Jokailtainen ukkosemme, jokakesäinen tornadomme

Suomalaisena olen jotenkin tottunut siihen, että luonnonvoimat harvemmin ovat tuhoisia, tai jos ovat, tuhot ovat hidastempoisia: lumi rikkoo painollaan katon tai jäiden lähtö vie kesämökin laiturin mennessään. Kaupungin asukkina harvoissa myrskyissä kaatuvat puutkaan eivät ole paljon ongelmia aiheuttaneet.

Kuvittelin, että täällä olisi vielä vähemmän luonnonvoimien armoilla, kun ei ole sitä jäätä eikä paljon luntakaan, mutta se taisi olla lähinnä tiedon ja mielikuvituksen puutetta minun osaltani.

Tässä menee juuri tornado Atlantan keskustan lävitse maaliskuussa 2008. (Kuva: Shane Durrance)

Tornadoja kulkee Pohjois-Georgian lävitse noin kerran kesässä, ja tämän vuoden maaliskuussa – tornadokauden ulkopuolella! – sellainen meni tuosta interstaten toiselta puolen vajaan kymmenen kilometrin päästä. Paikalliset suomalaiset kertoivat, että he tuolloin valvoivat läpi yön katsoen The Weather Channelia ja tarkkaillen, milloin pitää herättää lapset ja lukittautua ”turvaan” alakerran vessaan patjan alle parin päivän vesivarastojen ja säilykemuonan kera.

IMG_2067

Tornadotuhoja CNN:n edessä vuonna 2008. Itse CNN-rakennuksen tuhoista kuva täällä.

Tornadot tulevat yleensä myöhään illalla, ja jos lähellä liikkuu tornado, paikalliskanavat antavat varoituksia: Smyrnaan 5 minuuttia, Mariettaan 10 minuuttia, Kennesawhan 15 minuuttia… Toisen maailmansodan jälkeen poistettuja pommiuhkavaroitussireeneitä on palautettu toimintaan tornadovaroitussireeneiksi.

Westin-hotellista, jossa olimme syömässä pari viikkoa sitten, tornado vei mukanaan ikkunoita ja petivaatteita.

Meillä ei vielä näy telkkarista kanavia (eikä välttämättä tulekaan näkymään), mutta suomalaiset tuttavat lupasivat varoittaa meitäkin, jos tornado lähestyy. En tosin ole ihan varma, mitä silloin pitäisi tehdä… pakkautua kodinhoitohuoneeseen? Asuntomme ei ole maan tasalla, mutta ehkä tämä kerrostalona on vähän vankempaa tekoa kuin omakotitalot… ehkä.

Viime maaliskuisen tornadon tuhojen korjausta Mariettassa

Vähän vähemmän kuumottava luonnonvoima, johon täällä kesällä törmää, on ukkonen. Täällä on kesäisin 20-40% mahdollisuus, että illalla ukkostaa. Siis joka ikinen ilta, ja nimenomaan ilta, kun töiden jälkeen voisi viettää aikaa uima-altaalla. Joskus ukkonen menee ohitsemme, salamoi vähän horisontissa ja ripottelee puolisen tuntia niin, että ulkona voi silti jatkaa grillaamista. Joskus taas rankkasade vihmoo uima-allasta, salamat räiskyvät ja rätisevät ympärillä, ja kun yrittää lähteä kuntosalilta kotia kohti, taivaalta rupeaa pukkaamaan sateen ja salamoiden lisäksi rakeita. Viime viikolla oli yksi tällainen ilta, ja seuraavana päivänä lehdessä oli juttua, että joku oli kuollut salamaniskuun pitäessään sadetta puun alla.

Rain in our Pool

Viikonlopuksi on taas ennustettu pahoja ukkosmyräköitä yli 50% todennäköisyydellä. Olimme alunperin miettineet viikonlopuksi kaikenlaista ulkoilua, mutta pitää ehkä miettiä uudelleen.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

6 kommenttia postaukseen “Jokailtainen ukkosemme, jokakesäinen tornadomme”

  1. En ole varma olenko aikaisemmin kommentoinut sun blogia mutta olen tätä jo jonkin aikaa seurannut. Itsekin asun Usan itärannikolla, Pennsylvaniassa.
    Ja todella mukava on seurata muiden ulkosuomalaisen blogeja.

    En tiedä millaiset puhelimet teillä on mutta jos niihin saa app, mikä tää nyt on suomeksi?? Mulla on iphonessa ABC paikallinen app jossa on mahdollisuus saada varoituksia suoraan puhelimeen. Isoimmista uutisista ja säävaroituksista tulee viesti puhelimeen.

  2. Samoin olen miettinyt, mihin pitäisi mennä turvaan toisen kerroksen asunnossa, kun rakennuksessa ei ole kellaria. Ilmeisesti meillä turvallisin paikka olisi makuuhuoneen kylppäri. Se on kauimpana ikkunoista ja ainakin yksi seinä on ”vaneria vahvempi” kun putket menee sisällä. Ilmeisesti kylpyammeessa kykkiminen antaisi lisäsuojaa myös.

  3. Mullekin on tullut vähän uutena nämä jatkuvat luonnonmullistukset tällä mantereella. Teilläpäin on tornadoja ja meilläpäin maanjäristyksiä, ei ole turvassa missään…

  4. A, kiva kuulla, että seuraat! Tuosta ABC:n sovelluksesta olen kuullut aiemminkin hyvää, mutta puhelimeni on sen verran halpisversio, että siihen ei mahdu muistin puolesta kuin erittäin rajoitettu määrä appeja… Pitää silti kehottaa Iiroa kokeilemaan tuota. :)

    Pilvi, mullakin tuli mieleen makuuhuoneen vessa, mutta tosta ammeessa kykkimisestä mietin, että mikä järki siinä varsinaisesti on, kun seinät on vain kevyesti laatoitettu – luulisi, että ne suuremmalla riskillä tippuisivat päälle?

    Ronja, oletko vielä kokenut maanjäristystä?

  5. Aivan, ei se amme nyt niin turvalliselta paikalta tunnu – ainakaan ilman kantta! ;) Meillä tosin on ihan muoviseinä kylppärissä, eli laattoja ei lentele… Niin ja jos vieressä on kantava seinä ja sen sisällä putket, on se varmaan parempi turva kuin vaikka kahden huoneen välinen vaneri.

  6. Sellaisia pieniä maanjäristyksiä on ollut, että vähän jalkapohjissa tuntee tärinää, jos on paikallaan. Mutta siis ei tosiaan mitään tavaroita heiluttavia järistyksiä. Eikä välttämättä olisi tarvettakaan sellaisia kokea…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge