Kävelyllä sotatantereella

Georgian forest in winter

Tänne suuntaan jetlagissa tulee herättyä jo seitsemältä lauantaiaamuna. Koska päivälle oli luvattu +23C, päätimme lähteä reippailemaan ja olimme pääkallopaikalla vähän ennen kymmentä, jolloin Pickett’s Mill Battlefield Historical Sitella alkoi opastettu behind-the-scenes-kierros eräälle sisällissodan Atlanta-kampanjan loppukevän 1864 taistelutantereelle.

Guide in Confederate winter uniform

Opas Pickett Mill Creekin sillalla

Oppaamme oli pukeutunut konfederaattien talviuniformuun viimeistä piirtoa myöten: kengät eivät todellakaan näyttäneet mukavilta, mutta olivat sentään varta vasten suunniteltu vasemmalle ja oikealle jalalle… Kun aamu lämpeni pikkuhiljaa ja riisuimme kaikki päälikerroksia pois, opas kertoi, että talviuniformussa vain takki ja housut tulivat armeijalta, mutta uniformun alla olevan liivin kaikki hankkivat itse. Tästä johtui, että liivit olivat kaiken maailman kankaista ja rikkoivat räikeästi ajan etikettiä olemalla yhteensopimattomia housujen kanssa. Kenraalit olivat tuolloin valittaneet joukkuejohtajille kirjeitse miehistä, jotka kulkivat takitta, koska sen lisäksi, että sotilaita oli tuolloin vaikeampi tunnistaa sotilaiksi, he näyttivät kenraalien silmissä pummeilta.

Pickett Mill Creek

Pickett’s Millin alue on kolme neliökilometria metsää, jossa normaalisti saa liikkua vain polkuja pitkin, mutta nyt opas kierrätti meitä pitkin maita ja mantuja. We can’t do this after March, because the underbrush is too thick, opas kertoi syyksi talviselle kävelylle niin vahvalla etelän aksentilla, että sitä oli välillä todella vaikea ymmärtää. Ymmärtämistä ei helpottanut se, että puolet ajasta opas selosti joukkojen sijaintia maastossa käyttäen kenraaleiden nimiä, koska totta kai kaikki tietävät kummankin puolen kenraaleiden nimet. Kun jossain vaiheessa opas ja eräs kierroksella olleista naisista pohtivat 10 minuuttia naisen kaukaisen sukulaisen, jomman kumman puolen kenraalin, persoonallisuutta sekä sitä, muistuttivatko naisen korvat ehkäpä tuon kenraalin korvia, hymyilimme ja nauroimme mukana, ihan pihalla siitä mistä puhuttiin.

Bridge over Pickett Mill Creek

Pickett’s Millin alue on nimetty ennen sotaa paikalla olleen maatilan mukaan. Alueella oli tuolloin toinenkin maatila, jossa perhe kasvatti maissia ja vehnää, mutta sota ajoi kummankin perheen pakosalle, ja kun sotilaat polttivat talot, perheet eivät nähneet syytä palata. Alueen läpi virtaava pieni joki on yhä nimetty isomman maatilan mukaan Pickett’s Mill Creekiksi, ja vuonna 2009 se näytti voimansa tulvimalla viitisen metriä yli normaalin, viemällä mukanaan sillan ja tuhoamalla ison osan joenvarren kävelyreiteistä.

Trench earthworks

Eroosion jälkeen juoksuhaudat näyttävät tältä, mutta aikoinaan niihin mahtui seisomaan rintaa myöten

Pickett’s Millin alue on viimeinen kohta Atlanta-kampanjassa, jossa etelän puolella sotilaat kaivoivat juoksuhaudat; tästä etelään ne on tehty orjatyövoimalla. Pohjoisen joukkojen juoksuhautatuotanto ei ollut paljoa eettisempää, sillä hautoja pestaattiin kaivamaan vapaita mustia miehiä, joille maksettiin kyllä palkkaa, mutta joilta veloitettiin ylläpidosta palkkaa suurempi summa, joten ennen pitkää mustat työntekijät olivat velkavankeudessa armeijalle.

Rifle Pit

Tuohon kuoppaan pitäisi mahtua kuusi miestä kyyristelemään

Lähimmillään vihollislinjat olivat 20 metriä toisistaan. Siis miehet kyyristelivät kuopissa, viitisen kuutisen miestä per kuoppa, kiväärien kanssa tietoisina siitä, että 20 metrin päässä kyyristelee vihollinen. Aseet olivat tuossa vaiheessa niin kehittyneitä, että niillä hyvä ampuja pystyisi osumaan ihmiseen 200 metrinkin päässä – ja suurin osa etelän sotilaista oli metsästäjiä.

Jenni near the rifle pits

Georgialainen metsä ja metsävarusteet tammikuulle. Näin lämmin sää ei kai ole oikeasti ihan normaalia.

Jossain vaiheessa opas kysyi, mitä luulemme joukkojen tuohon aikaan syöneen. Minä veikkasin perisuomalaisesti perunaa, ja opas naurahti takaisin, If they were lucky! Kävi ilmi, että pohjoisen joukot söivät suolattua ja kuivattua sikaa ja laivakorppuja, kun taas etelän joukoilla oli järjestetty ruokahuolto ja kanttiinit tekivät ruoaksi lihapataa ja tuoretta leipää. Tämän lisäksi siviilit olivat järjestäneet taistelulinjojen taakse relief kitchenejä, joissa tarjoiltiin vuorosta pois päässeille sotilaille kasviskeittoa. Tässä vaiheessa en enää ymmärtänyt, oliko kommentti perunoista vitsi vai ei, sillä minusta nämä kaikki kuulostivat paremmilta vaihtoehdoilta.

Leaves disturbed by turkeys

Epätasainen lehtimatto, hm, ja syynä on…?

Jossain vaiheessa opas pysähtyi ja näytti meille maassa olevia lehtiä: huomaatteko, ne eivät ole enää tasaisesti. Opas kertoi, että lehdistä näki, että kalkkunat ovat käyneet tonkimassa niitä etsiessään hikkoripähkinöitä. Niitä ei ollut vaikea löytää, sillä metsä ympärillämme oli suurimmaksi osaksi hikkoria ja tammea sekä pari vaahteraa siellä täällä.

Crossing Pickett Mill Creek

Iiro pääsi joen yli kuivin jaloin, minä pludasin.

Bird of Prey

Haukkoja näkee täällä jatkuvasti

Kolmen tunnin kävelyn jälkeen suuntasimme kohti autoa ja lähdimme piknikpöytien ääressä nautitun lounaan jälkeen eteenpäin. Seuraavasta kohteesta joskus myöhemmin.

Leaves of Hickory & Oak





2 kommenttia aiheesta “Kävelyllä sotatantereella”

  1. Ehkä oppaalla oli mielessä sour creamilla täytetty ja pekonilla höystetty baked potato…?? Vaikka siitä huolimatta, minäkin pitäisin noita muita vaihtoehtoja parempina. Mielenkiintoinen kuvaus!

    1. Minä kyllä ottaisin mieluummin uuniperunan ihan milloin vaan! Tulikin sellaisia tehtyä tuossa viikonloppuna, nam nam. :)



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge