Korttiaskartelukauden aloitus

Lähettelen säännöllisen epäsäännöllisesti sukulaisille ja ystäville käsintehtyjä joulukortteja: en joka vuosi, mutta kuitenkin niin usein, että kortteja lähettävät ihmiset eivät uskalla olla lähettämättä korttia minulle. Ennakkovaroituksena heille, että jos haluaa muistaa meitä kortilla tänä vuonna, se kannattaa laittaa niin aikaisin postiin, että tulee perille ennen joulukuun puoliväliä. Tuon jälkeen kortista nauttii vain mies, sillä minulla joulukuun loppupuoli kuluu vanhoilla seuduilla eli vanhempien nurkissa – jonne tervehdyksen voi vaihtoehtoisesti lähettää, silloinkin se tavoittaa meidät molemmat.

Korttiaskartelukauden polkaisin jo käyntiin, kun hyvä ystäväni vuosien takaa koki onnellisen perhetapahtuman.

Card for the Baby

Ystävältä tuli kommenttia, että kortti saapui perille, mutta oli ilmeisesti päässyt vettymään matkalla kun oli niin kuprussa. Ei, kyllä nuo kuprut olivat kortissa jo lähetettäessä. Allekirjoittaneen liimaustaidot taitavat olla treenin tarpeessa.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

Yksi kommentti postaukseen “Korttiaskartelukauden aloitus”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge