti ensimmäistä kohdettamme, South Boulder Peakia (2606m). Boulderissa ”trifecta” eli kolmikko tarkoittaa patikointitermistössä reittiä, joka kulkee kolmen korkeimman lähivuoren huipun kautta. South Boulder Peakin jälkeen meillä olisi siis vielä ohjelmassa Bear Peak (2579m) ja vähän kauempana sijaitseva Green Mountain (2482m).

Meillä ideana oli ottaa luulot pois heti ensimmäisessä nousussa ja toisaalta helpottaa loppumatkaa, kun jäljellä olisi enää matalempia huippuja. Kiipeäminen pitkin Shadow Canyonia tuntui kestävän ikuisuuden, mutta vihdoin ympäröivä havumetsä alkoi vaihtua huipun lähellä sijaitsevaksi metsäpaloalueeksi, ja horisontissa avautuivat maisemat pöytävuorten täplittämälle ylängölle.

View from Shadow Canyon, BoulderRuokaa ja juomaa päivän talvivaellukselle

Päivävaelluksilla ruokavalioni perusta on minigrip-pussiin pakattu juustovoileipä. Näin pitkän päivän varalle on kuitenkin hyvä olla muutakin energiaa, joten mukaan reppuun lähti:

  • Puolikas pussi trail mixiä, eli kaupassa valmiina myytävää pähkinä-suklaa-rusina-sekoitusta. Tätä popsin, kun energia meinasi loppua ylämäissä.
  • Minipussi sipsejä, koska niin moni amerikkalainen vaellustoveri oli etukäteen toistellut, että sipsejä pitää aina olla vaelluksella. Lopulta pussi jäi avaamatta, koska niin moni kierrätti omia pussejaan huipulla, että sipsinnälkä talttui sillä.
  • Vararavinnoksi yksi Clif Bar -energiapatukka. Tämä oli sitä varten, että jos lumipyry iskee ja eksyn reitiltä tai nyrjäytän nilkkani, selviän hengissä ennen alas kaupunkiin pääsyä.

Lisäksi ennen viimeistä nousua joku kierrätti ympäriinsä Clifin BLOKSeja* eli kofeiinipitoisia ”energiakarkkeja”, joita napsin yhden. Viimeinen nousu sujui mielestäni erinomaisesti tsemppaavan seuran ansiosta, mutta ehkä tuollakin oli vaikutuksensa.

”Take snacks of every kind, so you’ll always have something you feel like eating on the trail.” — Vaelluskerhon vetäjän ohjeistus

Vettä minulla kuluu kesällä vuoristossa patikoidessa noin puoli litraa tunnissa, mutta talvella kylmyys muuttaa tilanteen täysin. Pakkasin mukaan koko päiväksi puolitoista litraa, ja lopulta join kahdeksassa tunnissa alle litran. Yksi hyvä vinkki pakkasvaellukselle muuten veden kanssa: älä täytä vesipulloasi jääkaapin kylmävesihanasta. Loppupäivästä vesipulloni olivat nimittäin täynnä jäähilettä.

South Boulder Peak
South Boulder Peakin huipulla

Vuoriston 10 vaellusvarustetta

Täällä vaelluspiireissä on termi nimeltä 10 essentials, joka käytännössä tarkoittaa vähimmäisvarustelua pidemmille vaelluksille. Normaalisti Boulderin lähihuipuilla ei tarvitsisi näitä kaikkia, mutta osa reitistämme kulki useamman tunnin päässä sivistyksestä ja patikointi kesti koko päivän, joten parempi pelata varman päälle. Mukaan siis reppuun lähti:

  1. Kartta. National Geographicilta saa mielestäni parhaimmat vaelluskartat USAssa. Lisäksi mukana kulki kompassi, jota en käyttänyt valmiiksi merkityillä poluilla kertaakaan, mutta tarpeeseen olisi tullut, jos olisin eksynyt – ja osa porukastamme onnistui poluilla eksymään.
  2. Aurinkolasit ja aurinkorasvaa. Aurinko paistaa Coloradossa talvellakin korkealla taivaalla, ja lumen keskellä on todella kirkasta.
  3. Ylimääräistä vaatetta. Se liivi, joka lopulta ei ollut ylimääräinen.
  4. Otsalamppu. Tarkoituksemme oli tulla takaisin selvästi ennen pimeää, ja siinä onnistuinkin, mutta porukkamme häntäpää, joka eksyi reitiltä, joutui pieniin ongelmiin, kun kellään heistä ei ollut lamppuja ja pimeä uhkasi.
  5. Ensiapulaukku. Olen kasannut pieneen meikkipussiin laastareita, desifiointiainetta ja muuta ensiapuvälineistöä. Iiro lisäsi sinne vielä suklaata, kaiken varalle.
  6. Ylimääräistä ruokaa...
  7. …ja  ylimääräistä vettä.
  8. Avaruushuopa, jos vaikka se nilkka nyrjähtää ja joutuu odottelemaan apua pitkään.

Listalta puuttuu kaksi, jotka jätin pois, toisen vahingossa ja toisen tarkoituksella. Linkkuveitsen unohdin pakata lähtötohinassa, ja tulentekovälineet jätin pois tarkoituksella, koska Boulderin lähihuipuilla tulen teko on kielletty.

Climbing down South Boulder Peak

Hoi, älä liukastu!

Vaelluskengissä kaikilla on omat suosikkinsa. Korkeavartiset kengät lienevät suositeltavia, mutta itse en ole ikinä nilkkaani nyrjäyttänyt, joten suosin kevyempiä matalavartisia SCARPAn vaelluskenkiä*. Minulle tärkeää vuorille noustessa on, että kyseessä on approach-kenkä, jossa kengän kärki on muotoiltu niin, että sen kanssa on parempi kiivetä kiviä pitkin ylöspäin, ja kengissä on muutenkin parempi pito. Tasaisella kävellessä en näitä käyttäisi, koska kova kärki ei ole silloin yhtä mukava.

Talvella ihan ehdoton varuste on jonkinlaiset piikit kenkiin. Minulla oli jalassa aiemmin jäisellä kelillä hyväksi havaitsemani ICETrekkers Diamond Gripit*, mutta lumisessa maastossa ne eivät pitäneet erityisen hyvin. Varsinkin alastulossa olisin kaivannut monella muulla jalassa olleita Kahtoola MICROspikeja*, jotka olisivat tarrautuneet paremmin kiinni liukkaaseen lumeen.

Hyvä varuste olisi myös ollut gaitorit eli säärystimet. Lumisateesta oli sen verran aikaa, että itse polut oli tallattu, mutta pariin otteeseen astuessani polusta sisään antaessani tietä vastaantulijoille upposin hankeen, ja säärystimet olisivat säästäneet nilkkani lumelta.

Longs Peak view from Green Mountain
Nelitonninen Longs Peak Kalliovuorten kansallispuistossa näkyi huipuilta.

Sään jumalat suosivat meitä koko matkan, ja vaikka Bear Peakilla kirpeä tuuli pakotti vetämään huppua tiukemmin päähän, suurimman osan ajasta oli suhteellisen tyyntä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Täydellinen talvivaelluspäivä siis!

Muita patikoijia tuli vastaan jonkin verran, mutta vielä enemmän näimme polkujuoksijoita, jotka viilettivät huipuilla pelkät shortsit jalassa. Näiden kohdalla letkamme huusi eteenpäin Runner! ja astuimme sivuun ihmettelemään todellisia urheilijoita. Minua ei saisi juoksemaan noihin maisemiin keskellä talvea: ylämäessä tulisi vastaan kunto, alamäessä uskallus.

View from Green Mountain

Green Mountainilla eli viimeisellä huipulla jalat jo kivistivät, ja seuraavana päivänä olo oli aika kankea, mutta fiilis oli kaikesta huolimatta korkealla. Näissä maisemissa sielu lepää. Nopeimmat ryhmästämme patikoivat reitin seitsemässä tunnissa, ja itse pääsin maaliin vähän vajaassa kahdeksassa tunnissa. Jos joku haluaa kokeilla samaa reittiä, niin sen saa napattua tästä alta:

PS. Vietin virallisesti syntymäpäiviäni eilen, mutta koska olen syntynyt hyvin aikaisin aamuyöstä Suomen aikaa, pystyin aikaeron ansiosta kilistelemään syntymätunnilleni jo toissapäivänä sopivasti istuessamme vaelluksen jälkeisillä burgereilla ja oluilla. Cheers mahdollisuudelle viettää synttäreitä kaksi päivää putkeen!

Jenni on South Boulder Peak

Surffauksen sietämätön vaikeus ja tasapainon puute

En ole koskaan surffannut. Skeittilaudalla olen ollut viimeksi ala-asteikäisenä. Lumilautailuyrityksiä on kertynyt tasan yksi, joka päättyi siihen, kun Levin 7-vuotiaat naureskelivat hissijonossa ja päivittelivät, kuinka ”tuo täti ei osaa käyttää hiihtohissiä”.

Tähdet eivät siis välttämättä olleet oikeassa asennossa, kun Floridan reissulla Margaritaville Hollywood Beach Resort -hotelli tarjosi minulle mahdollisuutta kokeilla heidän Flowrideriaan eli surffisimulaattoria. En antanut sen häiritä.

Flowrider - kokemus Floridasta

Flowriderissa vesi virtaa loivaa aallonmuotoista ylämäkeä noin 40km/h-nopeudella luoden keinotekoisen paikallaan pysyvän aallon, jota taitavat pystyvät surffaamaan noin vain. Taitamattomat saavat aloittaa bodyboardaamisesta, tottua siihen, että vesi syöksyy kohti naamaa ja välillä sinkoutuu aallon voimasta kohti takaseinää. Väittäisin, ettei se satu, mutta mustelmat puhuvat omaa kieltään.

Flowrider Experience
Tämä lienee sekuntia ennen aallon yli lentämistä
Flowrider Experience
Ohjaaja suositteli tunikan pitämistä päällä pelkkien bikinien sijaan. Tämän kokemuksen jälkeen niin suosittelen minäkin, sillä flowriderin vieressä oli jatkuvasti kymmenisen turistia kameroiden kanssa.
Flowrider Experience
Ei paljoa hymyilytä kun keskittyy

Flowrider Experience

Pikkuhiljaa laudan päällä makoilu ja istuminen alkoi tuntua helpolta kuin heinänteko. Hetkellisen itseluottamusbuustin vallassa totesin että joo, totta kai voin kokeilla seisoaltaan surffaamista! Oikean surffilaudan sijaan Flowriderilla käytetty lauta muistuttaa enemmänkin skeittilautaa ilman pyöriä, ja tässä vaiheessa aloin jo arvata, mitä tuleman pitää. Ohjaajan pitämä köysi auttoi pysymään paikoillaan, mutta tasapaino olisi pitänyt löytää ihan itse.

Flowrider Experience
Yrittänyttä ei laiteta.
Flowrider Experience
Toinen kerta toden sanoo

Vihdoin neljännellä kerralla löysin tasapainon köyden kanssa, ja fiilis oli huima, kun viidennellä kerralla pysyin pystyssä ilman köyttä ainakin kolme sekuntia!! Arvatkaa vaan, ottiko kaverini tästä kuvaa, kun oli liian kiireinen nauraessaan kippurassa yrityksilleni. Sen viidennen kerran jälkeen totesin, että olen jo ylittänyt sekä itseni että aallonhuipun ihan tarpeeksi monta kertaa ja siirryin laitamille katsomaan ohjaajan taidonnäytteitä.

Flowrider - Margaritaville Hollywood
En ollut sentään ainoa, josta turistit napsivat kuvia lentämässä aallon mukana. Kuvassa kaatunut floridalainen John totesi, että aiemmasta surffikokemuksesta on apua vain jonkin verran.

Flowrider-kokemus oli osa Greater Fort Lauderdalen järjestämää pressimatkaa. Laitetta voi käydä kokeilemassa, vaikka ei yöpyisi Margaritaville Resortissa*. Puolen tunnin kokeilu maksaa $30, tunnin $45. Kuvat itsestäni surffaamassa otti Roaming Around the World -blogin Heather.

Miaminpanamalainen Louise

Tri-Rail-junayhteys Fort Lauderdaleen oli juuri sulkenut oveni nenäni edestä, ja seuraavaan junaan oli tunti aikaa. Kännykän Google Mapsin julkisen liikenteen reittioppaan yhteydessä aina vilkkuva tarjous siitä, kuinka nopeasti ja halvalla matka taittuisi Uberilla, alkoi käydä liian houkuttelevaksi, joten hipsin Greyhound-bussiaseman takaiselle parkkipaikalle ja painoin: Request Uber

Pian kännykkä kertoi pyyntööni vastatun, ja Louise olisi matkalla noukkimaan minua. Parkkipaikka oli astetta vaikeampi tapaamispaikka, ja yrittäessäni selittää sijaintiani puhelimitse Louiselle tajusin, että tällä kertaa kommunikaation kompastuskivenä ei ollut minun omituinen ääntämykseni vaan vastapuolen englannin taito. Kun lopulta Louise kaartoi eteeni, kaiken säädön korvasi tanakan ja lyhyen viisikymppisen energisen rouvan sydämellinen hymy. Tuosta hymystä sainkin nauttia matkan aikana yli kaksi kertaa pidempään kuin mitä odotin, kiitos Miamin kaoottisen sunnuntailiikenteen.

Hollywood Beach, Florida

Louise oli ajanut Uberia vasta vajaan vuoden mutta tunsi jo ammattinsa kuin omat taskunsa. He’s also Uber, and he, hän osoitteli tien laidassa seisovia autoja meidän kaartaessa poispäin kentältä. Uber-kuskit eivät voi odotella lentokentän virallisissa taksiparkeissa, joten he kerääntyvät kännyköidensä ääreen lentokentän viereisen teollisuusalueen sivukujille. Tarkoituksena meillä oli oikaista teollisuusalueen lävitse ja suhahtaa pohjoiseen, mutta hetken liikenneruuhkassa seisomisen jälkeen kävi selväksi, että tien pohjoiseen oli tukkinut liikenneonnettomuus tai kaksi, eikä liikenne soljuisi tätä kautta vielä moneen tuntiin. Takakujien reittejä navigoidessa Louise harmitteli minulle liikennettä ja vakuutteli, että ei yrittänyt huijata minua – ja minä vakuuttelin uskovani, näinhän itsekin ruuhkatilanteen.

Taas uusissa liikennevaloissa odottaessamme Louise kertoi, että oli ryhtynyt Uber-kuskiksi, koska oli kyllästynyt muiden määräämiin aikatauluihin. Edelliset kymmenen vuotta hän oli ollut sairaanhoitajana, mutta vihdoin vuosi sitten klinikan määrättyä hänet kuuden tunnin työvuoroihin, kuppi meni nurin. Lyhyitä työvuoroja piti tehdä melkein joka arkipäivä, jotta rahat riittivät elämiseen, ja kaikki vapaa-aika meni töihin matkustaessa. I been nurse for 10 years, I know what works. This not work! Louise puuskahti ja mutisi ilmoille pari espanjankielistä voimasanaa. Uber oli juuri tuolloin hakenut uusia kuskeja Miamin alueelle, ja väliaikaiseksi ratkaisuksi aiottu työ vei mukanaan.

Työ sairaanhoitajana ei ollut ensimmäinen Louisen uravalinta. Nuorena tyttönä hän oli kouluttautunut hammaslääkäriksi Panamassa ja ehti harjoittaa ammattiaan pari vuotta, kunnes maan poliittinen tilanne kävi liian tukalaksi. Vuonna 1989 Louise oli jättänyt Panaman taakseen ja muuttanut miehensä ja pienen poikansa kanssa Miamiin. Hän oli harkinnut hammaslääkärin töiden jatkamista, mutta Yhdysvallat ei hyväksynyt hänen koulutustaan. They say I need seven years school. Seven years! I too old for that, Louise oli todennut ja hakeutunut sen sijaan sairaanhoitajakouluun tavoitteena päästä töihin mahdollisimman nopeasti.

Hollywood Beach, Florida

Oliko ulkomaille muutto ollut vaikea hyppy tuntemattomaan, Louise? No no no, we visit Miami many times! Panamalaisen yläluokan elämään oli kuulunut jokavuotinen vierailu Disney Worldissa, ja sukulaisiakin löytyi Floridasta, joten Louise oli aina tuntenut Yhdysvallat toiseksi kodikseen. And now I American. My son also American, my daughter fully American! Louise kehui äänessä selvää kansallistuntoa. Panamassa hän yhä käy vuosittain lomalla mutta ei kaipaa takaisin.

Amerikkalaisuuden lisäksi Louise kertoi kokevansa itsensä maailmankansalaiseksi, koska hänellä on sukua kaikkialla. Hänen isoisänsä oli toista maailmansotaa paennut juutalainen, äidin puolen suku taas katolisia Italiasta, ja sukulaisia löytyy ympäri maailmaa. Myös uskonnossa Louisen mielestä enempi on parempi: I feel Jewish and Catholic, Louise totesi ja huomautti, että samasta jumalasta kummassakin on kyse. Hetkeä myöhemmin Louise tarkisti, että auton ovet olivat lukossa, ja mutisi, että alue, jonka läpi ajoimme, oli very bad, mutta että autossamme oli good locks ja joka tapauksessa God will protect us.

Hollywood Beach, Florida

Kun kerroin olevani Suomesta, Louise huudahti: Finlaaaand! Very niiice!  …ja sitten yllätti minut täysin kertomalla hänen siskonpoikiensa asuvan in Helsinski ja kehumalla hetken Suomen koulujärjestelmää. Vähän huolissaan hän kuitenkin oli rakkaista siskonpojistaan, sillä koulujärjestelmän lisäksi Suomi ei ollut häntä vakuuttanut. Siskonpojat kuulema kärsivät alkoholismista ja varmasti myös huumeongelmista, niin kuin niin moni muukin Suomessa, eikä heistä selvästikään välitetä tarpeeksi. Miamissa vieraillessaan he täälläkin vain käyvät baareissa and drink a lot! Kun siskonpojat olivat käyneet Panamassa, koko kylä oli kokoontunut vastaanottamaan sinisilmäisiä vaaleita sukulaisia ja aidosti osoittanut välittämistään, mikä oli kuulema saanut siskonpojat herkistymään ihan kyyneliin because in Finland nobody care about them like in Panama eikä heitä halata tarpeeksi. Louisen mielestä siskonpoikien pitäisi itseasiassa muuttaa Panamaan, tai vähintään Miamiin, ja tämä on varmasti vain ajan kysymys. Nyt kuitenkaan muutto ei tule kysymykseen, koska siskonpojat ovat kaikki kolme yliopistossa, ja tutkinto pitää tietenkin ensin käydä loppuun.

Opiskelu olikin Louiselle tärkeää ja hän oli pitänyt huolen siitä, että kumpikin hänen lapsistaan oli opiskellut hyvän ammatin, not just my son, also my daughter. Molemmat lapset olivat ryhtyneet insinööreiksi, mutta hieman pettynyt hän oli ollut, kun tytär oli mennyt nuorena naimisiin ja hankkinut lapsen. Nyt tytär istuu vauvan kanssa kotona sen sijaan, että kävisi töissä, ja Louise kantoi huolta tämän työkokemuksen puutteesta. Hän oli yrittänyt ehdottaa tyttärelle kotiapulaisen hankkimista Panamasta, jotta tämä voisi palata työelämään mahdollisimman nopeasti, mutta tytär ei ilmeisesti ollut tykännyt ideasta. Lisäksi vävypoika ei ollut todellakaan Louisen unelmavävy, mutta tämä selitys sisälsi sen verran mutistua espanjaa, että en ihan pysynyt kärryillä. Sentään tyttären perheen asuinalue sai Louisen siunauksen, ja hän esitteli sitä tyytyväisenä, kun ajoreittimme vei meidät Hollywoodin pramean rannan lähellä sijaitsevan omakotitaloalueen lävitse.

Hollywood Beach, Florida

Kun vihdoin kaarsimme hotellin pihaan, Louise kysäisi, olenko todellakin matkassa yksin. Kerroin Iiron liittyvän seuraan vasta loppuviikosta ja jätin kokonaan selittämättä bloggaajakonferensseista tai pressimatkoista, joille olin osallistumassa. Good good! Louise totesi ja toivotti minulle hyvää lomaa: Good to get away from husband sometime!

 

Uber toimii erinomaisesti Yhdysvaltojen suurissa kaupungeissa ja myös monessa paikkaa Euroopassa, kuulema myös Helsingissä. Kokemukseni mukaan Uber-kuskit pulisevat enemmän kuin tavalliset taksikuskit, koska palvelun luottamusta herättävä piirre on, että Uber-kuskin nimen ja naaman saa tietoon autoa tilatessa. Jos et ole matkustanut aiemmin Uberilla, niin lataa kännykkään sovellus ja käytä koodia 0goe6, niin saat ensimmäisen kyytisi ilmaiseksi – ja minäkin saan yhden ilmaisen kyydin ja ehkäpä lisää tarinoita kerrottavaksi!

Tippauskulttuurin huipentuma: muista heitä kaikkia jouluna!

Joka vuosi suunnilleen näihin aikoihin laadin listan ihmisistä, joita haluan muistaa tänä jouluna. Lista on aina monimutkaisten tekijöiden summa: häntä rakastan, hän on ollut tänä vuonna tuki ja turva, hän muisti minua viime vuonna, ja hän on läsnä kun muistan jotakuta muuta. Perhettä, sukulaisia, ystäviä, kavereita. Ja lisäksi pari ”varalahjaa”, jos joku sattuu tavatessa vetämään lahjapaketin esille enkä ollut häntä tajunnut listalle lisätä.

Minun varatumiseni ei ole mitään amerikkalaisiin verrattuna.

Sen lisäksi, että amerikkalaiset tuntuvat lahjovat kaikki kumminkaimat, naapurit ja kaukaisetkin sukulaiset, listalle pitää lisätä myös tuntemattomat. Ne ihmiset, joihin saatat törmätä elämässä, mutta joita yleensä et huomaa. Kas näin:

Siivooja. Matalapalkkaiset alat, jotka suoraan auttavat kotisi ylläpidossa, ovat tippauskulttuurin huipulla. Amerikkalaiset suosittelevat, että annat siivoojallesi joululahjaksi noin yhden siivouksen palkan.

Postikusti. Yhdysvaltojen postiviranomainen on laatinut ohjeistuksen, että postinkantajille ei pidä antaa lahjaksi rahaa, ja että lahjan ei tule olla merkittävästi yli $20 arvoinen. Siis on laatinut ohjeistuksen!

Lehdenjakaja. Jos tilaat jotain paikallista lehteä, tämä kyllä tehdään sinulle helpoksi. Lehden mukana tulee nimittäin joulun aikaan kuori, johon rahalahja ohjeistetaan laittamaan ja jättämään joku aamu oven ulkopuolelle. Sopiva summa on $10-$30 riippuen siitä, tuleeko lehti päivittäin vai vain viikonloppuisin.

Muut kotonasi käyvät tahot. Leikkaako joku nurmikkosi? Anna rahaa. Tilaatko paljon Amazonista? Muista myös UPSin tai Fedexin lähettiä. Mites roskakuski? Muista myös häntä. Uima-altaan huoltomiehet, termiittimyrkyttäjät, pesulalähetti… tiedät miten toimia. Vähintään $20, paitsi jos kyseessä on tiimi, joka työn hoitaa. Silloin $10 riittää.

Kampaaja. Jos sinulla on vakkarikampaaja, hän odottaa sinulta jonkinlaista joululahjaa. Juoruilun tasosta riippuu, tulisiko lahjan olla rahaa vai tavaraa. Kavereita ei tipata!

Pedikyristi. Olin ajatellut vaihtaa vakkaripedikyristiäni, mutta nyt tuntuu, että pidetäänkö minua kylmänä ja saitana, jos teen vaihdon juuri ennen joulua??

Personal trainer, hieroja, kauneushoitaja... Yhden vierailun hinta lienee sopiva, vai mitä? Ja muista myös itsesi lisäksi lastesi käyttämät palvelut, äläkä unohda koiran trimmaajaa!

Näiden lisäksi muistettavien joukossa ovat tietenkin opettajat, omista ranskankurssiopettajista lasten luokanopettajiin. Tämä oli ainoa ammatti, jonka muistaminen nyt joulun alla kiertävillä ”muista näitä ihmisiä”-listalla kuulosti tutulta Suomesta.

5 syytä lähteä laskettelemaan Coloradoon

Marraskuussa ei ollut viikonloppua, jota emme olisi viettäneet mäissä. Kun maailmanluokan rinteet sijaitsevat vain parin tunnin ajomatkan päässä kotoa, olisi synti jättää mahdollisuus niihin käyttämättä. Ei tosiaan, me olemme jo luuhanneet mäissä kausilipun edestä, eikä kausi ole kunnolla päässyt edes alkamaan. Monena aamuna auringonnousun aikaan olemme roudanneet suksipussin autoon, karauttaneet vuorille ja nauttineet auringosta, joka on paistanut lähes siniseltä taivaalta – joka ikinen kerta!

Coloradon laskettelurinteisiin kannattaa kuitenkin lähteä kauempaakin kuin parin tunnin ajomatkan päästä. Tässä viisi hyvää syytä, miksi niin.

IMG_20151125_002014

1. Coloradon lumi on puuteria.

Hatarat muistikuvat Lapista olivat, että lumi oli usein märkää tönkköä ja laskeminen puurtamista. Täällä en ole eritysesti kiinnittänyt huomiota lumeen, koska se on yleensä ollut erinomaista. Puuterilunta. Coloradon ja Utahin lumisateita pidetään laskettelun kannalta Yhdysvaltojen optimaalisimpina, koska lumi täällä on lähes aina kuivaa puuteria.

IMG_20151107_133757

2. Yli 20 laskettelukeskuksessa on varaa mistä valita.

Haluatko laskea samoja rinteitä mitä MM-alppihiihtäjät? Lähde Beaver Creekiin. Haluatko valtavaan resorttiin, jonka läpikoluamiseen ei riitä edes viikonloppu? Vail kutsuu. Haluatko bongata rinteestä Hollywood-julkkiksia? Aspenin tuntevat kaikki. Perheet, hiihtopummit ja snoukkaajat löytävät kaikki omat mekkansa.

Skiing at Breckenridge

3. Laskettelukausi jatkuu lokakuusta kesäkuulle.

Arapahoe Basin on Yhdysvaltain korkein laskettelukeskus, jonka ylimmät hissit vievät pari metriä vajaa neljään kilometriin. Ohuen ilman miinuspuoli on mahdolliset hengitysvaikeudet – minua alkoi oksettaa pari viikkoa sitten huipulla ja oli pakko siirtyä alempiin rinteisiin – mutta toisaalta korkealla vuorilla lumi tulee aikaisin, ja A-Basin avaa hissinsä aina ennen Halloweenia. Sulkeutumispäivä on ollut säästä riippuen yleensä kesäkuun puolivälissä, mutta onpa keskus joskus sulkenut ovensa vasta heinäkuussa July 4thina.

Arapahoe Basin mountains

4. Tekemistä riittää rinteiden ulkopuolellakin.

Esimerkiksi Breckenridgen hiihtokeskus on rakennettu yli sata vuotta vanhan kaivoskaupungin yhteyteen, ja vanha keskusta on charmikas ja eloisa. Steamboat Springsissä voi iltaisin (ja miksei päivisinkin) lillua kuumissa lähteissä, vaikka minä en kahden käynnin jälkeen ole vielä päässyt lähteisiin saakka, kun pitkän laskupäivän jälkeen hiihtokämpän poreallas on ollut kutsuvampi. Monessa paikkaa järjestetään rekiretkiä ja moottorikelkka-ajeluita vuorilla, ja useampikin hiihtokeskus mainostaa olevansa se paras hiihtokeskus shoppailijalle.

Skiing at Arapahoe Basin

5. Coloradon laskettelukeskukset ovat kaikesta huolimatta hintansa väärtejä.

Okei, eihän nämä hiihtoliput halpoja ole. Jos Vailiin erehtyy marssimaan lippuluukulle aamulla, saa päivälipusta pulittaa noin $170. Amerikkalaiset hissiliput ovat keskimäärin kalliimpia kuin eurooppalaiset kaimansa, ja Yhdysvaltojen kalleimmat hiihtokeskukset löytyvät Coloradosta. Mutta miksipä ei. Ovathan ne Yhdysvaltojen (ja ehkäpä maailman) parhaimmat.

View from Keystone Resort

Eri hiihtokeskuksista Coloradossa sekä käytännön ohjeistuksia lasketteluloman varaamiseen löytyy aiemmasta kirjoituksesta: Laskettelu Coloradossa. Vaikka hissiliput ovat kalliita ja majoituskin maksaa, niin sentään lentoliput Euroopasta ovat kohtuulliset, jos tänne mielii. Usein helmikuussa parhaimpaan lasketteluaikaan tänne lennähtää Suomesta noin 500 eurolla.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Tilaa seinäkalenteri USAn kansallispuistoista!

Tiedät varmaan vapun, tapaninpäivän ja juhannuksen, mutta entäs Martin Luther Kingin päivän, presidentin päivän tai Labor Dayn?

Yellowstonen kansallispuisto

Tiedät varmaan Yosemiten, Yellowstonen ja Evergladesin, mutta entäs Black Canyon of the Gunnisonin tai Havaijin tulivuoret?

Great Sand Dunesin kansallispuisto

Seinäkalenteri 2014
Kalenteri vuodelta 2014. Tässä seikkailtiin Tennesseen Chattanoogassa.

Olen viimeiset pari vuotta tehnyt itselleni ja sukulaisilleni seinäkalentereita kuvista, joita olen ottanut vuoden aikana. Nyt vihdoin rohkaistuin laittamaan nämä laajempaan jakoon saman tutun ja hyväksi havaitun painotalon kautta. Tarjolla olisi seinäkalenteri kauneimmilla kansallispuistokuvillani, höystettynä mielenkiintoisilla faktoilla.

Kalenteri on mallia seinä-, eli sen voi ripustaa naulan tai nastan varassa seinälle. Suomenkielisessä kalenterissa on sekä suomalaiset että amerikkalaiset juhlapyhät, englanninkielisessä pelkästään amerikkalaiset. Suomenkielisen kalenterin viikko alkaa maanantaista, englanninkielisen amerikkalaiseen tyyliin sunnuntaista. Kummassakin viikonpäivät ja kuukaudet ovat englanniksi, muu teksti kalenterin kielen mukaan.

Jos kiinnostuit, niin klikkaa itsesi Lulun nettikauppaan! Kalenterin hinta on $19.99 + postitus, joka on Yhdysvaltoihin $3,99, Suomeen $6,34. Tällöin Suomeen postitettuna kalenterin hinnaksi tulee noin 24 euroa.

Suolavettä nenässä – miten lentolautailu toimii?

Syöksyn lämpimään meriveteen, räpiköin, saan vettä nenään, räpiköin vähän lisää. Pinnalle päästyäni yritän epätoivoisesti pärskiä nenääni tyhjäksi ja hieroa kirvelevää suolaa pois silmistäni. ”You ready?” vesiskootterikuski huutaa ja minä pudistelen päätäni. Hetki, tarvitsen hetken kasatakseni itseni! Ja sitten taas mennään.

Lentolautailu (engl. flyboarding) ei todellakaan ole helppoa, mutta lopussa kiitos seisoo.

Flyboarding - lentolautailu
Tasapaino hakusessa. Näin käy kun jalat eivät kanna.
Flyboarding - lentolautailu
Onneksi Etelä-Floridassa vesi on lämmintä vuoden ympäri. Tämä on aktiviteetti, joka kannattaa säästää etelänlomia varten.

Lentolautoja on erilaisia, ja minun kokeilemani on kuulema sieltä helpommasta päästä. Vaikeammat laudat ovat kiikkerämpiä ja toisaalta niillä on ”helpompi” tehdä silmukoita ja voltteja, kun taas minun kokeilemani lauta oli stabiilimpi ja siinä oli vähemmän nostetta, jolloin sen päällä oli helpompi seistä vedessä. Helppo se ei kuitenkaan ollut. Olen aina ollut sitä mieltä, että minulla on voimakkaat jalat, mutta niin vain jalat pettivät alta kerta toisensa jälkeen laudan puskiessa taivaalle.

Flyboard lentolauta
Tasapainotettu lauta, joka South Florida Flyboardingilla oli käytössä, ja joka mahdollisti lautailun oppimisen vartissa.
Lentolautailuun lähdössä vesiskootterin kanssa
Tässä kohtaa lautaan kiinnitettyjä kenkiä solmitaan vielä jalkoihini. Tuntui hassulta istua vedessä muovituolissa.

Vesiskootterikuskini hallitsi vesisuihkun voimakkuutta, ja hyvä niin, koska hän teki sen taitavasti ja yksi asia vähemmän minun mielessäni oli pelkästään hyväksi. Sen sijaan tasapainoilu ja vesisuihkun suuntaaminen oikeaan suuntaan jäi minun huolekseni. Laudan päällä pysyi vain, jos suihku oli suunnattu lähes kohtisuoraan alaspäin, ja pienikin horjahdus eteen tai taakse sinkosi minut veteen. Onneksi olen sinut veden kanssa, koska mereen sinkoutumiseen oli vaikea varautua ja vettä meni nenään ihan tarpeeksi.

Flyboarding - lentolautailu

Viiden minuutin kohdalla mielessä käväisi luovuttaminen, mutta vain käväisi. Kymmenen minuutin kohdalla leijuin jo ilmassa toista minuuttia. Tasapaino oli löytynyt, enkä vieläkään tiedä miten. Se vain löytyi.

Flyboarding - lentolautailu

Flyboarding - lentolautailu

Vartin treenisession jälkeen oli aika vetäytyä rannalle haukkomaan henkeä ja ihmettelemään muiden yrityksiä. Myöhemmin päivällä tuli vielä mahdollisuus kokeilla lentolautailua uudestaan, ja silloin vihdoin tuntui, että lupaus ”linnun lailla lentämisestä” alkoi olla edes etäisesti todenmukainen kuvaus tapahtumista. Delfiinihypyt jätin suosiolla johonkin toiseen kertaan.

Lentolautailu oli osa Greater Fort Lauderdalen järjestämää pressimatkaa.  Lautailumahdollisuuden minulle tarjosi South Florida Flyboarding, joka järjestää flyboarding-kokeiluja Fort Lauderdalen alueella yksityisille ja ryhmille.

”Millainen sää siellä Coloradossa oikein on?”

Useampikin kaveri on kysellyt tuota samaa miettiessään reissua Coloradoon, eikä kysymykseen ole helppoa vastausta. Tässä parin Coloradossa enemmän tai vähemmän vietetyn vuoden aikana olen onnistunut kehittämään kolme ilmastoon liittyvää sääntöä:

  1. Kesä-heinä-elokuu on pääsääntöisesti hellettä.
  2. Muina kuukausina lämmöt vaihtelevat -20C ja +30C välillä.
  3. Ainoa, mihin voi jotenkuten luottaa, on että aurinko paistaa.

Kun sanon, että lämpötila vaihtelee, niin se todellakin vaihtelee. Kun kaveri kyseli helmikuun säätä, niin vastasin, että voi olla toistakymmentä astetta pakkasta tai sitten shortsikelit, ja toissa helmikuussa nämä olivat muistaakseni saman viikon aikana. Matkalaukkujen pakkaamisesta tämä ei tee helppoa, kun kaikkeen pitää varautua, eikä täällä asuessakaan voi pakata kesävaatteita säilöön.

Longs Peak Surrounded By Lighting Bolt Strikes 4
Kesäisin täällä aika usein ukkostaa iltaisin. Ukkosmyrskyt ovat keskeyttäneet parikin baseball-matsia, joissa olemme käyneet. [kuva: James ”Bo” Insogna]

Viime syksynä kävin eräänä aamuna lenkillä upeassa auringonpaisteisessa shortsikelissä. Pari tuntia myöhemmin Denveriin iski lumimyrsky ja melkein myöhästyin iltapäivän lennoltani kaupungin lipuessa kaaoksen valtaan.

Ei täällä preerialla silti korkeita kinoksia näy. Kun aurinko paistaa taivaalta pystysuoraan, lumet sulavat pois parissa päivässä – ja sitten sitä taas sataa lisää. Sentään korkeammalla vuorilla lumi jää maahan ja keväällä Trail Ridge Roadia avatessa sitä onkin kertynyt ihan kunnon kinokset:

Vuoret tuovat vielä omanlaisen lisänsä vaihtelevaan ilmastoon, koska ero vuorilla ja täällä preerialla voi olla huima. Viime pääsiäisenä laskettelimme aamupäivän vuorilla, ja iltapäiväksi ajoimme kotiin ottamaan aurinkoa uima-altaalle. Yli kilometrin korkeusero sekä korkeat vuoret välissä saavat aikaan sen, että parin tunnin ajomatkan päässä sää on jotain aivan muuta.

Kesäkauden ulkopuolella säätä ei voi ennustaa yli parin päivän päähän, lunta saattaa tupruttaa milloin vain, eikä eilisen sään perusteella ei voi päätellä mitään tämän päivän säästä, koska lämpötila on saattanut nousta taikka laskea 20 astetta siinä välissä. Yöllä on lähtökohtaisesti 20 astetta kylmempää kuin päivällä, ja auringonpaiste onnistuu aina hämäämään: tänään ajattelin, että ulkona on varmaan shortsikeli, mutta käynti parvekkeella paljasti lämpöä olevan hädin tuskin nollan yläpuolella. Läksin sitten kauppaan talvitakki päällä ja aurinkolasit tukevasti nenällä.

IMG_8423
Vaikka Boulder ja muu Coloradon Front Range on kuivaa aluetta, välillä täällä sataa kaatamalla, ja kanjonit tulvivat. Pari vuotta sitten tulvissa kuoli useita ihmisiä ja tulvien tuhoamia teitä korjataan vieläkin. Onneksi tuota tulvaa kutsuttiin nimellä ”vuosisadan tulva”, eli sormet ristissä, ettei vastaavaa nähdä seuraavaan sataan vuoteen. [kuva: Charles Anderson]
Tiedättekö mitä? Minä niin tykkään tästä. Suomesta tuttu ”äh kun on kylmää” / ”äh kun on kuumaa” -valitus puuttuu täysin, koska mihinkään ei ehdi kyllästyä. Viime toukokuu oli ennätyssateinen, ja ihmiset täällä rupesivat valittamaan, että muuttavat kohta pois, koska miten voi sataa kolme viikkoa putkeen? Ja minä kun olin viettänyt talven Luxemburgissa, jossa satoi kolme kuukautta putkeen.

PS. Viikonloppuna lähtee linjoille kuukausikirje. Jos haluat kuulla, mitä minä täällä oikein puuhailen, niin klikkaa itsesi tilaajaksi täällä.